Lue keskustelun säännöt.
Mieheni jättää mut, jos en löydä "paikkaani" elämässä.
17.06.2014 |
Elän täysin mieheni rahoilla, en tee käytännössä mitään työtä. Nyt olen saanut aikaa syksyyn, että siihen mennessä mun olis keksittävä mitä tahansa työtä tai edes työn kaltaista tekemistä, tai - tätä hän ei ole sanonut suoraan, mutta mä vaistoani sen - hän ei enää halua olla mun kanssa. Meillä on lapsia, mutta he ovat jo vähän isompia, joten heitäkään ei voi enää käyttää tekosyynä sille, etten tee_mitään_. Te sanotte kaikki, että se olis mulle ihan oikein, että jättää, mutta kun mä en tiedä mitä mä sit voisin tehdä? Koulutukseni on, yllättäin, tosi matala ja ikääkin jo 40v. Rahan takia mun ei tarvitse tehdä työtä, kyse siitä, että mieheni mielestä mun on vaan tehtävä edes JOTAIN. Mutta mitä? Ehdotuksia? Huoraamiset ja muut vitsit/haukkumiset ei nyt just sitten naurata.
Kommentit (117)
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 12:11"]
Aiempaan kommentiin niin kyllä minuakin riepoisi jos naiseni olisi vailla mitään päämääriä, tavoitteita tai ylipäätään ilman mitään. Valuisi vaan päivästä toiseen "ihan sama"-mentaliteetilla.
[/quote]
Sama minua, jos mies olisi tuollainen vielä nelikymppisenä. Masentavaa, ankeaa, tylsää ja raskasta seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Má ehdotan että ihan ensin menet ja ilmoitat itsesi jonnekin liikuntajuttuun joka tapahtuu minimissään kaksi kertaa viikossa jotta saat vähän ryhtiä kehoon ja mieleen ja tapaat ihmisiä kodin ulkopuolelta. Sitten toiseksi pistät kotona yhden huoneen täysin uusiksi, freesaat vähän. Kolmanneksi koklaat uusia reseptejä keittiössä ja mietit tunnetko ketään pariskuntaa jota voisitte kutsua kotiinne iltaseuraksi, syötte hyvin ja seurustelette. Vasta viimeiseksi muttei vähäisimmäksi etsi itsellesi ammatti joka innostaa ja koulutus siihen. Kaiken ei tarvitse olla korkeakoulutettua. Mä unelmoin omasta kemikaaliosta:) Olen korkeakoulutettu ja aikanani nauttinut koulutuksen hedelmistä mutta unelmani se ei ollut...Nyt yli nelikymppisenä on aika toteuttaa niitä unelmia:D
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:03"]Voi miten kurja tilanne! Mutta entä jos otat sen mukavana haasteena ja mietit mitä OIKEASTI HALUAISIT TEHDÄ??? Miten olisi esimerkiksi lakimies, kasvatustieteilijä, teologi, psykologi, sosiaalityöntekijä? Tuossa nyt vain muutamia ehdotuksia? Tai kiinnostaako lähteä eteenpäin hoitoalalla eli lääkikseen?
Mä kannustaisin sua hakemaan suoraan johonkin aika haastavaan opiskeluun, jonka kautta saisit itsetuntoa ja hyviä mahdollisuuksia työllistyä! Sitten 10 vuoden päästä et uskoisi, mistä löydät itsesi :) Eikö olekin aika ihana ajatus?
[/quote]Teologeille ei ole kuulemma hyvin töitä. Kannattaa valita työllistävä ala.
No jos mikä tahansa kelpaa miehellesi niin aloita joku kansanopiston pilipalikivakivakoulutus.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:03"]Voi miten kurja tilanne! Mutta entä jos otat sen mukavana haasteena ja mietit mitä OIKEASTI HALUAISIT TEHDÄ??? Miten olisi esimerkiksi lakimies, kasvatustieteilijä, teologi, psykologi, sosiaalityöntekijä? Tuossa nyt vain muutamia ehdotuksia? Tai kiinnostaako lähteä eteenpäin hoitoalalla eli lääkikseen?
Mä kannustaisin sua hakemaan suoraan johonkin aika haastavaan opiskeluun, jonka kautta saisit itsetuntoa ja hyviä mahdollisuuksia työllistyä! Sitten 10 vuoden päästä et uskoisi, mistä löydät itsesi :) Eikö olekin aika ihana ajatus?
[/quote]
On, on tosiaankin. Tai siis, olisi. Mutta mutta...uskallanko sittenkään? Ja otetaanko mihinkään kouluun mun ikäisiäni ihmisiä, puhumattakaan työllistymisestä? No, työllistyminen sinänsä olis sitten myöheän ajankohdan murhe, mutta mitä helv...mä voisin opiskella? Yliopisto poissuljettu, koska sinne varsinkin halutaan vain nuoria, ammattikorkeat - no, mikä nyt vois sitten olla se ala? Matemaattinen en ole, enkä hallitse kieliäkään. En taida osata oikein mitään. Hävettää ja vituttaa. Ehkä tämä onkin enemmän omassa päässäni, että "mieheni jättää", ehkä olen vaan itse niin harmissani, enkä itse kestä tätä tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:03"]Voi miten kurja tilanne! Mutta entä jos otat sen mukavana haasteena ja mietit mitä OIKEASTI HALUAISIT TEHDÄ??? Miten olisi esimerkiksi lakimies, kasvatustieteilijä, teologi, psykologi, sosiaalityöntekijä? Tuossa nyt vain muutamia ehdotuksia? Tai kiinnostaako lähteä eteenpäin hoitoalalla eli lääkikseen?
Mä kannustaisin sua hakemaan suoraan johonkin aika haastavaan opiskeluun, jonka kautta saisit itsetuntoa ja hyviä mahdollisuuksia työllistyä! Sitten 10 vuoden päästä et uskoisi, mistä löydät itsesi :) Eikö olekin aika ihana ajatus?
[/quote]
On, on tosiaankin. Tai siis, olisi. Mutta mutta...uskallanko sittenkään? Ja otetaanko mihinkään kouluun mun ikäisiäni ihmisiä, puhumattakaan työllistymisestä? No, työllistyminen sinänsä olis sitten myöheän ajankohdan murhe, mutta mitä helv...mä voisin opiskella? Yliopisto poissuljettu, koska sinne varsinkin halutaan vain nuoria, ammattikorkeat - no, mikä nyt vois sitten olla se ala? Matemaattinen en ole, enkä hallitse kieliäkään. En taida osata oikein mitään. Hävettää ja vituttaa. Ehkä tämä onkin enemmän omassa päässäni, että "mieheni jättää", ehkä olen vaan itse niin harmissani, enkä itse kestä tätä tilannetta.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:03"]Voi miten kurja tilanne! Mutta entä jos otat sen mukavana haasteena ja mietit mitä OIKEASTI HALUAISIT TEHDÄ??? Miten olisi esimerkiksi lakimies, kasvatustieteilijä, teologi, psykologi, sosiaalityöntekijä? Tuossa nyt vain muutamia ehdotuksia? Tai kiinnostaako lähteä eteenpäin hoitoalalla eli lääkikseen?
Mä kannustaisin sua hakemaan suoraan johonkin aika haastavaan opiskeluun, jonka kautta saisit itsetuntoa ja hyviä mahdollisuuksia työllistyä! Sitten 10 vuoden päästä et uskoisi, mistä löydät itsesi :) Eikö olekin aika ihana ajatus?
[/quote]
On, on tosiaankin. Tai siis, olisi. Mutta mutta...uskallanko sittenkään? Ja otetaanko mihinkään kouluun mun ikäisiäni ihmisiä, puhumattakaan työllistymisestä? No, työllistyminen sinänsä olis sitten myöheän ajankohdan murhe, mutta mitä helv...mä voisin opiskella? Yliopisto poissuljettu, koska sinne varsinkin halutaan vain nuoria, ammattikorkeat - no, mikä nyt vois sitten olla se ala? Matemaattinen en ole, enkä hallitse kieliäkään. En taida osata oikein mitään. Hävettää ja vituttaa. Ehkä tämä onkin enemmän omassa päässäni, että "mieheni jättää", ehkä olen vaan itse niin harmissani, enkä itse kestä tätä tilannetta.
[/quote]
Ihania kannustavia viestejä sulle tullut. Nyt nämä ovat sun päässäsi. Älä sulje mitään pois vaan tosiaan mene työkkäriin ammatinvalintapsykolle, ne johdattavat eteenpäin. Aikuiskoulutuksia on vaikka mihin lähtöön, voi tehdä etänäkin paljon, jotain media-alaa esim. Nyt vaan etsimään ja haarukoimaan, vaihtoehtoja on paljon. Eli ei mitään tekosyitä eikä ennakko-oletuksia vaan alat etsimään. Ihanaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene avoimeen yliopistoon opiskelemaan. Valitse perusopintoja useammalta eri alalta ja tutki, mikä kiinnostaisi. Jos joku sitten alkaa kiinnostamaan enemmän, aloita pääsykokeisiin lukeminen tai väylä-opintojen kasaaminen.
Jos rahasta ei ole pulaa ja sen puolesta voit tehdä mitä vaan, niin sittenhän tilanteesi on hyvä :)
Mainitsit urheilun. Entä personal trainer opinnot?
Pääset kyllä täihin heti kun haluat, jos sinulla on hoitoalan koulutus. Minusta kuulostaa typerältä ettet vain halua tehdä hoitotyötä ja harmittelet sitten kun et pääse mihinkään. Olet makoillut vuosikausia ja nyt kun mies kehtaa patistaa sinua tekemään jotain niin haihattelet jollekin taidealalle, jossa pätevimmilläkin ammattilaisilla on tiukkaa saada kunnon työtä.
Hae oman alasi hommia, kokeile, vaikkei ajatus nyt maittaisi. Miehesi olisi tyytyväinen ja lopulta olisit varmasti itsekin tyytyväinen. Ryhdy katselemaan erilaisia paikkoja: mahdollisuuksia varmasti löytyy eri kohderyhmistä ja vaikka osa-aikaisena aluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule, ei yliopistoihin haluta vain nuoria, vaan niitä jotka pärjäävät pääsykokeissa! Ei iällä ole mitään välilä. Itse opiskelen kasvatustieteitä (yleinen ja aikuiskasvatustiede) Helsingin yliopistossa ja on meitä kaikenikäisiä, myös 30-50-vuotiaita. Itse olen 25 ja tunnen välillä oloni niin nuoreksi kun muut puhuvat esim. lapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:03"]Voi miten kurja tilanne! Mutta entä jos otat sen mukavana haasteena ja mietit mitä OIKEASTI HALUAISIT TEHDÄ??? Miten olisi esimerkiksi lakimies, kasvatustieteilijä, teologi, psykologi, sosiaalityöntekijä? Tuossa nyt vain muutamia ehdotuksia? Tai kiinnostaako lähteä eteenpäin hoitoalalla eli lääkikseen?
Mä kannustaisin sua hakemaan suoraan johonkin aika haastavaan opiskeluun, jonka kautta saisit itsetuntoa ja hyviä mahdollisuuksia työllistyä! Sitten 10 vuoden päästä et uskoisi, mistä löydät itsesi :) Eikö olekin aika ihana ajatus?
[/quote]
On, on tosiaankin. Tai siis, olisi. Mutta mutta...uskallanko sittenkään? Ja otetaanko mihinkään kouluun mun ikäisiäni ihmisiä, puhumattakaan työllistymisestä? No, työllistyminen sinänsä olis sitten myöheän ajankohdan murhe, mutta mitä helv...mä voisin opiskella? Yliopisto poissuljettu, koska sinne varsinkin halutaan vain nuoria, ammattikorkeat - no, mikä nyt vois sitten olla se ala? Matemaattinen en ole, enkä hallitse kieliäkään. En taida osata oikein mitään. Hävettää ja vituttaa. Ehkä tämä onkin enemmän omassa päässäni, että "mieheni jättää", ehkä olen vaan itse niin harmissani, enkä itse kestä tätä tilannetta.
[/quote]
Yliopistoon pääsyssä ratkaisee pääsykoemenestys ja mahdollisesti myös lukioarvosanat. Ei ikä!
Ei kouluissa ole ikärajaa. Itse opiskelin AMK-tutkinnon 38-42-vuotiaana. No edelleenkään en ole saanut töitä, mutta onpahan ainakin tutkinto. Ja kyllä se on mielekkäämpää hakea niitä töitäkin, kun on joku selkeä koulutus.
Mieti vaan rohkeasti, mitä haluaisit tehdä. Luontevimmalta kuulostaisi rakentaa sen jo pohjalla olevan koulutuksen päälle jotain lisää. Onko jotain töitä, jossa siitä koulutuksesta olisi hyötyä? Vaikka vakuutusalalla tapaturmavahinkojen käsittely tai kuntoutustoiminta?
Opiskelualaa ei välttämättä kannata valita sen mukaan missä on jo valmiiksi hyvä. Toki jos et ole matemaattisesti lahjakas, niin ei ehkä kannata mennä lukemaan jotain teoreettista fysiikkaa. Valtaosa yliopiston tieteenaloista ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä ja aikuisiällä ihmisillä on parempi kyky hahmottaa, mikä on oleellista, ja taito yhdistellä asioita toisiinsa. Vaikket ole ollut paljon töissä/koulussa, kyllä sinuun on kaikenlaista osaamista elämän varrella tarttunut, johonka pystyt yhdistämään sitä uutta, mitä opinnoissa tulee vastaan.
Joten jos haluat tehdä jotain ihan muuta kuin hoiva-alaa, niin valitse se suunta oman mielenkiintosi mukaan. Kuitenkin niin, että pidät realiteetit mielessä - harva pystyy elättämään itsensä kirjailijana tai taidemaalarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:21"]
Kuule, ei yliopistoihin haluta vain nuoria, vaan niitä jotka pärjäävät pääsykokeissa! Ei iällä ole mitään välilä. Itse opiskelen kasvatustieteitä (yleinen ja aikuiskasvatustiede) Helsingin yliopistossa ja on meitä kaikenikäisiä, myös 30-50-vuotiaita. Itse olen 25 ja tunnen välillä oloni niin nuoreksi kun muut puhuvat esim. lapsistaan.
[/quote]
Vaikka suurin osa on siis kuitenkin nuoria :) Mutta ei ikä tosiaan ole mikään este.
Yliopistoon voi hakea vaikka 100-vuotiaana, mutta tämän kevään (eli lukuvuoden 2014-2015) valintakokeet menivät jo ja seuraava haku alkaa ensi maalis-huhtikuussa. Sitä odotellessasi voisit testailla avoimen yliopiston kursseilla eri oppiaineita.
Hoitoalan käytännön taidot + kustannusalan antama yhteiskunnallis-humanistis-kaupallinen tieto + liikunnallinen elämäntapa = hoitotiede, terveys- ja liikuntatieteet, oikeustieteiden puolelta oikeustaloustiede ja lainsäädäntötutkimus sekä yhteiskunta/valtiotieteellisestä sosiaalityö, sosiaalipolitiikka. Käyttäytymistieteet (psykologia, aikuiskasvatustiede) vois toimia kans.
Ja tuossa oli vasta jokunen yliopistoaine...
Tapasin työni puolesta n. 50-v rouvan. Oli ollut miehensä kanssa naimisissa varmaan jonkun 25 -30v vuotta. Mies oli kansainvälisissä johtotehtävissä. Yhdessä muuttivat mm. (paikka muutettu) Singaporeen. Kaksi lasta. Jossain vaiheessa lasten kasvaessa sopivat, että lapsille olisi parasta käydä koulua kuitenkin Suomessa, ettei niistä tule ihan juurettomia.
Vaimo lähti lasten kanssa Suomeen ja mies jäi maailmalle jatkaan uraa. Jatkoivat liittoa tapaamalla suomessa ja maailmalla jonkun vuoden.
Kunnes: mies halusi erota, ja näin kävi.
Nyt nainen on 50-v, asuu vuokrakaksiossa sellaisella alueella kaupungissa, jossa ei olisi ikinä uskonut edes käyvänsä kävelemässä. Koulutusta ei ole. Mitään ammattia ei ole, vanhoja ystäviä ei ole. Lapset on aikuisia ja lähteneet omaan elämäänsä. Juuri se nainen kokeili jotain osa-aikaista siivojan työtä, mutta ei se oikein onnistunut eikä kannattanut. Joten hän otti loparit ja suuri oli kauhistus kun työkkäristä määrättiin karenssi.
Se niinsanottu sosiaalinen, ja materiaalinenkin aseman romahdus on käsinkosketeltavaa. Vielä on muutama laatulaukku ja kalliit aurinkolasit käytössä. Siinäpä se, ottaa muuten todella koville.
Hanki ihan mikä tahansa amk-koulutus pikaseen. Sosionomipapereilla pääsee puuhastelemaan vähän mihin sattuu. Ja varmasti pärjäät koulutuksesa, on siellä aikuisiakin.
Mistä olet saanut päähäsi, että yliopistoon halutaan vain nuoria??
Toki yliopisto-koulutus kestää helposti pidempään, kuin ammattitutkinnon suorittaminen, koska onhan kyse laajemmasta koulutuksesta. Mutta ellei ole tarkoitus valmistua maisteriksi, niin ainahan voi opiskella, vaikka avoimen yliopiston puolella, jossa opetuksen tason pitäiisi olla verraten kovaa.
Mutta kun ap. kerroit, että koulutuksesi on matala, niin tietysti käy mielessä, myös suositella aikuislukiota (/ilta-lukiota) ,jossa voisi saada noin 2-3 vuodessa kivan vappulakin ja ennen kaikkea opiskellla verraten kevyesti useampaa eriaihetta ja samalla kuullostella itseään, että mitä vielä haluaisi mahdollisesti tehdä ja miten sinne päin voisi suunnata.
Niin ja ei ammattipsykologin pakeillakaan käynti välttämättä huono juttu ole.
Muakin hirvittää miten suojaton ap on jos mies haluaa erota. Ei työtä, ei tuloja, ei ajantasaista koulutusta, ei eläkekertymää, ei mitään. Naiset, älkää päästäkö itseänne tähän jamaan.
Miten joku voi olla noin säälittävä kuin ap? Ymmärtäisin jotenkin jos joku 18 v olisi noin saamaton mutta siis aikuinen ihminen on elättinä ja vinkuu kun ei halua tehdä hoitotyötä vaikka sillä alalla töitä löytyisi.
Aiempaan kommentiin niin kyllä minuakin riepoisi jos naiseni olisi vailla mitään päämääriä, tavoitteita tai ylipäätään ilman mitään. Valuisi vaan päivästä toiseen "ihan sama"-mentaliteetilla.