Tyttäreni on heikkolahjainen ja syrjäytynyt

"Raskaat perusduunit” ovat sosiaalisesti laadukkaita, mutta fyysisesti raskaita. Näihin kuuluu paljon suorittavan työn tekijöitä: rakennus-, korjaus- ja valmistustöitä, maa- ja metsätalouden työntekijöitä, sekä palvelualojen työntekijöitä, kuten lähi- ja sairaanhoitajia, siivoojia ja tarjoilijoita.

Et kirjoittelisi täällä jos kyseessä olisi poika. Jättäisit hänet pärjäämään yksin.

Itsellä ADD ja tossa iässä sitä tunsi itsensä idioottiksi. Alisuoritin kokeissa vain sen takia, että minua ei kiinnostanut muu kuin matikka ja historia. Ei ne hyvät numerot niistä lämmittäneet, kun muista tuli 5-6.

Paapominen ei nyt auta eikä "tukeminen". Parasta, mitä voit tehdä on kysellä mielenkiinnonkohteista ja sitten avustaa, jos löytyy joku mielenkiintoinen harrastus. Vaikka tanssiminen, kuntonyrkkeily tai museot. Kaikilla on mielenkiinnonkohteita ja mielenkiinnonkohteisiin liittyviä tavotteita kannattaa keksiä.

Vierailija kirjoitti:

Hän sai diagnoosin neuropsykiatrilta. Vaikeuksia on kaikessa paitsi kielellisessä kehityksessä, älykkyysosamäärä häneltä on mitattu alle 100. Pienenäkin ollut aika syrjäänvetäytyvä ka yksinäinen, ei ole lainkaan oma-alotteinen eikä mikään kiinnosta.

Olen yrittänyt häntä kannustaa mutta kun mikään ei tunnu kelpaavan eikä jaksa yrittää enää jos ei heti onnistu jossain, on todella lyhytpinnainen. On myös ADHD mutta lääkkeitä ei halua.

Ap

Adhd on ylidiagnosoitu. Muotisairaus-termi sopii siihen hyvin.

Lääkkeitä en tyrkyttäisi, olen nähnyt niiden vaikutusta tuttavissa eikä se ollut myönteinen.

Niitä on mahdollisuuksia opiskella kotona, josko sellainen kiinnostaisi. Varsinkin nyt korona-aikana olisi hyväkin pysytellä liioista kontakteista erossa, kun poliitikot välttämättä haluavat sitä levittää.

Alle sadan on puolet kansasta.

Liikunta on tärkeää, yritä saada liikkumaan. Itse varmaan veisin frisbeegolffia pelaan, itseäni tehnyt mieli koittaa kun nähnyt lapsia ja aikuisia pelaamassa ja puistossa istuessa pyysivät mukaankin (tässä kaupungissa hyvin harvinaista että ihan selvinpäiset juttelee) mutten kehdannut kun viimeksi frisbeetä heittänyt joskus lapsosena. Hienoa että tulivat takaisin.

Uimaranta tietysti aina hyvä vaihtoehto, mutta masentuneet voi aatella ettei sinne viitsi yksin tai vanhempien kanssa mennä, vaikka paljon on yksin uivia. (Tässä kunnassa ei kantsi, katoaa tavarat rannalta mutta luullakseni useimmissa ihan turvallista.)

Sanot että ei ne asiat siitä sängyssä makaamalla parane. Ylös, ulos ja lenkille!

Syksyksi sitten katsotte opiskelupaikkaa. Sieltä voi saada kavereita.

Meille esitetään, että kaikista voi tulla mitä tahansa. Periaatteessa tämä on totta. Oikeasti ei niinkään. Ei kaikilla lähtökohdat ole samat.

Jos ajatellaan Suomea, kaikilla on kuitenkin lähes yhtä hyvät lähtökohdat. On silti elämän tosiasia, että osa jakaantuu hyvä- ja osa huono-osaisiksi. Elämä on kilpailu. Ja mikä pahinta, välillä myös kilpailua toisen kustannuksella. Jokaisen on asetuttava omalle paikalleen.

Meille syötetään ajatusta, että kaikkien tulisi tavoitella mahdollisimman hyvätuloista elämää. Elämää enemmällä. Elämää paremmalla. Se on normi. Hyvätuloinen korreloi onnellisuuden kanssa. Mitä hyvätuloisempi, sen onnellisempi. Voittaja on onnellinen, häviäjä ei niinkään.

Entä kun kaikista ei voi tulla rikkaita?

Pitääkö kaikkien edes pyrkiä ”parempaan”?

Kilpailua täydentää tottuminen. Turtuminen omaan vauraustasoon. Mitä enemmän saa, sitä enemmän haluaa. Milloin enempi tyydyttyy?

Yhtä tärkeää kuin onkin tiedostaa, että sinusta voi tulla mitä vaan, sinusta voi myös olla tulematta mitään.

Tai oikeastaan, sinusta voi tulla jopa vähemmän.

Heikkolahjainen? Vai sittenkin käynyt huono äitionni? Mikään ei hänelle kelpaa -kommenttisi paljasti kaiken.

Jos hankkisi jonkun duunin tai opiskelupaikan niin se jo piristäisi varmasti.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista ja masennustaustaa, keskeytin myös lukion mielenterveyssyistä.

Kävin ammatinvalintapsykologilla ja vaihdoin amikseen, vuoden päästä valmistun ammattiin ja olen saanut ihan hyvin tehtyä jo sijaisuuksia omalla alallani.

Lukion keskeytettyäni hakeuduin vapaaehtoistöiden pariin CV:n koristelemisen vuoksi, ahdisti oma koulun keskeyttäminen ja jotenkin piti kompensoida sitä huonoa oloa.

Vapaaehtoistyöstä sain iloa elämään ja uusia kontakteja, kenties myöhemmin jopa työmahdollisuuksia.

Onko tyttärelläsi lääkitystä? Se voisi antaa alkusysäyksen lähteä liikkeelle, saisi hieman voimia ja voisi vaikka aloittaa lenkkeilyn tai muuten yrittää hieman aktivoitua, saisi puhtia elämään ja itsetunto kohenisi hoikistumisen ja paremman kunnon myötä.

Maailma on tyly paikka meille heikkolahjaisille, mutta kovalla työllä pärjää varmasti, kunhan hakeutuu sellaiselle alalle jolle oma kapasiteetti riittää, ettei sitten pettymyksistä lannistu. Jutelkaa tytön kanssa, ei se diagnoosi maailmaa kaada.

Hyvää kesää!

N19

Ihana🧡

Vierailija kirjoitti:

Jos hankkisi jonkun duunin tai opiskelupaikan niin se jo piristäisi varmasti.

Mansikanpoimintaa vai?

Vierailija kirjoitti:

Mikä diagnoosi on heikkolahjainen? Itse en sellaisia jakele, vaikka psykologina teen myös kognitiivisen tason tutkimuksia. Onko dg siis masennus vai mikä? Jos on tehty kogn perustutkimus, niin siinä kyllä lähes poikkeuksetta on myös jotain vahvuuksia, vaikka olisi erityisvaikeutta kielellisellä tai visuaalisen hahmottamisen puolella ja yleistaso jäisi alhaiseksi. Onko kognitiivinen profiili käyty läpi niin, että olette sen ymmärtäneet?

Tyttö tarvitsisi tukea siihen, että löytäisi ne asiat, joissa on hyvä ja joista saa mielihyvää. Kaikilta niitä löytyy. Toivottavasti on myös tsekattu nepsypuoli, ettei esim ADHD aiheuta ”heikkolahjaisuutta” eli alenna kognitiivisen tutkimuksen tuloksia keskittymisen vaikeuksien kautta. Myös masennus laskee kognitiivista suorituskykyä. Onko sosiaalisesta taitava vai onko niissä taidoissa puutteita, onko ikätovereita?

Lukiossa pärjääminen ei ole mikään menestymisen mitta. Kun masennus on aisoissa, pääsee lapsi ajan myötä myös kukoistamaan omalla tavallaan. Päästä ensin irti omasta käsityksistäsi siitä, millainen lapsen pitäisi olla. Kun pääset omien uskomusten ohi, pystyt näkemään lapsen hyvät puolet ja olemaan tukena.

Mitä kummaa. Kai sinä nyt sentään heikkolahjaisen twsteissäsi havaitset. Äo tietyn tason alle.

Nykyäänhän termi on laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Sama asia silti.

Ap:n lapsi ei voi olla oikeasti aivan kovin tyhmä, kun keskiarvo peruskoulusta sentään riitti lukioon.

Lapseni kaveri on tuolla diagnoosilla ja toimii lähihoitajana. Meni sinne jonkun parin kuukauden jakson jälkeen hissin sellaisessa oppilaitoksessa, jossa etsitään uraa niille, jotka ei päässeet minnekään.

Eikös 100 ole keskiarvo äo:ssa, joten alle sata ei tarkoita heikkolahjaista. Ihmettelen muutenkin, että ap kirjoitat ennemmin lapsen olevan heikkolahjainen ja vasta kysyttäessä sanot, että onhan sitten ADHD. Oletkohan nyt oikeasti sisäistänyt tutkimustulokset ja sen mikä nuorella on? Jos on lapsena syrjäänvetäytyvä, se ei tarkoita mitään, sehän on temperamenttipiirre. Noissa diagnooseissa on vähän se ongelma, ettei tietysti helposti pitäisi jaella pienille lapsille, mutta kun oma poikanikin sai Asperger-diagnoosin teini-iän alussa, se oli jo vähän myöhäistä, ei todellakaan halunnut mihinkään kuntoutuksiin. Nyt on täysi-ikäinen ja hyvä siitä on tullut :) Opiskelee rekkakuskiksi, se on hänen unelmahommansa. Olisi varmaan pärjännyt lukiossa, mutta ei pätkääkään kiinnostanut. Onko teillä edes mietitty amisaloja, jos ei lukio onnistu? Totta kai nuorelle on isku saada mikään diagnoosi, mutta pitää oikeasti nyt keskittyä vahvuuksiin, joita tutkitusti siis on. Aika harva nyt on kaikessa hyvä, eikä tarvitsekaan.

Olen vankkumaton elinikäisen ja jatkuvan oppimisen kannattaja.

https://samok.fi/blogi/mertsi-arling-heikkolahjaisesta-romanipojasta-yh…

Sanot että kotona ei ilmaisessa ylläpidossa eletä jos ei opiskelu tai työnteko kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista ja masennustaustaa, keskeytin myös lukion mielenterveyssyistä.

Kävin ammatinvalintapsykologilla ja vaihdoin amikseen, vuoden päästä valmistun ammattiin ja olen saanut ihan hyvin tehtyä jo sijaisuuksia omalla alallani.

Lukion keskeytettyäni hakeuduin vapaaehtoistöiden pariin CV:n koristelemisen vuoksi, ahdisti oma koulun keskeyttäminen ja jotenkin piti kompensoida sitä huonoa oloa.

Vapaaehtoistyöstä sain iloa elämään ja uusia kontakteja, kenties myöhemmin jopa työmahdollisuuksia.

Onko tyttärelläsi lääkitystä? Se voisi antaa alkusysäyksen lähteä liikkeelle, saisi hieman voimia ja voisi vaikka aloittaa lenkkeilyn tai muuten yrittää hieman aktivoitua, saisi puhtia elämään ja itsetunto kohenisi hoikistumisen ja paremman kunnon myötä.

Maailma on tyly paikka meille heikkolahjaisille, mutta kovalla työllä pärjää varmasti, kunhan hakeutuu sellaiselle alalle jolle oma kapasiteetti riittää, ettei sitten pettymyksistä lannistu. Jutelkaa tytön kanssa, ei se diagnoosi maailmaa kaada.

Hyvää kesää!

N19

Vaikutat kielellisesti lahjakkaalta, etkä heikkolahjaiselta.

Eikö Valmaa ole suositeltu? Se on vähän kuin lastentarha, tarkoitettu nuorille syrjäytymisen estoon - on joku syy nousta aamuisin ja lähteä. Tehdään kaikenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaakin, opetellaan elämän perustaitoja. Täällä Hämeessä ainakin otettiin heti koppi lukion kesken jättäneestä nuoresta, ei sen annettu jäädä kotiin makaamaan. Tosin oli nuorikin masennuksesta huolimatta valmis siihen.

Katsoessani työpisteeni ikkunasta kadulla käveleviä ihmisiä, mietin, kuinka monelle heistäkin muut ihmiset tai elämä on saattanut sanoa: ”Sinä olet heikkolahjainen” syöden heissä olevan potentiaalisuuden ja tilalle on tullut ehkä syrjäytymisen lieveilmiöt. Kaikilla ei välttämättä löydy voimaa pyristellä pois päälle väkisin liimatusta diagnoosista, siksi haluan ammattikorkeakoulujen jo nyt, mutta myös tulevaisuudessa olevan vahvasti yhdenvertainen ja saavutettava kaikille myös meille erittäin heikkolahjaisille romanipojille.

Vierailija kirjoitti:

Jos on ADHD niin ei jaksa keskittyä edes niihin perinteisiin pällitesteihin.

Ei ole totta välttämättä. Riippuen mitkä vaikeudet korostuvat, onko tarkkaamattomuutta jota voi rajatussa tilanteessa kompensoida, ilmeneekö keskittymisen vaikeus hitautena tehtävien suorittamisessa tmv. Motivaatio vaikuttaa, itse ainakin suoritan ei niin pitkäjänteisyyttä vaativat kokeet ym. nopeasti, muutaman tunnin pystyy keskittymään, mutta tämä on uuvuttavaa ja vie loppupäivän voimat. Puhut nyt urbaanilegendasta.

Olisiko joku tuettu asuminen hänelle parempi ratkaisu kuin kotona asuminen? Minullakin on masennus, mutta koulu alkoi sujua ja elämä muuttua paremmaksi heti kun muutin pois vanhempien luota.