Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Musiikkia ennen v. 2000. Mitä kuuntelit?
Vapaata keskustelua kansalle, joka kuunteli vielä levyjä tai kasetteja. Harmittaako, miten silloiset sanoitukset tai biisit ovat meille normaaleja, mutta uudelle sukupolvelle lähinnä mielenpahoituksen, sensuurin tai kieltojen arvoisia.. Muuttuiko musiikin fanittamisesi, esim. kun joku sun lempiartisti tuli kaapista? Oletko aikuisena tajunnut sanoitukset, joita rallattelit silloin, hieman epäsopiviksi nuoren suuhun? ym... Ideologista jatkoa Kaikkien aikojen kauheimmat kappaleet -ketjusta.
Kommentit (383)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se pitäisi tehdä niin päin, että ensin otetaan laulutunteja ja opetellaan laulamista ja äänen käyttöä ja vasta sitten ruvetaan laulajaksi ja musiikkia tekeväksi ja julkaisevaksi artistiksi, eikä niin että ensin ryhdytään tekemään ja julkaisemaan musiikkia ja laulamaan opetellaan ehkä sitten jossain kohtaa uran etenemistä..
No, vaikkapa ysärillä Brett Anderson ja Suede menestyivät tasan niin kauan kun Brett ei ottanut laulutunteja.
tai The Prodigyn Keith Flintikään (R.I.P.) ei varsinaisesti muisteta laulajana...
Näin se on. Omaperäisyys, tietty tuoreus ja energia sekä varmaan tietty kritiikittömyys omaa tekemistä kohtaan antaa tilaa luovuudelle ja nuorena syntyy kaikenlaista hittiä nuorilta artisteilta. Vanhempana, taitavampana ja kokeneempana ei viitsi enää julkaista sellaista kamaa mutta eipä tule samanlaisia spontaaneja hittejäkään. Tämä puuttuu mielestäni nykymusiikista melko yleisesti. Joku Haloo Helsinkin on keikalla täydellinen niin soitoltaan, esiintymiseltään ja laulultaankin, mutta samalla täysin yhdentekevä. Olisi ihan sama laittaa vaan radiohitit soimaan suoraan kun on niin siloiteltu paketti.
Vierailija kirjoitti:
Tää oli mulle valitettavasti ihan outo tuttavuus, mutta näin se musiikillinen käsitys avartuu, mistä joku voi tykätä.
Vierailija kirjoitti:
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se pitäisi tehdä niin päin, että ensin otetaan laulutunteja ja opetellaan laulamista ja äänen käyttöä ja vasta sitten ruvetaan laulajaksi ja musiikkia tekeväksi ja julkaisevaksi artistiksi, eikä niin että ensin ryhdytään tekemään ja julkaisemaan musiikkia ja laulamaan opetellaan ehkä sitten jossain kohtaa uran etenemistä..
No, vaikkapa ysärillä Brett Anderson ja Suede menestyivät tasan niin kauan kun Brett ei ottanut laulutunteja.
tai The Prodigyn Keith Flintikään (R.I.P.) ei varsinaisesti muisteta laulajana...
Näin se on. Omaperäisyys, tietty tuoreus ja energia sekä varmaan tietty kritiikittömyys omaa tekemistä kohtaan antaa tilaa luovuudelle ja nuorena syntyy kaikenlaista hittiä nuorilta artisteilta. Vanhempana, taitavampana ja kokeneempana ei viitsi enää julkaista sellaista kamaa mutta eipä tule samanlaisia spontaaneja hittejäkään. Tämä puuttuu mielestäni nykymusiikista melko yleisesti. Joku Haloo Helsinkin on keikalla täydellinen niin soitoltaan, esiintymiseltään ja laulultaankin, mutta samalla täysin yhdentekevä. Olisi ihan sama laittaa vaan radiohitit soimaan suoraan kun on niin siloiteltu paketti.
Nykymusiikin ongelma on myös se, että kaikilla periaatteessa on ohjelmat, joilla saa lähes studiotasoisen demon väännettyä 15 minuutissa, varsinkin jos on jostain vara maksaa jostain kertosäkeestä sämplenä alkuperäiselle hitintekijälle tai ottaa himmennyt artisti mukaan nosteeseen laulamaan värssyt uusiksi --- mutta sitten sen musiikin oikeasti kaupallinen levittäminen on mahdotonta, ellei sulla ole sopparia jonkun ison levy-yhtiön kanssa. Suomessakin käytännössä toimii vain yksi levyfirma, joka myy sut ja 10 muuta enää musiikista leipänsä saavaa artistia festareille ja reality nyyhky tv-ohjelmiin. Kellaribändinä et saa enää missään näkyvyyttä tai kuultavuutta, jollet tee jotain youtube-videota kavereidesi kanssa kaljapalkalla ja ostat siihen miljoona katselukertaa boteilta. Keikoillehan et pääse, koska korona ja ravintoloiden massakonkurssit vievät keikkapaikat.
Spotifynkin striimauskertoja saat rahalla ostettua ja botti kuuntelee puolestasi sut kärkisijoille, vaikka laulustasi ei saa mitään selvää (en kerro mikä artisti tää on, mutta viime vuoden "löytöjä") mikä mahdollistaa keikkamyyjän buukkaamaan sinua eteenpäin --- jos korona joskus sen sallii mutta kesään mennessä sitten ehtii jo se sun kärkisijoitus unohtua ja pitäis olla jo seuraava hitti markkinoilla ja tähän meni just viimeisetkin säästöt ja rojalteja ei vielä aikoihin saa :/
Ei musiikkia ollut vielä silloin. Se keksittiin vasta vuosituhannen vaihduttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kappale elokuvasta La vita é bella säv. Nino Rota
engl. sanat esittäjän
Vierailija kirjoitti:
Ei musiikkia ollut vielä silloin. Se keksittiin vasta vuosituhannen vaihduttua.
Nyt kyllä juksaat ;D Ei me vanhat pierut noin helppoon mennä.
Musiikkiako ei ollut vasta ennenkuin iTunes (2001) ja YouTube (2005) ja Spotify (2006) keksittiin? Ja niitäkään musiikkeja ei ollut, jos ei ollut joku tehnyt algoritmiä niitä kuunteluja varten....
Miten sitten ennen vuotta 2000 joku löytää sitä musiikkia niinkuin Napsterista (1999) Metallican biisejä, jos Metallican biisejä ei tuon sun väitteesi mukaan siis ole ollut ennen vuosituhannen vaihdetta? :D
Tässäkinhän on koko ketju nimenomaan ennen vuosituhannen alkua ulos tullutta musiikkia ;D
Excuse me while I hang myself ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kappale elokuvasta La vita é bella säv. Nino Rota
engl. sanat esittäjän
Eikös ole mahtavaa kun vauvassa on edes yksi ketju, johon saa lisätä muutakin italialaista musiikkia kuin Måneskin ;DDDD
Tämä on niin ajankohtainen italia-tuotos edelleen, mutta ihan eri syystä. Bändi on varmasti saanut eniten hakuja maailmassa parin vuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jummalauta mä edelleen väärinkuulen tämän: a-haa ye-heyy wanna beat my lover? ;DDDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kas, alapeukku löysi tiensä ketjuun heti ekana iltana ;DDD
Sulle terveiset ja lisää tekemistä tässä:
1950- ja 60-luvulla osattiin laulaa. Ei ollut autotunea. Ääni ratkaisi, kuunnelkaa vaikka Jim Reevesiltä yksikin kappale ja miettikää, pystyykö nykyään kukaan vastaavaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Waltari. Kovin suomalainen bändi koskaan. Oli älyttömän kova veto silloin Jyrki i&i ohjelmassa. Olin paikalla ja lämmöllä muistelen heidän keikkaa. Never forget !
Vierailija kirjoitti:
1950- ja 60-luvulla osattiin laulaa. Ei ollut autotunea. Ääni ratkaisi, kuunnelkaa vaikka Jim Reevesiltä yksikin kappale ja miettikää, pystyykö nykyään kukaan vastaavaan.
Tämähän täytyi tsekata :D
Jep, ei ole ainakaan gangstaräppiä tämä. Ja vihellyskin menee nuotissa.
Tämä on kyllä rautaa.
Baritonit ja hidas tempo eivät oikein ole muodissa nykyisin, jokainen vaan haluaa vetää falsettia joka paikkaan :/
Waltarilta omistan yhden cd:n. Muistan tuon levyn kannen, josta Walking On Neon on napattu. Myönnän, etten kovin montaa kertaa ole kuunnellut, koska mä oon sillai tylsästi kuuntelijana orientoitunut, että joka biisistä pitää löytyä kertosäe, johon tarttua ja pelkkä musiikillinen taitavuus ja genreistä toiseen hyppiminen ei sitten nappaa, vaikka sovituksellisesti nämä ovatkin aivan mahtavia.
tästäkään ei oikein ota selvää, mitä genreä tämä on ;D muuta kuin että se on SO FINE!
Mitenkähän tämän selittäisi... no esimerkiksi E-Typen hevibiisit aikoinaan ei napanneet yhtään, mutta sitten eurodance-versioina yksinkertaistettuina samat biisit ja kappalerakenne kolahti.
Tässä yhteydessä mainittakoon, että nuo i&i:t on kauttaaltaan katsottavia, on niissä kuka vaan keikalla ja joka bändi saa soittaa kunnon setin.
Pikkulapsena kuuntelin Iso mies ja keijukainen -levyä. Opin tykkäämään M A Nummisesta ja Baddingista eli rokista. Samoihin aikoihin aloin kuunnella Jukka Kuoppamäkeä todennäköisesti siksi, että hän on kaimani :) . 70-luvun alussa tuli kuunneltua yleisemminkin Suomi-iskelmää Finnhitsien kulta-aikana.
1974 kolahti ABBA tietenkin euroviisuista. Kuuntelen edelleen. Samoihin aikoihin kyselin naapurin tytöltä, mikä on sellainen ja sellainen kappale. Se paljastui The Rubettesin Sugar Baby Loveksi. Mulla on 7 The Rubettesin vinyyliä, joita kuuntelen edelleen :) Ensimmäinen fanituksen kohteeni.
70-luvun lopulla löysin ELOn ja Mike Oldfieldin. 1979 kuulin radiosta Van Halenin I'm the Onen. Raskaampi rock alkoi kiinnostaa. Tilasin Ladylandin postimyynnistä Deep Purplen Made in Japanin. Näistä hard rock -yhtyeistä tykkään edelleen. Kielikurssilla 1981 Helsingborgissa pääsin Helsingorin levykauppoihin, joista löytyi Dire Straitsia ja Thin Lizzyä. Myöhemmin yksi kielikurssikaverini lähetteli mulle äänittelemiään kasetteja, joilta löytyi AC/DCtä, Aerosmithiä, Tygers of Pan-Tangia, Sammy Hagaria sun muuta. Raskaampi rock alkoi olla valtavirtaa kuuntelussani.
Lähdettyäni opiskelemaan Tampereelle 1982 pääsin Epe'sin, Original Recordsin sun muiden levykauppojen valikoimien pariin. Löytyi nykyinen suursuosikkini Jeff Beck, Jefferson Starship, Pink Floyd ja monia suomirockbändejä. Sain 1984 ystävältäni lainaksi kaikki The Ramonesin levyt, mikä käänsi musiikkimakuni. Aloin ahmia The Clashia, Stiff Little Fingersiä, Pelleä ja Problemsia. Vähän myöhemmin löysin Dischargen kautta hardcorepunkin.
Tämän jälkeen ei ole tapahtunut mitään erikoista ennen vuosituhannen vaihetta. Makuni laajeni käsittämään soulin ja funkin. Löysin The Byrdsin, Allman Brothersit sun muut classic rock -bändit.
Nykyään punk ja funk ovat mun pääasiallisia suosikkejani.
Cure
Ebba Grön
Bauhaus
Neil Young
Jaques Brel
Joy Division
Bob Dylan
Birthday Party
The The
Waterboys
The Fall
Damned
Alue: Aihe vapaa
Otetaan seuraavaan settiin Gus Gus livenä:
Tämä on oikeaa elektronisen musiikin soittamista miljoonan rca-johdon mikserisetistä ja nippelinvääntämistä ja sämplensoittoa livenä. Bändiin tutustuin ysärin lopulla islantibuumin kautta Björkin ja Sigur Rósin ohella, mutta vasta nämä hypnoottiset live-setit pari vuotta sitten ekaa kertaa katsottuina kolahtivat. Daniel laulaa hyvin livenä, ei ota itseään ja tanssahteluaan lavalla kovin vakavasti :D ja Birgir osaa loihtia taustat. Ekassa videossa mukana myös muita bändiläisiä, vaikka viimeaikoina on ollut paljolti näiden kahden bändi. Mutta ekassa videossa on hyvin intiimi fiilis, laulajat tulevat mukaan tavallaan ihan muina miehinä/naisina yleisön joukosta.
ja