Musiikkia ennen v. 2000. Mitä kuuntelit?
Vapaata keskustelua kansalle, joka kuunteli vielä levyjä tai kasetteja. Harmittaako, miten silloiset sanoitukset tai biisit ovat meille normaaleja, mutta uudelle sukupolvelle lähinnä mielenpahoituksen, sensuurin tai kieltojen arvoisia.. Muuttuiko musiikin fanittamisesi, esim. kun joku sun lempiartisti tuli kaapista? Oletko aikuisena tajunnut sanoitukset, joita rallattelit silloin, hieman epäsopiviksi nuoren suuhun? ym... Ideologista jatkoa Kaikkien aikojen kauheimmat kappaleet -ketjusta.
Kommentit (383)
Tuosta The Rubettes -fanituksesta ja sen aikakauden hiteistä tulee omalle kohdalle aina mieleen tämä biisi, jota kukaan ei The Osmondseilta olisi oikein muun tuotannon perusteella voinut odottaa.
Ja jotenkin meni vuodesta 1973 aina vuoteen 2018, ennenkuin aloin arvostaa tätä biisiä :DD
Mutta eipä hätää, muillakin menee aikansa (about 40 v.), ennenkuin tuovat kaiken kansan tietoon juttuja fanituksestaan. Käsikirjoittaja/ohjaaja James Gunn tykkää Hanoi Rocksista...
Creedence Clearwater revival, ja John Fogerty ovat olleet suosikkeja. Ja ovat edelleen. 60-70:luvuilla on tehty paras musiikki.
winner kirjoitti:
Tuosta The Rubettes -fanituksesta ja sen aikakauden hiteistä tulee omalle kohdalle aina mieleen tämä biisi, jota kukaan ei The Osmondseilta olisi oikein muun tuotannon perusteella voinut odottaa.
Aww, perhebändi :-) Joo, pikaisen greatest hits -kelauksen perusteella aika eri tyyppistä tosiaan. Tuohan on ihan jees, mutta se muu ei ihan niinkään my cup of tea.
winner kirjoitti:
Ja jotenkin meni vuodesta 1973 aina vuoteen 2018, ennenkuin aloin arvostaa tätä biisiä :DD
Kiintoisaa. Tuosta hieman avantgardistisesta sekoilusta tuli jostain syystä mieleen Mr. Bungle. Se on mulle sellainen bändi, jota olen vuosien varrella muutamaan otteeseen kuunnellut vähän vaihtelevalla menestyksellä. No, lievästi sanoen vaihtelevaa on toki se kuunneltavakin. Viime viikolla sitten (Faith No More -putkeni päätteeksi) satuin kuuntelemaan heidän ekaa (nimikko-) albumiaan, ja huomasinkin tykkääväni siitä kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Creedence Clearwater revival, ja John Fogerty ovat olleet suosikkeja. Ja ovat edelleen. 60-70:luvuilla on tehty paras musiikki.
Minäkin tykkään ainakin ensin mainitusta. Yksi niistä bändeistä, joihin tulin (häpeäkseni) paremmin tutustuneeksi vasta nyt koronavuosien musabuumissani. Ja vaikka en täysin osaakaan allekirjoittaa tuota viimeisintä, niin kyllä minunkin mielestäni 60-70-luvuilta on peräisin varsin paljon hyvää musiikkia. Mainittakoon vielä vaikka Pink Floyd. Loistava bändi ja mielestäni parhaat albumit osuvat 70-luvulle.
Tänään soittolistalla olleet mm. tämä:
ja tämä:
ei autotunesta tietoakaan, vaikka Ultravox käytti rumpukonetta...
Meat Loaf surullista kyllä vielä näiden turhien ja turhauttavien rokottamattomien koronakuolemien jatkona.
winner kirjoitti:
Tänään soittolistalla olleet mm. tämä:
ja tämä:
ei autotunesta tietoakaan, vaikka Ultravox käytti rumpukonetta...
Meat Loaf surullista kyllä vielä näiden turhien ja turhauttavien rokottamattomien koronakuolemien jatkona.
Ultravoxin Vienna, sweet. Suosikkini siltä bändiltä. Tässä muita (Midge Ure'n aikakauden) parhaita kipaleita omalta kuuntelulistaltani:
- Mr. X (Vienna)
- The Voice (Rage in Eden)
- We Stand Alone (Rage in Eden)
- Hymn (Quartet)
- Visions in Blue (Quartet)
- Dancing with Tears in My Eyes (Lament)
- Lament (sepä se)
- A Friend I Call Desire (Lament)
Ja laitanpa tähän loppuun vielä sen toisen tunnetun hra Uren maailmaan avittaman uusromanttisen synth-klassikon, mutta hienona instrumentaalisempana versiona tällä kertaa.
Niihin haikeisiin, menetyksen tunteen aamuihin (One of these mornings)
jolloin tuntuu, ettei nyt millään jaksaisi hyppiä ja hakata bongorumpuja niinkuin olisi vuosi 1991, kun tuota ikääkin jo on...niin sitten tulee taas tsekattua tämä:
Life goes on.
Moby on niitä harvoja toisten tuotoksia samplaavia artisteja, joita arvostan.
Marc Almondista olen myös tykännyt musiiikillisesti ja muutenkin monenlaisten rajojen rikkojana, on se sitten elämän monimuotoisuutta pohdiskelevia pianoballadeja
tai Soft Cellin syntsadiscoa mainosti miksatulla The Supremes -lisäyksellä.
Musiikki olikin silloin musiikkia. Ei nää tehdyt määkijät.
Jahas... What Makes a Man a Man oli YTuubi-only... No katsokaa sieltä :D
Marc onnistui jopa tekemään venäläisestä musiikistakin kuunneltavaa:
ja
Toivottavasti ei taas tänä vuonna tule uusia kaatuneiden kansallissankareiden kasvoja näihin sodanvastaisiin videoihin.
Rauhaa.
Heh, nyt ei mene videoiden linkitys ihan putkeen ;D
No otetaan tähän sitten ranskalaista alkuperäistä What makes a man a man. Kultakurkkuisen Charles Aznavourin
tulkintana. Hiukan heikko audiotaso, mutta josko tämä näkyisi...
Aznavourin tuotannosta sitten mun lempparibiisi, josta suomeksi Tapio Heinonen ja tässä Willie Nelson teki omat tulkintansa. Eilen kun mä tiennyt en. Niin hyvät sanat, joka kielellä. Tarvitsee vain laulajan tai kuulijan olla tarpeeksi vanha löytääkseen tämän.
winner kirjoitti:
Niihin haikeisiin, menetyksen tunteen aamuihin (One of these mornings)
jolloin tuntuu, ettei nyt millään jaksaisi hyppiä ja hakata bongorumpuja niinkuin olisi vuosi 1991, kun tuota ikääkin jo on...niin sitten tulee taas tsekattua tämä:
Life goes on.
Moby on niitä harvoja toisten tuotoksia samplaavia artisteja, joita arvostan.
Mobyn Go oli kyllä silloin aikoinaan kova. Nykyään arvostan enemmän sitä riisutumpaa ja mielestäni paremmin aikaa kestänyttä esiversiota, eli Mobility'ä.
Tuo One of these mornings näemmä mennyt ohi, tai päässyt unohtumaan. Kaunis biisi. Hmm, kuulen siinä aika selvästi Why does my heart feel so bad'in, mutta lieneekö vain mun päässäni. Joka tapauksessa em. parempi.
Ja pitkälti samaa mieltä tuosta viimeisestä, eli Mobylle jos kenelle on aina sopinut sämplääminen, jopa ihan suotavaa.
Vierailija kirjoitti:
winner kirjoitti:
"Pidin (ja pidän) eniten albumeista väliltä Black Celebration - Songs of Faith and Devotion, Violatorin ollessa se kultainen standardi ja ensirakkaus."
Depeche Modesta voidaan keskustella vaikkapa tässä ketjussa.
2000-luvun jälkeen Dave Gahanin soololevyiltä on tosin ne parhaat biisit löytyneet.
Voi, Davehan on ollut mun märkä uni (toinen niistä) teini-iästä saakka, mutta jostain syystä en ole osannut ottaa omakseni hänen soolotuotantoaan. Yritin joskus kuunnella Paper Monsters'ia, mutta eeh... Voisinpa kyllä ottaa uuden yrityksen.
Tässä koronavuosien aikana on tullut enemmältikin kahlattua läpi vanhoja bändejä/artisteja (häpeäkseni tunnustan, että suoranaisia klassikoitakin), jotka ovat vasta nyt avautuneet ihan kunnolla. Samalla on suorastaan rysähtänyt tajuntaan se masentava tieto, miten h*lvetin paljon tässä maailmassa onkaan loistavaa musiikkia, eivätkä nämä kupiset elinvuodet tule todellakaan riittämään murto-osaankaan siitä.
Hypätään Depeche Moden kautta nykypäivään.
Remixeistä sieltä Daveltakin parhaat löytyvät.
Deppareilla ongelma on myös siinä, että tämänkin biisin simppelimpi sovitus on 1000x parempi kuin levyversio. Täytyisi olla Flood tai Alan Wilder löytämään ne oikeat sävyt.
Mut on kasvatettu Finnhitseillä. Dingolla, Salovaaran Pertin Härdellillä, Radio Mafialla ja Koe-eläinpuistolla.