Mikä harmittaa sinua juuri nyt?

Vierailija kirjoitti:

Täti kuoli aamulla.

Halaus sinulle tuntemattomalta.Koskaan ei tiedä päiviensä määrää.Kauniit muistot ihmisestä kulkevat mukanamme eikä aika merkitse siinä mitään.🤝Jos voisin ,hellästi ottaisin kädestäsi ja olisin kanssasi nyt ,surun hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täti kuoli aamulla.

Halaus sinulle tuntemattomalta.Koskaan ei tiedä päiviensä määrää.Kauniit muistot ihmisestä kulkevat mukanamme eikä aika merkitse siinä mitään.🤝Jos voisin ,hellästi ottaisin kädestäsi ja olisin kanssasi nyt ,surun hetkellä.

Kiitos Tuntemattomankin sanat lämmittää. Tuo on kyllä täysin totta. Jollain tavalla tähän ehti varautua, kun ei ollut ihan perusterve ihminen kyseessä, mutta ei me osattu aavistaa että tilanne on oikeasti niin paha. Meni rintakivun takia sairaalaan eilen ja eilen vielä illalla itse soitteli sieltä ihan hyvävointisen oloisena ja tämä aamuna soitti lääkäri, että kuoli. Eilen antoi ohjeita, että jos kuolen niin haluan pienet hautajaiset, mutta ei hän itsekään uskonut ihan tosissaan, että oikeasti ne ohjeet nyt on lopulliset.

Harmittaa ja ottaa päästä, vieläkin, kun en tajunnut mennä sairaalaan aikoinaan. Ehdin saada pahan keuhkotulehduksen, tulppia keuhkoihin, verenmyrkytyksen ja vielä liudan muita ongelmia. Henkiin kyllä jäin mutta vahinkoja keukoihin ja muuallekkin ja nyt sitten oman tyhmyyden vuoksi niiden kanssa pitää elää.

Lääkäritkin sanoi 'kyllä nyt jätit viime tippaan sen tulemisen,,' On se kumma, toisia sitä kyllä neuvoo sen lääkäriin menon kanssa, että nyt pitäisi varmaan mennä, mutta kun on itsestä kysymys sitä on yhtäkkiä kuin joku puupää joka ei kuuntele niin itseään saatikka sitten muita.

Harmittaa kun koti tuntuu vieläkin olevan sekaisin, vaikka olen siivonnut kaksi päivää.

Myös uutinen Estonian öljyvuodosta alkoi ahdistamaan. Joku trauma varmaan...koko kehoni joutuu vieläkin paniikkiin jokaisesta Estonian onnettomuuteen liittyvästä uutisesta.

Itseä harmittaa myös yksinäisyys. Toisaalta se on minulle todella tuttu asia. Olen ollut oikeastaan jo yli puolet elämästäni yksinäinen. Alkoi joskus 13-vuotiaana ja jatkuu edelleen. Lapsena oli kavereita ja en koskaan edes kaivannut isoa porukkaa. Myöhemmin muutto ja kiusaamista. Silloin jäin täysin yksin. Tätä lukioon saakka ja vain välillä joku koulussa seurana. Nyt aikuisuudessa en ole saanut suuntaa käännettyä. En oikein osaa enää tutustua ihmisiin tai luota. Samalla tosin on muutenkin vaikeaa edes päästä tilanteisiin joista voisi olla mahdollista seuraa saada. Näin olen alkanut miettiä olenko aina yksin. Joskus se 15 vuottakin tuntuu jo kauhean pitkältä ajalta ilman yhtään ystävää tai edes kaveria. Siihen väsyy ja kyllästyy ja tulee surullinen olo. Miten kaikki menikin näin. Tietysti vikaa on itsessäkin, mutta ikävät jutut jättäneet jälkensä myös. Olen ollut myös jo niin kauan yksin etten enää osaa oikein olla muiden kanssa. Moni asia on niin erikoista minulle, kun en ole kokenut sellaisia muiden kanssa esim tavalliset ostosreissut. Kesällä surullisuuden tunne ehkä enemmän esillä ja muistuu mieleen se kuinka pitkään olen ollut yksinäinen.

Paha karma tässä elämässä, mistään ei j-lauta tule mitään, ei ole merkitystä mitä teen tai en tee, mikään ei onnistu, millään ei ole vaikutusta elämässä etenemiseen, mistään ei tule positiivisia seurauksia, mutta kaikki mahdollinen negatiivinen kyllä osuu meikäläiseen ja yleensä maksaa rahaa, jota minulla ei juurikaan ole!!

Ei tällaisessa elämässä ole minkäänlaista mielekkyyttä stana!!!

ällöttää ällötys mikä johtuu erittäin huonosta vesijohtovedestä mikä ei sovi edes pyykkäämiseen; koska on niin liukkaan liuksta ettei tunnu pyykki sataan kertaan huuhdellulta huuhdelluiksi. Pitäisi olla äpärillinen hyvää vetää jostain muualta.  Itseään ei voi pestä kuin keitetyllä vedellä ja suihkun jälkeen on huudeltava lopuksi keitetyllä vedellä. Juomavesi on ostettava kaupasta eikä kahviakaan voi keittää limaveteen. Liikaa klooria ja muita "puhdistusaineita" joilla paskavedestä tehdään käyttövettä.  Näin tuhensien järvien hyväsuomessa. En uskoisi jos en olisi itse kokemassa. Kyllä on valhetta monenlaista tässä sinivalkosessa ihmemaassa, ja tässä vain yksi niistä.

Gymnaestrdan naistoimittajat: lihavia, huonosti pukeutuneita, hiukset laittamatta.  Siis televisiossa, huippuvoimistelutapahtuman nauhoitus ja selostus.  

Se harmittaa nyt normiharmitusten päälle, ettei ole mitään paikkaa mihin mennä ja olla ulkona kun on näin kiva sää.

Kävin jo pari tuntia kävelemässä, mutta tylsää se pidemmän päälle on.

Yksinäisyys ja epävarma tulevaisuus harmittaa ja ahdistaa.

Rahan vähyys sapettaa. Kun saan eläkkeen, niin laskuihin menee heti kuun alussa melkein koko eläkkeeni. Siinä sitten koitan pihtailla seuraavaan eläkkeeseen kuukauden päähän. Kuukauden lopulla voi olla korkeintaan raha litraan kevyttä maitoa. Kahvin oston lopetin viime vuoden lopulla.

Vierailija kirjoitti:

Rahan vähyys sapettaa. Kun saan eläkkeen, niin laskuihin menee heti kuun alussa melkein koko eläkkeeni. Siinä sitten koitan pihtailla seuraavaan eläkkeeseen kuukauden päähän. Kuukauden lopulla voi olla korkeintaan raha litraan kevyttä maitoa. Kahvin oston lopetin viime vuoden lopulla.

Voisit ehkä saada tt-tukea?

Pa*ka työ, jota vielä entisestään pahentaa kahden toisiaan vihaavan työkaverin välissä pyristely.

Vierailija kirjoitti:

ällöttää ällötys mikä johtuu erittäin huonosta vesijohtovedestä mikä ei sovi edes pyykkäämiseen; koska on niin liukkaan liuksta ettei tunnu pyykki sataan kertaan huuhdellulta huuhdelluiksi. Pitäisi olla äpärillinen hyvää vetää jostain muualta.  Itseään ei voi pestä kuin keitetyllä vedellä ja suihkun jälkeen on huudeltava lopuksi keitetyllä vedellä. Juomavesi on ostettava kaupasta eikä kahviakaan voi keittää limaveteen. Liikaa klooria ja muita "puhdistusaineita" joilla paskavedestä tehdään käyttövettä.  Näin tuhensien järvien hyväsuomessa. En uskoisi jos en olisi itse kokemassa. Kyllä on valhetta monenlaista tässä sinivalkosessa ihmemaassa, ja tässä vain yksi niistä.

Ymmärrän harmituksesi. Yllättävän monessa kunnassa/ kaupungissa on huono vesi! Todellakin voisi kuvitella, että Suomessa on hyvää vettä joka paikassa, mutta näin ei vaan ole. Itse olen onnekas, että suurimman osan elämästäni, ja nytkin, asun kunnassa, jossa vesi ei maistu eikä haise puhdistusaineille, vaan on tosi hyvää. Sitä kyllä osaa arvostaa, kun välillä käy kyläilemässä kavereilla tai muuten reissaa paikoissa, joissa hanavettä ei voi maun takia juoda. Hiuksetkin menee pestessä ihan kummalliseksi.

Suomalaisen yhteiskunnan luuserien elätys työssäkäyvien rahoilla.

Vierailija kirjoitti:

Itseä harmittaa myös yksinäisyys. Toisaalta se on minulle todella tuttu asia. Olen ollut oikeastaan jo yli puolet elämästäni yksinäinen. Alkoi joskus 13-vuotiaana ja jatkuu edelleen. Lapsena oli kavereita ja en koskaan edes kaivannut isoa porukkaa. Myöhemmin muutto ja kiusaamista. Silloin jäin täysin yksin. Tätä lukioon saakka ja vain välillä joku koulussa seurana. Nyt aikuisuudessa en ole saanut suuntaa käännettyä. En oikein osaa enää tutustua ihmisiin tai luota. Samalla tosin on muutenkin vaikeaa edes päästä tilanteisiin joista voisi olla mahdollista seuraa saada. Näin olen alkanut miettiä olenko aina yksin. Joskus se 15 vuottakin tuntuu jo kauhean pitkältä ajalta ilman yhtään ystävää tai edes kaveria. Siihen väsyy ja kyllästyy ja tulee surullinen olo. Miten kaikki menikin näin. Tietysti vikaa on itsessäkin, mutta ikävät jutut jättäneet jälkensä myös. Olen ollut myös jo niin kauan yksin etten enää osaa oikein olla muiden kanssa. Moni asia on niin erikoista minulle, kun en ole kokenut sellaisia muiden kanssa esim tavalliset ostosreissut. Kesällä surullisuuden tunne ehkä enemmän esillä ja muistuu mieleen se kuinka pitkään olen ollut yksinäinen.

Näitä tarinoita on harmittavan paljon. Voimia sinulle kun tätä on jatkunut ilmiesesti todella jo pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä harmittaa myös yksinäisyys. Toisaalta se on minulle todella tuttu asia. Olen ollut oikeastaan jo yli puolet elämästäni yksinäinen. Alkoi joskus 13-vuotiaana ja jatkuu edelleen. Lapsena oli kavereita ja en koskaan edes kaivannut isoa porukkaa. Myöhemmin muutto ja kiusaamista. Silloin jäin täysin yksin. Tätä lukioon saakka ja vain välillä joku koulussa seurana. Nyt aikuisuudessa en ole saanut suuntaa käännettyä. En oikein osaa enää tutustua ihmisiin tai luota. Samalla tosin on muutenkin vaikeaa edes päästä tilanteisiin joista voisi olla mahdollista seuraa saada. Näin olen alkanut miettiä olenko aina yksin. Joskus se 15 vuottakin tuntuu jo kauhean pitkältä ajalta ilman yhtään ystävää tai edes kaveria. Siihen väsyy ja kyllästyy ja tulee surullinen olo. Miten kaikki menikin näin. Tietysti vikaa on itsessäkin, mutta ikävät jutut jättäneet jälkensä myös. Olen ollut myös jo niin kauan yksin etten enää osaa oikein olla muiden kanssa. Moni asia on niin erikoista minulle, kun en ole kokenut sellaisia muiden kanssa esim tavalliset ostosreissut. Kesällä surullisuuden tunne ehkä enemmän esillä ja muistuu mieleen se kuinka pitkään olen ollut yksinäinen.

Näitä tarinoita on harmittavan paljon. Voimia sinulle kun tätä on jatkunut ilmiesesti todella jo pitkään.

Kiitos sinulle. Kouluaikoina olin ns yksin muiden joukossa ja kiusattiin. Sitten nyt aikuisena on vaikeaa enää tutustua muihin. Varmaan jo sellaisen rohkean ja sosiaalisenkin jos vertaan minuun kun olen ujo ja hiljaisempi. Näin sitä jää vähän kuin ulkopuolelle kaikesta. Ei ole helppoa saada asioita muutettua. Toisaalta monesti en osaa edes kaivata seuraa, kun olen tottunut olemaan yksin. Voin ehkä paremmin kuin luulisi. Jollekin toiselle voisi olla raskaampi tie.

Pihalla 'viattomasti' metelöivä pikkulapsiperhe

Vierailija kirjoitti:

Itseä harmittaa myös yksinäisyys. Toisaalta se on minulle todella tuttu asia. Olen ollut oikeastaan jo yli puolet elämästäni yksinäinen. Alkoi joskus 13-vuotiaana ja jatkuu edelleen. Lapsena oli kavereita ja en koskaan edes kaivannut isoa porukkaa. Myöhemmin muutto ja kiusaamista. Silloin jäin täysin yksin. Tätä lukioon saakka ja vain välillä joku koulussa seurana. Nyt aikuisuudessa en ole saanut suuntaa käännettyä. En oikein osaa enää tutustua ihmisiin tai luota. Samalla tosin on muutenkin vaikeaa edes päästä tilanteisiin joista voisi olla mahdollista seuraa saada. Näin olen alkanut miettiä olenko aina yksin. Joskus se 15 vuottakin tuntuu jo kauhean pitkältä ajalta ilman yhtään ystävää tai edes kaveria. Siihen väsyy ja kyllästyy ja tulee surullinen olo. Miten kaikki menikin näin. Tietysti vikaa on itsessäkin, mutta ikävät jutut jättäneet jälkensä myös. Olen ollut myös jo niin kauan yksin etten enää osaa oikein olla muiden kanssa. Moni asia on niin erikoista minulle, kun en ole kokenut sellaisia muiden kanssa esim tavalliset ostosreissut. Kesällä surullisuuden tunne ehkä enemmän esillä ja muistuu mieleen se kuinka pitkään olen ollut yksinäinen.

Minulla myös tuo sama. Olen yrittänyt järjestää tapaamisia, mutta kellään ei ole aikaa. Juuri tulin lenkiltä ja surettaa kun kaunis kesä menee yksin hukkaan.

Harmittaa kun elämässä kaiken pitäisi olla kunnossa ja ja tosi hyvin mutta sitten lähipiiriin kuuluva alkoi lääkitsemään itseään viinalla, joka puolestaan on tuonut esille täysin erilaisen persoonan ja käyttäytymisen.