Lue keskustelun säännöt.
Mies tarvitsee omaa tilaa - voiko suhde menestyä?
10.07.2014 |
Tapailen kolmatta kuukautta kivaa, huumoritajuista ja huomaavaista miestä, jossa on yksi selkeä ero aiempiin seurustelukumppaneihini: kaikki aiemmat mieheni (siis huikeat 3 kpl) ovat olleet erittäin lämpimiä ja läheisyydenhaluisia ihmisiä, tämä uusi taas on vähän enemmän yksin viihtyvää tyyppiä, ja on usein sanonut tarvitsevansa omaa tilaa ja omaa aikaa myös parisuhteessa. En tiedä mihin hänen aiemmat suhteensa ovat kaatuneet, mutta alan aavistella että tällä yksinolon tarpeella saattaa olla siinä osansa.
Olen itse hyvin hellyydenkipeä ja todellinen parisuhdeihminen. En tarvitse juurikaan "omaa tilaa", vaan oikean kumppanin kanssa haluan viettää mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Aiemmin asian kanssa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.
Mitäs luulisitte, voiko tästä suhteesta tulla pitkän päälle menestyksekästä? Miehessä on melkein kaikki arvostamani ominaisuudet, mutta vähän epäilyttää että olisiko hän aviomiehenä ja isänä sellainen, joka vaatii jatkuvasti "omaa lomaa" perheestä, ja jonka jaksamiseen ei vaikeina ja stressaavina aikoina voisi täysin luottaa. Voiko omaa tilaa kaipaava olla samalla myös perhekeskeinen? Jo tässä suhteen alkuaikoina on ilmennyt että hän ei jaksaisi nähdä minua päivittäin, vaan ottaa itselleen vapaapäiviä, vaikka muutenkin on vaikea sovittaa aikatauluja yhteen kun teemme eri vuorokaudenaikoihin töitä.
Olen 27 ja mies 31, joten ihan iästäkin johtuen toivoisin että jos tämä suhde tästä etenee, niin tavoitteena olisi se loppuelämän suhde. Mieskin kuulemma haluaa kyllä lapsia ja muutenkin tavallisen perhe-elämän.
Kommentit (96)
Hänkään ei voinut suunnitella tulevaisuuttaan, ei omannut unelmia, menoja ei voinut ikinä tietää etukäteen. Eli periaatteessa jos hän teki oharit, eli katosi jäljettömiin, hän ei tavallaan tehnyt koska ei ollut luvannut mitään. Aivan perseestä. Uskoisin muuten että meillä voisi olla jopa sama mies mutta ikä ei täsmää ja luulen jotenkin että hän tulee olemaan kyllä lopun elämäänsä yksin kuten ilmeisesti haluaakin.
Minun neuvoni on että lähde ennen kuin sattuu enemmän. 3kk ja on helpompi lähteä, kuin kolmen vuoden ja katoamalla jätetyksi tulemisen jälkeen. Toisaalta hänellä oli tapana jättää asioita muutenkin kesken, miksei sitten ihmissuhteitakin. Olin tyhmä kun en tajunnut varoitusmerkkejä ajoissa.
Ainakin todella, todella mieti tätä asiaa. Voih, mies joka nauttisi seurastani ja olisi onnellinen kanssani, tuon kokemuksen jälkeen on vaikea edes uskoa että sellaista voisi olla mutta niin kai sitten :) Nämä yksinäiset sudet tuolla sinkkujen joukossa meitä kuitenkin piinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mimmosessa kämpässä asut ja millaisessa mies majailee?
Mä olen kanssa tollanen, että kaipaan omaa tilaa. Lähinnä siis kavereita, harrastuksia ja ns. omaa aikaa. Silti pyrin näkemään miestä ainakin sen 2-4krt/vko ja aina jään yöksi. Mulla oli alussa (ja on kyllä edelleenkin) sellainen ongelma, että mua ahdistaa jos mies tulee mun luokse. Mulla on todella pieni asunto ja tämä on täynnä tavaraa. Hyvä kun kestän itse itseäni täällä. Mies ymmärtää tämän ja olemmekin pääsääntöisesti hänen luonaan (n.10 neliötä isompi yksiö ja paljon vähemmän kamaa). Miehen luona olen kuitenkin hänen kotona, siellä ei ole minun tavaroita tai mitään mikä tekee sen kotoisan tunteen. Yhdessä asuessa tämä varmasti muuttuisi, sitähän voi olla välillä vaikka toisessa huoneessa ja sitten taas tehdä ruokaa yhdessä tms :)
Mulla tuo oman ajan tarve riippuu elämäntilanteesta. Edellisen eron jälkeen olen taas päässyt jaloilleni (toki kun olen jo uudessa suhteessa ;)) ja aloin elämään aika itsekkäästi. Harrastan, näen kavereita, käyn töissä, opiskelen ja teen kaikkea sitä, mikä on lapsettomalta 24-vuotiaalta aivan normaalia. Sen tiedän, että jos lapsia joskus siunaantuu niin he menevät toki kaiken edelle. Sitten en vaan saa omaa aikaa varmaan juuri koskaan, mutta se on sitten hyväksyttävä kun on tilanne sellainen.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 16:50"]
Sitten en vaan saa omaa aikaa varmaan juuri koskaan, mutta se on sitten hyväksyttävä kun on tilanne sellainen.
[/quote]
Oletko varma, että voit sen hyväksyä? Itsensä kieltäminen ei onnistu pidemmän päälle.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 16:56"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 16:50"]
Sitten en vaan saa omaa aikaa varmaan juuri koskaan, mutta se on sitten hyväksyttävä kun on tilanne sellainen.
[/quote]
Oletko varma, että voit sen hyväksyä? Itsensä kieltäminen ei onnistu pidemmän päälle.
[/quote]
Olen. Minulle oma lapsi menisi kaiken edelle, jopa sen oman ajan tarpeen edelle. Eikä se pikkulapsivaihe kestä ikuisesti, mies osaa viettää aikaa ilman minua ja minä osaan viettää aikaa myös ihan itsekseni. Eiköhän sitä sitten perheellisenä ehdi ihan tarpeeksi hoitaa lapsia ja viettää niiden kanssa aikaa. Toinen aikuinen terve ihminen ei tarvitse samalla tavalla huomiota, hoivaa jne mitä lapset tarvitsevat. Joten sen vuoksi en näe mitään järkeä "uhrautua" niin, että koko elämäni pyörisi miehen menojen mukaan. En siis näe mitään syytä sille, että miksi olisin nyt tässä elämäntilanteessa kaiken vapaa-aikani miehen kanssa kun vielä voi lapsettomana mennä ja tulla (lähes) miten haluaa :).
-64
Te miehen kaltaiseksi tunnustautuvat tunnutte toistuvasti olettavan että esim. ap:kin haluaisi viettää jokaisen sekunnin miehen kanssa. Vaikka hän on monta kertaa todennut ettei siitä ole kyse. Tämän todistaa myös se, ettei hänen edellisissä suhteissaan ollut mitään ongelmia tämän suhteen.
Älkää siis syyttäkö häntä takertuvaisuudesta. Se on törkeää, saa epäilemään itseään ja vain pahan olon vaikka todellisuudessa miehen ja naisen läheisyydentarpeet ovat vain erilaiset, ja jos jokin on epänormaalimpaa niin miehen käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 15:37"][quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 15:35"]
** Minua kummastuttaa miehen halu saada lapsia, sillä eihän hän voi kuvitella voivansa jatkaa oman tilansa vaatimista perheenisänä. **
Öh, miten niin ei voi muka edes kuvitella jatkaa??? Todellakin voi ja jatkaa.
Tuollainen mies ei ihan halposti muutu perhekeskeiseksi, vaikka perheesetään tykkäisikin ihan täysillä, mutta omaa aikaa se tarvitsee ja ottaa.
[/quote]
Voi hyvin olla ettei mies muutu, mutta tyhmä hän ei ole. Joten kun hän sanoo haluavansa perheen ja lapsia, niin kyllä oletan hänen tietävän ettei silloin enää noin vain sanota ettei nyt jaksa pariin päivään nähdä ketään.
ap
[/quote]
Tällä palstalla on muuten ihan halvatun paljon naisia,jotka ovat olettaneet sitä ja tätä siitä miten mies tulee muuttumaan lasten syntymän myötä.
Niin ja pettyneet sitten ankarasti, kun ei se mies olekaan ajatellut yhtään samalla tavalla, vaikka kuinka fiksu muuten olisikin.
Siksi ihan vaan vinkkinä ap: nuo asiat kannattaa todella konkretiaa tasolla keskustella, ei vaan oletella sitä ja tätä.
Itse olen myö ehkä vähän miehesi kaltainen. Jostain syystä rasitun helposti kun en saa olla kotona rauhassa. Siksi en ikinä haluaisi jäädä kenenkään luo yöksi, se tuntuu niin raskaalta ja nukun huonosti muualla kuin kotonani. Vihaan myös tavaroiden raahaamista. Jos asuisin jonkun kanssa yhdessä, tämä olisi tietysti eri asia, kun molemmat olisivat kotona.
No paljon en tästä aiheesta voi tietääkään kun en ole koskaan seurustellut vakavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olennaista on nyt se, aiheuttaako lähes jatkuva läsnäolo mitä perhe-elämä väistämättä tuo mukanaan (eli yleensä lähes päivittäin ollaan tekemisissä toisten perheenjäsenten kanssa, ellei oleskella suunnitellusti eri osoitteissa, paikkakunnilla jne.) miehessä siedettävää vai sietämätöntä ahdistusta ja onnistuuko sitoutuminen läsnäoloon siinä määrin kuin ap toivoo. Pidemmän päälle voi olla raskasta huolehtia yksin lapsista, jos toiveena on ollut että voidaan perheenä tehdä asioita ja mies on läsnä arjessa ja lasten elämässä muutenkin kuin vain silloin, kun se sattuu hänelle pari kertaa viikossa sopimaan. Ihmisellä voi olla halu yhteiselämään, mutta ahdistus estää sen, ei pysty ja kykene olemaan läsnä koska se ahdistaa liikaa. Olisi tärkeää saada selvyys minkälaatuista miehen ahdistus on, ja miten mies sitä pystyy käsittelemään. Jos ahdistus on suurta, ei se siitä muuksi muutu vaikka tulisi lapsia ja olisi halu olla yhdessä, jos mies ei kestä ahdistusta eikä hänellä ole välineitä siitä irrottautumiseen.
Eiköhän juttu ole vaan niin että mies ei ole niin kiinnostunut ap'stä. Varmasti puhuu totta että haluaa perheen ja lapsia, ei vain sinun kanssasi.
Se vain on niin yksinkertaista että jos mies on kiinnostunut, tämä kyllä ottaa yhteyttä ja usein ja haluaa viettää aikaa yhdessä tapailun tuossa vaiheessa.
Mies ei halua lopettaa tapailua, koska onhan se kätevää kun on seksiä saatavilla sitä oikeampaa odotellessa.
Mitäs jos ap lopetat yhteydenpidon hetkeksi kokonaan. Kuuletko miehestä tällöin yhtään mitään? Onko yhteydenpito kokonaan sinun vastuullasi? Jos on, pitäisikö vetää jotain johtopäätöksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 17:16"]
Te miehen kaltaiseksi tunnustautuvat tunnutte toistuvasti olettavan että esim. ap:kin haluaisi viettää jokaisen sekunnin miehen kanssa. Vaikka hän on monta kertaa todennut ettei siitä ole kyse. Tämän todistaa myös se, ettei hänen edellisissä suhteissaan ollut mitään ongelmia tämän suhteen.
Älkää siis syyttäkö häntä takertuvaisuudesta. Se on törkeää, saa epäilemään itseään ja vain pahan olon vaikka todellisuudessa miehen ja naisen läheisyydentarpeet ovat vain erilaiset, ja jos jokin on epänormaalimpaa niin miehen käytös.
[/quote]
Kiitos todella paljon tästä viestistä, tuli paljon parempi olo. Tiedän etten vaadi tässä kohtuuttomia, mutta epäilys syttyy kun moni syyttää kohtuuttomuudesta. Tuntuu että olen jo yrittänyt niin paljon ymmärtää miestä ja kärsivällisesti odottaa että menisikö se ahdistus ohi, ja hänen ei tavallaan tarvitse ymmärtää minua ollenkaan. Minun ponnisteluni tässä suhteessa kohdistuvat häneen, ja hänen ponnistelunsa kohdistuvat myös häneen. Ymmärrän kyllä että hänellä on vaikeaa, ja on aiemmissakin suhteissaan ollut, mutta on se silti minullekin raskasta.
ap
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:28"]
Miten voit ajatella perustavasi perheen 30-miehen kanssa, joka ei ole aikaisemmin voinut asua naisen kanssa yksinäisyyden tarpeen takia?
[/quote]
Totta, tämä keskustelu on saanut minut ajattelemaan asiaa vähän vakavammin kuin ennen...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:15"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 16:20"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 16:10"]
51 jatkaa: unohdin myös sanoa että miehellä oli tapana vaan ottaa sitä omaa aikaa ja kirjaimellisesti kadota viikoiksi omiin oloihinsa, puhelin suljettuna, tyttöystävä unohdettuna. Hiljaa mielessäni mietin ettei tämä mies ole perhemateriaalia.
[/quote]
Tämä mies tekee samaa, ei tosin viikkokausiksi. Esim. facebookissa näkee kyllä että toinen on nähnyt lähettämäni viestin, mutta vastausta ei välttämättä kuulu koskaan, jos miehellä ei ole sellainen fiilis että hän jaksaisi ottaa kontaktia minuun.
ap
[/quote]Ei vaikuta tosissaan kiinnostuneelta jos ei edes jaksa vastata fb-viestiin, kuka törppö tekee tuollaista tyttöystävälleen jonka kuuluisi olla tärkeä henkilö miehen elämässä. Miehellä ei ole oikeutta vaatia että ap ei saisi tapailla muita kun itse käyttäytyy noin törkeästi. Jotenkin tuntuu että miehellä on jotain salattavaa, miksi ei oman poikaystävän luokse voi tulla ilmoittamatta jos on esim hätätilanne jolloin tarvitsee tämän apua? Miten tuollaiseen mieheen voi pystyä luottamaan, en minä ainakaan pystyisi.
Voiko ap testata mitä tapahtuu jos hän ilmestyisi miehen oven taakse ilmoittamatta? Kannattaisi ottaa selvää niin ei tule epämiellyttäviä yllätyksiä mikäli suhde jatkuu.
[/quote]
Kyllä mieheen hätätilanteessa pystyisi luottamaan, uskon niin. Hän ei ole paha tai pohjimmiltaan välinpitämätön, eikä hänestä olisi esim. pyörittämään useampia naisia. Uskon ainakin niin, koska en ole koskaan langennut sellaisiin miehiin ja hämmästyisin todella, jos tästä hiljaisesta atk-nörtistä paljastuisi sellainen puoli. Hän ei ole moraaliton ollenkaan, eikä pahantahtoinen, häntä vaivaa vain ahdistus siitä, että koko ajan pitäisi muistaa ajatella toista tai jotain vastaavaa. Minua siis loukkaa esimerkiksi se, että mies tuntuu unohtavan minut kokonaan silloin kun en ole paikalla. Ei tipu hyvän yön viestejä, kuulumisten kyselyä tai yhtään mitään. Itse laitan silloin tällöin viestejä jos emme ehdi näkemään, ja kyllä hän niihin yleensä vastaa, mutta luonnostaan se ei häneltä tule.
ap
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:23"]
Tapailette kolmatta kuukautta, eikö asioiden voisi antaa mennä omalla painollaan? Minä olen luonteeltani juuri kuin kuvailemasi mies - lapsia haluan vain ajatuksen tasolla. Asioilla on tapana suttaantua.
[/quote]
Jos lapsia haluaa ajatuksen tasolla, niin sen voi kertoa kyllä kumppanillekin. Kuinka reilua on kertoa haluavansa lapsia, jos kuitenkin tietää ettei haluakaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 21:31"]
Mun tällä hetkellä taas eksä oli tällainen. 2 vuotta ehdittiin veivata on/off kun hän herkästi laittoi poikki. Tulin siihen tulokseen, että eihän hän mua rakastanut. Ei pitänyt ikinä kädestä, enkä tavannut sen perhettä. Tosin perhesuhde sillä oli tosi monimutkainen ja usein valitti heistä. En usko, että mies muuttuu yhtäkkiä läheisemmäksi jos pitää etäisyyttä. Ennen kuin aloitettiin seurusteleminen, hän oli ollut ainoastaan puoli vuotta sinkkuna. Se nainen oli todella päässyt murtamaan hänen sydämmensä kunnolla, joten näin jälkeenpäin uskon että ei hän meihin ikinä ollut valmis. Jos hän nyt ikinä tosta yli pääseekin.
[/quote]
Tämä mies ei ole on/off -tyyppiä, vaan hän on todella pontevasti kieltäytynyt pistämästä tätä juttua poikki. Olen nimittäin sitä ehdottanut, koska jos läsnäoloni aiheuttaa ahdistusta ja halua paeta omiin oloihin, niin enhän minä sentään seuraani toiselle väkisin tyrkytä! Mutta ei, hän haluaa jatkaa yrittämistä...
ap
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 22:24"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 21:31"]
Mun tällä hetkellä taas eksä oli tällainen. 2 vuotta ehdittiin veivata on/off kun hän herkästi laittoi poikki. Tulin siihen tulokseen, että eihän hän mua rakastanut. Ei pitänyt ikinä kädestä, enkä tavannut sen perhettä. Tosin perhesuhde sillä oli tosi monimutkainen ja usein valitti heistä. En usko, että mies muuttuu yhtäkkiä läheisemmäksi jos pitää etäisyyttä. Ennen kuin aloitettiin seurusteleminen, hän oli ollut ainoastaan puoli vuotta sinkkuna. Se nainen oli todella päässyt murtamaan hänen sydämmensä kunnolla, joten näin jälkeenpäin uskon että ei hän meihin ikinä ollut valmis. Jos hän nyt ikinä tosta yli pääseekin.
[/quote]
Tämä mies ei ole on/off -tyyppiä, vaan hän on todella pontevasti kieltäytynyt pistämästä tätä juttua poikki. Olen nimittäin sitä ehdottanut, koska jos läsnäoloni aiheuttaa ahdistusta ja halua paeta omiin oloihin, niin enhän minä sentään seuraani toiselle väkisin tyrkytä! Mutta ei, hän haluaa jatkaa yrittämistä...
ap
[/quote]No sitten vain päättäväisesti kasvattamaan miestä, ei loputtomalla ymmärtämisellä ja anteeksiantamisella saa mitään muutoksia noinkin kovapäiseen mieheen. Jos ei muutoksia ala tulemaan niin sitten teidän juttu ei selvästikään ole tärkeä miehelle. Voitteko muuten ajatella suhdetta jossa mies kaikessa hiljaisuudesss kärsii naisen hänelle aiheuttamasta pahasta mielestä ja yrittää pyyteettömästi ymmärtää ja tukea toista osapuolta toivoen että kyllä suhteen edetessä nuo epäkohdatkin sitten korjaantuvat?
Lapsia kasvatetaan, aikuisten kanssa kasvetaan yhdessä (no, sitä tehdään myös lapsen kanssa, mutta lapsen kanssa kyse on kuitenkin auktoriteettisuhteesta, ei tasavertaisesta suhteesta koska toinen on lähtökohtaisesti vastussa toisen hyvinvoinnista ja jopa hengestä). Siinä tarvitaan aikuisen halua sitoutua ja kehittyä, halua muuttua.
Itse olen mies ja samanlainen kuin AP:n mies, että tarvitsen omaa rauhaa. Olen erittäin sosiaalinen ja minulla on paljon ystäviä mutta kun pääsen illalla kotiin en kaipaa enää muita ihmiskontakteja eli jonkin sortin introvertti olen...
En ole mitään pitkää seurustelua koskaan edes yrittänyt, alkaa vaan ahdistaa ajatus siitä että joku vahtisi minua 24/7 vaikka olisikin kuinka ihana ihminen. Äitini on samanlainen eikä ole koskaan edes asunut kenenkään miehen kanssa yhdessä, että olen saanut tämän luonteenpiirteen perintönä vissiin.
" . Ihmisellä voi olla halu yhteiselämään, mutta ahdistus estää sen, ei pysty ja kykene olemaan läsnä koska se ahdistaa liikaa. Olisi tärkeää saada selvyys minkälaatuista miehen ahdistus on, ja miten mies sitä pystyy käsittelemään."
Tuo on hyvin sanottu ja oleellinen pointti. Mies varmaan voi aidosti haluta olla kanssasi muttei pysty siihen. Ja jotkut miehet ei osaa käsitellä asiota vaan taantuu pikkulapsiksi, esim. mykkäkoulu ahdistuessa, mikä taas satuttaa kumppania entistä enemmän (henkinen väkivalta)
Kerroin aikaisemmin, en muista numeroa, että exäni myös "katosi" jonnekin, välillä fyysisesti, välillä henkisesti. Hyvä isä oli ja on, mutta perhe-elämä kävi liian raskaaksi, koki, että vaadin häneltä tunnetasolla jotain mitä ei pystynyt antamaan. Eli ahdistin hänet henkisesti nurkkaan, vaikka en tiennyt niin tehneeni. Olisin vain halunnut sen alkuaikojen läheisyyden takas. Mutta hän ilmeisesti toimi ekat vuodet täysin luonteensa vastaisesti ja yritti varmaan ihan hampaat irvessä, mutta kun se ei mene niin, lopulta hänen paha olonsa oli niin valtavaa, että sulkeutui kun simpukka ja 3 kk totaaliseen mykkäkouluun loppui meidän 15 v avioliitto.
Oli tuo minunkin exäni muutoin kuin unelmamieheni. Rauhallinen, suvaitsevainen, isot arvot kohdallaan. Mutta sitten kuitenkin toisaalta itsekäs, hylkivä, etäinen. Sitä on vaikea selittää. Minulla oli paha olla hänen kanssaan seurustellessa. Olimme yhdessä monta vuotta ja kaikki kaatui miehen kylmyyteen. Hän voisi sanoa että oman ajan tarpeeseen. Kaikki riippuu näkökulmasta.
t. 51, 52 ja 59