Lue keskustelun säännöt.
Abortti vai ei viikolla 19
26.06.2014 |
Hei kaikki siellä
Täällä olisi 19- vuotias tyttönen hädässä. Sain viikko sitten tietää olevani raskaana, hakeuduin heti asian selvittyä lääkäriin raskauden keskeytystä varten ja kaikki tarvittava byrokratia sitä varten on nyt hoidossa ja minulle olisi varattu aika perjantaille lääkinnällisen keskeytyksen ensimmäistä vaihetta varten. Eilen varmistettiin sikiön todellinen ikä, eli 19 + 3 tänään tätä kirjoittaessani. Raskaus on siis todella pitkällä ja aivan hilkulla, jotta lain mukainen keskeytys voidaan vielä tehdä.
Vaikka positiivisen raskaustestin tehtyäni oli vuoren varma päätöksestäni tehdä abortti, nyt toimenpiteen lähestyessä en enää olekaan yhtään varma asiasta. Tosiaan koska raskaus on jo niin pitkällä, pikkuinen on tullut minulle täysin konkreettiseksi eläväväksi olennoksi, joka ilmoittaa olemassa olostaan jo hennoin potkuin. Vaikka kumpu tuntuu vieraalta ja tavallaan ällöttävältä en voi olla tuntematta ja tiedostamatta sitä omaksi, minun lapsekseni. Ajatus siitä, että päättäisin oman, ilmeisesti ihan terveen, lapseni elämän tuntuu sietämättömältä ja olenkin surrut tulevaa lapsesta luopumista siitä asti kun klinikalta pääsin. Uskon, että kaikella ja kaikilla on tarkoituksensa, mitä jos näin oli tarkoitus käydä? Minun oli tarkoitus saada tämä lapsi, ehkä myös itseni takia? Voinko ottaa tässä vaiheessa ohjia itselleni vai uskallanko antaa kohtalon kantaa. Tässä on siis oikeasti oma myös vakaus ja usko koetuksella sen suhteen mitä nyt teen.
Lapsen saaminen tässä vaiheessa ja näihin olosuhteisiin ei ehkä olisi kaikista järkevintä. Minulla on koulut kesken (lukio), jatko-opinto suunnitelmat, asun yksin isossa kaupungissa kaukana vanhemmistani. Toimeentuloni on täysin toimeentulotuen ja opintotuen varassa, sillä en ole voinut koulun ohella tehdä töitä. Työelämäänkin pitäisi siirtyä pikapuoliin, sillä pelkään että cv:ni ei kelpaa kohta kenellekään sen ammottaessa tyhjyyttään vielä tällä iällä. Lapsen isän kanssa olen heilastellut reilun vuoden verran enemmän tai vähemmän tosissaan. Suhde isän (20v) kanssa on siis epävakaalla pohjalla. Tässä tilanteessa 'isä' kannustaa aborttiin vedoten aikalailla samoihin asioihin, kuin minä tässä aiemmin. Myös kertonut kokevansa ettei ole tarpeeksi kypsä isäksi. Itse taas uskon kaikkien äitien tavoin kypsyväni tilanteen mukaan, äidillinen rakkaus kun on jo näköjään päässyt syttymään. Uskoisin kuitenkin, että koska isästä ei ilmeisesti tähän ole, joutuisin loppujen lopuksi kasvattamaan lapseni yksin ja sitä pelkäänkin. Miten jaksan, miten se vaikuttaa lapseen? Olen aina vannonut, avioerolapsena, etten hanki lapsia terveen ja tasapainoisen parisuhteen ulkopuolella, sillä pelkään että yhtään vähempi ei olisi lapselle hyväksi. Voinko antaa tälle lapselle tarpeeksi, vaikka olisin sen kanssa yksin?
Kääntöpuolena taas lapsen pitämistä puoltavia seikkoja. Välini vanhempiini ovat hyvät, läheiset ja lämpimät, välimatkasta riippumatta, eikä muuttokaan ole mahdottumuus. Äitini on lupautunut jopa ottamaan lapsen hoitoonsa siihen asti, että saan lukion käytyä loppuun. En usko, että olisi mahdottomuus, sillä viisivuotiaan kanssa tälläkin hetkellä kotona puuhastelee, enemmänkin omaa kanttiani siinä kysyttäisiin. Mutta apua olisi saatavilla, niin konkreettista kuin henkistäkin. Voisin myös suorittaa lukion loppuun aikuislukiossa esim tenttimällä ja jaksamiseni mukaan rennommalla aikataululla, kuin päivälukiossa ja voisin siten myös olla olla lapsen kanssa kotona. Lukion käytyäni voisin lapsen iän mukaan harkita esim päivähoitoa, jotta voisin mennä töihin ja samalla hakea jatkokoulutukseen. Yrittämistähän tuo vaatii ja paljon, mutta en usko että olisi mahdotonta. Toisen osapuolen kun voi kuitenkin laskea täysin pois kuvioista lähinnä opiskelijabudjetillahan tuossa elettäisiin, kädestä suuhuun.
Aborttia pelkään, ainakin näillä viikoilla, ihan älyttömästi. Vielä enemmän ehkä pelkään siitä aiheutuvia tuntemuksia, katumusta, syyllisyyttä. Olen mieleltäni aika herkkä ihminen ja kärsin helposti omatunnontuskista, olen myös sairastanut masennusta useamman vuoden (ilman mitään hoitoa selvinnyt nyt n 2 vuotta) ja pelkään miten toimenpide ja koko tämä asia tulee vaikuttamaan mieleeni. Hetkellisesti minulle on tullut tunne, että olen oikeasti tärkeä ja minulla on tarkoitus; suojella tätä lasta. Abortti tuntuu nyt jo siltä kuin olisin antamassa tuota hienoa tunnetta lapsen mukana pois ja vapaaehtoisesti palaamassa siihen lukiolaistytön elämään jossa millään ei ole mitään merkitystä, ei edes minulla itselläni.
Toivoisin teiltä armollista kommentointia ja mietteitä asiasta, mitä luulette voisinko selvitä lapsen kanssa?
Kiitos.
Kommentit (148)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Up
Ap tule kertomaan mitä päätit...
Jahas, mammat ei ole lukeneet sitten uutisia. Jokin aika nimenomaan uutisoitiin tutkimuksesta, jonka perusteella ei voida suositella synnytystä tietyille psyykkisistä ongelmista kärsiville. Pahimmassa tapauksessa ap joutuu synnytyksen jälkeen psykoosiin, ja mahdollisesti tappaa lapsensa. Sitäkö te toivotte? Annetaan ammattilaisen, joka tuntee ap:n arvioida, miten ap reagoisi mihinkin, eikö? Jättäkää ne tunteet sivuun neuvoista, ton ikäinen ei selviäisi, jos syntyisi nyt. Se ei ole vielä mikään ihmislapsi, vaan sikiö, joka saattaa muutenkin olla jo vammainen e-pillereiden takia. Ja ei, kaikki vammat ei suinkaan näy ultrassa, vaan tarvitaan lapsivesipunktio, eikä sekään kaikkea kerro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän abortin jälkeen oli vähintäänkin yhtä suuri riski masennukseen. Etenkin, kun raskaus on noin pitkällä ja joutuu synnyttämään kuolleen vauvan.
Minä tekisin abortin sillä olen saman ikäinen kuin sinä, enkä todellakaan olisi valmis äidiksi. Abortti olisi myös järkevä jos ajattelee tulevaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vaan huolenpidosta te masennukseen viitanneet. En ole kärsinyt esim. psykoottisesta masennuksesta eli tuskin lastani lähtisin tappamaan, ja tosiaan ilman mitään hoitoa ja lääkkeitä tässä yli 2 vuotta menty eteenpäin elämässä pääsääntöisesti ihan toimintakykyisenä. Kertokoon se masennukseni tilasta tällä hetkellä.
Toki mahdollisuus synnytyksen jälkeiseen masennukseen on olemassa AINA, varsinkin jos masennusta muuten jo kokenut/ suvussa esiintynyt, mutta tulevaisuutta on vaikea kenenkään ennustaa. On niitä hyviäkin tapauksia kuultu, jossa äiti on jopa voimaantunut lapsen saatuaan. Joten en niinkään pelkää synnytyksen jälkeisiä fiiliksiä, varmemmin tulisin kärsimään abortista.
Rakenneultra tehtiin ja mitään poikkeavaa ei havaittu. Sikiö myös liikkuu paljon, hyvä merkki?
Äitini kanssa olen keskustellut tänään paljon ja häntäkin pelottaa enemmän mahdollisen abortin vaikutus mieleeni, kuin tulevaisuus vauvan kanssa. Keskustelut ja mietinnät jatkuu.
Ajattelin huomenna tavata vielä lääkäriä klinikalla ja kysyä hänen mielipidettään, millaisia tapauksia tullut vastaan myöhäistä keskeytystä hakevissa.
Pitäisin vauvan, tosin olin tuon ikäinen kun aloimme yrittää lasta. Raskaaksi tulin ensikertaa 22-vuotiaana ja olin juuri lopettanut masennuslääkkeiden käytön. Kolmen vuoden jälkeen emme suoraan sanoen edes odottaneet raskautta, vaikka tilanne ei olekaan silti verrannollinen sinun tilanteeseesi. Nykyään meillä on kaksi pientä lasta ja masennuksesta ei ole jälkeäkään, vaikka pelkäsin suurentunutta riskiä synnytyksen jälkeiseen masennukseen - varsinkin kun raskaudetkin olivat äärimmäisen rankkoja.
Onhan se totta että riski masennukseen on suurempi, mutta sen läpi käyneenä osaat varmasti tutkiskella itseäsi sen verran että osaat ajoissa hakea apua jos siltä tuntuu. Ja olen varma että riski masennuksen pahenemiseen on huomattavasti suurempi jos päädyt aborttiin noilla viikoilla.
Kun lopulta tulin raskaaksi, olimme jo tavallaan hyväksyneet lapsettomuuden (emme olleet hakeutuneet hoitoihin koska olin nuori) ja olin etenemässä töissäni ja jatko-opiskelunkin suhteen oli suunnitelmia. Mieheni jopa ensijärkytyksessä ehdotti aborttia. En edes harkinnut sitä, mutta tiedän etten olisi siitä selvinnyt henkisesti. Nykyään tunnen itseni vahvaksi, onnelliseksi ja itsenäiseksi.
Kaikki eivät ole valmiita äidiksi nuorena mutta pelkästään kirjoittamasi perusteella arvioisin että sinun kannattaisi pitää lapsi. Mutta parhaan päätöksen teet kuuntelemalla itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60, tutkimuksen mukaan abortin jälkeen on pienempi riski masennukseen kuin synnyttämisen jälkeen. Jälkimmäinen kun on keholle ja hauraahkolle mielelle suurempi shokki. Tuosta tutkimuksesta keskusteltiin aikanaan täälläkin.
Ap, hyvä. Kysy lääkäriltä. Toki, vaara on aina olemassa masennuksen pahentumiseen, sinun masennuksesi tunteva lääkäri osaa neuvoa paremmin kuin me tällä palstalla. Kun teet ratkaisun, oli se kumpi tahansa, ole varma että et kadu sitä.
Liikkuminen on ihan hyvä merkki, mutta kauanko söit pillereitä raskauden aikana. Muutama viikko tuskin haittaa, ellei käy huono tuuri, muutama kuukausi onkin eri juttu.
Nain itsekin nuorena sanoisin, etta abortti olisi hyva ratkaisu... En ole ollut ikina raskaana, mutta paras ystavani tuli raskaaksi valivuonna lukion jalkeen. Hanen on ollut tosi vaikea aktivoitua opiskelemaan, ja suhde lapsen isaan ei tunnu ollenkaan vakaalta. Nayttaisi silta, etta ystavani tulee jaamaan yksinhuoltajaksi, kun isa jo nyt eparoi vanhemmuutta ja paatosten lopullisuutta...
Opiskelu lapsen kanssa on myos paljon rankempaa kun vain yksin! Olen puolivalissa opintojani, enka osaa kuvitella miten ehtisin tehda kaiken jos mukana kuvioissa olisi viela vauva! Vaihdoille, ulkomailla opiskelulle, matkailulle, kiinnostavien miesten tapaamiselle, sivutoille ja vapaalle elamalle saisi heittaa hyvastit! Alle parikymppisena ei kannata lyoda viela kaikkea lukkoon, elamalla on paljon annettavaa.
Abortti on nyt yksinkertaisesti vain helpoin ratkaisu, ja elamasi tulee kulkemaan sujuvammin... Lapsia ehdit tehda viela myohemmin, ehka myos sopivamman isaehdokkaan kanssa.
Ps. pysyvalla hormoniehkaisylla tulevaisuuden vahinkojen todennakoisyys laskee lahelle nollaa. Kapseli tahi kierukka, tai herne polvien valissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tulin raskaaksi saman ikäisenä. Muutaman muu samanikäinen myös oli raskaana samaan aikaan. Yksi luokkakavereista sai jo toisen lapsensa noihin aikoihin. Ei tullut mieleenkään abortti. Kaikki olemme hyvin pärjänneet ja hankkineet ammatit. Itsellänikin jo kolme ammattia. Ei kai nykyaikana asiat voi huonommin olla kuin silloin joskus, kun minulla tuo tilanne oli edessä. Älä missään nimessä mene aborttiin. Kirjoituksestasi näkyy kyllä, että sinulla on jo äidinvaistot olemassa. Ota vastaan kaikki apu jota saat. Hanki apua aktiivisesti. Sinä kyllä pärjäät ja muutaman vuoden kuluttua muistelet tätä hetkeä ja olet kiitollinen siitä, että päätit pitää lapsesi.
Älä tee aborttia! En todellakaan ole aborttia vastaan noin yleisesti, mutta vaikutat tasapainoiselta nuorelta naiselta, joka varmasti tulee pärjäämään, joten älä tee. Helppoa ei tule olemaan ja varmasti tulet jossain vaiheessa ajattelemaan, että olisi sittenkin pitänyt abortoida kun tulee kuoppia vastaan, mutta loppujen lopuksi tulet olemaan päätöksesi onnellinen. Toivoin sulle kaikkea hyvää, päätöksestä huolimatta <3
Riippuu aivan siitä mitä haluat elämältäsi. Haluatko alkaa elämään perhe-elämää jo nyt vai viettäisitkö mielummin vapaata nuoruutta ennen lasten hankintaa.
Lapsi valitsee vanhempansa ja hän on valinnut sinut äidikseen. Tällä kaikella on joku tarkoitus tapahtua sinulle juuri nyt. Joku päivä asia valkenee sinulle. Pidä lapsi.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 21:15"]Lapsi valitsee vanhempansa ja hän on valinnut sinut äidikseen. Tällä kaikella on joku tarkoitus tapahtua sinulle juuri nyt. Joku päivä asia valkenee sinulle. Pidä lapsi.
[/quote]
Aikamoista soopaa.
En ehdi nyt lukea koko ketjua ja kerron lyhyesti oman tarinani. Pari vuotta sitten olin tekemässä abortin viikolla 15, koska elämäntilanteeni oli todella kurja ja lapsen isä välinpitämätön. Päätin kuitenkin, että koska sikiö on jo niin iso ja tunnen sitä kohtaan kaikesta huolimatta suurta välittämistä, niin päätin pitää lapsen. Sain valtavasti voimaa siitä päätöksestä ja samalla meni elämäkin uusiksi ja täysremonttiin. Edelleen olen yksin lapsen kanssa, mutta minullakin suku apuna.
Päivääkään en ole katunut päätöstäni, vaikka alkuun pelottikin vähän ja kesti lapsen syntymään asti asioita sulatella ja valmistautua uuteen elämään. Lapsen syntymä oli elämäni paras ja sanoinkuvailematon hetki.
Ainoastaan sitä olen miettinyt, että olisi kamalaa jos minulla ei olisi lastani. Ollaan pärjätty tosi hyvin sukulaisten ja ystävien avulla :)
Eikö adoptio olisi ollenkaan vaihtoehto? Mä tiedän yhden naisen, joka sinun ikäisenä tuli raskaaksi ei toivotusti, mutta päätti olla tekemättä aborttia ja antoi lapsensa adoptioon. Suomessa on aika tiukat adoptiolaitkin, joten hyvin todennäköisesti lapsi menisi sitä kauan toivoneille naimisissa olevalle pariskunnalle, joka ei itse voi lasta saada.