Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Musiikkia ennen v. 2000. Mitä kuuntelit?
Vapaata keskustelua kansalle, joka kuunteli vielä levyjä tai kasetteja. Harmittaako, miten silloiset sanoitukset tai biisit ovat meille normaaleja, mutta uudelle sukupolvelle lähinnä mielenpahoituksen, sensuurin tai kieltojen arvoisia.. Muuttuiko musiikin fanittamisesi, esim. kun joku sun lempiartisti tuli kaapista? Oletko aikuisena tajunnut sanoitukset, joita rallattelit silloin, hieman epäsopiviksi nuoren suuhun? ym... Ideologista jatkoa Kaikkien aikojen kauheimmat kappaleet -ketjusta.
Kommentit (383)
Vuoteen 1992 asti tuli kuunneltua pääasiassa kaikenlaista paskaa. Sitten löysin Iron Maidenin. Bändi oli julkaissut Fear of the dark-albumin, joka teki muhun vaikutuksen. Sitten kiinnostuin ja aloin keräillä Iron Maidenin siihen asti julkaisemia albumeita. Vaihtarista ostin Iron Maidenin c-kasetteja ja sitten kun sama löytyi cd:nä, ostin saman tien. Sen jälkeen ostin aina uusimmat Iron Maidenin levyt, kun kauppoihin tulivat. Alkoi olla koko setti kasassa. Lisäksi aloin kuunnella muitakin hevibändejä.
1998 aloin kuunnella Judas Priestia ja keräsin sitten kaikki Judas Priestin levyt. Yhä tykkään Judas Priestin Turbo lover-kappaleesta, jonka kuulin ekan kerran vuonna 1986.
Nykyään olen 50-vuotias ja mulla on yhä Judas Priestin ja Iron Maidenin levyt, ihan näitä uusimpia lukuun ottamatta, koska levymyynnille on käynyt mitä on käynyt. Vielä 2000-luvun alkupuolella kaupoissa oli kunnon levyosastot, mutta niille on käynyt kuin markoille, puhelinkopeille ja Saabin valmistukselle. Onhan siellä jotain levyjä vielä myynnissä, mutta eipä juuri mitään mun maun mukaista. Netistähän ne musiikit tulee nykyään kuunneltua.
Kuuntelen melkein minkälaista musiikkia vaan. Melkein genreä kuin genreä ja kustakin ne parhaat biisit. Mitään omasta mielestäni huonoa biisiä en kuuntele. Matkan varrella on ollut jännä huomata, kuinka jotkut biisit pysyvät kuuntelukelpoisina vuosikymmenestä toiseen, kestävät ja kestävät aikaa helvetin hyvin. Sitten toiset menevät ohi buumin tavoin, eli saattaa jotakin pitää hyvänä jopa puolikin vuotta, mutta sitten se alkaa kuulostaa huonolta. Sitten on biisejä, joista ei ennen tykännyt, mutta josta nykyisin tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Char kirjoitti:
Aloitan kronologisessa järjestyksessä: "Mikki Hiirtä ja Susihukkaa" (Malmstenit) pelkäsin, sitä ei voinut kuunnella kuin sylissä. Maikki Länsiön ja Esa Saarion "Hottentotti-laulua" kuunneltiin usein; se on hyvä esimerkki harmittomasta ja hauskasta kappaleesta, jota nykyään tuskin julkaistaisiin. En pysty linkittämään youtubesta, ehkä joku muu voi auttaa? - Kantta myöten aikansa lapsi. Varoitus: Sisältää myös Patriarkaattisia Elementtejä eli nyt spoileri. Huuakotti saa lopuksi omaksensa jalkapallon sekä kuninkaan tyttären. Ai kauheeta.
Meillä kuunneltiin paljon musiikkia. Sain taaperosta lähtien lahjaksi levyjä. Minulla oli myös oma pieni levysoitin, jossa keskellä oli sellainen peilikaruselli, ja levyt pyörivät nopeudella 76. Muistaako joku?
Lauantain Toivotut Levyt, Valittyjen Palojen lp-kansio, oli ahkerassa käytössä siivouspäivänä. Meillä kotityötkin olivat hauskoja. "Kaunis Veera", "Katupoikien laulu", "Herrojen kanssa pellon laidassa", "Tulisuudelma", "Mozartin 40 sinfonia" (iskelmäversiona!) ja lista jatkuu...
Vai niin mono viestistäni tykkäsi. HAH sanon teille moukille! Palturia puhuin, idiootit! Haha haha ha ha ja ha!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää musiikkia, nyky määkimistä ei voi kuunnella..
Ennen kun joku lauloi määkivällä äänellä se teki sen tahallaan, kuten esim M. A. Numminen. Nykyisin taas nuo pissikset määkii nenänsä kautta ja ovat olevinaan hyviäkin laulajia. Puhumattakaan taas siitä että laulujen aiheet on samaa paskaa laulusta toiseen. Hissien taustamusiikkia.
Eikös se pitäisi tehdä niin päin, että ensin otetaan laulutunteja ja opetellaan laulamista ja äänen käyttöä ja vasta sitten ruvetaan laulajaksi ja musiikkia tekeväksi ja julkaisevaksi artistiksi, eikä niin että ensin ryhdytään tekemään ja julkaisemaan musiikkia ja laulamaan opetellaan ehkä sitten jossain kohtaa uran etenemistä.
Baarien karaoke on sellaista, että ne jotka osaavat laulaa, laulavat aina sen yhden tai pari samaa biisiä. Sitten ne jotka eivät osaa laulaa yhtään, käyvät karaokeissa joikhaamassa vaikka mitä biisejä. Usein kauhealla kännisellä mölinällä. ☺
Kaksi kaljaa ja karaoke, niin kuvittelee omaavansa absoluuttisen sävelkorvan.
Sä et nyt selkeästi ymmärrä, että se karaoke on tulkintaa :D Minusta on ainakin erittäin hauskaa laulaa näitä nenänaislaulajien biisejä baritonissa ja ihan selvin päin.
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oujee... Tuliko bändistä koskaan demoa isompaa tai jotenkin kuuluisia? Hieman töitä vaatisi vielä...
Mulle outo tapaus, mutta mikä ettei, kyllä tätä varmaan ralli inglis pronaunsiessön -fanit kuuntelee Corollalla körötellessä kesäiltana.
Hah, nyt katsoin Youtubesta mikä tämä oli ja sehän oli erään Halla-Ahon entinen bändiviritys ;D Tämä taisi olla ketjun rickrollaus, kukaanhan tätä ei oikeasti ole kuunnellut ennen vuotta 2000 ;DDD Olisi tuonkin muusikon kannattanut pysyä bändissä, eikä haaveilla päivätöistä.
M.A Numminen goes tech-no.
Yes sir can boogie.Yes Sir ich kann boogie.Yes Sir jag är boogie.Yes Sir olen boogie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös se pitäisi tehdä niin päin, että ensin otetaan laulutunteja ja opetellaan laulamista ja äänen käyttöä ja vasta sitten ruvetaan laulajaksi ja musiikkia tekeväksi ja julkaisevaksi artistiksi, eikä niin että ensin ryhdytään tekemään ja julkaisemaan musiikkia ja laulamaan opetellaan ehkä sitten jossain kohtaa uran etenemistä..
No, vaikkapa ysärillä Brett Anderson ja Suede menestyivät tasan niin kauan kun Brett ei ottanut laulutunteja.
tai The Prodigyn Keith Flintikään (R.I.P.) ei varsinaisesti muisteta laulajana...
"Vapaata keskustelua kansalle, joka kuunteli vielä levyjä tai kasetteja."
Aloittajalle tiedoksi, että esim. vuonna 1999 kaikki ostamani äänitteet olivat CD- tai DVD-levyjä. Vinyylit ja C-kasetit olivat käytännössä koko 1990-luvun kadoksissa; niitä myivät lähinnä vain niihin erikoistuneet erikoisliikkeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuoteen 1992 asti tuli kuunneltua pääasiassa kaikenlaista paskaa. Sitten löysin Iron Maidenin. Bändi oli julkaissut Fear of the dark-albumin, joka teki muhun vaikutuksen. Sitten kiinnostuin ja aloin keräillä Iron Maidenin siihen asti julkaisemia albumeita. Vaihtarista ostin Iron Maidenin c-kasetteja ja sitten kun sama löytyi cd:nä, ostin saman tien. Sen jälkeen ostin aina uusimmat Iron Maidenin levyt, kun kauppoihin tulivat. Alkoi olla koko setti kasassa. Lisäksi aloin kuunnella muitakin hevibändejä.
1998 aloin kuunnella Judas Priestia ja keräsin sitten kaikki Judas Priestin levyt. Yhä tykkään Judas Priestin Turbo lover-kappaleesta, jonka kuulin ekan kerran vuonna 1986.
Nykyään olen 50-vuotias ja mulla on yhä Judas Priestin ja Iron Maidenin levyt, ihan näitä uusimpia lukuun ottamatta, koska levymyynnille on käynyt mitä on käynyt. Vielä 2000-luvun alkupuolella kaupoissa oli kunnon levyosastot, mutta niille on käynyt kuin markoille, puhelinkopeille ja Saabin valmistukselle. Onhan siellä jotain levyjä vielä myynnissä, mutta eipä juuri mitään mun maun mukaista. Netistähän ne musiikit tulee nykyään kuunneltua.
Kuuntelen melkein minkälaista musiikkia vaan. Melkein genreä kuin genreä ja kustakin ne parhaat biisit. Mitään omasta mielestäni huonoa biisiä en kuuntele. Matkan varrella on ollut jännä huomata, kuinka jotkut biisit pysyvät kuuntelukelpoisina vuosikymmenestä toiseen, kestävät ja kestävät aikaa helvetin hyvin. Sitten toiset menevät ohi buumin tavoin, eli saattaa jotakin pitää hyvänä jopa puolikin vuotta, mutta sitten se alkaa kuulostaa huonolta. Sitten on biisejä, joista ei ennen tykännyt, mutta josta nykyisin tykkää.
Fyysiset levyt, kasetti, vinyyli, cd on musiikin kuuntelussa ollut se aika oleellinen pointti. Nykyinen netin superstore -valikoima on vaan ihan liian iso yhden eliniän aikana kuunneltavaksi, varsinkin kun musaa tulee koko ajan ulos ja halu skipata biisi 15 sekunnin kuuntelun jälkeen on tehty liian helpoksi.
Sekä Fear of the Dark, että Turbo Lover ovat tuttuja biisejä.
Vierailija kirjoitti:
"Vapaata keskustelua kansalle, joka kuunteli vielä levyjä tai kasetteja."
Aloittajalle tiedoksi, että esim. vuonna 1999 kaikki ostamani äänitteet olivat CD- tai DVD-levyjä. Vinyylit ja C-kasetit olivat käytännössä koko 1990-luvun kadoksissa; niitä myivät lähinnä vain niihin erikoistuneet erikoisliikkeet.
Jep, näinhän se oli omallakin kohdallani. Itse olen kuunnellut c-kasetteja ja nauhoitellut omia koosteita vielä 90-luvullakin. Iso läjä on vielä pahvilaatikoissa jäljellä. Minidisc-aikaan siirryin 2010-luvulla, joten ei se formaattien kanssa kikkailu aikaa katso ;D
Vinyylit ovat roikkuneet kehityksessä mukana samoin kuin levykaupat paljolti hifistien toiveista, nyt korona syö ne kivijalkaliikkeetkin ja divarit. Cd on myös paljolti kuollut formaatti, samoin dvd. Maaseudulla ei ole mitään mahdollisuuksia löytää levyjä tai musiikkia, sekin käytännössä kuoli Anttiloiden myötä, Tuurin kyläkauppa on melkeinpä paras vaihtoehto siihen shoppailuun.
Tämä olisi kyllä musiikillisesti mielenkiintoisempaa aikaa, jos internet menisi nurin tällä sekunnilla ja mitään ei saisi kuultua netin kautta. Eikä monillakaan enää olisi laitteita tai levyjä, muutakuin ehkä ne kotikaraokeversiot, joihin pitäisi itse laulaa... Tulisiko kaaos ilman kaupallista musiikkia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsena lempibiisini oli Tauno Palon "Ruusu on punainen". Kuulin sen radio Sävellahjasta mitä isäni aina kuuntelin. Pidin myös Leonard Cohenin "Take this waltz"-biisistä.
Sisareni kuunteli tietysti Dingoa ja Bogartia ja siinä ohessa myös minä.
1980-luvun lopulla kuuntelin tanssipoppia: London Boys, Sabrina, CC Catch.. Systerin lempibändi oli Bad Boys Blue, josta en niin perustanut.
1990-luvun alussa olin olevinani rokkari ja Guns N Roses-fani vaikken tykännyt niiden musiikista tai rokista ylipäätään. Salassa kuuntelin "rokkia" kuten Ten Sharp.
Vuoteen 1994 mennessä oli alkanut eurodance-buumi ja kuuntelin 2Unlimited, Captain Hollywood Project ja mitä niitä olikaan. Kaikki tuon ajan trendibändit, Oasis, Weezer, Offspring jne. jättivät kylmäksi vaikka MTV:stä niitä monesti päivässä kuulinkin.
Jatkoin koko 90-luvun loppuun tanssimusalla enemmän tai vähemmän vaikka silloin vallalla ollut Trance oli minusta aika puuduttavaa.
Jep, tuo Nalin ja Kanen Beachball on edelleen kuunneltava biisi. Musiikin kuuntelemisen historia itse kunkin kohdalla on jännää muistelua, voi olla noloakin tai sitten edelleen jatkuvaa fanitusta, jos artisti edelleen tekee musiikkia.
Itse tykkään uudesta Billy Idol-biisistä siinä kuin niistä aiemmistakin 40 vuotta sitten.
Flesh for Fantasy
ja sitten uusi biisi Bitter Taste
Beatlesien laulu Run for your life. Lennon siinä uhkaa tyttöystäväänsä väkivallalla ja jopa tappamisella, jos ei ole uskollinen. Osa tuosta lienee jopa totta ex-vaimon mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Beatlesien laulu Run for your life. Lennon siinä uhkaa tyttöystäväänsä väkivallalla ja jopa tappamisella, jos ei ole uskollinen. Osa tuosta lienee jopa totta ex-vaimon mukaan.
Nick Caven klassikkolevy Murder Ballads vuodelta 1996 ei taida olla sinulle...
Where The Wild Roses Grow
Stagger Lee
Vierailija kirjoitti:
M.A Numminen goes tech-no.
Yes sir can boogie.Yes Sir ich kann boogie.Yes Sir jag är boogie.Yes Sir olen boogie.
Ai että, miten huonoa voi jokin olla. Tulkitsi vanhaa Baccaran biisiä määkien ja kiekuen. Myös Eini meni tekemään tuosta oman ja huonon versionsa. "Jess söö, alkaa polttaa. Polttaa, polttaa..." ja kuuntelijaa alkaa puuduttamaan niin perkeleesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää musiikkia, nyky määkimistä ei voi kuunnella..
Ennen kun joku lauloi määkivällä äänellä se teki sen tahallaan, kuten esim M. A. Numminen. Nykyisin taas nuo pissikset määkii nenänsä kautta ja ovat olevinaan hyviäkin laulajia. Puhumattakaan taas siitä että laulujen aiheet on samaa paskaa laulusta toiseen. Hissien taustamusiikkia.
Eikös se pitäisi tehdä niin päin, että ensin otetaan laulutunteja ja opetellaan laulamista ja äänen käyttöä ja vasta sitten ruvetaan laulajaksi ja musiikkia tekeväksi ja julkaisevaksi artistiksi, eikä niin että ensin ryhdytään tekemään ja julkaisemaan musiikkia ja laulamaan opetellaan ehkä sitten jossain kohtaa uran etenemistä.
Baarien karaoke on sellaista, että ne jotka osaavat laulaa, laulavat aina sen yhden tai pari samaa biisiä. Sitten ne jotka eivät osaa laulaa yhtään, käyvät karaokeissa joikhaamassa vaikka mitä biisejä. Usein kauhealla kännisellä mölinällä. ☺
Kaksi kaljaa ja karaoke, niin kuvittelee omaavansa absoluuttisen sävelkorvan.Sä et nyt selkeästi ymmärrä, että se karaoke on tulkintaa :D Minusta on ainakin erittäin hauskaa laulaa näitä nenänaislaulajien biisejä baritonissa ja ihan selvin päin.
Kyllä minä ymmärrän varsin hyvin, että karaokessa tulkitaan biisejä, että eipäs nyt vähätellä yhtään muiden ymmärtämisiä. Eihän sinne (karaokeen) ole tarkoitus mennäkään laulamaan mitään samoin kuin alkuperäisesittäjät ovat laulaneet. Kyllä karaokessa nimenomaan tulkitaan. Mutta kun ne kaikkien tulkinnat eivät ole korvia hiveleviä. Itse kun en osaa laulaa, niin en viitsi lähteä karaokeen mitään tulkitsemaan. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi missään baareissa käynyt.
winner kirjoitti:
Char kirjoitti:
Mitähän Irwiniä meinaat? Hänhän oli myös näiden sensuurilistojen vakiokasvo.
Se yks biisi, jossa puhutaan tummemmista ihmisistä käyttämättä n-sanaa. Ko. kappaletta ei voi mainita tällä alustalla vaikka sensuroisi kirjaimia ;D
Kake Singers osallistui Syksyn Säveleeseen vuonna 1978 kappaleella "Me halutaan olla ********tä."
winner kirjoitti:
Jahas, sitten lisää musaspämmiä.
Suomalais-englantilaista väliin, Paul Oxley's Unit oli hetken aikaa 80-luvulla kova juttu, eli tässä Spanish Bars ja Terry's Inside. Sorry tuo Spanish Barsin hieman hiljainen audio, mutta muuten hyvä live-veto.
Ihanaa, että Paul keikkailee edellenkin. Viimeksi näin heitä Tammisaaressa pari kesää sitten.
Mun musahistoriani:
Synnyin 1976 ja lapsena kotona kuunneltiin Abbaa, Boney M:mää ja niitä Finnhitsejä joo. Lauloin sujuvasti ymmärtämättä sanoituksia mm. ”Tummat silmät, ruskea tukka, niihin kerran langeta sain”.
1980-luvulla musamakuni käsitti Modern Talkingia, Blue Orderia jne. Discomusaa. En koskaan tykännyt suomalaisesta kuten Eput, Yö tai Dingo. Sen sijaan tykästyin Iron Maideniin, Helloweeniin ja Metallicaan. Hevi alkoi innostaa.
1990-luvulla jalkani vipatti Euro- ja Italodiscon tahtiin. Se oli niiiin hyvää aikaa! Vieläkin kuuntelen sitä silloin tällöin. Youtuben ansiosta on vapaa kuulemaan upeita miksauksia.
Nyt, 2000-luvulla olen löytänyt satunnaisia helmiä eri artisteilta, eri genreistä. Mitään yhtä ja tiettyä ei ole. Pidän myös hiljaisuudesta, aina kun sitä saa.
Kunnioitin edellisen kommentoijan hiljaisuuspyyntöä tähän saakka ;D
Alue: Aihe vapaa
Lapsena lempibiisini oli Tauno Palon "Ruusu on punainen". Kuulin sen radio Sävellahjasta mitä isäni aina kuuntelin. Pidin myös Leonard Cohenin "Take this waltz"-biisistä.
Sisareni kuunteli tietysti Dingoa ja Bogartia ja siinä ohessa myös minä.
1980-luvun lopulla kuuntelin tanssipoppia: London Boys, Sabrina, CC Catch.. Systerin lempibändi oli Bad Boys Blue, josta en niin perustanut.
1990-luvun alussa olin olevinani rokkari ja Guns N Roses-fani vaikken tykännyt niiden musiikista tai rokista ylipäätään. Salassa kuuntelin "rokkia" kuten Ten Sharp.
Vuoteen 1994 mennessä oli alkanut eurodance-buumi ja kuuntelin 2Unlimited, Captain Hollywood Project ja mitä niitä olikaan. Kaikki tuon ajan trendibändit, Oasis, Weezer, Offspring jne. jättivät kylmäksi vaikka MTV:stä niitä monesti päivässä kuulinkin.
Jatkoin koko 90-luvun loppuun tanssimusalla enemmän tai vähemmän vaikka silloin vallalla ollut Trance oli minusta aika puuduttavaa. Tämä biisi oli hyvä: