Miksi hiljaisista ei pidetä?

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 10:39"][quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:20"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:17"][quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:02"]

Tosiaan, jos kerran puheliaiden pitää hyväksyä hiljaiset, niin miksei sama päde toisinpäin? Tässäkin ketjussa tunnutaan haukkuvan puheliaita ja yleistettävän, että he olisivat automaattisesti jotain kälättäjiä ja juoruilijoita.

[/quote]

Hiljaiset on jotenkin niin . . . Turhia. Ne ei anna mulle mitään eikä ne ole mulle mitään. 95% ihmisistä  ajattelee samoin. Säälittäviä ja noloja.

[/quote]

Olen ollut hiljainen aina. Ja voin rehellisesti kertoa, että ajattelen suurimmasta osaa ihmisistä juuri noin. En kaipaa ihmisten seuraa ja suurin osa ei merkitse minulle mitään, vain lähimmäiseni. Joten älä kuvittele, että kaipaisin seuraasi tai että olisit mulle yhtään mitään.

[/quote]

Olette siis molemmat epämiellyttäviä ihmisiä. Ja kyllä sen ne läheisetkin huomaavat...

[/quote]

En ole läheisille epämiellyttävä. Ja itsehän olet äärimmäisen epämiellyttävä ihminen itsekin. En välitä mitä joku turhanpäiväinen turvanlouskuttaja minusta ajattelee. Mitä enemmän saan olla rauhassa sen parempi. En kaipaa seuraa. Työpaikallakin viihdyn vain kahden lähimmän työkaverin seurassa. Sinun kaltaistesi yksinkertaisten seurassa en viihdy lainkaan.

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 02:48"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:51"]

Siksi koska tämä on ekstroverttien maailma. Valitettavasti. Monessa työpaikassakin tunnutaan arvostavan sosiaalisuutta ja tyhjän jauhamista, vaikka tärkeintä pitäisi olla, että hoitaa hommansa. Tutkimusten mukaan introverteilla on keskimäärin parempi empatiakyky kuin ekstroverteilla, he sietävät paremmin erilaisuutta ja hyväksyvät ihmiset juuri sellaisina kuin nämä ovat. Tämän johdosta on puhuttu siitäkin, että esimiehinä on ihan liikaa ekstrovertteja, vaikka se homma sopisi paremmin introverteille, jotka keskittyvät työhönsä ja välittävät alaisistaan.

[/quote]

Niin mitenköhän tämä ketju on ilmentänyt tätä suurempaa empatiaa, erilaisuuden hyväksymistä sekä välittämistä? Entä omat sanasi? Vai onko jälleen kerran ongelmana se, että ratsastetaan introversiolla vaikka ollaan täydellisen kyvyttömiä muuhun empatiaan kuin ihailemaan sokeasti omaa ryhmää ja projisoimaan ongelmat muiden ominaisuuksiksi?

[/quote]

Juu, introvertit sanovat kyllä olevansa niin kovin empaattisia ja suvaitsevaisia, mutta silti ärsyyntyvät puheliaisiin ihmisiin.

Juu, kyllä minustakin puheliaisuutta ja sosiaalisuutta arvostetaan ihan liikaa. Jopa työpaikoissa, joissa päätarkoitus ei ole ihmisten kanssa oleminen, tuntuu olevan tärkeää tämä "tyhjän jauhaminen". Eikö kaiken järjen mukaan tärkeintä pitäisi olla, että hoitaa hommansa hyvin ja tunnollisesti?

[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 13:04"]

Eräs lapsuudenystäväni on kasvanut todella ekstrovertiksi ja narsistiseksi ihmiseksi. Itse taas olen ja olen aina ollut hiljainen ja ujo. Ajan saatossa olen huomannut hänen olevan riippuvainen huomiostani ja jos hän sitä ei tarpeekseen saa vietetään yksipuolista "Kylmää sotaa".  Eli hän on päässään keksinyt, että meillä on joku ongelma, josta minä taas en ole tietoinen. Yhteisiltä kavereilta sitten kuulee tästä ongelmasta ja siitä kuinka paska ihminen olen. Muutaman viikon kuluessa ollaan samassa lähtöpisteessä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
 Toisin sanoen sinua kiusataan, koska et anna näille ekstroverteille ihmisille sitä huomiota / hyväksyntää, jota he haluavat. 

[/quote]

Erittäin hyvä pointti. Nämä megakälkättäjät eivät taida kokea olevansa edes olemassakaan, jollei lähes tauotta joku kälätä heidän kanssaan ja myötäile heitä. Ja minimaalinen heikko itsetunto heillä tulkitsee toisen ihmisen aivan normaalin neutraalinkin hiljaisuuden ihan päin pyllyä. Tavattoman raskaita ihmisiä.

Olen aina ollut ujo ja hiljainen ja voin sanoa, että minusta ei ole koskaan pidetty yleisesti juuri missään. Sen takia en ole itsekään oppinut juuri pitämään itsestäni, koska lapsesta lähtien on annettu ymmärtää, että minussa ei tosiaan ole mitään pidettävää. Mies mulla sentään on joka minusta tykkää. En jaksa vaan enää tätä. Joten menen töihin, teen työni, välttelen kohtaamisia ja menen kotiin. Ihan sama jos minusta ei pidetä, en jaksa taistella ja yrittää olla joku muu. Töissä on eräs henkilö, joka viestittää selvästi että ärsytän häntä. Siksi töissä on välillä henkisesti raskas olla. Yritän parhaani mukaan olla välittämättä mistään. Toivoisin että olisin kova kuin kivi ilman tätä herkkyyttä, niin en kärsisi niin paljon.

Itse istun kahvipöydässä usein hiljaa ja kuuntelen muiden keskustelua. Ei yleensä tule mieleenkään osallistua, harvoin nimittäin keksin jotain järkevää sanottavaa.

Mua kiinnostaa millaisista perheistä te olette? Onko teillä kotona ollut avointa keskustelua aiheesta kuin aiheesta? Vai onko vanhempannekin intoverttejä? Itse vaan olen todella sosiaalinen, ja olen sosiaalisesta kälkättäjäperheestäkin, koko suku oikeastaan on puheliasta sorttia, ja sen takia mun on todella vaikea ymmärtää hiljaista ihmistä. Miksi se järkyttyy kun juttelen niin avoimesti asioistani? Siis ihan tavallisista, ei edes mistään kiusallisista.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:13"]

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 00:53"]Kuvittelen "riemukkaan illan" introverttien pöydässä.

Kuvittelen "riemukkaan illan" extroverttien pöydässä.

Ehdottomasti menen exrtoverttien seuraan. Jos esim. häissä joutuu vieraana sellaiseen pöytään, jossa on vain introvertteja, on kyllä tunnelma "katossa".

En minä kaipaa hiljaisia ajattelijoita seurakseni, kun en ole ajatustenlukija.

[/quote]

Oi, mä valitsen introvertit, ilman muuta! Voidaan mennä keskustelussa pintaa syvemmälle. Keskustellaan ehkä Gazan ja Ukrainan tilanteesta, mahdollisesta kylmän sodan uhasta tai sitten vaan lasten kuulumisista. Kuitenkin hyvässä ja rauhallisessa ilmapiirissä toisten mielipiteitä kuunnellen. Eikä siten, että joku kälättää tyhjänpäiväisyyksiä minä-minä-asenteella jyräten muut kanssaihmiset.

Ja muuten, omassa lapsuudenkodissa on käyty kiivaita keskusteluja mm. poliittisista aiheista. Mutta työpaikan kahvihuoneessa harvoin keskustellaan sellaisista asioista.

[/quote]

Räpyttelemälläkö te keskustelette, jos kukaan ei kerran uskalla suutaan avata?

No ei vaan, itse olen tuosta väliltä, ehkä enemmän intro. Mutta opetellut avaamaan suuni ja ottamaan tilani. Eipä tarvi sitten illalla kärvistelle että "olis pitäny sanoa...".

Tämä on muutenkin hupaisaa, miten ihmiset nostavat oman luonteenpiirteensä toisenlaisten yläpuolella, vrt. kälättäv kiusaaja vs. tuppisuu murjottaja.

Molemmissa ääripäät ovat ärsyttäviä, keskikohdasta löytyy miellyttävin seura. Ja tässäkin näköjään nostan omanlaiseni omasta mielestäni mukavimmaksi ryhmäksi, vakka kantensa valitsee sanoo jo kliseekin.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 23:15"]

Juu, miten minustakin tuntuu ihan siltä, että miesten on aivan sallittua olla hiljaisia ja vähemmän sosiaalisia, mutta naisten pitäisi aina olla niin puheliaita ja ihmiskeskeisiä?

[/quote]

Näin minäkin sen olen kokenut - ja se on vääryys.

Ihan turha kinastella siitä, kummat ovat parempia ihmisiä; hiljaiset vai puheliaat. Molempia tarvitaan, ja valitkoon jokainen seuransa ystävänsä sen perusteella, minkälaisista ihmisistä eniten pitää ja millaisten kanssa tulee parhaiten toimeen. Älkää puheliaat olko niiden hiljaisten kanssa tekemisissä, jos heidän käytöksensä teitä niin kovin häiritsee ja sama päinvastoin.

Ihan turha kinastella siitä, kummat ovat parempia ihmisiä; hiljaiset vai puheliaat. Molempia tarvitaan, ja valitkoon jokainen seuransa ja ystävänsä sen perusteella, minkälaisista ihmisistä eniten pitää ja millaisten kanssa tulee parhaiten toimeen. Älkää puheliaat olko niiden hiljaisten kanssa tekemisissä, jos heidän käytöksensä teitä niin kovin häiritsee/ärsyttää ja sama päinvastoin.

Olen itse hiljainen ja ex-ystäväni olivat puheliaita. Hyvässä yhteisymmärryksessä totesimme, että kemiamme eivät vain kohtaa ja päätimme, ettemme enää jatka ystävyyttä väkisin, kun sillä kerran ei ole kummallekaan osapuolelle mitään annettavaa. Nykyisin moikkaamme, jos näemme.

Vierailija kirjoitti:

Koulussakin mulle äänestettiin hymytyttöpatsas, vaikka viihdyin parhaiten hiljaa omissa oloissani.

Vittuillakseen äänestivät.

Vierailija kirjoitti:

Niitä pidetään ylpeinä.

Raamatussa kuulemma sanotaan (en ole itse lukenut, joku kiihkouskovainen kertoi) että hiljaiset ihmiset ovat ylpeitä ja itsekkäitä. Monet suomalaisen yhteiskunnan normit ja käytöstavat, asenteet on tuosta kirjasta peräisin. Ja yksinkertaiset (=uskovaiset) uskoo kaiken mitä siinä kirjassa kerrotaan. Koetapa muuttaa asenteita, aika mahdotonta. Siksi monet uskovat puhuvat lakkaamatta, ihan soopaa ja todella ilkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on rikkaus että meitä on sekä puheliaita että hiljaisia ja myös siltä väliltä olevia ihmisiä. Olisi tylsää, jos kaikki oltaisiin samanlaisia ;) Arvostetaan ja kunnioitetaan toisiamme sellaisenaan omina persoonina!

Sanopa se uskovaiselle ekstrovertille.

Ei opi olemaan hiljaa.

Minulla on parikin puheliasta kaveria. Olemme tavallaan sopineet että soittelemme vain harvoin ja voimme viestitellä whatsapilla. En jaksa kuunnella taukoamatonta räpätystä kovin kauaa. Väsyn henkisesti ja olen pitkän puhelun jälkeen todella poikki. Vastailen niin töksähtelevästi että kaverini varmaan arvaavat ettei puhelut oikein ole mun juttu. Ehkä olen sitten introvertti.

Minusta on kaikkein mielenkiintoisinta kuunnella juurikin, mitä toisella osapuolella on sanottavaa, ja reflektoida siihen siiten joko toisenlaisella mielipiteellä tai todeta, että naulan kantaan meni. Minusta avata suunsa vain sen vuoksi että saisi jotakin sanottua on hyvin turhaa, koska se harvoin vie keskustelua eteenpäin.

Vihaan ihmisiä joiden kanssa on pakko keksiä jotain puhuttavaa. Onni on se uskollinen hiljainen ystävä, jonka kanssa voi olla niin pitkään hiljaa, kun siltä tuntuu. 

Mä olin lapsena hiljainen ja jouduin siksi olemaan yksin. Siksi oli pakko alkaa puhua enemmän.

Molemmilta äärilaidoilta pitää siis lähentyä keskitien kulkijoita: introverttien opetella keskustelemaan ja ekstroverttien lakata hallitsemasta ja hyökkäämästä heti, kun toinen jotain sanoo. Ujoille ongelmana ovat usein nämä silmille tulijat, jotka reagoivat välittömästi ja suureen ääneen. Usein hiljaisuus on juuri tästä syystä paras tapa pärjätä, kun tietää, mitä sieltä on tulossa, jos sanon jotain. Valtataistelua siis, jossa toisen ei anneta puhua tai jos puhuu, raivostuminen ja huutomyrsky on heti käynnissä. Kyllä nämä keskialueen introvertit käyttäytyvät paremmin, ekstrothan ilmoittavat heti suureen ääneen kaikki mielipiteensä ja tykkäämisensä, oltiinpa missä tahansa ja aivan ventovieraista ihmisistä. Kovasti naurattaa, meteli on aina kova, iva on aina mukana, esiinnytään jonakin ilmapiirin ylläpitäjinä, mutta sehän on vain heidän oman klikkinsä vallanhalua ja tilan valtaamista.