Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehtävissä, kun mies vihaa vauva(-aika)a? :(
21.06.2014 |
Vauva on nyt 3,5 kk, aiemmin koliikkivauva mutta nyt itkuisuus on vähentynyt huomattavasti. On kuitenkin (miehen mielestä) vaikea nukutettava, itkee/kitisee 15-45 minuuttia nukkumaanmenon jälkeen (minun mielestäni tämä on aivan normaalia).
Mies tekee 10-tuntista työpäivää ja näkee vauvaa ohimennen aamulla ja illalla kahden tunnin ajan, jolloin kylvettää ja laittaa nukkumaan. Leijonanosa hoitovastuusta on siis minulla, kun vanhempainvapaalla olen. Heti vauvan synnyttyä mies oli isyysvapaalla ja hoiti silloin lasta hienosti.
Miehellä on tosi lyhyt pinna vauvan kanssa erityisesti kun vauva itkee. Mitään ravistelua tms. fyysistä käsinkäymistä ei ole tapahtunut, mutta mies saattaa esim. työntää naamansa vauvan naamaan kiinni ja huutaa vauvan itkun kaltaista itkua täyttä kurkkua selvästi vauvan säikäyttäen (toki puutun tähän jos näen). Mies myös kiroilee vauvalle, saattaa sanoa esim. "Nyt turpa kiinni senkin paskapää", mikä tietysti tuntuu minusta äitinä hirveältä, vaikka vauva ei sitä ymmärräkään. :(
Eilen juhannussaunassa kysyin mieheltä, milloin hän aikoo lopettaa vauvalle kiroilemisen, jonakin päivänähän vauva ymmärtää, mitä isi sanoo. Mies vastasi "Sitten kun ei enää kaduta, että tehtiin vauva."
Menin ihan hämilläni tuosta vastauksesta. Mies alkoi sitten avautua, kuinka viimeiset 3 kk on ollut hänelle ihan helvettiä, vauvan hoitaminen on hirveää eikä hän tunne vauvaa kohtaan mitään muuta kuin ärsytystä.
Mitä ihmettä tässä on tehtävissä? Ei tässä enää katuminen auta, kun vauva on jo. Vauva hankittiin molempien toiveesta, ennen tätä raskautta sain keskenmenon ja mies oli siitä aivan rikki. En siis ole "nalkittanut" miestä vastentahtoisesti isäksi. Ylireagoinko, onko tällainen normaalia ja ohimenevää?
Ja joo, toista lasta ei tähän perheeseen tule.
Kommentit (114)
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:16"]Mitenhän tuollanen hullu reagoi sitten kun se pieni vauva kasvaa kiukuttelevaksi uhmaikäiseksi, joka saa itkupotkuraivareita? Ei voi käsittää miten joku voi huutaa omalle pienelle vauvalleen?? On munkin mies töissä välillä 12 tuntisia päiviä, voi äksyillä välillä lapsille, mutta ei ikimaailmassa hauku tai tartu kiinni oli sitten kuinka väsynyt tahansa!!! Ja meiltä löytyy pikkuihmisä pienin ikäeroin 4 kappaletta, joista pienin ihan vauva. Tuntuu, että tämä pienin on vielä oikein erityisen paljon sylitelty, pussailtu ja nuuskuteltu tapaus. Miehellä mitkään hormonit voi sekasin olla, päässä vikaa ja paljon!
[/quote]
Opettele sinä ymmärtämään että ihmiset ovat erilaisia ja mm stressin sieto on kaikilla omansa. Typerää tulla vertailemaan:kun minun ukkoni sitä,minun ukkoni tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No hyvin on osannu miehes peittää sulta todellisen luonteensa. Oiskohan kannattanu ottaa ensiks se koiranpentu harjotusvauvaks, niin ois vähän osannu ennakoida. Sekin osaa valvottaa ja itkeä varsinkin ekat yöt. Meillä mies on nukkunu aina koiranpentujen kanssa olohuoneen lattialla ekat kaks viikkoa vierekkäin, ihmisvauvat on saaneet itkeä koliikkivaivojaan sen mahanpäällä pötkötellen. Eroa nyt hyvänen aika tuollasesta tyypistä, ei siinä psykiologit auta.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 06:54"]Tuli kyllä todella huono olo niin vauvan kuin aloittajan puolesta. Niin vähän kun miehesi edes näkee vauvaanne ja saa yötkin nukkua rauhassa. Kyllä aikuisen täytyy pystyä käyttäytymään aikuismaisesti eikä menettää hermoa noin pienestä.
Kyllä on vauvalla turvaton olo kun joku karjuu naaman vieressä, ihan kestämätön jo ajatuksenakin. Ehdoton ei tuollaiselle julmalle toiminnalle. Sinuna kyllä en katselisi ensimmäistä kertaakaan vaan hankkiutuisin eroon ettei pääse enempää pilaamaan lapsen elämää. Miten voit hyväksyä tuollaista tehtävän omalle pienelle vauvallesi, mieti nyt hyvä ihminen ja tee jotain. Kerro asiasta joillekin läheisille ihmisille ja suojele lastasi niinkuin äidin kuuluu!
[/quote]
Ihmetyttää tuon "pitää pystyä" - ilmauksen hokeminen. Kaikki kun eivät pysty, ja sellaiseen ei voida velvoittaa, mihin ei pysty.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:18"]Nyt ekaksi vaadi että mies lyhentää työaikaansa reilusti. Kenenkään työ ei ole niin tärkeä, että sitä pitäisi tehdä 10 tuntia päivässä, varsinkaan silloin kun perheessä on pikkuvauva. Miehelle 30-35 tunnin viikko ja enemmän kotona sinun apunasi vauvaan tutustuen. Ihme prioriteetit nykyaikana.
[/quote]
Uskomatonta, toi voi onnistua julkisella sektorilla mutta ei yksityisellä vastuullisissa tehtävissä. Itse joutuisin sanomaan alaiselleni, tehtävä pitää siirtää toiselle henkilölle jos hän ei kotiasioiden takia suoriudu tehtävistä.
Se kamala isä
Miehesi lienee masentunut. Minusta (naisesta) tuntui juuri tuolta, kun minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus. Silti tuollainen käytös ei ole laisinkaan hyväksyttävää, ja jos mies ei lopeta sitä tällä sekunnilla, niin hänet tulisi pitää mahdollisimman kaukana vauvasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi tulla yllätyksenä, että mies suhtautuu stressiin, lapseen ja vanhemmuuteen eri tavalla kuin nainen? Ei ihme, että niin moni suhde päätyy eroon pikkulapsi-aikana.
Siis mies ei kestä nähdä lasta aamulla ohimennen ja n. 2h päivässä?
Oikeasti, miehesi ei todellakaan ole valmis isäksi ja en antaisi hänen olla lapsen kanssa hetkeäkään kahdestaan, enkä muutoinkaan käsitellä lasta.
Jos on noin hermoheikko, niin onko siitä jatkossakaan isäksi?
Varmaan pitäisi ymmärtää miestäsi, mutta en ymmärrä.
Ehkä voisin ymmärtää, jos lapsi olisi todella vaikea, koliikkia ja huutoa ja huonosti nukuttuja öitä, silloin voisi mennä nuppi niin kireelle että huutaa, mutta miehesihän ei edes hoida lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, hienoa että ilmoitit teidän menevän psykologille, hyvä sinä! Ja hyvä että mies ymmärtää sentään hävetä. Ehkä hän tosiaan on masentunut ja tilanne vielä paranee.
Mutta miten oma jaksamisesi? Hoidat jo nyt ns.kaiken eikä millekään hullulle huutajalle voi jättää lasta. Pidemmän päälle sinä saatat väsyä ja katkeroitua. Hoitoapua tarvitsette. Isovanhemmat kaukana, mutta ovatko eläkkeellä? Pääsisivätkö vaikka viikonlopuksi kylään?
Entä millaiset ovat välit miehen vanhempiin, voisitko heille kertoa että miehellä on kriisi? Voisi meinaan herätellä miestä jos tämän oma äiti vähän kertoisi faktoja vauvoista ja lapsiperhe-elämästä. Kuulostaa niin epärealistiselta tuo että odottaa olevansa lapsen sankari. Niin ei ehkä koskaan käy ja silti vanhemmat lähes aina rakastavat lapsiaan. Vanhempien kuuluu antaa varauksetta hellyyttä lapselle.
Niin ja oma mieheni on ollut mahtava, hellä ja vahva isä ensimmäistä päivistä lähtien molemmille lapsillemme. En ymmärrä täysin näitäkään joissa isyys on alkanut maistua vasta kun lapsen kanssa voi pelata tms. Aivan kuin lapsi olisi aikuista varten, vaikka tilanteen pitäisi olla päinvastoin. Aikuinen hoitaa, kasvattaa, on tukena ja aikanaan auttaa lasta lentämään pesästä.
Sori meni vähän OT loppua kohden :) mutta hyvä että haette apua! Ehkä suku ymmärtää?
Työstressi?
Onko huutanut siis arki-iltaisin, viikonloppuiltaisin vai ihan aina iltaisin?
Veikkaan kyllä työstressiä, joka saa lisäpontta siitä, ettei saa vauvaa hiljaiseksi.
Hienointa tässä on se, että mies on tajunnut, ettei hän toimi normaalisti eikä edes sallitusti. Siitä kertoo kaikki googlaaminen. Toinen hyvä juttu on se, että olette avanneet keskusteluyhteyden. Sopikaa nyt vielä ennen psykologikäyntiä pelisääntöjä. Mies voisi hankkia korvatulpat, jos se auttaisi vauvan huudon käsittelyssä. Tämän lisäksi voisitte sopia, että jos alkaa ärsyttää, niin vauva turvallisesti sänkyyn/sitteriin ja mies toiseen huoneeseen. Vauva kestää paremmin hetken yksinäistä itkua kuin pelottelua. Kolmanneksi voisitte sopia, että mies kävisi purkamassa työpaineitaan töiden jälkeen esim. lenkillä tai kuntosalilla. Tunti siellä saattaa auttaa purkamaan niitä paineita. Yksi vaihtoehto on, että tämän iltahuudon alkaessa mies lähtee lenkille, niin jaksaa paremmin sitä taas kuunnella.
Tsemppiä. Myös neuvolasta voi saada nopeaa keskusteluapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ap,
Olen psykologi ja kahden pienen lapsen äiti. Minulla on tietenkin tilanteestasi vain oma mielipiteeni, mutta ammattini toin esille vain siksi että sitä myöten olen päässyt näkemään monen lapsiperheen ongelmia.
Ensinnäkin, onneksi olkoon että olette selvinneet koliikkiajasta! Se on koettelemus, joka varmasti natisuttaa jokaisen parisuhdetta ja mielenterveyttäkin.
Eiiih, pitkä älypuhelimella kirjoittamani teksti ei sitten tullutkaan kuin alkupätkä! ☹ en jaksa tällä luurilla näpytellä uudestaan, mutta onneksi teillä onkin kykyä hakea apua tilanteeseenne. Älä huoli, kaikki voi järjestyä vielä oikein hyvin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiiih, pitkä älypuhelimella kirjoittamani teksti ei sitten tullutkaan kuin alkupätkä! ☹ en jaksa tällä luurilla näpytellä uudestaan, mutta onneksi teillä onkin kykyä hakea apua tilanteeseenne. Älä huoli, kaikki voi järjestyä vielä oikein hyvin!
AP sanoi että mies on nukkunut yönsä hyvin. Unenpuute varmasti tekisikin sekopäiseksi ja selittäisi tätä asiaa, mutta siitä ei ilmeisesti ole kyse. Yhtä kaikki, on muitakin tekijöitä jotka voi yhdessä vaikuttaa että mies nyt on tuollainen kuin on, siis herkkä ja reagoi hyökkäävästi. Kriisi mikä kriisi, oli syy mikä tahansa. Toivottavasti saat ap omatkin tunteesi aikanaan käsiteltyä, varmaan herättää mm. epäluottamuksen, pettymyksen ja vihan tunteita sinussakin tuollaiseen tilanteeseen joutuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että olen vasta viime päivinä "herännyt" miehen käytökseen, koska koliikkivaihe oli niin rankka meille kaikille ja itsellänikin oli negatiivisia ajatuksia, joita en kuitenkaan vauvalle näyttänyt tai ilmaissut. Nyt elämä on kuitenkin helpompaa ja rauhallisempaa, mutta miehen kireät hermot näyttävät jääneen päälle.
Meillä on lemmikkieläimiä, osa käytökseltään hankaliakin erityisesti "pentuikäisenä", eikä mies ole polttanut niihin päreitään vaan on hoitanut asianmukaisesti. Siksikään en osannut tällaista ennakoida. Tuttavien nukkuvia/tyytyväisiä vauvoja mies sylittelee mielellään ja juttelee/puuhailee pienten lasten kanssa. Tietenkin se on aivan eri asia kuin oma lapsi, mutta kuitenkin. Mielestäni ongelma ei tässä ole se, etteikö mies ymmärtäisi vauvojen päälle, tiedostaa kyllä myös sen, että vauva viestii itkemällä kun ei muuta osaa. Itse tilanteen ollessa päällä se kaikki vaan unohtuu. :(
Kaikki isovanhemmat ovat edelleen työelämässä ja heistä maantieteellisesti lähimmät (omat vanhempani) eivät tosiaan anna hoitoapua. Ottavat kyllä mielellään meidät kylään, mutta minä hoidan silloin vauvan 100%, edes vaippaa eivät suostu vaihtamaan. Toki voisin mennä heille vaikka viikoksi, jos tilanne niin vaatii. Mieluummin kyllä hoitaisin vauvaa kotona. Isovanhempia en todellakaan kutsu meille, koska odottavat passaamista ja siihen en tässä tilanteessa veny. Vauvaa olen toistaiseksi jaksanut hoitaa, kuten mainitsinkin. Joskus on vaikeita päiviä, mutta eihän tätä ikuisesti jatku, nytkin on jo helpottanut paljon.
AP
Minusta se ei ole ihmeellistä, että jos on kovat odotukset vauva-ajalle ja se onkin koliikkia (joka on ihan hirveää), siihen päälle raskas työ (ei pelkästään se työaika vaan kenties työn sisältökin stressaa) ja ehkä joku muukin masennukselle altistava juttu, että ei ole oma itsensä. Jos ap tuntuu että itse olet suht kunnossa, niin tämä on ehkä sellainen tilanne teidän elämässä, kun sinun täytyy pitää teidän perhettä kasassa. Se terapia on varmasti loistava idea. Toivon että itse jaksat, onhan sinullakin elämä muuttunut, olet elänyt sen koliikkiajan ja kannat päävastuun vauvasta, sekä joudut murehtimaan miehenkin käytöstä. Jos jaksat vauvan kanssa niin ehkä pystyt ilmankin hoitoapua pärjäämään pahimman yli, mutta jos tuntuu että oma pää hajoaa jos on koko ajan kiinni vauvasta, niin etsi reippaasti apua.
Uskon että jos miehesi on kuitenkin aiemmin ollut ihan ns normaali ja lapsirakas ihminen, että selviätte tuosta ja hänestä voi ihan asiallinen isä tulla, kunhan ymmärtää sen oman roolinsa siinä isä-lapsi-suhteen rakentamisessa ja opettelee stressin hallintaa.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 23:00"]
Hyvä ap,
Olen psykologi ja kahden pienen lapsen äiti. Minulla on tietenkin tilanteestasi vain oma mielipiteeni, mutta ammattini toin esille vain siksi että sitä myöten olen päässyt näkemään monen lapsiperheen ongelmia.
Ensinnäkin, onneksi olkoon että olette selvinneet koliikkiajasta! Se on koettelemus, joka varmasti natisuttaa jokaisen parisuhdetta ja mielenterveyttäkin.
[/quote]
Voi Herran pieksut sentään mikä "mukapsykologi"! Ei kaikilla vauvoilla todellakaan ole mitään enneltamäärättyä "koliikkiaikaa". Eikä vauva todellakaan "natisuta jokaisen parisuhdetta". Päinvastoin pöhkö! Sehän useimmiten vahvistaa parisuhdetta, ja siksi nainen joskus saattaakin itsensä raskaaksi saaden vauvasta sinetin suhteelle. Ikivanha temppu eikä äijä hoksaa mitään.
Ja vielä pitäis mielenterveyskin mennä vauvasta! Silloinhan ihmiskunta olisi kadonnut Maan päältä miljoona vuotta ennen Neanderthaleita.
Jos yhdellä Homo Sapiens-miehellä on hermot riekaleina 10-tuntisten työpäivien jälkeen, ei voi antaa lausuntoa, että vauva aiheuttaa jokaiselle parisuhteelle mielenterveysongelmia.
Jos ihan oikeasti olet ammatiltasi psykologi, neuvon sinua vaihtamaan ammattiasi.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:51"]
Niin no, jos sä kerran jo hoidat sen vauvan suurimmaksi osaksi yksin, kuten kerroit.. niin eikö se oo sama erota?
[/quote]
no ei ole sama, on tehty lapsi ja silloin suhteen eteen tehdään entistä enemmän töitä. Ei ihme että avioero tilastot on mitä on. "No ku me oltii eri mieltä tost yhest jutust ni erottii sit."
Mutta tuo on todennäköisesti ohimenevää, mies on väsynyt ja purkaa sen lapseen, mikä on väärin. Loma saattais tehdä terää. Ja se lapsukainenkin siitä kasvaa ja muuttuu, eli ei kitise ikiaikoja, alkaa ottaa kontaktia vanhempaan eri tavalla ja juttelee ja hymyilee. Kerro miehellesi nämä, että kohta on mukavammat ajat tulossa, nyt vaan pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:18"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:12"][quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 22:05"]
Oisko kannattanut kysyä vaikka miehen eksältä millainen mies oli silloin kun heidän lapset oli vauvoja? Ei kait sitä tietenkään siinä ihastuksen huumassa tuu semmoisia kyseltyä, rikotaan vaan lasten perhe ja heti pamahdetaan paksuksi ukolle. Joskus kannattaisi varmaan miettiä vähän pidempäänkin eikä mennä vaan omien mielihalujen mukaan..
[/quote]Mistäs sä tämän tulkinnan oikein väänsit tähän aloitukseen? Miten tulit juuri näin vastanneeksi.
[/quote]
Kuulostaa turhankin tutulta tuo meininki ja lapsen ikäkin täsmää. Tais ap:lla vain tosiaan jäädä puolet tarinasta kertomatta ;)
[/quote]Tämä on yksi Suomen suosituimmista keskustelupalstoista. Ei ehkä kannata tehdä johtopäätöksiä ihan noin nopeasti.
Sano miehelle että nyt on vain kärsittävä. Te olette yhdessä tehneet päätöksen ja aikuinen kantaa oman vastuunsa. Jos on liian rankkaa vähentäköön töitä. Itsekkin olen aivan loppu välillä kun nukuttaa lasta 2 tuntia ja aamulla aikainen herätys. Välillä päässä soi ajatus että perkele nuku jo. Mutta lapselle sanon vain sshyy-sshyy. Saati huutaa, ja lapsi ymmärtää sanoja jo ennen kuin oppii puhumaa. Joskus olo on että ite nukahtaa , pääkipeä tai todella heikko, mutta silti jotkut asiat pitää vain hoitaa. Jos nukuttaminen on rankkaa vaihtakaa vaikka puolen tunnin jälkeen osia.
Ei hyvää päivää, mikä yhtälö. Heikkohermoinen mies ja avuton vauva tarpeineen ja mies karjuu vauvalle. Nyt pikapikaa yhteys perheneuvolaan. Ellei ukko suostu avun pariin, pakene pilttisi kanssa. Hermot pettää joku kerta pahan kerran tuolla miehellä. Vauva-aika on vasta alkusoittoa.