Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Musiikkia ennen v. 2000. Mitä kuuntelit?
Vapaata keskustelua kansalle, joka kuunteli vielä levyjä tai kasetteja. Harmittaako, miten silloiset sanoitukset tai biisit ovat meille normaaleja, mutta uudelle sukupolvelle lähinnä mielenpahoituksen, sensuurin tai kieltojen arvoisia.. Muuttuiko musiikin fanittamisesi, esim. kun joku sun lempiartisti tuli kaapista? Oletko aikuisena tajunnut sanoitukset, joita rallattelit silloin, hieman epäsopiviksi nuoren suuhun? ym... Ideologista jatkoa Kaikkien aikojen kauheimmat kappaleet -ketjusta.
Kommentit (383)
Vierailija kirjoitti:
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se pitäisi tehdä niin päin, että ensin otetaan laulutunteja ja opetellaan laulamista ja äänen käyttöä ja vasta sitten ruvetaan laulajaksi ja musiikkia tekeväksi ja julkaisevaksi artistiksi, eikä niin että ensin ryhdytään tekemään ja julkaisemaan musiikkia ja laulamaan opetellaan ehkä sitten jossain kohtaa uran etenemistä..
No, vaikkapa ysärillä Brett Anderson ja Suede menestyivät tasan niin kauan kun Brett ei ottanut laulutunteja.
tai The Prodigyn Keith Flintikään (R.I.P.) ei varsinaisesti muisteta laulajana...
Näin se on. Omaperäisyys, tietty tuoreus ja energia sekä varmaan tietty kritiikittömyys omaa tekemistä kohtaan antaa tilaa luovuudelle ja nuorena syntyy kaikenlaista hittiä nuorilta artisteilta. Vanhempana, taitavampana ja kokeneempana ei viitsi enää julkaista sellaista kamaa mutta eipä tule samanlaisia spontaaneja hittejäkään. Tämä puuttuu mielestäni nykymusiikista melko yleisesti. Joku Haloo Helsinkin on keikalla täydellinen niin soitoltaan, esiintymiseltään ja laulultaankin, mutta samalla täysin yhdentekevä. Olisi ihan sama laittaa vaan radiohitit soimaan suoraan kun on niin siloiteltu paketti.
Nykymusiikki on kuin einesruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä bändiä ja tätä biisiä kuuntelin Saksasta ennen Rammsteinia. Oli aikoinaan voimasoitossa MTV:llä.
Mutta ysäri -industrialista jäi eniten mieleen tämä bändi ja tämä nimenomainen show.
winner kirjoitti:
Tätä bändiä ja tätä biisiä kuuntelin Saksasta ennen Rammsteinia. Oli aikoinaan voimasoitossa MTV:llä.
Hah hah haa!
Nyt kun tän videon katsoin itse näin vanhempana, niin herranjesta mikä itsereflektiivinen profetia tämä olikaan ;DDDD
Mike Pattonin oloinen heviletti on nyt sitten sen toisen vessan kiukkuinen vanha pappa tanssimassa toisten pappojen kanssa ;DDDD
Biisi kyllä toimii edelleen todella kovaa. Kiitos nuorempi minäni tästä valinnasta musiikin kuuntelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä TO- jätti pysyvän vaikutuksen ysärillä ja suomalaiset bändit kopioivat tyyliä, ainak7n eräs 69 Eyes.
Haluan samalla lähettää terveiset Sanoman väelle tällä kappaleella:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä himassa soi ozzy Osbornin musasointia enemmän kuin tuutulauluja, sillä mutsi oli suuri black Sabbath fani. Itselle musiikki laidasta laitaan oli suuressa asemassa jo aika lapsesta ja muistan miten säästin viikkorahat ekaan kasettiin. Mikä oli Janis Joplinia. Iso osa ennen 2000 luvun musasta mikä itselle on kolahtanut polveilee siellä industrialrock, grungen, sekä uk crime rapin maailmoissa. Myös jazz ennen sitä taidejazzia menee ja on sitä jotain klassista joskus punaviinipäissään fiilistellyt.
Little red ridinghood kirjoitti:
Meillä himassa soi ozzy Osbornin musasointia enemmän kuin tuutulauluja, sillä mutsi oli suuri black Sabbath fani. Itselle musiikki laidasta laitaan oli suuressa asemassa jo aika lapsesta ja muistan miten säästin viikkorahat ekaan kasettiin. Mikä oli Janis Joplinia. Iso osa ennen 2000 luvun musasta mikä itselle on kolahtanut polveilee siellä industrialrock, grungen, sekä uk crime rapin maailmoissa. Myös jazz ennen sitä taidejazzia menee ja on sitä jotain klassista joskus punaviinipäissään fiilistellyt.
moi Punkkis!
Mitäs olet tästä ketjusta mieltä? Pistääkö Justiina tämänkin matalaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostava ketju. Josko sitten pistäisin minäkin lusikkani soppaan ja raottaisin hieman musahistoriallista arkkuani 2000-luvun tietämille...
Lapsukaisena oli ensi alkuun Mintut ja Villet, Diggi-loot ja diggi-leyt sekä hetken myöhemmin Dingot, Sabrinat ja Pet Shop Boysit, joita levareissa innolla pyörittelin. Mehudiskoissa ja nyyttärikesteillä jorailin aina ahkerasti Kylie Minoguen, Bananaraman ja Modern Talkingin tahtiin, ja tein aina nopean katoamistempun, kun kajareista kajahti Glenn Medeirosta tai muuta tylsän hidasta ja ällömakeaa.
Teini-iässä 80-luvun ja 90-luvun alkupuolen syntikkapopin (Ultravox, Visage, Duran Duran, Tears for Fears, New Order...) kylkeen kiilasi vähitellen myös rokimpaa soundia mm. Skid Row:n, Def Leppardin, Mötley Crüen ja Gunnareiden raivatessa tietä. Piakkoin kuuntelussa oli entistä raskaampaa tavaraa, esim. Faith No More, AC/DC, Metallica, Iron Maiden, Anthrax, Pantera, Sepultura ja Slayer. Siinä sivussa sitten välillä vähän Leeviä, miksei joskus Neljää Ruusua, Popedaa ja Miljoonasadettakin. Suomirokki ja -poppi tosin pääosin jäi (ja edelleen jää) vähemmälle kiinnostukselle. Kotimaisella heviosastolla olen puolestaan viihtynyt aina huomattavasti paremmin, noihin aikoihin tuli kuunneltua esim. Stonea. Aikakauden pääasiallisin löytö ja siitä lähtien yksi musataivaani kirkkaimmista kestotähdistä oli kuitenkin Depeche Mode, johon jäin kertakuuntelulta 14-vuotiaana nalkkiin. Pidin (ja pidän) eniten albumeista väliltä Black Celebration - Songs of Faith and Devotion, Violatorin ollessa se kultainen standardi ja ensirakkaus.
Alta parikymppisenä iski sitten suoranainen teknovallankumous, joka toi elämääni ihan eri kaliiberin konemusan ja sen myötä myös reivit. Housea, elektroa, drum & basea, junkkaa, acidia, monoraitaa, ambientia... Kaikki upposi, paitsi melodisempi trance ja eurohumppa. Parhaat kiksit sain ehkäpä detroit-teknosta pioneeriakselilta Atkins-May-Saunderson-Mills. Sakemanneista tykkäilin mm. Sven Väthistä ja dj Hell'istä. Engelmanneista puolestaan Carl Coxista, Dave Clarkesta ja Luke Slaterista. Sanotaan nyt vielä patonkipierreistäkin vaikka Laurent Garnier. Suomipoikia en oikein tässäkään genressä osannut hirveästi kuunnella, Hulkkonen poislukien. Yhtenä mieleenpainuvimpana muistona näiltä tamppausajoilta mainittakoon vielä vuoden 2000 Love Parade, jonka ihastuttavinta antia tosin ei ollut niinkään ylikansoitettu härdelliparaati itsessään, vaan hulabaloon aikana ympäri kaupunkia järjestetyt klubi- ja tehdashallibileet. Erityisesti jälkimmäiset. Toisinaan vieläkin haikeana muistelen erästä rosoisen industriaalia iltaa hyvän musiikin seurassa à la Ostgut. (Jos joku nyt sattuu siellä tietäväisenä hymähtelemään, niin todettakoon, että vaikka erilaiset mömmöt ja mushroomit näyttivät eittämättä siihen aikaan kanssakarkeloijille jättiöögista päätellen yleisesti maistuvan, niin kyllä siitä love & unitystä osasi nauttia tällaisena (semi)streittarinakin yhtä lailla.) No jossakin kohtaa tuli sitten luonnollinen siirtymä vähän salonkikelpoisempaan klubbailuun.
Perhana, oli ne vain aikoja. Voisin vielä näin nelikymppisenäkin eksyä kerran tai pari kunnon reiveihin, jos sellaiset jostain löytäisi. Tai käydä yhä semisäännöllisesti klubikeikoilla, jos vain dekkien taakse saataisiin useammin oikeita ukkoja. Harmillisesti good ol' teknogenre on nykypäivänä surkastunut lähinnä vain ihkumelodiseksi edm-nostatteluksi ja satunnaisiksi eurohumppateemabileiksi. Mutta katkeruus hittoon, kyllä mulle on aina tältä tellukselta löytynyt enemmän kuin omiksi tarpeiksi loistavaa (kone)musaa. Ja onhan sentään raskaampi ja metallisempi puoli elämäni musiikillisesta pyhästä kaksinaisuudesta pitänyt pintansa varsin hyvin. :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuntelin eilen Garbagen 2.0 ja Skunk Anansien Post Orgasmic Chill -cd:itä. Olivat edelleen helvetin hyviä.
Tänään pyörinyt Peter Gabriel Plays Live ja kohta lähtee Kraftwerkin The Mix.
"Pidin (ja pidän) eniten albumeista väliltä Black Celebration - Songs of Faith and Devotion, Violatorin ollessa se kultainen standardi ja ensirakkaus."
Depeche Modesta voidaan keskustella vaikkapa tässä ketjussa.
2000-luvun jälkeen Dave Gahanin soololevyiltä on tosin ne parhaat biisit löytyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Timanttista Jyystöä. Eli Ysäriä. Kuuntelen sitä vieläkin.
RHCP ja RATM ja kaikkee hyvää kasari ja seisari musaa.
Tuli mieleen Jokamiehen Sävelradio. En tiedä muistaako kukaan tätä toivelauluohjelmaa. Tehtiin seitkytluvun lopulla yhden kaverin kanssa oma toivelista sinne ja se hyväksyttiin. Nauhoitettiin totta kai se lähetys radiosta, ja löysin sen kasetin just viime viikolla jostain romulaatikosta. Olispa nyt vaan jossain mankka että saisin taas kuunnella sen! Meilla oli kaverin kanssa ihan eri musiikkimaku, joten lista oli mielenkiintoinen sekoitus punkkia, bluesia ja suomalaista iskelmää.
winner kirjoitti:
"Pidin (ja pidän) eniten albumeista väliltä Black Celebration - Songs of Faith and Devotion, Violatorin ollessa se kultainen standardi ja ensirakkaus."
Depeche Modesta voidaan keskustella vaikkapa tässä ketjussa.
2000-luvun jälkeen Dave Gahanin soololevyiltä on tosin ne parhaat biisit löytyneet.
Voi, Davehan on ollut mun märkä uni (toinen niistä) teini-iästä saakka, mutta jostain syystä en ole osannut ottaa omakseni hänen soolotuotantoaan. Yritin joskus kuunnella Paper Monsters'ia, mutta eeh... Voisinpa kyllä ottaa uuden yrityksen.
Tässä koronavuosien aikana on tullut enemmältikin kahlattua läpi vanhoja bändejä/artisteja (häpeäkseni tunnustan, että suoranaisia klassikoitakin), jotka ovat vasta nyt avautuneet ihan kunnolla. Samalla on suorastaan rysähtänyt tajuntaan se masentava tieto, miten h*lvetin paljon tässä maailmassa onkaan loistavaa musiikkia, eivätkä nämä kupiset elinvuodet tule todellakaan riittämään murto-osaankaan siitä.
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsena kuuntelin Iso mies ja keijukainen -levyä. Opin tykkäämään M A Nummisesta ja Baddingista eli rokista. Samoihin aikoihin aloin kuunnella Jukka Kuoppamäkeä todennäköisesti siksi, että hän on kaimani :) . 70-luvun alussa tuli kuunneltua yleisemminkin Suomi-iskelmää Finnhitsien kulta-aikana.
1974 kolahti ABBA tietenkin euroviisuista. Kuuntelen edelleen. Samoihin aikoihin kyselin naapurin tytöltä, mikä on sellainen ja sellainen kappale. Se paljastui The Rubettesin Sugar Baby Loveksi. Mulla on 7 The Rubettesin vinyyliä, joita kuuntelen edelleen :) Ensimmäinen fanituksen kohteeni.
70-luvun lopulla löysin ELOn ja Mike Oldfieldin. 1979 kuulin radiosta Van Halenin I'm the Onen. Raskaampi rock alkoi kiinnostaa. Tilasin Ladylandin postimyynnistä Deep Purplen Made in Japanin. Näistä hard rock -yhtyeistä tykkään edelleen. Kielikurssilla 1981 Helsingborgissa pääsin Helsingorin levykauppoihin, joista löytyi Dire Straitsia ja Thin Lizzyä. Myöhemmin yksi kielikurssikaverini lähetteli mulle äänittelemiään kasetteja, joilta löytyi AC/DCtä, Aerosmithiä, Tygers of Pan-Tangia, Sammy Hagaria sun muuta. Raskaampi rock alkoi olla valtavirtaa kuuntelussani.
Lähdettyäni opiskelemaan Tampereelle 1982 pääsin Epe'sin, Original Recordsin sun muiden levykauppojen valikoimien pariin. Löytyi nykyinen suursuosikkini Jeff Beck, Jefferson Starship, Pink Floyd ja monia suomirockbändejä. Sain 1984 ystävältäni lainaksi kaikki The Ramonesin levyt, mikä käänsi musiikkimakuni. Aloin ahmia The Clashia, Stiff Little Fingersiä, Pelleä ja Problemsia. Vähän myöhemmin löysin Dischargen kautta hardcorepunkin.
Tämän jälkeen ei ole tapahtunut mitään erikoista ennen vuosituhannen vaihetta. Makuni laajeni käsittämään soulin ja funkin. Löysin The Byrdsin, Allman Brothersit sun muut classic rock -bändit.
Nykyään punk ja funk ovat mun pääasiallisia suosikkejani.
Tästäpä ensimmäinen fanitukseni kohde. Pidin aika rokkaavana.
Nykyään diggaan eniten tällaisesta: kitaristi Jeff Beck on maailman kaikkien aikojen lumoavin kitaristi.
Vierailija kirjoitti:
Tästäpä ensimmäinen fanitukseni kohde. Pidin aika rokkaavana.
Nykyään diggaan eniten tällaisesta: kitaristi Jeff Beck on maailman kaikkien aikojen lumoavin kitaristi.
Ekahan on mukavan The Beach Boys -henkistä rock n' rollia. Aa, Sugar Baby Love'han on näiden biisi. Aivan.
Ei Jeff Beck'ikään yhtään paha, mutta minulla lumoavimman kitaristin tittelin veisi todennäköisesti David Gilmour.
Alue: Aihe vapaa
Otannan perusteella on ketjulaiset muuten kuunnelleet melkein kaikkea laidasta laitaan ja ihan ennakkoluulottomasti genreä vaihdellen.
Näin se pitääkin olla.
Algoritmi yrittää sinulle pakolla suositella samankuuloista musiikkia, mitä juuri kuuntelit, mikä tappaa tämän omaehtoisen musiikillisen seikkailun ja löytämisen ilon.