Lue keskustelun säännöt.
Onko veljenne ollut väkivaltainen?
10.07.2014 |
Siskoja kohtaan veljien väkivaltaisuus? Yksi suurimmista tabuista tässä yhteiskunnassa ja visusti vaiettu.
Vaietaanpa täälläkin. Ei sitten muuta.
Kommentit (125)
[quote author="Vierailija" time="16.07.2014 klo 01:59"]
Veljeä minulla ei ole, mutta siskoni oli/on väkivaltainen.
[/quote]
Ja sinä et ole ollut väkivaltainen sisartasi kohtaan? Joskus se oma väkivalta pukkaa unohtua..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 18:09"]
Tuttua :(
Fyysinen väkivalta oli pävittäistä ja päälle se henkinen lyttääminen. Murrosiässä oli kiva kuulla miten ruma ja ällöttävä olen ja (muka) kaikki hänen kaveritkin nauraa mulle. Tekipä hyvää kehittyvälle itsetunnolle.
Yritin pysyä niin huomaamattomana kuin mahdollista mutta hän jopa murtautui lukittuun huoneeseeni kiusatakseen.
Luojan kiitos mun tytöilläni ei ole isoveljeä. On hämmentävää huomata kuinka iso ilo sisarus voi olla sen sijaan, että sisarusta pitää pelätä.
[/quote]
Ja tästäpä tuleekin mieleeni ne peri kertaa kun olen ihmetellyt "mukavan" ja "fiksun" veljeni käytöstä näin aikuisiällä ja tajuan yhtäkkiä, että eihän toi ole mukavasti tai fiksusti käyttäytynyt koskaan! Hah, minä kun ajattelin että mä olen se perheen mulkvisti. Ei suinkaan, olemme molemmat! :D
Ei ole ollut väkivaltainen. Lapsena kyllä riitelimme sekä sanallisesti että fyysisesti, mutta ne olivat normaaleja sisarusten riitoja.
Kumpikaan ei ole ollut väkivaltainen.
Tasan kerran isoveljeni on tarttunut minuun kunnolla kiinni ja paiskannut seinää päin, kun joskus 15v. sain jonkun skitsokohtauksen äidille. Kyllä pyyteli anteeksi heti sen jälkeen ja halasi pitkään. Ei ole ennen sitä tai sen jälkeen koskenut minuun väkivalloin, on aina ollut ihana ja suojeleva.
Tietty vika oli myös minussa tuossa tilanteessa, kun äitiä jopa huorittelin ja uhkasin käydä päälle. Kaduttaa vieläkin niin älyttömästi, että ihan itkettää... Enpä ole sen jälkeen äitiä huoritellut tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos tarinoiden jakamisista
meillä veli käyttäytyi ihan ''hyvin'', kunnes isämme kuoli. sen jälkeen alkoi tosiaan ihan järjetön pullistelu, fyysinen ja henkinen väkivalta. siksi onkin niin vaikeaa hyväksyä, että se hyvä käytös oli ikäänkuin jotain silmänpalvomista, silloin kuin isämme oli elossa.
nää väkivalta-aiheet on selvästi kipeitä ja vaiettuja. hyvä kun moni vaan kertoisi niin tulisi esiin enemmän ja saisi ymmärrystä saman kokeneille. tuntee, että ei ole yksin asian kanssa, josta on jotenkin häpeällistä edes mainita. eihän suvuissa näistä asioista koskaan puhuta. vaietaan joka suunnalta.
salaisuuksia, jotka mädättävät perheyhteydet. suhteet vaan yhtäkkiä katkeaa ja sitten muut satuilee, että miksi sitä siskoas tytärtäs ei näy enää missään suvun juhlissa..
joo, tuttua on.
Hyvä aloitus! En ole itse kokenut väkivaltaa kenenkään taholta. Tämä tuntuu todella surulliselta. Aina kun luen tilastoja perheväkivallasta (johon tämäkin lukeuteunee), tulen hyvin surulliseksi. Todellistahan tämä on:(. Ikää on 46v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä oli. Nyrkkitappeluita, painia, ilmakiväärillä uhkailua, puukolla uhkailua, kuristamista.
Aikuisena välimme ovat olleet hyvät.
Mutta minulla on edelleen aggressiivisia tuntemuksia miehiä kohtaan, jotka muistuttavat veljeäni. Itsepuolustusreaktio.
Vanhempien eron jälkeen isoveljeni käytös muuttui.. Koittiko ottaa miehen paikan perheessä ? Veljeni sai väkivaltaisia kohtauksia ja saattoi hetken mielijohteesta tarttua kurkustani tai paiskata minut lattialle. Äitini on erittäin rauhallinen ja hieman päättämätön asioiden suhteen ja itse olin nuorena impulsiivinen. Ja jokaiseen pieneenkin eripuraan veljeni tuli väliin ja aggressiivisesti päätti jokaisen tilanteen.
Sain minäkin kerran annettua takaisin ja sen jälkeen muutinkin pois, ollessani 16- vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 18:53"]
Kyllä oli. Nyrkkitappeluita, painia, ilmakiväärillä uhkailua, puukolla uhkailua, kuristamista.
Aikuisena välimme ovat olleet hyvät.
Mutta minulla on edelleen aggressiivisia tuntemuksia miehiä kohtaan, jotka muistuttavat veljeäni. Itsepuolustusreaktio.
[/quote] Vihainen nainen? Ja miksi veljesi väkivalta oli hyväksyttyä perheessänne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 17:40"]
juu, paljon tapahtuu. mutta asiasta ei puhuta. niinkuin ei väkivallasta yleensäkään. sitten joku rattijuopumustapaukset nostetaan esiin kauhealla tohinalla ja kaikilla on tuomitsevaa sanomista, mutta ei siitä väkivallasta. joka on yleisintä tuhoamista, tahallista toisen ihmisen vahingoittamista. pelkkä ajatus omasta veljestäni ällöttää.
[/quote]
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288712608715.html#comments-anchor
tossa just esimerkki, miten kaikilla on kyllä mielipide tähän asiaan, mutta auta armias, jos väkivalta mainitaan..
s e nyt vaan on väkivaltaaa.. big deal.. ihme suhtautumista ja tekopyhää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hui kamala, ei todellakaan ollut! Lapsena tietysti tapeltiin, mutta se loppui siinä teini-iän kynnyksellä. Veljeni ei ole koskaan ollut väkivaltainen tai edes aggressiivinen minua kohtaan sen jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:08"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 18:53"]
Kyllä oli. Nyrkkitappeluita, painia, ilmakiväärillä uhkailua, puukolla uhkailua, kuristamista.
Aikuisena välimme ovat olleet hyvät.
Usein äidithän tän mahdollistaa. Eivät puutu pojan tekemiseen ja ajattelee, että ojenna nyt vaan sitä siskoas.
Kun jostain huomautin kerran veljeäni, (joka oli uhitellut vuosikausia) hän kävi käsiksi ja repi tukasta. En voi ikinä unohtaa sitä raivoa ja vihaa, mikä hänestä lähti.
Oma äitini istui vain keinutuolissa koko insidentin ajan ja sanoi jälkeenpäin, että aattelin että vaan juttelette veljesi kanssa.
Niinpä niin. Äidit sulkevat silmänsä poikiensa väkivallalta, mutta tyttäriä kyllä syyllistetään ja huomautellaan vaikka mistä. Äidit ja pojat on kuin joku tiimi, joka haluaa lynkata toisen naispuolisen jäsenen perheessä.
Ja isää ei enää ollut olemassa tässa tapauksessa. Siksi veljestä oikea sosiopaatti kai muotoutuikin, kun ei ole kukaan hänelle rajoja asettamassa. Henkistä väkivaltaa, alistamista.. ivaa ja pilkkaa. Katkeruutta ja kateutta ja asioiden kääntämistä aivan päälaelleen. Hyvin menestyvä, mutta täysi kusipää minua kohtaan. Oikeastaan ollut aina. En vain sitä tiedostanut aiemmin näitä vakivaltatilanteita.
Äidit mahdollistaa, elleivät jopa yllytä poikiaan siskojaan vastaan.
Mutta minulla on edelleen aggressiivisia tuntemuksia miehiä kohtaan, jotka muistuttavat veljeäni. Itsepuolustusreaktio.
[/quote] Vihainen nainen? Ja miksi veljesi väkivalta oli hyväksyttyä perheessänne?
[/quote]
Usein äidithän tän mahdollistaa. Eivät puutu pojan tekemiseen ja ajattelee, että ojenna nyt vaan sitä siskoas.
Kun jostain huomautin kerran veljeäni, (joka oli uhitellut vuosikausia) hän kävi käsiksi ja repi tukasta. En voi ikinä unohtaa sitä raivoa ja vihaa, mikä hänestä lähti.
Oma äitini istui vain keinutuolissa koko insidentin ajan ja sanoi jälkeenpäin, että aattelin että vaan juttelette veljesi kanssa.
Niinpä niin. Äidit sulkevat silmänsä poikiensa väkivallalta, mutta tyttäriä kyllä syyllistetään ja huomautellaan vaikka mistä. Äidit ja pojat on kuin joku tiimi, joka haluaa lynkata toisen naispuolisen jäsenen perheessä.
Ja isää ei enää ollut olemassa tässa tapauksessa. Siksi veljestä oikea sosiopaatti kai muotoutuikin, kun ei ole kukaan hänelle rajoja asettamassa. Henkistä väkivaltaa, alistamista.. ivaa ja pilkkaa. Katkeruutta ja kateutta ja asioiden kääntämistä aivan päälaelleen. Hyvin menestyvä, mutta täysi kusipää minua kohtaan. Oikeastaan ollut aina. En vain sitä tiedostanut aiemmin näitä vakivaltatilanteita.
Äidit mahdollistaa, elleivät jopa yllytä poikiaan siskojaan vastaan.
Voi olla muodollisesti ihan hyvät suhteet pitkin lapsuutta ja nuoruutta, mutta sitten jossain napsahtaa ja tulee katkeruudet esiin.
Niin minäkin luulin, että omistan *ihan kivan* veljen, kunnes toisin todisti.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 17:52"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 17:44"]
Mut ehkä se on se esimerkin voima. meidän perheessä vanhemmat ei oikein koskaan riidelleet keskenään, ainakaan niin että sen oisi lapset nähny. Aina puhuivat asiat halki, eivät koskaan ees huutaneet toisilleen raivoten tms. Ja muistelisin että aina kun riideltiin kovaäänisesti sisarusten kesken niin vanhemmat käski kaikki omaan huoneeseen rauhottumaan. Ei siis ehkä edes annettu tilanteiden mennä liian pitkälle koskaan että oisi menny kunnon tappeluksi...? kenties :D
[/quote]
Ei meillä kyllä vanhemmat riidelleet koskaan, mutta veli oli (silti) hirmu aggressiivinen.
Onko sulla isoveli vai pikkuveli?
[/quote]
Isoveli, olen sisarussarjan nuorin... sisko 4½v mua vanhempi ja veli 1½v vanhempi.
uuuuuuuup