Mitä tehtävissä, kun mies vihaa vauva(-aika)a? :(

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:51"]

Niin no, jos sä kerran jo hoidat sen vauvan suurimmaksi osaksi yksin, kuten kerroit.. niin eikö se oo sama erota?

[/quote]

Palstamammalle vissiin miehen ainoa käyttö on lastehoitoapuna.

Reagoisin täsmälleen samoin kuin miehesi. Siksi en ole lapsia hankkinutkaan. Joidenkin on vaikea ymmärtää, etteivät kaikki todellakaan ole mitään lapsi-ihmisiä!

Oisko kannattanut kysyä vaikka miehen eksältä millainen mies oli silloin kun heidän lapset oli vauvoja? Ei kait sitä tietenkään siinä ihastuksen huumassa tuu semmoisia kyseltyä, rikotaan vaan lasten perhe ja heti pamahdetaan paksuksi ukolle. Joskus kannattaisi varmaan miettiä vähän pidempäänkin eikä mennä vaan omien mielihalujen mukaan..

Babu blues voi olla miehelläkin. Meilläkin mies teki pitkää päivää lasten ollessa vauvoja ja vaikka osallistui mukisematta vauvan hoitoon niin varsinainen ilo lapsen kanssa olemiseen on tullut siinä kun lapset ovat olleet vuoden ikäisiä. Nykyisin mies ottaa ilolla lapset mukaan kaikkiin touhuihin.. Lapset ovat 3-vee ja 1,5-vee vanhat. Kolmisen viikkoa sitten olin 3 vuorokautta reissussa yksin ja kotiväellä oli ollut todella hauskaa kolmistaan.

Paha mieli linulle tuli sinun puolestasi, mutta veikkaan että miestä vaivaa jonkinlainen baby blues... Elämä ja teidän parisuhde on kerta kaikkiaan muuttunut vauvan tulon myötä ja mies opettelee ja etsii omaa paikkaansa. Anna hänelle aikaa... Koeta nyt vaikka sinnitellä ensimmäinen vuosi, joka on parisuhteelle se kaikista rankin vaihe. Uskon, että teillä helpottaa vähitellen kun vauva alkaa ottamaan mieheesi enemmän kontaktia ja miehesi tutustuu siihen pieneen persoonaan. :) Tsemppiä! Toivottavasti vauvan itkuisuus myös helpottaa!!

Voi kamalaa :o mä en todellakaan antais miehen käyttäytyä tolla tavalla, siis en koskaan. Siis kyllä normaalin terveen ihmisen kuuluu purkaa oma turhautuminen ja kiukku jollain toisella tapaa kuin viattomaan vauvaan.....se pitäisi tehdä selväksi. Menkää neuvolaan juttelemaan asiasta yhdessä? Ja hoida sinä vauvaa koko ajan jos mies ei vielä koe kykenevänsä. Toi käytös kuullostaa tosi huolestuttavalta. Pitäisikö sinun lähteä vaikka viikoksi vauvan kanssa jonnekkin sukulaiselle tms? Niin mies saisi levätä.. Sekin saattaisi auttaa?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:04"]

Reagoisin täsmälleen samoin kuin miehesi. Siksi en ole lapsia hankkinutkaan. Joidenkin on vaikea ymmärtää, etteivät kaikki todellakaan ole mitään lapsi-ihmisiä!

[/quote]

On hyvä, että olet tiedostanut tämän etkä hanki lapsia. Sillä, onko lapsi-ihminen vai ei, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten käyttäytyy vauvaa kohtaan. Aikuisen ihmisen tulee pystyä käyttäytymään asiallisesti ja hoitamaan vastuunsa. Tässäkin tapauksessa vastuu on vielä vapaaehtoisesti otettu.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:05"]

Oisko kannattanut kysyä vaikka miehen eksältä millainen mies oli silloin kun heidän lapset oli vauvoja? Ei kait sitä tietenkään siinä ihastuksen huumassa tuu semmoisia kyseltyä, rikotaan vaan lasten perhe ja heti pamahdetaan paksuksi ukolle. Joskus kannattaisi varmaan miettiä vähän pidempäänkin eikä mennä vaan omien mielihalujen mukaan..

[/quote]Mistäs sä tämän tulkinnan oikein väänsit tähän aloitukseen? Miten tulit juuri näin vastanneeksi.

Vaihda miestä, älä pilaa elämääsi ja odota sitä jotain parempaa.. Lasta pitää osata rakastaa ja se pitää hyväksyä perheenjäsenenä ja olla vastuussa ilman että toisen vanhemman tarvitsee puuttua tekemisiin.

Itsekin todennäköisesti reagoisin ap:n miehen tavoin, en kestä kovia ääniä enkä sitä ettei se käskystä lopu(vanhemmilla lapsilla) ja hävettää myöntää tämä. Tosin tiedostan asian enkä siksi ole hankkinut lapsia. En tunne itseäni normaaliksi, mutten tiedä mitä asialle voisi tehdä

Ap, se voi olla sitä että toisille se ääni oikeasti on vain erilainen ärsyke. Sanotaan että vauvan itku on stressaavin ääni, evolutiivisesti varmasti kehittynyt sellaiseksi. Minulle ainakin oman vauvan itku on aina ollut sellaista että pystyn sitä kyllä kuuntelemaan, "menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" niin sanotusti enkä ota sitä itseeni. Toki reagoin ja yritän rauhoittaa vauvaa, mutta aika pitkään pitää sen huudon jatkua että oma syke alkaa nousta. Toki melu on aina melua ja stressaa, mutta on sellaisiakin äitejä/vanhempia, jotka stressaantuu kyyneliin oman lapsen itkusta. Vaikuttaa siltä että sun miehesi on sellainen joka ei vaan kestä sitä ääntä (reagoi aggressiivisesti), ja sen sietämättömyys hänen mielessään pilaa nyt kaiken. En usko että sitä tunnetta pystyy oikein ymmärtämään tällainen joka ei samalla tavalla reagoi. Ehkä siitä miehen ahdistustasosta saa käsityksen noiden hänen reaktioittensa perusteella, ettei hän pysty ajattelemaan vauvaa vaan ajattelee vain sitä huutoa ja tunteita joita siitä hänessä itsessä herää. Mutta kuten sanottu tässä monta kertaa, niin miehen elämässä varmaan on niitä elementtejä nyt, jotka tekee hänet erityisen herkäksi tuolle itkustressille. Ja ehkä puuttuu sellaisia elementtejä, jotka siltä suojaisi, siis suhde vauvaan ei ole (eikä minusta voikaan olla) samanlainen kuin sinulla ja kenties ei järjenkään tasolla ole yhtä vahvaa tietoa siitä mitä se vauvan itku on. Tai miten se aikuisen reaktio vaikuttaa vauvaan. Siitä ehkä se absurdilta vaikuttava volyyminappulatoive. Onhan se aikuiselta absurdia ja kohtuutonta ajatella että jos vauva vaan itkisi hiljempaa niin olisin itse parempi, koska tosiaan eihän vauva ole muuta kuin avuton, täysin aikuisen armoilla oleva olento. Mutta jos ei vain kestä niin ei kestä, ja ennemmin kuin yrittää järjellä ymmärtää mitä se mies tarkoittaa kun sanoo tuollaista, on varmaan parempi yrittää tavoittaa se tunne mitä hän yrittää selittää.

Sulla vaikuttaa olevan ihan järkevä suhtautuminen asiaan. Ajattele että hyvä kun molemmat nyt tiedostatte tilanteen, pahempi olisi jos se olisi vielä päässyt kummankaan huomaamatta jatkumaan ja pahenemaan. Eli ehdottomasti hyvä että mies on puhunut asiasta, vaikka ehkä nyt olisi sitä mieltä että puhui sivu suunsa ja liioitteli. Totta siinä kuitenkin varmasti osa on ollut, vaikkei koko totuus olisikaan. Ihminenhän voi helpostikin suhtautua ristiriitaisesti asioihin, eikä haluaisi myöntää niitä negatiivisia/epäsopivia tunteita vaikka ne osa totuutta olisivatkin.

Minusta sinä voit hyvin kertoa miehelle miltä sinusta tuntuu se hänen käytöksensä ja kertoa että sitä ei saa enää tapahtua. Stressaantumisen ja miehen tunteet voi ymmärtää ja jopa hyväksyä, mutta sitä käytöstä ei. Sopikaa joku selkeä toimintatapa, jolla estätte ne tilanteet kunnes saatte parempaa apua. Mutta jotta et itse katkeroituisi ja jotta pystyisit pitämään kiinni siitä (etkä ajattelisi itsekin ehkä väsyneenä että koita nyt kestää aikuinen ihminen tms.), niin sinun pitäisi saada varmuus että mies on oikeasti vilpitön ja yrittää parhaansa, eikä käytä tuota huonoa käytöstä free passina luistaa lapsenhoidosta. Jos sulla on tunne, että mies ns. kiristää vapaa-aikaa itselleen kun taas itse olet koko ajan kiinni vauvassa, niin varmastikaan ei tule homma kovin hyvin sujumaan. Jos taas luotat että mies osallistuu sen minkä pystyy, niin jaksat ehkä itsekin paremmin tukea ja ottaa vastuuta silloin kun mies taas ei pysty. Jos sulla itsellä on voimia niin taidat tässä joutua jonkinlaiseksi lapsenlikaksi vahtimaan miestä, jos tuntuu ettei ole voimia niin lähde mieluummin vaikka sinne isovanhemmille. Tsemppiä!

Miehesi on aivan kuin minä! Meillä on 4kk ikäinen vauva. En tiedä miksen ole kiintynyt lapseen. En tosin kiroile tai huuda hänelle, vaan hoidan kuten kuuluu. Mies onneksi rakastaa lasta normaalisti, minä kadun.

Mitenhän tuollanen hullu reagoi sitten kun se pieni vauva kasvaa kiukuttelevaksi uhmaikäiseksi, joka saa itkupotkuraivareita? Ei voi käsittää miten joku voi huutaa omalle pienelle vauvalleen?? On munkin mies töissä välillä 12 tuntisia päiviä, voi äksyillä välillä lapsille, mutta ei ikimaailmassa hauku tai tartu kiinni oli sitten kuinka väsynyt tahansa!!! Ja meiltä löytyy pikkuihmisä pienin ikäeroin 4 kappaletta, joista pienin ihan vauva. Tuntuu, että tämä pienin on vielä oikein erityisen paljon sylitelty, pussailtu ja nuuskuteltu tapaus. Miehellä mitkään hormonit voi sekasin olla, päässä vikaa ja paljon!

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:12"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:05"]

Oisko kannattanut kysyä vaikka miehen eksältä millainen mies oli silloin kun heidän lapset oli vauvoja? Ei kait sitä tietenkään siinä ihastuksen huumassa tuu semmoisia kyseltyä, rikotaan vaan lasten perhe ja heti pamahdetaan paksuksi ukolle. Joskus kannattaisi varmaan miettiä vähän pidempäänkin eikä mennä vaan omien mielihalujen mukaan..

[/quote]Mistäs sä tämän tulkinnan oikein väänsit tähän aloitukseen? Miten tulit juuri näin vastanneeksi.

[/quote]

Kuulostaa turhankin tutulta tuo meininki ja lapsen ikäkin täsmää. Tais ap:lla vain tosiaan jäädä puolet tarinasta kertomatta ;)

Mies tosiaan kokee tästä itse huonoa omatuntoa ja kokee olevansa huono isä. Kaikilla lapsellisilla tuttavilla on ollut ns. helpot vauvat eli ei koliikkia tai vaativia vauvoja. Mies kertoi että tuttavapiirissä lähinnä naureskellaan eikä oteta todesta, kun hän sanoo ettei meinaa jaksaa vauvaa.

Mies sanoi eilen saunassa, että odottaa sitä aikaa kun lapsi on isompi, voivat puuhailla kaikenlaista yhdessä ja mies saa olla lapsen "sankari". Sanoin kyllä hänelle, että tätä menoa lapsi ei häntä sankarina pidä.

Hoitoapua en saa keneltäkään, oma äitini asuu satojen kilometrien päässä eikä anna hoitoapua muutenkaan, miehen äiti vielä kauempana. Pärjään kyllä itse vauvan kanssa ihan OK (etenkin nyt kun koliikki on menossa ohi, luojan kiitos), mutta tietysti joskus lapsi on jätettävä isälleen, esim. asioilla käymisen tai liikunnan ajaksi. Pitää ehkä alkaa vältellä näitä, että olisin aina itsekin läsnä, kun mies hoitaa vauvaa, tai järkätä niin, että ovat kahdestaan julkisella paikalla, jolloin mies käyttäytyy ihan hyvin.

Sanoin jo eilen miehelle, että menemme puhumaan tästä psykologille. En ehdottanut vaan ilmoitin. Meillä on onneksi hyvä terapeutti tiedossa, jolle saamme nopeasti ajan.

Nro. 20:lle tiedoksi, että olemme olleet miehen kanssa yhdessä reilun vuosikymmenen, mitään kummoisia exiä ei miehellä ole, muista lapsista puhumattakaan. Mikään miehen aiemmassa käytöksessä tai luonteessa ei ole ennakoinut tällaista, muuten olisinkin miettinyt lapsen hankkimista uudelleen.

AP

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 11:35"]Ja naisenko, jolla se RASKAIN TAAKKA, eli synnytys, imetys, hormoonien heittely ja vielä sylivauvan hoitoa 99% ajasta pitäisi vielä saatan jotain aikuista lasta hoitaa?

Että ihan pitäisi vielä kuolemanväsyneenä miestä palvella ja seksiä antaa, ettei mies suutu ja ahdistu. Hyi vittu mikä "mies" olet.

Onneksi ei ole tuollaista mikkihiirtä. Kunnon mies ei syyttele tai eroa tai petä sen PIENEN ajan ihmisen elinkaaressa kun naisella on sylilapsi ja raskas elämänvaihe, vaan jaksaa odottaa. Sitä kutustaan RAKKAUDEKSI.  Kyllä seksikin maistuu sitten, kun huomaa miten hyvä ja kunnollinen mies ON, eikä nalkuttava narisia.

Älä hanki lasta jos et kestä näitä luonnollisia vaiheta.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 09:31"]

Arvon Akat, ei teilläkään kovin hyvin mene. Ei elämästä mitään tule jos äidit on noin itsekkäitä ja yksisilmäisiä. Itse isänä ja monen isän kaverina, näen teidän asenteen pahempana.

Isäksi päästäkseen saa yleensä nauttia seuraavia lääkkeitä: raskausaikana ja sen jälkeen, seksittömyyttä ja torjutuksi tulemista.

Moni äiti lähes hylkää miehensä, vauva muuttuu tärkeimmäksi. Toki vauvaan pitää paneutua mutta iso shokki tulla hylätyksi pari suhteessa.

Tilstollisesti miehet tekevät enemmän ja vastuullisempia töitä. Aika harvalla äidillä on tietoa ja kokemusta kovasta stressistä. Rinnastaisin sen lähes paniikkireaktioon.

Jos isä noilla taustoilla masentuu tai joutuu pureksimaan omaa tilannettaan, ei Se ole ihme.

Eron vaatiminen tässä tilanteessa on väkivaltaa miestä kohtaan, sillä saa vain isättömän lapsen.

Te ootte aikoja Akat

[/quote]

[/quote]

Ei tässä oo siitä kiinni onko naisella raskaampaa, tai että naisen pitäisi antaa miehelleen sääliseksiä. Juuri nämä raivohullut akkojen kommentit kuvaa sitä ettei ymmärretä että miehellä voi olla vaikeaa.

Toisen pahoinvointia ei tarvitse verrata synnytykseen jne. Ymmärrän jos juuri synnyttänyt nainen ei kykene huomioimaan miehen pahoinvointia, mutta entäs te muut eron huutajat? Tasapainottomia\ empatiakyvyttömiä normaalisti?

Isä

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 12:17"]

AP taas tässä.

Sankaruudella mies ilmeisesti tarkoitti esikuvana olemista, että lapsi ottaa isästä mallia ja tukeutuu häneen. Ei sisäistä ollenkaan, että nykyisellä käytöksellään murentaa tämän "sankaruuden" perustuksia jo nyt.

Tällainen kielenkäyttö ja aggressio on uutta mieheltä, ei ole esim. haukkunut minua koskaan suutuspäissään, ennemminkin meistä kahdesta välttää enemmän konflikteja ja on rationaalisempi, jostain syystä vauvan suhteen asetelma on aivan päinvastainen.

Hereilläoloaikana (tai niin kauan kun vauva ei itke) mies hoitaa lasta hyvin, leikittää ja sylittelee. Siksi tuli itselleni niin suurena yllätyksenä ja järkytyksenä miehen avautuminen siitä, miten paskaa koko tämä vauva-arki hänestä on ja lapsi lähinnä ärsyttävä. Olen nakittanut miehelle nukuttamisen juuri siksi, ettei muuten ehdi nähdä lasta paljoakaan. Sillä ei ole merkitystä, kuka vauvan nukuttaa, koska mies hermostuu vasta myöhemmin kun itku ei lopu, vaikka minä olisin laittanut lapsen nukkumaan.

Mies on ollut eilen ja tänään katuvainen ja pahoittelee käytöstään. Sanoo, että lapsi on sittenkin rakas, että puhui vihaisena ohi suunsa. On googlannut ja lukenut paljon tekstejä vanhempien vihantunteiden hallinnasta yms. En vaan osaa enkä halua painaa tätä villaisella. Sinne terapiaan olemme nyt menossa, mies ei vastusta sitä.

Mies mainitsi toivovansa, että vauvassa olisi volyyminappula. Mielestäni tämä on ihan absurdi lähestymistapa, koska mieshän helpottaisi sillä vain omaa oloaan. Minulle vauvan itkun volyymi on se ja sama, haluan joka tapauksessa lohduttaa lasta niin, ettei enää itketä. Toivottavasti mies heräilee terapiassa vähän miettimään asioita vauvan kannalta eikä aina oman mukavuutensa lähtökohdasta.

AP

[/quote]

Minä kyllä kolmen nyt jo täysi-ikäisen lapsen äitinä ymmärrän tuon volyyminappulatoiveen paremmin kuin hyvin : )

En jaksanut kahlata koko ketjua, mutta sanon nyt tämän: Te, jotka eroa huutelette, ette tajua yhtään mistään mitään. Teillä ei varmaan joko ole lasta, olette 18-vuotiaita tai sitä nuorempia itsekin, tai sitten teidän lapsenne ovat olleet kilttejä ja hyvin nukkuvia. Valvominen ja sen lisäksi vaativa työnteko tekee ihmisen hulluksi. Mies ei takuulla ole oma itsensä nyt, ei kai ap hänen kanssaan olisi muuten tieten tahtoen lasta hankkinut, ja molempien toiveesta lapsi vieläpä syntyi. 

Koettakaa nyt jo hyvät huutajat tajuta, että jos teiltä riistetään yöunet useamman kuukauden ajat ja silti joudutte käymään töissä, se on sama kuin jatkuva humala- tai krapulatila ja sekoaminen. (Lähes) kaikki koliikkilapsen vanhemmat pimahtavat jossain vaiheessa, kaikilla se ei vain purkaudu suoraan läheisiin, joten se ei tule näkyväksi ja kaikki eivät siitä puhu keskustelupalstoilla tai edes läheistensä kanssa. 

Ap:lle paljon voimia. Älä eroa. Anna miehelle aikaa. Yritä mennä välillä äitisi tai muun läheisen luo yöksi vauvan kanssa, jotta mies saa nukkua. Älä missään tapauksessa laita miestä heräämään yöllä vauvanhoitoon. Tee se itse, sinä olet teistä kahdesta se jaksavampi. Älä jätä vauvaa miehesi kanssa kahden, jos vähääkään epäilyttää. Isä ehtii muodostaa suhteen vauvan kanssa, kunhan tilanne rauhoittuu, yöt rauhoittuvat ja arki normalisoituu. Siihen voi mennä vielä aikaa. Jos vauva ei nuku 3-6 kk päästäkään, harkitse unikoulua. Ole lempeä itsellesi ja vauvallesi. Ole ymmärtäväinen miestäsi kohtaan. Puhukaa, jos hän suinkin jaksaa. Juhannussaunatunnustus oli puhumista ja on tärkeää, että mies kertoo sinulle noista tunteista eikä haudo niitä sisällään. Tsemppiä ja kaunista kesää teille kaikille!

Ikävä tuottaa pettymys nro. 20/29, mutta en ole ajattelemasI henkilö.

AP

Vauvan tulo perheeseen on suuri mullistus,myös miehelle. Olette täysin uudessa tilanteessa ja varsinkin vauvan kolikki on varmasti vaatinut veronsa myös mieheltäsi,varsinkin kun tekee pitää päivää. Näkisin tärkeimmäksi et isä saisi nyt nauttia vauvasta ja sopeutua elämään lapsen kanssa. Nyt ei todellakaan ruveta erottamaan isää ja lasta,muuten lapsi jää isälle etäiseksi myöd jatkosda. Niin ja myöd isälle voi tulla ns babyblues,olisiko isän mahdollista tulla mukaan neuvolaan jossa voisitte ottaa asian esille?

Nyt ekaksi vaadi että mies lyhentää työaikaansa reilusti. Kenenkään työ ei ole niin tärkeä, että sitä pitäisi tehdä 10 tuntia päivässä, varsinkaan silloin kun perheessä on pikkuvauva. Miehelle 30-35 tunnin viikko ja enemmän kotona sinun apunasi vauvaan tutustuen. Ihme prioriteetit nykyaikana.