Lue keskustelun säännöt.
Saako maataloon tullut miniä hävittää
14.06.2014 |
oman mielensä mukaan siellä olevia antiikkisia tavaroita? Esim. jos aitta on tehty suvun museoksi niin saako sen tuhota?
Kommentit (93)
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:41"][quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:34"]
Luojan kiitos nykyään ei ole pakko muuttaa jonnekin miehen sukutilalle kallisarvoisten perintörojujen keskelle, vaan saa ihan itse valita asuntonsa ja omaisuutensa.
[/quote]
Olet oikeassa. Harva miniä sietää sitä, että kodissa on ruokasali, sali, kirjasto, muutama vierashuone, salissa kristallikruunut ja arvotaulut, ruokasalissa iso senkki täynnä edellisten sukupolvien arvoastioita ja kirjastossa hyllyssä muutama Juhani Ahon signeeraama ensipainos ex libriksin varustettujen klassikoiden vierellä. Mieluummin sitä asuu betonilaatikossa jossain lähiössä ja edellyttää, että mies käy siellä.
[/quote]
Ihan oikeasti asun mielummin betonilähiössä omassa kodissani, kuin missään palatsissakaan, jossa täytyisi talon emäntänäkin hipsiä nurkissa kuin vieras.
Jos poika omine perheineen ei saa olla isäntä omilla tiluksillaan vaan perhekin pitäisi alistaa nöyristelemään entisiä omistajia, parempi rehellisesti käydäkin siellä vain ulkopuolelta töissä kuin kuka tahansa tavallinen työntekijä. Sääli vaan tilaa, harva tuossa tilanteessa siihen sitoutuu tai sitä hoitaa kuin oikeaa kotitilaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:41"][quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:34"]
Luojan kiitos nykyään ei ole pakko muuttaa jonnekin miehen sukutilalle kallisarvoisten perintörojujen keskelle, vaan saa ihan itse valita asuntonsa ja omaisuutensa.
[/quote]
Olet oikeassa. Harva miniä sietää sitä, että kodissa on ruokasali, sali, kirjasto, muutama vierashuone, salissa kristallikruunut ja arvotaulut, ruokasalissa iso senkki täynnä edellisten sukupolvien arvoastioita ja kirjastossa hyllyssä muutama Juhani Ahon signeeraama ensipainos ex libriksin varustettujen klassikoiden vierellä. Mieluummin sitä asuu betonilaatikossa jossain lähiössä ja edellyttää, että mies käy siellä.
[/quote]
Se mies saa ihan rauhassa asua siellä arvokalujen seurassa. Onhan muitakin miehiä olemassa.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:34"]
Luojan kiitos nykyään ei ole pakko muuttaa jonnekin miehen sukutilalle kallisarvoisten perintörojujen keskelle, vaan saa ihan itse valita asuntonsa ja omaisuutensa.
[/quote]
Olet oikeassa. Harva miniä sietää sitä, että kodissa on ruokasali, sali, kirjasto, muutama vierashuone, salissa kristallikruunut ja arvotaulut, ruokasalissa iso senkki täynnä edellisten sukupolvien arvoastioita ja kirjastossa hyllyssä muutama Juhani Ahon signeeraama ensipainos ex libriksin varustettujen klassikoiden vierellä. Mieluummin sitä asuu betonilaatikossa jossain lähiössä ja edellyttää, että mies käy siellä.
[/quote]
Ja tällaisia sukutiloja on Suomi pullollaan...
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:12"]
Siisti järjestetty museo muuten tarpeettomassa aitassa on asia erikseen, mutta jos tämä "museo" on pikemminkin pölyinen kokoelma sekalaista tavaraa, joiden iästä, tekijästä, käyttötarkoituksesta tai edes tunnearvosta kenelläkään ei ole aavistustakaan, niin miksi sellainen pitäisi säästää?
Kokonaan toinen asia on se, että miksi taloon tullut miniä pitäisi velvoittaa asumaan jossain pyhässä kotimuseossa, mihin ei sisi tuoda mitään omaa ilman että joku 20 vuotta omillaan asunut perheellinen sisko on älähtämässä. Eipä mieskään taida paljon puolisostaan piitata, jos ei suostu tekemään kodista parin itsensä näköistä.
Ja jos suvussa tosiaan on jotain isovnhempien häälahja-astiastoja tms. tärkeää, niin eivätkö talosta lähtevät appivanhemmat voi viedä niitä mukanaan ja jättää perinnöksi esimerkiksi tyttärelle, joka ehkä arvostaa niitä enemmän?
[/quote]
Oletko sukutilan miniä? Meillä on testamentilla määritelty, mitkä tavarat (myös se häälahja-astiasto) jäävät perinnönjaossa taloon samoin kuin tilakaupassa.
[/quote]
En ole, mutta ystäväni on ja olen seurannut aika läheltä heidän asettumistaan miehen kotitilalle. Hetkittäin on voinut puhua suorastaan sotatilasta. Heillä ei onneksi ole mitään testamentilla taloon määrättyjä muistoesineitä, mutta muita ongelmia sitäkin enemmän. Ja vaikka myös mies on halunnut esimerkiksi remontoida taloa tai hankkia uusia huonekaluja, kaikista uudistuksista on syytetty (kyllä, syytetty) ystävääni, koska hänelle ei kelpaa 70-luvulta peräisin oleva tiskikoneeton keittiö tai anopin taloon hylkäämät lastulevykalusteet. Nehän ovat niin ihania ja tuovat mieleen lapsuuden, vaikka kukaan sisaruksista ei haluaisikaan asua niiden keskellä.
Mutta niin, talo on miehen ja hänen vaimonsa koti. Se voi olla pelkästään jommankumman suvun muistoesineiden museo, tai se voi olla yhdistelmä vanhaa ja uutta, tai sisältää pelkästään uutta. Tärkeintä on, että se on molemmille viihtyisä ja kotoisa.
[/quote]
Kuka syyttää? Yleensä nuo syytökset ovat sen miniän omassa päässä. Kun tilakauppa on tehty, ei yleensä ole isommin rahaa remonttiin, ellei miniällä ole omasta takaa sen vertaa rahaa, että saadaan kunnostukset tehtyä. Helposti silloin puolustautuu kavereilleen, että kyllä me tehtäisiin remppa, mutta kun muut sitä niin vastustaa,
Tilalle tulevalla miniällä pitäsi olla vähintän 250 000 euron oma omaisuus, jotta olisi tasapuolinen kumppani ja pystyisi jakamaan tilan ja kodin kuluja.
[/quote]
Totta on, että tiedän vain ystäväni ja joistakin asioista hänen miehensä näkemyksen, mutta esimerkiksi juuri miehen sisarusten kommentit vaikkapa keittiöremontista olivat minunkin mielestäni syyttelyä siitä kuinka mikään ei kelpaa vaikka äidillekin kelpasi. Ja ystäväni ei siis ole pistänyt kaikkea uusiksi, vaan heillä on käytössä miehen talon mukana saamia vanhoja huonekaluja ja muuta irtaimistoa, jopa astioita (vaikka sen häälahjaksi saadun kahviasiaston anoppi ottikin mukaansa).
Minusta on todella kurjaa vaatia, että kenenkään pitäisi elää omassa kodissaan sen mukaan, miten joku aikaisemmin samassa talossa asunut on siellä elänyt. Vanhaa pitää kunnioittaa ja arvostaa aikaisempien sukupolvien työtä, mutta eikö uudellakin isäntäparilla ole oikeus kehittää tilaa ja tehdä siitä omannäköisensä?
[/quote]
On oikeus, ja siksipä pitäisi myös kuunnella muiden näkemyksiä punniten ja myötätuntoisesti ja ottaa ne huomioon päätöksenteossaan. Lapsellinen luonne hieroo oikeuksiaan muiden naamaan, koska ei käsitä kasvaneensa aikuiseksi. Olin tuollainen itse nuorempana, ja nyt olisin onnellinen, jos silloin olisin ymmärtänyt ajatella asiat siltä kannalta, olenko vielä tyytyväinen pysyviin ratkaisuihini sitten, kun uhmaikä on ohi. Olisin kaivannut mentoria. Ehkä olisi hyvä, jos sukutilatyyppisissä asioissa täyden päätösvallan saisi vasta siinä iässä, kun ei ole enää pätemisentarve kukkeimmillaan. Sääli sitten tietysti, että sitä uhoa tarvittaisiin oikeastikin asioiden kehittämiseen, ja se viisas ikäkausi hullunrohkeuden ja liikavarovaisuuden välillä on niin lyhyt.
Nyt eletään aikaa, jolloin perinteitä arvostetaan vain harvassa suvussa, ja kuluttajahenkisyys on ylintä hottia, koska tuosta toisesta todellisuudesta ei olla edes tietoisia. Ehkä pitäisi kehittää joku menetelmä, jolla sitä tietoisuutta saataisiin lisää.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 15:54"]
On oikeus, ja siksipä pitäisi myös kuunnella muiden näkemyksiä punniten ja myötätuntoisesti ja ottaa ne huomioon päätöksenteossaan. Lapsellinen luonne hieroo oikeuksiaan muiden naamaan, koska ei käsitä kasvaneensa aikuiseksi. Olin tuollainen itse nuorempana, ja nyt olisin onnellinen, jos silloin olisin ymmärtänyt ajatella asiat siltä kannalta, olenko vielä tyytyväinen pysyviin ratkaisuihini sitten, kun uhmaikä on ohi. Olisin kaivannut mentoria. Ehkä olisi hyvä, jos sukutilatyyppisissä asioissa täyden päätösvallan saisi vasta siinä iässä, kun ei ole enää pätemisentarve kukkeimmillaan. Sääli sitten tietysti, että sitä uhoa tarvittaisiin oikeastikin asioiden kehittämiseen, ja se viisas ikäkausi hullunrohkeuden ja liikavarovaisuuden välillä on niin lyhyt.
Nyt eletään aikaa, jolloin perinteitä arvostetaan vain harvassa suvussa, ja kuluttajahenkisyys on ylintä hottia, koska tuosta toisesta todellisuudesta ei olla edes tietoisia. Ehkä pitäisi kehittää joku menetelmä, jolla sitä tietoisuutta saataisiin lisää.
[/quote]
Mutta jos ne muut soisivat rauhan ja vapauden omaan päätöksentekoon, ei tarvitsisi hieroa omia oikeuksiaan heidän naamaansa. Olisi aiheellista miettiä, kumpi lopulta on lapsellisempi, ihminen joka haluaa omaa tilaa omassa kodissaan, vai ihminen, joka pitää kynsin ja hampain kiinni menneestä ilman minkäänlaista sananvaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:20"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:12"]
Siisti järjestetty museo muuten tarpeettomassa aitassa on asia erikseen, mutta jos tämä "museo" on pikemminkin pölyinen kokoelma sekalaista tavaraa, joiden iästä, tekijästä, käyttötarkoituksesta tai edes tunnearvosta kenelläkään ei ole aavistustakaan, niin miksi sellainen pitäisi säästää?
Kokonaan toinen asia on se, että miksi taloon tullut miniä pitäisi velvoittaa asumaan jossain pyhässä kotimuseossa, mihin ei sisi tuoda mitään omaa ilman että joku 20 vuotta omillaan asunut perheellinen sisko on älähtämässä. Eipä mieskään taida paljon puolisostaan piitata, jos ei suostu tekemään kodista parin itsensä näköistä.
Ja jos suvussa tosiaan on jotain isovnhempien häälahja-astiastoja tms. tärkeää, niin eivätkö talosta lähtevät appivanhemmat voi viedä niitä mukanaan ja jättää perinnöksi esimerkiksi tyttärelle, joka ehkä arvostaa niitä enemmän?
[/quote]
Oletko sukutilan miniä? Meillä on testamentilla määritelty, mitkä tavarat (myös se häälahja-astiasto) jäävät perinnönjaossa taloon samoin kuin tilakaupassa.
[/quote]
En ole, mutta ystäväni on ja olen seurannut aika läheltä heidän asettumistaan miehen kotitilalle. Hetkittäin on voinut puhua suorastaan sotatilasta. Heillä ei onneksi ole mitään testamentilla taloon määrättyjä muistoesineitä, mutta muita ongelmia sitäkin enemmän. Ja vaikka myös mies on halunnut esimerkiksi remontoida taloa tai hankkia uusia huonekaluja, kaikista uudistuksista on syytetty (kyllä, syytetty) ystävääni, koska hänelle ei kelpaa 70-luvulta peräisin oleva tiskikoneeton keittiö tai anopin taloon hylkäämät lastulevykalusteet. Nehän ovat niin ihania ja tuovat mieleen lapsuuden, vaikka kukaan sisaruksista ei haluaisikaan asua niiden keskellä.
Mutta niin, talo on miehen ja hänen vaimonsa koti. Se voi olla pelkästään jommankumman suvun muistoesineiden museo, tai se voi olla yhdistelmä vanhaa ja uutta, tai sisältää pelkästään uutta. Tärkeintä on, että se on molemmille viihtyisä ja kotoisa.
[/quote]
Kuka syyttää? Yleensä nuo syytökset ovat sen miniän omassa päässä. Kun tilakauppa on tehty, ei yleensä ole isommin rahaa remonttiin, ellei miniällä ole omasta takaa sen vertaa rahaa, että saadaan kunnostukset tehtyä. Helposti silloin puolustautuu kavereilleen, että kyllä me tehtäisiin remppa, mutta kun muut sitä niin vastustaa,
Tilalle tulevalla miniällä pitäsi olla vähintän 250 000 euron oma omaisuus, jotta olisi tasapuolinen kumppani ja pystyisi jakamaan tilan ja kodin kuluja.
[/quote]
Totta on, että tiedän vain ystäväni ja joistakin asioista hänen miehensä näkemyksen, mutta esimerkiksi juuri miehen sisarusten kommentit vaikkapa keittiöremontista olivat minunkin mielestäni syyttelyä siitä kuinka mikään ei kelpaa vaikka äidillekin kelpasi. Ja ystäväni ei siis ole pistänyt kaikkea uusiksi, vaan heillä on käytössä miehen talon mukana saamia vanhoja huonekaluja ja muuta irtaimistoa, jopa astioita (vaikka sen häälahjaksi saadun kahviasiaston anoppi ottikin mukaansa).
Minusta on todella kurjaa vaatia, että kenenkään pitäisi elää omassa kodissaan sen mukaan, miten joku aikaisemmin samassa talossa asunut on siellä elänyt. Vanhaa pitää kunnioittaa ja arvostaa aikaisempien sukupolvien työtä, mutta eikö uudellakin isäntäparilla ole oikeus kehittää tilaa ja tehdä siitä omannäköisensä?
[/quote]
Eiköhän ne sisarukset tiedä, että veljellä on rahasta tiukkaa, todennäköisesti miljoonavelat tilan takia ja tyhjätaskuinen miniä haluaa keittiörempan tajuamatta, että jos ei tuo tilalle / kotiin omaa rahaa, ei sieltä maatalouden puolelta ole noin vain otettavissa rahaa siksi, että keittiön kaapeissa ei ole kivoja ovia.
[/quote]
Kuule, se keittiöremontti on jo tehty, tietääkseni molempien osapuolien maksamana, samoin kuin muutkin remontit. Ja tässä edellisen kerran 70-luvulla remontoidussa keittiössä oli paljon muitakin ongelmia kuin kaappien ovet.
Vaaditko muuten tilalla työskentelevää uutta isäntää tulemaan toimeen samoilla työvälineillä kuin isänsä tai isoisänsä, vai saako edes hän turvautua nykyaikaisiin metodeihin?
[/quote]
En minä vaadi mitään, mutta työkoneet on vähän eri asia kuin keittiön hana. Työvälineillä tehdään tulosta ja tienataan elanto, keittiö on osa yksityistaloutta, joka laitetaan kuntoon yksityistalouden rahoilla.
Kirjoitukseesi on rakennettu sisään se ajatus, että emännän paikka tilalla on keittiössä. Aika vanhanaikaista. Nykyemäntä tekee peltotöitä siinä kuin mieskin ellei ole tilan ulkopuolella töissä.
[/quote]
Nytkö se keittiö tai muu koti onkin yksityistaloutta eikä tarkoin vaalittavaa sukuperintöä? Jos se on yksityistaloutta, niin mitä sanomista kenelläkään on sen kunnostamisesta tai siitä säilyttääkö siellä edellisten sukupolvien romuja vai ei?
Mielestäni toin jo aikaisemmin esiin, että tässä ystäväni tapauksessa myös mies halusi remontoida taloa. Hän on onneksi sen verran fiksu tapaus, että halusi kodista parin yhteisen kodin, vaikka se onkin vaatinut taistelua sisarusten kanssa (mikä on hassua, koska sisaruksilla ei edes ole mitään sananvaltaa talon asioihin).
[/quote]
Sinä itse vertasit työkoneita ja keittiötä "Vaaditko muuten tilalla työskentelevää uutta isäntää tulemaan toimeen samoilla työvälineillä kuin isänsä tai isoisänsä, vai saako edes hän turvautua nykyaikaisiin metodeihin?" ja minä muistutin, että tilan tulosta ei tehdä keittiössä vaan jossain ihan muualla! Siksi vertailusi siitä, rempataanko keittiö vai käytetäänkö uusia työkoneita ei ole relevantti.
Keittiö on yksityistaloutta, mutta ei naisen yksityistaloutta, kuten yritit itse epätoivon vimmalla väittää. Miehellä ja tässä tapauksessasi myös todennäköisesti ainoalla maksajalla on oikeus päättää, mitä tehdään. Tyhjätaskupuoliso saa luvan tyytyä alkeelliseen keittiöön siihen asti, kunnes kykenee sen rempan maksamaan.
Hieman hämmentää se, että tuo ystäväsi ei rakennuttanut pariskunnalle uutta kunnollista taloa vaan tyytyi anopin vanhaan. Nykyisin kun tilalle tulevalla miniällä on tapana, että tehdään uusi pirtti hänen rahoillaan kylille ja vanha pariskunta saa jäädä päärakennukseen.
Saa tehdä mitä haluaa. Omistaa puolet talosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän maataloon sais tulla hävittämään! Vintti täynnä vanhaa romua ;)
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 16:14"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:20"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:12"]
Siisti järjestetty museo muuten tarpeettomassa aitassa on asia erikseen, mutta jos tämä "museo" on pikemminkin pölyinen kokoelma sekalaista tavaraa, joiden iästä, tekijästä, käyttötarkoituksesta tai edes tunnearvosta kenelläkään ei ole aavistustakaan, niin miksi sellainen pitäisi säästää?
Kokonaan toinen asia on se, että miksi taloon tullut miniä pitäisi velvoittaa asumaan jossain pyhässä kotimuseossa, mihin ei sisi tuoda mitään omaa ilman että joku 20 vuotta omillaan asunut perheellinen sisko on älähtämässä. Eipä mieskään taida paljon puolisostaan piitata, jos ei suostu tekemään kodista parin itsensä näköistä.
Ja jos suvussa tosiaan on jotain isovnhempien häälahja-astiastoja tms. tärkeää, niin eivätkö talosta lähtevät appivanhemmat voi viedä niitä mukanaan ja jättää perinnöksi esimerkiksi tyttärelle, joka ehkä arvostaa niitä enemmän?
[/quote]
Oletko sukutilan miniä? Meillä on testamentilla määritelty, mitkä tavarat (myös se häälahja-astiasto) jäävät perinnönjaossa taloon samoin kuin tilakaupassa.
[/quote]
En ole, mutta ystäväni on ja olen seurannut aika läheltä heidän asettumistaan miehen kotitilalle. Hetkittäin on voinut puhua suorastaan sotatilasta. Heillä ei onneksi ole mitään testamentilla taloon määrättyjä muistoesineitä, mutta muita ongelmia sitäkin enemmän. Ja vaikka myös mies on halunnut esimerkiksi remontoida taloa tai hankkia uusia huonekaluja, kaikista uudistuksista on syytetty (kyllä, syytetty) ystävääni, koska hänelle ei kelpaa 70-luvulta peräisin oleva tiskikoneeton keittiö tai anopin taloon hylkäämät lastulevykalusteet. Nehän ovat niin ihania ja tuovat mieleen lapsuuden, vaikka kukaan sisaruksista ei haluaisikaan asua niiden keskellä.
Mutta niin, talo on miehen ja hänen vaimonsa koti. Se voi olla pelkästään jommankumman suvun muistoesineiden museo, tai se voi olla yhdistelmä vanhaa ja uutta, tai sisältää pelkästään uutta. Tärkeintä on, että se on molemmille viihtyisä ja kotoisa.
[/quote]
Kuka syyttää? Yleensä nuo syytökset ovat sen miniän omassa päässä. Kun tilakauppa on tehty, ei yleensä ole isommin rahaa remonttiin, ellei miniällä ole omasta takaa sen vertaa rahaa, että saadaan kunnostukset tehtyä. Helposti silloin puolustautuu kavereilleen, että kyllä me tehtäisiin remppa, mutta kun muut sitä niin vastustaa,
Tilalle tulevalla miniällä pitäsi olla vähintän 250 000 euron oma omaisuus, jotta olisi tasapuolinen kumppani ja pystyisi jakamaan tilan ja kodin kuluja.
[/quote]
Totta on, että tiedän vain ystäväni ja joistakin asioista hänen miehensä näkemyksen, mutta esimerkiksi juuri miehen sisarusten kommentit vaikkapa keittiöremontista olivat minunkin mielestäni syyttelyä siitä kuinka mikään ei kelpaa vaikka äidillekin kelpasi. Ja ystäväni ei siis ole pistänyt kaikkea uusiksi, vaan heillä on käytössä miehen talon mukana saamia vanhoja huonekaluja ja muuta irtaimistoa, jopa astioita (vaikka sen häälahjaksi saadun kahviasiaston anoppi ottikin mukaansa).
Minusta on todella kurjaa vaatia, että kenenkään pitäisi elää omassa kodissaan sen mukaan, miten joku aikaisemmin samassa talossa asunut on siellä elänyt. Vanhaa pitää kunnioittaa ja arvostaa aikaisempien sukupolvien työtä, mutta eikö uudellakin isäntäparilla ole oikeus kehittää tilaa ja tehdä siitä omannäköisensä?
[/quote]
Eiköhän ne sisarukset tiedä, että veljellä on rahasta tiukkaa, todennäköisesti miljoonavelat tilan takia ja tyhjätaskuinen miniä haluaa keittiörempan tajuamatta, että jos ei tuo tilalle / kotiin omaa rahaa, ei sieltä maatalouden puolelta ole noin vain otettavissa rahaa siksi, että keittiön kaapeissa ei ole kivoja ovia.
[/quote]
Kuule, se keittiöremontti on jo tehty, tietääkseni molempien osapuolien maksamana, samoin kuin muutkin remontit. Ja tässä edellisen kerran 70-luvulla remontoidussa keittiössä oli paljon muitakin ongelmia kuin kaappien ovet.
Vaaditko muuten tilalla työskentelevää uutta isäntää tulemaan toimeen samoilla työvälineillä kuin isänsä tai isoisänsä, vai saako edes hän turvautua nykyaikaisiin metodeihin?
[/quote]
En minä vaadi mitään, mutta työkoneet on vähän eri asia kuin keittiön hana. Työvälineillä tehdään tulosta ja tienataan elanto, keittiö on osa yksityistaloutta, joka laitetaan kuntoon yksityistalouden rahoilla.
Kirjoitukseesi on rakennettu sisään se ajatus, että emännän paikka tilalla on keittiössä. Aika vanhanaikaista. Nykyemäntä tekee peltotöitä siinä kuin mieskin ellei ole tilan ulkopuolella töissä.
[/quote]
Nytkö se keittiö tai muu koti onkin yksityistaloutta eikä tarkoin vaalittavaa sukuperintöä? Jos se on yksityistaloutta, niin mitä sanomista kenelläkään on sen kunnostamisesta tai siitä säilyttääkö siellä edellisten sukupolvien romuja vai ei?
Mielestäni toin jo aikaisemmin esiin, että tässä ystäväni tapauksessa myös mies halusi remontoida taloa. Hän on onneksi sen verran fiksu tapaus, että halusi kodista parin yhteisen kodin, vaikka se onkin vaatinut taistelua sisarusten kanssa (mikä on hassua, koska sisaruksilla ei edes ole mitään sananvaltaa talon asioihin).
[/quote]
Sinä itse vertasit työkoneita ja keittiötä "Vaaditko muuten tilalla työskentelevää uutta isäntää tulemaan toimeen samoilla työvälineillä kuin isänsä tai isoisänsä, vai saako edes hän turvautua nykyaikaisiin metodeihin?" ja minä muistutin, että tilan tulosta ei tehdä keittiössä vaan jossain ihan muualla! Siksi vertailusi siitä, rempataanko keittiö vai käytetäänkö uusia työkoneita ei ole relevantti.
Keittiö on yksityistaloutta, mutta ei naisen yksityistaloutta, kuten yritit itse epätoivon vimmalla väittää. Miehellä ja tässä tapauksessasi myös todennäköisesti ainoalla maksajalla on oikeus päättää, mitä tehdään. Tyhjätaskupuoliso saa luvan tyytyä alkeelliseen keittiöön siihen asti, kunnes kykenee sen rempan maksamaan.
Hieman hämmentää se, että tuo ystäväsi ei rakennuttanut pariskunnalle uutta kunnollista taloa vaan tyytyi anopin vanhaan. Nykyisin kun tilalle tulevalla miniällä on tapana, että tehdään uusi pirtti hänen rahoillaan kylille ja vanha pariskunta saa jäädä päärakennukseen.
[/quote]
niin, sehän ei ole mitenkään mahdollista, että vanha pariskunta haluaa ihan itse muuttaa pois tilalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tehtiin niin, että kun veli osti talon, tyhjennettiin se yhdessä. Isä ja äiti otti ensin ne tavarat, jotka halusivat, sitten me sisarukset sen, mitä halusimme ja loput jäi veljelle ja vaimolle. He eivät saaneet valita mitään vaan joutuivat tyytymään siihen, mitä jäi. Isä ja äiti omisti tässä vaiheessa kaiken, joten he saivat päättää, mitä tehtiin. Käly yritti ottaa jotain, mutta isä käski hänet ulos sanoen, että nyt ei olla perimässä vaan jakamassa elävän omaisuutta.
Näin veljelle ja vaimolle ei jäänyt mitään sellaista, minkä perään olisimme itkeneet. Iso osa tavarasta vietiin isän ja äidin uuteen kotiin, siis valokuvia, astioita, liinavaatteita jne. Osan aittojen aarteista saivat isän sisarukset, joille kelpasi niin talonpoikaislipastot kuin vanhat sivustavedettävät. Jälkeenpäin ajatellen kannoimme sieltä pois usean kymmenen tuhannen euron arvosta tavaraa.
Veli ja käly saivat aloittaa puhtaalta päydältä tai oikeastaan pöydättä. Remontteihin heillä ei ole ollut varaa vielä 5 vuoteen, koska lapsia on syntynyt 2 kpl ja käly on ollut pois töistä. Rahat on tiukassa eikä lainaa saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 16:36"]
Meillä tehtiin niin, että kun veli osti talon, tyhjennettiin se yhdessä. Isä ja äiti otti ensin ne tavarat, jotka halusivat, sitten me sisarukset sen, mitä halusimme ja loput jäi veljelle ja vaimolle. He eivät saaneet valita mitään vaan joutuivat tyytymään siihen, mitä jäi. Isä ja äiti omisti tässä vaiheessa kaiken, joten he saivat päättää, mitä tehtiin. Käly yritti ottaa jotain, mutta isä käski hänet ulos sanoen, että nyt ei olla perimässä vaan jakamassa elävän omaisuutta.
Näin veljelle ja vaimolle ei jäänyt mitään sellaista, minkä perään olisimme itkeneet. Iso osa tavarasta vietiin isän ja äidin uuteen kotiin, siis valokuvia, astioita, liinavaatteita jne. Osan aittojen aarteista saivat isän sisarukset, joille kelpasi niin talonpoikaislipastot kuin vanhat sivustavedettävät. Jälkeenpäin ajatellen kannoimme sieltä pois usean kymmenen tuhannen euron arvosta tavaraa.
Veli ja käly saivat aloittaa puhtaalta päydältä tai oikeastaan pöydättä. Remontteihin heillä ei ole ollut varaa vielä 5 vuoteen, koska lapsia on syntynyt 2 kpl ja käly on ollut pois töistä. Rahat on tiukassa eikä lainaa saa.
[/quote] Meillä taas päinvastoin, kaikki jäi ostossa meille ja nyt on arvokkaita tavaroita liiverit pullollaan, kukaan ei silloin 20 vuotta sitten osannut niitä arvostaa.
Kuhan et heitä roskiin, jos sinä et arvosta talonpoikaisesineistöä niin tosi moni muu arvostaa. Kannattaa miettiä myös tulevia sukupolvia. Oma, luvalla sanoen aika sivistymätön äitini on hävittänyt vaikka mitä suvun hienoja vanhoja tavaroita ja hankkinut sotkasta lastulevypaskaa tilalle. Vituttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 16:14"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:20"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:12"]
Siisti järjestetty museo muuten tarpeettomassa aitassa on asia erikseen, mutta jos tämä "museo" on pikemminkin pölyinen kokoelma sekalaista tavaraa, joiden iästä, tekijästä, käyttötarkoituksesta tai edes tunnearvosta kenelläkään ei ole aavistustakaan, niin miksi sellainen pitäisi säästää?
Kokonaan toinen asia on se, että miksi taloon tullut miniä pitäisi velvoittaa asumaan jossain pyhässä kotimuseossa, mihin ei sisi tuoda mitään omaa ilman että joku 20 vuotta omillaan asunut perheellinen sisko on älähtämässä. Eipä mieskään taida paljon puolisostaan piitata, jos ei suostu tekemään kodista parin itsensä näköistä.
Ja jos suvussa tosiaan on jotain isovnhempien häälahja-astiastoja tms. tärkeää, niin eivätkö talosta lähtevät appivanhemmat voi viedä niitä mukanaan ja jättää perinnöksi esimerkiksi tyttärelle, joka ehkä arvostaa niitä enemmän?
[/quote]
Oletko sukutilan miniä? Meillä on testamentilla määritelty, mitkä tavarat (myös se häälahja-astiasto) jäävät perinnönjaossa taloon samoin kuin tilakaupassa.
[/quote]
En ole, mutta ystäväni on ja olen seurannut aika läheltä heidän asettumistaan miehen kotitilalle. Hetkittäin on voinut puhua suorastaan sotatilasta. Heillä ei onneksi ole mitään testamentilla taloon määrättyjä muistoesineitä, mutta muita ongelmia sitäkin enemmän. Ja vaikka myös mies on halunnut esimerkiksi remontoida taloa tai hankkia uusia huonekaluja, kaikista uudistuksista on syytetty (kyllä, syytetty) ystävääni, koska hänelle ei kelpaa 70-luvulta peräisin oleva tiskikoneeton keittiö tai anopin taloon hylkäämät lastulevykalusteet. Nehän ovat niin ihania ja tuovat mieleen lapsuuden, vaikka kukaan sisaruksista ei haluaisikaan asua niiden keskellä.
Mutta niin, talo on miehen ja hänen vaimonsa koti. Se voi olla pelkästään jommankumman suvun muistoesineiden museo, tai se voi olla yhdistelmä vanhaa ja uutta, tai sisältää pelkästään uutta. Tärkeintä on, että se on molemmille viihtyisä ja kotoisa.
[/quote]
Kuka syyttää? Yleensä nuo syytökset ovat sen miniän omassa päässä. Kun tilakauppa on tehty, ei yleensä ole isommin rahaa remonttiin, ellei miniällä ole omasta takaa sen vertaa rahaa, että saadaan kunnostukset tehtyä. Helposti silloin puolustautuu kavereilleen, että kyllä me tehtäisiin remppa, mutta kun muut sitä niin vastustaa,
Tilalle tulevalla miniällä pitäsi olla vähintän 250 000 euron oma omaisuus, jotta olisi tasapuolinen kumppani ja pystyisi jakamaan tilan ja kodin kuluja.
[/quote]
Totta on, että tiedän vain ystäväni ja joistakin asioista hänen miehensä näkemyksen, mutta esimerkiksi juuri miehen sisarusten kommentit vaikkapa keittiöremontista olivat minunkin mielestäni syyttelyä siitä kuinka mikään ei kelpaa vaikka äidillekin kelpasi. Ja ystäväni ei siis ole pistänyt kaikkea uusiksi, vaan heillä on käytössä miehen talon mukana saamia vanhoja huonekaluja ja muuta irtaimistoa, jopa astioita (vaikka sen häälahjaksi saadun kahviasiaston anoppi ottikin mukaansa).
Minusta on todella kurjaa vaatia, että kenenkään pitäisi elää omassa kodissaan sen mukaan, miten joku aikaisemmin samassa talossa asunut on siellä elänyt. Vanhaa pitää kunnioittaa ja arvostaa aikaisempien sukupolvien työtä, mutta eikö uudellakin isäntäparilla ole oikeus kehittää tilaa ja tehdä siitä omannäköisensä?
[/quote]
Eiköhän ne sisarukset tiedä, että veljellä on rahasta tiukkaa, todennäköisesti miljoonavelat tilan takia ja tyhjätaskuinen miniä haluaa keittiörempan tajuamatta, että jos ei tuo tilalle / kotiin omaa rahaa, ei sieltä maatalouden puolelta ole noin vain otettavissa rahaa siksi, että keittiön kaapeissa ei ole kivoja ovia.
[/quote]
Kuule, se keittiöremontti on jo tehty, tietääkseni molempien osapuolien maksamana, samoin kuin muutkin remontit. Ja tässä edellisen kerran 70-luvulla remontoidussa keittiössä oli paljon muitakin ongelmia kuin kaappien ovet.
Vaaditko muuten tilalla työskentelevää uutta isäntää tulemaan toimeen samoilla työvälineillä kuin isänsä tai isoisänsä, vai saako edes hän turvautua nykyaikaisiin metodeihin?
[/quote]
En minä vaadi mitään, mutta työkoneet on vähän eri asia kuin keittiön hana. Työvälineillä tehdään tulosta ja tienataan elanto, keittiö on osa yksityistaloutta, joka laitetaan kuntoon yksityistalouden rahoilla.
Kirjoitukseesi on rakennettu sisään se ajatus, että emännän paikka tilalla on keittiössä. Aika vanhanaikaista. Nykyemäntä tekee peltotöitä siinä kuin mieskin ellei ole tilan ulkopuolella töissä.
[/quote]
Nytkö se keittiö tai muu koti onkin yksityistaloutta eikä tarkoin vaalittavaa sukuperintöä? Jos se on yksityistaloutta, niin mitä sanomista kenelläkään on sen kunnostamisesta tai siitä säilyttääkö siellä edellisten sukupolvien romuja vai ei?
Mielestäni toin jo aikaisemmin esiin, että tässä ystäväni tapauksessa myös mies halusi remontoida taloa. Hän on onneksi sen verran fiksu tapaus, että halusi kodista parin yhteisen kodin, vaikka se onkin vaatinut taistelua sisarusten kanssa (mikä on hassua, koska sisaruksilla ei edes ole mitään sananvaltaa talon asioihin).
[/quote]
Sinä itse vertasit työkoneita ja keittiötä "Vaaditko muuten tilalla työskentelevää uutta isäntää tulemaan toimeen samoilla työvälineillä kuin isänsä tai isoisänsä, vai saako edes hän turvautua nykyaikaisiin metodeihin?" ja minä muistutin, että tilan tulosta ei tehdä keittiössä vaan jossain ihan muualla! Siksi vertailusi siitä, rempataanko keittiö vai käytetäänkö uusia työkoneita ei ole relevantti.
Keittiö on yksityistaloutta, mutta ei naisen yksityistaloutta, kuten yritit itse epätoivon vimmalla väittää. Miehellä ja tässä tapauksessasi myös todennäköisesti ainoalla maksajalla on oikeus päättää, mitä tehdään. Tyhjätaskupuoliso saa luvan tyytyä alkeelliseen keittiöön siihen asti, kunnes kykenee sen rempan maksamaan.
Hieman hämmentää se, että tuo ystäväsi ei rakennuttanut pariskunnalle uutta kunnollista taloa vaan tyytyi anopin vanhaan. Nykyisin kun tilalle tulevalla miniällä on tapana, että tehdään uusi pirtti hänen rahoillaan kylille ja vanha pariskunta saa jäädä päärakennukseen.
[/quote]
No johan nyt. Kuten jo sanoin, myös mies eikä pelkästään ystäväni halusi remontoida taloa, ensisjaisesti keittiötä, mitä he molemmat myös käyttävät. Kumpikaan heistä ei halunnut asua kotimuseossa, vaikka varsinkin miehen sisarukset olisivat jostain syystä halunneet pitää talon entisellään. Ja kuten sanottu, remontti on jo tehty ja sikäli kuin tiedän, molempien maksamana. Ystäväni on töissä tilan ulkopuolella, ja vaikkei hän olekaan missään erityisen hyväpalkkaisessa ammatissa, hän kykenee kyllä huolehtimaan omalta osaltaan elinkustannuksista.
Vertasin talon remontointia ja työkoneita siksi, että kukaan ei keskustelussa ole syyllistänyt uutta isäntää (tai emäntää, jos talon tytär jää pitämään tilaa) siitä, ettei halua tai voi työskennellä maatalousmuseossa. Mutta silti taloon tulleen puolison pitäisi katsella edellisten sukupolvien romuja kodin nurkissa muka perinteiden vuoksi.
Ystäväni ja hänen miehensä asuvat tilan päärakennuksessa siksi, koska sen oli sovittu siirtyvän miehen omistukseen siinä missä muunkin tilan. Sitä en tiedä, miksi miehen vanhemmat halusivat näin, eikä se minulle kuulukaan. Ja tämän enempää en aio ystäväni asioista kertoa.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:34"]
Luojan kiitos nykyään ei ole pakko muuttaa jonnekin miehen sukutilalle kallisarvoisten perintörojujen keskelle, vaan saa ihan itse valita asuntonsa ja omaisuutensa.
[/quote]
Olet oikeassa. Harva miniä sietää sitä, että kodissa on ruokasali, sali, kirjasto, muutama vierashuone, salissa kristallikruunut ja arvotaulut, ruokasalissa iso senkki täynnä edellisten sukupolvien arvoastioita ja kirjastossa hyllyssä muutama Juhani Ahon signeeraama ensipainos ex libriksin varustettujen klassikoiden vierellä. Mieluummin sitä asuu betonilaatikossa jossain lähiössä ja edellyttää, että mies käy siellä.
[/quote]
Onneksi ei ole mitään tuollaista tilaa, minne olisi velvoitetta muuttaa. Olen miljoona kertaa onnellisempi betonipurkissani kuin jonkun toisen aarteiden välissä siivoamassa satoja turhia neliöitä.
Minä miniänä haluaisin ottaa niitä tavaroita sieltä aitasta, kunnostaa ja ottaa käyttöön tuonne päätaloon. Miehen sisko kuitenkin ehdottomasti kieltää koskemasta niihin. Hän ei tee niillä itse mitään, ei halua omiin nurkkiinsa tai lapsillensa perinnöksi, vaan haluaa välttämättä, että ne siellä hiljaksiin lahoavat käyttökelvottomiksi. Minä innokkaana entisöijänä voisin vaikka itse hioa ja maalata niitä huonekaluja hänelle, mutta ei kelpaa ei. Minä en ala tappelemaan asiasta. Haen omasta mummolastani vanhoja huonekaluja. Mummo on onnessaan, kun joku viitsii kunnostaa vanhaa ja kunnioittaa menneiden sukupolvien tavaroita. Hän sitten aina onnellisena kertoilee, kuinka meillä on isoisoisän tekemiä senkkejä, keinotuoleja, kehtoja, keinutuoleja, arkkuja, rukkeja ym. parinsadan vuoden takaa. Antaa kälyn rauhassa lahottaa omaa perintöänsä.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 16:14"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 15:54"]
On oikeus, ja siksipä pitäisi myös kuunnella muiden näkemyksiä punniten ja myötätuntoisesti ja ottaa ne huomioon päätöksenteossaan. Lapsellinen luonne hieroo oikeuksiaan muiden naamaan, koska ei käsitä kasvaneensa aikuiseksi. Olin tuollainen itse nuorempana, ja nyt olisin onnellinen, jos silloin olisin ymmärtänyt ajatella asiat siltä kannalta, olenko vielä tyytyväinen pysyviin ratkaisuihini sitten, kun uhmaikä on ohi. Olisin kaivannut mentoria. Ehkä olisi hyvä, jos sukutilatyyppisissä asioissa täyden päätösvallan saisi vasta siinä iässä, kun ei ole enää pätemisentarve kukkeimmillaan. Sääli sitten tietysti, että sitä uhoa tarvittaisiin oikeastikin asioiden kehittämiseen, ja se viisas ikäkausi hullunrohkeuden ja liikavarovaisuuden välillä on niin lyhyt.
Nyt eletään aikaa, jolloin perinteitä arvostetaan vain harvassa suvussa, ja kuluttajahenkisyys on ylintä hottia, koska tuosta toisesta todellisuudesta ei olla edes tietoisia. Ehkä pitäisi kehittää joku menetelmä, jolla sitä tietoisuutta saataisiin lisää.
[/quote]
Mutta jos ne muut soisivat rauhan ja vapauden omaan päätöksentekoon, ei tarvitsisi hieroa omia oikeuksiaan heidän naamaansa. Olisi aiheellista miettiä, kumpi lopulta on lapsellisempi, ihminen joka haluaa omaa tilaa omassa kodissaan, vai ihminen, joka pitää kynsin ja hampain kiinni menneestä ilman minkäänlaista sananvaltaa.
[/quote]
Ei lapsellisuus ole kilpalaji, vaan kaikki sitä osoittavat stressitilanteessa, kuka enemmän, kuka vähemmän. Eikä sitä tarvitse suuremmin paheksuakaan, mutta siitä aiheutuu paljon vahinkoa. Sen joka päätökset tekee, pitäisi ottaa ja rauhoittua ihan itse, eikä vaatia toisia luopumaan ensin kannastaan. Mieheni joutuu aina jotenkin hermoheikkoon tilaan selittäessään nelivuotiaalle, että isä menee nyt käymään pihalla ja sinä jäät tällä kertaa tänne. Poika kehittää hirveän hermokohtauksen ihan vain siksi, että isän äänessä kuultaa syyllisyys ja ahdistus ja epätoivoinen suostuttelu. Kun mies kerää itsensä ja moikkaa iloisesti ja sanoo tulevansa vartin päästä takaisin, poika vastaa iloisesti. Vaikka mies tietää tämän, silti se syyllisyys aina hiipii ääneen, kun on vähänkään stressiä. Ja sitten isä harmistuu poikaan siitä, että tämä on aiheuttanut hänelle syyllisen olon, vaikka ongelma on ihan isästä itsestään lähtöisin.
On selvää, että se tilasta luopuva sisarus taantuu ja joutuu suremaan, eikä ole silloin parhaimmillaan. Jos siinä tilanteessa osoittaa myötätuntoa, saattaa parantaa suvun sisäisiä suhteita radikaalisti, ja seuraava polvi hyötyy valtavasti. Ihmiset vain pelkäävät näitä kähinöitä niin paljon, että eivät osaa ottaa niitä tilaisuutena välien lujittamiseen.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 12:16"]
Kuka omistaa ne tavarat? Jos ne kuuluvat miehelle ja miniälle, saavat omiaan myydä. Jos anopille ja apille, niin ehkäpä heidän pitäisi viedä omat romunsa pois nuorenparin nurkista. Ei ketään voi velvoittaa säilyttämään kotonaan toisen romuja.
[/quote]
Sama pätee avioliitossa vaimon omaisuuteen. Jos mies kyllästyy siihen, että uusia tavaroita hankitaan tämän tästä, voi hän myydä osan vaimonsa kengistä, sisustustavaroista ja laukuista pois vedoten siihen, että ei halua säilyttää kodissaan mitään turhaa.
[/quote]Mitä kohtaa sanasta "omiaan" et ymmärtänyt?
Vain täydellinen moukka voi mennä myymään miehensä suvun antiikkiesineitä tai kotimuseon aarteita. Missä vanhan tavaran ja talon historian kunnioitus? Jos kotimuseo hiertää pissisminiän mieltä ja silmää niin kovasti, niin luovuttakoon tavarat yhteisellä sopimuksella miehensä kanssa vaikka kotiseutu- tai maakuntamuseoon. Jos minä olisin tuo nuori isäntä ja minun vaimoni alkaisi suunnitella jotain tuon kaltaista, niin saattaisi käydä niin, että tavarat pysyisivät siellä, missä niiden paikka on eli kotonani, mutta täystuhominiä joutuisi ulkoruokintaan.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:20"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:12"]
Siisti järjestetty museo muuten tarpeettomassa aitassa on asia erikseen, mutta jos tämä "museo" on pikemminkin pölyinen kokoelma sekalaista tavaraa, joiden iästä, tekijästä, käyttötarkoituksesta tai edes tunnearvosta kenelläkään ei ole aavistustakaan, niin miksi sellainen pitäisi säästää?
Kokonaan toinen asia on se, että miksi taloon tullut miniä pitäisi velvoittaa asumaan jossain pyhässä kotimuseossa, mihin ei sisi tuoda mitään omaa ilman että joku 20 vuotta omillaan asunut perheellinen sisko on älähtämässä. Eipä mieskään taida paljon puolisostaan piitata, jos ei suostu tekemään kodista parin itsensä näköistä.
Ja jos suvussa tosiaan on jotain isovnhempien häälahja-astiastoja tms. tärkeää, niin eivätkö talosta lähtevät appivanhemmat voi viedä niitä mukanaan ja jättää perinnöksi esimerkiksi tyttärelle, joka ehkä arvostaa niitä enemmän?
[/quote]
Oletko sukutilan miniä? Meillä on testamentilla määritelty, mitkä tavarat (myös se häälahja-astiasto) jäävät perinnönjaossa taloon samoin kuin tilakaupassa.
[/quote]
En ole, mutta ystäväni on ja olen seurannut aika läheltä heidän asettumistaan miehen kotitilalle. Hetkittäin on voinut puhua suorastaan sotatilasta. Heillä ei onneksi ole mitään testamentilla taloon määrättyjä muistoesineitä, mutta muita ongelmia sitäkin enemmän. Ja vaikka myös mies on halunnut esimerkiksi remontoida taloa tai hankkia uusia huonekaluja, kaikista uudistuksista on syytetty (kyllä, syytetty) ystävääni, koska hänelle ei kelpaa 70-luvulta peräisin oleva tiskikoneeton keittiö tai anopin taloon hylkäämät lastulevykalusteet. Nehän ovat niin ihania ja tuovat mieleen lapsuuden, vaikka kukaan sisaruksista ei haluaisikaan asua niiden keskellä.
Mutta niin, talo on miehen ja hänen vaimonsa koti. Se voi olla pelkästään jommankumman suvun muistoesineiden museo, tai se voi olla yhdistelmä vanhaa ja uutta, tai sisältää pelkästään uutta. Tärkeintä on, että se on molemmille viihtyisä ja kotoisa.
[/quote]
Kuka syyttää? Yleensä nuo syytökset ovat sen miniän omassa päässä. Kun tilakauppa on tehty, ei yleensä ole isommin rahaa remonttiin, ellei miniällä ole omasta takaa sen vertaa rahaa, että saadaan kunnostukset tehtyä. Helposti silloin puolustautuu kavereilleen, että kyllä me tehtäisiin remppa, mutta kun muut sitä niin vastustaa,
Tilalle tulevalla miniällä pitäsi olla vähintän 250 000 euron oma omaisuus, jotta olisi tasapuolinen kumppani ja pystyisi jakamaan tilan ja kodin kuluja.
[/quote]
Totta on, että tiedän vain ystäväni ja joistakin asioista hänen miehensä näkemyksen, mutta esimerkiksi juuri miehen sisarusten kommentit vaikkapa keittiöremontista olivat minunkin mielestäni syyttelyä siitä kuinka mikään ei kelpaa vaikka äidillekin kelpasi. Ja ystäväni ei siis ole pistänyt kaikkea uusiksi, vaan heillä on käytössä miehen talon mukana saamia vanhoja huonekaluja ja muuta irtaimistoa, jopa astioita (vaikka sen häälahjaksi saadun kahviasiaston anoppi ottikin mukaansa).
Minusta on todella kurjaa vaatia, että kenenkään pitäisi elää omassa kodissaan sen mukaan, miten joku aikaisemmin samassa talossa asunut on siellä elänyt. Vanhaa pitää kunnioittaa ja arvostaa aikaisempien sukupolvien työtä, mutta eikö uudellakin isäntäparilla ole oikeus kehittää tilaa ja tehdä siitä omannäköisensä?
[/quote]
Eiköhän ne sisarukset tiedä, että veljellä on rahasta tiukkaa, todennäköisesti miljoonavelat tilan takia ja tyhjätaskuinen miniä haluaa keittiörempan tajuamatta, että jos ei tuo tilalle / kotiin omaa rahaa, ei sieltä maatalouden puolelta ole noin vain otettavissa rahaa siksi, että keittiön kaapeissa ei ole kivoja ovia.
[/quote]
Kuule, se keittiöremontti on jo tehty, tietääkseni molempien osapuolien maksamana, samoin kuin muutkin remontit. Ja tässä edellisen kerran 70-luvulla remontoidussa keittiössä oli paljon muitakin ongelmia kuin kaappien ovet.
Vaaditko muuten tilalla työskentelevää uutta isäntää tulemaan toimeen samoilla työvälineillä kuin isänsä tai isoisänsä, vai saako edes hän turvautua nykyaikaisiin metodeihin?
[/quote]
En minä vaadi mitään, mutta työkoneet on vähän eri asia kuin keittiön hana. Työvälineillä tehdään tulosta ja tienataan elanto, keittiö on osa yksityistaloutta, joka laitetaan kuntoon yksityistalouden rahoilla.
Kirjoitukseesi on rakennettu sisään se ajatus, että emännän paikka tilalla on keittiössä. Aika vanhanaikaista. Nykyemäntä tekee peltotöitä siinä kuin mieskin ellei ole tilan ulkopuolella töissä.
[/quote]
Nytkö se keittiö tai muu koti onkin yksityistaloutta eikä tarkoin vaalittavaa sukuperintöä? Jos se on yksityistaloutta, niin mitä sanomista kenelläkään on sen kunnostamisesta tai siitä säilyttääkö siellä edellisten sukupolvien romuja vai ei?
Mielestäni toin jo aikaisemmin esiin, että tässä ystäväni tapauksessa myös mies halusi remontoida taloa. Hän on onneksi sen verran fiksu tapaus, että halusi kodista parin yhteisen kodin, vaikka se onkin vaatinut taistelua sisarusten kanssa (mikä on hassua, koska sisaruksilla ei edes ole mitään sananvaltaa talon asioihin).