Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä ollut elämässä koskaan niin tiukkaa tilannetta, että omat voimat loppuu, mutta ne joita luulitte läheisiksenne eivät auta?
28.05.2021 |
Meillä oli puoli vuotta sitten tälläinen tilanne: raskaana, toinen lapsi tytär ihan vauva ja remontoimme taloa. Palkkasimme tietenkin ammattilaiset tekemään. Lisäksi mies kävi töissä, ja teki yksin illat ja yöt ja viikonloput. Minä vastasin lapsista.
Pyysimme pari kertaa läheisiksi luulemiltamme ihmisiltä (sisarukset perheineen ja vanhemmat) apua, mutta saimme aivan karseita vastauksia, eikä kukaan tarjonnut omaehtoisesti apuaan, ei edes 1-2 päiväksi remonttityömaalle, 1-2 päiväksi lastenhoitoapua, ei mitään. Ei sanottu edes että voimia tai tsemppiä teille.
Yritimme kaikkemme. Palkkasimme ammattirakentajat, mutta tekemistä oli silti liikaa, budjetti ylittyi, tuli jotain odottamattomia vaikeuksia.
Yritimme löytää edes lapselle leikkipaikkaa tai kaveria edes pari kertaa viikossa, huonoin tuloksin, aina vedottiin mm koronaan ettei voi tulla edes puistoon, tai perhe ei voineet tulla kotiimme koskaan katsomaan serkkua/ lapsenlasta...
Minulle tuli paniikkihäiriön oireita. Rintaa puristi, ja tämä välinpitämättömyys meitä kohtaan sattui ja loukkasi. Mies oli aivan loppu, täydellisen poikki. Itkimme yhdessä ja toivoimme vain ettei toinen sairastu.
Miehen yksi ystävä auttoi, mutta samaan aikaan hänen puolisonsa halveksi.
Miehen sisaruksen perhe sanoi, että eivät voi auttaa, koska heillä on itselläänkin lapsi.. Eivät koko aikana kutsuneet lastamme edes heille leikkimään. Vaikka eivät voineet auttaa rakennustyössä, niin samaan aikaan tekivät retkiä hotelleihin, illallisille ja toisten mökeille, ties mihin. Seurasimme kummastuneena.
Kun budjetti oli ylitetty useamman kerran, ja tuli eteen yllätystilanne työmaalla, minun sisarus vastasi oikein vittumaisesti ja ivallisesti ”palkatkaa työmiehet. Kannattaako siellä yksin raapia” ja kukaan aikuinen ihminen (4 kpl) minun lapsuudenperheestä tai heidän puolisot eivät tulleet auttamaan.
Purskahdimme itkuun näiden kommenttien edessä. Olemme mm. kaikkien sisarustemme lasten kummeja. Tavallisia, auttavaisia ihmisiä itse. Olemme ottaneet heidän lapsiaan meille pitkiksi ajoiksi hoitoon, ja menneet vastavuoroisesti heille.
Emme ole kunnolla toipuneet tästä ”läheisten” toiminnasta vieläkään.
Mikään, ei mikään elämässä ole tuntunut näin pahalta ja hirveältä. Että läheinen näkee kun ponnistelet äärirajoilla, ja pyydät apua niin tulee vain ivallista naureskelua ja ei vain auteta edes toivottamalla jaksamista.
Miten suhtautua tälläisiin ihmisiin jatkossa?
Mielessä on käynyt, ettei haluaisi mennä enää heille esim heidän juhliinsa jatkossa, kun vuoden aikana ei löytynyt 1 päivää, että he voisivat auttaa ja nähdä ahtaan tilanteemme.
Mielessä on myös käynyt, ettemme ikinä koskaan halua tälläisiä ihmisiä tänne uuteen taloomme edes kylään. Hehän eivät tulleet edes silloin, kun suoraan pyysimme...
💔💔💔
Kommentit (275)
Vierailija kirjoitti:
Rakentamis- ja remontti hommat ovat sellaisia, että niissä harvoin pystyy ilman ammattitaitoa edes auttamaan. Ja lopputuloksen kannalta usein on parasta palkata ammattilainen.
Rakennnutimme itse talon kun esikoinen oli vuoden vanha ja toinen lapsi oli tulossa. Valinta oli tietoinen ja päätös tehtiin ihan sen mukaan, että talon rakensivat ammattilaiset. Budjetti oli sen varran väljä, että olin ns. puskurirahastoa. Tietyissä asioissa oli pakko tehdä kompromisseja ja kaikkia haaveita ei pystytty toteuttamaan.
Meitä on useampi sisarus ja yhden kohdalta näitä talkoopyyntöjö ja ainakin vihlailuja talkoisiin on vuosien aikana tullut. Parikymppisininä talkoiltiinkin muutaman kerran, kun heillä oli tiukka tilanne. Kyseinen sisarus on kuitenkin rakentanut talon ja myynyt sen, remontoinut kerrostaloasunnon ja myynyt sen, remontoinut rivari asunnon ja myynyt sen ja nyt viimeiseksi rakentanut taas talon (seuraava asunto on varmaan jo mietinnässä). Meidän sukulaisten talkoointo on vuosien aikana vähentynyt ihan siitä syystä, että nämä projektit vaan jatkuvat ja jatkuvat eikä tee edes mieli talkoilla kun tietää, että asunto on parin vuoden päästä myytävänä. Kyseessä ei siis ole mikään hätätilanne. Hätätilanteissa on kyllä hoidettu lapsia ja annettu esim. kuskausapua.
Lisäksi tuntuu siltä, että sitä vastavuoroisuutta ei koskaan ole. Meillä on yhteisomistuksessa kesämökki ja tuntuu siltä, että meidän muiden pitäisi aina tehdä siellä enemmän kun meillä ei ole menossa remppaa tai raksaa. Ja maksaankin enemmän kun rahat on aina tiukilla. Tämä taas on ihan oma valintamme ja käytämme rahamme johonkin muuhun.
Vaikutat oikein kateelliselta siitä että sisaruksesi on onnistunut vaurastumaan remonteilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhottava perhe sinulla.
Mitäs jos laittaisitte yhdessä faceen ilmoituksen talkoista? Jakakaa se kaverienne lisäksi alueenne omaan fb-ryhmään.
Itse tykkään talkoilla, vaikken varsinaisesti osaa muuta kuin siivota, naulata ja maalata. Myös ruokaa voisin laittaa.
Vastauksena kysymykseesi: kerran olen ollut hiukan vastaavassa tilanteessa. Pyysin parhaalta ystävältä silloin apua ja hänen vastauksensa oli täystyrmäys. ”en tule koska uskon että sinun kannattaisi säästää ja ostaa uusi”. Olin raskaana ja en uskaltanut yksin lähteä hakemaan Torista ostettua pyykkikonetta. Mieheni oli juuri jättänyt minut, itsellä minimiäitiyspäiväraha ja pyykkikone laukesi viikkoa ennen laskettua aikaa. Kaverin mielestä minun olisi pitänyt elää ilman pyykkikonetta vauvan kanssa vaan koska hän ei halunnut minun ostavan käytettyä.
Pistin välit poikki tuohon kaveriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ap puolisonsa kanssa lähtenyt soitellen sotahan. Rakennusbudjetti on pettänyt, sukukin pettänyt kun ei koronasta huolimatta hoidettu heidän lapsiaan.
Elämä on. Harvoin unelmat ja todellisuus kohtaavat. Varsinkin silloin, kun taloudellinen lähtötilanne on epärealistinen.
Oikein näit vaivaa että kirjoitit tälläisen typerän kommeentin. Hohhoijaa😴
Jos unohdetaan nyt yhden (1) päivän rakennusapu, tai lasten tervehtiminen, joka oli tässä tapauksessa liikaa, niin mitähän arvelet että on syynä ettei Apn sisarukset vaivaudu edes työmaalle katsomaan, miten läheinen voi, ja miten homma edistyy?
Samaan aikaan ajelevat mitä erilaisimpiin paikoihin. Olisikohan iso kateus syynä.
Tsemppiä Ap! 💪🤚
Ei tarvinnut nähdä vaivaa. Kommenttini vastaa aloituksen tasoa.
Eikä ole ensimmäinen eikä läheskään ainoa negatiivinen kommentti ap:lle. Vai osuiko se myös sinuun?
235
Vierailija kirjoitti:
Inhottava perhe sinulla.
Mitäs jos laittaisitte yhdessä faceen ilmoituksen talkoista? Jakakaa se kaverienne lisäksi alueenne omaan fb-ryhmään.
Itse tykkään talkoilla, vaikken varsinaisesti osaa muuta kuin siivota, naulata ja maalata. Myös ruokaa voisin laittaa.
Vastauksena kysymykseesi: kerran olen ollut hiukan vastaavassa tilanteessa. Pyysin parhaalta ystävältä silloin apua ja hänen vastauksensa oli täystyrmäys. ”en tule koska uskon että sinun kannattaisi säästää ja ostaa uusi”. Olin raskaana ja en uskaltanut yksin lähteä hakemaan Torista ostettua pyykkikonetta. Mieheni oli juuri jättänyt minut, itsellä minimiäitiyspäiväraha ja pyykkikone laukesi viikkoa ennen laskettua aikaa. Kaverin mielestä minun olisi pitänyt elää ilman pyykkikonetta vauvan kanssa vaan koska hän ei halunnut minun ostavan käytettyä.
Pistin välit poikki tuohon kaveriin.
Tulitko "vahingossa" raskaaksi ja mies lähti?
Onkohan ap pyytänyt läheisiltään myös rahallista apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Offtopic: kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhottava perhe sinulla.
Mitäs jos laittaisitte yhdessä faceen ilmoituksen talkoista? Jakakaa se kaverienne lisäksi alueenne omaan fb-ryhmään.
Itse tykkään talkoilla, vaikken varsinaisesti osaa muuta kuin siivota, naulata ja maalata. Myös ruokaa voisin laittaa.
Vastauksena kysymykseesi: kerran olen ollut hiukan vastaavassa tilanteessa. Pyysin parhaalta ystävältä silloin apua ja hänen vastauksensa oli täystyrmäys. ”en tule koska uskon että sinun kannattaisi säästää ja ostaa uusi”. Olin raskaana ja en uskaltanut yksin lähteä hakemaan Torista ostettua pyykkikonetta. Mieheni oli juuri jättänyt minut, itsellä minimiäitiyspäiväraha ja pyykkikone laukesi viikkoa ennen laskettua aikaa. Kaverin mielestä minun olisi pitänyt elää ilman pyykkikonetta vauvan kanssa vaan koska hän ei halunnut minun ostavan käytettyä.
Pistin välit poikki tuohon kaveriin.
Tulitko "vahingossa" raskaaksi ja mies lähti?
Alapeukuista päätellen kiusallinen kysymys...
Aika monet naiset tulevat "vahingossa" raskaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakentamis- ja remontti hommat ovat sellaisia, että niissä harvoin pystyy ilman ammattitaitoa edes auttamaan. Ja lopputuloksen kannalta usein on parasta palkata ammattilainen.
Rakennnutimme itse talon kun esikoinen oli vuoden vanha ja toinen lapsi oli tulossa. Valinta oli tietoinen ja päätös tehtiin ihan sen mukaan, että talon rakensivat ammattilaiset. Budjetti oli sen varran väljä, että olin ns. puskurirahastoa. Tietyissä asioissa oli pakko tehdä kompromisseja ja kaikkia haaveita ei pystytty toteuttamaan.
Meitä on useampi sisarus ja yhden kohdalta näitä talkoopyyntöjö ja ainakin vihlailuja talkoisiin on vuosien aikana tullut. Parikymppisininä talkoiltiinkin muutaman kerran, kun heillä oli tiukka tilanne. Kyseinen sisarus on kuitenkin rakentanut talon ja myynyt sen, remontoinut kerrostaloasunnon ja myynyt sen, remontoinut rivari asunnon ja myynyt sen ja nyt viimeiseksi rakentanut taas talon (seuraava asunto on varmaan jo mietinnässä). Meidän sukulaisten talkoointo on vuosien aikana vähentynyt ihan siitä syystä, että nämä projektit vaan jatkuvat ja jatkuvat eikä tee edes mieli talkoilla kun tietää, että asunto on parin vuoden päästä myytävänä. Kyseessä ei siis ole mikään hätätilanne. Hätätilanteissa on kyllä hoidettu lapsia ja annettu esim. kuskausapua.
Lisäksi tuntuu siltä, että sitä vastavuoroisuutta ei koskaan ole. Meillä on yhteisomistuksessa kesämökki ja tuntuu siltä, että meidän muiden pitäisi aina tehdä siellä enemmän kun meillä ei ole menossa remppaa tai raksaa. Ja maksaankin enemmän kun rahat on aina tiukilla. Tämä taas on ihan oma valintamme ja käytämme rahamme johonkin muuhun.
Vaikutat oikein kateelliselta siitä että sisaruksesi on onnistunut vaurastumaan remonteilla
Arvasin, että tämän kortin joku ottaa esille. Kateudesta ei todellakaan ole kyse, sillä mitään vaurastumista ei näytä tapahtuneen. Ja taloudellinen tilanteemme on huomattavasti parempi. Rahat heillä tuntuvat olevan ihan yhtä tiukilla koko ajan. Toki uusi asunto on aina hieno, mutta ei nostaisi omaa elämisen laatua kuitenkaan mitenkään erityisesti, vaan omat kiinnostuksen kohteet ovat enemmän muualla.
Et ehkä ymmärtänyt pointtiani siinä, että jos tämä tiukka tilanne on jatkuva ja ihan itse aiheutettu, niin ei auttamista ja talkoilemista jaksaa kukaan. Varsinkin jos sitä vastavuoroisuutta ei ole koskaan. Ei ole kiva kuunnella, kuinka paljon helpompaa meillä muilla on. Meilläkin on omat kiireiset työmme myös, vuorotyötä, työmatkoja, uupumusta, sairautemme ja ongelmamme, mutta olemme mitoittaneet elämän niin, että aika ja rahaa jäisi myös palautumiseen. Ja toki jos kyse olisi sairastumisesta, niin todellakin auttaisimme ja olemmekin auttaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakentamis- ja remontti hommat ovat sellaisia, että niissä harvoin pystyy ilman ammattitaitoa edes auttamaan. Ja lopputuloksen kannalta usein on parasta palkata ammattilainen.
Rakennnutimme itse talon kun esikoinen oli vuoden vanha ja toinen lapsi oli tulossa. Valinta oli tietoinen ja päätös tehtiin ihan sen mukaan, että talon rakensivat ammattilaiset. Budjetti oli sen varran väljä, että olin ns. puskurirahastoa. Tietyissä asioissa oli pakko tehdä kompromisseja ja kaikkia haaveita ei pystytty toteuttamaan.
Meitä on useampi sisarus ja yhden kohdalta näitä talkoopyyntöjö ja ainakin vihlailuja talkoisiin on vuosien aikana tullut. Parikymppisininä talkoiltiinkin muutaman kerran, kun heillä oli tiukka tilanne. Kyseinen sisarus on kuitenkin rakentanut talon ja myynyt sen, remontoinut kerrostaloasunnon ja myynyt sen, remontoinut rivari asunnon ja myynyt sen ja nyt viimeiseksi rakentanut taas talon (seuraava asunto on varmaan jo mietinnässä). Meidän sukulaisten talkoointo on vuosien aikana vähentynyt ihan siitä syystä, että nämä projektit vaan jatkuvat ja jatkuvat eikä tee edes mieli talkoilla kun tietää, että asunto on parin vuoden päästä myytävänä. Kyseessä ei siis ole mikään hätätilanne. Hätätilanteissa on kyllä hoidettu lapsia ja annettu esim. kuskausapua.
Lisäksi tuntuu siltä, että sitä vastavuoroisuutta ei koskaan ole. Meillä on yhteisomistuksessa kesämökki ja tuntuu siltä, että meidän muiden pitäisi aina tehdä siellä enemmän kun meillä ei ole menossa remppaa tai raksaa. Ja maksaankin enemmän kun rahat on aina tiukilla. Tämä taas on ihan oma valintamme ja käytämme rahamme johonkin muuhun.
Vaikutat oikein kateelliselta siitä että sisaruksesi on onnistunut vaurastumaan remonteilla
Arvasin, että tämän kortin joku ottaa esille. Kateudesta ei todellakaan ole kyse, sillä mitään vaurastumista ei näytä tapahtuneen. Ja taloudellinen tilanteemme on huomattavasti parempi. Rahat heillä tuntuvat olevan ihan yhtä tiukilla koko ajan. Toki uusi asunto on aina hieno, mutta ei nostaisi omaa elämisen laatua kuitenkaan mitenkään erityisesti, vaan omat kiinnostuksen kohteet ovat enemmän muualla.
Et ehkä ymmärtänyt pointtiani siinä, että jos tämä tiukka tilanne on jatkuva ja ihan itse aiheutettu, niin ei auttamista ja talkoilemista jaksaa kukaan. Varsinkin jos sitä vastavuoroisuutta ei ole koskaan. Ei ole kiva kuunnella, kuinka paljon helpompaa meillä muilla on. Meilläkin on omat kiireiset työmme myös, vuorotyötä, työmatkoja, uupumusta, sairautemme ja ongelmamme, mutta olemme mitoittaneet elämän niin, että aika ja rahaa jäisi myös palautumiseen. Ja toki jos kyse olisi sairastumisesta, niin todellakin auttaisimme ja olemmekin auttaneet.
Seli seli. ”Uupumista, sairautemme ja ongelmamme” Miten tämä liittyy aloitukseen? Apn sisaruksilla ei ole, vaan mökkimatkoja samaan aikaan muualle, hotellilomia, eräreissuja, kaikenlaista muuta tekemistä kuin remontissa auttaminen...
Minulle on kokonaan vieras konsepti, että kaverit tai sukulaiset auttaisivat jotenkin. Suku asuu kaukana ja kaverit ovat kavereita eikä mitään ilmaistyövoimaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllättävän paljon noita sydän- ynnä muita hymiöitä tässä ketjussa. Jopa aloituksessa. Teinitkö tänne kirjoittelee?
Tämä vain huomio, ei liity asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakentamis- ja remontti hommat ovat sellaisia, että niissä harvoin pystyy ilman ammattitaitoa edes auttamaan. Ja lopputuloksen kannalta usein on parasta palkata ammattilainen.
Rakennnutimme itse talon kun esikoinen oli vuoden vanha ja toinen lapsi oli tulossa. Valinta oli tietoinen ja päätös tehtiin ihan sen mukaan, että talon rakensivat ammattilaiset. Budjetti oli sen varran väljä, että olin ns. puskurirahastoa. Tietyissä asioissa oli pakko tehdä kompromisseja ja kaikkia haaveita ei pystytty toteuttamaan.
Meitä on useampi sisarus ja yhden kohdalta näitä talkoopyyntöjö ja ainakin vihlailuja talkoisiin on vuosien aikana tullut. Parikymppisininä talkoiltiinkin muutaman kerran, kun heillä oli tiukka tilanne. Kyseinen sisarus on kuitenkin rakentanut talon ja myynyt sen, remontoinut kerrostaloasunnon ja myynyt sen, remontoinut rivari asunnon ja myynyt sen ja nyt viimeiseksi rakentanut taas talon (seuraava asunto on varmaan jo mietinnässä). Meidän sukulaisten talkoointo on vuosien aikana vähentynyt ihan siitä syystä, että nämä projektit vaan jatkuvat ja jatkuvat eikä tee edes mieli talkoilla kun tietää, että asunto on parin vuoden päästä myytävänä. Kyseessä ei siis ole mikään hätätilanne. Hätätilanteissa on kyllä hoidettu lapsia ja annettu esim. kuskausapua.
Lisäksi tuntuu siltä, että sitä vastavuoroisuutta ei koskaan ole. Meillä on yhteisomistuksessa kesämökki ja tuntuu siltä, että meidän muiden pitäisi aina tehdä siellä enemmän kun meillä ei ole menossa remppaa tai raksaa. Ja maksaankin enemmän kun rahat on aina tiukilla. Tämä taas on ihan oma valintamme ja käytämme rahamme johonkin muuhun.
Vaikutat oikein kateelliselta siitä että sisaruksesi on onnistunut vaurastumaan remonteilla
Arvasin, että tämän kortin joku ottaa esille. Kateudesta ei todellakaan ole kyse, sillä mitään vaurastumista ei näytä tapahtuneen. Ja taloudellinen tilanteemme on huomattavasti parempi. Rahat heillä tuntuvat olevan ihan yhtä tiukilla koko ajan. Toki uusi asunto on aina hieno, mutta ei nostaisi omaa elämisen laatua kuitenkaan mitenkään erityisesti, vaan omat kiinnostuksen kohteet ovat enemmän muualla.
Et ehkä ymmärtänyt pointtiani siinä, että jos tämä tiukka tilanne on jatkuva ja ihan itse aiheutettu, niin ei auttamista ja talkoilemista jaksaa kukaan. Varsinkin jos sitä vastavuoroisuutta ei ole koskaan. Ei ole kiva kuunnella, kuinka paljon helpompaa meillä muilla on. Meilläkin on omat kiireiset työmme myös, vuorotyötä, työmatkoja, uupumusta, sairautemme ja ongelmamme, mutta olemme mitoittaneet elämän niin, että aika ja rahaa jäisi myös palautumiseen. Ja toki jos kyse olisi sairastumisesta, niin todellakin auttaisimme ja olemmekin auttaneet.
Seli seli. ”Uupumista, sairautemme ja ongelmamme” Miten tämä liittyy aloitukseen? Apn sisaruksilla ei ole, vaan mökkimatkoja samaan aikaan muualle, hotellilomia, eräreissuja, kaikenlaista muuta tekemistä kuin remontissa auttaminen...
Nimenomaan esimerkiksi sen takia liittyy, että et voi koskaan tietää täysin toisen elämää. Ap:n sukulaiset ja kaverit ovat voineet ajatella, ettei ap:llä ole mitään hätää kun ovat päässeet asumaan ja tekevät remppaa siinä samalla pikku hiljaa. Aika moni muukin asuu remontti keskellä. Eikä ap voi tietää mitä sellaista sukulaisten/kavereiden elämässä on, että sukulainen on sen hotellilomansa ja reissunsa todellakin ansainnut. Remontti voi olla se tiukka tilanne toisella, mutta toinen voi taas olla toipumassa uupumisesta, keskellä parisuhdeongelmaa tai tekee vaikka pitkää päivää jossain projektissa ja lomat ja viikonloput on ainoa hengähdystauko. Ihan omalta kohdaltani voin sanoa sen, että sukulaisen vaikea uupumus oli todellinen yllätys, koska sitä ei ulospäin olisi arvannut. Ja itselläkin hävettää, kun mietin miksi naapurissa vietiin lapset päiväkotiin, vaikka äiti oli vain kotona päivät (äidillä olikin ms-tauti).
Tarkoitus oli tuoda esille erilaisia näkökulmia. Toivon, että ap saa asiat järjestymään ja asunnon kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ja nuo ovat niitä hetkiä, jolloin on karsinut elämää kuormittavat ihmissuhteet pois elämästään. Olen ollut tilanteessa, jossa jouduin kamppailemaan pienen palkan riittämisestä ruokaan ja vuokraan, kun keskiluokkainen ystävä samaan aikaan ruikutti tyhjänpäiväisiä asioita jonkun isopalkkaisen random työkaverinsa työmäärästä ja suuttui, kun en kuunnellut. Se ystävyys päättyi siihen.
Olin raskaana oleva tuleva yh, raskaus oli vahinko mutta päätin pitää vauvan. Minulla oli rahallisesti tiukkaa ja henkisesti raskasta, mutta äitini sanoi vain "Olisit tehnyt sen abortin, myöhäistä itkeä kun pas ka on housussa" eivätkä hän tai siskoni suostuneet lainaamaan edes pikkusummaa rahaa tyyliin kun kissahiekka ja vessanpaperi oli loppu. Siskoni oli samoilla linjoilla kuin äiti: mikset tehnyt aborttia! Kissakin olisi kuulemma pitänyt antaa pois.
Olin tuossa vaiheessa 29vuotias ja raskaus sai alkunsa kapselin petettyä , mutta he käyttäytyivät kuin olisin 13v joka on antanut ilman kortsua ja tullut tyhmyyttään paksuksi.
Keräilin sitten maha pystyssä öisin pulloja että saisin edes vähän lisärahaa. Ja varastelin paperia julkisista vessoista. Tuli olo että haluan pois noiden ihmisten, jota pidin perheenäni luonta mahdllisemman kauas ja muutin viimeisilläni toiseen kaupunkiin. Eräs ystävä tuli hätiin ja maksoi takuuvuokran jotta sain asunnon. Äitini ja siskoni kehtasivat sitten loukkaantua, mummon ja tädin roolit olisivat kelvanneet kyllä vauvan synnyttyä. Mutta kohdussa poika ei kiinnostanut kumpaakaan.
Vierailija kirjoitti:
On ollut. Jouduin joskus työttömäksi yllättäen ja oli jonkin verran akuuttia velkaa. Pyysin ruokarahaa lainaan omaisiltani, että selviäisin pahimman yli. Eivät antaneet, vaikka heillä oli varallisuutta. Huom: pyysin lainaa, en almua. Menin leipäjonoon ja elin puoli vuotta todella tiukilla. Sitten pääsin töihin ja tilanne helpotti.
Omaiset olivat tämän jälkeen ilmaa minulle.
Mieheni tuli irtisanotuksi ja minä olen lomautettu.
Heti otettiin selvää ruokajaosta.
Alettiin realisoimaan irtaimistoa, laitoin kerran kk joka ikisen extran asuntolainaa.
Liiton rahat riittää pakolliseen ja nyt lyhennys on 35 euroa vähemmän kuukaudessa.
Mun serkku, kenen kanssa olen ollut hyvä ystävä lapsena aina aikuisuuteen asti päätti lasten ei tarvi mennä kesäksi päiväkotiin.
On nyt soitellut ihmisiä läpi ja kysynyt milloin kenelläkin on kesäloma.
Mullekin vaan ilmoitti lapset ovat mulla tietyn ajan.
Kerroin ei onnistu. Mutta listalla on edelleen mun nimi.
Olen soittanut tädilleni ja pyytänyt häntä käyttämään ääntään. Täti vaan sanoi kyllä lasten on hyvä pitää lomaa. Kyllä, kuten myös. Minun 4 vkon loma ei ole sitä, että vietän sitä serkkuni lasten kanssa 2 viikkoa.
Minä olen ilmoittanut nyt serkulleni ja hänen äidilleen en aio käyttää lomaani ilmaisena lastenvahtina.
Muu ei enää kiinnosta.
Ketään ei oikeasti kiinnosta lähteä toisten raksoille paahtamaan. Monesti työmiehestä ei pidetä edes kunnolla huolta. Ei ole edes kunnon ruokaa. Sinua käytetään vain hyväksi, nyt kelpaa tulla.
Olet tärkeä.
Lastenhoidon näkisin eri tavalla. Siinä apu varmasti olisi paikallaan.
Mutta ei ihminen yleensä ymmärrä mitä voimien loppuminen on ellei sitä ole itse kerran kokenut. Se lisää empatiaa kun kokee
Vierailija kirjoitti:
Jos olette ihan normaaleja ihmisiä jne. niin ei kuulosta terveeltä. Ihan ensiksi lopettaisin auttamasta muita. Keskittyisin niihin ihmisiin joiden kanssa vastavuoroisuus toimii.
En usko, että teidän kohdallanne on kyse tästä, mutta tunnen erään pariskunnan samanlaisessa tilanteessa, ja heillä kävi noin koska olivat vaan vuosien varrella olleet aivan sietämättömiä todella montaa eri ihmistä kohtaan. He hankkivat lapsia / taloja ja olin alkuun tosi onnellinen heidän puolestaan. Mutta sitten huomasin että minä ja kaikki muutkin oltiin koko ajan etenkin vaimon oman päänsisäisen mielenmaiseman materiaalia; kun joku ei tullut kylään, oli se joku kateellinen. Jos joku meni naimisiin hienosti, niin se oli selkeä osoitus lapsellisuudesta ja epäkypsyydestä. Kaikki mitä he tekivät marssitettiin meidän silmillemme asioina, jotka mekin vielä joskus voimme saada. Eikö olekin kivan kuuloista? Että menet kylään vain kuullaksesi, että sun elämä on vailinnaista ja keskeneräistä tähän kuningaspariin nähden. Oi miten ihmeellinen asia onkaan omakotitalo! Kukaan ei ole sellaisessa koskaan ennen häntä asunut!
Ja ollaan kaikki muut ihan normaaleissa ja hyvissä väleissä muiden, esim. omakotitaloissa asuvien perheellisten ihmisten kanssa. Nää ei ole muille asioita jotka on edes puheenaiheita muiden kuin heidän kanssa. Vaan normaalielämää. Mutta siellä ollaan mittatikuilla heidän alapuolellaan ja se tuodaan esiin jatkuvasti. Ja jos käy niin ikävästi että jollain alkaa mennä heitä paremmin niin saa tosiaan kuulla ilkeää puhetta noista ihmisistä. Mietin vaan mitä minusta puhutaan...
No, sitten kun heillä tuli ongelmia ja olis kaivannut apua niin en vaan itse pystynyt mennä sinne arvosteltavaksi ja mollattavaksi. Sitä niitti mitä kylvi, toivon todella että he jotenkn pystyivät näkemään että täydellisiä ei kukaan koe tarvetta auttaa.
Niinpä. Ja sitten kun itse on jotakuinkin normaali ihminen, niin sen sijaan että menisi auttamaan ja muistuttaisi, että kaikilla voi mennä joskus huonosti eikä kannattaisi ylpistyä, niin meneekin lohduttamaan ja kuulemaan kuinka on nnnniiin vaikeeta ja se vaikeuskin on isompaa ja hienompaa kuin meillä muilla.
Uskomattoman raskaita ihmisiä, onneksi voi vaan pistää välit poikki. Surullista että varmaan loppuelämänsä kuvittelevat että heille ollaan kateellisia tai jotain muuta. Muistetaan että toisten taloilla ja mökeillä autetaan mutta ei tajuta ajatella, että miten ne samat ihmiset jotka ovat muka heille kateellisia, eivät olekaan niille muille? Ai mutta kun se on niin vaikeeta kun oma napa on maankin napa. Kaikki liittyy itseen. Hyi helv...
Rakentamis- ja remontti hommat ovat sellaisia, että niissä harvoin pystyy ilman ammattitaitoa edes auttamaan. Ja lopputuloksen kannalta usein on parasta palkata ammattilainen.
Rakennnutimme itse talon kun esikoinen oli vuoden vanha ja toinen lapsi oli tulossa. Valinta oli tietoinen ja päätös tehtiin ihan sen mukaan, että talon rakensivat ammattilaiset. Budjetti oli sen varran väljä, että olin ns. puskurirahastoa. Tietyissä asioissa oli pakko tehdä kompromisseja ja kaikkia haaveita ei pystytty toteuttamaan.
Meitä on useampi sisarus ja yhden kohdalta näitä talkoopyyntöjö ja ainakin vihlailuja talkoisiin on vuosien aikana tullut. Parikymppisininä talkoiltiinkin muutaman kerran, kun heillä oli tiukka tilanne. Kyseinen sisarus on kuitenkin rakentanut talon ja myynyt sen, remontoinut kerrostaloasunnon ja myynyt sen, remontoinut rivari asunnon ja myynyt sen ja nyt viimeiseksi rakentanut taas talon (seuraava asunto on varmaan jo mietinnässä). Meidän sukulaisten talkoointo on vuosien aikana vähentynyt ihan siitä syystä, että nämä projektit vaan jatkuvat ja jatkuvat eikä tee edes mieli talkoilla kun tietää, että asunto on parin vuoden päästä myytävänä. Kyseessä ei siis ole mikään hätätilanne. Hätätilanteissa on kyllä hoidettu lapsia ja annettu esim. kuskausapua.
Lisäksi tuntuu siltä, että sitä vastavuoroisuutta ei koskaan ole. Meillä on yhteisomistuksessa kesämökki ja tuntuu siltä, että meidän muiden pitäisi aina tehdä siellä enemmän kun meillä ei ole menossa remppaa tai raksaa. Ja maksaankin enemmän kun rahat on aina tiukilla. Tämä taas on ihan oma valintamme ja käytämme rahamme johonkin muuhun.