Onko veljenne ollut väkivaltainen?

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 18:34"]

kiitos tarinoiden jakamisista 

meillä veli käyttäytyi ihan ''hyvin'', kunnes isämme kuoli. sen jälkeen alkoi tosiaan ihan järjetön pullistelu, fyysinen ja henkinen väkivalta. siksi onkin niin vaikeaa hyväksyä, että se hyvä käytös oli ikäänkuin jotain silmänpalvomista, silloin kuin isämme oli elossa.

nää väkivalta-aiheet on selvästi kipeitä ja vaiettuja. hyvä kun moni vaan kertoisi niin tulisi esiin enemmän ja saisi ymmärrystä saman kokeneille. tuntee, että ei ole yksin asian kanssa, josta on jotenkin häpeällistä edes mainita. eihän suvuissa näistä asioista koskaan puhuta. vaietaan joka suunnalta.

salaisuuksia, jotka mädättävät perheyhteydet. suhteet vaan yhtäkkiä katkeaa ja sitten muut satuilee, että miksi sitä siskoas tytärtäs ei näy enää missään suvun juhlissa..  

joo, tuttua on.

[/quote]

Ihan kuin omasta elämästä.

[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 02:29"]

aloittajan kirjoitus on kuin omasta lapsuudestani. Jouduin jo varhaisesta lapsuudesta isoveljeni pahoinpitelemäksi joka oli sekä fyysistä (lyöntejä, potkuja) että henkistä (lehmä, sika, ruma, läski). Vanhemmille yritin monasti kertoa mutta ei ne korvaansa lotkauttaneet. Jos veli potkas tai löi ja huusin kivusta, vanhemmat käski mun olla hiljaa ja kun sanoin että veli löi nyrkillä käskettiin mun olla valittamatta. Kaikki kesti ehkä semmosen 10 vuotta ja johti siihen etten enää halunnut olla missään kaksin veljeni kanssa. Yritin myös puhua isoäidilleni joka vaan käski mun puhua veljeni kanssa ja kieltää häntä..siis oikeesti?... Mitäpä muutakaan mä olin yrittänyt tehdä kaikki vuodet...

En ikinä unohda erästä veljen luokkakaveria kun veljen kiusatessa mua koulussa, sanoi tämä kaveri veljelleni ettei se saisi kiusata mua omaa siskoaan. Ainoa kerta kun joku puolusti mua jollain tavalla.

Nykyään olemme asiallisissa väleissä, mutta emme ikinä tule olemaan läheisiä. 

Jälkensä tuo jätti, on vaikea luottaa miehiin. Yhtään iskua en heiltä enää halua ja pelkään että menneisyyteni takia tahtomattakin löydän väkivaltaisen miehen. Yhden semmoisen jo elämästäni lemppasin, mutta onneksi tein sen ajoissa.

[/quote]

veljien väkivalta ja äitien aiheuttama mahdollistaminen tai jopa suhteiden manipulointi niin, että veli alkaa väkivaltaiseksi siskooan kohtaan on kuvottavaa. ja vaietuin tabu.

Se on muuten outoa että isompien sisarusten harjoittamaa väkivaltaa ei useinkaan

lasketa perheväkivallaksi vaikka se voi olla ihan yhtä raakaa tai raaempaakin kuin aikuisten harjoittama. 
Tiedän kyllä nykyisin joitain tapauksia joissa väkivaltainen isosisarus on huostaanotettu pikkusisarusten turvallisuuden vuoksi. 

Minuakin pari vuotta vanhempi isoveli terrorisoi etenkin murrosikäisenä. Tilanne ei kuitenkaan ollut ihan noin paha kuin sulla koska olimme harvoin kaksistaan kotona. 

laina 

aihe on tabu

Veljeä minulla ei ole, mutta siskoni oli/on väkivaltainen.

kyllä, mutta vain koska olen mennyt väliin, kun on koittanut humalassa käydä muiden päälle.

Aihe on tabu. Aihe on kipeä.

On ollut.

Tavallaan. Tuohan mätki mua, kun härnäsin, irvistelin ja sanallisesti haastoin riitaa. Ihan ok. Neljä vuotta nuoremman pojan mahdollisuudet pitää puolensa isompaa tyttöä kohtaan on kovin fyysiset.:) Siksi vanhemmatkin, lähinnä isä, hyväksyi maltillisen kurmuutuksen, jotta poika saa säilytettyä egonsa mun rinnalla. Tottakai pistin hanttiin. Muistaakseni ne loppui, kun oltiin jotain 15 ja 11. Ei ole koskaan ollut väkivaltainen aikuisena ja ikää jo pian 40. Rauhallinen tyyppi.

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 14:59"]

Kyllä me tapeltiin, ja julmasti tapeltiinkin. Armoa ei annettu eikä pyydetty. Kun joku alkoi itkemään, toiset heiluttivat käsiään kuin kapellimestarit. Olin kolmesta keskimmäinen, isoveli oli minua kaksi vuotta vanhempi ja pikkuveli vuoden nuorempi. Molempien kanssa tuli tapeltua. Lopetin tappelemisen joskus yläasteella, kun huomasin että pikkuveljestä on tulossa varteenotettava vastus. Veljet jatkoivat tappelua vielä kun olin lukiossa.

Mitään pysyviä vammoja tuosta ei ole jäänyt. Kerran muistan, kun hakkasin pikkuveljen päätä seinään ja hän itki kovasti, että kävi sellainen säälin häivähdys mielessä, mutta se meni nopeasti ohi.

[/quote]

Olethan pyytänyt nyt aikuisena anteeksi?

Kuka naistenhakkaja täällä oikein alapeukuttaa?

Veljeni ei ollut mitenkään vaarallisen väkivaltainen, mutta meillä oli pienestä saakka aikamoisia yhteenottoja, nimenomaan fyysisiä. Olin vähän altavastaajan asemassa, mutta en mitenkään paljon. Nämä riidat loppuivat vasta kun olimme teini-iässä.

lapsuudessa ja nuoruudessa ei väkivaltaa, myöhemmin kyllä.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:22"]

Usein äidithän tän mahdollistaa. Eivät puutu pojan tekemiseen ja ajattelee, että ojenna nyt vaan sitä siskoas.

Kun jostain huomautin kerran veljeäni, (joka oli uhitellut vuosikausia) hän kävi käsiksi ja repi tukasta. En voi ikinä unohtaa sitä raivoa ja vihaa, mikä hänestä lähti.

Oma äitini istui vain keinutuolissa koko insidentin ajan ja sanoi jälkeenpäin, että aattelin että vaan juttelette veljesi kanssa.

Niinpä niin. Äidit sulkevat silmänsä poikiensa väkivallalta, mutta tyttäriä kyllä syyllistetään ja huomautellaan vaikka mistä. Äidit ja pojat on kuin joku tiimi, joka haluaa lynkata toisen naispuolisen jäsenen perheessä.

Ja isää ei enää ollut olemassa tässa tapauksessa. Siksi veljestä oikea sosiopaatti kai muotoutuikin, kun ei ole kukaan hänelle rajoja asettamassa. Henkistä väkivaltaa, alistamista.. ivaa ja pilkkaa. Katkeruutta ja kateutta ja asioiden kääntämistä aivan päälaelleen. Hyvin menestyvä, mutta täysi kusipää minua kohtaan. Oikeastaan ollut aina. En vain sitä tiedostanut aiemmin näitä vakivaltatilanteita.

Äidit mahdollistaa, elleivät jopa yllytä poikiaan siskojaan vastaan. 

[/quote]

Tuo on totta ja jatkuu läpi koko elämän. Äitini yritti manipuloida veljeä vastaan antamalla kaikenlaista perittävää (mm. mökki). en reagoinut niin panoksia nostettiin eli talo meni veljelle pilkkahintaan. No nämä asiat käydään joskus läpi. Pienenä yllytti veljen kimppuun ja aikuisenakin tukeutui tähän esim. jos oli riitaa niin pakotti veljen soittamaan ja haukkumaan. Tämä koski myös toista siskoa. 

Mulla ei ole veljeä, mutta olen kuullut yhdestä tapauksesta, jossa muutaman vuoden vanhempi veli käytti pitkään hyväkseen pikkusiskoaan :( Omat lapset on vielä pieniä, mutta huolestuttaa ihan älyttömästi, ettei isoveli kasva jotenkin kieroon ja ala jollain tavalla terrorisoida siskoaan :(

Mitä tällä kysymyksellä varsinaisesti tarkoitetaan? Minulla on kaksoisveli ja me lapsina tapeltiin joskus todella fyysisesti. Siis ihan painittiin kunnolla, saatettiin jopa joskus purra toista. Ei nyt potkittu tai varsinaisesti nyrkeillä hakattu mutta silti. Teininä se olikin sitten jo ihan sanoilla sivaltamista ja huutamista silloin kun tapeltiin.

Veli on muuten minulle koko maailmassa kaikkein rakkain ihminen, aina ollut. Lapsenakin yleensä leikittiin yhdessä ja naurettiin kauheasti. Välillä sitten vaan tuli näitä yhteenottoja. Se oli semmoinen vaihe.

Eli kyllä minulla on lapsena ehkä jonkun mittarilla ollut väkivaltainen veli mutta silloin minäkin olin väkivaltainen yhtälailla häntä kohtaan.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 23:56"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:22"]

Usein äidithän tän mahdollistaa. Eivät puutu pojan tekemiseen ja ajattelee, että ojenna nyt vaan sitä siskoas.

Kun jostain huomautin kerran veljeäni, (joka oli uhitellut vuosikausia) hän kävi käsiksi ja repi tukasta. En voi ikinä unohtaa sitä raivoa ja vihaa, mikä hänestä lähti.

Oma äitini istui vain keinutuolissa koko insidentin ajan ja sanoi jälkeenpäin, että aattelin että vaan juttelette veljesi kanssa.

Niinpä niin. Äidit sulkevat silmänsä poikiensa väkivallalta, mutta tyttäriä kyllä syyllistetään ja huomautellaan vaikka mistä. Äidit ja pojat on kuin joku tiimi, joka haluaa lynkata toisen naispuolisen jäsenen perheessä.

Ja isää ei enää ollut olemassa tässa tapauksessa. Siksi veljestä oikea sosiopaatti kai muotoutuikin, kun ei ole kukaan hänelle rajoja asettamassa. Henkistä väkivaltaa, alistamista.. ivaa ja pilkkaa. Katkeruutta ja kateutta ja asioiden kääntämistä aivan päälaelleen. Hyvin menestyvä, mutta täysi kusipää minua kohtaan. Oikeastaan ollut aina. En vain sitä tiedostanut aiemmin näitä vakivaltatilanteita.

Äidit mahdollistaa, elleivät jopa yllytä poikiaan siskojaan vastaan. 

[/quote]

Tuo on totta ja jatkuu läpi koko elämän. Äitini yritti manipuloida veljeä vastaan antamalla kaikenlaista perittävää (mm. mökki). en reagoinut niin panoksia nostettiin eli talo meni veljelle pilkkahintaan. No nämä asiat käydään joskus läpi. Pienenä yllytti veljen kimppuun ja aikuisenakin tukeutui tähän esim. jos oli riitaa niin pakotti veljen soittamaan ja haukkumaan. Tämä koski myös toista siskoa. 

[/quote]

Aivan saman kokenut. Äiti joka inahduksesta mainitsi aina veljelleni, joka sitten tosiaan teki puhelinsoiton taikka tuli ''käymään''. Järkyttävää sisarusten manipulointia ja toisaan vastaan asettamista. Varmasti omakin äitini testamenttaa mökkiä ja taloa veljellni, en yhtään ihmettelisi summa summaruna kaikesta siitä pskasta, mitä on saanut kokea oman isäni kuoleman jälkeen. Jännä, että muillakin samoja kokemuksia.

uppuu

http://keskustelu.suomi24.fi/node/6295110

Onko täällä ihmisiä, joiden pahoinpitelijä olisi ollut veli tai sisko? Miten olette selvinneet kokemuksista? Missä väleissä olette nykyään?

3 vuotta vanhempi veljeni alkoi käyttäytyä väkivaltaisesti minua kohtaan, kun olin 10-vuotias. Sitäkin ennen oli tietenkin ollut kaikenlaista tyypillistä sisarusten välistä nahistelua, mutta hänen mennessään yläasteelle homma alkoi karata käsistä. En lapsena tajunnut, ettei hänen väkivaltaisuutensa ollut normaalia.

Kun veljeni meni yläasteelle, hän stressaantui hirveästi ja purki kaiken minuun. Pääsimme kumpikin koulusta kotiin usein aikaisin iltapäivällä, kun vanhempamme olivat kotona yleensä aikaisintaan neljältä tai viideltä. Hän alkoi yleensä raivota minulle heti kun tulin kotiin ja aina jostain täysin turhasta. Kerran hän esimerkiksi hakkasi minut siksi, että olohuoneen matto oli rypyssä. Olin lähes jatkuvasti täynnä mustelmia, hiuspohjaani aristi, kun sitä revittiin niin paljon ja välillä minusta tuli jopa verta, kun veljeni käsitteli minua niin väkivaltaisesti. Syyksi hän sanoi sen, että yläaste on niin rankkaa. Veljeni pahoinpiteli minua vain silloin kun vanhempani eivät olleet kotona. Kerroin kyllä vanhemmilleni väkivallasta, mutta he eivät oikein ottaneet minua tosissaan. Veljeni oli aina muiden seurassa rauhallinen ja hyväkäytöksinen. Vanhempani näkivät mustelmani, mutta eivät juuri ihmetelleet niitä, sillä minulla on erittäin herkkä iho, joten minulle tulee mustelmia todella helposti, olen aina hieman mustelmilla. En kuitenkaan syytä vanhempiani siitä, etteivät he ottaneet minua niin vakavissaan kuin olisi pitänyt. Eiväthän he voineet tietää. Nykyään olen uskaltanut kertoa heille enemmän ja kumpikin oli aivan järkyttynyt, kun tajusi, minkä tasoista pahoinpitely on ollut. Äitini alkoi jopa itkeä.

Kerran veljeni joutui kotiarestiin, kun hän oli lukinnut minut ja ystäväni komeroon ja lähtenyt pois talosta. Isäni oli vasta monen tunnin päästä tullut kotiin ja päästänyt meidät ulos. Veljeni ei epäröinyt hakata minua kaveriensa nähden. Hänen kaverinsakin olivat järkyttyneitä ja kerran eräs uskaltautui sanomaankin, ettei hän saisi kohdella minua niin huonosti.

Muistan erityisesti pari tappelua. Kerran ollessamme kotona kahdestaan hän alkoi valittaa minulle, että olin hukannut jonkun hänen tavaransa, jota en ollut ikinä nähnytkään. Sanoin, että ehkä hän oli itse hukannut sen, mikä sai hänet raivostumaan. Hän kävi kimppuuni, repi hiuksista niin, että nousin lattialta ilmaan. Hän piti minut lattialla ja potki ja hakkasi minua. Samalla hän karjui jotain siitä, että mikä minä olen syyttämään häntä tavaroiden hukkaajaksi. Jossain vaiheessa pääsin vapaaksi ja yritin paeta ulos talosta, mutta hän seurasi minua. Lopulta sain tilanteen taltutettua, kun otin pihaharjan ja tökkäsin sen varrella häntä silmään. Hän alkoi itkeä ja palasi sisälle. Isäni tuli kotiin ja torui meitä kumpaakin.
Toinen tappelu, jonka muistan hyvin, oli viimeinen kerta, kun hän hakkasi minut kunnolla. Olin silloin 13-vuotias. Aamulla veljeni tuuppi minua ja haukkui minua rumaksi. Sanoin, että hän on itse ruma ja naurettava. Illalla, kun tulin kotiin, veljeni tuli minua vastaan ja alkoi valittaa siitä, mitä olin sanonut. Hän vei minut väkisin huoneeseensa ja alkoi hakata minua. Olin siinä vaiheessa jo niin turtunut ja tottunut 3 vuotta kestäneeseen väkivaltaan, etten jaksanut enää edes pistää hanttiin. Annoin hänen pahoinpidellä minua, hän talloi varpaitani niin pahasti, että käveleminen sattui seuraavan viikon ajan. Muistan, että pieni hiustuppo jäi hänen käteensä, kun hän repi hiuksiani. Yritin olla mahdollisimman hiljaa, liikkumatta ja reagoimatta. Minut käsiteltyään veljeni meni valittamaan vanhemmilleni, että olin haukkunut häntä. Sanoin, että veljeni oli hakannut minut. Isäni sanoi minulle, että ei saa haukkua toisia. Veljelleni hän ei sanonut mitään. Itkin n. tunnin huoneessani. Sen jälkeen en puhunut perheenjäsenilleni vuoteen, ellei ollut ihan pakko. Seuraavan kerran, kun veljeni yritti hakata minua, uhkailin häntä puukolla. Sen jälkeen hän ei enää yrittänyt käydä kimppuuni. Oli kai jo sen verran aikuistunutkin.

Väkivallan lisäksi veljeni kohteli minua myös seksuaalisesti epäilyttävällä tavalla, kun olin 10- 11-vuotias. Minussa oli jo hieman alkanut näkyä naista. Veljelläni oli tapana välillä pyytää minut huoneeseensa pelaamaan jotain tietokonepeliä ja runkata itse. Olin silloin niin pieni ja typerä, etten tajunnut, mistä oli kyse. Hän pakotti minut myös katsomaan pornoa netistä ja kuuntelemaan lauluja, joissa oli pornahtavat sanoitukset. En olisi halunnut nähdä ja kuulla sellaisia asioita, siksi yleensä reagoin kiljumalla. Yritin myös kestää hänen masturboimistaan, koska hän oli ominut perheen ainoan tietokoneen omaan huoneeseensa. Lisäksi veljeni joskus kosketteli orastavia rintojani ja piirteli kuulakärkikynällä väkisin intiimeihin ruumiinosiini. Olin silloin niin kertakaikkisen typerä kakara, että luulin tuon kaiken olevan ihan normaalia.

Nykyään minulla on pinnallisen hyvät välit veljeeni, tulemme kyllä tarvittaessa toimeen. En kyllä ikinä puhu hänen kanssaan mistään syvällisestä ja aina kun jäämme hetkeksikin kahden, minulle tulee epämukava olo. Olen iloinen siitä, että asumme eri paikkakunnilla, eipähän tarvitse nähdä häntä kuin joskus harvoin. En oikein tiedä, onko minulle jäänyt traumoja tapahtumasta. Nuorempana sain pari kertaa omituisen paniikkikohtauksen, kun pari poikaa hyökkäsi leikillään kimppuuni. Minulla oli myös lieviä sekuaalisia traumoja, mutta niistä olen jo päässyt yli.

Ei mua kohtaan, eikä muitakaan sisaruksiaan kohtaan.

Istui, kun on kadulla tapellut usein. Nykyään rauhoittunut - onneksi.

Kuin minun tarina

Luin tarinasi ja se oli kuin minun, tosin mitään seksuaalista ei liittynyt minun ja veljeni väleihin, ainakaan muistaakseni. Kaikkea en muista.

Komeroon sulkeminen ja erilaisilla tavaroilla hakkaaminen kuului arkipäiviin. Veli odotti minua aina koulusta kotiin. Vanhempani eivät tienneet tilanteesta, luulivat kyseessä olevan "tavallisen sisarusten välisen nahistelun." Tuntuu että tämä asia kuitataan usein näin, vaikka tilanne olisi kuinka sairas tahansa.

Ollaan veljeni kanssa muodollisesti hyvissä väleissä nykyisin, mutta kuten kuvasit, minulla on vaivautunut olo hänen seurassaan. En koskaan aio ottaa tätä asiaa puheeksi, koska en jaksa käsitellä sitä. Myös meidän isämme oli juoppo ja paljon pois. Luulen, että veljelläni oli siksi niin paha olla.