Mitä tehtävissä, kun mies vihaa vauva(-aika)a? :(

terapeutti teki varmasti sen, koska lain mukaan heidän pitää, vaikka olettekin vastuullisesti reagoineet ja hoitaneet ongelmaa. Hän turvaa oman selustansa.Jos jotain kuitenkin kävisi, niin hän olisi vastuussa. Nyt viranomaiset arvioivat tilanteen ja varmistavat, että vaaraa tuollaisen toistumisesta ei ole. Uskon kyllä, ettei teille koidu siitä sen kummempia ongelmia, koska olette jo ennen ls-ilmoitusta aktiivisesti ratkaisseet ongelmaa. Onhan se rankkaa, mutta ehkä myös tekee miehelle viimeistään selväksi, että tuollainen käytös ei vaan käy.

Mulla auttoi vauvan itkun sietämiseen kuulosuojaimet. Elämänlaatu parani kaikilla.

teki ilmoituksen koska olisi muuten tehnyt virkavirheen. Ei teillä ole mitään hätää, päin vastoin, on tosi hienoa et olette hakeneet apua! :)

Vastailen vielä tässä puhelimella samalla kun syötän vauvaa. Muutamakin tässä ketjussa on ehdottanut, että veisin vauvan pois ja mies saisi nukkua univelkoja pois ja siten rauhoittuisi. Mies nukkuu kuitenkin joka yö 8-9 tuntia ja on tehnyt niin lähes koko vauva-ajan, vauva on koliikista huolimatta nukahdettuaan nukkunut yöt hyvin eikä mies herää siihen nälkä-ähinään, jolla vauva herättää minut ruokkimaan. En siis usko, että syy on univelassa. Olisikin, siihen olisi helppo ratkaisu!

AP

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 01:32"]Vastailen vielä tässä puhelimella samalla kun syötän vauvaa. Muutamakin tässä ketjussa on ehdottanut, että veisin vauvan pois ja mies saisi nukkua univelkoja pois ja siten rauhoittuisi. Mies nukkuu kuitenkin joka yö 8-9 tuntia ja on tehnyt niin lähes koko vauva-ajan, vauva on koliikista huolimatta nukahdettuaan nukkunut yöt hyvin eikä mies herää siihen nälkä-ähinään, jolla vauva herättää minut ruokkimaan. En siis usko, että syy on univelassa. Olisikin, siihen olisi helppo ratkaisu!

AP

[/quote]

Mielestäni miehelläsi on paha olla syystä tai toisesta. Meillä oli toisin päin, eli äiti masentui. Sanoi jopa ettei pysty hoitamaan lasta kun näkee minut siinä.. Ei ollut oikeasti aihetta ja hänen väsymys ei ollut meistä alkuunsa. Ehdottaisin että otat enemmän selvää miehesi onnellisuudesta ja ajatuksista joita päässä liikkuu. Ja ihan ajan kanssa..

Kannattaa tosiaan mennä puhumaan jollekulle, ja selvittää vähän miehesi omaa taustaa ja lapsuuskodin tunnelmia. Oma menneisyys aktivoituu kummasti, kun saa jälkeläisiä, isillä etenkin.

Hankkikaa apua. Pienen ihmisen elämään jää pysyvät vauriot jos tuollainen jatkuu. Olen itse aloittanut viime vuosina terapiat, koska epätasapainoisesta lapsuusajasta (ylireagoiva, hysteerinen äiti) jäi jälki mieleni rakenteisiin, kasvoin lopulta persoonallisuushäiriöiseksi.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:47"]Vauva on nyt 3,5 kk, aiemmin koliikkivauva mutta nyt itkuisuus on vähentynyt huomattavasti. On kuitenkin (miehen mielestä) vaikea nukutettava, itkee/kitisee 15-45 minuuttia nukkumaanmenon jälkeen (minun mielestäni tämä on aivan normaalia).

Mies tekee 10-tuntista työpäivää ja näkee vauvaa ohimennen aamulla ja illalla kahden tunnin ajan, jolloin kylvettää ja laittaa nukkumaan. Leijonanosa hoitovastuusta on siis minulla, kun vanhempainvapaalla olen. Heti vauvan synnyttyä mies oli isyysvapaalla ja hoiti silloin lasta hienosti.

Miehellä on tosi lyhyt pinna vauvan kanssa erityisesti kun vauva itkee. Mitään ravistelua tms. fyysistä käsinkäymistä ei ole tapahtunut, mutta mies saattaa esim. työntää naamansa vauvan naamaan kiinni ja huutaa vauvan itkun kaltaista itkua täyttä kurkkua selvästi vauvan säikäyttäen (toki puutun tähän jos näen). Mies myös kiroilee vauvalle, saattaa sanoa esim. "Nyt turpa kiinni senkin paskapää", mikä tietysti tuntuu minusta äitinä hirveältä, vaikka vauva ei sitä ymmärräkään. :(

Eilen juhannussaunassa kysyin mieheltä, milloin hän aikoo lopettaa vauvalle kiroilemisen, jonakin päivänähän vauva ymmärtää, mitä isi sanoo. Mies vastasi "Sitten kun ei enää kaduta, että tehtiin vauva."

Menin ihan hämilläni tuosta vastauksesta. Mies alkoi sitten avautua, kuinka viimeiset 3 kk on ollut hänelle ihan helvettiä, vauvan hoitaminen on hirveää eikä hän tunne vauvaa kohtaan mitään muuta kuin ärsytystä.

Mitä ihmettä tässä on tehtävissä? Ei tässä enää katuminen auta, kun vauva on jo. Vauva hankittiin molempien toiveesta, ennen tätä raskautta sain keskenmenon ja mies oli siitä aivan rikki. En siis ole "nalkittanut" miestä vastentahtoisesti isäksi. Ylireagoinko, onko tällainen normaalia ja ohimenevää?

Ja joo, toista lasta ei tähän perheeseen tule.

[/quote]Älä enää missään tapauksessa anna hoitovastuuta isälle!!!! Jestas!

Jos ei pysty, ei pysty. En ymmärrä, mitä hyötyä miehen syyllistämisestä voisi olla.

Miehelläkin voi olla synnytyksen jälkeinen masennus ja ahdistus muutoksesta. Anna rakkautta hellyyttä ja seksiä. On myös äitejä jotka masentuneena toivovat että lapsi kuolee eikä mies yleensä jätä naista vaan tukee. Miehilläkin on tunteet.

T. Äiti ja vauva 1kk ja itkuihin väsynyt mies löytyy perheestä myös

Mua alkoi pelottaa, että mitenköhän meidän vauva-arki sitten joskus tulee sujumaan. Vauvoista ollaan miehen kanssa puhuttu ja molemmat haluamme lapsen vuoden parin sisään. Miehen veljellä on kohta 8kk vauva ja olemme aika usein kylässä veljellä. Pari kertaa olemme hetkellisesti vauvaa hoitaneet (vanhemmat ovat käyneet lenkillä tms.). Jo tuona aikana mies on ollut kauhuissaan vauvan itkusta ja lähtenyt ulos. Mies on aina ollut herkkä äänille ja etenkin väsymykselle. Hän on huono nukkumaan ja reagoi herkästi mikäli on nukkunut liian vähän. Ei kuulosta kovin ideaalilta tilanteelta vauva-aikaa ajatellen?

En haluisi, että joutuisin itse ap:n tilanteeseen. Onko muilla kokemuksia tällaisesta?  Muuten mies on ihana ja hellä ja huolehtivainen...

No pakkohan tätä on AV:llä edes jonkun ehdottaa: onko mahdollista, että miehellä olisi toinen nainen?

Jos miehen käytös ja ennen kaikkea asenne lapsiperhe-elämää kohtaan ovat noin rajusti muuttuneet yhtäkkiä ilman erityistä syytä (kuten univaje yms.), mahdollinen syy olisi tuokin...

VAUVAN ÄÄNI VOI OLLA RAIVOSTUTTAVIMPIA ÄÄNIÄ PÄÄLLÄ MAAN!!

Koittakaapa arvon mammat&papat ymmärtää, YMMÄRTÄÄ!! että ihmiset on erilaisia, ette edes tajua sitä että se rääkyvä kääryle voi toisten korviin kuulostaa niin raivostuttavan ärsyttävältä, että tekisi mieli tunkea "äänenlähde säkkiin ja heittää syvimpään rotkoon päällä maan"

Ja nyt alkaa whine että "hullu blaa blaa, sairasta blöö blöö"

Itsellä ei ole lapsia eikä kyllä kiinnostakkaan mokomat, mutta esim kaupassa jos jonkun pentu rääkyy niin voi perkele miten rasittava se ääni onkaan, hakeudun mahdollisuuksien rajoissa niin kauas kuin vaan pääsee ettei tarvitse sitä paskaa kuunnella.

En "ymmärrä" miten monet kykenee kantamaan sitä lasta olalla, kun se huutaa kirjaimellisesti korvan juuressa sellaisella volyymillä että kuulovaurio syntyy ihan varmasti pitemmän päälle. 

Toisin sanoen joidenkin korviin se vauvan itku voi vaan olla _niin_ raivostuttavan ärsyttävää, ettei tarvitse kuulla sitä kuin sekunnin sadasosa ja veri kiehuu vitutuksesta ja muutenkin fysiologisesti on sellainen raivon,stressin ja muun yhdistelmä että oksat pois.

Enpä siis ihmettele, että joku joka tekee myös turhan pitkää päivää töissä suuttuu väsyneenä pennulle, jos sattuu reagoimaan rääkymiseen rajusti.

Parempi siis yrittää puhua että onko se rääkyminen suurin syy ärsytykseen ja jos on niin mies voi kuunnella hyvillä eristävillä kuulokkeilla mielimusiikkiaan samalla kun skidi rääkyy, siinähän sitä voisi varmaan hoitaakkin ilman että raivostuu rääkymisestä jos sen äänen peittää.

Miksi muuten vauvaa ei voi laittaa äänieristettyyn huoneeseen? jos se kuitenkin huutaa palosireeninä niin samahan sen on rääkyä niin että vanhemmat saa kuitenkin nukuttua ja pysyyvät sitten paremmin kunnossa. Mutta kaipa ne kuulosuojaimet olisi "inhimillisempi" ratkaisu :)

En siis kannata kuitenkaan että skidi heitetään tunkiolle jos se huutaa, mutta jos on persoona jolle se huuto on kuin myrkkyä niin parempi pysyä lapsettomana/kehittää itkun suodattavat suojaimet.

[quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 13:13"][quote author="Vierailija" time="22.06.2014 klo 12:17"]

AP taas tässä.

Sankaruudella mies ilmeisesti tarkoitti esikuvana olemista, että lapsi ottaa isästä mallia ja tukeutuu häneen. Ei sisäistä ollenkaan, että nykyisellä käytöksellään murentaa tämän "sankaruuden" perustuksia jo nyt.

Tällainen kielenkäyttö ja aggressio on uutta mieheltä, ei ole esim. haukkunut minua koskaan suutuspäissään, ennemminkin meistä kahdesta välttää enemmän konflikteja ja on rationaalisempi, jostain syystä vauvan suhteen asetelma on aivan päinvastainen.

Hereilläoloaikana (tai niin kauan kun vauva ei itke) mies hoitaa lasta hyvin, leikittää ja sylittelee. Siksi tuli itselleni niin suurena yllätyksenä ja järkytyksenä miehen avautuminen siitä, miten paskaa koko tämä vauva-arki hänestä on ja lapsi lähinnä ärsyttävä. Olen nakittanut miehelle nukuttamisen juuri siksi, ettei muuten ehdi nähdä lasta paljoakaan. Sillä ei ole merkitystä, kuka vauvan nukuttaa, koska mies hermostuu vasta myöhemmin kun itku ei lopu, vaikka minä olisin laittanut lapsen nukkumaan.

Mies on ollut eilen ja tänään katuvainen ja pahoittelee käytöstään. Sanoo, että lapsi on sittenkin rakas, että puhui vihaisena ohi suunsa. On googlannut ja lukenut paljon tekstejä vanhempien vihantunteiden hallinnasta yms. En vaan osaa enkä halua painaa tätä villaisella. Sinne terapiaan olemme nyt menossa, mies ei vastusta sitä.

Mies mainitsi toivovansa, että vauvassa olisi volyyminappula. Mielestäni tämä on ihan absurdi lähestymistapa, koska mieshän helpottaisi sillä vain omaa oloaan. Minulle vauvan itkun volyymi on se ja sama, haluan joka tapauksessa lohduttaa lasta niin, ettei enää itketä. Toivottavasti mies heräilee terapiassa vähän miettimään asioita vauvan kannalta eikä aina oman mukavuutensa lähtökohdasta.

AP

[/quote]

Minä kyllä kolmen nyt jo täysi-ikäisen lapsen äitinä ymmärrän tuon volyyminappulatoiveen paremmin kuin hyvin : )

[/quote] oon kuullu muuallakin tollasen sanonnan, ei sitä niin kirjaimellisesti tarkoiteta.