Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kiista sukunimestä estää naimisiinmenomme ja lapsen yrittämisen
15.06.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja asuneet nyt 2 vuotta yhdessä. Meillä on pienet ongelmamme kuten kaikissa suhteissa, mutta kokonaisuudessaan suhteemme on hyvä ja rakastamme toisiamme. Meillä on paljon yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, haluamme molemmat lapsia, ostaa/rakentaa tietynlaisen kodin, matkata jossain kohtaa pitemmäksi aikaan tiettyyn kohteeseen.
Meillä on kuitenkin yksi ihan järjetön ongelma. "Seuraava askel" meille olisi naimisiinmeno, mutta emme mitenkään pääse sopuun sukunimestä. Ongelma on siis se, että mies haluaa perheelle hänen sukunimensä. Minulle tämä olisi ok, jos miehen sukunimi olisi kiva, mutta kun se on IHAN HIRVEÄ. En halua tässä sanoa oikeita nimiämme, mutta jotta saatte jotain mielikuvaa, niin miehen sukunimi on tyyliä Plötkönen. Minun sukunimeni on neutraali ja yleinen, tyyliä Lahti tai Mäki.
Olemme käyneet kaikki vaihtoehdot läpi ja tässä lopputulokset:
Vaihtoehto 1. Minä ja mahdolliset tulevat lapset otamme miehen nimen: käy miehelle, ei käy minulle.
2. Mies ja lapset ottavat minun nimeni: käy minulle, ei käy miehelle.
3. Otamme jonkun muun sukunimen, esim. itse keksityn tai jomman kumman suvusta: käy minulle, ei käy miehelle.
4. Pidämme avioliitossa omat nimemme: käy molemmille , mutta ongelmaksi muodostuu lasten nimi. Miehelle käy ainoastaan oma nimensä lapsille, kun taas minä en mitenkään halua paiskata lapsiani niin rumalla nimellä, kun olisi mahdollista antaa neutraali/nättikin nimi.
Eli toisin sanoen miehelle ei käy mikään muu kuin se, että ainakin hän ja lapset ovat Plötjösiä, kun taas minulle kävisi kaikki muut vaihtoehdot paitsi se että lapset (ja minä) joutuisimme olemaan Plötjösiä.
Olemme puhuneet naimisiinmenosta jo vuoden ja aina keskustelu päättyy riitaan tästä nimiasiasta. En voi käsittää mikä ihmeen kunnia-asia miehelle on jatkaa Plötjösen sukua. Jos olisin itse tuon niminen, niin vaihtaisin riemusta kiljuen nimeäni naimisiin mennessä, enkä todellakaan haluaisi omille lapsille sitä. Tämä on aivan järjetön kompastuskivi meille, kaikesta muusta saamme sovittua ja molemmat osaamme joustaa ja tehdä kompromisseja, paitsi tässä asiassa.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Minusta tuntuu, että yhteinen elämämme on pysähdystilassa, emme pääse eteenpäin, emme naimisiin emmekä voi alkaa yrittää lasta, koska emme kertakaikkiaan pääse yhteisymmärrykseen tästä asiasta. Kumpikaan meistä ei ole valmis joustamaan. Tämä tuntuu niin turhamaiselta ongelmalta, mutta vaikka miten olen yrittänyt miettiä Plötjöstä ja että ei se nyt niin paha, niin se tuntuu vain niin hirveältä antaa omalle lapselle kannettavaksi tuollaista nimeä. Miehen oikea nimi on oikeasti ehkä vielä vähän rumempi kuin Plötjönen, kun nyt mietin.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä, mitä te tekisitte?
Kommentit (461)
Pidä pääsi, lapsi myös kiittää sinua vanhempana. Meidän lapsilla on monista syistä minun sukunimeni eikä miehellä ollut mitään suurta tarvetta antaa lapsille Virtanen- tyyppistä sukunimeä. Ja molemmat raskaudet ja synnytykset ovat olleet minulle aivan kamalia , joten on minusta myöskin enemmän kuin ok, että lapset ovat minun nimellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
OP. Tee lapsista "Mäki-Plötjösiä" ja ole itse Mäki. Ennen yläastetta nimi ei kiinnosta ketään. Yläasteella lasten kärsimyksiä on hyvä käyttää keppihevosena ja lukioon mennessä muksut voivat pistää iskän ruotuun.
Teet tässä esteen asiasta joka ratkeaa itsekseen 15v kuluttua, kun angstinen teini kertoo iskä minne voi suksia nimensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi myös kuulla kokemuksia muilta, joilla sukunimen valitseminen on ollut ongelma, että miten saitte asian ratkaistua.
Vedettiin pitkää tikkua.
Turhaa saivartelua miehen puolelta koko nimiasia.
Eks-ukko hinkui avioon "että ollaan samalla nimellä",joopajoo, ei ollu muste kuivunut vihkitodistuksessa kun jo juoksi vieraissa,monikossa siis.
Sinne män...
Aivan turhaa touhua,en vaan jaksanut vaihtaa takaisin omalle nimelle.
Nyt en vaihda,olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että miehen nimeä saa tässä haukkua aika estoitta. Kait se sille jotain kuitenkin merkitsee ja jossain pahalta tuntuu. Itse en pitäisi jos puoliso haukkuisi sukuni ja perheeni nimeä kuin me oltaisiin jotenkin hänen sukuaan alempiarvoisia. Mies ottaa myös ison riskin lapsia hankkiessaan, ei vain nainen. Itse nimenomaan sidoin lapset mieheen nimen kautta, että jos ero tulee, isä pysyisi lasten elämässä. Ajattelin lapsia, en itseäni. Jos nimi on ruma, se voi myöhemmin toimia myös mainiosti erottautumiskeinona, jos sitä osaa hyödyntää.
No, se miehen riski on kyllä minimaalinen. Nainen synnyttää. Henki siinä kahden ihmisen, vauvan ja äidin. Äidin on elettävä kunnolla, äijä voi ryypätä vaikka joka päivä. Synnytys on iso riski. Onneksi olemme Suomessa.
Jos nyt oikeesti riskeistä puhutaan. Oikeesti.
Mun mies onneks tajusi nuo. On monesti kiitellyt ja kertonut ja tiedostanut tuon miesten riskin raskaudessa ja synnytyksessä. Perhe tietty on yhteinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että miehen nimeä saa tässä haukkua aika estoitta. Kait se sille jotain kuitenkin merkitsee ja jossain pahalta tuntuu. Itse en pitäisi jos puoliso haukkuisi sukuni ja perheeni nimeä kuin me oltaisiin jotenkin hänen sukuaan alempiarvoisia. Mies ottaa myös ison riskin lapsia hankkiessaan, ei vain nainen. Itse nimenomaan sidoin lapset mieheen nimen kautta, että jos ero tulee, isä pysyisi lasten elämässä. Ajattelin lapsia, en itseäni. Jos nimi on ruma, se voi myöhemmin toimia myös mainiosti erottautumiskeinona, jos sitä osaa hyödyntää.
En tekisi lapsia miehen kanssa, josta en olisi täysin varma, etteikö hän nimestä riippumatta haluaisi olla lapsen kanssa tekemisissä mahdollisen eron jälkeen. Enkä miehen, joka vaatisi sitouttamisen.
Eikö teillä ole minkäänlaista itsekunnioitusta?
Minä naisena aion aina pitää oman sukunimeni, oman rakkaan perheeni nimen. Tarkemmin sanottuna isäni nimen. Sukunimeni on minulle tärkeä ja sitä nimeä ei moni kanna, se ei ole mikään tusina-Virtanen. Jos saan lapsia, heille tulee ilman muuta minun ja minun perheeni nimi. Lapsen isä voi olla mitä mieltä haluaa, en välitä, en suostu edes keskustelemaan asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas en ihmettele yhtään.
Itse kuulun sukuun jossa on kaikille tuttu kansantaiteilija. Yksi ensimmäisistä kysymyksistä luokkaa vaihtaessa/uusissa harrastuksissa oli kysymys sukulausuudesta tähän persoonaan. Mun seura kelpasi vain, jos myönsin että kyllä, olen hänelle sukua, muilla vastauksilla seurani ei kelvannut ja jätettiin muitta mutkitta ulkopuolelle.
Nyt kuulemma oisin kelvannut luokkakokoukseen, mutta mun puolesta pitäkää tunkkinne...
vaihtoehto 1) kasvakaa aikuisiksi
vaihtoehto 2) vetäkää arvalla
vaihtoehto 3) äiti pitää omansa, isä pitää omansa, lasten sukunimi päätetään arvalla
vaihtoehto 4) erotkaa ennen lasten hankintaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Painiskelen itse saman asian kanssa. Oma sukunimeni on minulle tärkeä: olen saanut äitini nimen (eivät olleet isäni kanssa naimissa, isäni ei halunnut antaa omaa nimeään, koska häntä oli kiusattu siitä) ja haluaisin myös antaa lapsilleni äidin sukunimen. Mieheni ja varsinkin hänen vanhempansa ovat kuitenkin sitä mieltä, että kyllä isän nimi pitää tulla. Oli jo tarpeeksi kamalaa, etten naimisiin mennessä ottanut mieheni nimeä.
Mieheni sukunimi herättää varsin väkivaltaisia mielleyhtymiä, sukunimi on tyyliä Teuras tai Raato. Oma sukunimeni on sama kuin eräällä kansallisella merkkihenkilöllä, ja se aiheuttaa siksi lähinnä positiivisia reaktioita. Kamalinta on se, että mieheni sukunimi väistämättä pilaa kaikki kauniit etunimet, joita olemme miettineet lapsellemme. Sukunimi on niin karski, että etunimen pitäisi olla joku Jorma tai Ritva, jotta sointuisi.
Voisin joustaa ja olla jatkamatta äitini nimeä, jos mieheni nimi olisi edes Nieminen tms, mutta en todellakaan kanna lasta 9 kk ja synnytä monta tuntia ja sitten anna noin kamalaa sukunimeä lapselle. Ärsyttää, että vedotaan perinteisiin eikä ajatella, mikä on oikeasti paras sukunimi lapselle. Olen harkinnut katugallupia, jossa kyselen tuntemattomilta vastaantulijoilta, kumman nimi on parempi. Näin saadaan ihan objektiivinen näkemys siitä, kumpi nimi kannattaisi antaa.
Piti nyt vähän miettiä ja käyttää luovuutta, kun en minäkään halua oikeaa sukunimeä paljastaa.
Sukumme kantaisän sukunimi on likipitäen sama kuin Tylsimys. Kuitenkin suvussamme on enemmän sääntö kuin poikkeus, että totuus ei vastaa sukunimeä. Meillä on myös taiteilijoita likipitäen jokaisessa perheessä, osa heistä kuuluisia suomen rajojen ulkopuolellakin. Yksi taiteilija kyllästyi sukunimeensa ja muutti sitä vähän siihen tyyliin, että vaihtoi sukunimensä Tylsyysuhka:ksi. Persoonaltaan tämä henkilö on ehdottomasti ollut sukumme räiskyvin persoona ja isolla R:llä. Kaukana tylsästä. Olen itse aina pitänyt tuosta sukuni kantaisän sukunimestä juuri siksi, että olen kasvanut ympäristössä, jossa nimi on kannettu ylpeydellä. Ei "huonoja" sukunimiä ole olemassakaan, me ihmiset itse päätämme miten siihen suhatudumme. Mikä onkaan hauskempaa kuin esitellä itsensä Tylsimyksien jälkipolveksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huhhuh. Luulin että Hyacinth oli vain karikatyyrihahmo, mutta täällähän on palsta täynnä mammoja kuningassukuineen. Itkiskö vai nauraisko tämmöisille? Sääliksi käy ukkoja joiden pitää näitä pitää tyytyväisenä.
Se on parempi jättää sitten menemättä naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun yhdellä tuttavallani oli tällainen kiista. Mies oli amerikkalainen, jolla oli hyvin tavallinen englanninkielinen sukunimi (tavallinen sukunimi myös muissakin kielissä) ja nainen suomalainen, jolla oli puolestaan ihan Suomenkin mittakaavassa harvinainen ja kaunis nimi. Naimisiin mennessä pitivät omat sukunimensä ja lapset sitten lopulta saivat sen hyvin tavanomaisen isän sukunimen. Ihmettelin tätä, koska naisen sukunimi oli kuitenkin suomalaisuudesta huolimatta "helppo" eli melko lyhyt eikä sisällä ääkkösiä.
Onpa lapsellista. Onpa olevinaan iso ongelma. Parempi, kun kaikki vaan ottaa miehen sukunimen,
se on ainakin perinnettä. Lapsikin varmasti haluaisi isänsä sukunimen.
Tässä tapauksessa vaikuttaa sille, että nainen yrittää saada miestä tossun alle.
Vierailija kirjoitti:
Onpa lapsellista. Onpa olevinaan iso ongelma. Parempi, kun kaikki vaan ottaa miehen sukunimen,
se on ainakin perinnettä. Lapsikin varmasti haluaisi isänsä sukunimen.
Tässä tapauksessa vaikuttaa sille, että nainen yrittää saada miestä tossun alle.
Mitäs jos pariskunta eroaa, voiko nainen pitää sen miehen sukunimen vai pitääkö hän vaihtaa se pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu on, että miehen nimeä saa tässä haukkua aika estoitta. Kait se sille jotain kuitenkin merkitsee ja jossain pahalta tuntuu. Itse en pitäisi jos puoliso haukkuisi sukuni ja perheeni nimeä kuin me oltaisiin jotenkin hänen sukuaan alempiarvoisia. Mies ottaa myös ison riskin lapsia hankkiessaan, ei vain nainen. Itse nimenomaan sidoin lapset mieheen nimen kautta, että jos ero tulee, isä pysyisi lasten elämässä. Ajattelin lapsia, en itseäni. Jos nimi on ruma, se voi myöhemmin toimia myös mainiosti erottautumiskeinona, jos sitä osaa hyödyntää.
No, se miehen riski on kyllä minimaalinen. Nainen synnyttää. Henki siinä kahden ihmisen, vauvan ja äidin. Äidin on elettävä kunnolla, äijä voi ryypätä vaikka joka päivä. Synnytys on iso riski. Onneksi olemme Suomessa.
Jos nyt oikeesti riskeistä puhutaan. Oikeesti.
Mun mies onneks tajusi nuo. On monesti kiitellyt ja kertonut ja tiedostanut tuon miesten riskin raskaudessa ja synnytyksessä. Perhe tietty on yhteinen.
Hahhah, nyt joku siellä uhriutui oikein urakalla. Tuskin tahtoo ymmärtää, vaikka selittäisin, mitä henkisiä ja taloudellisia riskejä myös mies ottaa, varsinkin jos tahtoo olla osallisena lastensa elämässä, mutta sovitaan, että kyse oli tuosta synnytys riskistä. Terveiset miehellesi. Sääliksi käy heppua tosin.
Vieläkö täällä jauhetaan tätä paskaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Äidin nimelle laittaminen on paljon loogisempaa. Äidistä ei ole ikinä epäilystä, mutta ne Plötjösen lapset saattaa olla oikeasti Lahden, Niemen ja naapurin Virtasen.
Tämä on niin totta. Ja muistaakseni Espanjassa lapsi saakin aina äidin sukunimen juuri tästä syystä.
Olen luullut, että Espanjassa lapsi saa aina molempien vanhempiensa sukunimen.
Alue: Aihe vapaa
Onpa todella kiva erottautua sillä että nimi on rahvaanomainen ja kauhea, esim. Plörtsäkkälä.