Saako maataloon tullut miniä hävittää

Tottakai jokainen saa omalla omaisuudellaan tehdä mitä haluaa. Jos tila aittoineen ja irtaimistoneen kuuluu nykyään pojalle ja miniälle, appivanhemmat raahatakoon rojunsa sieltä pois.

Jos olisitte myyneet vieraalle, olettaisitteko heidän pyörittävät teidän kotimuseota nurkissaan? Sukupolvenvaihdos ei tarkoita vain sitä, että saatte ilmaista työvoimaa pyörittämään tilaanne kun ette enää itse jaksa, vaan sitä, että myös määräysvalta siirtyy nuorelleparille.

? Miksi suvun vanhat aarteet täytyy hävittää? Varsinkin jos ne ovat jossain aitassa?

Kysytäänpä niin päin, että mikä velvollisuus miniällä olisi säilyttää joillekin muille ihmisille tärkeitä kamoja omassa kodissaan? Jos haluatte pitää suvun museota, pitäkää sitä kotonanne.

Ei ihme, että naiset karkaavat maaseudulta ja vain miehet jäävät. Toihan on ihan sietämätöntä, että omassa kodissaan ei saisi järjestää elämää sellaiseksi kuin tykkää, vaan pitäisi aina olla ottamassa huomioon suvun perinteet ja "aarteet".

Kuka omistaa ne tavarat? Jos ne kuuluvat miehelle ja miniälle, saavat omiaan myydä. Jos anopille ja apille, niin ehkäpä heidän pitäisi viedä omat romunsa pois nuorenparin nurkista. Ei ketään voi velvoittaa säilyttämään kotonaan toisen romuja.

Jos ne tavarat ovat miniän omaisuutta tai hän on saanut tavaran omistajalta luvan tehdä tavaroilla niin kun haluaa, niin saa hävittää. Ellei niistä sitten ole säädetty erikseen jotakin hävittämistä estävää, esimerkiksi testamentissa tai muilla sopimuksilla.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:16"]

Kuka omistaa ne tavarat? Jos ne kuuluvat miehelle ja miniälle, saavat omiaan myydä. Jos anopille ja apille, niin ehkäpä heidän pitäisi viedä omat romunsa pois nuorenparin nurkista. Ei ketään voi velvoittaa säilyttämään kotonaan toisen romuja.

[/quote]

Aika harva nuoripari asuu aitassa.

Onneksi moni tilakaupan tekijä osaa jo tehdä kauppakirjat siten, että irtaimistosta säädetään erikseen. Vaikka tila menisi sekä lapselle että tämän puolisolle, kannattaa irtaimiston osalta tehdä kaupat siten, että se jää sekä omistus- että avio-oikeuden ulkopuolelle. Näin taataan se, että puoliso ei ensitöikseen ryhdy myymään isovanhempien häälahja-astiastoa tai mummin vanhempien perintösenkkiä vain siksi, että Ikean astiat ja lastulevylipasto on niin paljon ihanampia.

Normaalijärkinen miniä ei ryhdy tyhjentämään aittoja. Ja jos epäilee miniän aivotoimintaa, voi ne aitat sisältöineen jättää myyjien hallintaan.

Monelle aikaisemmin kirjoittaneelle tiedoksi: todella harva nuoripari asuu ensimmäiset vuodet kylmässä aitassa, joten sinne varastoitu tai säilötty muistotavara tuskin ketään häiritsee. Vaikka tilanpidon ensivuosina rahasta on tiukkaa, ei ensimmäisenä kannata panna lihoiksi sellaista omaisuutta, jota itse ei välttämättä edes omista. Eikä niin köyhää puolisoa kannata ottaa, joka ei kykene omalla omaisuudellaan kattamaan tilakaupasta aiheutuvia kuluja.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:22"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:16"]

Kuka omistaa ne tavarat? Jos ne kuuluvat miehelle ja miniälle, saavat omiaan myydä. Jos anopille ja apille, niin ehkäpä heidän pitäisi viedä omat romunsa pois nuorenparin nurkista. Ei ketään voi velvoittaa säilyttämään kotonaan toisen romuja.

[/quote]

Aika harva nuoripari asuu aitassa.

[/quote]Tuliko hyvä mieli, kun sait viilata pilkkua? Ihan sama onko kyseessä  aitta, autotalli, kellari taikka muu rakennus. Jos nuoripari omistaa sen, tulee anopin ja apin raijata romunsa sieltä pois. 

"Kysytäänpä niin päin, että mikä velvollisuus miniällä olisi säilyttää joillekin muille ihmisille tärkeitä kamoja omassa kodissaan? Jos haluatte pitää suvun museota, pitäkää sitä kotonanne."

Feministinä ja vuosikymmeniä tasa-arvon puolesta taistelleena, en oikein ymmärrä kuinka moni tämän päivän nainen on saahaamassa omaa oksaansa tasa-arvon puolesta, vain omaa nappaansa tuijottaen ja minä, minä, minä-asenteella ja olemalla joka paikanssa päällepäsmärinä ja sanomalla sen viimeisen sanan, vaikka tässäkin tapauksessa tavarat on miehen tai hänen sukunsa tavaroita. Luulisi kodin olevan myös miehen, eikä ainostaan miniän, joka päättää mitä hävitetään ja mitä ei.

Minulle ei ikipäivänä tulisi edes mieleen, hävittää miehelleni kuuluvia tavaroita, oli ne tullut ennen avioliittoa tai sen jälkeen, tai oli omistusoikeus kellä tahansa.

Miehellä on täysi oikeus päättää mitä tavoroille tehdään, ei suinkaan miniällä, ellei miniä omista kokonaisuudessaan taloa ja sen irtaimistoa ja miniä asuu yksin talossa.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:28"]

Onneksi moni tilakaupan tekijä osaa jo tehdä kauppakirjat siten, että irtaimistosta säädetään erikseen. Vaikka tila menisi sekä lapselle että tämän puolisolle, kannattaa irtaimiston osalta tehdä kaupat siten, että se jää sekä omistus- että avio-oikeuden ulkopuolelle. Näin taataan se, että puoliso ei ensitöikseen ryhdy myymään isovanhempien häälahja-astiastoa tai mummin vanhempien perintösenkkiä vain siksi, että Ikean astiat ja lastulevylipasto on niin paljon ihanampia.

Normaalijärkinen miniä ei ryhdy tyhjentämään aittoja. Ja jos epäilee miniän aivotoimintaa, voi ne aitat sisältöineen jättää myyjien hallintaan.

[/quote]

Mitä näille perintötavaroille sitten pitäisi tehdä, jos niistä kertakaikkiaan ei pidä tai niille ei ole käyttöä, eikä niillä ole uusille omistajilleen minkäänlaista tunnearvoakaan? Antaa ilmaiseksi muille sukulaisille? Pitää pölyyntymässä nurkissa? Mitä iloa siitä isovanhempien perintöastiastosta on säilöttynä pahvilaatikossa, jos tietää, ettei sitä koskaan tule käyttämään. Enkä nyt tarkoita sitä, että juuri se miniä yksin niitä tavaroita olisi myymässä pois, mutta jos se, joka tavarat omistaa (esim se miniän aviomies, perittävään sukuun syntynyt) puoltaa myymistä, niin miksi väkisin pitäisi säilyttää vain sen takia, että ne ovat jotain isovanhempien perintöä?

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:13"]

Ei ihme, että naiset karkaavat maaseudulta ja vain miehet jäävät. Toihan on ihan sietämätöntä, että omassa kodissaan ei saisi järjestää elämää sellaiseksi kuin tykkää, vaan pitäisi aina olla ottamassa huomioon suvun perinteet ja "aarteet".

[/quote]

Kylläpä sitä sitten kannattaa järjestää se maatilan elämä itselleen tyhjästä, eikä sukupolvenvaihdoskaupan/avioliiton kautta. Ne edelliset sukupolvet ovat kuitenkin elämäntyöllään sen tilan rakentaneet, eikä kauppasumma ole sukupolvenvaihdoskaupassa koskaan se, mitä se olisi vapailla markkinoilla. 

Tämä toki vain moraalisessa mielessä pätevä asia. Juridisesti irtaimisto voikin siirtyä kaupassa, tai sitten edellinen omistaja voitanee velvoittaa se siirtämään. Mutta millaisen mallin se jättää tuleville sukupolville siitä, miten isovanhempia kohdellaan (ja miehen tapauksessa annetaan puolison kohdella omia vanhempia)?

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:39"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:28"]

Onneksi moni tilakaupan tekijä osaa jo tehdä kauppakirjat siten, että irtaimistosta säädetään erikseen. Vaikka tila menisi sekä lapselle että tämän puolisolle, kannattaa irtaimiston osalta tehdä kaupat siten, että se jää sekä omistus- että avio-oikeuden ulkopuolelle. Näin taataan se, että puoliso ei ensitöikseen ryhdy myymään isovanhempien häälahja-astiastoa tai mummin vanhempien perintösenkkiä vain siksi, että Ikean astiat ja lastulevylipasto on niin paljon ihanampia.

Normaalijärkinen miniä ei ryhdy tyhjentämään aittoja. Ja jos epäilee miniän aivotoimintaa, voi ne aitat sisältöineen jättää myyjien hallintaan.

[/quote]

Mitä näille perintötavaroille sitten pitäisi tehdä, jos niistä kertakaikkiaan ei pidä tai niille ei ole käyttöä, eikä niillä ole uusille omistajilleen minkäänlaista tunnearvoakaan? Antaa ilmaiseksi muille sukulaisille? Pitää pölyyntymässä nurkissa? Mitä iloa siitä isovanhempien perintöastiastosta on säilöttynä pahvilaatikossa, jos tietää, ettei sitä koskaan tule käyttämään. Enkä nyt tarkoita sitä, että juuri se miniä yksin niitä tavaroita olisi myymässä pois, mutta jos se, joka tavarat omistaa (esim se miniän aviomies, perittävään sukuun syntynyt) puoltaa myymistä, niin miksi väkisin pitäisi säilyttää vain sen takia, että ne ovat jotain isovanhempien perintöä?

[/quote]

Vielä en ole tavannut sukutilalla asuvaa miestä, jonka mielestä isovanhempien häälahja-astiasto pitää myydä. Monessa perheessä juuri sitä on käytetty jouluna ja isoissa juhlissa, joten mies saattaa olla todella ihmeissään, miksi se pitää vaihtaa ikeakamaan.

Toisaalta tuollaisessa tilanteessa voisi käydä läpi miniän tavarat ja kysyä, tarvitaanko talossa ihan varmasti 18 merkkilaukkua.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:36"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:22"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:16"]

Kuka omistaa ne tavarat? Jos ne kuuluvat miehelle ja miniälle, saavat omiaan myydä. Jos anopille ja apille, niin ehkäpä heidän pitäisi viedä omat romunsa pois nuorenparin nurkista. Ei ketään voi velvoittaa säilyttämään kotonaan toisen romuja.

[/quote]

Aika harva nuoripari asuu aitassa.

[/quote]Tuliko hyvä mieli, kun sait viilata pilkkua? Ihan sama onko kyseessä  aitta, autotalli, kellari taikka muu rakennus. Jos nuoripari omistaa sen, tulee anopin ja apin raijata romunsa sieltä pois. 

[/quote]

Ihan näin meidän kesken: oletko itse miniänä sukutilalla? Eli ymmärrätkö sitä, että tilalla voi olla 18 rakennusta, joista osa aktiivikäytössä, osa varastona. Tavaraa löytyy kaikenlaista vanhoista äkeistä vuodelta 1948 edellisen remontin jäljiltä säilytettyihin ylimääräisiin lautoihin. On 200 säkkiä rehua, on 4 vanhaa maitotonkkaa, on skootteri vuodelta 2010. Edellinen sukupolvi ei todellakaan ryhdy varastoja tyhjentämään, koska suuri osa tavarasta on aktiivikäytössä omistuksen vaihtumisen jälkeenkin ja osa sellaista, että sen säilyttämisestä ei koidu kenellekään kustannuksia tai ongelmia.

Ymmärrän erittäin hyvin perheitä, joissa iloitaan siitä, että tilan ostanut poika ei mene naimisiin vaan pysyy avoliitossa, Silloin ei tule ongelmia sen suhteen, kuka omistaa mitä ja kuka on oikeutettu "rojusta" eroon pääsemään.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:16"]

Kuka omistaa ne tavarat? Jos ne kuuluvat miehelle ja miniälle, saavat omiaan myydä. Jos anopille ja apille, niin ehkäpä heidän pitäisi viedä omat romunsa pois nuorenparin nurkista. Ei ketään voi velvoittaa säilyttämään kotonaan toisen romuja.

[/quote]

Sama pätee avioliitossa vaimon omaisuuteen. Jos mies kyllästyy siihen, että uusia tavaroita hankitaan tämän tästä, voi hän myydä osan vaimonsa kengistä, sisustustavaroista ja laukuista pois vedoten siihen, että ei halua säilyttää kodissaan mitään turhaa.

tottakai saa. naisella on oikeus vartaloonsa ja sen kautta mies on ehdottomasti sika ja väärässä.

miestä tarvitaan ainoastaan raskautumiseen ja rahan takia.

jos ei suostu , jätä se sika

-Himpulapoika-

Näin käy kun miniä ei ole itse vanhasta suvusta. Silloin ei osaa antaa arvoa suvun historialle, jota vanhat esineet ilmentävät. No, moni suomalainen on aika juureton tässä mielessä, olemme savupirttikansaa, vailla sukuperinteitä. 

Toisaalta, talonpoikaisantiikki ei aina ole sinällään arvokasta, ja tavara voi olla hyvinkin epäkäytännöllistä. Mutta silti,suvun muistojen pois antaminen ja myyminen on lyhytnäköistä ja historiatonta. 

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:22"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:16"]

Kuka omistaa ne tavarat? Jos ne kuuluvat miehelle ja miniälle, saavat omiaan myydä. Jos anopille ja apille, niin ehkäpä heidän pitäisi viedä omat romunsa pois nuorenparin nurkista. Ei ketään voi velvoittaa säilyttämään kotonaan toisen romuja.

[/quote]

Aika harva nuoripari asuu aitassa.

[/quote]

Koti ei tarkoita pelkkiä asuinrakennuksia.

No ei tietenkään saa. Vähän enemmän kunnioitusta muiden sukua ja omaisuutta kohtaan hyvä miniä rakas.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 21:59"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:56"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:41"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:34"]

Luojan kiitos nykyään ei ole pakko muuttaa jonnekin miehen sukutilalle kallisarvoisten perintörojujen keskelle, vaan saa ihan itse valita asuntonsa ja omaisuutensa.

[/quote]

Olet oikeassa. Harva miniä sietää sitä, että kodissa on ruokasali, sali, kirjasto, muutama vierashuone, salissa kristallikruunut ja arvotaulut, ruokasalissa iso senkki täynnä edellisten sukupolvien arvoastioita ja kirjastossa hyllyssä muutama Juhani Ahon signeeraama ensipainos ex libriksin varustettujen klassikoiden vierellä. Mieluummin sitä asuu betonilaatikossa jossain lähiössä ja edellyttää, että mies  käy siellä.

[/quote]

Ja tällaisia sukutiloja on Suomi pullollaan...

[/quote]

Aika monta tällaista on. Vai oletatko, että aitat on täynnä antiikkia, mutta talot on ahtaita rintamamiestaloja?

[/quote]

No enimmäkseen suomalaiset maatilat lienevät entisiä torppia ja evakkojen tai rintamamiesten asutustiloja tai jotain jo alunperinkin pienehköjä talonpoikaitaloja, eivätkä mitään sukukartanoita saleineen ja kristallikruunuineen. Ei sillä, etteikö se joitakin kymmeniä vuosia, max sata vuotta vanha käyttötavara voisi olla arvokasta, mutta että arvoastioita ja signeerattuja Juhani Ahon ensipainoksia... Jos nyt ylipäänsä tuollaiset vanhat säätyläiskartanot ovat vielä toimivia maatiloja ja vaihtavat omistajaa perinteisen sukupolvenvaihdoksen kautta, niin eiköhän niissä ole myös vähän valveutueempaa isäntäväkeä, j jtain oikeasti arvokasta säilytettävää.