Lue keskustelun säännöt.
Thaimaasta adoptoiduista lapsesta tuli jo teini-ikäisenä murhaaja
05.07.2021 |
Aika karua. Odotat ja toivot vuosia adoptiolasta. Lapsi tekee murhan ollessaan vasta 16 v.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/muhoksen-perhekotimurhasta-tuomittu…
Kommentit (310)
Vierailija kirjoitti:
On tuo kolhoa. Nelivuotias lapsi on huonoissa olosuhteissa kasvaessaan ehtinyt oppimaan elämästä jo aika monta ikävää oppituntia. Perusturvan tunne on särkynyt moneen kertaan, normaalia lämmintä vuorovaikutusta vanhempiin ei ole. Siksi en suostuisi adoptoimaan kuin aivan pienen vauvan.
Siellä on varmasti myös lapsia, jotka haluavat ja kaipaavat tulla adoptoiduiksi. Lapsille pitäisi tehdä yhtä lailla testit kuin aikuisiakin kuulustellaan ennen adoptioa. Ja lapsen pitäisi hyväksyä itse uudet vanhempansa eli lapsella olisi veto oikeus tai valintaoikeus vanhempien valinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä päin tämä poika on kotoisin Suomessa? Kai sillä täälläkin on juuret, eikä vain aina puhuta Thaimaasta.
Vierailija kirjoitti:
Jäi häiritsemään, että poikaa oli ensimmäisenä pidetty 4 päivää alastomana yksin huoneessaan, kun oli Suomessa viety laitokseen. Viidentenä päässyt pois ja sinä iltana tappanut.
Siis mitä h.lvettiä? Mitä tuollaisella nöyryyttämisellä ja alustamisella haetaan? Jos minut suljettaisiin alasti 4 päiväksi johonkin, tulisin varmaan itsekin sieltä ulos kostonhalu silmissä kiiluen.
Ihan sairasta. Alistamalla viedään oma tahto lapsilta. Tai sitten ei...
Ei ihmekään, että laitoksella oli maine vaikeista nuorista, kun niitä on tehty ihan tietoiseksi sairaiksi.
En olisi luottanut yhteenkään henkilökunnan jäseneen tuollaisen alkutervehdyksen jälkeen. Ikinä.
Ja tuo tehdään vielä heti kättelyssä eikä edes (kohtuuttomana) rangaistuksena jostain rikkeestä.
Miksei lähde takaisin Thaimaaseen? Jos ei siis sopeudu Suomeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun veli on adoptoitu venäjältä, 90luvulla. Mä olin silloin 8 ja veli ja oli 5 kun tuli meille. Äiti ei kuulemma halunnu vauvaa vaippasirkuksen sun muun takia enkä tiedä, oisko ihan vauvaa edes saatu. Mutta mun mielestä veljeni, sanotaan häntä Rikuksi, oli vähän turhan vanha! Mä muistan miten mua pelotti se laiha sätkyilevä kundi joka höpötti outoa kieltä, venäähän se puhui. Isä osaa vähän venäjää mutta äiti ei yhtään, oli ihan hiton turhautunut kun yhteistä kieltä ei ollut, en tiedä kuvitteliko se että Riku oppisi suomen välittömästi..
Veljestä tuli ongelmainen ja tosi väkivaltainen, mua kohtaan tosin oli suojeleva mutta vähän liiankin kanssa, aina nyrkit pystyssä kun tulin kotiin itkien vaikka kaaduttuani pyörällä nokkospuskaan mutta Rikun asenne oli "kuka sen teki? Vedän turpaan!" Selitä siinä sitten että et sä voi vetää turpaan nokkosta tai mehiläistä.
No, nyt veli on nar komaani ja äiti on pistänyt välit poikki siihen, isä ei ja antaa rahaakin kun "hän on minun lapseni". Mä haluaisin tavata sitä myös ja sen olevan osa mun elämää, onhan se mun lasten setä mutta en mä halua sekopäistä nar kka ria perheeni lähelle.
Mielenkiintoista! Luin jutun, jossa kerrottiin romanialaisista lastenkotilapsista, jotka adoptoitiin USA:han ja siinä jutussa mainittiin mies, josta on tullut tämän osa-alueen asiantuntija. Muistaakseni mies vaimoineen adoptoi kaksi lasta Romaniasta, lapset eivät koskaan kehittäneet kummoisempia tunteita adoptiovanhempiaan kohtaan, aika välinpitämättömiä, mutta kun pariskunta sai biologisen lapsen, he havaitsivat adoptiolapsissa hämmästyttävän muutoksen. Adoptiolapsista tuli hyvin suojelevaisia pikkusisarustaan kohtaan, hiuskarvakaan ei saanut olla hänellä pois paikoiltaan. Eli kaikki adoptiolapset eivät ehkä ole kykeneväisiä tuntemaan rakkautta tai kiintymään huoltajaan mutta mahdollisesti toiseen lapseen, sisarukseen, kyllä. Ehkä näkevät sisaruksessa nuoremman version itsestään, joka laukaisee suojeluvietin. Eivät halua sisarukselle käyvän mitään pahaa niin kuin adoptiolapselle itselleen kävi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tutkimus osoitti Ruotsin ulkopuolelta adoptoiduilla lapsilla olevan aikuisiässä 3-4-kertainen itsemurha- ja psyykkisen sairastavuuden vaara, viisinkertainen huumeriippuvuuden vaara, 2-3-kertainen alkoholin väärinkäytön vaara (Hjern ym. 2002) ja 3-5-kertainen todennäköisyys laitos- tai sijaisperhesijoitukseen kymmenen ikävuoden jälkeen (Elmund ym. 2007) verrattuna samanlaisen sosioekonomisen taustan omaaviin ruotsalaislapsiin tai perheiden biologisiin sisaruksiin. Adoptiolapsilla oli myös todennäköisemmin rikosrekisteri kuin verrokeilla (Hjern ym. 2002). "
Tää on jännä, että kun se kauan odotettu adoptiolapsi saadaan, se laitetaankin laitokseen, kun tulee ongelmia. Äidinrakkaus tarvitsee syntyäkseen totisesti sen 9 kuukauden totaalisymbioosin.
Ai niin kuin tuossa yhdessä linkatussa tapauksessa jossa adoptiolapsi hyväksikäytti toistuvasti pikkusiskoa, niin olisiko pitänyt pitää kotona vaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en pidä näitä ihmeenä. Mulla on aika paljon adoptiokokemuksia lähipiirissä. Niin nyt jo aikuisia adoptiolapsia sukulaisina ja ystävinä kuin tuttavapariskuntia joilla on adoptiolapsi tai -lapsia.
Mä en vastusta adoptioa, mutta en kiellä sen ongelmiakaan. Jo ne kokemukset mitä suomalaiset aikuiset adoptiolapset ovat kertoneet on herättänyt mut tajuamaan että tilanne ei ole helppo. Silloinkaan kun lapsi ulkoisesti muistuttaa adootiovanhempiaan eikä kulttuurieroa ole. Puhumattakaan tilanteesta jossa lapsi jo ulkonäkönsä vuoksi kohtaa rasismia (kyllä, sitä kohdataan myös suomessa) ja mahdollisesti on adoptiohetkellä ollut sen verran isompi että menneisyyden tapahtumat ovat aiheuttaneet omat traumansa. Lisäksi ne terveydelliset lähtökohdat, äidin mahdollinen päihteidenkäyttö raskausaikana jne.
Adoptioneuvonnassa näitä varmaan tänäpäivänä käydään jo hyvin läpi. Silti voi eteen tulla tilanteita joissa adoptio toimii jarruna avun ja tuen saamiselle lapsella. Esim yhden tuttavan lapsella todettiin myöhemmin autismi, adhd ja lievä kehitysvamma. Tutkimuksiin pääsy viivästyi kun lääkärit pitkään olivat sitä mieltä että kaikkk johtuu adoptiotaustasta ja vanhempien epärealistisista odotuksista lapsen suhteen. Aiemmin saatu tuki olisi voinut auttaa niin lasta kuin koko perhettä.
Se mikä mulla usein tekee pahaa on juuri se että ihmiset joilla ei ole mitään omaa koskekusta adoptioon tarjoavat sitä helpoksi ja onnelliseksi ratkaisuksi ihan kaikkeen. Silloinkin kun vastapuoli sanoo suoraan että ei itse koe adoptioa omaksi ratkaisukseen. Kun adoptoimalla parannat maailmaa ja saat onnellisen ja kiitollisen lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seurannut yhtä adoptioperhettä. Vanhemmat aluksi onnensa kukkuloilla ja valmiina antamaan rakkautta ja yltäkylläisyyttä. Lapsi kasvaessaan aivan tunnekylmä, häiriintynyt, ei vaikuta että tuntisi mitään positiivisia tunteita adoptiovanhempiaan kohtaan.
Tuttava adoptoi Venäjältä. Olikin fas- lapsi ja työnnettiin yhteiskunnan elätettäväksi laitokseen. Aika matalatasoinen kehveli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoption suurin ongelma on se että lastensuojelu ja sosiaalipuoli ei osaa lainkaan tehdä yhteistyötä adoptiovanhempien kanssa. Koko taho rakentuu huonon vanhemmuuden aatteeseen eli ajatteluun että lasten vanhemmat valehtelee aina ja että lapsen ongelmat johtuvat vanhemmista.
Koskelan uhrikin kärsi kiusaamisesta ja kun isä haki lastwnsuojelusta apua, lapsi huostaanotettiin.
Sen sijaan että lapsi ja koti olisi saaneet kunnollista apua ja tukea.
Vierailija kirjoitti:
Mä en pidä näitä ihmeenä. Mulla on aika paljon adoptiokokemuksia lähipiirissä. Niin nyt jo aikuisia adoptiolapsia sukulaisina ja ystävinä kuin tuttavapariskuntia joilla on adoptiolapsi tai -lapsia.
Mä en vastusta adoptioa, mutta en kiellä sen ongelmiakaan. Jo ne kokemukset mitä suomalaiset aikuiset adoptiolapset ovat kertoneet on herättänyt mut tajuamaan että tilanne ei ole helppo. Silloinkaan kun lapsi ulkoisesti muistuttaa adootiovanhempiaan eikä kulttuurieroa ole. Puhumattakaan tilanteesta jossa lapsi jo ulkonäkönsä vuoksi kohtaa rasismia (kyllä, sitä kohdataan myös suomessa) ja mahdollisesti on adoptiohetkellä ollut sen verran isompi että menneisyyden tapahtumat ovat aiheuttaneet omat traumansa. Lisäksi ne terveydelliset lähtökohdat, äidin mahdollinen päihteidenkäyttö raskausaikana jne.
Adoptioneuvonnassa näitä varmaan tänäpäivänä käydään jo hyvin läpi. Silti voi eteen tulla tilanteita joissa adoptio toimii jarruna avun ja tuen saamiselle lapsella. Esim yhden tuttavan lapsella todettiin myöhemmin autismi, adhd ja lievä kehitysvamma. Tutkimuksiin pääsy viivästyi kun lääkärit pitkään olivat sitä mieltä että kaikkk johtuu adoptiotaustasta ja vanhempien epärealistisista odotuksista lapsen suhteen. Aiemmin saatu tuki olisi voinut auttaa niin lasta kuin koko perhettä.
Se mikä mulla usein tekee pahaa on juuri se että ihmiset joilla ei ole mitään omaa koskekusta adoptioon tarjoavat sitä helpoksi ja onnelliseksi ratkaisuksi ihan kaikkeen. Silloinkin kun vastapuoli sanoo suoraan että ei itse koe adoptioa omaksi ratkaisukseen. Kun adoptoimalla parannat maailmaa ja saat onnellisen ja kiitollisen lapsen.
Samat ajatukset ja havainnot minulla. Ja perheissä saattaa olla yksi hyvinvoiva ja yksi oireileva adoptiolapsi, joten täysin ei ole vanhempien kädettömyyden syytäkään ongelmat vaan monimutkaisemmista syistä syntyneitä. Toki adoptio muuttaa myös sitä dynamiikkaa mikä vanhemmilla on lasta kohtaan verrattuna biologiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, en yhtään ihmettele, että ihmisestä tulee ongelmainen, kun ensin on vaikea alkumatka ja sitten tulee joku joka vie sinut mukanaan jonnekin mitä et hallitse itse mitenkään. Sitten kun oireilet kaikkea kokemaasi, tämä sinut mukanaan vienyt kääntää selkänsä ja siirtää sinut siellä oudossa maassa laitokseen, seuraavien harteille. Lapsi tietää, että kenellekään hän ei kelpaa eikä varmaan sellaisena tosiaan enää kelpaakaan. Kierre on valmis ja todella vaikea purkaa mitenkään.
Hyvin usein nämä teini-iän sijoitukset tehdään perheen muiden lasten turvallisuuden vuoksi, ei todellakaan ole kyse "selänkääntämisestä" vaan pakkotilanteesta jossa turvataan muiden terveys.
Ei ole ihan sama asia, mutta keskustelusta tuli mieleen myös tämä riipaiseva elokuva, jossa elokuvan tekijä yrittää kuvata lasta, joka putoaa systeemin läpi, oikeaa paikkaa ei oikein löydy mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, en yhtään ihmettele, että ihmisestä tulee ongelmainen, kun ensin on vaikea alkumatka ja sitten tulee joku joka vie sinut mukanaan jonnekin mitä et hallitse itse mitenkään. Sitten kun oireilet kaikkea kokemaasi, tämä sinut mukanaan vienyt kääntää selkänsä ja siirtää sinut siellä oudossa maassa laitokseen, seuraavien harteille. Lapsi tietää, että kenellekään hän ei kelpaa eikä varmaan sellaisena tosiaan enää kelpaakaan. Kierre on valmis ja todella vaikea purkaa mitenkään.
Hyvin usein nämä teini-iän sijoitukset tehdään perheen muiden lasten turvallisuuden vuoksi, ei todellakaan ole kyse "selänkääntämisestä" vaan pakkotilanteesta jossa turvataan muiden terveys.
Totta kai näin. Lapsi/nuori silti kokee sen taas yhtenä hylkäämisenä lisää, ellei ole täysin tunnekylmä jo siihen mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Kumman vähän puhutaan siitä, että adoptiolapsilla on usein isoja ongelmia. Palstallakin adoptiota tyrkytetään ratkaisuksi kaikille.
Kuinka usein? Sulla varmaan löytyy jotain tilastollista faktaa väitteellesi, vai ihan mutupohjaltako väitteesi heitit?
Palstalla en ole kyllä pahemmin mitään adoption tyrkyttämisiä havainnut, en ainakaan kaikille.
Jos ajatellaan hänen kohtelua suomalaisissa laitoksissa, niin ei se kovin tukevalta ja parantavalta kuulostanut. Neljävuotiaalla on jo aika vahva pohja persoonallisuudesta. Varmasti kaltoinkohdellusta voi yulla hyvä ihminen. Eikös tuokin nuori ole nyt herännyt? Voi siitä.biologisesta lapsetkin tulla ihan mitä vain ja monesta adoptiolapsesta tulee fiksu ja ihana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut huijaavat itseään kuvittelemalla pelastavansa lapsen adoptoimalla.
OLET TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ!
Lapsi adoptoidaan siksi, että halutaan lapsi. Kukaan EI adoptoi lasta siksi, että kuvittelisi pelastavansa lapsen. Sellainen tyyppi karsiutuisi heti ensimmäisessä haastattelussa.
Näinpä juuri, vaikka niitäkin sekopäitä varmasti jonkin verran on. Sen sijaan aika raskasta lapselle olla se kauan kaivattu lapsi, jota on yritetty ja haluttu hullun lailla ja on vielä monesti perheensä ainoa lapsi.
Ei adoptiovanhemmat kaikki mitään lapsettomuustaustaisia ole. Taas näitä ihmekäsityksiä.
Mitä sitten, jos kaikki eivät ole? Suurin osa on ja suurin motivaattori adoptiolle on lapsettomuus. Ja todennäköisesti seuraavaksi yleisintä on sitten ottaa tälle adoptoidulle lapselle sisarus myös adoptoimalla eli siinäkin syynä sekundäärinen lapsettomuus. Adoptio kuitenkin saattaa maksaa jopa yli 10 000 euroa, ei siihen ihan humanitäärisistä syistä lähdetä, jollei olla miljardöörejä.
" 12 vuotta vankeutta
----
Vuonna 2019 hän pääsi ensimmäisen kerran vapaalle jalalle, mutta jo seuraavan vuoden tammikuussa hänet tuomittiin ryöstöstä"
Hienosti Suomi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun veli on adoptoitu venäjältä, 90luvulla. Mä olin silloin 8 ja veli ja oli 5 kun tuli meille. Äiti ei kuulemma halunnu vauvaa vaippasirkuksen sun muun takia enkä tiedä, oisko ihan vauvaa edes saatu. Mutta mun mielestä veljeni, sanotaan häntä Rikuksi, oli vähän turhan vanha! Mä muistan miten mua pelotti se laiha sätkyilevä kundi joka höpötti outoa kieltä, venäähän se puhui. Isä osaa vähän venäjää mutta äiti ei yhtään, oli ihan hiton turhautunut kun yhteistä kieltä ei ollut, en tiedä kuvitteliko se että Riku oppisi suomen välittömästi..
Veljestä tuli ongelmainen ja tosi väkivaltainen, mua kohtaan tosin oli suojeleva mutta vähän liiankin kanssa, aina nyrkit pystyssä kun tulin kotiin itkien vaikka kaaduttuani pyörällä nokkospuskaan mutta Rikun asenne oli "kuka sen teki? Vedän turpaan!" Selitä siinä sitten että et sä voi vetää turpaan nokkosta tai mehiläistä.
No, nyt veli on nar komaani ja äiti on pistänyt välit poikki siihen, isä ei ja antaa rahaakin kun "hän on minun lapseni". Mä haluaisin tavata sitä myös ja sen olevan osa mun elämää, onhan se mun lasten setä mutta en mä halua sekopäistä nar kka ria perheeni lähelle.
Mielenkiintoista! Luin jutun, jossa kerrottiin romanialaisista lastenkotilapsista, jotka adoptoitiin USA:han ja siinä jutussa mainittiin mies, josta on tullut tämän osa-alueen asiantuntija. Muistaakseni mies vaimoineen adoptoi kaksi lasta Romaniasta, lapset eivät koskaan kehittäneet kummoisempia tunteita adoptiovanhempiaan kohtaan, aika välinpitämättömiä, mutta kun pariskunta sai biologisen lapsen, he havaitsivat adoptiolapsissa hämmästyttävän muutoksen. Adoptiolapsista tuli hyvin suojelevaisia pikkusisarustaan kohtaan, hiuskarvakaan ei saanut olla hänellä pois paikoiltaan. Eli kaikki adoptiolapset eivät ehkä ole kykeneväisiä tuntemaan rakkautta tai kiintymään huoltajaan mutta mahdollisesti toiseen lapseen, sisarukseen, kyllä. Ehkä näkevät sisaruksessa nuoremman version itsestään, joka laukaisee suojeluvietin. Eivät halua sisarukselle käyvän mitään pahaa niin kuin adoptiolapselle itselleen kävi.
Jos elät lastenkodissa, jossa ainoa tuki ja turva tulee toisilta lapsilta eikä aikuisilta niinkään, niin eiköhän se oppi ole määräävä läpi elämän.
Toisaalta, kai se lapsi on pakko laittaa laitokseen, jos se alkaa olla turvallisuusriski muulle perheelle? Onko sitten hyvä äiti, kun antaa lapsen pahoinpidellä tai tap*** itsensä?