Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen käytös pilasi reissun
25.06.2021 |
Istun hotellin kylppärissä ja itken. Järjestin kahdelle lapselleni kauan odotetun Tampereen matkan, ja isompi poika, 10 v pilasi sen meiltä kaikilta kolmelta. Hänen käytöksensä on ollut vaikeaa jo lähes vuoden. Ei pidä sanaansa, valehtelee, jättää tulematta kotiin, ei tee läksyjään tai yritä koulussa. Silti aiattelin, että yritetään vielä, luodaan hyviä muistoja yhdessä. Ja tietysti pikkuveli, 6 v ansaitsi lomansa.
Yritin parhaani, että olisi kivaa. Tehtiin mitä
lapset halusi, syötiin missä halusivat. Kerrankin lasten ehdoilla.
Vaan ei. Tietysti hotellin puuhakirja oli vääränlainen ja poika sai hysteerisen huutokohtauksen. Huusi niin kovaa kuin pystyi ja syytti minua. Nyt odotan, lennetäänkö ulos hotellista.
Apuahan tuo lapsi tarvitsee. Psykiatrista hoitoa. Ei voi olla, että 10 v taantuu kolmevuotiaan tasolle jonkun saamarin puuhakirjan vuoksi. Seuraavaksi hän alkoi vainoharhaisesti syytellä minua, että kuvaan tai nauhoitan häntä. En ollut tehnyt tai sanonut mitään.
Jo keväällä ehdotin lapsen isälle, että poika tarvitsee hoitoa. Myös koulu oli tuolla kannalla. Isänsä ei ole siihen suostunut. Ja nytkin kun otin yhteyden lapsen isään, laittoi hän tämän syykseni. Painoi tilanteen villaisella ja sanoi, että kaikki on hyvin jos et huuda. Vaan ainahan ei voi mennä niin, että veli pilaa pikkuveljenkin matkan ja se on ”ihan ok”.
Huomenna lähdetään kotiin etuajassa. Tekisi mieli mennä pienemmän kanssa kahden sinne luvattuun Särkänniemeen, mutta pelkään taas uutta hulluuskohtausta. Se on varmaa, että tätä käytöstä ei voi palkita millään huvipuistoreissulla.
En kestä enää. Rankka vuosi, ja minulla ei äitini hiljattain kuoltua ole mitään tukijoukkoja. Tällaisiin reissuihin ei todella usein edes ole varaa. Itkettää, harmittaa myös sen pikkuveljen puolesta.
Kommentit (128)
Pojallasi on varmasti itselläänkin paha olla. Viette matkan loppuun ja keskustelet vanhemman pojan kanssa siitä että nuorempi tarvitsee mukavan loman, pyydät häntä asettumaan pienemmän veljen asemaan. Yritä puhua rakentavasti - niin kuin vaikka työkaverille, ei syyttävästi tai kuten lapselle puhutaan. Kysele myös syytä miksi hän on vihainen, yritä jo luoda uudenlaista "teini-äiti" suhdetta, tämä eroaa aika lailla "lapsi-äiti" suhteesta, ja haette keskusteluapua loman jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiukan jo liian vanhakin jollekkin värityskirjalle poikana ja tekee vain itsestään numeroa ja tekee selväksi että ihmiset sitten katsoo perään typerää käytöstä.
Ikävä tilanne. Toivon, että alat hankkia pojalle apua. Pikkuvelikin kärsii. Surullista, että häneltä jäi Särkänniemi välistä. Ymmärtäähän sen ja kuka hänet sinne olisi vienyt, kun eihän isoveljen käytöstä voinut palkita. Jos olisin voinut auttaa niin olisin pikkuveljen Särkänniemeen mielelläni vienyt ja avuksi ollut. Tietysti minun on helppoa kirjoittaa, kun se kaikki vaikeus ja sietäminen on sinun harteillasi. Koita jaksaa.
Jos yhtään välität lapsestasi et vie häntä mikään pakkohoitoon. Sairasta kun edes ajattelet 10 vuotiaita väkisin piikitettävänä paskaise sa eristyskopissa lepositeisiin sidottuna.
Olen itse joutunut 11 vuotiaana pakkohoitoon tulehtuneiden perhevälejen ja isäpuolen takia ja saanut sellaset norsulääkkeet 18 vuotiaaksi asti , jolloinka kappas kummaa, en enään niitä tarvinnut kun lopetin ja voin sanoa että tuhosi aivot lopullisesti. Eka menee kognitiiviset kyvyt , sitten oma tahto , ja sitten olet psykiatrian koira mille voi tehdä mitä vaan millon vaan .
Yritä kaikkesi ja mennä vaikka terapiaan mutta älä anna häntä psykiatrian hoitoon, se tie on loputon, pitkä ja kivinen ja ymmärrät liian myöhään kun poikasi ei enään palaa kotiin , lähtee laitoskierteeseen ja on loppuelämän yhden puhelinsoiton päässä suljetulla. Mieti, ole kiltti.
Meillä samanikäinen tyttö ja ainakin seuraavat asiat ovat aiheuttaneet/lisänneet raivokohtauksia: liiallinen sokerinsyönti, aina karkkipäivän seuraavana päivänä raivoaa jostakin. Minun kuukautiskierto (pojilla ehkei tuskin tätä), eli kun itselläni on PMS-oireet niin tyttökin kiukuttelee. Saattaa siis heijastua myös omasta käytöksestäni, mutta tutkimusten mukaan tyttölasten hormonitoiminta mukailee äidin kiertoa. Eikä minun oireet nyt edes ole pahoja.
Nälkä, syönyt liian vähän kulutukseen nähden, taas kiukutellaan. Sitten se, mitä usein ei osata edes ajatella syyksi: Jännitys. Jos tehdään jotain uutta tai joku paljon odotettu tapahtuma on lähellä tai jo tapahtunut, kiukutellaan ja raivotaan. Lapset eivät aina itsekään ymmärrä tunteidensa syitä, eikä me aikuisetkaan välttämättä. Raivokohtaus vaan kohdennetaan johonkin sillä hetkellä lähimpään kohteeseen. Todellisuudessa poikasi syy raivokohtaukselle on ollut jossain ihan muussa kuin puuhakirjassa.
Lähestyisin perheneuvolaa, voihan kyseessä olla myös aistiyliherkkyyttä, koska silloin kun ärsykekynnys on ylitetty niin lapsi menettää itsehillintänsä.
Tsemppiä, aina kannattaa hakea apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään välität lapsestasi et vie häntä mikään pakkohoitoon. Sairasta kun edes ajattelet 10 vuotiaita väkisin piikitettävänä paskaise sa eristyskopissa lepositeisiin sidottuna.
Olen itse joutunut 11 vuotiaana pakkohoitoon tulehtuneiden perhevälejen ja isäpuolen takia ja saanut sellaset norsulääkkeet 18 vuotiaaksi asti , jolloinka kappas kummaa, en enään niitä tarvinnut kun lopetin ja voin sanoa että tuhosi aivot lopullisesti. Eka menee kognitiiviset kyvyt , sitten oma tahto , ja sitten olet psykiatrian koira mille voi tehdä mitä vaan millon vaan .
Yritä kaikkesi ja mennä vaikka terapiaan mutta älä anna häntä psykiatrian hoitoon, se tie on loputon, pitkä ja kivinen ja ymmärrät liian myöhään kun poikasi ei enään palaa kotiin , lähtee laitoskierteeseen ja on loppuelämän yhden puhelinsoiton päässä suljetulla. Mieti, ole kiltti.
Juupa juu.
Missä asutte? Jos ette pääse Särkänniemeen nii vie se nuorempi vaikka Linnanmäelle, PowerParkiin tms. mitä siinä kotinne lähellä onkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi tahallaan noin käyttäydy. Haette heti maanantaina apua
Ihanan sinisilmäinen ajattelu. Valitettavasti apua ei saa.
Nimimerkillä 2 vuoden jono
Olen työskennellyt erityistä tukea tarvitsevien teinien parissa, ja sen kokemuksen pohjalta kirjoitan.
Tässä on todellakin kyseessä asia, jossa voit kävellä lasten isän tahdon yli. Poika tarvitsee apua. Se, että opettajakin on samaa mieltä, vain vahvistaa tätä.
Olen työskennellyt monen sellaisen 16-20-vuotiaan kanssa, jonka asiat ovat menneet jo vuosikausia pieleen. Koulu oli sujunut surkeasti tai se oli lopetettu kesken ja välit perheeseen olivat hankalat. Kun asioita alettiin selvitellä, tuli esille, että nämä nuoret olivat oireilleet jo hyvin nuoresta, mutta vanhemmat eivät olleet uskoneet avuntarvetta, tai sitten he olivat päättäneet olla hakematta apua jonkinlaisen leimaantumisen pelossa.
Nuoret saattoivat kärsiä esimerkiksi diagnosoimattomasta keskittymis- tai lukihäiriöstä, ja olivat vuosia pitäneet itseään tyhmänä tai huonompana kuin muut. Tästä oli usein seurannut mm. käytösongelmia ja huonoa itsetuntoa.
Näitä vahinkoja oli todella työlästä lähteä korjaamaan siinä vaiheessa, kun nuori oli jo teini-iän loppupuolella. Jos he olisivat saaneet tarvitsemansa avun ajoissa, heidän elämänsä olisi muodostunut toisenlaiseksi. Asiaa voisi ehkä verrata siihen, että lapsena saatu diagnoosi olisi ollut kolmen richterin maanjäristys, mutta diagnoosin puuttuminen aiheuttaa pidemmällä ajanjaksolla seitsemän richterin järistyksen vahingot.
Hakemalla isoveljelle apua, teet parhaan mahdollisen teon myös pikkuveljelle. Ailahtelevan sisaruksen kanssa kasvaminen voi vaurioittaa myös hänen psyykeään. Ei ole oikein, että hän joutuu päivästä toiseen välillisesti kärsimään sisaruksen epäasiallisen käytöksen seurauksista. On myös vaara, että hän jää tiedostamatta vähemmälle huomiolle isoveljen viedessä vanhemman voimavarat.
On erittäin yleistä, että perheen muut lapset päätyvät tavallaan kasvattamaan itse itsensä, kun vanhempien huomio on oireilevassa sisaruksessa. Katkaise tämä kehitys. Muista myös antaa pikkuveljelle joskus kahdenkeskistä huomiota ja aikaa.
Hankala tilanne, mutta apua on saatavilla. Älä odota niin pitkään, että olette aivan lopussa koko perhe!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma että et tee itse jotain vahingossa "väärin" kommunikaatiossa lapsen kanssa. Koska lapsi heijastaa käytöstä takaisin, hermostuneisuutta tai negatiivisuutta esimerkiksi. Eikö lapselle voi sanoa että otetaan huomenna uusi värityskirja kirjakaupasta, niin saa hyvän ja asiat voi sanoa puhumalla, ei tarvitse huutaa kovaa. Kokeeko lapsi ettei hänen tunteita /sanoja ole aiemmin aina kuultu, vaan ohitettu. Jos lapsi pelkää että joku "kuvaa tai nauhoittaa" voi olla syvä luottamuspula, oletko riidellyt lapsen kanssa usein? Vai onko asia selvitetty rauhassa, rennosti. Onko elämässäsi huumoria tai iloa, vai liikaa suorittamista.
Sori, mutta tähän mulla ei ollut osaa eikä arpaa. En sanonut ja tehnyt mitään, raivokohtaus vaan taas tuli. Ei minusta normaalia, että 10 v kokee 6 vuotiaalle suunnatut tehtävät niin haastavaksi, että täytyy tuhota ja huutaa, ja pudota parivuotiaan tasolle. Minusta ongelma on juuri tuo, että huono käytös sallitaan. Siitä ei seuraa mitään.
Onhan siinä isoa oppimisen oneglmaa (tai erostressin aiheuttamaa ongelmaa aivojenkäyttöön ja keskittymiseen), jos kymmenvuotias ei osaa tehdä eskaritehtäviä. En yhtään ihmettele, että lapsella palaa käämit, koska koulun täytyy olla kamalaa. Mitä olet tehnyt asialle? Lapsi ei ilmeisesti koe saavansa vanhemmilta tukea älylliseen kehitykseensä.
Vierailija kirjoitti:
Pojallasi on varmasti itselläänkin paha olla. Viette matkan loppuun ja keskustelet vanhemman pojan kanssa siitä että nuorempi tarvitsee mukavan loman, pyydät häntä asettumaan pienemmän veljen asemaan. Yritä puhua rakentavasti - niin kuin vaikka työkaverille, ei syyttävästi tai kuten lapselle puhutaan. Kysele myös syytä miksi hän on vihainen, yritä jo luoda uudenlaista "teini-äiti" suhdetta, tämä eroaa aika lailla "lapsi-äiti" suhteesta, ja haette keskusteluapua loman jälkeen.
Tottakai pojalla on paha olla, tuollaiset purkaukset eivät tule tyhjästä. Miettikää omalle kohdalle minkä verran stressiä, surua ja ahdistusta vaadittaisiin ennen kuin napsahdatte täysin. Aika paljon, eikö? Niinpä. Pienestä suuttuva lapsi on jo varmasti padonnut sitä pahaa oloa kauan, jottei tämä häiritsisi muita tunteillaan. Purkauksen moittiminen ja ajattelemattomuudesta syyllistäminen viestii lapselle vaan sen ettei tämän tunteilla olekaan väliä. Aivan kuten tämä on ajatellutkin. Hyi sinua kun sinulla on paha olla, pidä tunteet sisälläsi tai pilaat kaikkien loman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai viet tutkimuksiin. Taustallahan voi olla vaikka mitä. Isä ei nyt näköjään osaa tehdä mitä vanhemman kuuluu, mutta ole sinä äiti se järkevä vanhempi ja toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallasi on varmasti itselläänkin paha olla. Viette matkan loppuun ja keskustelet vanhemman pojan kanssa siitä että nuorempi tarvitsee mukavan loman, pyydät häntä asettumaan pienemmän veljen asemaan. Yritä puhua rakentavasti - niin kuin vaikka työkaverille, ei syyttävästi tai kuten lapselle puhutaan. Kysele myös syytä miksi hän on vihainen, yritä jo luoda uudenlaista "teini-äiti" suhdetta, tämä eroaa aika lailla "lapsi-äiti" suhteesta, ja haette keskusteluapua loman jälkeen.
Tottakai pojalla on paha olla, tuollaiset purkaukset eivät tule tyhjästä. Miettikää omalle kohdalle minkä verran stressiä, surua ja ahdistusta vaadittaisiin ennen kuin napsahdatte täysin. Aika paljon, eikö? Niinpä. Pienestä suuttuva lapsi on jo varmasti padonnut sitä pahaa oloa kauan, jottei tämä häiritsisi muita tunteillaan. Purkauksen moittiminen ja ajattelemattomuudesta syyllistäminen viestii lapselle vaan sen ettei tämän tunteilla olekaan väliä. Aivan kuten tämä on ajatellutkin. Hyi sinua kun sinulla on paha olla, pidä tunteet sisälläsi tai pilaat kaikkien loman.
Aikuisen ja lapsen stressinsietokykyä ja ”napsahtamista” ei voi eikä pidä suoraan verrata toisiinsa, koska he eivät ole samalla kehitysasteella, ja ihmisen kehitys tällä saralla jatkuu noin 25-vuotiaaksi asti. Ja toki tässäkin on myös yksilöllisiä eroja jotka vaikuttavat.
Räjähtelevä lapsi ei välttämättä pura patoutunutta stressiä, surua ja ahdistusta, vaan kyseessä voi olla esimerkiksi pettymyksen seurauksena saatu (ylimitoitettu) reaktio. Tämä johtuu tunteiden säätelyn kehittymättömyydestä. Samasta syystä uhmaikäinen lapsi voi saada kohtuuttomat raivarit vaikka vääränvärisistä sukista. Ongelmaksi tämä muodostuu siinä vaiheessa, kun lapsi ei ole enää uhmaikäinen, mutta käytös jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin... Avioero. Se okoettelee lapsia valtavasti, paljon enemmän kuin nykymaailman uutisoinnissa ja erojen normalisoinnissa annetaan ymmärtää. Eroperheenä lapsilla on paljon erilaisia ongelmia. 70% pitkästä parisuhteesta eron ottavia on naisia.
Pitäisikö joskus miettiä sitä perhettä ja lapsiakin, ennenkuin vain itseään eroa harkitessa? Tai ylipäätään perheen perustamista, jos ei pidä todennäköisenä, että kasvatetaan lapset yhdessä aikuiseksi?
Meillä ex vaimo teki päätöksen erosta yksin, meidän (mun ja lasten) puolestamme. Lasten kanssa itkettiin, kun perheemme hajosi. Uusi mies astui tilalle uusperhekuvioineen. Minä menetin kotini, perheeni ja elämäni perheen isänä. Ei tässä lapsillakaan ole helppoa ollut.
Muuten samaa mieltä, mutta naisia tästä on turha syyllistää. Usein varsinainen syy eroon voi olla miehen pettäminen tms. Nainen vaan tekee sen viimeisen askeleen.
Vain viimeisen askeleen? Aloittajankin mies syytti häntä perheen hajottamisesta, mutta ap itse ei näe tilannetta niin?
Tajuaako eron ottavat äidit kuinka koville he joutuvat erityisesti poikalasten kanssa, jo ennen murrosikää?
Älä ainakaan puhu lapsen kuullen, että hän on sairas ja tarvitsee hoitoa. Lapsi ei halua kuulla sellaista itsestään. Sen sijaan hän varmasti haluaisi kuulla, että äiti ja isä rakastavat häntä juuri sellaisena kuin hän on. Hän ei halua kuulla
olevansa hankala ja pilaavansa kaiken. Todennäköisesti tämä lapsi ajattelee, että häntä ei rakasteta ja vain pikkuveljeä rakastetaan.
On totta, että lapsen tunteenpurkaus voi tuntua aikuisista ylimitoitetulta. Oletko varma, että hän ei ollut väsynyt tai nälkäinen? Tuskin oikeasti oli kyse siitä puuhakirjasta. Eiköhän siellä ole joitain muita padottuja tai pidäteltyjä tunteita taustalla, mutta puuhakirja räjäytti potin.
Lapsi taitaa oireilla eroanne. Kokee myös varmaan olonsa turvattomaksi, jos hänen raivokohtaus johtaa siihen, että äiti itkee vessassa. Osaako lapsi nimetä tunteen ja sen voimakkuuden? Hänen kanssaan voisi hänen rauhoituttua jutella asiasta. Hänelle voisi kertoa, että tunteet kuuluvat elämään eivätkä ole vaarallisia ja kestävät aikansa ja sitten hiipuvat pois.
Välttäisin kyllä viimeiseen asti lapsen leimaamista ”sairaaksi”, hankalaksi tai vaikeaksi. On aika julmaa lasta kohtaan, että aikuiset näkevät ongelman vain hänessä. Kyseessä on kuitenkin lopulta vuorovaikutusongelma. Vanhemman tulee auttaa lasta tunteiden säätelyssä. Puhu lapselle mielummin niin, että te vanhemmat tarvitsette apua ja työvälineitä lapsen kanssa toimimiseen. Ei niin, että lapsi on ”hullu” ja tarvitsee hoitoa.
Olen itse ollut lapsena sellainen, että saatoin suuttua vaikka kesken Linnanmäen reissun, jos reissussa tuli tilanne/muutos, mitä en ollut ennakoinut. Vanhempieni mielestä olin hankala ja omapäinen lapsi. No, mitä olen nyt aikuisena.
Väitän, että olen keskimääräistä paremmin tunteitani säätelevä aikuinen. Harvoin suutun tai raivoan. En ole koskaan ollut missään psykiatrisessa hoidossa. Minulla on perhe, pitkä parisuhde, työ ja ystäviä.
Lapsesi aivot kehittyvät joka päivä.
Hän ei tule olemaan tuollainen lopun elämäänsä. Hänellä voi olla haastavampia temperamenttipiirteitä.
En kyllä peruisi tuolta lapsesta sitä Särkänniemen reissua. Mitä se autta? Lapsi vaikuttaa jo nyt olevan negatiivisessa kehässä.
Särkänniemen reissun peruminen lisää vaan uhmaa tai masennusta. Kokee olevansa huono ja epäonnistunut. Palkitse mielummin onnistumisista. Kun on ollut päivä, jolloin ei raivaria tullut. En usko että rankaisu auttaa tuota lasta tunteidensa käsittelyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallasi on varmasti itselläänkin paha olla. Viette matkan loppuun ja keskustelet vanhemman pojan kanssa siitä että nuorempi tarvitsee mukavan loman, pyydät häntä asettumaan pienemmän veljen asemaan. Yritä puhua rakentavasti - niin kuin vaikka työkaverille, ei syyttävästi tai kuten lapselle puhutaan. Kysele myös syytä miksi hän on vihainen, yritä jo luoda uudenlaista "teini-äiti" suhdetta, tämä eroaa aika lailla "lapsi-äiti" suhteesta, ja haette keskusteluapua loman jälkeen.
Tottakai pojalla on paha olla, tuollaiset purkaukset eivät tule tyhjästä. Miettikää omalle kohdalle minkä verran stressiä, surua ja ahdistusta vaadittaisiin ennen kuin napsahdatte täysin. Aika paljon, eikö? Niinpä. Pienestä suuttuva lapsi on jo varmasti padonnut sitä pahaa oloa kauan, jottei tämä häiritsisi muita tunteillaan. Purkauksen moittiminen ja ajattelemattomuudesta syyllistäminen viestii lapselle vaan sen ettei tämän tunteilla olekaan väliä. Aivan kuten tämä on ajatellutkin. Hyi sinua kun sinulla on paha olla, pidä tunteet sisälläsi tai pilaat kaikkien loman.
Aikuisen ja lapsen stressinsietokykyä ja ”napsahtamista” ei voi eikä pidä suoraan verrata toisiinsa, koska he eivät ole samalla kehitysasteella, ja ihmisen kehitys tällä saralla jatkuu noin 25-vuotiaaksi asti. Ja toki tässäkin on myös yksilöllisiä eroja jotka vaikuttavat.
Räjähtelevä lapsi ei välttämättä pura patoutunutta stressiä, surua ja ahdistusta, vaan kyseessä voi olla esimerkiksi pettymyksen seurauksena saatu (ylimitoitettu) reaktio. Tämä johtuu tunteiden säätelyn kehittymättömyydestä. Samasta syystä uhmaikäinen lapsi voi saada kohtuuttomat raivarit vaikka vääränvärisistä sukista. Ongelmaksi tämä muodostuu siinä vaiheessa, kun lapsi ei ole enää uhmaikäinen, mutta käytös jatkuu.
Jaa. Itselläni se stressi josta "napsahdin" lapsena ja teininä oli pahempaa kuin mitkään aikuisiällä kokemani negatiiviset tunteet, ihmettelen vieläkin miten selvisin täysjärkisenä aikuiseksi. En ikinä raivonnut tyhjästä vaikka minua pidettiinkin vain hankalana pentuna. Niitä pieniä vihjeitä siitä että kaikki ei ollut hyvin ei huomioitu, ei vanhempia kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa minun kummitytöltä. Koulussa meni ok, mutta kotielämä oli yhtä rääkymistä alusta alkaen. Lapsi muutti maalle 12 vuotiaana ja koko perheen elämä rauhottuu paljon. Toki sitä huutoa on edelleen välillä, mutta kuulemma niitä on noin 80% vähemmän ja isot raivot on muuttuneet lähinnä kiukutteluksi. Ehkä kuviot olivat kaupungissa liian isot (koulu, kaupunkiympäristö, kiire), että kuormitus oli korkealla ja kuppi meni vaan nurin.
Samaa ratkaisua voisin suositella muillekin erityislapsiperheille. No ymmärrän, että voi olla vaikeaa muuttaa, mutta Kai sen raivoavan lapsen kanssa joka päivä eläminen on myös vaikeaa.
Ja mikä lapsella on? On ollut kaikenlaista tukea, perneneuvolaa ym. Mutta diagnoosia ei ole. Perheen kaksi muuta lasta käyttäytyvät ihan normaalisti,ja nykyään myös viihtyvät maalla.Tytön autismi. Sitä ei juuri kukaan ammattilainen Suomessa tunnista. Voin sanoa, että tuollaisen lapsen ja myöhemmin aikuisen elämä on yhtä helvettiä kun kukaan ei ymmärrä ja auta.
Diagnosoimaton AS-nainen
Olen samaa miettinyt ja varmaan asiantuntijatkin.
Koulu sujuu, kavereita on. Sosiaaliset suhteet eivät ole ongelma noin yleisesti. Lapsi on lahjakas joukkueurheilija (täysin omasta tahdostaan), mitä yleensä autistit eivät ole.
Pojat oireilevat usein ulospäin juuri noin kuin ap:n lapsi. Tytöt kääntävät tunteet sisäänpäin. Se voi olla tavalla hankalampaa/vaarallisempaa (itsetuhoisuus/viiltely/syömättömyys jne) vaikka ehkä ympäristölle helpompaa (koska oireilu ei välttämättä näy ulospäin niin paljon). Positiivista on, että lapsi uskaltaa purkaa ja näyttää tunteensa. Nyt pitäisi vaan löytyy vähän lisää säätelykeinoja, jotta pärjää tunteidensa kanssa ja vanhemmat pärjää myös. Jos lapsi ei lyönyt/satuttanut ketään muuta ihmistä eikä itseään niin ei se huutaminen niin vaarallista ole. Toki voi olla kiusallista hotellissa, mutta saipahan tunteensa ulos kehostaan.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko mies osallistuu lasten hoitoon? Vähän vaikuttaa siltä, ettei halua puuttua ongelmiin, koska se vaatii, että jotain täytyy tehdä. Onko lapsella kavereita? Harrastuksia? Kiusataanko koulussa? Miten hän pärjää muiden lasten kanssa? Jos koulukin on hoidon kannalla, niin ehdottomasti jotain on todellakin vialla. Onko erosta isään kuink kauan?
"Seuraavaksi hän alkoi vainoharhaisesti syytellä minua, että kuvaan tai nauhoitan häntä. En ollut tehnyt tai sanonut mitään." 10-vuotiaat ei tällaista puhu. Onko teillä suvussa esim. skitsofreniaa? Tai onko joku tuttu/koulukaveri kuvannut poikaa jossain ja pelkää sitä nyt?
Tuo oli minustakin kaikkein hälyttävintä. Ilmeisesti lapsi on tuossa kohtaa ihan todellisuudesta erillään.
Miten tuon ikäinen edes keksii kuvaamisen tai nauhoittamisen?
Alue: Aihe vapaa
Muuten samaa mieltä, mutta naisia tästä on turha syyllistää. Usein varsinainen syy eroon voi olla miehen pettäminen tms. Nainen vaan tekee sen viimeisen askeleen.