Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Serkkuni osti tätimme asunnon alihintaan
30.05.2021 |
Mitä mieltä? Tätimme ~80v muuttamassa palvelutaloon. Asunto pitää myydä. Välittäjä arvioi asunnon ja asunto laitettiin myyntiin. Kuulin että serkkuni on tarjonnut asunnosta 70000€ vähemmän kuin alkuperäinen pyynti. Täti hyväksyi tarjouksen. Täti kärsii muistiongelmista ja ahdistuksesta. Pelkäsi ettei asunto mene kaupaksi. Muut ovat koittaneet rauhoitella, asunto hyvällä paikalla ja arvoasunto. Meitä serkkuja on 13. Täti lapseton. Tämä yksi joka teki tarjouksen teki sen kaikilta piilossa. Tädillä ei edunvalvojaa, mutta kohta on. Asunnon osalta myöhäistä.
Kommentit (636)
Voi voi, ei kai se täti nyt tuhlaa rahojaan siellä palveluasunnossa? Palveluasuminen on tyyristä, ja tätihän saattaa keksiä vaikka mitä kivaa maksullista tekemistä ja ottaa kaikenlaisia hoitoja ja palveluita. Ties vaikka ryhtyisi matkustelemaan ja entäs jos tapaa vielä jonkun miehenkin? Jos menee naimisiin niin se on sitten siinä, se perintö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta....ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.
Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?
Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.
Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.
Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.
Vierailija kirjoitti:
Voi voi, ei kai se täti nyt tuhlaa rahojaan siellä palveluasunnossa? Palveluasuminen on tyyristä, ja tätihän saattaa keksiä vaikka mitä kivaa maksullista tekemistä ja ottaa kaikenlaisia hoitoja ja palveluita. Ties vaikka ryhtyisi matkustelemaan ja entäs jos tapaa vielä jonkun miehenkin? Jos menee naimisiin niin se on sitten siinä, se perintö.
Ahaa, tuohon siis on hyvä ratkaisu ja apu myydä asunto alihintaan serkulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa olla hyvä keskustelu tällä palstalla sitten kun minä kuolen. Olen lapseton ja varakas ja testamentannut koko omaisuuteni eri järjestöille. En ole kertonut asiasta sisaruksilleni saati heidän lapsilleen. Tiedän että odottavat kieli pitkällä saavansa perintöni.
Miksi et kerro asiasta rehellisesti muille? Mikä sinussa on niin erityistä, että et voi omia asioitasi toisille paljasta? Tuollainen salailija ei ole ihmekään, että olet jäänyt perheettä. Kaikilla, joilla ei ole lapsia kun ei pää aivan täysillä käy.
Ai niin, mutta jos et kertoisi, et saisi hyödyttyä heistä niin mukavasti eäessäsi.Mikä hiton velvollisuus kenelläkään on kertoa testamenttinsa sisällöstä sukulaisille???
Paremmat välit heihin. Onhan se nyt todella inhottavan ihmisen kuva, jos ajattelee, että toiset luulevat saavansa jotain, eikä oikaise asiaa. Koska eihän se toisten oletus mitään ahneutta ole, vaan hehän SAAVAT, jos testamenttia ei ole. Ja jos ollaan hyvissä väleissä, niin en ainakaan itse haluaisi aiheuttaa sisaruksilleni paha mieltä kuoltuani, että he eivät saa perinnöstäni mitään, vaan katsoisin, että he ANSAITSEVAT tietää, että varat menevät taholle X.
Inhottavina pidän ennemmin heitä, jotka edes olettavat toisten perinnöistä mitään. Ja kyllä, ovat ahneita jos olettavat saavansa.
Olettaminen ei ole varmuutta saannista, pässi. On tervettä olettaa, jos kuuluu erintökaaressa mainittuihin henkilöihin. Sairasta on ajatella, ettei saisi mitään. Paitsi jos olet luonteeltasi jotenkin tosi v i t t u m a i n e n, niin silloin onkin fiksua ajatella, ettei varmana saa mitään.
Ei ole todellakaan tervettä miettiä omaistensa kuolemista ja perintöjä.
Tuo jatkuva toisten nimittely ei anna muuten sinusta kovinkaan miellyttävää kuvaa. Jos olet samanlainen oikeassa elämässä, saatat pettyä vielä pahasti testamentinlukutilaisuudessa.En pettynyt vaan sain kaiken mitä pitikin, eli 1,4 miljoonaa euroa.olen aina REHELISTEN perijöiden puolella, koska se on oikein. Siis en perittävää vastaan, tietenkään, vaan epärehellisiä perillisiä vastaan.
Eihän tässä kukaan ole mitään perinyt, vaan asunto on ostettu sopivaksi katsotulla hinnalla. Paljon porua tyhjästä tai hyvä trolli.
Anteeksi nyt vaan, mutta yllä minä ainakin katsoin jo isäni eläessä, että HÄNEN varojaan kohdellaan oikeudenmukaisesti ja reilusti ja ettei sieltä kukaan vetele mitään välistä!!! Typeryksetantavat vanhempiensa hukata rahansa hyväksikäyttäjille! Se, mikä on perittävän paras on myös perillisen paras! Näin se vaan on. Oli toki helppoa moraalisesti, kun olen ainoa perijä.
Mutta isän kumppani esim. yritti saada isän omaisuuden hallintaansa isäni muistisairauden takia, estin sen ja oikeus määräsi mun asianajajni ehdottaman edunvalvojan isälleni. Vahdin mys sitä edunvalvojaa, minkä pystyin, mulla oli esim. asuntovahdit isän omistamissa taloissa, että jos jotain on tulossa myyntiin, niin olisin ollut kärppänä paikalla vaatimassa syytä myynnille. Että olisiko edunvalvojan laiskuus vai aito tarve.
Onneksi ev hoiti asiansa todella taitavasti ja jutui ikävä kyllä myymään omaisuutta ulkomailta (sinne mulla ei ollut vahtia 😄) mutta se oli sikäli vain hyvä asia, että se myynnin paperisota oli tosi sotkuinen, ammattilaisellekin.
Että kyllä nimenomaan ne, jotka ovat jotain saamassa ovat niitä, joiden kannattaa varoista pitää hyvä huoli! Tämä etu ei ole mitenkään ristiriidassa perittävän edun kanssa.Vahditko myös tätisi varoja?
Ja kuka vahtii sinun rahankäyttöäsi?En vahdi, mutta jos hän olisi lapseton, saattaisin vahtiakin. Että menee aikanaan reilusti kaikille serkuille, jos ei olisi testamenttia. Enkä olisi taatusti ainoa... vahtimassa siis. Ei se tarkoita muuta kuin että koittaa autaa siinä, että henkilö saa pitää kaikki varansa ilman hyväksikäyttjien ilmaantumista jne.
Mun rahoja ei vahdi vielä kukaan, lapset eivät tajua mun varallisuudestani vielä yhtään mitään.
Toki sellainen on ikävää tai törkeää, että koitetaan ottaa perittävältä pois jotain tämän eläessä.
...kuten aloittajan serkku saattoi tehdä, jos asunnon myyntiaika typistyi tädin pelon takia ja asunnon avo oli sanotaan alle 400 000e (jolloin 70 000e on törkeän iso siivu).
Mutta voihan olla. Että vaikka 70 000 on sinänsä aika iso raha, niin se ei tuon kyseessä olevan asunnon myynnissä ollut järkyttävä pudotus (varsinkin, jos ostja olisi ollut joku ei-sukulainen jolloin suosimisajatusta ei olisi).Miksi sä katsot oikeudeksesi kytätä toisen varoja tai tekemisiä? Jokainen saa myydä vaikka kaiken ja tuhlata kaiken, jos haluaa. Meidän isä esim. käytti kaikki rahansa eläkkeellä ollessaan ja myi asuntonsa ja me oltiin vain iloisia siitä, että hän eli elämäänsä eikä jemmaillut meille rahaa. Me tehdään omat rahamme ihan itse.
Nimenomaan. Mikä siinä on, ettei tajuta oman ja muiden omaisuuden eroa? Eivät vanhempien raha-asiat kuulu lapsille, saati sukulaisten. Enpä ole ennen törmännyt niin outoihin ajatuksiin kuin tässä ketjussa. Täti saa vaikka lahjoittaa sen asuntonsa ihan kenelle haluaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.Ja nää ratkotaan sit perunkirjoituksessa. Jos siellä ei yhdenkään lakiosaa loukata, on kaikki pelkkää katkeruutta. Mikä järki elää perintöä odotellessa ja stressata omaisuudesta, joka sun mielestä nyt sit joskus kuuluu sulle? Sun sukulaisella on kaikki oikeus elää elämäänsä kuolemaansa asti, ilman, että sukulaiset kyttää mitä sä omaisuudellasi teet.
Pelkkää katkeruutta?
Ai että muka suosimista ei tapahdu?
Suosiminen on kuule paljon enemmän väärin, kuin mikään sellaisesta nouseva katkeruus! Taidat olla mielistelijä ja hyväksikäyttävä pyrkyri, kun noin suosimista puolustelet!En puolustele suosimista vaan oikeutta tehdä omat ratkaisunsa. Jos siellä sit on suosimista, se selviää kyllä vaikka loppu suku ei kyttäisi koko aikaa.
Okei, eli sua ei haittaa, että omien ratkaisuiden tekemiseen vaikuttaa yhden sukulaisen ahneus ja tädin muistisairaus? Mitenköhän, jos täti olisi saanut tehdä itsenäisen ratkaisun isomman rahatukon tarjoavalle ostajalle läheisten rauhoitellessa, että varmasti menee kaupaksi (jos siis kyse liian lyhyestä myyntiajasta ja jokainen normijärkinen näkisi, että se saadaan selvästi lähempänä pyyntihintaa myytyä)?
On pelkkää hölmöyttä valita noista ”omista päätöksistä” se tädille epäedullisempi, kuin ihan yhtä hyvän oman päätöksen olisi voinut tehdä ei-röyhkeiden sukulaisten tuella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta....ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.
Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?
Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.
Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.
Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.
Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.
Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".
Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa olla hyvä keskustelu tällä palstalla sitten kun minä kuolen. Olen lapseton ja varakas ja testamentannut koko omaisuuteni eri järjestöille. En ole kertonut asiasta sisaruksilleni saati heidän lapsilleen. Tiedän että odottavat kieli pitkällä saavansa perintöni.
Miksi et kerro asiasta rehellisesti muille? Mikä sinussa on niin erityistä, että et voi omia asioitasi toisille paljasta? Tuollainen salailija ei ole ihmekään, että olet jäänyt perheettä. Kaikilla, joilla ei ole lapsia kun ei pää aivan täysillä käy.
Ai niin, mutta jos et kertoisi, et saisi hyödyttyä heistä niin mukavasti eäessäsi.Mikä hiton velvollisuus kenelläkään on kertoa testamenttinsa sisällöstä sukulaisille???
Paremmat välit heihin. Onhan se nyt todella inhottavan ihmisen kuva, jos ajattelee, että toiset luulevat saavansa jotain, eikä oikaise asiaa. Koska eihän se toisten oletus mitään ahneutta ole, vaan hehän SAAVAT, jos testamenttia ei ole. Ja jos ollaan hyvissä väleissä, niin en ainakaan itse haluaisi aiheuttaa sisaruksilleni paha mieltä kuoltuani, että he eivät saa perinnöstäni mitään, vaan katsoisin, että he ANSAITSEVAT tietää, että varat menevät taholle X.
Inhottavina pidän ennemmin heitä, jotka edes olettavat toisten perinnöistä mitään. Ja kyllä, ovat ahneita jos olettavat saavansa.
Olettaminen ei ole varmuutta saannista, pässi. On tervettä olettaa, jos kuuluu erintökaaressa mainittuihin henkilöihin. Sairasta on ajatella, ettei saisi mitään. Paitsi jos olet luonteeltasi jotenkin tosi v i t t u m a i n e n, niin silloin onkin fiksua ajatella, ettei varmana saa mitään.
Ei ole todellakaan tervettä miettiä omaistensa kuolemista ja perintöjä.
Tuo jatkuva toisten nimittely ei anna muuten sinusta kovinkaan miellyttävää kuvaa. Jos olet samanlainen oikeassa elämässä, saatat pettyä vielä pahasti testamentinlukutilaisuudessa.En pettynyt vaan sain kaiken mitä pitikin, eli 1,4 miljoonaa euroa.olen aina REHELISTEN perijöiden puolella, koska se on oikein. Siis en perittävää vastaan, tietenkään, vaan epärehellisiä perillisiä vastaan.
Eihän tässä kukaan ole mitään perinyt, vaan asunto on ostettu sopivaksi katsotulla hinnalla. Paljon porua tyhjästä tai hyvä trolli.
Anteeksi nyt vaan, mutta yllä minä ainakin katsoin jo isäni eläessä, että HÄNEN varojaan kohdellaan oikeudenmukaisesti ja reilusti ja ettei sieltä kukaan vetele mitään välistä!!! Typeryksetantavat vanhempiensa hukata rahansa hyväksikäyttäjille! Se, mikä on perittävän paras on myös perillisen paras! Näin se vaan on. Oli toki helppoa moraalisesti, kun olen ainoa perijä.
Mutta isän kumppani esim. yritti saada isän omaisuuden hallintaansa isäni muistisairauden takia, estin sen ja oikeus määräsi mun asianajajni ehdottaman edunvalvojan isälleni. Vahdin mys sitä edunvalvojaa, minkä pystyin, mulla oli esim. asuntovahdit isän omistamissa taloissa, että jos jotain on tulossa myyntiin, niin olisin ollut kärppänä paikalla vaatimassa syytä myynnille. Että olisiko edunvalvojan laiskuus vai aito tarve.
Onneksi ev hoiti asiansa todella taitavasti ja jutui ikävä kyllä myymään omaisuutta ulkomailta (sinne mulla ei ollut vahtia 😄) mutta se oli sikäli vain hyvä asia, että se myynnin paperisota oli tosi sotkuinen, ammattilaisellekin.
Että kyllä nimenomaan ne, jotka ovat jotain saamassa ovat niitä, joiden kannattaa varoista pitää hyvä huoli! Tämä etu ei ole mitenkään ristiriidassa perittävän edun kanssa.Vahditko myös tätisi varoja?
Ja kuka vahtii sinun rahankäyttöäsi?En vahdi, mutta jos hän olisi lapseton, saattaisin vahtiakin. Että menee aikanaan reilusti kaikille serkuille, jos ei olisi testamenttia. Enkä olisi taatusti ainoa... vahtimassa siis. Ei se tarkoita muuta kuin että koittaa autaa siinä, että henkilö saa pitää kaikki varansa ilman hyväksikäyttjien ilmaantumista jne.
Mun rahoja ei vahdi vielä kukaan, lapset eivät tajua mun varallisuudestani vielä yhtään mitään.
Toki sellainen on ikävää tai törkeää, että koitetaan ottaa perittävältä pois jotain tämän eläessä.
...kuten aloittajan serkku saattoi tehdä, jos asunnon myyntiaika typistyi tädin pelon takia ja asunnon avo oli sanotaan alle 400 000e (jolloin 70 000e on törkeän iso siivu).
Mutta voihan olla. Että vaikka 70 000 on sinänsä aika iso raha, niin se ei tuon kyseessä olevan asunnon myynnissä ollut järkyttävä pudotus (varsinkin, jos ostja olisi ollut joku ei-sukulainen jolloin suosimisajatusta ei olisi).Miksi sä katsot oikeudeksesi kytätä toisen varoja tai tekemisiä? Jokainen saa myydä vaikka kaiken ja tuhlata kaiken, jos haluaa. Meidän isä esim. käytti kaikki rahansa eläkkeellä ollessaan ja myi asuntonsa ja me oltiin vain iloisia siitä, että hän eli elämäänsä eikä jemmaillut meille rahaa. Me tehdään omat rahamme ihan itse.
Nimenomaan. Mikä siinä on, ettei tajuta oman ja muiden omaisuuden eroa? Eivät vanhempien raha-asiat kuulu lapsille, saati sukulaisten. Enpä ole ennen törmännyt niin outoihin ajatuksiin kuin tässä ketjussa. Täti saa vaikka lahjoittaa sen asuntonsa ihan kenelle haluaa!
Ei tie-ten-kään, jos he ovat ihan täy-si-jär-ki-siä.
Mutta siinä vaiheessa, kun eivät ole, onpa tosi tyhmää antaa röyhkeiden ja itsekäiden osapuolten vetää itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta....ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.
Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?
Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.
Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.
Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.
Vai että oikein perusteeton suosiminen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.Ja nää ratkotaan sit perunkirjoituksessa. Jos siellä ei yhdenkään lakiosaa loukata, on kaikki pelkkää katkeruutta. Mikä järki elää perintöä odotellessa ja stressata omaisuudesta, joka sun mielestä nyt sit joskus kuuluu sulle? Sun sukulaisella on kaikki oikeus elää elämäänsä kuolemaansa asti, ilman, että sukulaiset kyttää mitä sä omaisuudellasi teet.
Pelkkää katkeruutta?
Ai että muka suosimista ei tapahdu?
Suosiminen on kuule paljon enemmän väärin, kuin mikään sellaisesta nouseva katkeruus! Taidat olla mielistelijä ja hyväksikäyttävä pyrkyri, kun noin suosimista puolustelet!En puolustele suosimista vaan oikeutta tehdä omat ratkaisunsa. Jos siellä sit on suosimista, se selviää kyllä vaikka loppu suku ei kyttäisi koko aikaa.
Okei, eli sua ei haittaa, että omien ratkaisuiden tekemiseen vaikuttaa yhden sukulaisen ahneus ja tädin muistisairaus? Mitenköhän, jos täti olisi saanut tehdä itsenäisen ratkaisun isomman rahatukon tarjoavalle ostajalle läheisten rauhoitellessa, että varmasti menee kaupaksi (jos siis kyse liian lyhyestä myyntiajasta ja jokainen normijärkinen näkisi, että se saadaan selvästi lähempänä pyyntihintaa myytyä)?
On pelkkää hölmöyttä valita noista ”omista päätöksistä” se tädille epäedullisempi, kuin ihan yhtä hyvän oman päätöksen olisi voinut tehdä ei-röyhkeiden sukulaisten tuella.
Ei ole mitään näyttöä, että muisti_ongelmat_ olisivat vaikuttaneet asiaan millään tavoin, saati että serkku olisi käyttänyt niitä tietoisesti hyväkseen.
Ja jos tädille ei huippuhinta ollut tärkeä, niin se on hänen asiansa, ei sukulaisten.
Täti halusi nopean myynnin ja sen sai. Hyvä niin. Asunnon myynti ei ole aina helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ihmiset eivät saa myydä asuntojaan sillä hinnalla, kun haluaa?
Antaa lahjan yhdelle, mutta ei muille on epäreilua. Varsinkin, kun aloituksessa kävi ilmi, ettei täti ole enää täysijärkinen. Eli kyse on täysin siitä, miten yksi serkuista kehtasi olla röyhkeä ja itsekäs.
Kyllä lahjoja saa antaa vain yhdelle, ei tarvitse samalla antaa kaikille 😄😄😄
Tässähän ei ole siitä kysymys, vaan siitä, että se serkku toimi ahneesti ja epäoikeudenmukaisesti ja hyväksikäytti dementikkoa. Se ei toki haittaa tätiä, muttaymmärrettävsti muita perinnönsaajia kyllä haittaa, kun asiassa voitaisiin aivan yhtä hyvin toimia tasapuolisesti ja se olisi suotavaakin. Ostakoot se serkku sitten aikanaan omalla osuudellaan sijoitusasuntoa.. Outoa, että sinusta huijaaminen ja röyhkeys ovat ok.
Mitä muita perinnönsaajia?
Perinnönsaajia ovat sisaret, jos henkilö on lapseton. Jos sisaruksia on kuollut, niin näiden lapset, eli tämä serkustaso.
Näin on, mikäli hänellä ei ole testamenttia. Lapsettomana hän voi testamentata kaiken omaisuutensa vaikkapa sille paikalliselle kissayhdistykselle. Ja jättää sukulaiset nuolemaan näppejään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa olla hyvä keskustelu tällä palstalla sitten kun minä kuolen. Olen lapseton ja varakas ja testamentannut koko omaisuuteni eri järjestöille. En ole kertonut asiasta sisaruksilleni saati heidän lapsilleen. Tiedän että odottavat kieli pitkällä saavansa perintöni.
Miksi et kerro asiasta rehellisesti muille? Mikä sinussa on niin erityistä, että et voi omia asioitasi toisille paljasta? Tuollainen salailija ei ole ihmekään, että olet jäänyt perheettä. Kaikilla, joilla ei ole lapsia kun ei pää aivan täysillä käy.
Ai niin, mutta jos et kertoisi, et saisi hyödyttyä heistä niin mukavasti eäessäsi.Mikä hiton velvollisuus kenelläkään on kertoa testamenttinsa sisällöstä sukulaisille???
Paremmat välit heihin. Onhan se nyt todella inhottavan ihmisen kuva, jos ajattelee, että toiset luulevat saavansa jotain, eikä oikaise asiaa. Koska eihän se toisten oletus mitään ahneutta ole, vaan hehän SAAVAT, jos testamenttia ei ole. Ja jos ollaan hyvissä väleissä, niin en ainakaan itse haluaisi aiheuttaa sisaruksilleni paha mieltä kuoltuani, että he eivät saa perinnöstäni mitään, vaan katsoisin, että he ANSAITSEVAT tietää, että varat menevät taholle X.
Inhottavina pidän ennemmin heitä, jotka edes olettavat toisten perinnöistä mitään. Ja kyllä, ovat ahneita jos olettavat saavansa.
Olettaminen ei ole varmuutta saannista, pässi. On tervettä olettaa, jos kuuluu erintökaaressa mainittuihin henkilöihin. Sairasta on ajatella, ettei saisi mitään. Paitsi jos olet luonteeltasi jotenkin tosi v i t t u m a i n e n, niin silloin onkin fiksua ajatella, ettei varmana saa mitään.
Ei ole todellakaan tervettä miettiä omaistensa kuolemista ja perintöjä.
Tuo jatkuva toisten nimittely ei anna muuten sinusta kovinkaan miellyttävää kuvaa. Jos olet samanlainen oikeassa elämässä, saatat pettyä vielä pahasti testamentinlukutilaisuudessa.En pettynyt vaan sain kaiken mitä pitikin, eli 1,4 miljoonaa euroa.olen aina REHELISTEN perijöiden puolella, koska se on oikein. Siis en perittävää vastaan, tietenkään, vaan epärehellisiä perillisiä vastaan.
Eihän tässä kukaan ole mitään perinyt, vaan asunto on ostettu sopivaksi katsotulla hinnalla. Paljon porua tyhjästä tai hyvä trolli.
Anteeksi nyt vaan, mutta yllä minä ainakin katsoin jo isäni eläessä, että HÄNEN varojaan kohdellaan oikeudenmukaisesti ja reilusti ja ettei sieltä kukaan vetele mitään välistä!!! Typeryksetantavat vanhempiensa hukata rahansa hyväksikäyttäjille! Se, mikä on perittävän paras on myös perillisen paras! Näin se vaan on. Oli toki helppoa moraalisesti, kun olen ainoa perijä.
Mutta isän kumppani esim. yritti saada isän omaisuuden hallintaansa isäni muistisairauden takia, estin sen ja oikeus määräsi mun asianajajni ehdottaman edunvalvojan isälleni. Vahdin mys sitä edunvalvojaa, minkä pystyin, mulla oli esim. asuntovahdit isän omistamissa taloissa, että jos jotain on tulossa myyntiin, niin olisin ollut kärppänä paikalla vaatimassa syytä myynnille. Että olisiko edunvalvojan laiskuus vai aito tarve.
Onneksi ev hoiti asiansa todella taitavasti ja jutui ikävä kyllä myymään omaisuutta ulkomailta (sinne mulla ei ollut vahtia 😄) mutta se oli sikäli vain hyvä asia, että se myynnin paperisota oli tosi sotkuinen, ammattilaisellekin.
Että kyllä nimenomaan ne, jotka ovat jotain saamassa ovat niitä, joiden kannattaa varoista pitää hyvä huoli! Tämä etu ei ole mitenkään ristiriidassa perittävän edun kanssa.Vahditko myös tätisi varoja?
Ja kuka vahtii sinun rahankäyttöäsi?En vahdi, mutta jos hän olisi lapseton, saattaisin vahtiakin. Että menee aikanaan reilusti kaikille serkuille, jos ei olisi testamenttia. Enkä olisi taatusti ainoa... vahtimassa siis. Ei se tarkoita muuta kuin että koittaa autaa siinä, että henkilö saa pitää kaikki varansa ilman hyväksikäyttjien ilmaantumista jne.
Mun rahoja ei vahdi vielä kukaan, lapset eivät tajua mun varallisuudestani vielä yhtään mitään.
Toki sellainen on ikävää tai törkeää, että koitetaan ottaa perittävältä pois jotain tämän eläessä.
...kuten aloittajan serkku saattoi tehdä, jos asunnon myyntiaika typistyi tädin pelon takia ja asunnon avo oli sanotaan alle 400 000e (jolloin 70 000e on törkeän iso siivu).
Mutta voihan olla. Että vaikka 70 000 on sinänsä aika iso raha, niin se ei tuon kyseessä olevan asunnon myynnissä ollut järkyttävä pudotus (varsinkin, jos ostja olisi ollut joku ei-sukulainen jolloin suosimisajatusta ei olisi).Miksi sä katsot oikeudeksesi kytätä toisen varoja tai tekemisiä? Jokainen saa myydä vaikka kaiken ja tuhlata kaiken, jos haluaa. Meidän isä esim. käytti kaikki rahansa eläkkeellä ollessaan ja myi asuntonsa ja me oltiin vain iloisia siitä, että hän eli elämäänsä eikä jemmaillut meille rahaa. Me tehdään omat rahamme ihan itse.
Nimenomaan. Mikä siinä on, ettei tajuta oman ja muiden omaisuuden eroa? Eivät vanhempien raha-asiat kuulu lapsille, saati sukulaisten. Enpä ole ennen törmännyt niin outoihin ajatuksiin kuin tässä ketjussa. Täti saa vaikka lahjoittaa sen asuntonsa ihan kenelle haluaa!
Ei tie-ten-kään, jos he ovat ihan täy-si-jär-ki-siä.
Mutta siinä vaiheessa, kun eivät ole, onpa tosi tyhmää antaa röyhkeiden ja itsekäiden osapuolten vetää itselleen.
Ei alkava muistisairaus tee ihmisestä vähäjärkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta....ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.
Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?
Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.
Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.
Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.
Ja se selviää sit perinnönjaossa. Minä voin kertoa oman tarinani.
Isoisäni perunkirjoituksessa selvisi, että hän oli myynyt toisen kesämökkinsä tätinsä pojalle 5 vuotta ennen kuolemaansa. Toisen mökin hän testamenttasi minulle. Oma isäni on kuollut, joten minä olin rintaperillinen, serkkuni ei (vaan hänen äitinsä) Perunkirjoituksessa tsekattiin myyntihinta, jonka perusteella serkkuni maksoi lahjaveroa, mutta myyntihinta ei rikkonut minun lakiosaani, joten varsinaisesta suosimisesta ei ollut kyse. Thats it. Hän sai pienellä lisäverolla toisen mökin, minä perintöverolla toisen. Mitä mun olisi ollut hyötyä viisi vuotta tuhista suosimisesta tai nillittää myynnistä? Ei mitään. Isoisäni teki juuri niin kuin halusi, asiat tarkistettiin sitten kun hän kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta....ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.
Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?
Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.
Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.
Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.
Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!
Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.
Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.Ja nää ratkotaan sit perunkirjoituksessa. Jos siellä ei yhdenkään lakiosaa loukata, on kaikki pelkkää katkeruutta. Mikä järki elää perintöä odotellessa ja stressata omaisuudesta, joka sun mielestä nyt sit joskus kuuluu sulle? Sun sukulaisella on kaikki oikeus elää elämäänsä kuolemaansa asti, ilman, että sukulaiset kyttää mitä sä omaisuudellasi teet.
Pelkkää katkeruutta?
Ai että muka suosimista ei tapahdu?
Suosiminen on kuule paljon enemmän väärin, kuin mikään sellaisesta nouseva katkeruus! Taidat olla mielistelijä ja hyväksikäyttävä pyrkyri, kun noin suosimista puolustelet!En puolustele suosimista vaan oikeutta tehdä omat ratkaisunsa. Jos siellä sit on suosimista, se selviää kyllä vaikka loppu suku ei kyttäisi koko aikaa.
Okei, eli sua ei haittaa, että omien ratkaisuiden tekemiseen vaikuttaa yhden sukulaisen ahneus ja tädin muistisairaus? Mitenköhän, jos täti olisi saanut tehdä itsenäisen ratkaisun isomman rahatukon tarjoavalle ostajalle läheisten rauhoitellessa, että varmasti menee kaupaksi (jos siis kyse liian lyhyestä myyntiajasta ja jokainen normijärkinen näkisi, että se saadaan selvästi lähempänä pyyntihintaa myytyä)?
On pelkkää hölmöyttä valita noista ”omista päätöksistä” se tädille epäedullisempi, kuin ihan yhtä hyvän oman päätöksen olisi voinut tehdä ei-röyhkeiden sukulaisten tuella.
Tädillä ei ole todettu muistisairautta. Ilmeisesti tätä kauppaa juuri pidetään osoituksena muistisairaudesta ja otsikkokin on aivan tuulesta temmattu.
Itse ostin ensimmäisen kerrostaloyksiöni vanhalta mummelilta, joka oli muuttamassa johonkin tuettuun asumismuotoon. Koska hän oli näytössä itse paikalla, alettiin jutella ja jossain kohtaa myös kerroin, että asunnon hinta on ihan budjettini ylärajoilla etten tiedä kuinkakohan sen osto onnistuu kun pintaremonttia oli aika paljon tiedossa. Mummo kysyi mihin hintaan ostaisin epäröimättä, sanoin hinnan (25k alle pyynnön), hän sanoi että sillä saan. Ihan koska piti minusta siinä tilanteessa kun tavattiin. Muistelen edelleen häntä suurella kiitollisuudella, asuin asunnossa lähes vuosikymmenen ennen kuin hankittiin miehen kanssa yhteinen. Ei tuossa välttämättä ole mitään hämärää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta....ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.
Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?
Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.
Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.
Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.
Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!
Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.
Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.
Siinä ei ole mitään epäreilua, että päättää omasta omaisuudestaan aivan kuten parhaaksi katsoo. Se olisi epäreilua, jos sukulaiset määräisivät mitä täti asunnolleen ja muulle omaisuudelleen tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta....ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.
Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?
Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.
Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.
Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.Ja se selviää sit perinnönjaossa. Minä voin kertoa oman tarinani.
Isoisäni perunkirjoituksessa selvisi, että hän oli myynyt toisen kesämökkinsä tätinsä pojalle 5 vuotta ennen kuolemaansa. Toisen mökin hän testamenttasi minulle. Oma isäni on kuollut, joten minä olin rintaperillinen, serkkuni ei (vaan hänen äitinsä) Perunkirjoituksessa tsekattiin myyntihinta, jonka perusteella serkkuni maksoi lahjaveroa, mutta myyntihinta ei rikkonut minun lakiosaani, joten varsinaisesta suosimisesta ei ollut kyse. Thats it. Hän sai pienellä lisäverolla toisen mökin, minä perintöverolla toisen. Mitä mun olisi ollut hyötyä viisi vuotta tuhista suosimisesta tai nillittää myynnistä? Ei mitään. Isoisäni teki juuri niin kuin halusi, asiat tarkistettiin sitten kun hän kuoli.
Tätini pojalle siis, oman tyttärensä pojalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi, ei kai se täti nyt tuhlaa rahojaan siellä palveluasunnossa? Palveluasuminen on tyyristä, ja tätihän saattaa keksiä vaikka mitä kivaa maksullista tekemistä ja ottaa kaikenlaisia hoitoja ja palveluita. Ties vaikka ryhtyisi matkustelemaan ja entäs jos tapaa vielä jonkun miehenkin? Jos menee naimisiin niin se on sitten siinä, se perintö.
Ahaa, tuohon siis on hyvä ratkaisu ja apu myydä asunto alihintaan serkulle?
Lain tarkoittamasta alihinnasta tuskin oli kyse, kun kyseessä oli arvoasunto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.
Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.
Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.
Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.
Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.
Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.
Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.
No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.
Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.
Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.
No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.
No ei sisälly.
No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.
Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.
Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.
Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.
Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.
Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.
Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.
Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅
Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.
Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.
Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa.
Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.
Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.
Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa
Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.
Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.
Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.Ihan kuin elokuvissa.
Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.
Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?
On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.
Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.
Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta....ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.
Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?
Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.
Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.
Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.
Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!
Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.
Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.
Ja siis siksi näen epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan, että jos tällainen olisi tosi hyväksyttävää, niin se kannustaa ihmisiä suhmuroimaan itseleen etuja muistisairailta kunhan vain pystyvät. Antaa signaalin, että on tosi tyhmää olla tasapuolinen ja huomioida muittenkin, kuin itsensä edut, aseman ja mahdollisuudet.
”Onnellisena hyvän päätöksen” tehnyttä muistisairasta asia ei aina toki haittaa, jos rahaa ilti riittää hoitoon.
Mutta mikä oikeus kenelläkään on rikastua muistisairaan varoilla? Siis painotan edelleen JOS asunnosta olisikin saatu parempi hinta ilman tätä serkun tarjousta.
Alue: Aihe vapaa
En puolustele suosimista vaan oikeutta tehdä omat ratkaisunsa. Jos siellä sit on suosimista, se selviää kyllä vaikka loppu suku ei kyttäisi koko aikaa.