Lue keskustelun säännöt.
Mistä niitä tukiverkkoja oikein saa?
Jos omat sukulaiset asuu toisella puolella maata, omat vanhemmat jo kirkkomaalla eikä ystäviä ole mitenkään liikaa, ei ainuttakaan sellaista joka asuisi lähellä tai joka ei olisi todella kiireinen työnsä tai oman perheensä kanssa.
Olen helsinkiläinen tukiverkoton pienen lapsen yh ja minulle on sanottu että hanki tukiverkkoja. Ok, ihan hyvä idea, mutta miten? Aina leikkipuistoon mennessä moikkaan muita äitejä ja isiä ja usein menen juttelemaan. Samoin tässä kerrostalossa jossa asun yritän tutustua naapureihin, mutta en saa vastakaikua naapureista enkä muista äideistä puistossa. Pari sanaa vaihtavat mutta selvästä vain small talk kohteliaisuuden vuoksi vaikka säästä on se juttu mitä haluvat, eivät enempää.
Kommentit (274)
Ex-kaverini sössi tukiverkkonsa. Nyt varmaan nauttii tukiverkottomuudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, Aloita sillä, että palkkaat Mll sta lapsenvahdin. 2h kustantaa palkan sivukuluineen n 25e. Kun lapsi kasvaa, kyselet kenen kanssa leikkii päiväkodissa ja sovit näiden perheiden kanssa leikkitreffejä. Sitten lapset vuorotellen leikkimään toisten luokse.
Työkavereilta saat varmasti apua johonkin tiettyyn asiaan kun kysyt suoraan onnistuuko ”sohvan kantaminen 5.7 klo 17-18.”
Apua saa kun pyytää suoraan. Missä kaikki lapsuuden kaverisi, opiskelukaverisi yms muut ystävät ovat?
Onko Facebookissa jotain Helsingin yh:t-ryhmää tms? Tai ehkä asuinalueesi lapsiperheet -ryhmää? Ellei niin perusta sellainen. Sieltä voisi kysyä vertaistukea ja molemminpuolista hoitoapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita nettiin ilmoitus lastenhoitovaihdosta ts. hoidat toisen yh:n lasta ja hän sitten vuorostaan sinun. Tämä toimi meillä. Rahaa ei tarvita. Siinä sitten ystävystyy myös.
Jaiks. Olen todella surkea lasten kanssa vaikka minulla lapsi onkin. En ole ollenkaan varma olisiko minusta hoitamaan kenenkään lasta. Tykkään kyllä muuten auttaa ihmisiä, voin käydä puolesta kaupassa, tai apteekissa, lenkittää koiran, kuunnella murheet, auttaa työjutuissa jne. Ap
Tuo on tosi hankala tilanne. Yleensä kun tukiverkostot lähisuvun ulkopuolelta löytyvät just niin, että vuorotellen hoidetaan toisten lapsia. Joku voisi hyvinkin ottaa välillä sun lastasi hoitoon, jos sinä ottaisit vastavuoroisesti hänen. Pienten lasten vanhemmilla harvemmin on tarvetta kauppa- tai apteekkiavulle, koska pystyvät käymään niissä itsekin. Ja iästä riippumatta jokainen, joka pystyisi ottamaan lapsesi hoitoon, pystyy käymään itse kaupassa ja apteekissa. Jos ei pystyisi, ei pystyisi hoitamaan alle kouluikäistä lastakaan.
Niinpä. Mietin vain sitä että ehkä kukaan ei minulle mielellään antaisi lastaan hoidettavaksi, olen kovin epäkäytännöllinen älykkö, sellainen hajamielinen professori. Toki kouluikäisen kanssa pärjäisin mutta omankin pienen kanssa olen aivan helisemässä. Vaikka kauppa-apua ei kukaan tarvisikaan niin olen ystäviäni auttanut hyvinkin paljon mm. työnhaussa, väitöskirjan tekemisessä jne eli en sentään mikään hyödytön tyyppi ole. Ap
Edelleen tuossa on sellainen ongelma, että harva tekee jatkuvasti väitöskirjoja tai hakee töitä. Homma ei toimi niin, että autat toista kerran ja toinen auttaa sua 10 kertaa.
Ymmärrän kokonaisuudessaan nykypäivän tukiverkottomuusongelman, mutta ei omien lasteni ollessa pieniä silloinkaan isovanhemmat tulleet satojen kilometrien päästä hätiin vaan apua sai ystäviltään, kavereiltaan, naapureiltaan ja alueella asuvilta muilta pienten lasten vanhemmilta. Nykyisin ei haluta edes tutustua naapureihin (enkä nyt tarkoita, että juuri sinä et haluaisi) , joten mitään yhteisöllisyyttä tai tukiverkostoja ei pääse edes syntymään. 1980- ja 1990-luvuilla tilanne oli vielä ihan toinen. Mulla aikoinaan (olin parikymppinen lapseton sinkku) naapuri vaan soitti ovikelloa ja kysyi, voisinko vahtia hänen taaperoaan sen aikaa, kun hän vie pyörällä kaatuneen isomman lapsensa terveyskeskuksen päivystykseen. Olin vähän hämmästynyt, mutta suostuin, koska ei mulla ollut mitään todellista syytä olla suostumattakaan. Ja kun mulla oli myöhemmin omia lapsia ja naapuriin muutti lapsiperhe, niin tutustuttiin hyvin nopeasti hiekkalaatikolla. Sitten alettiin vuorotellen käydä toistemme luona kahvilla, tehtiin kauppareissuja yhdessä eli isommat lapset kävellen ja pienemmät rattaissa käveltiin aamulla ostarille ja sieltä jommankumman luokse kahville. Lapset leikkivät hyvin keskenään. Ja tästä sitten seurasi, että kun toinen tarvitsi lastenhoitoapua (esim oli keskellä päivää aika hammaslääkäriin), toinen oli aina valmis auttamaan. Ja homma oli vastavuoroista. Ystävien kohdalla oli sama juttu. Jo ennenkuin sain omia lapsia, olin tosi usein ollut hoitamassa ystävieni lapsia. Ja kun sitten itse sain lapsia, ystäväni vastavuoroisesti olivat mulle lastenhoitoapuna.
Ehkä vika on siinä, että nykyisin kaikilla on kiire. Vapaa-aika on ympätty niin täyteen harrastuksia ja muuta ohjelmaa, ettei yksinkertaisesti ehditä kuulua tukiverkostoihin. Sen harvan kerran, kun on nk luppoaikaa, ei haluta käyttää sitä kenenkään auttamiseen.
Ei kai se haittaa? Kurjaa, jos on tukiverkoton, mutta me ollaan rahalla ostettu ja saatu erinomaista lastenhoitoapua. Helpompaa ja stressittömämpää kuin yrittää väkisin löytää tukiverkkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkoton täällä. Vastaan aloituksen kysymykseen. Tukiverkkoja EI SAA MISTÄÄN. En jaksa edes alkaa listaamaan kaikkea mitä ooen yrittänyt, olen ollut naapriringissä ja perhekerhoringissä ja aina tilanne ollut se että minä tukiverkoton autan muita ja hoidan muiden lapsia, kukaan vastavuoroisesti ei minun. Monesti käynyt niinkin että minä olen tukiverkko sellaiselle perheelle jolla ON oma tukiverkko ja auttavat isovanhemmat.
Ap, usko kun sanon, säästät itseäsi kun lopetat yrittämisen ja epätoivoisen tukiverkon etsimisen. Helpommalla pääset kun hyväksyt että SITÄ EI NYT VAAN OLE.
kik
Sitten vaan pitää pärjätä itse. Meilläkin ollut muutaman kerran karseita tilanteita (toimen puoliso työmatkalla, toinen puoliso kotona lasten kanssa ja joutuukin äkisti keuhkokuumeessa sairaalaan, mihinkäs lapset), mutta ne vaan jotenkin sitten tilanteen kohdatessa pitää organisoida.
Myös sen voin sanoa että NEUVOLA EI AUTA YHTÄÄN. Ei esim raskaana ollessa jolloin sain komplikaation ja olin liikuntakyvytön enkä voinut hoitaa isompaa taaperoa. Mies ei saanut töistä palkatonta, työnantaja kielsi sen. Olisin tarvinnut kotiapua tunnin päivässä pariksi viikoksi. En saanut. Se on kuulemma ensisijaisesti lasu-perheille ja sellainen emme ole.Nyttemmin olen luopunut jo kaikesta toivosta ja oikeastaan pärjään hyvin! Se turha toivominen vie voimavaroja. Helpompaa on kun päättää että pärjää itse.
Voit toki tehdä samaa että kokeilet monta vuotta rakentaa verkostoa, mutta pettymys on suuri kun huomaat että se ei onnistu.Jos tukiverkkoa ei ole niin sitä ei ole. Eikä tule.
Sama juttu. Muutimme aikoinaan ex-miehen kanssa kauemmas tukiverkoista. Oli virhe. Olisi pitänyt ennemmin jäädä kotipaikkakunnalle työttömäksi.
Nyt kahden lapsen yh:na ihmettelen miten avuttomia osa kahden vanhemman tukiverkolliset perheet ovat! Itse olen hyväksynyt sen, että jos apua haluaa niin se hankitaan rahalla. Olen järjestänyt elämän niin, että asiat sujuvat. Samaan aikaan eräs työkaverini valittaa koko ajan, kun on niin vaikea yhdistää perhe- ja työelämää. En tiedä mitä edes voisin sanoa, kun perheessä on kaksi hyvätuloista vanhempaa, jotka päivätöissä. Itse tein vuorotyötä jonkin aikaa, kun olin jäänyt yksinhuoltajaksi ja se oli kyllä aikamoista säätöä, kun lasten isä osallistui jos huvitti.
Ihan vilpittömästi ihmettelen, että miksi neuvolassa udellaan tukiverkoista, koska siellä vain todetaan että voi voi, onpa kurjaa. Mitä helvettiä teen tuollaisella kommentilla? Ihan naurettavaa, että koko elämä pitäisi selittää siellä, mutta mitään ei saa. Paperilla on olemassa kaikenlaista palvelua, mutta ei niitä tavallinen, päihteetön vanhempi saa.
Tämä! Vihaan sitä että neuvola inttää tukiverkoista. Kun niitä ei ole niin ei ole. Ja neuvolalla ei ole mitään apua tarjolla edes niille joilla ei ole. Siksi tivaaminen on syyllistävää ja eräällä lailla pahansuopaa, neuvolan täti alleviivaa oikein että teissä on nyt jotain vikaa.
Meillä on kahdet elossa olevat VAARALLISET isovanhemmat. Toisessa väkivaltanarsisti lapsenhakkaaja ja toisella puolella juopot. Ei tulisi mieleenkään olla tekemisissä sillä kaikki tapaamiset päätyy tappeluun tai pahimmassa tapauksessa väkivaltaan kun narsisti hyökkää päälle.
Olen sitä mieltä että jos on kaksi vanhempaa, jotka asuvat yhdessä perheenä niin tukiverkkoa ei terveiden lasten kanssa juuri tarvita. Yh, jolla omat vanhemmat on kuolleet tai muuten pois pelistä ja lasten isä vaikka muuttanut puhelinnumeron salaiseksi poistuen täysin kuvioista tarvitsee tukiverkkoa. Kannattaa alkaa tutustua toisiin yksinhuoltajiin. Kun molemmat ovat tukiverkottomia niin voi alkaa yhdessä miettiä miten asioita järjestää. Tähän tarvitsee avarakatseisuutta ja halua mennä oman mukavuusrajan ulkopuolelle hoitamalla toisen lasta yllättävissä tilanteissa vuorokauden ajasta riippumatta esim. kun toinen yh joutuu yllättäen työvuoroon yöllä. Netin kautta voi tutustua, mutta naivi ei saa olla ja pitää ymmärtää että kaikkiin ei voi luottaa. Vanhemmista ihmisistä minulla on se kokemus että heitä ei aina saa apuun rahallakaan. Kun ovat hoitaneet omat lapset ja lapsenlapset niin vähän vieraammalle sanotaan että en jaksa, viitsi tai olen reissussa miesystävän kanssa ja koeta pärjätä, teen joulusiivousta ja omat lapset tulee jne. Vieras on aina vieras sellaiselle joka ei itse tarvitse apua. Sama työkaverit ja naapurit, kehutaan että vaari aina auttoi omien lasten kanssa ja jos tarvitset apua kilauta MLL. Teinityttöjä voi saada apuun rahalla, he eivät tee ”joulusiivousta” juuri silloin kun apua tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae järjestöltä tukihenkilöä, esim Pelastakaa Lapset välittää niitä. Ne on juuri sunlaisia ihmisiä varten, jotta saat hengähdystauon ja lapsi saa uuden turvallisen ja kivan aikuisen elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä sitäkin että haluaako uudet tuttavuudet oikeasti ryhtyä tukiverkottomanbtuliverkoiksi... voihan olla että vaikka ystävystyisinkin toisen äidin kanssa niin hänellä olisi jo omat tukiverkot kunnossa tai jos ei olisi niin ehkä hän olisi niin uupunut että ei jaksaisi tai haluaisi auttaa minua. Ap
Hyvä, että pohdit tätä! Mä etsin nimenomaan ystävää ja tulisi kyllä kusetettu olo, jos paljastuisi, että muhun onkin haluttu tutustua tukiverkkojen toiveen takia eikä itseni vuoksi.
Nettiin ilmoitus ”lastenhoitovaihtarit” alue se ja se. Selvä peli alusta alkaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä että jos on kaksi vanhempaa, jotka asuvat yhdessä perheenä niin tukiverkkoa ei terveiden lasten kanssa juuri tarvita. Yh, jolla omat vanhemmat on kuolleet tai muuten pois pelistä ja lasten isä vaikka muuttanut puhelinnumeron salaiseksi poistuen täysin kuvioista tarvitsee tukiverkkoa. Kannattaa alkaa tutustua toisiin yksinhuoltajiin. Kun molemmat ovat tukiverkottomia niin voi alkaa yhdessä miettiä miten asioita järjestää. Tähän tarvitsee avarakatseisuutta ja halua mennä oman mukavuusrajan ulkopuolelle hoitamalla toisen lasta yllättävissä tilanteissa vuorokauden ajasta riippumatta esim. kun toinen yh joutuu yllättäen työvuoroon yöllä. Netin kautta voi tutustua, mutta naivi ei saa olla ja pitää ymmärtää että kaikkiin ei voi luottaa. Vanhemmista ihmisistä minulla on se kokemus että heitä ei aina saa apuun rahallakaan. Kun ovat hoitaneet omat lapset ja lapsenlapset niin vähän vieraammalle sanotaan että en jaksa, viitsi tai olen reissussa miesystävän kanssa ja koeta pärjätä, teen joulusiivousta ja omat lapset tulee jne. Vieras on aina vieras sellaiselle joka ei itse tarvitse apua. Sama työkaverit ja naapurit, kehutaan että vaari aina auttoi omien lasten kanssa ja jos tarvitset apua kilauta MLL. Teinityttöjä voi saada apuun rahalla, he eivät tee ”joulusiivousta” juuri silloin kun apua tarvitaan.
No nykyisovanhemmar ei hoida omiakaan lapsenlapsia. Meillä molemmat isovanhemmat sanoi että emme aio auttaa koskaan edes periaatteesta. Sanajärjestys oli siis vähän erilainen, anoppilan väki ilmoitti että kukin hoitakoon omansa itse (mikä vitsi, he hoidattivat omat lapsensa omilla vanhemmilla) ja mun vanhemmat ilmoitti että heillä on periaate että emme auta koskaan, edes hädässä. Ja eivät ole auttaneet edes siinä hädässä.
Kumpiakaan ei kiinnosta tavata tai soitella.
Tällaista se on monilla. On toki hyviä isovanhempia myös mutta tämä koko yhteiskuntaa läpileimaava itsekkyys näkyy isovanhemmissa. Eikä siinä mitään, en väitä että heillä olisi velvoite hoitaa - ei tietenkään ole - mutta onhan se IRVOKASTA että he itse hoidattivat koko ajan omilla vanhemmillaan, kesälomatkin, saivat kaikkeen apua valtavasti. Ja sit vastavuoroisesti omille lapsilleen ilmoittavat että missään emme auta, koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Nettiin ilmoitus ”lastenhoitovaihtarit” alue se ja se. Selvä peli alusta alkaen.
Haloo nyt taas. Sinä ehkä jätät random tuntemattomalle lapsesi, moni muu ei jätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingissä toimii ainakin pienperheyhdistys. Siellä on toiminnassa mukana paljon perheitä, joissa on äiti ja yksi lapsi. Järjestävät matkojakin, sinne vaan mukaan toimintaan.
No nyt kun olen nämä randomit tuntenut 10 vuotta eivät enää ole tuntemattomia, alkuun kyllä olivat.
Vierailija kirjoitti:
Mitä toivoisit tukiverkoltasi?
Mikset vaan palkkaa lastenhoitajaa?
Tätä minäkin mietin. Kai akateemisilla sen verran rahaa on että voi maksaa lastenhoitajalle? Myy vaikka vähän osakkeita.
Kun lapsi täyttää 7 voi jo hakea paikkaa leireiltä esim. parasta lapsille viikonlopputoiminta tai seurakunnat tai laittaa partioon. Siihen asti maksa hoitajille tai rakenna vastavuoroisia tukiverkkoja. Välinpitämättömiä isovanhempia ei kannata vaivata eikä alkaa katkeraksi asian suhteen.
Kirjoita hauska ilmoitus neuvolan ilmoitustaululle: Hei sinä yksinäinen äiti, kaipaatko äitikaveria? Mennään yhdessä hiekkalaatikolle, jne. Minulla on 2-vuotias lapsi.
Okei, toi ei ollut hauska eikä myyvä, mutta kyllä sä osaat, akateeminen nainen 😉
Ei kysytty neuvolassa tukiverkostosta eikä jaksamisesta. Olin jo nk vanhempi äiti.