Kadun vaimoani ja lapsiani.

Vierailija kirjoitti:

Nainen on kohdun ohjauksessa ja haluaa lapsia. Mies on peniksen ohjauksessa ja haluaa seksiä.

Näistä lähtöasetelmista on täysin loogista että päädytään perheeksi jossa kukaan ei voi hyvin.

Vau, mikä ajatuskulku. Aika moni onneksi pyrkii ihan rationaalisesti ohjaamaan elämäänsä myös järjellä ja toteuttamalla muitakin ambitioitaan kuin sukupuoliviettiään :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on kohdun ohjauksessa ja haluaa lapsia. Mies on peniksen ohjauksessa ja haluaa seksiä.

Näistä lähtöasetelmista on täysin loogista että päädytään perheeksi jossa kukaan ei voi hyvin.

Vau, mikä ajatuskulku. Aika moni onneksi pyrkii ihan rationaalisesti ohjaamaan elämäänsä myös järjellä ja toteuttamalla muitakin ambitioitaan kuin sukupuoliviettiään :D

On olemassa naisia mille pelastava prinssi tulee itsestäänselvänä asiana, sitten löytyy miehiä joille maata jalkojen alla palvova prinsessa pitää löytyä asap.

Molempia yhdistää epätoivo ja lopulta katkeruus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on kohdun ohjauksessa ja haluaa lapsia. Mies on peniksen ohjauksessa ja haluaa seksiä.

Näistä lähtöasetelmista on täysin loogista että päädytään perheeksi jossa kukaan ei voi hyvin.

Vau, mikä ajatuskulku. Aika moni onneksi pyrkii ihan rationaalisesti ohjaamaan elämäänsä myös järjellä ja toteuttamalla muitakin ambitioitaan kuin sukupuoliviettiään :D

On olemassa naisia mille pelastava prinssi tulee itsestäänselvänä asiana, sitten löytyy miehiä joille maata jalkojen alla palvova prinsessa pitää löytyä asap.

Molempia yhdistää epätoivo ja lopulta katkeruus.

Meitä on moneen junaan. Noin suppea näkemys ihmisyydestä ei kuitenkaan ole erityisen yleistämiskelpoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on kohdun ohjauksessa ja haluaa lapsia. Mies on peniksen ohjauksessa ja haluaa seksiä.

Näistä lähtöasetelmista on täysin loogista että päädytään perheeksi jossa kukaan ei voi hyvin.

Noinhan se on. Minä sain kaksi ihanaa lasta ja äitiyden, kuten halusinkin. Sen jälkeen miehellä ei ollut minulle juuri merkitystä, varsinkaan kun ei ollut erityisen osallistuva ja vastuutaan kantava isä ja puoliso. Olen tosi onnellinen näin :-).  

Mä taas en ole koskaan erityisemmin halunnut lapsia, seksiä kyllä edelleen. Lapsi on, aikuinen jo, koska sellainen nyt vaan kuului aikanaan aikuisen elämään. Onnellisia mekin, kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on kohdun ohjauksessa ja haluaa lapsia. Mies on peniksen ohjauksessa ja haluaa seksiä.

Näistä lähtöasetelmista on täysin loogista että päädytään perheeksi jossa kukaan ei voi hyvin.

Vau, mikä ajatuskulku. Aika moni onneksi pyrkii ihan rationaalisesti ohjaamaan elämäänsä myös järjellä ja toteuttamalla muitakin ambitioitaan kuin sukupuoliviettiään :D

On olemassa naisia mille pelastava prinssi tulee itsestäänselvänä asiana, sitten löytyy miehiä joille maata jalkojen alla palvova prinsessa pitää löytyä asap.

Molempia yhdistää epätoivo ja lopulta katkeruus.

Meitä on moneen junaan. Noin suppea näkemys ihmisyydestä ei kuitenkaan ole erityisen yleistämiskelpoinen.

Sanoinkin että on olemassa. Loukkasiko tämä jotakin? Yksinkertaisesti, ei pidä olla liian epätoivoinen.

Hei sinä aloittaja mies.Tuskin jaksat lukea kaikkia näitä vastauksia,kun näitä on niin kamalasti.Mutta kirjoitampa nyt kuitenkin. Olen itse eronnut kohta 30v sitten.Asunut rivarissa yksin sen jälkeen,joopa joo. Olen kokenut nuo samat tunteet.Kun kaikki alkaa ottaa päähän avioliitossa.Olin sentään 17v,siinä piinassa.Sanoin eräänä päivänä miehelleni,etten kertakaikkiaan jaksa enää.Haluan olla vaikka viikon yksin,jossaki mökillä tms. No,mieheni nauroi sitä tavanomaista paskaista nauruaan ja sanoi,mahtaisithan sinä siellä yksin olla. Minä,joka en käynyt missään huvituksissakaan.En käynyt ravintoloissa,en tansseissa,en alkossa,en juonut kaljaa,enkä polttanut.Olin mielestäni ihan ok ihminen. Kotimme oli aina siisti,ruokaa oli jne. Mutta mikään ei miehelleni riittänyt.Hän oli aivan sairaan mustasukkainenki,syyttä. Pinnani kiristyi.Ajattelin jopa hukuttaa itseni.Silloin mieheni huusi vaan lapsellemme,että käy hakemassa äitisi pois.Hän ei siis vaivautunut. Tuli päivä,jolloin ilmoitin haluavani erota.No,mieshän ei ollut moksiskaa,olihan hänellä jo toinen nainen valmiiksi koeajettuna.Hieroja muka,joopa joo. Sanoisin sinulle hyvä mies,ei se ole sinullakaan mikään ikäkriisi,eikä se ahdistus mene ohitse. Älä hukkaa elämääsi liitossa,missä sinulla ei ole hyvä olla.Voimia sinulle..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan sama ahdinko kuin ap:llä ja olen päätynyt pettämään. Lapsivapaa aika kuluu salarakastajan sängyssä. Piristi kummasti avioliittoa ja perhe-elämää. Aviomies sanoi että on saanut takaisin sen naisen johon rakastui. Hän tietää että petin muttei sitä että pettäminen jatkuu. No, ei tätä kauaa voi jatkua.

Mutta ehkäpä myytti yksiavioisen perhe-elämän onnen ja auvon ympäriltä pitäisi purkaa, kun se ei selkeästi suurimmalle osalle ihmisistä toimi.

N38

Minäkin sorruin pettämään ja ne kuukaudet oli parasta aikaa avioliitton ja perhe-elämän kannalta. Olin kuin Naantalin aurinko jatkuvasti, sen sijaan, että oisin käyttäytynyt kuin marttyyri kotona.

N36

N38 vastaa, että sama kokemus mullakin, jaksan olla parempi vaimo ja äiti. Ja unohtui kertoa että en tosiaan kadu lapsiani, mutta on tämä perhe-elämä yhtä helvettiä.

Sait sitten helvetillisen perhe-elämän toisten ihmisten kustannuksella. Tosi hyvin pelattu.

Kummallisen tulkinnan teit. Ihan omalla kustannuksellani olen tätä tehnyt. Helvetin hyvä äiti ollut suositusten mukaisine imetyksineen, vuosi kotona per lapsi, oma ura, kroppa ja elämä roskakoriin. Mutta niinhän se menee että jos nainen haluaa edes hetkeksi jotain itselleen niin se on itsekästä ja kamalaa. Rakastan lapsiani mutta vihaan tätä kulttuuria.

N38

Uskottele itsellesi mitä haluat. Sun sähläämiset on sun sähläämisiä ja sun omaksi hyväksesi, joskus ne kalahtavat odottamattomalla tavalla omaan nilkkaan, liian usein myös muiden ihmisten nilkkaan. Pettämiset ja perheen ulkopuoliset huseeraamiset on asioita, joita petetyt puolisot ja oletuksia fiksummat lapset sitten meille terapeuteille jälkeenpäin purkavat. Mutta saitpa hetkeksi jotain itsellesi.

Eli itsensä pitää edelleen uhrata puolison ja lasten hyväksi, omat halut ja toiveet tukahduttaa vuodesta toiseen? Sehän jos mikä katkeroittaa, eikä kukaan halua elää semmoisen äidin ja puolison vaikutuspiirissä, joka on marttyyri.

Kyllä se yleensä noin toimii, enemmän tai vähemmän. Ei kai tämä nyt ole yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde edellyttää omien halujen ja toiveiden suitsimista? Joku siihen pystyy ilman marttyyriasennetta, joku ilmeisesti sitten ei.

Kaikki voivat perheessä silloin hyvin, kun kukaan ei _kohtuuttomasti_ aseta muiden tarpeita omiensa edelle ja luovu _kokonaan_ omista toiveistaan ja tarpeistaan.

Vahvana näkyy edelleen elävän vaatimus äitien elämisestä vain lapsilleen ja miehelleen, vailla mitään omaa. Järkyttävää, että myös terapeuttiammattilainen näkyy olevan tätä mieltä. Mitä tämä "terapeutti" sanoisi naispotilaalleen, joka on syvästi masentunut ja iloton elettyään 20 vuotta vai muille? Että kyllä se nyt yleensä vaan noin toimii, mitäs läksit?

Aikamoiset defenssit ovat nyt päällä. Elämäänsä ja tilannettaan voi muuttaa paremmaksi monella tavalla. Ensimmäisenä en olisi suosittelemassa avioliiton ulkopuolista suhdetta, mutta moni niinkin päättää tehdä. Muutakin "omaa" voi olla kuin salasuhde. Mutta ei siinä mitään jos sen valitsee. Sitten vain valitsee samalla tietyt mahdolliset seuraamukset, jota ei välttämättä edes tiennyt valinneensa. Siksihän näitä sitten jälkeenpäin ystävien tai terapeuttien tai muiden kanssa käsitellään.  

Kerro sinä, oi terapeutti, mitä suosittelisit naiselle, joka kokee hukanneensa itsensä, toiveensa ja haaveensa perhe-elämään ja lasten aikuistuminen on liian pitkän ajan päässä? Mies juro, ei puhu, ei pussaa, yritetty on kymmenen vuotta? Kukaan ei tässä ketjussa ole esittänyt salasuhdetta ainoaksi vaihtoehdoksi. Mitä ehdotat? Ero ja vuoroviikkovanhemmuus rikkoisi lapset, nykytilanne äidin? Joku "hanki harrastus" ei riitä.

Terapeutti ei varmaan suosittelisi mitään, vaan punnitsisi yhdessä erilaisia vaihtoehtoja ja tapoja nähdä asiat - hyvässä ja pahassa. Eihän kukaan voi sanoa aikuiselle ihmiselle mitä elämässä tulisi tehdä. Joskus hyviä vaihtoehtoja ei ole, ja täytyy tehdä huonosta mahdollisimman hyvä.

Joo, totta. Tässä ketjussa terapeuttina esiintynyt ei ole oikeaa terapeuttia siis nähnytkään.

No, itse asiassa se olin minä joka kirjoitti tuon kommentin. En ole täällä kylläkään töissä, joten en toimi tässä terapeuttina. Toin vain esiin se, että näissä tapauksissa on usein sijaiskärsijöitä, joiden kanssa me ammattilaiset sitten joudumme työskentelemään ja näemme näiden voimaannuttavien irtiottojen ikävämmät puolet. That is all. 

"Voimaannuttavien irtiottojen ikävimmät puolet" - Jos olet terapeutti, sinulla ei tulisi edes olla noin puolueellista näkökantaa ja sinun tulisi ymmärtää myös ihmisten huonot tai väärät valinnat ilman tuomitsemista.

Ihmisellä saa tällä palstalla kyllä olla ihan mikä näkökanta asioihin vain, vaikka olisi paavi. Ei täällä kukaan vastaanottoa pidä. -ohis

Sitten ei pidä erikseen tuoda oman puolueellisen argumenttinsa tueksi sitä faktaa, että on paavi. Ihmiset suhtautuvat sinuun siitä eteenpäin paavina ja ajattelevat että annat nyt lausuntojasi siinä ominaisuudessa.

Tuolla joku kommentoi että lapsia tekevät haluavat olla lauman jäseniä. Että on normaalia haluta olla lauman jäsen.

No kerron sellaisen näkökulman, että myös lapseton ihminen usein haluaa olla lauman jäsen. Hän haluaa vain kuulua laumaan vähän eri tavalla mitä lapsia hankkinut ihminen. Tai sitten ei halua kuulua ja sekin on ihan hyväksyttyä. Kautta ihmiskunnan historian on ollut lapsettomia ihmisiä ja erakoita yms. Ei se ole mikään nykyajan "muotisuuntaus". Ennenkin on ollut ihmisiä, jotka eivät ole perustaneet perhettä, mutta heillä usein on ollut joku muu tärkeä rooli yhteisössä. Ja hyvä niin, kaikkien ihmisten ei kuulu eikä kannatakaan lapsia tehdä.

Ap:lle sanon vaan, että jos olet vakaasti sitä mieltä, että et kuitenkaan perhettäsi jätä, niin sitten sun on unohdettava ja jätettävä nuo v-tutuksesi ja keksittävä elämääsi muuta ajateltavaa,

Tosin ei ole vaimoasi kohtaan oikein, että hän elää tietämättään suhteessa, missä mies on häneen v-ttuuntunut.  Olisi rehellisempää antaa hänen etsiä itselleen uusi suhde, jossa tällaista ei olisi.

Mutta lapset.  Itse asiassa lapset, niin kauan kuin kotona asuvat, ei ole koskaan siinä iässä, että heidän olisi sopivinta tai helpointa tulla avioerolapsiksi.  Korkeintaan silloin, kun ovat jo parikymppisiä, eli täysi-ikäisiä.

Lapsista kun ei koskaan tiedä.  Joku lapsi voi mennä asian yli ihan hyvin, ilman isompia traumoja ja vaikutuksia, mutta jotkut voi kärsiä sitäkin enemmän.  Silloin on kärsittävä myös se oma syyllisyys.  

Teillä on neljän vuoden aikana tehty kaksi lasta, mikä on aika nopeata toimintaa.  Arkielämä pikkulasten kanssa on rasittavaa, kyllä se niin on vaikka mitä muuta väittäisi.  Ja ketä muuta kohtaan niitä vaikeita tunteita siinä osoittaisi, ellei sitä toista aikuista.  

Joku voi neuvoa, että pitää keskustella vaimon kanssa asiasta, mutta siinä on iso vaara siihen, että siitä tulee vain valtava riita ja se sitten vain jatkuu ja jatkuu.  Eli ikään kuin kiila lyöty lopullisesti.

Suosittelisin sitä aikalisää ihan itsensä kanssa nyt ensin.  Että onko tämä nyt ihan vakavaa sitten kuitenkaan, tämä irtiottamisen halu.

Vierailija kirjoitti:

Koeta oikein kovasti miettiä, millaista elämäsi olisi rivarikaksiossa yksikseen. Lapset käy joka toinen viikonloppu. Kaljaa kuluu arki-iltaisin, ja tinderistäkään ei enää tule matchejä.

Mulla on just tää tilanne paitsi että se on kolmio, en käytä alkoholia ja tinderistä tulee edelleen matchejä :D aah ma nautin

On väärin ja tyhmää olla väkisin vaimon kanssa. Tottakai nykyään voi erota, jos kaduttaa. Voi asua vaikka lähialueella (eri kodit) jos haluaa tukea lapsia. Ei ole välttämätöntä ahdistua ja elää ongelmien kanssa. Vaimo haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa joka ei kadu ja jota kiinnostaisi aidommin, mutta lasten kotiin ei tarvisi ottaa isäpuolia, voi kai seurustella ilman että asuu heti yhdessä. Elämässä ei kannata kuluttaa vuosia hukkaan, moni on tehnyt niin todella.

Vierailija kirjoitti:

Olet jumissa väärän naisen kanssa, jos ja kun löydät sen oikean rakkauden tunne häviää. Suosittelen eroamaan ja odottamaan sitä kenen kanssa ei vituta jakaa elämääsi, itse olin samassa tilanteessa monta vuotta ja sitten tajusin ja lähdin  ja muutaman kuukauden päästä tapasin elämäni naiisen ja nyt oltu naimisissa jo vuosia ja edelleen on yhdessä olo mahtavaa

Ei kun Aapee on nyt vaN itsensä kanssa jumissa

Uskaltaa tull ulos ja puhua tarpeiTA ja vaimon kanssa käsitellä asioita. Tuo on oppimisen j kehittymisen paikka.

Hei ! Älä lue noita höpinöitä ! Käy terkassa juttelemassa nyt heti. Toiset valuu huomaamattaan burnout tilaan joten kannattaa toimia pian eikä hukata elämästään päiviä.

Ihminen on hyvä keksimään ns.sijais syyllisiä ettei tarvitsisi syventyä ikävämpiin ja syvällisimpiin seikkoihin.

Minkä takia aikuinen nainen jatkaa loputtomiin näitä pas.kasatuja???

Vierailija kirjoitti:

Koeta oikein kovasti miettiä, millaista elämäsi olisi rivarikaksiossa yksikseen. Lapset käy joka toinen viikonloppu. Kaljaa kuluu arki-iltaisin, ja tinderistäkään ei enää tule matchejä.

Jos olet hauskannäköinen mies,  sinulla on työpaikka, hyvä palkka, maksat laskut ajallaan  ja sinulla ei ole alkoholiongelmaa,  löydät helposti uuden puolison eron jälkeen. Kunnollisista kivoista miehistä on nimittäin pulaa. Jos ulkonäkösi ei ole kovin hyvä, niin mukava käytös ja kohtelias asenne naisia kohtaan voi olla etu. Siis ei v-u sanaa joka toisessa lauseessa, ei halveksivia ja loukkaavia huomautuksia naisista/naisille. (Miesporukassa voit joskus joskus päästää höyryjä ulos, jos tunnet tarvetta siihen)  -Jos kyllästynyt aviomies on saanut adhd-diagnoosin tai hänellä on muuten lyhyt pinna (ärsyyntyy helposti), niin kannattaako hänen erota?  Uusi nainen ei ehkä jaksa sellaista. Se on eri asia jos on rakastuttu aivan nuorena ja henkilöillä on hyviä yhteisiä muistoja monen vuoden takaa -  silloin jaksaa paremmin kestää kumppanin haittapuolia. -Muistathan, että covidin aiheuttama eristäytyminen, etätyö, työttömyys ja harrastusten puuttuminen stressaavat monia tällä hetkellä. Voiko kyse olla siitä?

Itsenäinen vapaa ja omaehtoinen elämä vaan on niin paljon mukavampaa...

Muuten, jos ahdistus ei johdukaan perheestä, vaan on oma sisäsyntyinen juttunsa, niin siihen on saatavissa apua. Aloita vaikka tk.lääkärin vastaanotolta.

Hyvää ja rakasta perhettä ei saa hylätä ennen ahdistuksen syyn selvittämistä.

Se se vasta vituttaisikin, jos lähtisit ja huomaisit, että ahdistus seuraa mukanasi kaikkialle...

Minullakin on vaikka mitä syytä hatutukseen perhetilanteeni vuoksi. Se auttaa, kun edes joskus pääsee omiin oloihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä oli eroamasss. ONNEKSI miehen äiti sanoi menkää puhumaan.

Kävivät seurakunnan avioliittoneuvojalla, ilmainen ! Anoppi jatkuvasti sanoi pojalleen nyt sanot mikä sinua painaa. Ja oli avannut suunsa.

Mies sanoi hän kaipaa omaa aikaa. On kateellinen ystävilleen, jotka saavat käydä baareissa, matkustaa jne.

He sopivat kerran viikossa mies meni lapsuudenkotiinsa, kävi ystävien kanssa basreissa, kävi raveissa, risteilyillä, Lapissa.

Vuoden verran jaksoi mennä. Sitten sanoi nyt riittää.

Tästä on ehkä 5 v aikaa, sen jälkeen kaikki on ollut hyvin. Anoppi sanoi hänen oma mies oli samanlainen ja tunnisti heti. Sanoi miniälle jos haluat mennä, tänne pääset yöksi

Nyt oli fiksu anoppi.

Toki. Olisikohan miehelle sopinut se, että vaimo olisi viettänyt vuoden noin? Ehkä, mutta en olisi ihan vakuuttunut.

Joo, poika pääsee baariin, raveihin, risteilylle ja Lappiin, miniä anoppilaan yöksi. Tosi reilu peli!

Vierailija kirjoitti:

Tiivistän tähän nyt tämän ketjun urpot kommentit niin että niitä ei tarvitse enää toistaa:

Minä olen tehnyt elämässäni vain hyviä valintoja enkä voi ymmärtää jos joku on tehnyt huonoja. En pysty ymmärtämään että joku ajattelee eri tavalla kuin minä, enkä edes halua ymmärtää. Olen tullut tähän(kin) ketjuun vaan pätemään omalla paremmuudellani tavoitteenani hieroa lisää näiden epäonnistujien naamaan sitä että he ovat epäonnistuneet. Älkää tehkö huonoja valintoja, tehkää hyviä valintoja. Jos teitte huonoja niin olisko kannattanut miettiä? Mitäs läksit, lälläspöö.

Noin.

N38

Tuo sun raivoaminen kertoo vain siitä, että tiedät itsekin tekeväsi väärin. Hyvän elämän perusta ei voi olla onnellisuus, joka saavutetaan muita loukkaamalla ja sinäkin tiedät sen. Yrität raivokkaasti puolustella itseäsi, mutta ei se tilanne muuksi muutu. (Muakin kyllästytti pikkulapsiaika ja tunsin olevani uhri. Ratkaisin asian alkamalla panostaa itseeni. Pudotin painoa ja aloin treenata. Nyt on olo paljon parempi, eikä mun tarvinnut loukata ketään tähän päästäkseni. Kroppakin alkaa olla aikamoisessa kuosissa :).

Vierailija kirjoitti:

Voi kun pääsis edes muutamaksi päiväksi jonnekin ihan yksin olemaan, niin jaksais taas. Ei mua lapset vitusta, vaimo vaan.

Sama täällä. Vaimon hössötys, "organisointi", kontrolli, yhteisten kiinnostuksenkohteiden puute, kaikki vituttaa! Pääsis tästä edes yhdeksi päiväksi yksin kalaan!