Lue keskustelun säännöt.
Mieheni jättää mut, jos en löydä "paikkaani" elämässä.
17.06.2014 |
Elän täysin mieheni rahoilla, en tee käytännössä mitään työtä. Nyt olen saanut aikaa syksyyn, että siihen mennessä mun olis keksittävä mitä tahansa työtä tai edes työn kaltaista tekemistä, tai - tätä hän ei ole sanonut suoraan, mutta mä vaistoani sen - hän ei enää halua olla mun kanssa. Meillä on lapsia, mutta he ovat jo vähän isompia, joten heitäkään ei voi enää käyttää tekosyynä sille, etten tee_mitään_. Te sanotte kaikki, että se olis mulle ihan oikein, että jättää, mutta kun mä en tiedä mitä mä sit voisin tehdä? Koulutukseni on, yllättäin, tosi matala ja ikääkin jo 40v. Rahan takia mun ei tarvitse tehdä työtä, kyse siitä, että mieheni mielestä mun on vaan tehtävä edes JOTAIN. Mutta mitä? Ehdotuksia? Huoraamiset ja muut vitsit/haukkumiset ei nyt just sitten naurata.
Kommentit (117)
Suomessa ei ole yläikärajaa kouluihin, joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Kyllä kouluihin otetaan ihan vaikka minkä ikäisiä, varsinkin yliopistoissa suorittaa tutkintoja vielä eläkeikäisiäkin, siis nimenomaan vanhuuseläkkeellä olevia.
Kertokaa, miten olette päätyneet tuollaiseen tilanteeseen? Minulle kuten sisaruksilleni ja muille ikäluokkani naisille on pienestä pitäen pidetty itsestään selvänä, että naisella pitää olla omaa elämää, myös koulutusta ja ammatti.
Samoin tyttärilleni, eli onko tässä nyt sellainen sukupolvi, jolle on ollut ihan ok jäädä miehen elätiksi kun on perustettu perhe?
Kyllä minä kotiäitiyden ymmärrän, mutta sekin on määräaikainen pesti, päättyy yleensä lapsen kouluikään, viimeistään yläasteen aikaan.
Kesäyliopiston avoimen yliopiston kursseilla pääsee pian alkuun. Niistä voi olla hyötyä myös ammattikoulutasoisissa töissä, jos jollakin tavalla lisäävät osaamista omalla alallaan. Ainakin opintosuoritukset osoittavat, että saa jotain aikaan.
Nyt on kyllä huono aika työllistyä hyvälläkin koulutuksella. Mutta alkuun pääsette vaikka puhelinmyyjinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avoimen opintojen lisäksi hyvä keino kartoittaa kiinnostuksenkohteita olisi hankkia työkkärin työkokeilupaikkoja. Onhan se joo ilmaistyötä myös, mutta tässä tilanteessa silti varteenotettava vaihtoehto. Pääsisi kokeilemaan sellaisiakin töitä, joihin ei muuten ilman koulutusta/osaamista pääsisi. Ennenkuin keväällä "isot haut" alkavat ehtisit olla muutamassa erilaisessa paikassa 2-3kk kussakin (syksyn hakukin kannattaa toki tsekata, on vain usein vähemmän vaihtoehtoja silloin). Työkkäristä kannattaa kysellä myös heidän omia koulutuksia.
Voisiko aiempaa koulutusta hieman päivittää/uudistaa/täydentää sinua kiinnostavaan suuntaan? Kuten muutama muukin on sanonut, voi vaihtoehtoja löytyä vaikkei se perinteinen hoivatyö kiinnostaisikaan. Miten olisi esim. koulunkäyntiavustaja tms? Siihen ei ole pitkää koulutusta.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:27"]
Tapasin työni puolesta n. 50-v rouvan. Oli ollut miehensä kanssa naimisissa varmaan jonkun 25 -30v vuotta. Mies oli kansainvälisissä johtotehtävissä. Yhdessä muuttivat mm. (paikka muutettu) Singaporeen. Kaksi lasta. Jossain vaiheessa lasten kasvaessa sopivat, että lapsille olisi parasta käydä koulua kuitenkin Suomessa, ettei niistä tule ihan juurettomia.
Vaimo lähti lasten kanssa Suomeen ja mies jäi maailmalle jatkaan uraa. Jatkoivat liittoa tapaamalla suomessa ja maailmalla jonkun vuoden.
Kunnes: mies halusi erota, ja näin kävi.
Nyt nainen on 50-v, asuu vuokrakaksiossa sellaisella alueella kaupungissa, jossa ei olisi ikinä uskonut edes käyvänsä kävelemässä. Koulutusta ei ole. Mitään ammattia ei ole, vanhoja ystäviä ei ole. Lapset on aikuisia ja lähteneet omaan elämäänsä. Juuri se nainen kokeili jotain osa-aikaista siivojan työtä, mutta ei se oikein onnistunut eikä kannattanut. Joten hän otti loparit ja suuri oli kauhistus kun työkkäristä määrättiin karenssi.
Se niinsanottu sosiaalinen, ja materiaalinenkin aseman romahdus on käsinkosketeltavaa. Vielä on muutama laatulaukku ja kalliit aurinkolasit käytössä. Siinäpä se, ottaa muuten todella koville.
Hanki ihan mikä tahansa amk-koulutus pikaseen. Sosionomipapereilla pääsee puuhastelemaan vähän mihin sattuu. Ja varmasti pärjäät koulutuksesa, on siellä aikuisiakin.
[/quote]
Ihan valaiseva esimerkki, mutta hieman mietityttää, että av-tyypin mielestä maanpäällinen helvetti on "vuokrakaksio jossain epämääräisessä kaupunginosassa". Suuri joukko ihmisiä asuu vuokrakaksioissa. Vieläpä parisuhteessa olevat ja perheelliset - siis ahtaammin kuin esimerkkitapauksen nainen. Ainakin Helsingissä.
Tämä tilanne on varmaan tuttu monelle av-mammalle: ei ole mitään omaa elämää, ja sitten kun lapset ovat aikuisia, ei ole enää mitään.
Mitä siinä sitten tekisi? Kiillottaisi hienoa taloaan päivät pääksytysten, tai sekaatuisi lastensa asioihin kaiken aikaa - ei ihme jos mies jo ehdottelee jotain parempaa.
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että 50+ v maisterin asema työmarkkinoilla ei ole paljon kaksisempi kuin samanikäisen kouluttamattoman edustusrouva-kotiäidin. Mutta onpahan ainakin saanut jotain aikaan, ja on edes pätkätöistä toivoa, että voi saada ansiosidonnaista eikä ole aivan miehen elätettävänä.
Äskettäin muuan eläkkeelle jäänyt kertoi nähneensä lehdessä valmistuneissa ikätoverinsa ja ihmetteli kovasti, että mitä se siinä iässä kannattaa yliopistotutkitno suorittaa. Oikein hyvin ymmärsin, että halusi viimein haaveensa yliopistotutkinnosta toteutuvan, vaikka tutkinto olikin ns. hömppäaineen kandi, eli ei sillä työmarkkinoilla olisi tainnut merkitystä olla.
Ap'n ei nyt ehkä kannattaisi haihatella jonkun luovan alan perään vaan keskittyä johonkin mikä työllistää vähän isommalla todennäköisyydellä.
En vaan kyllä tajua miten olet jaksanut olla tekemättä mitään vuosikausia. Eikö sinun päänuppisi ole tosiaan kaivannut mitään lasten- ja kodinhoitoa haastavampaa tekemistä? Miten edes olet kehdannut elellä miehen varoilla vaikka lapsetkin ovat jo koulussa? Oletko myös miettinyt millaisen esimerkin annat lapsillesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 06:02"]
Mä ymmärrän sua ap, olen itse 30v, ei koulutusta, ei työkokemusta. Olen koko elämäni hoitanut lapsia, ensin toisten (palkatta) ja sitten omia viimeiset 10v.
Eläkekertymä on tasan 0€!!!! Repikääs siitä.
Itselläni ei ole vuosiin ollut miestä joten ei tarvitse pelätä että joku jättää. Yhteiskunnan tuella (sossu) me valitettavasti elämme :/
Olen nyt kahden vuoden ajan hakenut kaikkiin mahdollisiin työkkärin kursseihin sekä yhteishaussa kouluun mutta en ole päässyt. Peruskoulun todistukseni on vaan niin huono.
Järkyttävää huomata että peruskoulun jälkeinen välivuosi onkin venynyt kohta 15 vuodeksi. En tiedä mitä tehdä kun en kelpaa minnekään edes kouluun.
[/quote]
Olet kuitenkin vielä "vasta" 30v (vrt. ap 40v.) Eli ehdit mainiosti hankkimaan itsellesi ammatin. Sinulla on ainakin "lastenhoitokokemusta" - voit hakea suoraan töihin päiväkoteihin. Tuuraajia haetaan sinne varmasti jatkuvasti. Tai selvitä kaikki mahdolliset oppisopimuskoulutukset, jotka voisivat sopia sinulle. Sama tilanne kouluavustajilla.
Tuollaiset miehet näkevät töissä päivittäin pirteitä, osaavia naisia. Mahtaa olla kiva muutos aina palata kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 08:15"]
Tuollaiset miehet näkevät töissä päivittäin pirteitä, osaavia naisia. Mahtaa olla kiva muutos aina palata kotiin.
[/quote]
Arki on arkea. Niin töissä kuin kotonakin. Pirteiden ja osaavien naisten viehätys piileekin siinä, ettei mies näe koko tottuutta sen työssäkäyvän naisen elämästä. Työroolit ovat erilaisia kuin kotiroolit, ja väittäisin ettei mikään työrooli ole niin kuormittava kuin perheenäidin rooli, tai kombo työ+ perhe. Miehen oma häpeä, jos ei osaa arvostaa lastensa äidin isoa satsausta perheessä ja puolisona.
No mut kuka kattelis ton ikäistä miestä kotonaan, joka ei tee mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttava mies jätti kotirouvansa juuri äskettäin toisen naisen takia. Vaimo ei suostunut menemään töihin, vaan oli kotona vaikka lapset oli muuttaneet jo kotoa pois. Riitaa vaimon töihin menosta oli ollut jo yli kymmenen vuoden ajan. Säälittää vaimo, eläkettä ei ole kertynyt ollenkaan eikä puolikkaan ok-talon hinnalla kovin kaksista kämppää edes saa. Omaisuutta niille ei ole kertynyt, koska mies on elättänyt koko perheen parikymmentä vuotta normipalkalla.
Minun mielestäni naisen kuuluu käydä töissä, kerryttää omaa eläkettä, osallistua itsensä elättämiseen ja kasvattaa perheen varallisuutta. Tätä olen myös omalle tyttärelleni painottanut, kenenkään siivelle ei pidä jättäytyä.
Oi. jos mä olisin sun tilantessa niin mä opiskelisin valokuvausta.. kondiittoriksi.. kokiksi.. kosmetologiksi, Osallistuisin vaikka lampunvarjostimen teko kurssille. ja muille hauskoille työväenopiston kursseille. Lapset kun on lähellä sydäntä voisin kuvitella tarjoavani apua lastensuojelun keskusjärjestölle tai lastenklinikan kummeille..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vaan ihmettelen sitä, että miksi yksikään suostuu avioehtoon, jos aikoo jäädä kotiäidiksi tai ns. edustusvaimoksi pelkästään. Itsekin tein sen päätöksen ja olin pitkään kotona, mutta meillä ei ole avioehtoa joten ei mitään taloudellista hätää minulla olisi ollut, vaikka mies olisi häipynytkin.
"Minulla on vähän samantapainen tilanne, paitsi minulla on rahaa..."
Lisäksi olet jonkinlainen nero. En ole aikoihin nauranut tällä tavalla. Taagii settii kertakaikkiaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole saanut kunnon työpaikkaa aikoinaan niin on ollut helppo vaan jäädä kotiin. Ei kaikki saa semmoisia töitä niin vaan, että voisivat elättää itsensä ja olla miehestä riippumattomia. Elämä on. Kaikkea ei saa vaikka kuinka yrittää.
Ap voisi keksiä edes jonkun harrastuksen, töitä nyt taitaa olla mahdoton saada.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:03"]Voi miten kurja tilanne! Mutta entä jos otat sen mukavana haasteena ja mietit mitä OIKEASTI HALUAISIT TEHDÄ??? Miten olisi esimerkiksi lakimies, kasvatustieteilijä, teologi, psykologi, sosiaalityöntekijä? Tuossa nyt vain muutamia ehdotuksia? Tai kiinnostaako lähteä eteenpäin hoitoalalla eli lääkikseen?
Mä kannustaisin sua hakemaan suoraan johonkin aika haastavaan opiskeluun, jonka kautta saisit itsetuntoa ja hyviä mahdollisuuksia työllistyä! Sitten 10 vuoden päästä et uskoisi, mistä löydät itsesi :) Eikö olekin aika ihana ajatus?
[/quote]
On, on tosiaankin. Tai siis, olisi. Mutta mutta...uskallanko sittenkään? Ja otetaanko mihinkään kouluun mun ikäisiäni ihmisiä, puhumattakaan työllistymisestä? No, työllistyminen sinänsä olis sitten myöheän ajankohdan murhe, mutta mitä helv...mä voisin opiskella? Yliopisto poissuljettu, koska sinne varsinkin halutaan vain nuoria, ammattikorkeat - no, mikä nyt vois sitten olla se ala? Matemaattinen en ole, enkä hallitse kieliäkään. En taida osata oikein mitään. Hävettää ja vituttaa. Ehkä tämä onkin enemmän omassa päässäni, että "mieheni jättää", ehkä olen vaan itse niin harmissani, enkä itse kestä tätä tilannetta.
[/quote] Kun mä aloitin yliopisto-opintoni vuonna 2009, niin meidän pääainessa aloitti myös pari eläkeläistä, liuta kolmekymppisiä ja muutamia neli-viiskymppisiä alanvaihtajia. Tietenkin ne parikymppiset oli enemmistössä, mutta ei niistäkään ollu kuin muutama suoraan lukiosta. Muut oli jo kerenny lukion jälkeen jotain muuta häsläämään. Älä anna pelon estää itseäsi tai sen että koet olevasi liian vanha johonkin. Sekaan vain!
Jos sulla kerran on hoitoalan koulutus ja kiinnostusta luoviin aloihin, niin miten olisi vaikka taideterapeutin koulutus?
1) Yliopistoon voi hakea kuinka vanha vain. 40 ei ole vanha. Mun vanhin oppilas Helsingin yliopistossa oli valmistuessaan 78, erään diplomaatin leski. Elämänkokemuksen ja vaurautensa takia vetäisi maisterin kokoon kolmessa vuodessa, ei sis. edes kesätenttejä. Valmistuttuaan oli pätevä tekemään erästä konsultinhommaa, teki sitä tietääkseni vapaaehtoisena, kun ei ollut rahasta tiukkaa. Tämä ei ole yksittäistapaus. Naurettavaa ajatella, että 40-vuotias olisi liian vanha yliopistoon! Pikemminkin moni nuori on liian nuori.
2) Velaton omakotitalonpuolikas Helsingissä on todellakin sellainen pesämuna, että en lähtisi asumismukavuuden puolesta pelkäämään. Toivoisin, että ei-helsinkiläiset voisivat huomata, mikä Helsingin hintataso on ja mikä talopula täällä vallitsee. Meidän ränsistyneessä naapurustossakin on mennyt viime ja tänä vuonna joka pientalo 470-610K välille. Pysähtykää miettimään noita lukuja. Puoli miljoonaa euroa. Osuudellaan yliopisto-opiskelia-ap voi tarvittaessa ottaa nätin pienen kämpän Krunikasta vaikka. Erosta ja omaisuudenjaosta tosin ei ollut kyse vaan kiinnostavasta tekemisestä.
No olis jo syytäkin nostaa se perse penkistä. En mäkään katselis tuollasta puolisoa vaikka rahasta ei ois kiinni. Periaate ;)
Millä sä sitten elät, kun toi mies sut tosta jättää? Toi uhkailu on vasta alkusoittoa, sillä on varmasti jo toinen ahkera ja nuori sekä yritteliäs pimu mielessä. Miten tuollaista ihmistä voi edes kunnioittaa, kun ei ole elämässä mitään tekemistä.