Saako maataloon tullut miniä hävittää

Jotenkin omituista käyttää nimitystä maatalon miniä, ihan kuin vaimo ei olisi tasavertainen kumppani talon omistavan miehen rinnalla. Tulkaa hei 2000-luvulle.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 22:47"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 21:59"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:56"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:41"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:34"]

Luojan kiitos nykyään ei ole pakko muuttaa jonnekin miehen sukutilalle kallisarvoisten perintörojujen keskelle, vaan saa ihan itse valita asuntonsa ja omaisuutensa.

[/quote]

Olet oikeassa. Harva miniä sietää sitä, että kodissa on ruokasali, sali, kirjasto, muutama vierashuone, salissa kristallikruunut ja arvotaulut, ruokasalissa iso senkki täynnä edellisten sukupolvien arvoastioita ja kirjastossa hyllyssä muutama Juhani Ahon signeeraama ensipainos ex libriksin varustettujen klassikoiden vierellä. Mieluummin sitä asuu betonilaatikossa jossain lähiössä ja edellyttää, että mies  käy siellä.

[/quote]

Ja tällaisia sukutiloja on Suomi pullollaan...

[/quote]

Aika monta tällaista on. Vai oletatko, että aitat on täynnä antiikkia, mutta talot on ahtaita rintamamiestaloja?

[/quote]

No enimmäkseen suomalaiset maatilat lienevät entisiä torppia ja evakkojen tai rintamamiesten asutustiloja tai jotain jo alunperinkin pienehköjä talonpoikaitaloja, eivätkä mitään sukukartanoita saleineen ja kristallikruunuineen. Ei sillä, etteikö se joitakin kymmeniä vuosia, max sata vuotta vanha käyttötavara voisi olla arvokasta, mutta että arvoastioita ja signeerattuja Juhani Ahon ensipainoksia... Jos nyt ylipäänsä tuollaiset vanhat säätyläiskartanot ovat vielä toimivia maatiloja ja vaihtavat omistajaa perinteisen sukupolvenvaihdoksen kautta, niin eiköhän niissä ole myös vähän valveutueempaa isäntäväkeä, j jtain oikeasti arvokasta säilytettävää.

[/quote]

Etpä ole tainnut käydä maaseudulla isoissa vanhoissa maataloissa. Talonpojat oli ennenvanhana varakkaita, hirsitalossa saattoi pelkkä tupa olla 50m2 kokoinen, siihen muut huoneet ja ulkorakennukset kaupan päälle. Myös maalla oltiin valveutuneita, oli kirjoja, huonekaluja ja nykyään arvokasta tavaraa kuten vanhaa posliinia ja kristallia. Maalla ne jopa säilyi paremmin kuin kaupungeissa. Esim. tässä kylässä jossa asun on ollut miltei 30 isoa taloa. Osa on hävitetty, mutta kymmenkunta on edelleen saleineen ja kristallikruunuineen olemassa. Ja ovat talonpoikaistaloja, eivät kartanoita. Ja tämä vain yksi kylä tältä seudulta.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 16:36"]

Meillä tehtiin niin, että kun veli osti talon, tyhjennettiin se yhdessä. Isä ja äiti otti ensin ne tavarat, jotka halusivat, sitten me sisarukset sen, mitä halusimme ja loput jäi veljelle ja vaimolle. He eivät saaneet valita mitään vaan joutuivat tyytymään siihen, mitä jäi. Isä ja äiti omisti tässä vaiheessa kaiken, joten he saivat päättää, mitä tehtiin. Käly yritti ottaa jotain, mutta isä käski hänet ulos sanoen, että nyt ei olla perimässä vaan jakamassa elävän omaisuutta.

Näin veljelle ja vaimolle ei jäänyt mitään sellaista, minkä perään olisimme itkeneet. Iso osa tavarasta vietiin isän ja äidin uuteen kotiin, siis valokuvia, astioita, liinavaatteita jne. Osan aittojen aarteista saivat isän sisarukset, joille kelpasi niin talonpoikaislipastot kuin vanhat sivustavedettävät. Jälkeenpäin ajatellen kannoimme sieltä pois usean kymmenen tuhannen euron arvosta tavaraa.

Veli ja käly saivat aloittaa puhtaalta päydältä tai oikeastaan pöydättä. Remontteihin heillä ei ole ollut varaa vielä 5 vuoteen, koska lapsia on syntynyt  2 kpl ja käly on ollut pois töistä. Rahat on tiukassa eikä lainaa saa.

[/quote]

Sehän meni mukavasti! Muut sisarukset saivat valita mieleisensä mööpelit ennakkoperintönä itselleen. Veljelle jätettiin romut, jotka eivät muille kelvanneet. Samalla sai ottaa ylisuuren velan ilmeisesti konkurssikypsää tilaa varten. 

Lienette ylpeitä itsestänne?

Kai kuitenkin menette lomillanne koko pesuidenne kanssa kotitilalle lomailemaan täysihoidolla?

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 11:58"]

oman mielensä mukaan siellä olevia antiikkisia tavaroita? Esim. jos aitta on tehty suvun museoksi niin saako sen tuhota?

  [/quote]

Taloon tulleella miniällä ei ole mitään muuta oikeuksia, kuin varttimiljoona taskussa osallistua tilan töihin, saman aikaisesti käydä ulkopuolisella töissä, pitää talo kunnossa ja synnyttää poikaperillisiä. Miehen sisarukset ja vanhemmat pitää passata täyshoidolla aina kun haluavat maaseudun rauhaan tulla lepuuttamaan.

Velikö ei saanut olla mukana valkkaamassa mitään mieleistään tavaraa? Ja kuitenkin osti talon ihan rahalla? Siinä on oikea reilukerho kokoontunut...

Itse olen isosta maatalosta kotoisin ja todennut seuraavaa: 

- kannattaa mennä miniäksi/vävyksi vain tilalle, jossa edellinen sukupolvi on kuollut ja jatkaja on ainut lapsi

- vävy tai miniä ilman omaa rahaa on aina heikoilla. Jos olet tilan töissä mukana, sinun pitää saada siitä joko palkkaa tai osuus maatilasta. Jos käyt ulkopuolella töissä, älä maksa yksin kaikkia perheen kuluja, edellytä että toinenkin osallistuu. Avioehto on kova sana.

Meitä oli kaksi lasta meidän maatilalla, ja molemmat päätimme ettemme jatka tilanpitoa. Tiedämme omat vanhempamme, heidän olisi ollut todella vaikea luopua tilasta ja kahden sukupolven vaikea tulla toimeen keskenään. Heikoimmilla olisivat olleet meidän puolisomme. Nyt on molemmilla hyvät parisuhteet, vapaa-aikaa ja mielenkiintoinen työ. Maatilalla näistä olisi toteutunut vain yksi.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 11:58"]oman mielensä mukaan siellä olevia antiikkisia tavaroita? Esim. jos aitta on tehty suvun museoksi niin saako sen tuhota?

[/quote] Jos oikein hankala ja ylpiä miniä on, ne saattaa tehä mitä vaan. Eikö mies voi sanoa mitään? Ymmärrän toki sisällä sisustelun ja sellaisen, tai haluaa ulos hommata jotain. Mut en lähtisi suvun kalleuksia aitasta hävittämään. Vanhat tavarat kuuluvat maatilalle. Maitotonika ulos ja kukkia niihin. Jos miniällä ei ole kun tuulenhuuhtoma perse taloon tullessa, ni ei kannata alkaa ylpeilemään.

[quote author="Vierailija" time="17.06.2014 klo 10:46"][quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 11:58"]oman mielensä mukaan siellä olevia antiikkisia tavaroita? Esim. jos aitta on tehty suvun museoksi niin saako sen tuhota?

[/quote] Jos oikein hankala ja ylpiä miniä on, ne saattaa tehä mitä vaan. Eikö mies voi sanoa mitään? Ymmärrän toki sisällä sisustelun ja sellaisen, tai haluaa ulos hommata jotain. Mut en lähtisi suvun kalleuksia aitasta hävittämään. Vanhat tavarat kuuluvat maatilalle. Maitotonika ulos ja kukkia niihin. Jos miniällä ei ole kun tuulenhuuhtoma perse taloon tullessa, ni ei kannata alkaa ylpeilemään.

[/quote]Remontoida toki voi. Vanhaa kunnioittaen ja oman maun mukaan. Moni kaupunkilaismimukka vaan onnistuu pilaamaan maatalon.

Minä en ikinä lähtisi mihinkään maalaistaloon miniäksi, vaikka talo irtaimistoineen kuinka muka myytäisiin minulle ja puolisolleni.

Tämä maalaistalohan pysyisi käytännössä ikuisesti 'suvun omaisuutena' ja minä pysyisin ikuisesti 'vieraana ilman mitään oikeuksia' omassa kodissani.

Sukulaisilla olisi oikeus tulla ja mennä miten lystäävät, ja sisustaa ja vaatia ties mitä mummovainaan liinaa pidettäväksi milloin milläkin pöydällä tai annettavaksi jollekulle sukulaiselle. Koska se kuitenkin on suvun liina eikä minun, vaikka olisin siitä maksanut.

Lisäksi olisin velvollinen säilyttämään nurkissani suvun 'perintöesineitä' ja parhaassa tapauksessa vielä huoltamaan niitä ilman käyttöoikeutta.

En ymmärrä miten kukaan uskaltaa tuommoiseen lähteä.

Joku topakampi ihminen tietenkin ajattelee pitävänsä puolensa. Saa siinä samalla vaan veemäisen sukulaisen maineen, ja kohta tulee ties mitä syytteitä suvun omaisuuden tärvelemisestä, myymisestä tai hukkaamisesta.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:06"]

Riippuu omistussuhteista. Jos talo irtaimistoineen kuuluu miniän miehelle, niin he saavat halutessaan tehdä tavaroille mitä lystää.

[/quote]

Jos se kuuluu miehelle, ei se miniä voi mitään myydä. Jos kuuluu molemmille, myyköön mitä haluavat.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 15:54"]

On oikeus, ja siksipä pitäisi myös kuunnella muiden näkemyksiä punniten ja myötätuntoisesti ja ottaa ne huomioon päätöksenteossaan. Lapsellinen luonne hieroo oikeuksiaan muiden naamaan, koska ei käsitä kasvaneensa aikuiseksi. Olin tuollainen itse nuorempana, ja nyt olisin onnellinen, jos silloin olisin ymmärtänyt ajatella asiat siltä kannalta, olenko vielä tyytyväinen pysyviin ratkaisuihini sitten, kun uhmaikä on ohi. Olisin kaivannut mentoria. [/quote]

Tämä oli aivan kuin äitini suusta.

Sen jälkeen kun on ensin huutanut suu vaahdossa pää punaisena, sylki roiskuen, kuinka: "Sohvan paikka on tässä, eikä sitä muualle laita kuin joku hullu. Ootko sinä ihan pöljä vai mikä sinua vaivaa kun et käsitä?".

Ja minä asun ihan uudessa talossa, jonka olen mieheni kanssa ostanut kaupungista (vieraalta ihmiseltä, joka ei ole millään tavalla sukua kummallekaan meistä). Kyseinen tontti on kaavoitettu vasta 5 vuotta sitten asunrakennusta varten. Siihen asti se on ollut kaupungin omistuksessa olevaa metsikköä.

Kun kysyn äidiltäni miksi tuolla tavalla haluaa sekaantua sisutamiseeni, ottaa äiti oikein ystävällisen ilmeen ja sanoo: "minähän vain kerroin näkemykseni. Se on kuule semmonen juttu, että toisten näkemyksiä kannattaa aina kuunnella. Sitä kun ei itse aina hoksaa kaikkia vaihtoehtoja."

Minä vaan olen niin pöhkö, etten vieläkään ymmärrä että se kun äiti huutaa suu vaahdossa "tämä on ainoa mahdollinen ratkaisu" on vain näkemyksen esittämistä, eikä sitä ole pakko noudattaa jos sen kokee huonommaksi kuin jonkun muun.

Veljeni ja vaimonsa saavat tuota saastaa kuunnella paljon enemmän kuin minä, sillä veljeni on paljon läheisempi äitini kanssa kuin minä olen. Sääliksi käy veljen vaimoa. (taitaakin olla jo kolmas vaimo velipojalla)

Tai oikeastaan vielä enemmän käy sääliksi veljeä, jonka vaimot äitini aina häätää riehumisellaan (siis näkemyksien esittämisellä) pois.

Tiedän oikein hyvin ettei äitini ole ainoa laatuaan tätä sorttia.

Maalaistaloon muuttanut miniä joutuu usein kuuntelemaan noita ystävällisesti esitettyjä näkemyksiä usein puolelta suvulta, eikä pelkästään anopilta.

kyllä siinä vuosikymmeniä menee ennenkuin miniä mitään omistaa, vielä parivuotta sitten meilläkin muistutettiin miehen sisarusten puolelta kuinka joku tavara oli XX;n (eli anopin) vaikka anoppi on ollut haudassa lähes 10 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 16:36"]

Meillä tehtiin niin, että kun veli osti talon, tyhjennettiin se yhdessä. Isä ja äiti otti ensin ne tavarat, jotka halusivat, sitten me sisarukset sen, mitä halusimme ja loput jäi veljelle ja vaimolle. He eivät saaneet valita mitään vaan joutuivat tyytymään siihen, mitä jäi. Isä ja äiti omisti tässä vaiheessa kaiken, joten he saivat päättää, mitä tehtiin. Käly yritti ottaa jotain, mutta isä käski hänet ulos sanoen, että nyt ei olla perimässä vaan jakamassa elävän omaisuutta.

Näin veljelle ja vaimolle ei jäänyt mitään sellaista, minkä perään olisimme itkeneet. Iso osa tavarasta vietiin isän ja äidin uuteen kotiin, siis valokuvia, astioita, liinavaatteita jne. Osan aittojen aarteista saivat isän sisarukset, joille kelpasi niin talonpoikaislipastot kuin vanhat sivustavedettävät. Jälkeenpäin ajatellen kannoimme sieltä pois usean kymmenen tuhannen euron arvosta tavaraa.

Veli ja käly saivat aloittaa puhtaalta päydältä tai oikeastaan pöydättä. Remontteihin heillä ei ole ollut varaa vielä 5 vuoteen, koska lapsia on syntynyt  2 kpl ja käly on ollut pois töistä. Rahat on tiukassa eikä lainaa saa.

[/quote]Tehan olette kuin joukko hyeenoja. Oliko uudet omistajat paikalla kun kavitte ryostoretkella?