Vanhainkodit, palvelutalot ja vierailijat

Tää tuli hyvänä muikkarina. Heti lähdettiin moikkaamaan mummoa. Vietiin juhannuskukkakimppu ja vähän naposteltavaa mukanamme. Mummo jaksaa puolisen tuntia meidän hälinöitä katsella, eipä ollu iso vaiva.

Mulle soitettiin kerran hoitokodista ja alettiin huutaa, että tekee sitä ja tätä, pitäisi tulla katsomaan. Olin ihan hoomoilasena, että mulla on kyllä isä palvelutalossa, mutta nimi kuulostaa oudolta ja ei isä tuollaista kyllä tee, ja tiedän kaikki hoitajatkin nimeltä. Lopulta selvisi, että soitettiin paikkakunnalta, missä en ole ikinä käynyt ja missä ei ole ikinä sukulaisianikaan asunut, vaan he soittivat väärään numeroon. Soittaja ei siis tiennyt edes lähiomaisen nimeä, kun ihan omalla nimelläni vastasin, oli vain soittanut väärään numeroon. Miten ei tiedetä edes, kenelle pitää soittaa? Tuo paikka oli sitten Pohjois-Pohjanmaalla, mihin minulla ei ole mitään yhteyksiä. 

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 17:16"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 17:02"]

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:57"]Ennen ihana mummuni on syvästi dementoitunut. Vierailulla käydessä huutaa solvauksia ja sylkee. En mene, mieluummin pidän mummusta ne hyvät muistot ennen sairastumista.

[/quote]

Minunkin mummoni on sairastanut Alzheimeria jo vuosia. Sairaus on edennyt vähitellen ja on nykyisin todella pitkällä. Mummo ei muista/tunnista ketään, ei omia lapsiaan saatika lapsenlapsia. Ei ole enää mukana tässä maailmassa, vaikka fyysisesti täällä vielä onkin. Jo vuosia sitten puhui, kuinka haluaisi jo pois papan viereen nukkumaan. Mutta ei, mummo se vain porskuttaa hoitokodissa aivan sekaisin tänä päivänä. Minä (lapsenlapsi) en ole käynyt mummoa katsomassa enää pariin vuoteen, äitini sen sijaan käy silloin tällöin. Vierailut olivat ja ovat aika kurjia. Mummolleni ne ovat, kuin vieras ihminen menisi sinne jotain jonninjoutavia höpöttämään. Hän ei osaa enää keskustella ns. ajankohtaisista asioista. Ennen muisteli lapsuuttaan ja vanhoja aikoja, muisti ne hyvin, mikä on tyypillistä sairaudelle, mutta nykyään ei oikein sekään enää onnistu. Niin hyvin kuin nyt toista ihmistä pystyy tulkitsemaan, ei vierailut anna mummolle enää yhtään mitään. Ei pysy aloillaan kun siellä käy, ei muodustu .. No, mitään.

Minä en siis suostu kantamaan huonoa omaatuntoa hoitokodissa käymättömyydestäni, äitini sen sijaan niin tekee. Siis omasta puolestaan. Toki mummo on hänen äitinsä eli hieman eri asia. Mutta pointtina oli kai se, että ehdottomasti vanhusten luona tulisi käydä sukulaisten ja ystävien, mutta siinä vaiheessa kun muisti ja ymmärrys on täysin mennyt, ei asiat olekaan enää niin yksinkertaisia.

[/quote]Siis uskomatonta.. aivan uskomatonta. Jaa ettet oikeen suostu kantamaan huonoa omatuntoa? Voi jumaliste. Sinussa tulee tämän nyky-yhteiskunnan ihmisarvo käsitys oikein hyvin esiin. Kun ei tapaamiset tuo sinulle enää mitää, ja oletat, etteivät tuo mummollesikaan, niin oikein kehut ja pöyhkeilet, miten et ole kahteen vuoteen enää käynyt? Olen myös vanhainkodissa hoitajana, enkä voi hyväksyä tuollaista ollenkaan. Vaikka eihän minulta kysytä. Oma, rakas mummini, joka on minut kasvattanut, saa kyllä luottaa siihen, että käyn hänen luonaan. Loppuun asti, vaikka olisi kuinka sekaisin.

Ja sinä hoitaja, mikä täällä olet vastaillut, niin kyllä vanhainkodin hoitaja voi antaa läheisyyttä vanhuksille. Voi istua vieressä, pitää kädestä ja kuunnella. Kuule se ei todellakaan tarvitse rajoittua pelkästään hoitotilantaisiin. En tiedä millaiset hoitotyön periaatteet teidän lafkassanne vallitsee, mutta meillä pyritään kokonaisvaltaiseen hoitoon ja siihen kuuluu myös aito välittäminen ja läsnäolo. Eikä se ole sama kuin, että pitäisi jonkun vieressä sängyssä maata ja pussailla.

[/quote]

En minä kehu tai pöyhkeile sillä, etten käy mummoa enää katsomassa. Se, että äitini ja hänen veljensä käyvät mummon (eli äitinsä) luona, riittää minulle. Ollessani lapsi kävimme kyseisessä mummolassa muutaman kerran vuodessa. Tämä mummo ei ole koskaan ollut minulle niin läheinen. En ole koskaan käynyt siellä esim. yksin. Nyt mummo on jo henkisesti poissa tästä maailmasta, eikä sillä vain ole painoarvoa käynkö minä siellä vai en. Oletko töissä dementiaosastolla? Tiedät kai työsi puolesta, millaisia hyvin pitkälle dementoituneet vanhukset voivat olla? Tosiasia on, ettei mummo ymmärrä olenko minä siellä vierailulla vai en. Hän ei ole ikinä ollut sosiaalinen ihminen, eikä ole sitä vanhanakaan.

Täytyy myöntää, että kolahti kovaa sinun kommenttisi. Haluan kuitenkin kertoa, että käyn joka ikinen viikko toisilla isovanhemmillani kylässä; autan kotona, kuskaan kauppaan, vien tuliaisia, kukkia joita rakastavat, ja olen täysillä mukana heidän arjessaan ja elämässään. Ja ei, sitten kun he tai toinen heistä joutuu ehkä joskus laitokseen ym, niin en hylkää tai ajattele, etten viitsi käydä katsomassa. Näitä isovanhempia hoidan loppuun asti, sillä niin myös he ovat hoitaneet minua ja osallistuneet elämääni syntymästäni saakka ihan täysillä. Vaikka muut meidän suvusta eivät viitsi ja "ehdi" käydä, niin minä HALUAN käydä heillä ja osallistua. Vasta vuoroisuutta, läheisyyttä, rakkautta. Sitä minulla näiden isovanhempien kanssa on. En tiedä ymmärrätkö, mutta edelleen omatuntoni on puhdas.

Pointtina siis se, etteivät asiat aina ole niin yksinkertaisia. Paljon on toki ihmisiä, jotka eivät vain viitsi käydä, mutta sinä hoitajana et tiedä perheen historiaa tai mitään muutakaan perheen elämästä. Ei siis kannata olla niin jyrkkä argumenteissaan.

Mä olen hoitaja, joka antaa huoniota, aikaa ja läsnäoloa sillä hetkellä kun vanhuksen luona ollaan tekemässä hoitotoimenpiteitä. Muuten en pitele kädestä ja silittele, huomioin kyllä muuten kyselemällä kuulumisia ja näyttämällä, että ylipäätään olen huomannut ihmisen samassa tilassa ollessani. Tulen hoidettavieni kanssa hyvin toimeen ja kommunikointi pelaa. En kuitenkaan ole se sydämellä (siis mikä se edes on??) työtä tekevä hoitaja joka kiertää vanhusten luona kaivelemassa tuntoja ja olotiloja. Teen sen perusduunin, josta minulle palkka maksetaa ja teen sen huolellisesti. Se on varmaan pitkälti persoonakysymys. Olen tällainen hoitaja ja tällaisena pysyn. Kun lähden töistä, en uhraa ajatustakaan työmaalle ja siellä tapahtuviin asioihin. Työ työnä. Suurin osa ja tärkein tapahtuu kuitenkin muualla ja panostan täysillä siihen. Ehkäpä se auttaa siihen, että jos sjoskus olen jossain hoidettavana, minulle antaa läheisyyttä omaiset ei hoitajat. En edes haluaisi vieraiden ihmisten tulevan jatkuvasti iholle.

ja nykyään yhä useampi on vapaaehtoisesti lapseton. Kukahan heitä käy katsomassa sitten hoitolaitoksessa, kun ei toisten omat lapsetkaan käy? Ehkä hoitajien toimenkuvaa tulisi laajentaa.

Mielenkiintoista keskustelua!