Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä ollut elämässä koskaan niin tiukkaa tilannetta, että omat voimat loppuu, mutta ne joita luulitte läheisiksenne eivät auta?
28.05.2021 |
Meillä oli puoli vuotta sitten tälläinen tilanne: raskaana, toinen lapsi tytär ihan vauva ja remontoimme taloa. Palkkasimme tietenkin ammattilaiset tekemään. Lisäksi mies kävi töissä, ja teki yksin illat ja yöt ja viikonloput. Minä vastasin lapsista.
Pyysimme pari kertaa läheisiksi luulemiltamme ihmisiltä (sisarukset perheineen ja vanhemmat) apua, mutta saimme aivan karseita vastauksia, eikä kukaan tarjonnut omaehtoisesti apuaan, ei edes 1-2 päiväksi remonttityömaalle, 1-2 päiväksi lastenhoitoapua, ei mitään. Ei sanottu edes että voimia tai tsemppiä teille.
Yritimme kaikkemme. Palkkasimme ammattirakentajat, mutta tekemistä oli silti liikaa, budjetti ylittyi, tuli jotain odottamattomia vaikeuksia.
Yritimme löytää edes lapselle leikkipaikkaa tai kaveria edes pari kertaa viikossa, huonoin tuloksin, aina vedottiin mm koronaan ettei voi tulla edes puistoon, tai perhe ei voineet tulla kotiimme koskaan katsomaan serkkua/ lapsenlasta...
Minulle tuli paniikkihäiriön oireita. Rintaa puristi, ja tämä välinpitämättömyys meitä kohtaan sattui ja loukkasi. Mies oli aivan loppu, täydellisen poikki. Itkimme yhdessä ja toivoimme vain ettei toinen sairastu.
Miehen yksi ystävä auttoi, mutta samaan aikaan hänen puolisonsa halveksi.
Miehen sisaruksen perhe sanoi, että eivät voi auttaa, koska heillä on itselläänkin lapsi.. Eivät koko aikana kutsuneet lastamme edes heille leikkimään. Vaikka eivät voineet auttaa rakennustyössä, niin samaan aikaan tekivät retkiä hotelleihin, illallisille ja toisten mökeille, ties mihin. Seurasimme kummastuneena.
Kun budjetti oli ylitetty useamman kerran, ja tuli eteen yllätystilanne työmaalla, minun sisarus vastasi oikein vittumaisesti ja ivallisesti ”palkatkaa työmiehet. Kannattaako siellä yksin raapia” ja kukaan aikuinen ihminen (4 kpl) minun lapsuudenperheestä tai heidän puolisot eivät tulleet auttamaan.
Purskahdimme itkuun näiden kommenttien edessä. Olemme mm. kaikkien sisarustemme lasten kummeja. Tavallisia, auttavaisia ihmisiä itse. Olemme ottaneet heidän lapsiaan meille pitkiksi ajoiksi hoitoon, ja menneet vastavuoroisesti heille.
Emme ole kunnolla toipuneet tästä ”läheisten” toiminnasta vieläkään.
Mikään, ei mikään elämässä ole tuntunut näin pahalta ja hirveältä. Että läheinen näkee kun ponnistelet äärirajoilla, ja pyydät apua niin tulee vain ivallista naureskelua ja ei vain auteta edes toivottamalla jaksamista.
Miten suhtautua tälläisiin ihmisiin jatkossa?
Mielessä on käynyt, ettei haluaisi mennä enää heille esim heidän juhliinsa jatkossa, kun vuoden aikana ei löytynyt 1 päivää, että he voisivat auttaa ja nähdä ahtaan tilanteemme.
Mielessä on myös käynyt, ettemme ikinä koskaan halua tälläisiä ihmisiä tänne uuteen taloomme edes kylään. Hehän eivät tulleet edes silloin, kun suoraan pyysimme...
💔💔💔
Kommentit (275)
Pistäkää välit poikki ainakin hetkeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, juuri nyt. Minulla ei ole perhettä, joten ystävät.
Yksi lopetti yhteyden pitämisen ja yksi laittoi vain viestiä, että tsemppiä sinulle.....
No mutta, vaikeuksissa nähdäänne, jotka onniitä oikeita läheidiä/ ystäviä jne....
Eiköhän tuota ole käynyt monellekin.
Jättäkääpä seuraavat heidän tärkeät asiat välistä. Sen sijaan: Pyytäkää kavereitanne!! Katsotaan miten paskalta läheisistänne tuntuu, kun ignooraatte heidät täysin🤔
No on. Pikkasen tuonne päin.
Eniten olin pettynyt ystävääni, pidin häntä aina ykkösluokan ihmisenä, luotin häneen ja arvostin häntä.
Kun itse olisin lopulta tarvinnut tiettyä henkistä tukea ja sellaista tsemppausta, en sitä tältä ns. ystävältäni saanut.
Ja lopulta jopa huomasin ja sain tietää, että hän valehdellut minulle useista asiosita ja esitti siveää ja kunnollista ihmistä, vaikka oli useita kertoja pettänyt omaa aviopuolisoaan.
Näin sokea sitä ihminen voi olla.
Parhaan tuen sain vakavan fyysisen sairuden aikana, omalta siskoltani ja hänea tyttäreltään. Ja osaan totta totisesti olla siitä kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enn ole koskaaan pyytänyt apua enkä ole saaanut apua.
Siis olisitte halunneet lastenhoitoapua? Nyt korona-aikaan on kehotettu että ei pyydettäisi sellaista iso-vanhemmilta.
Olette varmaan tosi nuoria kun alatte taloa rakentamaan kun on vauva ja toinen tulossa. Tällaiset asiat kannattaisi harkita tarkemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parempi olla tarjoamatta apua niin ei tule kuluja, vammoja eikä mene hermot. Nykään ei talkoohommiin löydy tulijoita. Jos olisitte tarjonneet palkkaa avusta, olisi joku voinut avuksi tulla.
No voihan heillä itselläkin olla ongelmia jaksamisessa. Mulla oli yhteen väliin tosi vaikeaa, mutta en siitä kellekään puhunut, mutta onneksi kukaan ei apua pyytänyt tuolloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut. Jouduin joskus työttömäksi yllättäen ja oli jonkin verran akuuttia velkaa. Pyysin ruokarahaa lainaan omaisiltani, että selviäisin pahimman yli. Eivät antaneet, vaikka heillä oli varallisuutta. Huom: pyysin lainaa, en almua. Menin leipäjonoon ja elin puoli vuotta todella tiukilla. Sitten pääsin töihin ja tilanne helpotti.
Omaiset olivat tämän jälkeen ilmaa minulle.
Miksi ihmeessä muiden pitää rakentaa teidän talonne tai hoitaa lapsenne? Jos ei ole rahaa, niin aika outoa olettaa, että suku ja läheiset tulevat tekemään teille jotain sellaista, minkä kuka tahansa ulkopuolinen näkee olevan voimavarojenne ulottumattomissa.
Kuten joku jo kirjoitti: ei tuossa tilanteessa kukaan järkevä lähde rakentamaan, kun lapset on pieniä ja rahat valmiiksi loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jättäkääpä seuraavat heidän tärkeät asiat välistä. Sen sijaan: Pyytäkää kavereitanne!! Katsotaan miten paskalta läheisistänne tuntuu, kun ignooraatte heidät täysin🤔
Mua aina vähän naurattaa tällaiset kostofantasiat. Kun useimmissa tapauksissa totuus on, että ap miehineen on niin tylsiä tyyppejä, etteivät sisarukset edes huomaisi, jos nämä jäisivät pois juhlista tms.
Tutun kuuloista.
Onneksi olen unohtanut tuon ajan ja välit pikku hiljaa korjaantuneet perheeseen.
Ihan pienissäkin asioissa kehotettiin maksamaan remontti/muuttomiehille, lastenhoitajalle jne.
Meillä kulminoitui muuttoon. Juttu vaan oli niin, että et voi muuttaa isosta talosta toiselle paikkakunnalle pieneen asuntoon käymättä läpi mitä sulla on, ne muuttofirmaa pakkaa aivan kaiken roskapussista lähtien mukaan.
Tsemppiä sinne, lapset kasvaa nopeasti onneks!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voitte olla niin avuttomia, että ylititte budjetin useaan kertaan?
Ei ole ollut. Pikemminkin läheiset ovat tunkeneet tarjoamaan apuaan, vaikka sellaista ei ole pyydetty eikä kaivattu. Sinänsä on kyllä ihanaa että on läheiset välit sisaruksiin ja vanhempiin, mutta tuo rajattomuus välillä vähän hiertää.
Kyllä AP sulla on vilkas mielikuvitus🤯
Mutta onhan se aivan ihanaa, että kaikki sun ja miehen kaverit on joka viikonloppu olleet apuna, rakentaneet ja siivonneet ja hoitaneet lapsia pyyteettömästi. Tupareissa voitte sitten yhdessä koko porukka kohottaa maljan ja nauraa halveksivasti niille sukulaisille, jotka eivät halunneet raataa palkatta kanssanne toisin kuin ainakin 50 kaveria!
Raskaana ja vauva? Ja itkette yhdessä miehen kanssa. Ei kovin uskottavaa.
Joo tiedän tunteen. Itselläni oli sairauden takia tilanne, että olin aivan hajalla. Eipä paljon kiinnostanut sisariani eikä suurinta osaa ihmisistä, joita luulin ystäviksi. Satutti kyllä syvältä. Samalla niiden arvostus kasvoi, ketkä olivat tukena. Onneksi oma mies oli ihan ykköstuki. Edelleen muistan tarkasti ketkä oli tukena ja ketä ei kiinnostanut tippaakaan.
Pyytäkää tupareihin vain ne muutamat ihmiset, jotka teitä auttoivat❤️❤️ voimia 🥺