Lue keskustelun säännöt.
Mieheni jättää mut, jos en löydä "paikkaani" elämässä.
17.06.2014 |
Elän täysin mieheni rahoilla, en tee käytännössä mitään työtä. Nyt olen saanut aikaa syksyyn, että siihen mennessä mun olis keksittävä mitä tahansa työtä tai edes työn kaltaista tekemistä, tai - tätä hän ei ole sanonut suoraan, mutta mä vaistoani sen - hän ei enää halua olla mun kanssa. Meillä on lapsia, mutta he ovat jo vähän isompia, joten heitäkään ei voi enää käyttää tekosyynä sille, etten tee_mitään_. Te sanotte kaikki, että se olis mulle ihan oikein, että jättää, mutta kun mä en tiedä mitä mä sit voisin tehdä? Koulutukseni on, yllättäin, tosi matala ja ikääkin jo 40v. Rahan takia mun ei tarvitse tehdä työtä, kyse siitä, että mieheni mielestä mun on vaan tehtävä edes JOTAIN. Mutta mitä? Ehdotuksia? Huoraamiset ja muut vitsit/haukkumiset ei nyt just sitten naurata.
Kommentit (117)
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:45"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:36"]
Miten joku voi olla noin säälittävä kuin ap? Ymmärtäisin jotenkin jos joku 18 v olisi noin saamaton mutta siis aikuinen ihminen on elättinä ja vinkuu kun ei halua tehdä hoitotyötä vaikka sillä alalla töitä löytyisi.
[/quote]
Kaikki ei todellakaan halua tehdä niitä hoitoalan töitä. Töitä siellä kyllä varmaan löytyy ja sinne sitä moni itsensä tuppaa vaikka ei yhtään alalle sovi. Onko se sitten välttämättä ihan viisasta niin onkin jo toinen juttu.
[/quote]
No mutta ymmärtääkseni ap:lla on jo alan koulutus mutta ei halua vain tehdä niitä töitä.
[/quote]
Siis on sen verran fiksu että on huomannut ettei ala sovi hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites jos taloudellisesti tilanne on turvattu, niin laita toiminimi pystyyn ja hyödynnä osaamistasi?
Onko asuinpaikassasi tarvetta kahvilalle? Tai ompelimolle, leipomolle..? Jos olet käsistäsi taitava niin perusta nettikauppa ja myy tuotteitasi. Tee keikkaa! Auta vanhuksia, ala perhepäivähoitajaksi...
Vaikka avioliitto olisikin varmalla pohjalla ja rakkaus kukoistaisi, kannattaisi kummankin puolison osallistua mahdollisuuksiensa mukaan perheen elättämiseen. Jos se perheen ainoa elättäjä vaikkapa menettää työkykynsä tai kuolee, puoliso ja lapset ovat melkoisessa liemessä. Ja kannattaa ottaa huomioon myös se, että on hyvin stressaavaa olla perheen ainoa elättäjä.
Jos eroaisimme, en tosiaan jäisi tänne Hki, jolloin muualta kaltaisellamme okt:n puolikkaalla saisi lähes minkälaisen asunnon tahansa. Jos näkisitte tämän talon, niin ymmärtäisitte:). Mutta se ei ole nyt pointti tässä. Eläkettä ei tosiaan ole kertynyt paljoakaan, toki jotain sentään. Tilanteeni on säälittävä ja naurettava, ymmärrän sen kyllä ja olen tosiaan loistava esimerkki siitä, mitä typeryys saa ihmisen henkilökohtaiseen elämään aikaan. Lapsia meillä on kolme, joista vasta vanhin yläkoulussa, joten on tässä tietenkin vielä hommaa kotonakin, eli en minä täällä sentään täysin toimettomana "makaa" - ja niinkuin kerroin, teenpä minä joskus sentään jotain kodin ulkopuolisia töitäkin. Täällä mainituista mm. oikeustiede ja liikuntatieteet kiinnostaisivat kyllä kovasti, mutta jokin liikuntaan-tai terveyteen liittyvä yrittäjyys voisi ehkä sittenkin olla teoriassa se kaikkein mahdollisin tässä elämäntilanteessa.
"Ymmärsin että aloittaja haluaa tehdä jotain siksi koska mies haluaa, ei siksi että saisi rahaa. No,aika erikoista jos pitää vaan toista miellyttääkseen keksiä jotain tekemistä. Jos mun miestäni häiritsisi se etten tee mitään niin sais kyllä mun puolesta suksia hevon kuuseen."
" Miehellesi tilanteesi on aina aikaisemmin ollut ihan ok, mutta nyt on päättänyt alkaa ärsyyntyä asiasta?"
Näin miehenä saatan jollain lailla samaistua ap:n puolison tilanteeseen. Ymmärrän sen, että kun lapset olivat pienempiä, niin elämän sisällöksi riitti se, että toinen puolisoista hoiti enemmän lapsia ja kotia, mutta kun lapset ovat jo varttuneet riittävästi ja luultavasti auttavat osaltaan kodin askareissa jne, niin sitä ikään kuin vapautuu aikaa niin sitä alkaa miettimään, että miten ihmeessä tuo toinen fiksu nuori tai nuorehko ihminen saa päivänsä kulumaan? Se kertoi ehtoolla töistä tultuani lähes-samanlaisesta päivästä kun oli eilinen ja oikeastaan jo viime viikko ja olikohan sitä edellinen. Kyllä se vielä vähän on kärryillä maailman menosta, mutta millaista mallia se näyttää lapsillekaan jos on "vain" kotona? Suomalainen perhe-malli kun on rakentunut paljolti siihen, että molemmat huoltajat ovat töissä. Mutta ylipäätään uskon, että ihminen voi paremmin, jos hän tekee elämässään jotain mielekästä.
Toki kodin ylläpito on tärkää, mutta se ei yksin tahdo riittää.
hieman olen seurannut ja kuullostellut, että rouvat, - niin yleensä he ovat naisia -naiset tuskin olisivat tyytyneet katselemaan miestä, joka on "vain" kotona huushollaamassa. Mutta siis nämä rouvat, jotka ovat samassa asemassa ja joita tunnen niin usein, - eivät onneksi aina- kuullostavat puheiltaan no vähän tylsiltä. Tuleekohan omasta rakkaastani sellainen? Jotta hänestä ei tulisi, niin kyllä hänen täytyy keksiä, jotain mielekästä tekemistä kodin seinien ulkopuolelta, jotta hän saa hieman uudempia virikkeitä. Ei pelkät isommankaan talon seinät ja lattiat ja samankaltaisessa asemassa olevien rouvien kanssa lörpöttly ja satunnainen puuhastelu, siihen tahdo riittää.
Ja kun ei nyt ihan sitä, kaikkein fiineintä porukkaa olla ja kun verokarhukin vaatii kitaansa suuren palan tuloista, niin kyllä sitä omat kaverit ovat alkaneet vihjailla, että, miten jaksan pitää tuloillani puolison tyytyväisenä ja hän minut? Jos hänen elämä on vain odottaa minua kotona, tekemättä ulkoisesti oikein kai mitään, kun ei kodin ylläpito nyt vaatine tässä elämää täyspäiväistä työviikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 00:43"]
"Ymmärsin että aloittaja haluaa tehdä jotain siksi koska mies haluaa, ei siksi että saisi rahaa. No,aika erikoista jos pitää vaan toista miellyttääkseen keksiä jotain tekemistä. Jos mun miestäni häiritsisi se etten tee mitään niin sais kyllä mun puolesta suksia hevon kuuseen."
" Miehellesi tilanteesi on aina aikaisemmin ollut ihan ok, mutta nyt on päättänyt alkaa ärsyyntyä asiasta?"
Näin miehenä saatan jollain lailla samaistua ap:n puolison tilanteeseen. Ymmärrän sen, että kun lapset olivat pienempiä, niin elämän sisällöksi riitti se, että toinen puolisoista hoiti enemmän lapsia ja kotia, mutta kun lapset ovat jo varttuneet riittävästi ja luultavasti auttavat osaltaan kodin askareissa jne, niin sitä ikään kuin vapautuu aikaa niin sitä alkaa miettimään, että miten ihmeessä tuo toinen fiksu nuori tai nuorehko ihminen saa päivänsä kulumaan? Se kertoi ehtoolla töistä tultuani lähes-samanlaisesta päivästä kun oli eilinen ja oikeastaan jo viime viikko ja olikohan sitä edellinen. Kyllä se vielä vähän on kärryillä maailman menosta, mutta millaista mallia se näyttää lapsillekaan jos on "vain" kotona? Suomalainen perhe-malli kun on rakentunut paljolti siihen, että molemmat huoltajat ovat töissä. Mutta ylipäätään uskon, että ihminen voi paremmin, jos hän tekee elämässään jotain mielekästä.
Toki kodin ylläpito on tärkää, mutta se ei yksin tahdo riittää.
hieman olen seurannut ja kuullostellut, että rouvat, - niin yleensä he ovat naisia -naiset tuskin olisivat tyytyneet katselemaan miestä, joka on "vain" kotona huushollaamassa. Mutta siis nämä rouvat, jotka ovat samassa asemassa ja joita tunnen niin usein, - eivät onneksi aina- kuullostavat puheiltaan no vähän tylsiltä. Tuleekohan omasta rakkaastani sellainen? Jotta hänestä ei tulisi, niin kyllä hänen täytyy keksiä, jotain mielekästä tekemistä kodin seinien ulkopuolelta, jotta hän saa hieman uudempia virikkeitä. Ei pelkät isommankaan talon seinät ja lattiat ja samankaltaisessa asemassa olevien rouvien kanssa lörpöttly ja satunnainen puuhastelu, siihen tahdo riittää.
Ja kun ei nyt ihan sitä, kaikkein fiineintä porukkaa olla ja kun verokarhukin vaatii kitaansa suuren palan tuloista, niin kyllä sitä omat kaverit ovat alkaneet vihjailla, että, miten jaksan pitää tuloillani puolison tyytyväisenä ja hän minut? Jos hänen elämä on vain odottaa minua kotona, tekemättä ulkoisesti oikein kai mitään, kun ei kodin ylläpito nyt vaatine tässä elämää täyspäiväistä työviikkoa.
No aivan. Ihan hirveää, siis hyi olkoon. Kiitos silti tästä. T. Ap
Kiitos, kiitos viestistä "59". Vasta nyt luin useamman postauksesi ja jäi mielikuva, että olet ilmeisen tervepäinen kun olet tajunnut oman tilanteesi. Ongelma on vain, että mistä löytää oikea seuraava askel. Myönnän, että edellisessä viestissäni hieman taisin tahallinen hieman provosoida. Mutta samaan hengenvetoon on todettava, että olen oikeasti törmännyt "pikku hyasintteihin" - Muistattattehan tämän rouva Puketin sarjassa pokka pitää? - Ja jotka eivä reppanat itse ymmärrä, millaisessa omassa pikku maailmassa he elävät. Vaikutat ap sille, että sinä tiedät ja osaat harkita eri vaihtoehtojakin, kun vain ensin hahmotat, mitä sellaisia on realistisesti olemassa. - Toisaalta uskaliaitakaan ratkaisuja ei kannata pelätä. On, toisaalta viisautta kun osaa arvioida kriittisesti omaa asemaansa ja tilannettaan. Tsemppiälujasti tulevaan. T. "58"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun on ihan pakko sanoa, että ap:lla on ihannetilanne nyt lähteä tekemään ja kokeilemaan ihan mitä vaan. Olen ikäisesi nainen, ja minulla ei ole mahdollisuutta samaan. Teen vuorotyötä vuokrafirmassa ja mieheni firmassa on yt:t ja lomautukset arkipäivää ja olemme iloisia että edes vielä töitä on. Halusin joskus opiskella yliopistossa muttei sinne noin vaan menty, niin näin damina ei voi mitään.:) Sinä voit ap!
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:03"]Voi miten kurja tilanne! Mutta entä jos otat sen mukavana haasteena ja mietit mitä OIKEASTI HALUAISIT TEHDÄ??? Miten olisi esimerkiksi lakimies, kasvatustieteilijä, teologi, psykologi, sosiaalityöntekijä? Tuossa nyt vain muutamia ehdotuksia? Tai kiinnostaako lähteä eteenpäin hoitoalalla eli lääkikseen?
Mä kannustaisin sua hakemaan suoraan johonkin aika haastavaan opiskeluun, jonka kautta saisit itsetuntoa ja hyviä mahdollisuuksia työllistyä! Sitten 10 vuoden päästä et uskoisi, mistä löydät itsesi :) Eikö olekin aika ihana ajatus?
[/quote]
Suosittelen syventämään sitä sun hoitoalan koulutusta.
Kannattaa miettiä myös työllistymistä, jos ap opiskelee esim. 7 vuotta lakimieheksi, hän on valmistuessaan lähempänä 50 vuotta. Taitaa olla niin, että nuoremmat ja enemmän työkokemusta omaavat jyräävät heittämällä ohi, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän sua ap, olen itse 30v, ei koulutusta, ei työkokemusta. Olen koko elämäni hoitanut lapsia, ensin toisten (palkatta) ja sitten omia viimeiset 10v.
Eläkekertymä on tasan 0€!!!! Repikääs siitä.
Itselläni ei ole vuosiin ollut miestä joten ei tarvitse pelätä että joku jättää. Yhteiskunnan tuella (sossu) me valitettavasti elämme :/
Olen nyt kahden vuoden ajan hakenut kaikkiin mahdollisiin työkkärin kursseihin sekä yhteishaussa kouluun mutta en ole päässyt. Peruskoulun todistukseni on vaan niin huono.
Järkyttävää huomata että peruskoulun jälkeinen välivuosi onkin venynyt kohta 15 vuodeksi. En tiedä mitä tehdä kun en kelpaa minnekään edes kouluun.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:14"][quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:03"]Voi miten kurja tilanne! Mutta entä jos otat sen mukavana haasteena ja mietit mitä OIKEASTI HALUAISIT TEHDÄ??? Miten olisi esimerkiksi lakimies, kasvatustieteilijä, teologi, psykologi, sosiaalityöntekijä? Tuossa nyt vain muutamia ehdotuksia? Tai kiinnostaako lähteä eteenpäin hoitoalalla eli lääkikseen?
Mä kannustaisin sua hakemaan suoraan johonkin aika haastavaan opiskeluun, jonka kautta saisit itsetuntoa ja hyviä mahdollisuuksia työllistyä! Sitten 10 vuoden päästä et uskoisi, mistä löydät itsesi :) Eikö olekin aika ihana ajatus?
[/quote]
On, on tosiaankin. Tai siis, olisi. Mutta mutta...uskallanko sittenkään? Ja otetaanko mihinkään kouluun mun ikäisiäni ihmisiä, puhumattakaan työllistymisestä? No, työllistyminen sinänsä olis sitten myöheän ajankohdan murhe, mutta mitä helv...mä voisin opiskella? Yliopisto poissuljettu, koska sinne varsinkin halutaan vain nuoria, ammattikorkeat - no, mikä nyt vois sitten olla se ala? Matemaattinen en ole, enkä hallitse kieliäkään. En taida osata oikein mitään. Hävettää ja vituttaa. Ehkä tämä onkin enemmän omassa päässäni, että "mieheni jättää", ehkä olen vaan itse niin harmissani, enkä itse kestä tätä tilannetta.
[/quote]
Minun äitini valmistui uuteen ammattiin 47v iässä :) Töitä sai heti ja siellä on edelleen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:46"]
Varoittava esimerkki. Voisi koulussa opettaa jo lapsille elämänhallintaa ja kertoa pikkutytöille että täytyy itse yrittää elämässä eikä rakentaa elämäänsä pelkästään miehen varaan.
[/quote]
Miksi nimenomaan koulussa? Mun mielestä elämänhallinnan opettaminen lapsille on ensisijaisesti vanhempien asia.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 23:38"]
Miehesi ei siis oikeasti välitä sinusta, joten anna jättää vaan. Julmaa, mutta totta. Jokin parempi odottaa sinua.
[/quote]
Miten niin ei välitä? Mies on elättänyt AP:tä vuosia. On nyt helvetti jos 40 vuotias nainen ei voi mennä töihin vaan makaa himassa tekemässä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin samassa tilanteessa, niin opiskelisin puutarhuriksi/puutarhasuunnittelijaksi ja mahdollisesti vielä floristiksi. Voisin työllistyä joko freelancena (kysyntää näyttäisi olevan puutarhasuunnittelun puolella), kukka- tai piha- ja puutarhakaupassa. Samalla oppisin laittamaan oman pihan kauniiksi, omaisin nippelitietoa, josta moni on kiinnostunut mutta harva hallitsee ( = hyvä keskustelun aihe), ja saisin tuoda viikonlopuksi kauniita kukkia kotiin. Lisäksi työ on luovaa.
Töitä löytyy hyvin esim. farmaseuteille, puheterapeuteille, palkanlaskijoille. Jos tavallinen hoitoala ei kiinnosta tk-/sairaalapuolella, miten olisi terveydenhoitaja tai lastenhoito/varhaiskasvatus? Ovat vähän erityyppisiä vaikka hoitoalaa nekin ovat. Personal traineriksi voi ruveta kuka tahansa lyhyellä koulutuksella. Siihen voisi yhdistää esim. urheiluhierojan koulutuksen, molemmat lyhyitä koulutusjaksoja, jotka tukevat toisiaan.
Ei kannata hommata mitään epätyöllistävää koulutusta. Se vie viimeisenkin itsetunnon, jos et koulutuksesta huolimatta pääse,työelämään.
Suosittelen kirjanpitäjän tutkintoa.
Vapaaehtoistyö esim. huostaanotettujen lasten parissa.
Siellä kun on paljon pikkuisia ja sylin kaipuu valtava.
Henkilökuntaa aivan liian vähän.
Vapaaehtoistyön kautta saattaisi tulla "ahaa"-elämyksiä, kontakteja ja ideoita mihin suuntaan kouluttautua ja elämässään mennä.
Onko sinussa Ap hitustakaan yrittäjähenkisyyttä?
Oma pieni yritys voisi olla vaihtoehto. Ei sillä miljoonia tee, mutta sisältöä saisi elämään ja hyvällä tuurilla pientä toimeentuloakin.
Jännä, että on naisia, joilla ei ole mitään halua tehdä elämässään yleensä mitään. Pakosta jotain järkevää pitää sitten keksiä, kun mies pakottaa. Mistä tollaisia naisia oikein tulee? En ihmettele, että naiset ovat vieläkin huonommassa asemassa kuin miehet yleensä kaikilla yhteiskunnan aloilla tollaisten lusmujen takia.
Ap:lla on kyllä naurettava ja itseaiheutettu tilanne. Mitäs läksit...
Olet kuitenkin vielä siinä iässä että kannattaa opiskella uusi ammatti ja töitäkin ehdit vielä tehdä todennäköisesti 25 vuotta. Monet aikuiskoulutukset kestävät vain kaksi vuotta. Mutta sanompahan vaan että mikään ei onnistu ellet ihan itse halua sitä. Ei siinä miehen käskytykset toimi.