Lue keskustelun säännöt.
Mieheni jättää mut, jos en löydä "paikkaani" elämässä.
17.06.2014 |
Elän täysin mieheni rahoilla, en tee käytännössä mitään työtä. Nyt olen saanut aikaa syksyyn, että siihen mennessä mun olis keksittävä mitä tahansa työtä tai edes työn kaltaista tekemistä, tai - tätä hän ei ole sanonut suoraan, mutta mä vaistoani sen - hän ei enää halua olla mun kanssa. Meillä on lapsia, mutta he ovat jo vähän isompia, joten heitäkään ei voi enää käyttää tekosyynä sille, etten tee_mitään_. Te sanotte kaikki, että se olis mulle ihan oikein, että jättää, mutta kun mä en tiedä mitä mä sit voisin tehdä? Koulutukseni on, yllättäin, tosi matala ja ikääkin jo 40v. Rahan takia mun ei tarvitse tehdä työtä, kyse siitä, että mieheni mielestä mun on vaan tehtävä edes JOTAIN. Mutta mitä? Ehdotuksia? Huoraamiset ja muut vitsit/haukkumiset ei nyt just sitten naurata.
Kommentit (117)
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 11:45"]
Elämäsi taitaa valua ihan hukkaan. Ala auttaa muita jos elämäsi on noin tyhjää, tekemällä jotain hyvää toisille saat itsellesi syvyyttä ja sisältöä. Kerää äitiyspakkauksia kehitysmaihin? Opeta maahanmuuttajalle suomen kieltä ja kulttuuria? Ryhdy vanhukselle kaveriksi? Ala vapaaehtoismummiksi syrjäytyneelle lapselle? Elämälläsi voisi olla merkitystä.
[/quote]Eikö elämä itsessään ole merkityksellistä? Vain suorittamisenko kautta siihen tulee lupa ja merkitys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaaehtoistyötä minäkin ehdotan. Kunpa itselläni olisi aikaa!
Miehestä viis, mutta mikset halua/ole halunnut tehdä jotain ihan ITSESI takia? Tulee jotenkin sellainen kuva että ap:lle on tavallaan ollut liian helppoa "piiloutua" kotiin (ilmeisesti sosiaalisissa tilanteissa on vaikeuksia kuten monella suomalaisella) kun ei kerran ole ollut taloudellista pakkoa, mutta siitä onkin seurannut noidankehä, toisaalta huono itsetunto ap:lle ja toisaalta sellainen valikoivuus että moni (realistinen) vaihtoehto ei kelpaa (koska ei kerran ole ollut pakko), pitäisi olla jotain hirmu houkuttelevaa... Mieti nyt mitä oikeasti haluat, oletko niin nirso ettet lopulta tee nirsoudeltasi yhtään mitään (ja tunnet takuuvarmasti itsesi loseriksi elämäsi loppuun asti) vai kelpaako sinulle joku realistinen, vaikkakin epätäydellinen vaihtoehto... Anoppini väitteli 70-vuotiaana tohtoriksi, ammatillisesti tietysti lopputulos ei ollut merkittävä (eli sikäli epätäydellinen ratkaisu), mutta hänen itsetuntonsa kannalta se oli hyvin merkittävää...
Hakeutukaa nyt ihmeessä töihin olette jo aivan liian vanhoja pelkästään kotona olemaan ja aikuisen ihmisen kuuluu itse elättää itsensä. Hiukan ryhtiä naiset elämäänne.
Hakekaa vaikka sijaisuuksia tai osapäivätöitä tai vaikka puutarhatöitä tai postin jakoa ihan sama kunhan saatte jostain kiinni. Huomaatte että masennuksetkin kaikkoaa kun saa taas olla yhteydessä oikeaan työelämään ja jutella välillä työkavereidenkin kanssa tauoilla. :)
Yrittämällä ja sitkeydellä pääsee..ja muistakaa työhaastattelussa olla iloisia hyvää energiaa heijastavia ja varmoja oli historianne mikä tahansa tuokaa vahvuudet esiin ja katsokaa mitä työpaikka haluaa sinusta korosta sitä kun itse uskotte itseenne niin muutkin uskoo. Tsemppiä. Mieti jos te palkkaisitte henkilön niin mikä olisi hyvä :) Haastattelut on myyntityötä ja näyttelemistäkin ;)
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:27"]Tapasin työni puolesta n. 50-v rouvan. Oli ollut miehensä kanssa naimisissa varmaan jonkun 25 -30v vuotta. Mies oli kansainvälisissä johtotehtävissä. Yhdessä muuttivat mm. (paikka muutettu) Singaporeen. Kaksi lasta. Jossain vaiheessa lasten kasvaessa sopivat, että lapsille olisi parasta käydä koulua kuitenkin Suomessa, ettei niistä tule ihan juurettomia.
Vaimo lähti lasten kanssa Suomeen ja mies jäi maailmalle jatkaan uraa. Jatkoivat liittoa tapaamalla suomessa ja maailmalla jonkun vuoden.
Kunnes: mies halusi erota, ja näin kävi.
Nyt nainen on 50-v, asuu vuokrakaksiossa sellaisella alueella kaupungissa, jossa ei olisi ikinä uskonut edes käyvänsä kävelemässä. Koulutusta ei ole. Mitään ammattia ei ole, vanhoja ystäviä ei ole. Lapset on aikuisia ja lähteneet omaan elämäänsä. Juuri se nainen kokeili jotain osa-aikaista siivojan työtä, mutta ei se oikein onnistunut eikä kannattanut. Joten hän otti loparit ja suuri oli kauhistus kun työkkäristä määrättiin karenssi.
Se niinsanottu sosiaalinen, ja materiaalinenkin aseman romahdus on käsinkosketeltavaa. Vielä on muutama laatulaukku ja kalliit aurinkolasit käytössä. Siinäpä se, ottaa muuten todella koville.
Hanki ihan mikä tahansa amk-koulutus pikaseen. Sosionomipapereilla pääsee puuhastelemaan vähän mihin sattuu. Ja varmasti pärjäät koulutuksesa, on siellä aikuisiakin.
Sosionomimi koulutukseen on kyllä kohtalainen määrä hakijoita : n. 1500 hakijaa joista otetaan 20. Että ei ihan niin vain mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 11:58"]
Hakeutukaa nyt ihmeessä töihin olette jo aivan liian vanhoja pelkästään kotona olemaan ja aikuisen ihmisen kuuluu itse elättää itsensä. Hiukan ryhtiä naiset elämäänne.
Hakekaa vaikka sijaisuuksia tai osapäivätöitä tai vaikka puutarhatöitä tai postin jakoa ihan sama kunhan saatte jostain kiinni. Huomaatte että masennuksetkin kaikkoaa kun saa taas olla yhteydessä oikeaan työelämään ja jutella välillä työkavereidenkin kanssa tauoilla. :)
Yrittämällä ja sitkeydellä pääsee..ja muistakaa työhaastattelussa olla iloisia hyvää energiaa heijastavia ja varmoja oli historianne mikä tahansa tuokaa vahvuudet esiin ja katsokaa mitä työpaikka haluaa sinusta korosta sitä kun itse uskotte itseenne niin muutkin uskoo. Tsemppiä. Mieti jos te palkkaisitte henkilön niin mikä olisi hyvä :) Haastattelut on myyntityötä ja näyttelemistäkin ;)
[/quote]Ei sijaisuuksien tekeminen kannata jos ei saa tehdä itselleen tosi mielekästä työtä. Sijainen on työyhteisössä aina se toissijainen tyyppi, johon ei oteta edes kunnon kontaktia kun se on vaan sijainen. Eikä sijaisen palkka riitä mihinkään. Ja koko ajan saa olla hakemassa uutta työtä. Miten se auttaa ja ilahduttaa muutenkin yksinäistä ja työkuvioista pois pudonnutta vanhempaa naista?
Sanoit että sulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa? Ehkä sun itsetunto on saanut kolauksen? Ihan senkin vuoksi sun kannattaisi aika Pikaisesti varata aika sinne työkkäriin ammatinvalintapsykologille, saisit vähän osviittaa sun kyvyistä.
Oletko siis vanhamuotoinen sh, vai perushoitaja? Voihan noita tutkintoja päivittää ja käyttää pohjana? Toimintaterapeutti,fysioterapeutti, bioanalyytikko, sosionomi,geronomi, onhan noita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi käsitää, miten joku voi/haluaa elää täysin toisen siivellä?
Etkö ymmärrä, että voi tulla tilanne, jolloin sinun on tehtävä ihan mitä tahansa työtä, elättääksesi itsesi?
Katselisitko miestä, joka olisi koton ja surkuttelisi itseään? Edustusvaimo??? Mikä se on? Itse hakeutisin vaika niihin hoitoalan töihin ja heti.
Tiedän lähipiiristä ihan samanlaisen tapauksen ja mies jätti hänet, kun kyllästyi elättämään ja löysi työelämästä "pirteämmän tapauksen"
Itse tulisin hulluksi, jos en saisi käydä töissä.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 12:16"]
En voi käsitää, miten joku voi/haluaa elää täysin toisen siivellä?
Etkö ymmärrä, että voi tulla tilanne, jolloin sinun on tehtävä ihan mitä tahansa työtä, elättääksesi itsesi?
Katselisitko miestä, joka olisi koton ja surkuttelisi itseään? Edustusvaimo??? Mikä se on? Itse hakeutisin vaika niihin hoitoalan töihin ja heti.
Tiedän lähipiiristä ihan samanlaisen tapauksen ja mies jätti hänet, kun kyllästyi elättämään ja löysi työelämästä "pirteämmän tapauksen"
Itse tulisin hulluksi, jos en saisi käydä töissä.
[/quote]Mä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka tulisi hulluksi ilman töitä. Kyllä mä pärjäisin vallan mainiosti vaikken kävisikään joka arkipäivä kuuntelemassa huonosti kasvatettujen lasten rääkynää päiväkodissa = ))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:38"]
Miehesi ei siis oikeasti välitä sinusta, joten anna jättää vaan. Julmaa, mutta totta. Jokin parempi odottaa sinua.
[/quote]
Mikä helvetin parempi? Miksi ihmeessä naisille syötetään jo pikkutytöstä asti tuollaista paskaa, että aina vaan joku jostain tulee ja pelastaa, itse ei tarvitse tehdä yhtään mitään???
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 11:34"]
Jos sulla kerran on hoitoalan koulutus ja kiinnostusta luoviin aloihin, niin miten olisi vaikka taideterapeutin koulutus?
[/quote]
Mietin ihan samaa. Siinä yhdistyisi ap:n hoivatausta ja halu tehdä luovaa. Opiskeluun ei menisi vuosia, koska tarvittava pohjakoulutus olisi jo olemassa.
Hakuaika tammikuussa alkavaan vuoden mittaiseen koulutusjaksoon on nyt http://ihmis.fi/koulutus/taideterapia/taideterapiakoulutus Tuosta olisi hyvä jatkaa sitten pidemmälle. Syksyksi voit etsiä avoimen yliopiston tai kansalaisopiston kursseja, saisit ainakin sisältöä elämääsi.
Vaihtoehtoja on paljon:
http://www.suomentaideterapiayhdistys.fi/koulutus/
http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/264_ammatti
http://www.alfapartners.net/17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kun kerran olet päättänyt olevasi luuseri, joka ei halua/voi/osaa/pääse tekemään/opiskelemaan mitään, niin ei kai sinulla ole muuta toivoa kuin kattella, miten käy.
Aika vitun avuton olet. Ei kelpaa hoitoalan työt, ei riitä itseluottamus sinne tai tänne, ei kelpaa opiskelut, ei vapaaehtoistyöt.
Siinähän sitten lillut omissa nesteissäsi - ja tämä on sinulla ihan oikein.,
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 08:24"]
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 08:15"]
Tuollaiset miehet näkevät töissä päivittäin pirteitä, osaavia naisia. Mahtaa olla kiva muutos aina palata kotiin.
[/quote]
Arki on arkea. Niin töissä kuin kotonakin. Pirteiden ja osaavien naisten viehätys piileekin siinä, ettei mies näe koko tottuutta sen työssäkäyvän naisen elämästä. Työroolit ovat erilaisia kuin kotiroolit, ja väittäisin ettei mikään työrooli ole niin kuormittava kuin perheenäidin rooli, tai kombo työ+ perhe. Miehen oma häpeä, jos ei osaa arvostaa lastensa äidin isoa satsausta perheessä ja puolisona.
[/quote]
Miten ihmeessä mies voisi arvostaa sitä "suurta satsausta", jos kerran näkee töissä jatkuvasti, että muutkin naiset pystyvät hoitamaan perheensä SEKÄ SIIHEN PÄÄLLE TEKEMÄÄN TÖITÄ.
Mä en ainakaan osaa arvostaa yhtä ainoaa "peruskotiäitiä", on joitain superyksilöitä, jotka sitten oikeasti hoitavat sen homman todella hyvin, mutta suurin osa oikeasti vain loisii ja vetelehtii siellä kotona. Ei ihme että miehiä kyrsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan tuollaisesta tulee yliopisto-opiskelija tuosta vain. Opiskelutaidot ovat täysin kateissa eikä erityistä lahjakkuutta ja kiinnostusta taida olla mihinkään. Kyllä tuossa tilanteessa tarvitaan joku helpompi reitti työllistyä: Oppisopimus, aikuiskoulutus, kurssit, kunnan työllistämismahdollisuudet (esim. erilaiset avustavat tehtävät jne.). Pääasia että ENSIN pääsee kiinni taas normaaliin aikuisten arkeen ja tekee JOTAIN. SITTEN voi taas miettiä lisää suuntautumis- ja kehittymismahdollisuuksia.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 08:24"]
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 08:15"]
Tuollaiset miehet näkevät töissä päivittäin pirteitä, osaavia naisia. Mahtaa olla kiva muutos aina palata kotiin.
[/quote]
Arki on arkea. Niin töissä kuin kotonakin. Pirteiden ja osaavien naisten viehätys piileekin siinä, ettei mies näe koko tottuutta sen työssäkäyvän naisen elämästä. Työroolit ovat erilaisia kuin kotiroolit, ja väittäisin ettei mikään työrooli ole niin kuormittava kuin perheenäidin rooli, tai kombo työ+ perhe. Miehen oma häpeä, jos ei osaa arvostaa lastensa äidin isoa satsausta perheessä ja puolisona.
[/quote]
No ne osaavat ja pirteät naiset siellä töissä hoitavat juurikin työ ja perhe -komboa! Samoin perheelliset miehet. Ja totta kai jokaisen työ- ja kotirooli on erilainen. Kotona vuosikaudet olevan elämänpiiri ja puheenaiheet vain supistuvat aika kapeiksi, minkä huomaa erityisesti sellainen henkilö, joka on itse työelämässä ja viettää aktiivista elämää. Se on vain fakta, että henkinen kapasiteetti useimmilla heikkenee, ellei ole aikuisten ihmisten asioissa ja arjessa kiinni. Eräänlainen syrjäytymisen muoto. Kuka puoliso sitä sitten jaksaa ja kuka ei. Joidenkin miesten mielestä se on ihan söpöäkin, että nainen on vähän avuton. Toisin päin taas harva nainen pitkään katselisi: että vaimo elättää koko perheen ja mies ei laita kortta ristiin eikä omaa edes mitään aikeita yrittää työllistyä jne.
Minulla on vähän samantapainen tilanne, paitsi minulla on rahaa. Voitin reilu 20 vuotiaana lotossa reilu 2 miljoonaa markkaa ja sen verran järkeä oli päässä että ostin rahoilla 2 sijoitusasuntoa Helsingistä, itselleni ison asunnon Ullanlinnasta, jossa on erillinen yksiö ja lisäksi veljelleni ison omakotitalon maalta. Ja vanhempien kesämökille tehtiin iso remontti. He asuvat unelmiensa omakotitalossa ja eivät halunneet muutoksia asumiseensa.
Lakimiehen neuvosta veljeni maksaa minulle asuntolainaa. Eli lainasin veljelleni rahat ja hän osti niillä omakotitalon. Vuosittain, nyt 3 vuoden välein annan anteeksi lainaa maksimimäärän mitä voi tehdä verotta ja lisäksi hän maksaa minulle tällä hetkellä lainanlyhennystä 500 euroa kuussa. Hän vastaa itse kaikesta mitä omakotitalossa pitää tehdä ja myös maksaa ne.
Rahat lähes kaikki meni asuntoihin, tilillä on vaan alle 10 tuhatta. Valmistuin juuri lottovoiton aikaan, eli menin vaan normaalisti töihin. En ole halunnut tehdä mitään uraa, olen vaan tyytyväinen duunari.
Kun tapasin mieheni, asuin kotimme yksiössä ja muu osuus kodista oli vuokrattu ulkopuoliselle. Kerroin alusta asti omistan yksiön, jätin lopun kertomatta ja jossain vaiheessa mieheni luki taloyhtiön papereista ettei yksiö olekaan erillinen asunto vaan pala isompaa asuntoa. Olimme silloin kihloissa ja tajusin nyt on hyvä aika kertoa koko totuus.
Asuimme muutaman vuoden yksiössä, mieheni asunto laitettiin vuokralle ja kun saimme ensimmäisen lapsen, oli seinän takaa naapurit lähdössä, joten me muutettiin isompaan kotiin ja laitettiin yksiö vuokralle.
Kun lapsia syntyi peräkanaa 3, hankimme lastenhoitajan asumaan yksiöön ja irtisanouduin töistäni. Hoidimme lopulta 4 lasta kotona ja siinä vaiheessa kun nuorin meni kouluun, lopetti lastenhoitaja ja muutti pois, tässä vaiheessa yksiö myös sulautettiin kotiin.
Meidän elämä menee helppoa kaavaa pitkin. Mies lähtee aamulla töihin, tulee illalla kotiin. Meillä käy siivooja joka toinen viikko, muuten minä hoidan kaikki itse. Käyn kaupassa, hoidan lasten kuljetukset, harrastukset, ilmoittautumiset, olen kotona kun lapset tulevat koulusta, valvon läksyt, ihan kaikki.
Teemme myös yhdessä paljon perheenä, mutta minä hoidan aina kaikki varaukset, ehdotukset, kehitykset ja valmiit suunnitelmat esitän perheelle.
Rahat kuluihin tulee mieheltäni, sama tili minne menee kahden omistaman asunnon vuokrat sekä se pieni mitä veljeni maksaa.
Mieheni on tämän vuoden aikana suorastaan kypsynyt tähän minun tekemättömyyteeni. Olen koulutettu ihminen, mutta en ole ollut vuosiin töissä. En edes haluaisi palata vanhaan työhöni.
Rahasta tämä ei ole kiinni, koska saamani vuokratulot ovat lähes saman mitä mieheni tienaa palkkaa käteen. Meillä jää jatkuvasti, joka kuukausi tuhansia säästöön, joilla olemme ostaneen lapsien nimissä omaisuutta.
Minulla on se hyvä puoli että mieheni asuntoa lukuunottamatta minulla on paljon arvokasta omaisuutta, eli jos hän jättäisi minut, en jää tyhjän päälle.
Me kummatkin myös saamme kulkea ulkona. Minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa käyn konserteissa, syömässä ja samoin miehelläni, paitsi hän käy vain muutaman kerran vuodessa.
Olen ilmoittanut ettei minulla ole järkeä mennä töihin, pelkästään jos myyn yhden asunnon, saan niin paljon rahaa, että vastaa loppuiän palkkatuloja.
Taloyhtiömme on lisäksi vakavarainen, yhtiövastike meillä on minimaalinen, alle 500 e kuussa sisältää veden.
Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan.
Elämäsi taitaa valua ihan hukkaan. Ala auttaa muita jos elämäsi on noin tyhjää, tekemällä jotain hyvää toisille saat itsellesi syvyyttä ja sisältöä. Kerää äitiyspakkauksia kehitysmaihin? Opeta maahanmuuttajalle suomen kieltä ja kulttuuria? Ryhdy vanhukselle kaveriksi? Ala vapaaehtoismummiksi syrjäytyneelle lapselle? Elämälläsi voisi olla merkitystä.