Serkkuni osti tätimme asunnon alihintaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.

Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.

Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.

Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.

Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.

Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.

Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.

No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.

Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.

Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.

No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.

No ei sisälly.

No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.

Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.

Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.

Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.

Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.

Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.

Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.

Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.

Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅

Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.

Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.

Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa. 

Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.

Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.

Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa

Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.

Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.

Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.

Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.

Ihan kuin elokuvissa.

Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.

En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.

Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?

On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.

Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.

Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.

...ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.

Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?

Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.

Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.

Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.

Ja se selviää sit perinnönjaossa. Minä voin kertoa oman tarinani.

Isoisäni perunkirjoituksessa selvisi, että hän oli myynyt toisen kesämökkinsä tätinsä pojalle 5 vuotta ennen kuolemaansa. Toisen mökin hän testamenttasi minulle. Oma isäni on kuollut, joten minä olin rintaperillinen, serkkuni ei (vaan hänen äitinsä) Perunkirjoituksessa tsekattiin myyntihinta, jonka perusteella serkkuni maksoi lahjaveroa, mutta myyntihinta ei rikkonut minun lakiosaani, joten varsinaisesta suosimisesta ei ollut kyse. Thats it. Hän sai pienellä lisäverolla toisen mökin, minä perintöverolla toisen. Mitä mun olisi ollut hyötyä viisi vuotta tuhista suosimisesta tai nillittää myynnistä? Ei mitään. Isoisäni teki juuri niin kuin halusi, asiat tarkistettiin sitten kun hän kuoli.

Niinpä. Ja tässä tapauksessa ei edes ole rintaperillisestä kyse, joten mitään lakiosaa ei ole olemassa mitä voisi loukata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.

Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.

Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.

Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.

Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.

Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.

Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.

No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.

Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.

Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.

No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.

No ei sisälly.

No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.

Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.

Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.

Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.

Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.

Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.

Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.

Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.

Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅

Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.

Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.

Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa. 

Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.

Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.

Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa

Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.

Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.

Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.

Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.

Ihan kuin elokuvissa.

Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.

En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.

Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?

On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.

Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.

Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.

...ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.

Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?

Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.

Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.

Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.

Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.

Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".

Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!

Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.

Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.

Siinä ei ole mitään epäreilua, että päättää omasta omaisuudestaan aivan kuten parhaaksi katsoo. Se olisi epäreilua, jos sukulaiset määräisivät mitä täti asunnolleen ja muulle omaisuudelleen tekee.

Minusta ei ole, jos täti ei ollut aloitteellinen serkulle myynnistä, vaan tämä itse ja käytti tädin pelkoja hyväkseen. Miten ainakin ap asian kuvailee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.

Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.

Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.

Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.

Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.

Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.

Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.

No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.

Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.

Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.

No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.

No ei sisälly.

No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.

Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.

Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.

Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.

Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.

Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.

Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.

Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.

Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅

Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.

Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.

Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa. 

Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.

Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.

Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa

Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.

Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.

Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.

Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.

Ihan kuin elokuvissa.

Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.

En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.

Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?

On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.

Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.

Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.

Ja nää ratkotaan sit perunkirjoituksessa. Jos siellä ei yhdenkään lakiosaa loukata, on kaikki pelkkää katkeruutta. Mikä järki elää perintöä odotellessa ja stressata omaisuudesta, joka sun mielestä nyt sit joskus kuuluu sulle? Sun sukulaisella on kaikki oikeus elää elämäänsä kuolemaansa asti, ilman, että sukulaiset kyttää mitä sä omaisuudellasi teet.

Pelkkää katkeruutta?

Ai että muka suosimista ei tapahdu?

Suosiminen on kuule paljon enemmän väärin, kuin mikään sellaisesta nouseva katkeruus! Taidat olla mielistelijä ja hyväksikäyttävä pyrkyri, kun noin suosimista puolustelet!

En puolustele suosimista vaan oikeutta tehdä omat ratkaisunsa. Jos siellä sit on suosimista, se selviää kyllä vaikka loppu suku ei kyttäisi koko aikaa.

Okei, eli sua ei haittaa, että omien ratkaisuiden tekemiseen vaikuttaa yhden sukulaisen ahneus ja tädin muistisairaus? Mitenköhän, jos täti olisi saanut tehdä itsenäisen ratkaisun isomman rahatukon tarjoavalle ostajalle läheisten rauhoitellessa, että varmasti menee kaupaksi (jos siis kyse liian lyhyestä myyntiajasta ja jokainen normijärkinen näkisi, että se saadaan selvästi lähempänä pyyntihintaa myytyä)?

On pelkkää hölmöyttä valita noista ”omista päätöksistä” se tädille epäedullisempi, kuin ihan yhtä hyvän oman päätöksen olisi voinut tehdä ei-röyhkeiden sukulaisten tuella.

Tädillä ei ole todettu muistisairautta. Ilmeisesti tätä kauppaa juuri pidetään osoituksena muistisairaudesta ja otsikkokin on aivan tuulesta temmattu. 

Ei pidetä, vaanil eisesti muistisairauden oireet ovat näkyneet jo aiemmin. Nyt niistä vain realisoitui jo ensimmäinen hyväksikäyttö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.

Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.

Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.

Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.

Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.

Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.

Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.

No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.

Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.

Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.

No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.

No ei sisälly.

No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.

Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.

Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.

Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.

Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.

Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.

Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.

Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.

Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅

Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.

Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.

Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa. 

Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.

Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.

Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa

Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.

Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.

Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.

Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.

Ihan kuin elokuvissa.

Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.

En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.

Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?

On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.

Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.

Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.

...ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.

Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?

Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.

Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.

Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.

Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.

Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".

Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!

Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.

Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.

Siinä ei ole mitään epäreilua, että päättää omasta omaisuudestaan aivan kuten parhaaksi katsoo. Se olisi epäreilua, jos sukulaiset määräisivät mitä täti asunnolleen ja muulle omaisuudelleen tekee.

Minusta ei ole, jos täti ei ollut aloitteellinen serkulle myynnistä, vaan tämä itse ja käytti tädin pelkoja hyväkseen. Miten ainakin ap asian kuvailee.

No ei edes kuvaile.

Minä ainakin vihaan kenen tahansa omaisuuden hyväksikäyttäjiä ja sellainen aloittajan serkku selkeästi on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen asunnon hintapyyntö oli? Sillä on hieman merkitystä oliko se 300 000 vai 750 000.

Mutta onko ap kateellinen ja olisitko halunnut itse myöskin ostaa kämpän?

Verottaja hän hyväksyy asunnolle muunkin hinnan kaypäksi hinnaksi kuin kiinteistövälittäjän arvion järkevästä pyyntihinnasta. Eli tilanteessa ei välttämättä ole mitään muuta ajateltavaa kuin kateus ja sen aiheuttamat tunteet.

Ei välttis ole kateellinen, vaan tilannehan on epätasa-arvoinen, jos toiselle lahjoitetaan omaisuutta, toisille ei.

Lapseton ja naimaton ihminen saa lahjoittaa, antaa rahaa ja testamentata omaisuutensa aivan kenelle haluaa. 

Jos on 13 serkkua, ja omaisuus pieni, niin siitä tulee vain pikkuruinen osa itsekullekin, lähes ei mitään.

Parempi tehdä se testamentti tai antaa jo eläessään rahaa ja lahjoja, niille jotka perittävää miellyttää.  Niitä voi olla vain yksi tai useampiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketuttaako kun perintösi pieneni?

Minkä kokoisen perinnön sä olet aikanaan saanut/saamassa? Varmaan jonkun kakkakikkareen kokoisen, jos sillä ei ollut mitään väliä. On myös sukuja, joissa perinnön siirtymisestä seuraavalle sukupolvelle puhutaan ihan normaalina asiana, eikä se ole mikään tabu sillälailla, kuin semmoisilla, joille ei ole koskaan mitään vaurautta oikein kertynytkään.

No eipä kannata olettaa lapsettomien tätien perinnöistä yhtään mitään siinä teidänkään rikkaassa suvussa 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.

Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.

Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.

Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.

Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.

Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.

Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.

No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.

Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.

Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.

No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.

No ei sisälly.

No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.

Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.

Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.

Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.

Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.

Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.

Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.

Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.

Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅

Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.

Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.

Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa. 

Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.

Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.

Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa

Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.

Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.

Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.

Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.

Ihan kuin elokuvissa.

Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.

En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.

Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?

On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.

Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.

Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.

...ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.

Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?

Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.

Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.

Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.

Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.

Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".

Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!

Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.

Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.

Siinä ei ole mitään epäreilua, että päättää omasta omaisuudestaan aivan kuten parhaaksi katsoo. Se olisi epäreilua, jos sukulaiset määräisivät mitä täti asunnolleen ja muulle omaisuudelleen tekee.

Minusta ei ole, jos täti ei ollut aloitteellinen serkulle myynnistä, vaan tämä itse ja käytti tädin pelkoja hyväkseen. Miten ainakin ap asian kuvailee.

No ei edes kuvaile.

Kuvailee: ” Pelkäsi ettei asunto mene kaupaksi. Muut ovat koittaneet rauhoitella, asunto hyvällä paikalla ja arvoasunto. Meitä serkkuja on 13.”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen asunnon hintapyyntö oli? Sillä on hieman merkitystä oliko se 300 000 vai 750 000.

Mutta onko ap kateellinen ja olisitko halunnut itse myöskin ostaa kämpän?

Verottaja hän hyväksyy asunnolle muunkin hinnan kaypäksi hinnaksi kuin kiinteistövälittäjän arvion järkevästä pyyntihinnasta. Eli tilanteessa ei välttämättä ole mitään muuta ajateltavaa kuin kateus ja sen aiheuttamat tunteet.

Ei välttis ole kateellinen, vaan tilannehan on epätasa-arvoinen, jos toiselle lahjoitetaan omaisuutta, toisille ei.

Lapseton ja naimaton ihminen saa lahjoittaa, antaa rahaa ja testamentata omaisuutensa aivan kenelle haluaa. 

Jos on 13 serkkua, ja omaisuus pieni, niin siitä tulee vain pikkuruinen osa itsekullekin, lähes ei mitään.

Parempi tehdä se testamentti tai antaa jo eläessään rahaa ja lahjoja, niille jotka perittävää miellyttää.  Niitä voi olla vain yksi tai useampiakin.

Näin on eikä se lastenkaan olemassaolo vie oikeutta käyttää omaa omaisuuttaan ja tehdä testamentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen asunnon hintapyyntö oli? Sillä on hieman merkitystä oliko se 300 000 vai 750 000.

Mutta onko ap kateellinen ja olisitko halunnut itse myöskin ostaa kämpän?

Verottaja hän hyväksyy asunnolle muunkin hinnan kaypäksi hinnaksi kuin kiinteistövälittäjän arvion järkevästä pyyntihinnasta. Eli tilanteessa ei välttämättä ole mitään muuta ajateltavaa kuin kateus ja sen aiheuttamat tunteet.

Ei välttis ole kateellinen, vaan tilannehan on epätasa-arvoinen, jos toiselle lahjoitetaan omaisuutta, toisille ei.

Lapseton ja naimaton ihminen saa lahjoittaa, antaa rahaa ja testamentata omaisuutensa aivan kenelle haluaa. 

Jos on 13 serkkua, ja omaisuus pieni, niin siitä tulee vain pikkuruinen osa itsekullekin, lähes ei mitään.

Parempi tehdä se testamentti tai antaa jo eläessään rahaa ja lahjoja, niille jotka perittävää miellyttää.  Niitä voi olla vain yksi tai useampiakin.

Näin on eikä se lastenkaan olemassaolo vie oikeutta käyttää omaa omaisuuttaan ja tehdä testamentti.

Minkälainen vammapää ei haluaisi lastensa saavan kaikkea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.

Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.

Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.

Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.

Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.

Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.

Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.

No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.

Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.

Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.

No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.

No ei sisälly.

No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.

Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.

Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.

Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.

Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.

Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.

Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.

Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.

Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅

Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.

Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.

Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa. 

Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.

Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.

Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa

Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.

Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.

Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.

Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.

Ihan kuin elokuvissa.

Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.

En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.

Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?

On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.

Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.

Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.

...ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.

Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?

Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.

Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.

Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.

Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.

Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".

Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!

Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.

Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.

Siinä ei ole mitään epäreilua, että päättää omasta omaisuudestaan aivan kuten parhaaksi katsoo. Se olisi epäreilua, jos sukulaiset määräisivät mitä täti asunnolleen ja muulle omaisuudelleen tekee.

Minusta ei ole, jos täti ei ollut aloitteellinen serkulle myynnistä, vaan tämä itse ja käytti tädin pelkoja hyväkseen. Miten ainakin ap asian kuvailee.

No ei edes kuvaile.

Kuvailee: ” Pelkäsi ettei asunto mene kaupaksi. Muut ovat koittaneet rauhoitella, asunto hyvällä paikalla ja arvoasunto. Meitä serkkuja on 13.”

Missä kohtaa se hyväksikäyttö tuli esiin? Muut puhuivat, että kyllä se kaupaksi menee ja toinen sitten osti sen, että muori pääsi hyvillä mielin eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen asunnon hintapyyntö oli? Sillä on hieman merkitystä oliko se 300 000 vai 750 000.

Mutta onko ap kateellinen ja olisitko halunnut itse myöskin ostaa kämpän?

Verottaja hän hyväksyy asunnolle muunkin hinnan kaypäksi hinnaksi kuin kiinteistövälittäjän arvion järkevästä pyyntihinnasta. Eli tilanteessa ei välttämättä ole mitään muuta ajateltavaa kuin kateus ja sen aiheuttamat tunteet.

Ei välttis ole kateellinen, vaan tilannehan on epätasa-arvoinen, jos toiselle lahjoitetaan omaisuutta, toisille ei.

Lapseton ja naimaton ihminen saa lahjoittaa, antaa rahaa ja testamentata omaisuutensa aivan kenelle haluaa. 

Jos on 13 serkkua, ja omaisuus pieni, niin siitä tulee vain pikkuruinen osa itsekullekin, lähes ei mitään.

Parempi tehdä se testamentti tai antaa jo eläessään rahaa ja lahjoja, niille jotka perittävää miellyttää.  Niitä voi olla vain yksi tai useampiakin.

Näin on eikä se lastenkaan olemassaolo vie oikeutta käyttää omaa omaisuuttaan ja tehdä testamentti.

Minkälainen vammapää ei haluaisi lastensa saavan kaikkea?

Ts. sanotaanko käytännössä kaikkea. Joku 10 000 lahjoitus jollekin taholle, jota pitää tärkeänä aina toki ok. Itse en ainakaan haluaisi muille kuin lapsilleni antaa perintöä.

Ei taida kovin pahassa jamassa tädin muisti vielä olla, kun on siirtymässä palveluasumiseen eikä laitoshoitoon.

Tuskinpa tulee edunvalvontapäätöstä, kun kykenee palveluasunnossa asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen asunnon hintapyyntö oli? Sillä on hieman merkitystä oliko se 300 000 vai 750 000.

Mutta onko ap kateellinen ja olisitko halunnut itse myöskin ostaa kämpän?

Verottaja hän hyväksyy asunnolle muunkin hinnan kaypäksi hinnaksi kuin kiinteistövälittäjän arvion järkevästä pyyntihinnasta. Eli tilanteessa ei välttämättä ole mitään muuta ajateltavaa kuin kateus ja sen aiheuttamat tunteet.

Ei välttis ole kateellinen, vaan tilannehan on epätasa-arvoinen, jos toiselle lahjoitetaan omaisuutta, toisille ei.

Lapseton ja naimaton ihminen saa lahjoittaa, antaa rahaa ja testamentata omaisuutensa aivan kenelle haluaa. 

Jos on 13 serkkua, ja omaisuus pieni, niin siitä tulee vain pikkuruinen osa itsekullekin, lähes ei mitään.

Parempi tehdä se testamentti tai antaa jo eläessään rahaa ja lahjoja, niille jotka perittävää miellyttää.  Niitä voi olla vain yksi tai useampiakin.

Näin on eikä se lastenkaan olemassaolo vie oikeutta käyttää omaa omaisuuttaan ja tehdä testamentti.

Minkälainen vammapää ei haluaisi lastensa saavan kaikkea?

Sellainen, joka haluaa tehdä omat päätöksensä. Ja vaikka sellainen, joka ei pidä vävystään/miniästään. Tai sellainen, joka ei halua omaisuudestaan tapeltavan. Onhan näitä syitä. Ei se, että olet jonkun lapsi vielä tarkoita sitä, että sulle kuuluu kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.

Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.

Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.

Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.

Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.

Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.

Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.

No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.

Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.

Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.

No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.

No ei sisälly.

No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.

Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.

Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.

Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.

Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.

Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.

Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.

Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.

Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅

Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.

Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.

Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa. 

Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.

Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.

Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa

Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.

Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.

Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.

Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.

Ihan kuin elokuvissa.

Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.

En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.

Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?

On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.

Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.

Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.

...ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.

Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?

Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.

Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.

Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.

Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.

Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".

Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!

Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.

Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.

Siinä ei ole mitään epäreilua, että päättää omasta omaisuudestaan aivan kuten parhaaksi katsoo. Se olisi epäreilua, jos sukulaiset määräisivät mitä täti asunnolleen ja muulle omaisuudelleen tekee.

Minusta ei ole, jos täti ei ollut aloitteellinen serkulle myynnistä, vaan tämä itse ja käytti tädin pelkoja hyväkseen. Miten ainakin ap asian kuvailee.

No ei edes kuvaile.

Kuvailee: ” Pelkäsi ettei asunto mene kaupaksi. Muut ovat koittaneet rauhoitella, asunto hyvällä paikalla ja arvoasunto. Meitä serkkuja on 13.”

Missä kohtaa se hyväksikäyttö tuli esiin? Muut puhuivat, että kyllä se kaupaksi menee ja toinen sitten osti sen, että muori pääsi hyvillä mielin eteenpäin.

12 muun mielestä olisi pitänyt odotella, että asunto menee kaupaksi. Täysin tyhjää valitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.

Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.

Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.

Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.

Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.

Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.

Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.

No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.

Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.

Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.

No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.

No ei sisälly.

No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.

Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.

Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.

Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.

Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.

Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.

Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.

Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.

Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅

Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.

Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.

Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa. 

Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.

Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.

Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa

Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.

Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.

Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.

Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.

Ihan kuin elokuvissa.

Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.

En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.

Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?

On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.

Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.

Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.

...ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.

Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?

Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.

Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.

Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.

Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.

Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".

Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!

Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.

Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.

Siinä ei ole mitään epäreilua, että päättää omasta omaisuudestaan aivan kuten parhaaksi katsoo. Se olisi epäreilua, jos sukulaiset määräisivät mitä täti asunnolleen ja muulle omaisuudelleen tekee.

Minusta ei ole, jos täti ei ollut aloitteellinen serkulle myynnistä, vaan tämä itse ja käytti tädin pelkoja hyväkseen. Miten ainakin ap asian kuvailee.

No ei edes kuvaile.

Kuvailee: ” Pelkäsi ettei asunto mene kaupaksi. Muut ovat koittaneet rauhoitella, asunto hyvällä paikalla ja arvoasunto. Meitä serkkuja on 13.”

Missä kohtaa se hyväksikäyttö tuli esiin? Muut puhuivat, että kyllä se kaupaksi menee ja toinen sitten osti sen, että muori pääsi hyvillä mielin eteenpäin.

Siinä, että eipä mennytkään kaupaksi, vaan sukulainen polki hinnan. Kaupaksi olisi tarkoittanut sitä, että täti olisi rauhoittunut odottelemaan, että menee kaupaksi. Tietenkin jos ei ois vaan mennyt, asia toinen, mutta ap sanoi, että ois mennyt, tietämättä faktoja ei voi lähteä siitä, että tää serkun hinta ja osto nyt vaan oli kertakaikkiaan ainoa tapa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen asunnon hintapyyntö oli? Sillä on hieman merkitystä oliko se 300 000 vai 750 000.

Mutta onko ap kateellinen ja olisitko halunnut itse myöskin ostaa kämpän?

Verottaja hän hyväksyy asunnolle muunkin hinnan kaypäksi hinnaksi kuin kiinteistövälittäjän arvion järkevästä pyyntihinnasta. Eli tilanteessa ei välttämättä ole mitään muuta ajateltavaa kuin kateus ja sen aiheuttamat tunteet.

Ei välttis ole kateellinen, vaan tilannehan on epätasa-arvoinen, jos toiselle lahjoitetaan omaisuutta, toisille ei.

Lapseton ja naimaton ihminen saa lahjoittaa, antaa rahaa ja testamentata omaisuutensa aivan kenelle haluaa. 

Jos on 13 serkkua, ja omaisuus pieni, niin siitä tulee vain pikkuruinen osa itsekullekin, lähes ei mitään.

Parempi tehdä se testamentti tai antaa jo eläessään rahaa ja lahjoja, niille jotka perittävää miellyttää.  Niitä voi olla vain yksi tai useampiakin.

Näin on eikä se lastenkaan olemassaolo vie oikeutta käyttää omaa omaisuuttaan ja tehdä testamentti.

Minkälainen vammapää ei haluaisi lastensa saavan kaikkea?

Monet tosi rikkaat eivät halua lastensa perivän läheskään kaikkea, koska tietävät ettei se ole ihmiselle hyväksi, ja haluavat että lapset opiskelevat ja tekevät uraa ihan itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen asunnon hintapyyntö oli? Sillä on hieman merkitystä oliko se 300 000 vai 750 000.

Mutta onko ap kateellinen ja olisitko halunnut itse myöskin ostaa kämpän?

Verottaja hän hyväksyy asunnolle muunkin hinnan kaypäksi hinnaksi kuin kiinteistövälittäjän arvion järkevästä pyyntihinnasta. Eli tilanteessa ei välttämättä ole mitään muuta ajateltavaa kuin kateus ja sen aiheuttamat tunteet.

Ei välttis ole kateellinen, vaan tilannehan on epätasa-arvoinen, jos toiselle lahjoitetaan omaisuutta, toisille ei.

Lapseton ja naimaton ihminen saa lahjoittaa, antaa rahaa ja testamentata omaisuutensa aivan kenelle haluaa. 

Jos on 13 serkkua, ja omaisuus pieni, niin siitä tulee vain pikkuruinen osa itsekullekin, lähes ei mitään.

Parempi tehdä se testamentti tai antaa jo eläessään rahaa ja lahjoja, niille jotka perittävää miellyttää.  Niitä voi olla vain yksi tai useampiakin.

Näin on eikä se lastenkaan olemassaolo vie oikeutta käyttää omaa omaisuuttaan ja tehdä testamentti.

Minkälainen vammapää ei haluaisi lastensa saavan kaikkea?

Ts. sanotaanko käytännössä kaikkea. Joku 10 000 lahjoitus jollekin taholle, jota pitää tärkeänä aina toki ok. Itse en ainakaan haluaisi muille kuin lapsilleni antaa perintöä.

Sun valintasi. Miltä tuntuisi, jos joku valittaisi sulle sun ratkaisusta?

Älä kuvittele asioita ja ala pitää niitä totena, tuo on pahinta itsepetosta mitä ihminen voi elämälleen tehdä. Elä omaa elämääsi, hanki omat rahasi ja omaisuutesi, älä koskaan ripustaudu toisen rahaan. Kunnioita muita ihmisiä, läheiset mukaanlukien. Älä haasta riitaa riidan perään, jos olet oppinut kyseisen käytöksen jommalta kummalta vanhemmaltasi, katkaise negaatio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa myydä omaisuuttaan mihin hintaan haluaa, jos on oikeustpimikelpoinen. Tuo ei ole edes lahjaveron alainen kauppa, kun kyseessä ei ole ennakkoperintö.

Lahjavero menee aina alihintaisesta kaupasta, ihan riippumatta siitä mikä myyjän ja ostajan suhde on.

Väärin. Sukulaiselle saa myydä tiettyyn alihintaan ilman veroseuraamusta.

Ei riipu tai lievene sukulaisuudesta. Asunnon voi AINA myydä max 25% alle käyvän arvon veroseuraamuksitta alihinnasta.

Höpönlöpö. Lahjanluonteista kauppaa sovelletaan kuitenkin vain, kun kiinteistö myydään sukulaiselle tai muulle läheiselle henkilölle, koska lahjanluonteiseen kauppaan on liityttävä tarkoitus antaa lahja. Ostajan ei siis katsota saavan lahjaa, jos esimerkiksi myyjä myy kiinteistön hänelle erehdyksessä alihintaan.

Sä saat myydä omaisuuttasi ihan ilman verottajan puuttumista kauppoihin mihin hintaan haluat. Apn tapauksessa nyt ainut mitä myyjältä voisi kysyä on se, että oliko hinta sovittu ”lahja” vaiko ei. Tuskin edes oli.

Eihän saa. Hinta saa olla ENINTÄÄN 25% alle käyvän arvon. Jos on alempi, verottaja katsoo kaupan olleen lahja käypään arvoon erotettavan summan osalta.

No ei katso. Miksi sä luulet, että sä et saa myydä asuntoasi siihen hintaan kun se kaupaksi menee? Ei verottaja säätele asuntojen hintoja. Jos mä laitan asuntoni hinnaksi 400000 vaikka se olisi 700000 arvoinen, se ei kuulu kellekään.

Mikäli ostaja on sukulainen niin asia kuuluu verottajalle. Kyseessä on tällöin lahjaluonteinen kauppa. Toki lahjaveroa joutuu tällöin maksamaan lahjan saaja eli ostaja.

Ei ole automaattisesti. Kauppaan tulee sisältyä lahjan anto.

No ja se sisltyy, jos kauppahinta on alle 75% käyvästä arvosta.

No ei sisälly.

No sisältyyhän. Kauppa on osaltaan lahjaverotettavaa lahjaa, jos hinta on alle 75% käyvän arvon.

Ja myydessä on ollut tarkoitus antaa lahja. Se on tässä nyt oleellista. Verottaja ei ota kantaa toteutuneisiin myyntihintoihin. Jos sä teet asuntokaupat ja kaikki sopimukset virallisesti ja oikein, etkä anna lahjaa, eikä kyseessä ole pakottaminen tms., kauppaa ei katsota lahjankaltaiseksi.

Esimerkkinä minun kaksi asuntokauppaani. Minulla oli ennen neljä sijoitusasuntoa, joista yhden päätin myydä. Myin sen selvästi alihintaan, koska tiesin putkiremontin tulevan muutaman vuoden sisään ja halusin päästä siitä eroon. Ketään ei kiinnostanut ja miksi olisikaan kiinnostanut? Minä saan myydä omaisuuttani mihin hintaan vain.

Toisen asunnon myin sisarentyttärelleni. Asunnon arvo oli noussut paljon, mutta myin sen samaan hintaan kuin itse 10 vuotta sitten. Toinen sisaruksistani alkoi nillittää asiasta, jolloin ilmoitin täysin selvästi, että kyse ei ole kaupasta, joka rikkoo perinnön lakiosaa ja kauppa on tehty täysin minun hinta-arvioni mukaisesti. Kyse ei ollut lahjasta, ei rintaperillisestä, nuori ei maksanut lahjaveroa. Kahden ihmisen välillä, ilman lahjatarkoitusta tehty kauppa.

Ei se nyt näin voi mennä. Se vaan, että verottajala on suht alhaiset käyvät arvot asunnoille, se, että möit halvalla ei tarkoita, että olisit de facto myynyt 75% alle käyvän arvon.

Ei verottajaa kiinnosta se, mikä on sinun tarkoituksesi.

Esim. miten tuleva putkiremontti liittyi tähän? Mainitsit sen alentavan asunnon oikeaa hintaa, eihän sen huomioiminen hinnassa ole alihintaan myymistä.

Ja täällä nimenomaan väitetään verottajan lätkäisevän automaattisesti lahjaveron, jos myy alle 75%. Ei lätkäise.

Mutku, mutku, kyllä lätkäisee, kun mä nyt niin haluan. Kukaan ei saa myydä asuntoa siihen hintaan, kun haluaa tai joku ostaa, kun musta se ei ole reilua. 😅

Myin omakotitaloni 2019. Asunto oli kalliilla alueella, toteutuneiden kauppojen mukaan käypä arvo oli 1,7 milj. Noh, 2018- 2019 ei kauppa oikein käynyt kalliimmissa kohteissa ja pyynniksi laitettiin suoraan 1,5 milj. Puoli vuotta myöhemmin, laskin hinnan 1,2 milj. Sain tarjouksen tasan miljoonasta ja myin epäröimättä. Voitolle jäin edelleen, kyseessä kun oli aikoja sitten peritty tontti. Kiinnostiko ketään? Ei kiinnostanut. Oliko lahja? Ei todellakaan ollut.

Mutta tuossakin yritit myydä korkeammalla, mutta kauppa ei käynyt. Eihän silloin hinnan laskemista voida katsoa lahjaksi. Vaan joko alueen hintataso oli laskenut tai asunto ei vastannut alueen muiden asuntojen arvoa. Ei syytä verottaa, mutta tämä ei todista sitä, että jos möisi alihinnalla, etteikö verotettaisi.

Meillä kävi niin, että mummovainaan arvoalueella kerrostalossa ollut asunto arvioitettiin välittäjällä. Tehtiin siis nimenomaan niin, että ostettiin pelkkä arvio, eikä annettu sitä välittäjälle myyntiin (sillä toimeksiannon myötä välittäjällä voisi olla motiiveja arvioida hinta epärealistisesti). Tätä arvoa käytettiin perunkirjoituksessa. Kun asunto sitten laitettiin myyntiin kyseisellä hinnalla, ei tullut puoleen vuoteen yhtään tarjousta. Vaihdettiin välittäjää, joka saman tien vaati laskemaan hintapyyntöä 100 000 €, näin myös tehtiin. Siltikin kiinnostus oli laimeaa, kaupat tuli lopulta 160 000 € alkuperäistä arviota alemmalla hinnalla. Eli käyvän arvon määritys on kyllä todella arpapeliä varsinkaan vähänkään arvokkaammissa kohteissa. 

Tämä on totta. Mutta kyllä muakin v*t ut tais, jos joku suulainen menis ostamaan 160 000e alemmalla, kuin pyynti, MIKÄLI syynä olisi mummon muistisairaus.

Meillä pyydettiin mummin kodista muistaakseni ensin 750 000e mutta se meni lopulta 610 000e:lla. En ollut pesän osakas, vaan muistisairas isäni oli.

Eli iso pudotus tuossakin oli, mutta onneksi siitä ei ”hyötynyt” kukaan sukulainen. Silloin jäisi aina jossiteltavaa ihan eri lailla, kuin ulkopuolisen ostaessa

Ellei sitten ole niin, ettei asunto kertakaikkiaan mene kaupaksi.

Toki jos kaikki pesän osakkaat kaupan hyväksyvät, niin ok, mutta isänihän ei mitään pystynyt oikeasti arvioimaan. Hän odotti silloin juuri maistraatin päätöstä edunvalvonnasta ja päätös oli sittemmin myönteinen.. asianajajani mukaan tuon perinnönjaon voisi vielä avata isäni tilanteen takia uudelleen, jos siellä varsinkin epäiltäisiin häntä kusetetun.

Eihän tässä ole kyse kenenkään mummosta.

Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki odottaa iäkkään kupsahtamista, jos jotain liikenis.

Ihan kuin elokuvissa.

Entäs jos testamenttaakin löytöeläimille.

En tajua tätä asennetta ollenkaan. Jos tädin varat ovat esim. peräisin hänen äidiltään, joka on ap:n mmmi, niin on hieman eri asia kokea, että saattaa periä niistä osan, kun jos tätiä ei edes tunne ja varat ovat hänen yritykseltään tai työnteostatai kuolleelta miehltään jne.

Minusta on ihan normaalia katsoa, että on perillisen asemassa jotakuta kohtaan, eihän se tarkoita minkään käytöksen muuttumista!!!!!! Siis miksi pitäisi teeskennellä, ettei ole perillinen, jos on ilman testamenttia perillinen?

On eri asia tietää perivänsä kuin se, että toimii niin, että perittävä kärsii.

Ap ei ole tässä aiheuttamassa tädilleen mitään taloudellista vahinkoa tai haittaa.

Meillä ainakin perinnöistä on sama asia puhua, kuin lahjoittamisesta.

...ja siis siinä ei ole koskaan ollut ok suosia ketään.

Ja kuka sen suosimisen määrittää? Sinäkö?

Yleinen moraalikäsitys. Tasapuolisuutta ei ole jos tässä käytettiin tädin muistisairautta hyväksi ja jos asunto ei ehtinyt olla riittävää aikaa myynnissä, jotta siitä oltaisiin voitu saada isompi hinta.

Näitä kun ei ole tiedossa, vaikea sanoa tarkemmin.

Mutta totta kai, jos ostaja on sukulainen tuollaisella alella perusteeton suosiminen on mahdollinen selitys.

Se oli tädin asunto, ei suvun. Tädille ilmeisestikin oli nopea myynti tärkeämpää kuin maksimaalinen hinta, ja se on aivan ok. Perintöä kärttäville sukulaisille asia ei kuulu.

Täti saa myös halutessaan suosia ketä vain, eikä siihen tarvitaan mitään "perusteita".

Mikä ihmeen oletus se on, että tädin pitäisi kohdella serkuksia tasaveroisesti? Ei tarvitse!

Jos kyse on muistisairauden pöhköyttäneestä päästä, niin heillehän aivan epäolennaiset asiat ovat tärkeitä. Ja joo, voidaan toki jeesustella,että annetaan vain kaikkien hyväksikäyttäjien käyttää hyväksi, ihmisen oma tahto! Mutta en vaan itse näe stä hyvänä asiana, vaan epäreiluna rehellisiä ihmisiä kohtaan.

Toki täti pitäisi saada ajoissa edunvalvonnan piiriin, mutta näin i valitettavasti todellakaan aina tapahdu. Siksi on väärin kannustaa itsekkäitä oman eduntavoittelijoita ahnehtimaan, vaan on ihan oikein luoda ryhmäpainetta heihin, että muut paheksuvat jos tosiaan on niin, että serkku lyhensi myyntiajan ja tädin arvioinikyky on kärsinyt.

Siinä ei ole mitään epäreilua, että päättää omasta omaisuudestaan aivan kuten parhaaksi katsoo. Se olisi epäreilua, jos sukulaiset määräisivät mitä täti asunnolleen ja muulle omaisuudelleen tekee.

Minusta ei ole, jos täti ei ollut aloitteellinen serkulle myynnistä, vaan tämä itse ja käytti tädin pelkoja hyväkseen. Miten ainakin ap asian kuvailee.

No ei edes kuvaile.

Kuvailee: ” Pelkäsi ettei asunto mene kaupaksi. Muut ovat koittaneet rauhoitella, asunto hyvällä paikalla ja arvoasunto. Meitä serkkuja on 13.”

Missä kohtaa se hyväksikäyttö tuli esiin? Muut puhuivat, että kyllä se kaupaksi menee ja toinen sitten osti sen, että muori pääsi hyvillä mielin eteenpäin.

Siinä, että eipä mennytkään kaupaksi, vaan sukulainen polki hinnan. Kaupaksi olisi tarkoittanut sitä, että täti olisi rauhoittunut odottelemaan, että menee kaupaksi. Tietenkin jos ei ois vaan mennyt, asia toinen, mutta ap sanoi, että ois mennyt, tietämättä faktoja ei voi lähteä siitä, että tää serkun hinta ja osto nyt vaan oli kertakaikkiaan ainoa tapa eteenpäin.

Mistäs tiedät, ettei täti ehdottanut kyseistä hintaa sukulaiselleen?