Muita joilla on ollut kova lapsuus, mutta puoliso on kasvanut pumpulissa?

Jännä miten näissä keskusteluissa aletaan iskemään sitä näkymätöntä olkiukkoa ja sitten se vesittää alkuperäisen pointin. Nytkin ap:sta on maalailtu jo työpaikkakiusaajaa, juoruilijaa, kontrollinhaluista ihmistä sekä vainoharhaista. Kun olkiukkoa hakataan tarpeeksi, kukaan ei oikein enää tajua mistä koko hommassa on kyse ja ne omat traumat aktivoituu ja sitten hypitään peukalo takapuolessa huoneessa edestakaisin ja ulvotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset pystyy todella julmaan ja välinpitämättömään toimintaan. Osa on yksinkertaisesti ympäristölleen haitallisia. Kun tämän tajuaa, osaa suojata itseään. Mutta jos tätä ei tajua, saattaa joutua ongelmiin tällaisten tyyppien kanssa. On hyvä että pitää varansa.

Näitä ihmisiä on ehkä 1 prosentti väestöstä. Tilastollisesti on aika pientä, että tapaan sellaisen ihmisen, ja päästän hänet vielä lähelleni satuttamaan minua ilman, että hälytyskellot varoittaisivat. Ihminen ei huomaa hälytyskelloja rakastumisen takia, ja siitä tässä esimerkissä ei ole kyse, koska on jo olemassa pariskunta.

Sitten on ehkä 10-20 prosenttia ihmisisitä sellaisia, jotka satuttavat meitä. Mutta se ei johdu pahuudesta, vaan väärinymmärryksistä, joka johtaa oman reviirin puolustamiseen.

Jos ihmisille ei lainaile isoja summia rahaa, ei takaa lainoja, tms. - niin mitä pahaa muut ihmiset voivat sinulle tehdä…?

Voi hyvän tähen , kyllä niitä pahiksia riittää paljon enemmän. Minä olen kasvanut ison narsistisen suvun keskellä , on diagnoosit heillä ja se on semmoinen koulu että kun sieltä pääsee ehjänä pois tietää kyllä selviävänsä mistä vain. Mies kasvanut henkisesti normaalien , sivistyneiden ihmisten ympäröimänä. Mies kuunteli silmät ymmyrkäisinä kun "taistelin" itseni vapaaksi narsisteista , sanoi järkyttyneensä että tuollaisia ihmisiä on. Mulla mies onneksi ymmärtää mun tilanteen , se on ihanaa. Ap on tosi pitkällä kun tiedostaa tilanteen ja käsittelee sitä. Voisko miehesi lukea aiheista tehtyjä kirjoja ? Jospa se auttaisi , toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt esimerkkejä, millaista pahuutta olette kohdanneet? Siis kotiolojen jälkeen. Ja jättäkää pois rahan lainaamiseen ja takauksiin liittyvät asia, sillä ne ovat omaa tyhmyyttä.

Minut on hakattu keskellä katua ulkopuolisen toimesta, eikä kukaan puuttunut asiaan. Tein kaksi virhettä: en olettanut että tuntematon voisi näin tehdä ja uskoin, että ulkopuoliset auttaa. Virhe.

Luotin työkaveriin ja puolustin häntä eräässä työpaikkaan liittyvässä selkkauksessa. Hän sai pitää työnsä. Kun tuli aika yt-neuvotteluihin, tämä työkaveri oli lobbaamassa minun potkujani että saisi itse paremman paikan. Toinen virhe.

Parisuhteisiin liittyvät asiat: virheet numero 3-1000.

Ei työpaikka ole mikään lasten hiekkalaatikko, jossa liittoudutaan ja puolustetaan toisia milloin ketäkin vastaan. Siellä keskitytään asioihin ja selvitellään niitä. Ei niin, että "Pena on mun kaveri, luotan Penaan, ei Pena voi tehdä mitään väärää." 

Normaalin ihmisen toimintaan kuuluu vastavuoroisuus: auta minua, autan sinua ja sillä selvä. Jos ihminen sitten vaan ottaa apua vastaan, mutta ei tee koskaan vastapalvelusta, on hän saalistaja ja energia-imuri. Ehkäpä ap:n olisi kannattanut vaan antaa tyypin menettää duuninsa eikä olla hänen puolellaan, niin olisi saanut myöhemmin pitää oman työpaikkansa.

Äläkä nyt yritä kääntää tätä miksikään "ap onkin kiusaaja"-jutuksi koska siitähän tässä ei ole kyse. Ei, vaikka hän on kanssasi eri mieltä.

Suurin osa ihmisistä ovat vastavuoroisia, mutta sitten kun tulee tilanne minun henki vs toisen henki, minun työpaikka vs toisen työpaikka, minun rahat vs toisen rahat - niin silloin ihminen on itsekäs. Niin kauan kuin itsekin säästyy, oma työpaikka ja omat rahat säästyvät, niin kauan ollaan vastavuoroisia.

Näin sinäkin toimit.

Eri

Kyllä ja tässä se idea onkin: ihmiset eivät ole kivoja vaan lopulta vallitsevat eläinmaailman lait. Syödään heikomman eväät ja ollaan itsekkäitä. Jos on liian kiltti, kuten tässä tapauksessa, seuraa ainoastaan se että menettää itse sen duuninsa. Siksi pitää olla kylmän viileä, eikä liian naiivi.

Elämä on taistelua ja ikäviä ihmisiä on paljon. Luulisi tämän palstan koulukiusattujen jos kenen sen tajuavan.

Lopulta tapahtuu niin, mutta aika harvoin elämässä tulee eteen näitä ”loppuja”, joissa pitää valita ”minä vai muut”. Suurimmalle osalle ei tule koko työuran ajalla eteen tuota esimerkin tapaista tilannetta. On turhaa pelkoa alkaa suojautumaan nyt ”jos joskus tapahtuu näin”.

Oletko lukenut av-ketjuja, jossa joku pelkää syöpää? Kun on maha kipee, niin pelkää. Kun on outo olo, niin pelkää.

Sinun pelkosi on aivan yhtä irrationaalista kuin sen ketjunnpelko.

Näinpä. Ja yt-neuvottelut, jotka päätyvät joidenkin henkilöieen irtisanomisiin, ei ole mukava tilanne kenellekään. Ei pomolle, joka joutuu irtisanomaan, ei jäljelle jääneille työntekijöille, jotka tuntevat helposti syyllisyyttä siitä että saivat pitää työpaikkansa + hommat lisääntyy. Sama tilannehan on muuten työpaikan haussakin: jokainenhan ajattelee siellä omaa etuaa ja haluaa paikan, mikä samalla tarkoittaa sitä, että joku mahdollisesti kaverisi, jolle myös haluat hyvää, ei saa paikkaa. Kurjiin tilanne on varmaana se, kun työkaverit kisaavat vapautuneesta pomon paikasta ja lopulta yksi porukasta ylenee toisten esimieheksi. Mutta sellaista se työelämä on, siellä ollaan ensisijaisesti töissä, ei tekemässä ystäviä ja liittoutumia.

Vierailija kirjoitti:

Olen kasvanut pumpulissa lapsuuden ja kantapään kautta aikuisena oppinut, että kaikki ihmiset eivät halua vain hyvää toiselle ja jotkut ihan tietoisesti haluavat satuttaa muita. Jotkut, ei läheskään kaikki.

Tiedän myös sen, että elämässä voi sattua kaikkea kenelle tahansa (jo työni kautta näen elämän hurjuuden). Pääsääntöisesti ajattelen kuitenkin niin kuin kumppanisi.

Se, kuinka kuvasit suhtautuvasi maailmaan on surullista. Olisi raskasta elää jatkuvassa puolustusasemassa ja kokea ihmisten olevan lähes vihollisia. Tuollainen suhtautuminen elämään on minulle vierasta.

Kumppanisi on saanut perusturvallisuuden lapsuudessa, mutta sinä et sinusta johtumattomista syistä. Olet lapsuudesta astu joutunut itseäsi suojellaksesi suhtautumaan maailmaan noin. Uhkia on ollut paljon. Mutta onko enää? Tarvitsetko todella noin voimakasta puolustusta?

Voisit halutessasi kokeilla käydä keskustelemassa ammattilaisen kanssa ja katsoa mitä sinussa ja elämässä tapahtuu. Traumataustan käsittely vapauttaa hyvin paljon.

Viimeinkin asiallinen ja ymmärtävä viesti. Kiitos tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt esimerkkejä, millaista pahuutta olette kohdanneet? Siis kotiolojen jälkeen. Ja jättäkää pois rahan lainaamiseen ja takauksiin liittyvät asia, sillä ne ovat omaa tyhmyyttä.

Minut on hakattu keskellä katua ulkopuolisen toimesta, eikä kukaan puuttunut asiaan. Tein kaksi virhettä: en olettanut että tuntematon voisi näin tehdä ja uskoin, että ulkopuoliset auttaa. Virhe.

Luotin työkaveriin ja puolustin häntä eräässä työpaikkaan liittyvässä selkkauksessa. Hän sai pitää työnsä. Kun tuli aika yt-neuvotteluihin, tämä työkaveri oli lobbaamassa minun potkujani että saisi itse paremman paikan. Toinen virhe.

Parisuhteisiin liittyvät asiat: virheet numero 3-1000.

Ei työpaikka ole mikään lasten hiekkalaatikko, jossa liittoudutaan ja puolustetaan toisia milloin ketäkin vastaan. Siellä keskitytään asioihin ja selvitellään niitä. Ei niin, että "Pena on mun kaveri, luotan Penaan, ei Pena voi tehdä mitään väärää." 

Normaalin ihmisen toimintaan kuuluu vastavuoroisuus: auta minua, autan sinua ja sillä selvä. Jos ihminen sitten vaan ottaa apua vastaan, mutta ei tee koskaan vastapalvelusta, on hän saalistaja ja energia-imuri. Ehkäpä ap:n olisi kannattanut vaan antaa tyypin menettää duuninsa eikä olla hänen puolellaan, niin olisi saanut myöhemmin pitää oman työpaikkansa.

Äläkä nyt yritä kääntää tätä miksikään "ap onkin kiusaaja"-jutuksi koska siitähän tässä ei ole kyse. Ei, vaikka hän on kanssasi eri mieltä.

Suurin osa ihmisistä ovat vastavuoroisia, mutta sitten kun tulee tilanne minun henki vs toisen henki, minun työpaikka vs toisen työpaikka, minun rahat vs toisen rahat - niin silloin ihminen on itsekäs. Niin kauan kuin itsekin säästyy, oma työpaikka ja omat rahat säästyvät, niin kauan ollaan vastavuoroisia.

Näin sinäkin toimit.

Eri

Kyllä ja tässä se idea onkin: ihmiset eivät ole kivoja vaan lopulta vallitsevat eläinmaailman lait. Syödään heikomman eväät ja ollaan itsekkäitä. Jos on liian kiltti, kuten tässä tapauksessa, seuraa ainoastaan se että menettää itse sen duuninsa. Siksi pitää olla kylmän viileä, eikä liian naiivi.

Elämä on taistelua ja ikäviä ihmisiä on paljon. Luulisi tämän palstan koulukiusattujen jos kenen sen tajuavan.

Lopulta tapahtuu niin, mutta aika harvoin elämässä tulee eteen näitä ”loppuja”, joissa pitää valita ”minä vai muut”. Suurimmalle osalle ei tule koko työuran ajalla eteen tuota esimerkin tapaista tilannetta. On turhaa pelkoa alkaa suojautumaan nyt ”jos joskus tapahtuu näin”.

Oletko lukenut av-ketjuja, jossa joku pelkää syöpää? Kun on maha kipee, niin pelkää. Kun on outo olo, niin pelkää.

Sinun pelkosi on aivan yhtä irrationaalista kuin sen ketjunnpelko.

Näinpä. Ja yt-neuvottelut, jotka päätyvät joidenkin henkilöieen irtisanomisiin, ei ole mukava tilanne kenellekään. Ei pomolle, joka joutuu irtisanomaan, ei jäljelle jääneille työntekijöille, jotka tuntevat helposti syyllisyyttä siitä että saivat pitää työpaikkansa + hommat lisääntyy. Sama tilannehan on muuten työpaikan haussakin: jokainenhan ajattelee siellä omaa etuaa ja haluaa paikan, mikä samalla tarkoittaa sitä, että joku mahdollisesti kaverisi, jolle myös haluat hyvää, ei saa paikkaa. Kurjiin tilanne on varmaana se, kun työkaverit kisaavat vapautuneesta pomon paikasta ja lopulta yksi porukasta ylenee toisten esimieheksi. Mutta sellaista se työelämä on, siellä ollaan ensisijaisesti töissä, ei tekemässä ystäviä ja liittoutumia.

Kyllä siellä töissä pätevät ihan ne normaalit käytössäännöt, ei se mikään villi länsi ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset pystyy todella julmaan ja välinpitämättömään toimintaan. Osa on yksinkertaisesti ympäristölleen haitallisia. Kun tämän tajuaa, osaa suojata itseään. Mutta jos tätä ei tajua, saattaa joutua ongelmiin tällaisten tyyppien kanssa. On hyvä että pitää varansa.

Näitä ihmisiä on ehkä 1 prosentti väestöstä. Tilastollisesti on aika pientä, että tapaan sellaisen ihmisen, ja päästän hänet vielä lähelleni satuttamaan minua ilman, että hälytyskellot varoittaisivat. Ihminen ei huomaa hälytyskelloja rakastumisen takia, ja siitä tässä esimerkissä ei ole kyse, koska on jo olemassa pariskunta.

Sitten on ehkä 10-20 prosenttia ihmisisitä sellaisia, jotka satuttavat meitä. Mutta se ei johdu pahuudesta, vaan väärinymmärryksistä, joka johtaa oman reviirin puolustamiseen.

Jos ihmisille ei lainaile isoja summia rahaa, ei takaa lainoja, tms. - niin mitä pahaa muut ihmiset voivat sinulle tehdä…?

Psykopaatteja on itse asiassa 4% väestöstä.

On kyllä helpompaa kun on kumppanin kanssa samanlaiset taustat. Tuo vaatii paljon puhumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt esimerkkejä, millaista pahuutta olette kohdanneet? Siis kotiolojen jälkeen. Ja jättäkää pois rahan lainaamiseen ja takauksiin liittyvät asia, sillä ne ovat omaa tyhmyyttä.

Minut on hakattu keskellä katua ulkopuolisen toimesta, eikä kukaan puuttunut asiaan. Tein kaksi virhettä: en olettanut että tuntematon voisi näin tehdä ja uskoin, että ulkopuoliset auttaa. Virhe.

Luotin työkaveriin ja puolustin häntä eräässä työpaikkaan liittyvässä selkkauksessa. Hän sai pitää työnsä. Kun tuli aika yt-neuvotteluihin, tämä työkaveri oli lobbaamassa minun potkujani että saisi itse paremman paikan. Toinen virhe.

Parisuhteisiin liittyvät asiat: virheet numero 3-1000.

Ei työpaikka ole mikään lasten hiekkalaatikko, jossa liittoudutaan ja puolustetaan toisia milloin ketäkin vastaan. Siellä keskitytään asioihin ja selvitellään niitä. Ei niin, että "Pena on mun kaveri, luotan Penaan, ei Pena voi tehdä mitään väärää." 

Normaalin ihmisen toimintaan kuuluu vastavuoroisuus: auta minua, autan sinua ja sillä selvä. Jos ihminen sitten vaan ottaa apua vastaan, mutta ei tee koskaan vastapalvelusta, on hän saalistaja ja energia-imuri. Ehkäpä ap:n olisi kannattanut vaan antaa tyypin menettää duuninsa eikä olla hänen puolellaan, niin olisi saanut myöhemmin pitää oman työpaikkansa.

Äläkä nyt yritä kääntää tätä miksikään "ap onkin kiusaaja"-jutuksi koska siitähän tässä ei ole kyse. Ei, vaikka hän on kanssasi eri mieltä.

Suurin osa ihmisistä ovat vastavuoroisia, mutta sitten kun tulee tilanne minun henki vs toisen henki, minun työpaikka vs toisen työpaikka, minun rahat vs toisen rahat - niin silloin ihminen on itsekäs. Niin kauan kuin itsekin säästyy, oma työpaikka ja omat rahat säästyvät, niin kauan ollaan vastavuoroisia.

Näin sinäkin toimit.

Eri

Kyllä ja tässä se idea onkin: ihmiset eivät ole kivoja vaan lopulta vallitsevat eläinmaailman lait. Syödään heikomman eväät ja ollaan itsekkäitä. Jos on liian kiltti, kuten tässä tapauksessa, seuraa ainoastaan se että menettää itse sen duuninsa. Siksi pitää olla kylmän viileä, eikä liian naiivi.

Elämä on taistelua ja ikäviä ihmisiä on paljon. Luulisi tämän palstan koulukiusattujen jos kenen sen tajuavan.

Lopulta tapahtuu niin, mutta aika harvoin elämässä tulee eteen näitä ”loppuja”, joissa pitää valita ”minä vai muut”. Suurimmalle osalle ei tule koko työuran ajalla eteen tuota esimerkin tapaista tilannetta. On turhaa pelkoa alkaa suojautumaan nyt ”jos joskus tapahtuu näin”.

Oletko lukenut av-ketjuja, jossa joku pelkää syöpää? Kun on maha kipee, niin pelkää. Kun on outo olo, niin pelkää.

Sinun pelkosi on aivan yhtä irrationaalista kuin sen ketjunnpelko.

Näinpä. Ja yt-neuvottelut, jotka päätyvät joidenkin henkilöieen irtisanomisiin, ei ole mukava tilanne kenellekään. Ei pomolle, joka joutuu irtisanomaan, ei jäljelle jääneille työntekijöille, jotka tuntevat helposti syyllisyyttä siitä että saivat pitää työpaikkansa + hommat lisääntyy. Sama tilannehan on muuten työpaikan haussakin: jokainenhan ajattelee siellä omaa etuaa ja haluaa paikan, mikä samalla tarkoittaa sitä, että joku mahdollisesti kaverisi, jolle myös haluat hyvää, ei saa paikkaa. Kurjiin tilanne on varmaana se, kun työkaverit kisaavat vapautuneesta pomon paikasta ja lopulta yksi porukasta ylenee toisten esimieheksi. Mutta sellaista se työelämä on, siellä ollaan ensisijaisesti töissä, ei tekemässä ystäviä ja liittoutumia.

Missä on tässä ketjussa puhuttu että työssä etsitään ystäviä tai liittoumia? Ei missään. Tämä yksi tapaus meni niin, että tyyppi halusi tukea työkaveriaan ja onnistui siinä. Palkaksi sai sitten kusetuksen. Voihan sitä yrittää selitellä miten haluaa, mutta kusisesti tehty temppu. Itse en tekisi noin työkaverilleni. Ehkä sinä tekisit, mutta se kertoo sinusta. 

Muutenkaan en sinuna pätisi ketjussa, koska voit ihan hyvin olla joku vihaa täynnä oleva olmi kellarista, etkä välttämättä ole paljoa töissä ollutkaan. 

Minä en olisi yhdessä noin kusipäisen ämmän kanssa jonka mielestä olisin pumpulissa kasvanut kun vanhempani ei olleet juoppoja.

Kommentti tähän työpaikkadraamaesimerkkiin. Mun mielestä se, että liittoudutaan työkaverin puolesta ei kuvaa mitenkään avointa ja luottavaisesti elämään ja ihmisiin suhtautuvaa ihmistä. Päin vastoin, ajatus työkaverin puolustamisesta "pahaa" (pomoa? yrityskulttuuria?) vastaan, kuvaa vähän mustavalkoista ja epäluuloista maailmankatsomusta. Jos ihminen on avoin ja luottavainen, hänellä ei ole tarvetta lähteä mukaan työpaikan sisäisiin draamoihin tai valita puolia, hän osaa olla empaattinen työkaveri ja tukea vaikeassa tilanteessa ilman, että polttaa siltoja tai asettaa itseään alttiiksi. Hän havaitsee, että Jutta on nyt vaikeassa tilanteessa, ja tosi ikävää hänelle, mutta se ei automaattisesti tarkoita että muut ovat ilkeitä tai pahoja, tai että Jutan puolesta pitäisi lähteä kampanjoimaan. Hän luottaa, että asiat ratkeavat lopulta parhain päin, vaikka sitten niin että Jutta löytää lopulta työn, jossa häntä arvostetaan ja hän on itsekin tyytyväisempi. Omissa työyhteisöissäni nämä ahkerat klikkiytyjät ja työpaikkadraamoihin osallistujat ovat myös niitä, jotka käyttävät kahvitauot ahneiden poliitikkojen, narsististen sukulaisten tai tyhmien naapurien haukkumiseen. He eivät luota ihmisiin, vaan jokaisen hankalan tilanteen tai intressiristiriidan taustalla on toisen ihmisen ahneus/tyhmyys/ilkeys/persoonallisuushäiriö/laiskuus/...

Pidättekö te pumpulissa kasvaneita hieman vähäjärkisinä, jotka eivät ymmärrä maailman pahuudesta yhtään mitään? 

Luojan kiitos itsestä ei ole tullut noin negatiivista ja kyynistä ihmisistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa nyt esimerkkejä, millaista pahuutta olette kohdanneet? Siis kotiolojen jälkeen. Ja jättäkää pois rahan lainaamiseen ja takauksiin liittyvät asia, sillä ne ovat omaa tyhmyyttä.

Minut on hakattu keskellä katua ulkopuolisen toimesta, eikä kukaan puuttunut asiaan. Tein kaksi virhettä: en olettanut että tuntematon voisi näin tehdä ja uskoin, että ulkopuoliset auttaa. Virhe.

Luotin työkaveriin ja puolustin häntä eräässä työpaikkaan liittyvässä selkkauksessa. Hän sai pitää työnsä. Kun tuli aika yt-neuvotteluihin, tämä työkaveri oli lobbaamassa minun potkujani että saisi itse paremman paikan. Toinen virhe.

Parisuhteisiin liittyvät asiat: virheet numero 3-1000.

Ei työpaikka ole mikään lasten hiekkalaatikko, jossa liittoudutaan ja puolustetaan toisia milloin ketäkin vastaan. Siellä keskitytään asioihin ja selvitellään niitä. Ei niin, että "Pena on mun kaveri, luotan Penaan, ei Pena voi tehdä mitään väärää." 

Normaalin ihmisen toimintaan kuuluu vastavuoroisuus: auta minua, autan sinua ja sillä selvä. Jos ihminen sitten vaan ottaa apua vastaan, mutta ei tee koskaan vastapalvelusta, on hän saalistaja ja energia-imuri. Ehkäpä ap:n olisi kannattanut vaan antaa tyypin menettää duuninsa eikä olla hänen puolellaan, niin olisi saanut myöhemmin pitää oman työpaikkansa.

Äläkä nyt yritä kääntää tätä miksikään "ap onkin kiusaaja"-jutuksi koska siitähän tässä ei ole kyse. Ei, vaikka hän on kanssasi eri mieltä.

Suurin osa ihmisistä ovat vastavuoroisia, mutta sitten kun tulee tilanne minun henki vs toisen henki, minun työpaikka vs toisen työpaikka, minun rahat vs toisen rahat - niin silloin ihminen on itsekäs. Niin kauan kuin itsekin säästyy, oma työpaikka ja omat rahat säästyvät, niin kauan ollaan vastavuoroisia.

Näin sinäkin toimit.

Eri

Kyllä ja tässä se idea onkin: ihmiset eivät ole kivoja vaan lopulta vallitsevat eläinmaailman lait. Syödään heikomman eväät ja ollaan itsekkäitä. Jos on liian kiltti, kuten tässä tapauksessa, seuraa ainoastaan se että menettää itse sen duuninsa. Siksi pitää olla kylmän viileä, eikä liian naiivi.

Elämä on taistelua ja ikäviä ihmisiä on paljon. Luulisi tämän palstan koulukiusattujen jos kenen sen tajuavan.

Lopulta tapahtuu niin, mutta aika harvoin elämässä tulee eteen näitä ”loppuja”, joissa pitää valita ”minä vai muut”. Suurimmalle osalle ei tule koko työuran ajalla eteen tuota esimerkin tapaista tilannetta. On turhaa pelkoa alkaa suojautumaan nyt ”jos joskus tapahtuu näin”.

Oletko lukenut av-ketjuja, jossa joku pelkää syöpää? Kun on maha kipee, niin pelkää. Kun on outo olo, niin pelkää.

Sinun pelkosi on aivan yhtä irrationaalista kuin sen ketjunnpelko.

Näinpä. Ja yt-neuvottelut, jotka päätyvät joidenkin henkilöieen irtisanomisiin, ei ole mukava tilanne kenellekään. Ei pomolle, joka joutuu irtisanomaan, ei jäljelle jääneille työntekijöille, jotka tuntevat helposti syyllisyyttä siitä että saivat pitää työpaikkansa + hommat lisääntyy. Sama tilannehan on muuten työpaikan haussakin: jokainenhan ajattelee siellä omaa etuaa ja haluaa paikan, mikä samalla tarkoittaa sitä, että joku mahdollisesti kaverisi, jolle myös haluat hyvää, ei saa paikkaa. Kurjiin tilanne on varmaana se, kun työkaverit kisaavat vapautuneesta pomon paikasta ja lopulta yksi porukasta ylenee toisten esimieheksi. Mutta sellaista se työelämä on, siellä ollaan ensisijaisesti töissä, ei tekemässä ystäviä ja liittoutumia.

Missä on tässä ketjussa puhuttu että työssä etsitään ystäviä tai liittoumia? Ei missään. Tämä yksi tapaus meni niin, että tyyppi halusi tukea työkaveriaan ja onnistui siinä. Palkaksi sai sitten kusetuksen. Voihan sitä yrittää selitellä miten haluaa, mutta kusisesti tehty temppu. Itse en tekisi noin työkaverilleni. Ehkä sinä tekisit, mutta se kertoo sinusta. 

Muutenkaan en sinuna pätisi ketjussa, koska voit ihan hyvin olla joku vihaa täynnä oleva olmi kellarista, etkä välttämättä ole paljoa töissä ollutkaan. 

Kumpikohan tässä nyt suhtautuu epäluuloisemmin muihin ihmisiin ja pohtii heti heidän tarkoitusperiään, sinä vai tuo lainaamasi?

Meillä oli exän kanssa sama juttu, mutta erotuksella että minä olin pumpulissa kasvanut ja hänellä vaikea huostaanotto- ja lastenkotilapsuus. Silti minä olin se varuillaan oleva takapiru ja hän jaksoi uskoa hyvää kaikista. Joutuikin sitten mm. kavereiden taholta ja yrittäjänä taloudellisesti hyväksi käytetyksi monia kertoja.

En ole mikään vainoharhainen heikkohermo, mutta suhtaudun hieman varauksella esim. uusiin ihmisiin ennen kuin päästään lähelleni ja usein olen todennut sen esim. ihmissuhteissa (narsismi) , että jos joku vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, niin joku on todennäköisesti pielessä.

Itse olen kasvanut omasta mielestäni normaalissa perheessä eli ympäristössä, jossa oli turvaa ja jossa aikuisiin saattoi luottaa eli ap:n sanoin pumpulissa. Olen aina luottanut ihmisiin ja joutunut pari kertaa petetyksi, mutta silti en ole halunnut menettää luottamustani. Oli huono tuuri. Seurustelin alta vuoden miehen kanssa, jolla oli epävakaa lapsuus. Hän epäili kaikkia ja kaikkea. Hän luuli minun valehtelevan monista asioista, vaikka en harrasta valehtelua. Hän oli myös erittäin mustasukkainen. Lopulta en enää jaksanut negatiivisuutta ja mustasukkaisuutta, vaan jätin hänet. Hän oli 100 % varma, että jätin hänet jonkun toisen vuoksi ja uhkasi kertoa koko maailmalle, että petin häntä. No en jättänyt kenenkään toisen vuoksi tätä miestä, vaan nimenomaan hänen luonteensa vuoksi. Mies edelleen kuvittelee, että minulla oli joku toinen ja saanee vahvistusta sille luulolle, että kaikki aina pettävät. Kun negatiivisesti maailmaan suhtautuu, sitä negatiivisuutta myös saa. 

Ei. Yritin kyllä pariinkin otteeseen tällaisten ihmisten kanssa mutta otin puolisokseni ihmisen jolla on samantapainen tausta. En tunnista omalla kohdallani apn ongelmaa mutta ongelmia kyllä oli pumpulissa kasvaneiden kumppanien kanssa. Suurimpana kaikista kaikki on vain itsestä kiinni -ajatus joka ei ainakaan kumppaneillani hievahtanut mihinkään vaikka pystyin osoittamaan omasta elämästäni ja tuttavapiiristäni useita esimerkkejä siitä miten asiat eivät todellakaan ole vain itsestä kiinni. Eikä kyse ollut ainakaan aina siitä miten ihmiset suhtautuvat asioihin tai oppivat elämään asioiden kanssa vaan tyyli lähenteli välillä sitä että kyllä siitä vielä työkykyinen tulee kunhan ajattelee positiivisesti.

Täällä yksi. Mutta minulla lapsuuden kokemukset eivät heijastu siihen, miten koen toiset ihmiset. Luotan kyllä tiettyyn rajaan asti. Saatan kylläkin reagoida hyvinkin rajusti tilanteisiin, jotka tuovat mielleyhtymän johonkin vanhaan, trauman aiheuttaneeseen tapahtumaan. Mieheni ei aina käsitä sitä, kunnes muistaa, mitä olen kertonut lapsuudestani. En siedä enää yhtään sellaista lyttäämistä, mitätöimistä ja haukkumista, jonka kohteena olin.

Lapseni oli nuorempana vähän liiankin luottavainen ventovieraiden kanssa, ja vaikka sanoin, että ei ihan kaikkea kannata uskoa, niin pari kertaa tuli näpeille lähinnä taloudellisesti. Kyse ei ollut suurista summista, mutta kun teini näki, miten äitinsä ripitti paria huijausta yrittänyttä, niin oppi pitämään puoliaan.

Itse olen ollut kuitenkin aina sitä mieltä, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti luotettavia, mutta ei ihan mihin tahansa tarvitse suostua.

Älä ainakaan ota liikaa itseesi täällä olevien kommentteja, jotka tuomitsevat sinut ties millaiseksi. Parasta olisi keskustella miehesi tai muiden läheisten kanssa jotta voit peilata miltä käytöksesi vaikuttaa ulospäin (jos siis ammattilaisapu on liian vaikeasti saatavilla).

Itsekin olen puolisooni verrattuna kyynisempi, lapsuuden perheessä on alkoholismia ja muita ongelmia. Myös työn kautta törkeät ihmiset ovat tulleet tutuiksi. Tiukilla rajoilla ja stereotyyppejä hyväksikäyttäen olen oppinut torjumaan huijareita. Mulkkuja kompensoidakseni olen reipastunut pitämään hyviä välejä niihin moraalitajuisiin, empaattisiin ja hyväntahtoisiin ihmisiin. Kun ympäröi vapaa-ajan kontaktit järjellisillä ja hyvillä ihmisillä, on helppoa olla positiivinen. Positiivisuus ja avoimuus ei tarkoita että olisi hyväuskoinen hölmö. Sellaisilta ihmisiltä kannattaa ottaa oppia, joilla on rankka ammatti mutta kuitenkin elämänmyönteinen asenne.

Olen pohtinut tätä teemaa paljon ja itse kallellaan positiiviseen katsantokantaan. Luulisin, että sitoutuu itseluottamukseen tai sen puutteeseen. Selitän. Jos luottaa siihen, että pystyy arvioimaan tilanteita, tekemään itse valintoja ja päätöksiä sekä pitämään _tarvittaessa_ puolensa, on helpompi elää ilman ennakko-oletuksia muista. Ei tarvitse varmuuden vuoksi suojautua, koska luottaa että voi katsoa ja tehdä realistisen tiedon varassa itselleen oikeita päätöksiä. Se vaatii luottoa omaan toimijuuteen. Jos ei luota itseensä, tulee kyseeseen välttäminen luonnollisten rajojen laittamisen sijaan. Kun omat rajansa tunnistaa ja pitää, voi niin tehdä vain tarvittaessa, ne ovat joustavat. Usein niille ei ole välitöntä tarvetta. Ei tarvitse aina vetää ennakkoon tiukkaa suojamuuria jo kauas kohtaamispaikasta, varuilta.

Se, ettei luota muihin on ehkä oikeasti sitä, ettei luota itseensä. Ajatuksia?

Vierailija kirjoitti:

Olen pohtinut tätä teemaa paljon ja itse kallellaan positiiviseen katsantokantaan. Luulisin, että sitoutuu itseluottamukseen tai sen puutteeseen. Selitän. Jos luottaa siihen, että pystyy arvioimaan tilanteita, tekemään itse valintoja ja päätöksiä sekä pitämään _tarvittaessa_ puolensa, on helpompi elää ilman ennakko-oletuksia muista. Ei tarvitse varmuuden vuoksi suojautua, koska luottaa että voi katsoa ja tehdä realistisen tiedon varassa itselleen oikeita päätöksiä. Se vaatii luottoa omaan toimijuuteen. Jos ei luota itseensä, tulee kyseeseen välttäminen luonnollisten rajojen laittamisen sijaan. Kun omat rajansa tunnistaa ja pitää, voi niin tehdä vain tarvittaessa, ne ovat joustavat. Usein niille ei ole välitöntä tarvetta. Ei tarvitse aina vetää ennakkoon tiukkaa suojamuuria jo kauas kohtaamispaikasta, varuilta.

Se, ettei luota muihin on ehkä oikeasti sitä, ettei luota itseensä. Ajatuksia?

Ihan psykoanalyyttisesti jungilaisuuden mukaan näin on; kaikki, mitä näkee toisessa, on aina pohjimmiltaan myös itsessä. Ensin pitää luottaa itseensä, jotta voi luottaa muihin. Ensiksi pitää rakastaa itseään, jotta voi rakastaa muita. Jne.

Mutta joo, ihan hyvin päätelty muutenkin. Minä olen ollut samassa tilanteessa ja myös kallistunut luottamisen puolelle. Minun ajatuskulkuni tosin kulki itsekeskeisyyden kautta: tajusin, etten ole niin tärkeä, että maailma pyörisi (sekä hyvässä että pahassa) minun mukaani. Muut ihmiset eivät ole minusta niin kiinnostuneita.

Vierailija kirjoitti:

Olen pohtinut tätä teemaa paljon ja itse kallellaan positiiviseen katsantokantaan. Luulisin, että sitoutuu itseluottamukseen tai sen puutteeseen. Selitän. Jos luottaa siihen, että pystyy arvioimaan tilanteita, tekemään itse valintoja ja päätöksiä sekä pitämään _tarvittaessa_ puolensa, on helpompi elää ilman ennakko-oletuksia muista. Ei tarvitse varmuuden vuoksi suojautua, koska luottaa että voi katsoa ja tehdä realistisen tiedon varassa itselleen oikeita päätöksiä. Se vaatii luottoa omaan toimijuuteen. Jos ei luota itseensä, tulee kyseeseen välttäminen luonnollisten rajojen laittamisen sijaan. Kun omat rajansa tunnistaa ja pitää, voi niin tehdä vain tarvittaessa, ne ovat joustavat. Usein niille ei ole välitöntä tarvetta. Ei tarvitse aina vetää ennakkoon tiukkaa suojamuuria jo kauas kohtaamispaikasta, varuilta.

Se, ettei luota muihin on ehkä oikeasti sitä, ettei luota itseensä. Ajatuksia?

Jatkojalostan vielä pohdintaa. Työni kautta olen tehnyt yhteistyötä hyvin hankaliksi luokiteltavien ihmisten kanssa. Puhutaan persoonallisuushäiriöistä. Olen havainnut, että usein itsekkyys ja toisten hyväksikäyttö tai huono käytös sitoutuu myöskin epäluottamukseen muita kohtaan. Itseään suojatakseen (tiedostamatta) on luotu suojausmekanismeja. Ei ole ikäänkuin varaa antaa muille "valtaa", ymmärrystä, mitään itseltään. Täytyy ottaa itse ensin, koska muutkin ovat muka vain ottamassa tai haluavat pahaa. Hyökkää itse ennen kuin sinut syödään. Ole itsevaltainen. Älä luota, älä ole haavoittuva. Eli monet näistä ihmisistä, joista ketjussa puhutaan varoittavina esimerkkeinä, sama itsensä suojelu ja epäluottamus vain ilmenee äärimmäisenä. Mikä tekeekin yleensä muiden kanssa toimimisesta hyvin vaikeaa -> ajatus vahvistuu. Monet lentävät suorastaan pyrstölleen, jos eivät saakaan sitä negatiivista palautetta, jota yrittävät saada aikaan ja mihin ovat tottuneet. Silloin voi nähdä, ettei kyse ole ehdottomasta halusta, vaan pelkoon perustuvasta pakosta, toimia niin. Vaatii kyllä vastapuolelta melko paksun nahan, ennen kuin verho raottuu.

Mitä halusin sanoa, on että nämä ovat janoja ja on mahdollista miettiä, mihin perustuu se, että muut olisivat pahoja/epäluotettavia mutta itse on hyvä ja luotettava. Jos itse on, eikö hyvin todennäköisesti moni muukin on? Kaikki eivät ole, mutta eikö ole resurssien hukkaamista keskittyä juuri heihin yli muiden mukavien ja luotettavien? Voi tulla loukatuksi niin pahasti, ettei pidä itsestään enää, itseluottamus murenee, jolloin muuttuu helposti kyyniseksi eikä pidä muistakaan. Reaktio henkiseen tuskaan. Ihan luonnollista, mutta sitä ei korjaa etäisyyden pitäminen myös luottamuksen arvoisiin ihmisiin. Päin vastoin. Kieltää itseltään helposti myös tulevat mahdollisuudet pyyteettömään ystävällisyyteen, tukeen ja välittämiseen.

Kun ulkomainen lääkäri pahoinpitelee tilanteessa, jota et voi estää, etkä sen jälkeen saa terveydenhuollosta apua, menee luotto ihmisiin.