Lue keskustelun säännöt.
Onko kenenkään muun elämä ollut täysi pettymys?
17.06.2014 |
Olen yllättävän hyvillä mielin, siihen nähden, että koko tämän hetkinen elämäni on suuri pettymys, eikä vastaa yhtään sitä elämää mistä olin haaveillut. Onko kenelläkään muulla asiat näin?
Minulla oli selviä tärkeitä ajatuksia elämästäni jo lapsesta asti. Yksi suurimmista haaveistani oli iso perhe. Tietysti tiesin, että kaikki eivät saa biologisia lapsia ja olin varautunut myös adoptoimaan lapsia. Jokatapauksessa ISO PERHE. No kuinkas kävikään, minulla on kaksi lasta. Sain sentään lapsia, mutta ei tämä tunnu siltä mitä minä halusin.
Uran suhteen en ole ollut kranttu. Olen aina ajatelllut, että kunhan tykkäisin työstä mitä teen. Palkallakaan ei niin väliä. olenkin opiskellut itselleni usean mielenkiintoisen ammatin. Kaikki mahdollisuudet unelmien työpaikkaankin on ollut olemassa, mutta tajuttoman huonon mäihän takia menetin kaikki ne mahdollisuuteni jokaisella alalla. (en tätä nyt jaksa selventää enempää)
Parisuhde sitten taas, löysin kyllä miehen jota olen rakastanut jo 20 vuotta ja meillä on ollut mitä täydellisin suhde, mutta hänkään ei enää vastaa unelmien miestäni. On epäluotettava, ei osallistu perheen arkeen ja on kärttyinen koko ajan. On muuttunut täysin niistä ajoista kun kaikki oli vielä hyvin. Joten on pakko myöntää, että parisuhteenikaan ei ole lähellekään sitä mitä haluaisin sen olevan, vaikka miestäni yhä rakastankin.
Mitä vielä.. useat keskenmenot eli raskaudet ovat pilanneet kroppani. Ja kaikki turhaan kun vauvoja ei ole kuitenkaan tullut kuin se kaksi. (myöhäisiä keskenmenoja 3). Olen ollut aina kaunis ja kiva vartaloinen, mutta nyt mahanahkani on pilalla. En halua lähteä hyödyntämään kauneuskirurgiaakaan missään nimessä, eli näillä mennään.
En oikeastaan keksi mitää osa-aluetta elämässäni missä unelmani olisivat toteutuneet. Ymmärrän kyllä, että harvallapa ne toteutuvat, mutta eiköhän edes joku asia elämässä mene miten on toivonut menevän.
Olenko ainoa?
Kommentit (63)
On ollut huonoina hetkinä oma elämä täysi pettymys.Haaveilin urasta, ei tullut, kolme tutkintoa kilpailukykyisiltä aloilta, lapsia ei ole, mies ei tue henkisesti, paljon sairautta (osa ei parane vaan näillä mennään), rahaton ym.
Jouduin toteamaan että paremmin silti menee kuin esim. kaverilla joka teki itsemurhan sadistimiehensä takia. Hänen elämänsä 7 vuotta nöyryytystä, häpeää ja kidustusta.
Kaverin kuoleman jälkeen olen keskittynyt nauttimaan elämästä ilman rajoja, niin että olen onnellinen. Periaatteet maksaa ja jos jumittaa liikaa menneisyyteen, ei näe mahdollisuuksia. Unelmat pitää päivittää ja pelata omilla korteilla.
Kaksi kivaa lasta, pelleilet ja laulat niiden kanssa. Katselet muita miehiä tai kehut omaa miestä ja kiedot pikkusormen ympärille. Vatsanahka kuosiin leikkaamalla, turha sitä on pelätä. Arvaa onko ikävä joutua terveydellisistä syistä leikattavaksi, ennemmin menen ulkonäköä kohentamaan. Kaikkeen tottuun ja arvet vaalenee, ajattele pitkällä tähtäimellä.
Välillä masentaa, liikunta auttaa. Tee jotain erilaista. Päivät kuluvat ja sinulle on moni asia vielä mahdollista. Vesimelonia poskee ja iltakävelylle :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nuorempi, 22v.
Opiskelin ylioppilaaksi, sitten merkonomiksi, koska en tiennyt mitä haluaisin tehdä. Työskentelen metallialalla, johon minulla ei ole koulutusta.
Lapsena olisin halunnut eläinlääkäriksi (mutta olen allerginen eläimille). Ei mitään hajua mitä pitäisi tehdä.
Kavereita ei ole. Asun vielä kotona vanhempieni luona. Erosin juuri poikaystävästäni (4vuotta oltiin yhdessä), mutta oikeastaan minulla on jo uusi mies.
Parasta elämässäni on vanhempani ja se, että on edes jotain työtä. Säästän rahaa omaa asuntoa varten.
En lapsena odottanut elämän olevan tällaista.
Seuraavaksi varmaan lasten hankintaa muutaman vuoden päästä (haluan ennen 30 vuoden ikää mielellään, kun vielä jaksaisin...)
Olen aika yksinäinen ja tekisi mieli lähteä opiskelemaan vain siksi, että voisi mahdollisesta tutustua ihmisiin, mutta en tiedä mitä opiskelisi.
Ei myöskään huvittaisi lähteä vuokralle asumaan mihinkään opiskelemaankaan, kun on työpaikka ja rahat menisivät hukkaan vuokralla.
Mitä te oikein olette vailla? Että joku tulee ja järjestää teidän asiat?
Kun ei odota liikaa ei petykään niin kovasti, olet oikeassa ainakin yksi toive täyttyi.
Toisen puolesta ei voi sanoa, mitä hän niin kovasti odottaa.
Kyllä voi olla silti onnellinen, en tiedä saako Suomessa sanoa näin, vaikka kaikki ei onnistuisi. Ainakin sinulla on rakkaus, kaikilla ei ole.
Ei tässä kai kukaan mitään vailla ole. Kerrotaan vaan, millaista elämä on.
En sanoisi, että elämäni on pettymys. Se vain on ihan erilaista kuin se, mistä haaveilin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hep!
Sulla on sentään se perhe.. Mä tuskin tulen koskaan samaan lapsia, en adoptoituja enkä biologisia. Elämä on ollut täynnä pettymyksiä pettymyksien jälkeen.
Olen jo 32 vuotias, vailla koulutusta (kouluun olen hakenut, mutta eipä ole onnistunut.. Olen kuitenkin tehnyt erinnäisen määrän töitä lukion jälkeen eli en ole vaan maanut kotona). Tänä keväänä hain taas kouluun, eka kertaa sosionomikoulutukseen, mutta tuskinpa tuostakaan mitään tulee.. Eiköhän taas tule hylkäyskirje.
Miestä tuskin tulen koskaan samaan, en pysty luottamaan enää miehiin enkä mihinkään mitä he sanovat. Yksi on jo 10 kuukautta lähettänyt signaalia, että tykkää musta (ja myös sanonut sen) ja haluaisi olla yhdessä ym. ym. ym. No niinhän siinä sitten kävi, että tuolla on vissiin koko ajan ollut joku toinen nainen kiikarissa ja ainoastaan leikkinyt mun tunteilla ja väittänyt täyttä paskaa koko ajan.
Eli tuskinpa menen koskaan naimisiin ja saan lapsia :( Vaikka olen jo lapsesta asti halunnut suurperheen. Ehkä mä sitten haalin itselleni miljoona kissaa ja koiraa, olkoot ne sitten mun lapsia.
No ehkä maailma sitten tarvitsee tälläisia paska luusereitakin... Joilla ei ole yhtään virkaa elämässään. Ja Facebookki on taas tänäkin kesänä täynnä hääilmoituksia, kun kaverit menee naimisiin ja vauvauutisia, kun kaverit saa lapsia. Eipä itsellä ole mitään ilmoitusasioita ikinä :(
Jaa, koen, että mua on huijattu tän elämän suhteen, kyllä mun toiveet ja pyrkimykset ovat olleet erilaisia kuin mitä on lopputulos... Kaksi teiniä, joista molemmat masentuneita, en osaa auttaa, eivät halua apua... Yksin täällä yritän, joskus tuntuu, että voisin luovuttaa. MUTTa sitä en tee, vielä?
Paljon velkaa, ei omaa aikaa, ei miestä, ei ole ollut kymmeneen vuoteen...
Juh, en ole katkera, mutta vanhana saatan olla, että annoin kaiken lapsilleni, jotka sitä eivät tosiaan arvostaneet, vai arvostavatko? Ehkä ne osaakin mennä eteenoäin mun tuella???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso peiliin.
Mulle ei mee läpi, että jotkut keskenmenot voi pilata kropan, HALOO! Uskottelet vaan itelles niin.
Miehesi käytös ja työpaikkasi menetys voivat johtua omasta käytöksestäsi, asennetta, asennetta.
Mietippä asioitasi uudelta kantilta.
Nyt kyllä kalskahti omaan korvaan vähän valittamiselta. Sinulla on kaksi (oletan että tervettä) lasta, mies, ei sairauksia, (oletan) että talous kunnossa ja rivien välistä luettuna ainakin ok työ. Tuossa on kuule jo niin hyvä pohja elämälle että ei muuta kuin otat itseäsi niskasta kiinni ja teet asioille jotain jos haluat niitä muuttaa/tavoitella unelmiasi. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Ja kai ymmärrät että se on oikeasti aika pitkälti sinusta itsestäsi kiinni millaiseksi se elämäsi rakentuu? Elämä potkii välillä kaikkia päähän mutta yleensä sieltä aina noustaan ja rakennetaan toiveet, unelmat ja tavoitteet uusiksi. Ei niihin vanhoihin, menetettyihin tilaisuuksiin kannata jäädä roikkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:09"]
On ollut huonoina hetkinä oma elämä täysi pettymys.Haaveilin urasta, ei tullut, kolme tutkintoa kilpailukykyisiltä aloilta, lapsia ei ole, mies ei tue henkisesti, paljon sairautta (osa ei parane vaan näillä mennään), rahaton ym.
Jouduin toteamaan että paremmin silti menee kuin esim. kaverilla joka teki itsemurhan sadistimiehensä takia. Hänen elämänsä 7 vuotta nöyryytystä, häpeää ja kidustusta.
Kaverin kuoleman jälkeen olen keskittynyt nauttimaan elämästä ilman rajoja, niin että olen onnellinen. Periaatteet maksaa ja jos jumittaa liikaa menneisyyteen, ei näe mahdollisuuksia. Unelmat pitää päivittää ja pelata omilla korteilla.
Kaksi kivaa lasta, pelleilet ja laulat niiden kanssa. Katselet muita miehiä tai kehut omaa miestä ja kiedot pikkusormen ympärille. Vatsanahka kuosiin leikkaamalla, turha sitä on pelätä. Arvaa onko ikävä joutua terveydellisistä syistä leikattavaksi, ennemmin menen ulkonäköä kohentamaan. Kaikkeen tottuun ja arvet vaalenee, ajattele pitkällä tähtäimellä.
Välillä masentaa, liikunta auttaa. Tee jotain erilaista. Päivät kuluvat ja sinulle on moni asia vielä mahdollista. Vesimelonia poskee ja iltakävelylle :-)
[/quote]
Pidin erityisesti kohdasta: Unelmat pitää päivittää ja pelata omilla korteilla.
En ole ajatellut missään vaiheessa sitä, että minun pitäisi pelata omilla korteillani. Niillä mitkä minulle on jaettu, eikä harmitella sitä, että en saanut koko pakkaa.
Kiitos
ap
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:18"]
Mitä te oikein olette vailla? Että joku tulee ja järjestää teidän asiat?
[/quote]
Miksi ylenkatsova kommentti? Kaikki ihmiset ovat jotain vailla, usein juttuseuraa ja empatiaa. Some on tarkoitettu vertaistueksi ja ajatustenvaihtoon.
Miksi on niin vaikea olla tukena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:24"]
Hep!
Sulla on sentään se perhe.. Mä tuskin tulen koskaan samaan lapsia, en adoptoituja enkä biologisia. Elämä on ollut täynnä pettymyksiä pettymyksien jälkeen.
Olen jo 32 vuotias, vailla koulutusta (kouluun olen hakenut, mutta eipä ole onnistunut.. Olen kuitenkin tehnyt erinnäisen määrän töitä lukion jälkeen eli en ole vaan maanut kotona). Tänä keväänä hain taas kouluun, eka kertaa sosionomikoulutukseen, mutta tuskinpa tuostakaan mitään tulee.. Eiköhän taas tule hylkäyskirje.
Miestä tuskin tulen koskaan samaan, en pysty luottamaan enää miehiin enkä mihinkään mitä he sanovat. Yksi on jo 10 kuukautta lähettänyt signaalia, että tykkää musta (ja myös sanonut sen) ja haluaisi olla yhdessä ym. ym. ym. No niinhän siinä sitten kävi, että tuolla on vissiin koko ajan ollut joku toinen nainen kiikarissa ja ainoastaan leikkinyt mun tunteilla ja väittänyt täyttä paskaa koko ajan.
Eli tuskinpa menen koskaan naimisiin ja saan lapsia :( Vaikka olen jo lapsesta asti halunnut suurperheen. Ehkä mä sitten haalin itselleni miljoona kissaa ja koiraa, olkoot ne sitten mun lapsia.
No ehkä maailma sitten tarvitsee tälläisia paska luusereitakin... Joilla ei ole yhtään virkaa elämässään. Ja Facebookki on taas tänäkin kesänä täynnä hääilmoituksia, kun kaverit menee naimisiin ja vauvauutisia, kun kaverit saa lapsia. Eipä itsellä ole mitään ilmoitusasioita ikinä :(
[/quote]
En tiedä lohduttaako tämä yhtään, mutta sinulla on vielä KAIKKI mahdollista. Ikäsi mahdollistaa lähes kaiken. Ja se lohdutus tulee tässä: siskoni tapasi elämänsä miehen 34 vuotiaana. Menivät pikapikaa naimisiin ja saivat 3 lasta. Aikas nopeasti kaikki tapahtui, mutta yht äkkiä hänellä oli kaikki mistä oli aina haaveillutkin.
Minun kohdallani ongelma on juuri se, että kirjan kannet on nyt sulkeutuneet. Lapsia en voi lisää saada. Enää ei ole varaa lähteä opiskelemaan jälleen uutta ammattia ja ne ammatit joihin olen opiskellut ovat ikäänkuin minun kohdallani myös pois suljetut. Joten ainoa vaihtoehto tässä vaiheessa on lähteä jollekin alalle mikä ei kiinnosta pätkääkään. Ja tehdä sitten sitä (esim kaupankassa) lopun elämäni :(
ap
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:26"]
Katso peiliin.
Mulle ei mee läpi, että jotkut keskenmenot voi pilata kropan, HALOO! Uskottelet vaan itelles niin.
Miehesi käytös ja työpaikkasi menetys voivat johtua omasta käytöksestäsi, asennetta, asennetta.
Mietippä asioitasi uudelta kantilta.
[/quote]
Et nyt oikein ymmärtänyt. Eivät keskenmenot sinäänsä ole pilanneet kroppaani sen kummemmin kuin perus raskaudet noin yleinsä. Mutta kroppani on siis sellainen mikä on 6 lasta synnyttäneen kroppa. MUTTA minulla ei ole kuutta lasta. Vaan minulla on kaksi lasta. Ymmärrtäkö mitä tarkoitan. Tämä kroppa olisi helpompi hyväksyä jos minulla olisi se 6 lasta kotona. Eli kaiken sen menetyksen arvoista.
En ole menettänyt työpaikkaani, ehkä sinun kannattaisi lukea ajatuksen kanssa ennen kun päästät aivopieruja tänne :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:27"]
Nyt kyllä kalskahti omaan korvaan vähän valittamiselta. Sinulla on kaksi (oletan että tervettä) lasta, mies, ei sairauksia, (oletan) että talous kunnossa ja rivien välistä luettuna ainakin ok työ. Tuossa on kuule jo niin hyvä pohja elämälle että ei muuta kuin otat itseäsi niskasta kiinni ja teet asioille jotain jos haluat niitä muuttaa/tavoitella unelmiasi. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Ja kai ymmärrät että se on oikeasti aika pitkälti sinusta itsestäsi kiinni millaiseksi se elämäsi rakentuu? Elämä potkii välillä kaikkia päähän mutta yleensä sieltä aina noustaan ja rakennetaan toiveet, unelmat ja tavoitteet uusiksi. Ei niihin vanhoihin, menetettyihin tilaisuuksiin kannata jäädä roikkumaan.
[/quote]
Korjailua. Lapset eivät ole molemmat terveitä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä sillä yhtä rakkaita silti. Minulla ei ole työpaikkaa. Olen työtön koska en saa alani töitä. Selitin senkin jo. (välillä tuntuu, että täällä joutuu vääntämään rautalangasta asiat). Talouteni ei todellakaan ole kunnossa, koska olen työtön. Mutta sitä en tekstissäni erikseen maininnut, sillä raha ei merkkaa minulle juurikaan mitään.
Siinä olet kylläkin oikeassa, että vanhoihin unelmiin ei pitäisi jäädä roikkumaan. Vaan helpommin sanottu kuin tehty.
ap
ps. kyllä tekstini kuulosti valitukselta, koska se OLI sitä ;)
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:32"][quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:18"]
Mitä te oikein olette vailla? Että joku tulee ja järjestää teidän asiat?
[/quote]
Miksi ylenkatsova kommentti? Kaikki ihmiset ovat jotain vailla, usein juttuseuraa ja empatiaa. Some on tarkoitettu vertaistueksi ja ajatustenvaihtoon.
Miksi on niin vaikea olla tukena?
[/quote] Ehkä siksi, kun olin aiemmin itse samanlainen valittaja.
Luulin, että täytyy pelata vaan niillä korteilla mitkä on jaettu, eikä asioihin voi juurikaan vaikuttaa. Olin harvinaisen väärässä.
Ärsyttää itsesäälissä vellominen.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:32"][quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:18"]
Mitä te oikein olette vailla? Että joku tulee ja järjestää teidän asiat?
[/quote]
Miksi ylenkatsova kommentti? Kaikki ihmiset ovat jotain vailla, usein juttuseuraa ja empatiaa. Some on tarkoitettu vertaistueksi ja ajatustenvaihtoon.
Miksi on niin vaikea olla tukena?
[/quote] Ehkä siksi, kun olin aiemmin itse samanlainen valittaja.
Luulin, että täytyy pelata vaan niillä korteilla mitkä on jaettu, eikä asioihin voi juurikaan vaikuttaa. Olin harvinaisen väärässä.
Ärsyttää itsesäälissä vellominen.
[/quote]
Kerro sitten minulle, että miten minä saisin sen suurperheeni mistä olen aina haaveillut? Minulta on kohtu poistettu ja en voi enää saada lapsia. Adoptioon ei ole varaa.
Eikö tällaisessa tilanteessa voi ainoastaan pelata niillä korteilla mitä on? Miten selität tilanteessani sen, että kaikki on mahdollista? Kun aina ei ole!
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:45"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:32"][quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:18"]
Mitä te oikein olette vailla? Että joku tulee ja järjestää teidän asiat?
[/quote]
Miksi ylenkatsova kommentti? Kaikki ihmiset ovat jotain vailla, usein juttuseuraa ja empatiaa. Some on tarkoitettu vertaistueksi ja ajatustenvaihtoon.
Miksi on niin vaikea olla tukena?
[/quote] Ehkä siksi, kun olin aiemmin itse samanlainen valittaja.
Luulin, että täytyy pelata vaan niillä korteilla mitkä on jaettu, eikä asioihin voi juurikaan vaikuttaa. Olin harvinaisen väärässä.
Ärsyttää itsesäälissä vellominen.
[/quote]
Kerro sitten minulle, että miten minä saisin sen suurperheeni mistä olen aina haaveillut? Minulta on kohtu poistettu ja en voi enää saada lapsia. Adoptioon ei ole varaa.
Eikö tällaisessa tilanteessa voi ainoastaan pelata niillä korteilla mitä on? Miten selität tilanteessani sen, että kaikki on mahdollista? Kun aina ei ole!
[/quote]
olin siis ap
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:34"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 21:24"]
Hep!
Sulla on sentään se perhe.. Mä tuskin tulen koskaan samaan lapsia, en adoptoituja enkä biologisia. Elämä on ollut täynnä pettymyksiä pettymyksien jälkeen.
Olen jo 32 vuotias, vailla koulutusta (kouluun olen hakenut, mutta eipä ole onnistunut.. Olen kuitenkin tehnyt erinnäisen määrän töitä lukion jälkeen eli en ole vaan maanut kotona). Tänä keväänä hain taas kouluun, eka kertaa sosionomikoulutukseen, mutta tuskinpa tuostakaan mitään tulee.. Eiköhän taas tule hylkäyskirje.
Miestä tuskin tulen koskaan samaan, en pysty luottamaan enää miehiin enkä mihinkään mitä he sanovat. Yksi on jo 10 kuukautta lähettänyt signaalia, että tykkää musta (ja myös sanonut sen) ja haluaisi olla yhdessä ym. ym. ym. No niinhän siinä sitten kävi, että tuolla on vissiin koko ajan ollut joku toinen nainen kiikarissa ja ainoastaan leikkinyt mun tunteilla ja väittänyt täyttä paskaa koko ajan.
Eli tuskinpa menen koskaan naimisiin ja saan lapsia :( Vaikka olen jo lapsesta asti halunnut suurperheen. Ehkä mä sitten haalin itselleni miljoona kissaa ja koiraa, olkoot ne sitten mun lapsia.
No ehkä maailma sitten tarvitsee tälläisia paska luusereitakin... Joilla ei ole yhtään virkaa elämässään. Ja Facebookki on taas tänäkin kesänä täynnä hääilmoituksia, kun kaverit menee naimisiin ja vauvauutisia, kun kaverit saa lapsia. Eipä itsellä ole mitään ilmoitusasioita ikinä :(
[/quote]
En tiedä lohduttaako tämä yhtään, mutta sinulla on vielä KAIKKI mahdollista. Ikäsi mahdollistaa lähes kaiken. Ja se lohdutus tulee tässä: siskoni tapasi elämänsä miehen 34 vuotiaana. Menivät pikapikaa naimisiin ja saivat 3 lasta. Aikas nopeasti kaikki tapahtui, mutta yht äkkiä hänellä oli kaikki mistä oli aina haaveillutkin.
Minun kohdallani ongelma on juuri se, että kirjan kannet on nyt sulkeutuneet. Lapsia en voi lisää saada. Enää ei ole varaa lähteä opiskelemaan jälleen uutta ammattia ja ne ammatit joihin olen opiskellut ovat ikäänkuin minun kohdallani myös pois suljetut. Joten ainoa vaihtoehto tässä vaiheessa on lähteä jollekin alalle mikä ei kiinnosta pätkääkään. Ja tehdä sitten sitä (esim kaupankassa) lopun elämäni :(
ap
[/quote]
Et tiedä paljonkaan miestensaantivaikeuksista, jotka eivät johdu siitä, että on iloisesti ja luottavaisesti hyvällä itsetunnolla kranttu, vaan siitä, että on esim. henkisiä haavoja, joiden takia kukaan kiva mies ei kiinnostu sinusta tai ole muutenkaan mahdollinen, ennen kuin itse teet itsesi kanssa kovasti työtä. Se työ voikin olla elämänmittainen prosessi, joka valmistuu 60-vuotiaana. Sitten ei ennää lapsia hankitakaan.
Muuten olen aloituksesta samaa mieltä, minunkin elämäni on täynnä pettymyksiä ja ei-täyttyneitä odotuksia.
En usko, että esim. viidessäkään vuodessa tapaan ketään, jonka kanssa oikeasti haluaisin elää ja asua. Sinänsä eihän 32 ole ikäloppu (ellei kysytä kummipojalta..) ja kyllähän mulla on mahdollisuus tulla raskaaksi vielä esim. nelikymppisenä (äitini vaihdevuodet alkoivat suht myöhään ja vissiin mumminkin, en ole varma) eli sinänsä ei ole kiire.
Mutta ärsyttää vaan, kun koko suku tai no, okei.. Pelkästään eno ja sukulaismammat hönkii niskaan, että JOKO sillä PirkkoMarjatalla nyt on jo sussu????? JOKO??? (AI EI??? No johan se on jo vanhapiika!).
Mutta mulla on oikeasti rankka menneisyys (mm. paha koulukiusaamishelvetti takana + lapsena saanut rakkautta oikeastaan keltään ja mummilta sai kuulla solvauksia mm. ulkonäöstä ja esim. siitä, ettei kukaan nyt noin läskiä tyttöä huoli (jooooo.. Teininä painoin painavimmillaan 99 kiloa, lukiossa aloin sitten laihtumaan).
Ehkä mulla on vieläkin mummin sanat takaraivossa, että tuskinpa kukaan mua huolii, kun olen paska ja ruma (kaikki kyllä väittää, että olen hoikka, painan nyt n. 63 kiloa, mutta peilistä kyllä katsoo kaikkea muuta kuin hoikka ihminen...).
ilmeisesti?
ap