Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kiista sukunimestä estää naimisiinmenomme ja lapsen yrittämisen
15.06.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja asuneet nyt 2 vuotta yhdessä. Meillä on pienet ongelmamme kuten kaikissa suhteissa, mutta kokonaisuudessaan suhteemme on hyvä ja rakastamme toisiamme. Meillä on paljon yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, haluamme molemmat lapsia, ostaa/rakentaa tietynlaisen kodin, matkata jossain kohtaa pitemmäksi aikaan tiettyyn kohteeseen.
Meillä on kuitenkin yksi ihan järjetön ongelma. "Seuraava askel" meille olisi naimisiinmeno, mutta emme mitenkään pääse sopuun sukunimestä. Ongelma on siis se, että mies haluaa perheelle hänen sukunimensä. Minulle tämä olisi ok, jos miehen sukunimi olisi kiva, mutta kun se on IHAN HIRVEÄ. En halua tässä sanoa oikeita nimiämme, mutta jotta saatte jotain mielikuvaa, niin miehen sukunimi on tyyliä Plötkönen. Minun sukunimeni on neutraali ja yleinen, tyyliä Lahti tai Mäki.
Olemme käyneet kaikki vaihtoehdot läpi ja tässä lopputulokset:
Vaihtoehto 1. Minä ja mahdolliset tulevat lapset otamme miehen nimen: käy miehelle, ei käy minulle.
2. Mies ja lapset ottavat minun nimeni: käy minulle, ei käy miehelle.
3. Otamme jonkun muun sukunimen, esim. itse keksityn tai jomman kumman suvusta: käy minulle, ei käy miehelle.
4. Pidämme avioliitossa omat nimemme: käy molemmille , mutta ongelmaksi muodostuu lasten nimi. Miehelle käy ainoastaan oma nimensä lapsille, kun taas minä en mitenkään halua paiskata lapsiani niin rumalla nimellä, kun olisi mahdollista antaa neutraali/nättikin nimi.
Eli toisin sanoen miehelle ei käy mikään muu kuin se, että ainakin hän ja lapset ovat Plötjösiä, kun taas minulle kävisi kaikki muut vaihtoehdot paitsi se että lapset (ja minä) joutuisimme olemaan Plötjösiä.
Olemme puhuneet naimisiinmenosta jo vuoden ja aina keskustelu päättyy riitaan tästä nimiasiasta. En voi käsittää mikä ihmeen kunnia-asia miehelle on jatkaa Plötjösen sukua. Jos olisin itse tuon niminen, niin vaihtaisin riemusta kiljuen nimeäni naimisiin mennessä, enkä todellakaan haluaisi omille lapsille sitä. Tämä on aivan järjetön kompastuskivi meille, kaikesta muusta saamme sovittua ja molemmat osaamme joustaa ja tehdä kompromisseja, paitsi tässä asiassa.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Minusta tuntuu, että yhteinen elämämme on pysähdystilassa, emme pääse eteenpäin, emme naimisiin emmekä voi alkaa yrittää lasta, koska emme kertakaikkiaan pääse yhteisymmärrykseen tästä asiasta. Kumpikaan meistä ei ole valmis joustamaan. Tämä tuntuu niin turhamaiselta ongelmalta, mutta vaikka miten olen yrittänyt miettiä Plötjöstä ja että ei se nyt niin paha, niin se tuntuu vain niin hirveältä antaa omalle lapselle kannettavaksi tuollaista nimeä. Miehen oikea nimi on oikeasti ehkä vielä vähän rumempi kuin Plötjönen, kun nyt mietin.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä, mitä te tekisitte?
Kommentit (461)
Karmeita sukunimiä kyllä on... Ei voi ymmärtää niiden pitämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naimisiin mennessä kumpikin pidimme oman nimen. Omani on harvinainen. Miehellä oli ihan perusnätti, mutta hyvin yleinen sukunimi. Lapsille tuli minun nimeni. Emme keskustelleet asiasta etukäteen. Kummallekaan ei ollut tärkeää lasten nimiasia niin he nyt sitten vaan jäivät minun nimelleni. Mutta ah, anoppi veti herneet nekkuun ja syytti minua pirttihirmuksi, joka ei anna laittaa edes lapsia isän nimelle, vaikka niin kuuluu tehdä.
Ei lapset mitenkään "jää" jonkun nimisiksi, vaan edelleen se paperi pitää ihan omin pikku kätösin täyttää, ja kyllä, MYÖS sukunimen kohdalta, ja lähettää maistraattiin. Että trololoo vain sinnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies jää jotenkin aisankannattajaksi koko jutussa jos lapset eivät saa edes hänen nimeään. Nainen kuitenkin saa synnyttää - hän voi olla varma äitiydestään ja päättää milloin se tapahtuu ja kenen kanssa. Mies ei voi olla isyydestään varma. Sen merkki ja sinetti on ainoastaan nimi.
Näin mäkin sen ajattelen. Ja henk.koht. pidän pirttihirmuina naisia, joiden lapset on omalla nimellä ja miestä aikamoisena tossuna ja vätyksenä.
Ei herätä yhtään arvostusta.
Mulle olis tosi fine ollut jos lapsen nimi olisi sitten vaihtunut "automaattisesti" eli lapsen isän asiaa vaikeuttamatta sitten jos (ja kun) ero tulee. Eli lapsi olisi hyvin voinut olla isänsä nimellä, mutta koska ei ollut taetta siitä että isä antaisi vaihtaa lapsen sukunimen sen nimelle joka jää lapsen kanssa asumaan mahdollisen eron myötä, niin tuli sitten suoraan minun ninmelleni. Erohan tulikin myöhemmin, ja nyt meill asuu samannimiset henkilöt, eik niin että minä kasvattelen ja hoidan jonkun toisen nimillä olevia lapsia. Se on tärkeää että omilla lapsilla on oma nimi, kun ne sen toisen niminen on jättänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies jää jotenkin aisankannattajaksi koko jutussa jos lapset eivät saa edes hänen nimeään. Nainen kuitenkin saa synnyttää - hän voi olla varma äitiydestään ja päättää milloin se tapahtuu ja kenen kanssa. Mies ei voi olla isyydestään varma. Sen merkki ja sinetti on ainoastaan nimi.
Mitä helvettiä? kyllä se isyys puntaroidaan ihan eri mittareilla, kuin sukunimellä.
Varmaan niin, mutta ymmärrän joidenkin miesten halun saada antaa oma nimi eteenpäin. Niinhän se näyttää olevan naisillakin?! Ap:n mies on tainnut loukkaantua nimensä haukkumisesta, ja nyt pitää siitä vielä jääräpäisemmin kiinni. Niinhän ap:kin tekee.
Itse asiassa ei tuossa ole mitään tekemistä oman nimensä antamisella eteenpäin, vaan mies vängätessään omaa nimeä lapsille haluaa ettei kukaan luule etteivät lapset ole hänen, vaan jonkun toisen mahdollisesti, ja nainen varustautuu mahdolliseen eroon antamalla kaikille lapsille oman nimensä, ettei sitten ole ero(je)n jälkeen paljon eri nimistä mukulaa, ja luulla että nainen on tehnyt lapsia vähän kaikille (vaikka olisikin)
Mä olen itse sellaisen pariskunnan jälkeläinen, jossa isän sukunimi on rumahko ja äidin tyttönimi kaunis, joskaan ei mitenkään harvinainen tai erikoinen. Olimme koko perhe isän nimellä ja edelleen tuota nimeä kannan.
Lapsena sukunimellä ei ollut mulle väliä. Se ei onneksi ole sellainen, mistä olisi helppo keksiä typeriä väännöksiä, eikä mua koskaan kiusattu nimestä, vaikka muuten olin koulukiusattu lukioikään asti.
Nimi alkoi häiritä mua teini-iässä. En koskaan ollut kovin hyvissä väleissä isän kanssa ja jossain vaiheessa olisin pelkästään sen takia halunnut vaihtaa nimeä. Nimi myös hävetti mua yhdessä vaiheessa todella paljon. Lisäksi se kuullaan ja kirjoitetaan helposti väärin, ja on ärsyttävää joutua tavaamaan nimeään joka paikassa.
Nyt ollaan miehen kanssa puhuttu naimisiin menosta ja mulla olisi mahdollisuus vaihtaa sukunimeä ilman "hässäkkää". Miehen nimi ei ole minusta sekään erityisen kaunis, vaikka nätimpi ja neutraalimpi kuin omani ehdottomasti. Jos olisi tarkoitus lisääntyä, haluaisin että lapset saavat mieheni nimen ja ottaisin sen siinä kohtaa varmaan itsekin, mutta...
Yllättäen, vaikka mulla nyt olisi oiva tilaisuus päästä sukunimestäni eroon ilman, että tarvitsisi alkaa selitellä sen vaihtamista kenellekään, en olekaan innokas ottamaan miehen nimeä. Kymmenen vuotta sitten olisin ottanut riemusta hihkuen, mutta nyt, kohta nelikymppisenä, en enää tunne siihen tarvetta. Tilanne olisi varmasti eri, jos miehen nimi olisi jokin erityisen kaunis.
Se, mitä yritän sanoa on, että lapsille saattaa tulla vaihe, jossa se ruma sukunimi hävettää/ahdistaa. Jos nimi on sellainen, että siitä pystyy kiusaamaan, se tulee varmasti. Jos välit samaa nimeä kantavaan vanhempaan eivät ole hyvät, se tulee varmasti. Muussa tapauksessa, jollei asiaa tuoda perheen sisällä julki negatiivisessa mielessä, lapsia ei nimi luultavasti haittaa mitenkään.
Ongelma ap:n tilanteessa on se, että mies ei pysty joustamaan asiassa. Voin hyvin kuvitella, että oma isäni olisi toiminut samoin vastaavassa tilanteessa. Ja hän kontrolloi muuta perhettä s*iraalloisesti, yritti tehdä sitä vielä, vaikka me lapset oltiin ja aikuisia ja muutettu pois "hänen kattonsa alta". Eli ap, sinuna selvittäisin perinpohjin, miksi nimiasia on miehelle niin tärkeä ennen kuin edes harkitsisin lapsen hankkimista hänen kanssaan. Se ihana, kompromissikykyinen mies voi nimittäin muuttua täydeksi tyranniksi, kun lapsi syntyy.
Olette olleet yhdessä.kuitenkin vasta kolme vuotta, se on oikeasti lyhyt aika, josta suurin osa on ollut vielä sitä alkuhuumaa. Ensimmäiset vuodet toista katselee niin vaaleanpunaisten lasien läpi, että vaikka merkkejä olisikin siitä, ettei hän ehkä olekaan niin ihana kuin antaa ymmärtää, olisikin, niitä ei huomaa tai ne sivuuttaa tietoisesti ajatellen, ettei kukaan ole täydellinen. Eikä olekaan, mutta lapsentekoon ei kannata ryhtyä ennen kuin todella tuntee sen kumppaninsa niin hyvässä kuin pahassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pysyisi ko suhteessa ollenkaan.
Vaihda miestä. Mutta uudessa suhteessa tarkista sukunimi soppiiko se sinulle? Mitä mieltä mies,jos suhde etenee,hänen sukunimi vai saat pitää tyttö nimesi? Jos taas eri mielipide sittenkin sukunimestä?Tällä hetkellä suhtessasi olet altavastaaja ja tulevaisuus kaikessa.Kun lehti pitää kysyä apua aihe tai mielipide.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse sellaisen pariskunnan jälkeläinen, jossa isän sukunimi on rumahko ja äidin tyttönimi kaunis, joskaan ei mitenkään harvinainen tai erikoinen. Olimme koko perhe isän nimellä ja edelleen tuota nimeä kannan.
Lapsena sukunimellä ei ollut mulle väliä. Se ei onneksi ole sellainen, mistä olisi helppo keksiä typeriä väännöksiä, eikä mua koskaan kiusattu nimestä, vaikka muuten olin koulukiusattu lukioikään asti.
Nimi alkoi häiritä mua teini-iässä. En koskaan ollut kovin hyvissä väleissä isän kanssa ja jossain vaiheessa olisin pelkästään sen takia halunnut vaihtaa nimeä. Nimi myös hävetti mua yhdessä vaiheessa todella paljon. Lisäksi se kuullaan ja kirjoitetaan helposti väärin, ja on ärsyttävää joutua tavaamaan nimeään joka paikassa.
Nyt ollaan miehen kanssa puhuttu naimisiin menosta ja mulla olisi mahdollisuus vaihtaa sukunimeä ilman "hässäkkää". Miehen nimi ei ole minusta sekään erityisen kaunis, vaikka nätimpi ja neutraalimpi kuin omani ehdottomasti. Jos olisi tarkoitus lisääntyä, haluaisin että lapset saavat mieheni nimen ja ottaisin sen siinä kohtaa varmaan itsekin, mutta...
Yllättäen, vaikka mulla nyt olisi oiva tilaisuus päästä sukunimestäni eroon ilman, että tarvitsisi alkaa selitellä sen vaihtamista kenellekään, en olekaan innokas ottamaan miehen nimeä. Kymmenen vuotta sitten olisin ottanut riemusta hihkuen, mutta nyt, kohta nelikymppisenä, en enää tunne siihen tarvetta. Tilanne olisi varmasti eri, jos miehen nimi olisi jokin erityisen kaunis.
Se, mitä yritän sanoa on, että lapsille saattaa tulla vaihe, jossa se ruma sukunimi hävettää/ahdistaa. Jos nimi on sellainen, että siitä pystyy kiusaamaan, se tulee varmasti. Jos välit samaa nimeä kantavaan vanhempaan eivät ole hyvät, se tulee varmasti. Muussa tapauksessa, jollei asiaa tuoda perheen sisällä julki negatiivisessa mielessä, lapsia ei nimi luultavasti haittaa mitenkään.
Ongelma ap:n tilanteessa on se, että mies ei pysty joustamaan asiassa. Voin hyvin kuvitella, että oma isäni olisi toiminut samoin vastaavassa tilanteessa. Ja hän kontrolloi muuta perhettä s*iraalloisesti, yritti tehdä sitä vielä, vaikka me lapset oltiin ja aikuisia ja muutettu pois "hänen kattonsa alta". Eli ap, sinuna selvittäisin perinpohjin, miksi nimiasia on miehelle niin tärkeä ennen kuin edes harkitsisin lapsen hankkimista hänen kanssaan. Se ihana, kompromissikykyinen mies voi nimittäin muuttua täydeksi tyranniksi, kun lapsi syntyy.
Olette olleet yhdessä.kuitenkin vasta kolme vuotta, se on oikeasti lyhyt aika, josta suurin osa on ollut vielä sitä alkuhuumaa. Ensimmäiset vuodet toista katselee niin vaaleanpunaisten lasien läpi, että vaikka merkkejä olisikin siitä, ettei hän ehkä olekaan niin ihana kuin antaa ymmärtää, olisikin, niitä ei huomaa tai ne sivuuttaa tietoisesti ajatellen, ettei kukaan ole täydellinen. Eikä olekaan, mutta lapsentekoon ei kannata ryhtyä ennen kuin todella tuntee sen kumppaninsa niin hyvässä kuin pahassa.
Mulla tuollainen tilanne tuli vastaan vasta myöhemmällä iällä, kiitos kuuluisan, mutta sekoilevan sukulaisen. Ennen ei haitannut syntymässä saatu nimi, mutta kun minua alettiin yhdistämään tuohon sukulaiseen säälien ja ihmetellen, niin vaihdoin nimeni isäni äidin tyttönimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä jämämiehiä, joissa ei ole mitään vikaa ensisilmäyksellä, mutta kun kuulee sukunimen....niin johan selvisi miksi on sinkku. Tyyliin Mämmi, Mömmö,jne
En lakkaa ihmettelemästä, miten uskomattoman lapsellisia aikuiset ihmiset osaavat olla.
Vierailija kirjoitti:
Paras unohtaa koko suhde ja lapsi jos tollaisesta asiasta tekee ongelman.
Sama. Jos tuommoisesta asiasta ei pääse sopuun niin antakaa olla ja siirtykää elämässä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohtakaa itsenne ja ajatelkaa asiaa tulevan/tulevien lapsien kannalta. Kun lapsia hankkii joutuu myös monesta muusta itsekeskeisestä asiasta luopumaan. Haluatteko, että lastanne esim. kiusataan koulussa? Jos on tästäkin asiasta vaikea päästä sopuun niin suosittelen, että ette hanki lapsia.
Jännä juttu, että miehen nimeä saa tässä haukkua aika estoitta. Kait se sille jotain kuitenkin merkitsee ja jossain pahalta tuntuu. Itse en pitäisi jos puoliso haukkuisi sukuni ja perheeni nimeä kuin me oltaisiin jotenkin hänen sukuaan alempiarvoisia. Mies ottaa myös ison riskin lapsia hankkiessaan, ei vain nainen. Itse nimenomaan sidoin lapset mieheen nimen kautta, että jos ero tulee, isä pysyisi lasten elämässä. Ajattelin lapsia, en itseäni. Jos nimi on ruma, se voi myöhemmin toimia myös mainiosti erottautumiskeinona, jos sitä osaa hyödyntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on lapset mun nimellä ja miehellä on omansa. Tämä oli molemmille ihan ok. Musta olisi myös ollut hassua ottaa miehen nimi, koska miehen eksä ei vaihtanut eron jälkeen takaisin tyttönimeään ja meillä on sama etunimi :D Mun nimi on myös harvinainen ja kaunis, joten haluttiin lasten saavan se.
Työkaverini on sitten jaksanut äimistellä tätä meidän valintaa. Keski-ikäinen mies, jolla toki vaimolla ja lapsella hänen nimensä. Siitä on ihan käsittämätöntä, että minä en oo vaihtanut naimisiinmennessä nimeä ja etenkin se, että lapset on mun nimellä! Koska kyllä se vaan kuuluu lapsilla on miehen nimi! Epäilee myös kovaan ääneen aina sitä, että mun mies on ihan tossun alla tai että lapset ei ole miehen vaan minä oon käynyt vieraissa (joo, hieman väsyttää nää "vitsit"...). Sitten yks kaunis kerta kävi ilmi, että sen työkaverin isä on avioton lapsi, joka on aikoinaan saanut sitten isäpuolen sukunimen. Isäpuolen, joka oli väkivaltainen hirviö. Tää työkaveri vähän huokaili, että on se kurjaa tietty että sukunimi on jonkun ihan muun kuin oman suvun ja vielä sellaiselta mieheltä joka oli ihan paska. Olin ihan o_O Halusi sitten itekin vielä jatkaa nimeä, vaikka olisi voinut ottaa esim suvusta jonkun muun nimen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naimisiin mennessä kumpikin pidimme oman nimen. Omani on harvinainen. Miehellä oli ihan perusnätti, mutta hyvin yleinen sukunimi. Lapsille tuli minun nimeni. Emme keskustelleet asiasta etukäteen. Kummallekaan ei ollut tärkeää lasten nimiasia niin he nyt sitten vaan jäivät minun nimelleni. Mutta ah, anoppi veti herneet nekkuun ja syytti minua pirttihirmuksi, joka ei anna laittaa edes lapsia isän nimelle, vaikka niin kuuluu tehdä.
Ei lapset mitenkään "jää" jonkun nimisiksi, vaan edelleen se paperi pitää ihan omin pikku kätösin täyttää, ja kyllä, MYÖS sukunimen kohdalta, ja lähettää maistraattiin. Että trololoo vain sinnekin.
Jos vanhemmat jättää sukunimi-kohdan tyhjäksi, jää sille lapselle äidin sukunimi. Että trollolloo vaan itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä se nimi voi olla? Jormanainen? Pirinen?
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että miehen nimeä saa tässä haukkua aika estoitta. Kait se sille jotain kuitenkin merkitsee ja jossain pahalta tuntuu. Itse en pitäisi jos puoliso haukkuisi sukuni ja perheeni nimeä kuin me oltaisiin jotenkin hänen sukuaan alempiarvoisia. Mies ottaa myös ison riskin lapsia hankkiessaan, ei vain nainen. Itse nimenomaan sidoin lapset mieheen nimen kautta, että jos ero tulee, isä pysyisi lasten elämässä. Ajattelin lapsia, en itseäni. Jos nimi on ruma, se voi myöhemmin toimia myös mainiosti erottautumiskeinona, jos sitä osaa hyödyntää.
Asiapuhetta. Juuri tuollaisella tasa-arvoisella ajattelumaailmalla varustetun naisen kanssa uskaltaakin tehdä lapsia koska kaikki asiat eivät ole vain minäminäminä ja vain minulle.
Ja kannattaa muistaa että joskus isä saattaa poistua perheestä kuolemankin kautta, tuo isän sukunimi on sekin eräänlainen side omiin (isänpuoleisiin) sukujuuriin.
Me tehtiin niin, että jos tulee tyttö ni mennää mun nimellä ja jos poika ni miehen. Tavallaan tyhmä tapa arpoa, mutta oli se myös reilu koska tohon ei voi vaikuttaa. Tää loppupeleissä kävi molemmille mut vuosia täst puhuttiin ennen ku oli ajankohtaista. Nykyään ei oo mitenkään ongelma kummallekaan.
Vierailija kirjoitti:
Antaisin periksi. Ymmärrän miehen tarvetta oman nimen jatkamiseen. Ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä.
Miksi naisen pitäisi kadottaa sukunimensä? Eikö nainen samalla tavalla voi pitää mukavana asiana jatkaa omaa sukuaan ja nimeään? Tärkeänäkin asiana? Ymmärrän hyvin, että ap. ei halua rumaa sukunimeä. Itsestäni oli kamalaa, että piti ottaa tylsä nimi (jota kukaan ei koskaan muistanut oikein). Silloin ei vielä voinut pitää omaa nimeä. Nimi ei tuntunut omalta koskaan. Oma sukunimeni on mieleenjäävä. En tajunnut, että olisin voinut ottaa yhdistelmänimen ja käyttää arjessa, töissä jne, vain omaa nimeäni. Aika harvoinhan sitä koko nimeä tarvitsee missään käyttää, ainoastaan virallisissa yhteyksissä. En ottanut koska nimet olisivat olleet mielestäni naurettavat yhdistettynä.
Ap, pidä oma nimi ja lapsille yhdistelmä, jos mahdollista, jos ei niin sinulle ja lapsille yhdistelmänimi.
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin niin, että jos tulee tyttö ni mennää mun nimellä ja jos poika ni miehen. Tavallaan tyhmä tapa arpoa, mutta oli se myös reilu koska tohon ei voi vaikuttaa. Tää loppupeleissä kävi molemmille mut vuosia täst puhuttiin ennen ku oli ajankohtaista. Nykyään ei oo mitenkään ongelma kummallekaan.
Mitenkäs ongelma olisi ratkaistu, jos olisi tullut kaksoset? Sekä tyttö että poika?
Alue: Aihe vapaa
Näin. Yhdellä uudella tuttavapariskunnalla oli omat sukunimet mutta pennut oli äidin nimissä. Ajattelin heti että kenekähän äpäriä tuokin ukko elättää kuin omiaan. No omiahan ne olikin. Ehkä.