Nyt se iski: pikkulapsiperhe-ärsytys!!
On tullut lämpiminä päivinä vietettyä rannalla aikaa ja olen huomannut itsessäsi, että ärsyynnyn pikkulapsi-perheistä. En niinkään itse lapsista vaan niistä vanhemmista. Jotenkin se aika on ajanut kohdallani ohitse. En jaksaisi enää päivääkään sitä hössötystä vaipoista, maitopulloista, ruokapurkeista, perässä juoksemisesta, kokoaikaisesta vahtimisesta ja kieltämisestä.
Itselläni on 9 ja 11-vuotiaat tytöt ja voitte vain kuvitella kuinka rauhallista heidän kanssaan on olla esim. juuri rannalla.
Eilenkin sain nauttia auringosta rauhassa lueskellen ja välillä torkahtaen. Siinä sitten seurailin välillä, kun mammat ja isit juoksi pientensä perässä veden rajassa sinne tänne ja kiellot kaikui pitkin rantoja. Ja se hössötys: älä mene, onko vaippa kuiva, tule Nico tänne, älä mene sinne, ei saa koskea, ei saa heittää hiekkaa, ei saa roiskia vettä JNE.
No, aikansa kutakin. Minun kohdallani pikkulapsiaika on TODELLA taaksejäänyttä elämää. Tässä alkaa vähitellen siirtyä pikkulapsivapaisiin rantoihin, ravintoloihin, hotelleihin jne. Ei vaan enää jaksa sitä hössötystä.
Nyt nautin elämästä ja omasta ajasta ja rauhasta. Nauttikaa tekin vastaavassa tilanteessa olevat!
Ja tämä ei ollut pahalla kirjoitettu, olenhan itsekin ollut joskus pienten lasten äiti (toivottavasti en tuollainen saamarin hössöttäjä kuitenkaan).
Joskus sitä vaan herää ajatukseen kuinka elämässä asiat muuttuvat ja kuinka sitä osaakaan arvostaa tätä pikkulapsivapaata elämää! :)
Hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille!
N37
Kommentit (116)
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 12:17"]On tullut lämpiminä päivinä vietettyä rannalla aikaa ja olen huomannut itsessäsi, että ärsyynnyn pikkulapsi-perheistä. En niinkään itse lapsista vaan niistä vanhemmista. Jotenkin se aika on ajanut kohdallani ohitse. En jaksaisi enää päivääkään sitä hössötystä vaipoista, maitopulloista, ruokapurkeista, perässä juoksemisesta, kokoaikaisesta vahtimisesta ja kieltämisestä.
Itselläni on 9 ja 11-vuotiaat tytöt ja voitte vain kuvitella kuinka rauhallista heidän kanssaan on olla esim. juuri rannalla.
Eilenkin sain nauttia auringosta rauhassa lueskellen ja välillä torkahtaen. Siinä sitten seurailin välillä, kun mammat ja isit juoksi pientensä perässä veden rajassa sinne tänne ja kiellot kaikui pitkin rantoja. Ja se hössötys: älä mene, onko vaippa kuiva, tule Nico tänne, älä mene sinne, ei saa koskea, ei saa heittää hiekkaa, ei saa roiskia vettä JNE.
No, aikansa kutakin. Minun kohdallani pikkulapsiaika on TODELLA taaksejäänyttä elämää. Tässä alkaa vähitellen siirtyä pikkulapsivapaisiin rantoihin, ravintoloihin, hotelleihin jne. Ei vaan enää jaksa sitä hössötystä.
Nyt nautin elämästä ja omasta ajasta ja rauhasta. Nauttikaa tekin vastaavassa tilanteessa olevat!
Ja tämä ei ollut pahalla kirjoitettu, olenhan itsekin ollut joskus pienten lasten äiti (toivottavasti en tuollainen saamarin hössöttäjä kuitenkaan).
Joskus sitä vaan herää ajatukseen kuinka elämässä asiat muuttuvat ja kuinka sitä osaakaan arvostaa tätä pikkulapsivapaata elämää! :)
Hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille!
N37
[/quote]
Sulla on vielä melko nuoret lapset, joissa riittää ihan riittävästi vahdittavaa usean vuoden ajan
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 14:03"]
Ap siis kehuskelee sillä, ettei aikanaan vahtinut (siis hössöttänyt) pieniä lapsia, eikä edelleenkään vahdi vähän isompia lapsia. Hienoa, on se hyvä ettei hössötetä turhaan. Mulla on 10v. lapsi ja todellakin katson hänen peräänsä, en torkahtele ja lueskele rannalla. Jos niin haluan tehdä niin menen rannalle ilman lapsia. Enkä torku varsinkaan silloin jos mulla on siellä vielä vieras lapsi josta olen ottanut vastuun. Olis aika karua jos lapselle sattuis jotain ja pitäis sen vanhemmille kertoa että nukuimpa siellä rannalla ja annoin lasten olla keskenään.
Tosin todennäköisesti joku niitä sun lapsias siellä rannalla vahti kun huomas että sä vaan nukut. Eli oikeasti jätit lapset muiden hoteisiin. Olen minäkin monet kerrat vahtinut näitä lapsia joiden vanhemmat ottaa rennosti eikä hössötä. Kerran kiskoin lapsen upoksista rannalle. Eikä edes se hetkauttanut näitä hössöttämättömiä vanhempia. Mitä sitä turhaan hössöttämään kun muut hoitaa sen sun puolesta. Harmi vaan että joka vuosi joku lapsi hukkuu kun joku muu ei ehdi apuun tarpeeksi nopeasti.
[/quote]
No ei minunkaan äitini vahtinut minua enää kun olin 10v. rannalla, opin kuitenkin pienenä uimaan:) Ei mitään vahtimista jos lapsi osaa uida ja rannalla on paljon porukkaa. Ennen äidit eivät höösänneet jatkuvasti mukana ja silti lapset pärjäsivät ja elelivät ehjin nahoin, minä ainakin tykkäsin aina kavereiden kanssa pelailla pallolla järvessä tai hillua uimarenkaan kanssa tai muuten vain pulikoida. Mutta ehkä aikanaan lapset olivat vähän omatoimisempia tms. ja kun huomattiin että lapset pärjäävät ilman jatkuvaa vahtimista, niin annettiin heidän niin ollakin välillä?
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 14:52"]Hmm, ottamatta muuten kantaa keskusteluun, täytyy todeta, että on tapoja ja tapoja olla pienten lasten kanssa rannalla. Olen itse tällä viikolla ollut kahden alle kolmevuotiaan kanssa kahdesti rannalla ja molemmilla kerroilla olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka osa niistä pikkulapsiperheistäkin pystyy olemaan kohtuullisen rauhassa ja osa juokser ympäri rantaa ja karjuu lapsilleen (ja myös puolisoilleen). Useimmiten huudetaan melko turhasta ("älä mene polvillesi hiekalle", "älä istu siihen" jne.), eikä sellaisista asioista, joilla olisi oikeasti merkitystä joko lapsen turvallisuudelle tai muiden ihmisten hyvinvoinnille. Eivät ne lapset siis häiritse, vaan vanhempien tylytys ja totaalinen sokeus sille, miltä oma käytös näyttää. Tässä ovat kunnostautuneet sekä isät että äidit. Itse pidän rannalla huolen lasteni turvallisuudesta ja siitä, etteivät he häiritse muita ihmisiä vaikkapa heittelemällä hiekkaa liian lähellä muita, mutta pyrin tekemään sen kauniisti pyytämällä ja lasteni puuhia tarkkailemalla, en karjumalla. Tämän ansiosta sain tänäänkin istua viltillä rauhassa ja seurailla iloisena lasteni iloa rannasta :)
[/quote] no moi. Enimmäkseen saan itsekin olla 3 lapseni kanssa rauhassa, mutta en aina. Eikö olekin hämmentävää?
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 14:03"]
Ap siis kehuskelee sillä, ettei aikanaan vahtinut (siis hössöttänyt) pieniä lapsia, eikä edelleenkään vahdi vähän isompia lapsia. Hienoa, on se hyvä ettei hössötetä turhaan. Mulla on 10v. lapsi ja todellakin katson hänen peräänsä, en torkahtele ja lueskele rannalla. Jos niin haluan tehdä niin menen rannalle ilman lapsia. Enkä torku varsinkaan silloin jos mulla on siellä vielä vieras lapsi josta olen ottanut vastuun. Olis aika karua jos lapselle sattuis jotain ja pitäis sen vanhemmille kertoa että nukuimpa siellä rannalla ja annoin lasten olla keskenään.
Tosin todennäköisesti joku niitä sun lapsias siellä rannalla vahti kun huomas että sä vaan nukut. Eli oikeasti jätit lapset muiden hoteisiin. Olen minäkin monet kerrat vahtinut näitä lapsia joiden vanhemmat ottaa rennosti eikä hössötä. Kerran kiskoin lapsen upoksista rannalle. Eikä edes se hetkauttanut näitä hössöttämättömiä vanhempia. Mitä sitä turhaan hössöttämään kun muut hoitaa sen sun puolesta. Harmi vaan että joka vuosi joku lapsi hukkuu kun joku muu ei ehdi apuun tarpeeksi nopeasti.
[/quote]
No ei minunkaan äitini vahtinut minua enää kun olin 10v. rannalla, opin kuitenkin pienenä uimaan:) Ei mitään vahtimista jos lapsi osaa uida ja rannalla on paljon porukkaa. Ennen äidit eivät höösänneet jatkuvasti mukana ja silti lapset pärjäsivät ja elelivät ehjin nahoin, minä ainakin tykkäsin aina kavereiden kanssa pelailla pallolla järvessä tai hillua uimarenkaan kanssa tai muuten vain pulikoida. Mutta ehkä aikanaan lapset olivat vähän omatoimisempia tms. ja kun huomattiin että lapset pärjäävät ilman jatkuvaa vahtimista, niin annettiin heidän niin ollakin välillä?
[/quote]
Ennen lapsia kyllä hukkui huomattavasti enemmän kuin nykyään. Ja kuoli muissakin onnettomuuksissa. Eli en kyllä sanois että ennen oli paremmin kun lapsia ei vanhdittu, pikemminkin päinvastoin. Paljon on edistytty, mutta silti nää laiskat (anteeksi äidit jotka ei hössötä) vakuuttaa että ennen oli niin paljon paremmin. EI ollut, ennen lapsia kuoli huomattavasti enemmän ja vain siksi että heitä EI vahdittu.
Ei 40v enää välttämättä jaksa pikkulapsia ja huokaisee helpotuksesta kun omat lapset isoja.
Mitä pahaa tässä on?
Kun ikää tulee kaipaa rauhallisempaa elämää. Meillä kun kävi perhe kylässä jossa 2 pientä lasta, lysähdin heidän lähdön jälkeen sohvalle ja sanoin miehelle "onneksi meillä ei ole enää noin pieniä lapsia eikä tule ".
:)
Ennen lapsia kyllä hukkui huomattavasti enemmän kuin nykyään. Ja kuoli muissakin onnettomuuksissa. Eli en kyllä sanois että ennen oli paremmin kun lapsia ei vanhdittu, pikemminkin päinvastoin. Paljon on edistytty, mutta silti nää laiskat (anteeksi äidit jotka ei hössötä) vakuuttaa että ennen oli niin paljon paremmin. EI ollut, ennen lapsia kuoli huomattavasti enemmän ja vain siksi että heitä EI vahdittu.
[/quote]
Komppaan 100%
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 14:15"]
Kyllä mäkin olen huomannut, että mitä vanhemmaksi oma mukula kasvaa (nyt 3v), sitä vähemmän haluan hänelle mitään pikkusisaruksia........ Nautin tästä ajasta nyt. Miehelläni on 1-vuotias lapsi ja sitä saa olla koko ajan vahtimassa. Se ajatuksen yhteisestä lapsesta mieheni kanssa vielä enemmän kauemmaksi minusta.
Mutta oikeasti.... Parempi se on, kun vanhemmat hössöttävät kuin olisivat hössöttämättä. Mitä siitäkin tulisi, jos 1v tosiaan siellä rannalla kulkisi ihan ominpäin ties missä...? Nyt, kun olen verrannut omaa 3-vuotiastani tuohon miehen 1-vuotiaaseen, niin kyllä sen 1-vuotiaan kanssa saakin hössöttää kolme kertaa enempi, kuin 3-vuotiaan kanssa - vaikka omani on melko temperamenttinen tapaus.
[/quote]
Siitä ollaan yhtä mieltä että ne vanhemmat hössöttää ihan hirveästi, mutta MIKSI ne lapset käyttäytyy siitä huolimatta niin älyvapaasti? Kaikki auktoriteetti puuttuu vanhemmilta. Lapset tekee ihan niin kuin niitä huvittaa.
Nykyaikaiset äidit ovat hössöttäjiä, aggressiivisia ja ennen muuta tosikoita :D
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 15:39"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 14:03"]
Ap siis kehuskelee sillä, ettei aikanaan vahtinut (siis hössöttänyt) pieniä lapsia, eikä edelleenkään vahdi vähän isompia lapsia. Hienoa, on se hyvä ettei hössötetä turhaan. Mulla on 10v. lapsi ja todellakin katson hänen peräänsä, en torkahtele ja lueskele rannalla. Jos niin haluan tehdä niin menen rannalle ilman lapsia. Enkä torku varsinkaan silloin jos mulla on siellä vielä vieras lapsi josta olen ottanut vastuun. Olis aika karua jos lapselle sattuis jotain ja pitäis sen vanhemmille kertoa että nukuimpa siellä rannalla ja annoin lasten olla keskenään.
Tosin todennäköisesti joku niitä sun lapsias siellä rannalla vahti kun huomas että sä vaan nukut. Eli oikeasti jätit lapset muiden hoteisiin. Olen minäkin monet kerrat vahtinut näitä lapsia joiden vanhemmat ottaa rennosti eikä hössötä. Kerran kiskoin lapsen upoksista rannalle. Eikä edes se hetkauttanut näitä hössöttämättömiä vanhempia. Mitä sitä turhaan hössöttämään kun muut hoitaa sen sun puolesta. Harmi vaan että joka vuosi joku lapsi hukkuu kun joku muu ei ehdi apuun tarpeeksi nopeasti.
[/quote]
No ei minunkaan äitini vahtinut minua enää kun olin 10v. rannalla, opin kuitenkin pienenä uimaan:) Ei mitään vahtimista jos lapsi osaa uida ja rannalla on paljon porukkaa. Ennen äidit eivät höösänneet jatkuvasti mukana ja silti lapset pärjäsivät ja elelivät ehjin nahoin, minä ainakin tykkäsin aina kavereiden kanssa pelailla pallolla järvessä tai hillua uimarenkaan kanssa tai muuten vain pulikoida. Mutta ehkä aikanaan lapset olivat vähän omatoimisempia tms. ja kun huomattiin että lapset pärjäävät ilman jatkuvaa vahtimista, niin annettiin heidän niin ollakin välillä?
[/quote]
Ennen lapsia kyllä hukkui huomattavasti enemmän kuin nykyään. Ja kuoli muissakin onnettomuuksissa. Eli en kyllä sanois että ennen oli paremmin kun lapsia ei vanhdittu, pikemminkin päinvastoin. Paljon on edistytty, mutta silti nää laiskat (anteeksi äidit jotka ei hössötä) vakuuttaa että ennen oli niin paljon paremmin. EI ollut, ennen lapsia kuoli huomattavasti enemmän ja vain siksi että heitä EI vahdittu.
[/quote]
Toki ENNEN, riippuu ehkä montako vuosikymmentä taaksepäin mutta juu toki lapsikuolleisuus on vähentynyt. Olen silti elossa ja niin on varmaan lähes kaikki saman ikäiset kaveritkin. Sinustako äidit ovat ennen olleet laiskoja? Kuinkahan ovat voineet hoitaa maatilaakin yms. ja silti kasvattaa lapsia aikanaan? Kyllä minusta huolehdittiin ja pienenä oli äitikin rannalla, mutta minä olin sangen hyvä uimari jo nuoresta asti ja koska minut oli kasvatettu hyvin, uskalsi äiti luottaa myös siihen etten ui esim. kovin syvälle yms. Mukana oli myös aina kavereita ja rannalla taisi olla uimavalvojakin. Ykkösluokkalaisesta asti pyöräilin tai kävelin kouluunkin yksin 2km. , aika kamalaa...:D Ymmärrän kyllä että moni on hyvin suojeleva lapsiaan kohtaan ja ei anna heidän tehdä juuri mitään itse.
Mutta sitä en ymmärrä, että jos äidit nykyään ovat ahkerampia ja kyvykkäämpiä vahtimaan ja hoitamaan lapsiaan, miksi lapset ovat jatkuvasti huonokäytöksisempiä ja enemmän pahoinvoivia? Esimerkiksi minun aikanani aikuisia kunnioitettiin, osattiin sanoa kiitos ja anteeksi ja puhua normaalisti eikä huutaen. Jos olisi alkanut jossain kaupassa riehumaan kuin hullu, ei sellaista äitini olisi jäänyt katsomaan tuntikausiksi vaan olisi taluttanut ulos kaupasta. Toki on huono juttu jos omatoimisille lapsille käykin köpelösti, toki näin on ennen sattunut useammin. Mutta sattuu vahinkoja nykyäänkin vaikka vahtiminen onkin parempaa. Se vain, että tosiaan miksi nykyään lapsia osataan ehkä suojella ulkoisilta vaaratekijöiltä paremmin mutta lapsia ei osata kasvattaa sen paremmin? Sanoisin, että ehkä ennen oli kasvatus siltä osin parempaa että lapset olivat paremmin käyttäytyviä, mutta valvominen oli huolettomampaa.
Samaa mieltä, vaikkei mulla ole edes lapsia. Vauva siellä, pikkuvesseli täällä, kolmas piltti tuolla. Ja ne vanhemmat... fihrighvfnöoaonäpwjpH
n23
Mä luulen että toi on pahentunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kun mun lapset (nyt jo yli 10 v.) oli pieniä, ei tarvinnut esittää niin paljon. Nykyään se on varmaan äidillä kun äidillä mielessä, että jos ei tuollaisissa tilanteissa ole riittävän huolehtiva, äidillinen, hyvä kurinpitäjä jne niin sitten se naapuriviltin ihminen pyörittelee silmiään ja laittaa valitusta nettiin (blogiinsa, faceen, keskustelupalstalle...)
Yliyrittämisestä johtuvaa sähläämistä ainakin joillain siis.
Ymmärrän hyvin. Itse elän pikkulapsiaikaa, vajaa 2-vuotias lapsi ja elämä todellakin on just tuota kertomaasi, voin todella sanoa, että paljon mieluummin nauttisin rauhallisesta ja aikuiselämästä. Odotan kovasti, että lapsi kasvaisi. Tämä aika ei ole minua varten.
Nykyään suoritetaan vanhemmuuttakin kuin viimeistä päivää. Kumma kyllä se opetus- ja kurinpitopuoli ei kuitenkaan kulje synkassa, vaan ne lapset metelöi, hölisee, meuhkaa, törmäilee eivätkä tottele. Ärsyynnyn. Meidän kolmikko ei ikinä ollut pienenä tuollainen. Kolmivuotias kummipoikani on pilalle hemmoteltu hirmu ja vanhemmat curlingmestareita. Ja ärsyttää moni muukin asia, kuten vaikka nykyajan tapa umpioida lapsi vaunuihin sulkemalla vaunuaukko sideharsolla, verholla tai filtillä.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:06"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 12:45"]Niin se aika kultaa muistot... ;)
"Tuskin minä koskaan olin tuollainen hössöttäjä silloin 10 vuotta sitten.." Kyllä sinä vaan olit, usko pois. Joten koita nyt vaan kestää niitä kellä pienet lapset nyt, aivan kuten sinuakin on aikoinaan kestetty.
"Ei meidän lapset vaan koskaan olleet tuollaisia..." Eipä vissiin ;) Lapsista nyt vaan pääsee ääntä ja riehuvatkin välillä, hui kamala! Se nyt vaan taitaa olla niin, että ne muiden lapset ärsyttävät enemmän kuin omat...
[/quote]
Ja tähän lisään, että ihan taatusti hössötit rannalla taaperon kanssa! Muuten sinulla ei niitä lapsia enää olisi...
[/quote]
Höpö, höpö
Meidänkin sisarusparvi on vielä, vaikka olimme 3ja5 ja 7 v yksin joen rannalla kaiket kesät, nyt olemme 66 ja 68 ja 70, ja opimmi pakosta aikanaan uimaan ilman mitään uimakouluja.
hössötin, hössötin
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:37"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:33"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:28"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:08"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 12:50"]
Parasta olisi se, että jos pystyy nauttimaan omasta elämänvaiheestaan dissaamatta muiden erilaisia elämänvaiheita, etenkin jos on itse läpikäynyt aiemmin ihan saman.
[/quote]
Kuka tässä dissaa ketä?? En itse sitä niin kauheana aikana pitänyt, kun omat lapset oli pieniä. Mutta nyt en enää jaksaisi. Kai mullakin on oikeus nauttia tämänhetkisestä elämästä ja arvostaa sitä mitä on juuri nyt??
[/quote]
No ap ja pari muutakin kirjoitti muun muassa, että pikkulapsiperheet ovat ärsyttäviä (ihan otsikossa lukee), vanhemmat hössöttäjiä, jotka yrittävät liikaa ja lapset meuhkaavia kiusankappaleita.. Kai sitä voi nauttia omasta elämäntilanteestaan ärsyyntymättä muista, jotka erilaisessa elämäntilanteessa? Sitä vaan tässä ihmettelen. Omasta elämästä aidosti nauttimiseen ei minun mielestäni kuulu toisten dissaaminen.
[/quote]
Jäikö huomaamatta se pienenpieni pointti, ettei omasta elämästä pääse aidosti nauttimaan, jos ne muut pilttiperheet eivät anna sen tapahtua? :D
[/quote]
Kieltääkö ne ap:ta nukkumasta? Meinaan eikös se tuossa juurikin kertonut ottaneensa tupluurit ja lukeneensa nautinnollisesti siinä välissä mitä katseli lapsiperheitä halveksuvasti nokkaansa pitkin.
[/quote]
Ei kiellä, mutta estää tehokkaasti, kyllä. Vähän niin kuin olis lentokoneessa. Vaikka olis miten laput silmillä ja korvatulpat päässä, eikös jonkun ermiirmeli huuda kuin palosireeni, rämppää valoilla, potki selkänojaa ihan vähän, tömistele käytävää eestaas tai juokse vanhempiaan karkuun kesken kakkavaipan vaihdon...
[/quote]
Läpäläpäläpä. Kyllä sun elämäsi on sitten hankalaa, koko ajan pakko istua lentokoneessa lasten potkittavana. Kumma juttu, itse muuten matkustelen työkseni, ja ainoastaan kerran tämän 23-vuotisen työurani aikana on osunut kohdalle selkänojaa potkiva häirikkö, ja senkin sain kuriin yhdellä tiukalla kommentilla.
Koeta nyt vaan kestää se, että ap ei kärsinyt tuolla rannalla. Jos olisi kärsinyt, ei olisi voinut torkahdella ja lueskella. Ja joka tapauksessa uimaranta on PIKKUISEN eri juttu kuin lentokone, jossa et pääse millään tavalla karkuun häiriötä - oli se sitten humalainen aikuinen tai korviaan poteva taapero.
Minä toivon, että ehdin kuolla kupsahtaa ennen kuin minusta ikinä kehittyy NOIN ympäristön häiriötekijöitä kestämätön itsekeskeinen mulkvisti kuin sinä. Onneksi merkkejä ei tuosta ole, vaikka ikää jo 50 vee ja lapsetkin isoja.
[/quote]
Ihanaa itseironiaa :D :D :D
Niin se aika kultaa muistot... ;)
"Tuskin minä koskaan olin tuollainen hössöttäjä silloin 10 vuotta sitten.." Kyllä sinä vaan olit, usko pois. Joten koita nyt vaan kestää niitä kellä pienet lapset nyt, aivan kuten sinuakin on aikoinaan kestetty.
"Ei meidän lapset vaan koskaan olleet tuollaisia..." Eipä vissiin ;) Lapsista nyt vaan pääsee ääntä ja riehuvatkin välillä, hui kamala! Se nyt vaan taitaa olla niin, että ne muiden lapset ärsyttävät enemmän kuin omat...
Parasta olisi se, että jos pystyy nauttimaan omasta elämänvaiheestaan dissaamatta muiden erilaisia elämänvaiheita, etenkin jos on itse läpikäynyt aiemmin ihan saman.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 12:50"]
Parasta olisi se, että jos pystyy nauttimaan omasta elämänvaiheestaan dissaamatta muiden erilaisia elämänvaiheita, etenkin jos on itse läpikäynyt aiemmin ihan saman.
[/quote]
Kuka tässä dissaa ketä?? En itse sitä niin kauheana aikana pitänyt, kun omat lapset oli pieniä. Mutta nyt en enää jaksaisi. Kai mullakin on oikeus nauttia tämänhetkisestä elämästä ja arvostaa sitä mitä on juuri nyt??
Ap, sinussa elää pieni av-mamma, joka ÄRSYYNTYY KAIKESTA, joka ei koske itseäsi. Varo vaan. Muutaman vuoden päästä (kun lapsesi ovat teinejä), ärsyynnyt nokkavista alakoululaisista, jotka näyttävät pikku-pissiksiltä. Sitten siitä muutaman vuoden päästä (kun lapsesi ovat aikuisia), sinua ärsyttävät teinit ihan sikana.
Ja kappas, sitten jo alatkin vahtia lapsenlapsia, eikä sinua yhtään ärsytä pikkutaaperot...
Ymmärrän kyllä tunteesi, omat lapsenikin ovat jo ns. helppoja, 12- ja 14-vuotiaat. Mutta taistelen tuota omahyväistä ja valikoivaa muistia vastaan, etten luulisi olleeni aikoinani yhtään sen relampi äiti. Ihan varmasti minäkin aikoinani vahdin lapsia tiukasti ja kielsin heittelemästä hiekkaa. Samaten ajattelen, että en ala kartella yhtä ihmisryhmää vain siksi, että he ovat eri elämäntilanteessa kuin minä: erilaisuus luo elämää.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:15"]
Rannalla voi hössöttää monella tavalla. Veikkaan että ap tarkoitti sellaista kovaäänistä näytelmällistä hössötystä ("Kattokaa nyt muutkin miten loistavia vanhempia me ollaan!") ja turhaa sohlaamista esim vanhempien kimpoillessa toisilleen yhteen hiileen puhaltamisen sijaan. Ja lisäksi uutta hössöttämistä on se ihan jatkuva tarve kuvata ja kuvausjärjestellä. Tärkeintä ei joillekin ole että ollaan rannalla perheen kanssa vaan että miltä se näyttää kuvassa joka tietysti pitää laittaa someen samantien. Ennenkin tietysti otettiin kuvia mutta ei ihan näin maanisesti kuitenkaan.
[/quote]
Toi maaninen kuvaaminen koskee kyllä ihan muitakin kuin lapsiperheitä.