Lue keskustelun säännöt.
Abortti vai ei viikolla 19
26.06.2014 |
Hei kaikki siellä
Täällä olisi 19- vuotias tyttönen hädässä. Sain viikko sitten tietää olevani raskaana, hakeuduin heti asian selvittyä lääkäriin raskauden keskeytystä varten ja kaikki tarvittava byrokratia sitä varten on nyt hoidossa ja minulle olisi varattu aika perjantaille lääkinnällisen keskeytyksen ensimmäistä vaihetta varten. Eilen varmistettiin sikiön todellinen ikä, eli 19 + 3 tänään tätä kirjoittaessani. Raskaus on siis todella pitkällä ja aivan hilkulla, jotta lain mukainen keskeytys voidaan vielä tehdä.
Vaikka positiivisen raskaustestin tehtyäni oli vuoren varma päätöksestäni tehdä abortti, nyt toimenpiteen lähestyessä en enää olekaan yhtään varma asiasta. Tosiaan koska raskaus on jo niin pitkällä, pikkuinen on tullut minulle täysin konkreettiseksi eläväväksi olennoksi, joka ilmoittaa olemassa olostaan jo hennoin potkuin. Vaikka kumpu tuntuu vieraalta ja tavallaan ällöttävältä en voi olla tuntematta ja tiedostamatta sitä omaksi, minun lapsekseni. Ajatus siitä, että päättäisin oman, ilmeisesti ihan terveen, lapseni elämän tuntuu sietämättömältä ja olenkin surrut tulevaa lapsesta luopumista siitä asti kun klinikalta pääsin. Uskon, että kaikella ja kaikilla on tarkoituksensa, mitä jos näin oli tarkoitus käydä? Minun oli tarkoitus saada tämä lapsi, ehkä myös itseni takia? Voinko ottaa tässä vaiheessa ohjia itselleni vai uskallanko antaa kohtalon kantaa. Tässä on siis oikeasti oma myös vakaus ja usko koetuksella sen suhteen mitä nyt teen.
Lapsen saaminen tässä vaiheessa ja näihin olosuhteisiin ei ehkä olisi kaikista järkevintä. Minulla on koulut kesken (lukio), jatko-opinto suunnitelmat, asun yksin isossa kaupungissa kaukana vanhemmistani. Toimeentuloni on täysin toimeentulotuen ja opintotuen varassa, sillä en ole voinut koulun ohella tehdä töitä. Työelämäänkin pitäisi siirtyä pikapuoliin, sillä pelkään että cv:ni ei kelpaa kohta kenellekään sen ammottaessa tyhjyyttään vielä tällä iällä. Lapsen isän kanssa olen heilastellut reilun vuoden verran enemmän tai vähemmän tosissaan. Suhde isän (20v) kanssa on siis epävakaalla pohjalla. Tässä tilanteessa 'isä' kannustaa aborttiin vedoten aikalailla samoihin asioihin, kuin minä tässä aiemmin. Myös kertonut kokevansa ettei ole tarpeeksi kypsä isäksi. Itse taas uskon kaikkien äitien tavoin kypsyväni tilanteen mukaan, äidillinen rakkaus kun on jo näköjään päässyt syttymään. Uskoisin kuitenkin, että koska isästä ei ilmeisesti tähän ole, joutuisin loppujen lopuksi kasvattamaan lapseni yksin ja sitä pelkäänkin. Miten jaksan, miten se vaikuttaa lapseen? Olen aina vannonut, avioerolapsena, etten hanki lapsia terveen ja tasapainoisen parisuhteen ulkopuolella, sillä pelkään että yhtään vähempi ei olisi lapselle hyväksi. Voinko antaa tälle lapselle tarpeeksi, vaikka olisin sen kanssa yksin?
Kääntöpuolena taas lapsen pitämistä puoltavia seikkoja. Välini vanhempiini ovat hyvät, läheiset ja lämpimät, välimatkasta riippumatta, eikä muuttokaan ole mahdottumuus. Äitini on lupautunut jopa ottamaan lapsen hoitoonsa siihen asti, että saan lukion käytyä loppuun. En usko, että olisi mahdottomuus, sillä viisivuotiaan kanssa tälläkin hetkellä kotona puuhastelee, enemmänkin omaa kanttiani siinä kysyttäisiin. Mutta apua olisi saatavilla, niin konkreettista kuin henkistäkin. Voisin myös suorittaa lukion loppuun aikuislukiossa esim tenttimällä ja jaksamiseni mukaan rennommalla aikataululla, kuin päivälukiossa ja voisin siten myös olla olla lapsen kanssa kotona. Lukion käytyäni voisin lapsen iän mukaan harkita esim päivähoitoa, jotta voisin mennä töihin ja samalla hakea jatkokoulutukseen. Yrittämistähän tuo vaatii ja paljon, mutta en usko että olisi mahdotonta. Toisen osapuolen kun voi kuitenkin laskea täysin pois kuvioista lähinnä opiskelijabudjetillahan tuossa elettäisiin, kädestä suuhuun.
Aborttia pelkään, ainakin näillä viikoilla, ihan älyttömästi. Vielä enemmän ehkä pelkään siitä aiheutuvia tuntemuksia, katumusta, syyllisyyttä. Olen mieleltäni aika herkkä ihminen ja kärsin helposti omatunnontuskista, olen myös sairastanut masennusta useamman vuoden (ilman mitään hoitoa selvinnyt nyt n 2 vuotta) ja pelkään miten toimenpide ja koko tämä asia tulee vaikuttamaan mieleeni. Hetkellisesti minulle on tullut tunne, että olen oikeasti tärkeä ja minulla on tarkoitus; suojella tätä lasta. Abortti tuntuu nyt jo siltä kuin olisin antamassa tuota hienoa tunnetta lapsen mukana pois ja vapaaehtoisesti palaamassa siihen lukiolaistytön elämään jossa millään ei ole mitään merkitystä, ei edes minulla itselläni.
Toivoisin teiltä armollista kommentointia ja mietteitä asiasta, mitä luulette voisinko selvitä lapsen kanssa?
Kiitos.
Kommentit (148)
Älä ihmeessä tee aborttia, lapsi on jo hyvin kehittynyt ja suuri! Lapset jotka syntyvät liian aikaisin esim. 22 viikolla, selviytyvät yleensä kun heitä autetaan sairaalassa! Lapsesi on siis lähes sen kokoinen mitä sairaalassa on keskosia tehohoidossa, tiedät varmaan minkä kokoisia tarkoitan? Ei sellaista voi mennä tappamaan, iso lapsi joka on kehittynyt ! Saisit varmasti hirveät traumat.
Lisäksi et ole kovin nuori, ja äitisi vaikuttaa hyvältä tuelta :) Itse kasvoin ilman isää koska olin vahinko jonka aborttia harkittiin (onneksi lääkäri ei antanut!!!) ja hyvin meni äitin kanssa, niin kauan kun äitillä riittää rakkautta ja hoivaa niin ei minuakaan ole haitannut köyhyys tai isän puute. Sain elämän ja äitin joka on ihana, ei raha ole se juttu. Kyllä te saatte tarpeeksi rahaa jotta voitte syödä ja hoitaa muut perustarpeet.
Vaikutat siltä että välität lapsesta, teillä menisi varmasti ihan hyvin kahdestaan, varsinkin kun lapsella olisi mummo joka voisi joskus auttaa. Älä tapa pikkuista, tämä tuntuu niin henkilökohtaiselta kyllä kun itse olen ollut samassa tilanteessa (sen lapsen) ja harmittaa kun abortteja tehdään niin helposti :(!
Minä rakastan äitiäni yli kaiken ja olemme olleet hyvä kaksikkotiimi! Voit todellakin antaa lapselle kaiken minkä tarvitsee, älä sitä suhdetta lapsen isään mieti. Jos lapsen isä kuitenkin haluaa joskus tavata lasta niin hienoa, se on jo iso juttu (minulle ainakin olisi ollut). Se voi jo luoda jonkinlaisen isähahmon ja kuitenkin on se vanhempi joka on aina tukena ja turvana eli äiti :) voit saada samanlaisen lapsen kun minäkin olen äitilleni, lapsen joka rakastaa äitiään yli kaiken ja on kiitollinen elämästä ja äitinrakkaudesta, ei epäkiitollinen koska ei ole rahaa. Kyllä te pärjäätte!
Äitinikin on sanonut kuinka on iloinen että hänellä on minut, eli olen tärkeintä hänelle ja ei voisi kestää elämää ilman minua, ja minäkin rakastn häntä yli kaiken. Sinäkin voit saada aivan mahtavan äiti-lapsi suhteen:)!
onnea matkaan, kyllä sinä pärjäät ! T: 19-vuotias
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on suuresta asiasta, jota et milloinkaan unohda. Et ikinä. Mitä sitten teetkin.
Mutta syvästi kadut jos päätät, ettet lasta pidä ja sinun voi olla koko ikäsi todella vaikeaa elää päätöksen kanssa.
Jos et halua lasta pitää, anna adoptoitavaksi jollekin joka ei omaa lasta saa.
Olen omiin trolleihin saanut vastauksia joiden mukaan pärjäät lapsen kanssa hyvin myös yksin, ja että opinnot viivästyy vuodella tai parilla mutta vastaavasti pääset helpommin työelämään valmistumisen jälkeen kun lapsi on valmiina. Lukiolla voit päästä esimerkiksi kaupan kassalle tai siivoojaksi jos et halua olla toimeentulotuella.
Pidä lapsi. Jos lapsen synnyttyä tuntuu ettet halua häntä kuitenkaan pitää, voit antaa lapsen adoptoitavaksi.
Itse olen tehnyt kaksi kertaa abortin, mutta noin myöhäisessä vaiheessa en tekisi kuin siinä tilanteessa että lapsi on pahasti vammainen.
Joten minun neuvoni on, älä tee aborttia, kadut sitä varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samalla kannalla kuin nämä muutkin kirjoittajat, ja itseasiassa uskon, että sinusta tulee mahtava äiti:))
ÄLÄ TEE ABORTTIA. Pärjäät varmasti lapsen kanssa, ja saat ammatin vielä itsellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä abortoidutin paljon nuoremman sikiön lukion 2. ja 3. luokkien välissä kesällä. en ole katunut päätöstäni koskaan.
perheen perustin vasta +30 v ja meillä on viisi ihanaa lasta.
Kiitos ihanista kannustavista kommenteista.
Asiassa on tosiaan kaksi puolta ja kumpikaan vaihtoehto ei ole mikään helppo valinta, mutta jotenkin alkaa omien tuntemuksien pohjalta tuntua, että lapsen pitäminen olisi jopa se kivuttomampi. En todellakaan usko, että elämäni siitä pilalle menisi, ehkä jopa päin vastoin.
Sinä joka kirjoititit tarinasi yh-äidin kanssa, kiitos. Olen itsekin köyhästä perheestä ja tiedän, ettei raha loppujen lopuksi ole edellytys hyvälle lapsuudelle vaan nimenomaan rakkaus vanhemmilta. Lapsen takia olisin myös valviimpi ja ja varmasti motivoituneempi tekemään töitä asioiden eteen, että joskus meillä molemmilla olisi rahaa ja hyvät oltavat, minulla hyvä ammatti. Elämä vain itseäni varten on usein tuntunut niin merkityksettömältä ja uskoisin, että lapsi tekesi tuohon muutoksen.
Kauhutarinoita abortin tehteistä olen kuullut ja pelkään myös pahoin että omalla kohdalla tälläinen olisi ihan mahdollinen.
Valviralta oli tosiaan lupa ihan noilla verukkeilla keskeytystä varten annettu, hurjaltahan se kuulostaa, että vielä näin myöhäisessä vaiheessa lupaa anomalla saa keskeytyksen tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis ap söi e-pillereitä odotusaikana? onko niistä haittaa sikiölle?
Min mielestäni tämä on täysin sinun päätöksesi, ei vauvapalstalaisten,miehesi,vanhempien vaan sinun siksi en itse halua neuvoa,mutta haluaisin kertoa oman tarinani; olin seurustellut poikaystäväni kanssa vasta 3kk kun huomasin olevani raskaana, ehkäisystä huolimatta. Tunteet menivät laidasta laitaan, olinhan silloin vasta sinun ikäisesi, 19. Keskustelimme poikaystäväni ja äitini kanssa, poikaystäväni sanoi perinteiset " tuen on päätös mikä vain" ja äitini taas ei halunnut aborttia, olin silloin viikolla 18, koska viivytin päätöstä hyvin pitkään. Tein sitten päätökseni yksin, 3kk tuntemisen jälkeen ja molemmat asuinme vielä kotona en kokenut olevani valmis äitiyteen, enhän osannut huolihtia edes itsestäni vielä. Olin varannut keskeytyksen joka sitten koitti muutaman pvn kuluttua, poikaystäväni haki minut kotoani ja lähdimme ajamaan sairaalaa kohti sekavin tuntein, kun pääsimme sairaalalle poikäystäväni kehotti menemään edeltä, kun hän parkeeraa auton ja tein työtä käskettyä. Pääsin sairaalan aulaan, kun kyyneleet alkoi tulemaan silmistäni ja jostain tuli todella vahva tunne, että ei en pysty tähän. Käännyin ja palasin poikaystävän luokse joka sai auton lähelle parkkiin, katsoin poikaystävääni ja aloin itkemään, se oli sillä selvä, poikaystävä kehotti autoon että hän vie mut kotiin takaisin. Autossa muistutti kotipihalla, että hän on tässä yhtälailla mukana ja pieni ilo sieltäkin tuli. Menin kotiin, olin unohtanut avaimet, soitin ovikelloa ja äitini avasin oven itkien ja sanoen " uskoin, että sä teet oikean päätöksen" siinä me sitten itkettiin yhdessä helpottuneina molemmat. Siitä kaikki alkoi mennä omalla painollaan, alettiin innoissamme odottaa esikoistamme, muutettiin yhteen yms. No loppujen lopuksi osoittautui, että ei oltu luotu yhteen ja erosimme mutta edelleen, kun joskus katson lastani ja mietin miten kamala pelkkä ajatuskin on, että häntä ei olisi. Nyt lapseni on 7v, minulla on uusi suhde, lapsella elämässä yksi ihminen lisää, mutta silti isäsuhde on pysynyt ja me olemme onnellisia näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinulla ole ole oikeutta tehdä aborttia. Olet iso tyttö, tiesit kyllä mitä aikuisten leikeistä voi seurata. Nyt on sitten sen vastuunkannon paikka.
Ei hitsi, mähän just tajusin että oletkin nainen! No sitten ihan on vapaiden valintojen maailma, kaikkea hyvää, mitä päätätkin:)
Luulin ihan, että olen vastaamassa taas jollekin vastuunpakoilija miehelle... tosi noloa...
Älä ihmeessä tee aborttia! En usko, että tulet katumaan raskauden jatkamista. Itselläni kaksi lasta, ovat kyllä elämäni ihanimpia asioita vaikka toki rajoittaa omaa vapautta. Ja jos lapsen kasvattaminen tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä tuossa elämäntilanteessa, voihan hänet antaa adoptoitavaksi. Toki adoptioon lapsen antaminen on sekin varmasti hyvin raskas päätös. Mutta sekin on vaihtoehto, jos myöhemmässä vaiheessa raskautta alkaisi kaduttaa.
Viestisi perusteella kuulostaa siltä, että äitisi on käytettävissä sekä lastenhoitoapuna että myös henkisenä tukena tulevaisuudessa. Ihana asia jos niin on! Lapsen ensimmäisen elinvuoden jälkeen hänet voi laittaa hoitoon, jolloin pystyt opiskelemaan/työskentelemään arkipäivisin aivan normaalisti. Ei lapsen vuoksi ole pakko omasta elämästään luopua. Tiedän useita, jotka ovat kouluttautuneet vaativaankin ammattiin pienistä lapsista huolimatta. Meillä molemmat menneet 1v hoitoon, kun olen palannut työelämään.
Sekin täytyy vielä todeta, ettei abortti tuossa vaiheessa ole täysin riskitön. Ja jos joskus tulevaisuudessa kärsit lapsettomuudesta (syitähän voi olla kaikenlaisia, miehestä johtuvia mutta myös kaavinta voi vaurioittaa kohtua) väitän että kadut syvästi aiempaa aborttipäätöstä. Tämä VOI olla ainoa tilaisuutesi tulla äidiksi. Mieti siltäkin kantilta.
Oli päätöksesi mikä tahansa, toivotan onnea. Tee sellainen päätös jonka kanssa voit elää ja rakentaa elämääsi eteenpäin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap voi vielä kertoa mihin ratkaisuun (trollauksessaan) päätyi.
Älä tee aborttia!
Rakastat jo lastasi, sen kuulee rivien välistä.
Mikään maailmassa ei voita äidin ja lapsen välistä rakkautta.
Se on elämässä parasta ja palkitsevinta!!
Olet fiksu ja selviät varmasti! Kaikki selviää ja koulut ehdit hoitaa. On hienoa, että äitisi voi auttaa sinua. Se on sitä äidinrakkautta taasen. Miehetkin kypsyy usein vauva-ajatuksiin vasta saatuaan vauvan syliinsä, joten on mahdollista että sekin asia hoituu ajan kanssa.
Anna itsellesi jo lupa nauttia raskaudestasi!
Oma 2v tyttöni tuhisee vieressäni, en edes osaa kuvitella elämää ilman häntä.
Kirjoittaja numero 105!
Kiitos, tuosta. Mä ihan itkin onnesta kun luin sun tekstin. Kaikkea hyvää sulle :)
Itseäni rupesi myös mietityttämään tuo, voiko olla noin?
Ennen lapsiani olin vielä sitä mieltä että abortti on ok ja pystyisin siihen. Nyt lapsia on kolme ja aborttiin en pystyisi...
Kyllä mä noilla viikoilla antaisin vauvan jatkaa kasvamistaan. Ei se tuossa vaiheessa enää ole vain kasa soluja.
Kertomuksesi perusteella sulla ei kuitenkaan ihan mahdoton tilanne ole, vaikka yllätyksenä raskaus tulikin. Myös tuo, että tunnet jo jonkinlaisen siteen välillänne, puoltaa päätöstä olla tekemättä aborttia.
Mä en koskaan ajatellut hankkivani lapsia enkä ole ikinä pitänyt vauvoja erityisen söpöinä. Mies puhui mut kuitenkin ympäri ja nyt tuo pikkuinen tyttö on mulle kaikki kaikessa. Myös muiden lapset saavat aikaan lämpimiä tunteita. Enkä olisi ennen ikimaailmassa kuvitellut, että mä tunnen näin. Niin se äitiys muuttaa, tuli yllärinä tai ei.
Tämä on tietysti täysin sinun päätöksesi. Jos pidät lapsen, tulet selviämään. On vanhemmat, ystävät, lastensuojelu ym. tahoja, jotka auttavat. Jos et pidä lasta, tulet selviämään. Silloinkin tarvitset tukijoita, et täällä niskaasi satavaa kuraa. Maailma on täynnä hyviä tyyppejä ja ihania ihmisiä, et ole ainoa joka on tuon päätöksen tehnyt. eli saat apua kummassakin tilanteessa. Isäehdokas on kyllä tiennyt, mitä aikuisten leikeistä voi seurara, hänen vuokseen älä päätöstä tee.