Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä ollut elämässä koskaan niin tiukkaa tilannetta, että omat voimat loppuu, mutta ne joita luulitte läheisiksenne eivät auta?
28.05.2021 |
Meillä oli puoli vuotta sitten tälläinen tilanne: raskaana, toinen lapsi tytär ihan vauva ja remontoimme taloa. Palkkasimme tietenkin ammattilaiset tekemään. Lisäksi mies kävi töissä, ja teki yksin illat ja yöt ja viikonloput. Minä vastasin lapsista.
Pyysimme pari kertaa läheisiksi luulemiltamme ihmisiltä (sisarukset perheineen ja vanhemmat) apua, mutta saimme aivan karseita vastauksia, eikä kukaan tarjonnut omaehtoisesti apuaan, ei edes 1-2 päiväksi remonttityömaalle, 1-2 päiväksi lastenhoitoapua, ei mitään. Ei sanottu edes että voimia tai tsemppiä teille.
Yritimme kaikkemme. Palkkasimme ammattirakentajat, mutta tekemistä oli silti liikaa, budjetti ylittyi, tuli jotain odottamattomia vaikeuksia.
Yritimme löytää edes lapselle leikkipaikkaa tai kaveria edes pari kertaa viikossa, huonoin tuloksin, aina vedottiin mm koronaan ettei voi tulla edes puistoon, tai perhe ei voineet tulla kotiimme koskaan katsomaan serkkua/ lapsenlasta...
Minulle tuli paniikkihäiriön oireita. Rintaa puristi, ja tämä välinpitämättömyys meitä kohtaan sattui ja loukkasi. Mies oli aivan loppu, täydellisen poikki. Itkimme yhdessä ja toivoimme vain ettei toinen sairastu.
Miehen yksi ystävä auttoi, mutta samaan aikaan hänen puolisonsa halveksi.
Miehen sisaruksen perhe sanoi, että eivät voi auttaa, koska heillä on itselläänkin lapsi.. Eivät koko aikana kutsuneet lastamme edes heille leikkimään. Vaikka eivät voineet auttaa rakennustyössä, niin samaan aikaan tekivät retkiä hotelleihin, illallisille ja toisten mökeille, ties mihin. Seurasimme kummastuneena.
Kun budjetti oli ylitetty useamman kerran, ja tuli eteen yllätystilanne työmaalla, minun sisarus vastasi oikein vittumaisesti ja ivallisesti ”palkatkaa työmiehet. Kannattaako siellä yksin raapia” ja kukaan aikuinen ihminen (4 kpl) minun lapsuudenperheestä tai heidän puolisot eivät tulleet auttamaan.
Purskahdimme itkuun näiden kommenttien edessä. Olemme mm. kaikkien sisarustemme lasten kummeja. Tavallisia, auttavaisia ihmisiä itse. Olemme ottaneet heidän lapsiaan meille pitkiksi ajoiksi hoitoon, ja menneet vastavuoroisesti heille.
Emme ole kunnolla toipuneet tästä ”läheisten” toiminnasta vieläkään.
Mikään, ei mikään elämässä ole tuntunut näin pahalta ja hirveältä. Että läheinen näkee kun ponnistelet äärirajoilla, ja pyydät apua niin tulee vain ivallista naureskelua ja ei vain auteta edes toivottamalla jaksamista.
Miten suhtautua tälläisiin ihmisiin jatkossa?
Mielessä on käynyt, ettei haluaisi mennä enää heille esim heidän juhliinsa jatkossa, kun vuoden aikana ei löytynyt 1 päivää, että he voisivat auttaa ja nähdä ahtaan tilanteemme.
Mielessä on myös käynyt, ettemme ikinä koskaan halua tälläisiä ihmisiä tänne uuteen taloomme edes kylään. Hehän eivät tulleet edes silloin, kun suoraan pyysimme...
💔💔💔
Kommentit (275)
On joo. No, en laske heitä enää läheisiksi, enkä ole tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oi tuttua, tuttua. Mulla on käynyt kriiseissä ja vaikeissa tilanteissa samoi, itse asiassa vielä pahemmin: vanhemmat/sisarukset ei ole auttaneet, heitä ei ole kiinnostanut hätä tai kriisi, mutta sen lisäksi vielä V*TTUILIVAT JA ILKKUIVAT mulle. Isäkin kehtasi pilkata että heikot ja typerät ne apua pyytää. Samaan hengenvetoon sanoi että missään emme tule koskaan auttamaan, ei edes hädässä, koska heillä on periaate että emme auta ollenkan. Jos pian kerran auttaa niin pyydetään toistekin.
Mulla on pari kertaa ollut vastaava järkky tilanne kuin Aplla, ja kyllä olen itkenyt vanhempieni kylmyyttä ja ilkeyttä. Eivät ole koskaan auttaneet sekuntiakaan mitenkään eivätkö esim koskaan sekuntiakaan katsoneet lapsiamme, ei edes helppoina aikoina
Ap et voi mitään tuolle. Mikään mitä teet ei auta. Se on vaan hyväksyttävä että omillas oot, kukaan ei auta, läheisiä ei kiinnosta,
Ja muistat sen miten sua kohdeltiin sitten kun vanhempasi on vanhuksia.
Mielin määrin elämäni hoitanut vieraita lapsia kun tarve! Mielin määrin ollut siivomassa pyykämässä kun tarve.Mielin määrin ojentanut pyytetömän käden tarvitsevalle,tarvitsiville koko aikuis ikäni!Nyt vanhana 3 vuotta opetellut sanoo ei.Sillä hommani ole hoitanut ja kiitti riitti jo: Olen ansaaitulla työeläkeellä.Tiedän sen tuntee kun itse tarvitsisin apua ja ei saa. Kaikesta avun ,tarpeeni maksan itse! Kyllä se viiltää. Mutta on vain Elämää!
Vierailija kirjoitti:
Siis olisitte halunneet lastenhoitoapua? Nyt korona-aikaan on kehotettu että ei pyydettäisi sellaista iso-vanhemmilta.
Olette varmaan tosi nuoria kun alatte taloa rakentamaan kun on vauva ja toinen tulossa. Tällaiset asiat kannattaisi harkita tarkemmin.
siis ei v*tti mikä kommentti?????? Korona olis pitäny ennustaa???? Toisen lapsen tuleminen ei välttämättä ole suunniteltu, mutta haluttu??? Välillä oikeen tekee pahaa tämä "olsiit ajatellut etukäteen" kommentit.
Olen varmaan väärässä, mutta kuulostaa, että ap ja mies olivat väsyneitä, eivät voimat lopussa. Kun voimat ovat lopussa, tilanne kestää yleensä kuukausien sijaan vuoden ja vuosia. Lisäksi tuo oli täysin itse kehitetty tilanne, joten se oli jossain määrin hallinnassa. Eri asia, jos vauva olisi syntynyt vammaisena keskosena, ap:n mies sairastunut vatsasyöpään, ap saanut väsymysoireyhtymän tai psykoosin tai jomman kumman vanhemmat vaatineet samalla omaishoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:lle: karma hoitaa, älä murehdi!
Vierailija kirjoitti:
Teillä on elämänhallintaongelmia, ensin rakennetaan talo ja sitten vasta porsitaan kakarat. Et voi syödä ja säästää kakkua.
Moni tekee tuossa järjestyksessä. Itselläsi on perustavaa laatua olevia aukkoja sivistyksessä, ihmiset eivät porsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta onhan se aivan ihanaa, että kaikki sun ja miehen kaverit on joka viikonloppu olleet apuna, rakentaneet ja siivonneet ja hoitaneet lapsia pyyteettömästi. Tupareissa voitte sitten yhdessä koko porukka kohottaa maljan ja nauraa halveksivasti niille sukulaisille, jotka eivät halunneet raataa palkatta kanssanne toisin kuin ainakin 50 kaveria!
Onpa vittumainen kirjoitus. Sä olet varmaan tälläinen vittumainen sukulainen, joka ei auta ja joka toivoo toisille pahaa.
Ap kirjoitti että yksi ystävä auttoi.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt avautua pitkäaikaisille ystävilleni parisuhteessani olevista ongelmista joiden kanssa olen aivan hukassa. Olen yrittänyt kertoa puolisoni lyttäävän minua henkisesti, ja että en tiedä mitä tehdä. Ystäväni vaihtavat kummallisesti puheenaihetta ja vitsailevat jostain kinastelusta kotitöissä. Ilmeisesti heille on tärkeämpää pitää kaveriporukka koossa sillä puolisoni on nykyään heidän puolisonsa ystävä.
Tunnen olevani hylätty ja sivuutettu, ja pitkä ystävyys heidän kanssaan on ohentunut pintapuoliseksi. Olisi tarve puhua ja miettiä, mutta en tiedä kenelle.
Minä kävin juttelemassa terapeutille. Ystäväsi eivät ilmeisesti vaan ymmärrä tilannettasi ja vaikea taviksen tuollaisiin asioihin on ottaa kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein ymmärrä ongelmaa. Teillä on ydinperhe, kaksi lasta ja rakennatte omaa taloa. Elämä siis täysin mallillaan. Pidätte itsestään selvyytenä, että toisten pitäisi vielä auttaa teitä? Miksi?
Jouduin turvakotiin yksivuotiaan kanssa. En odottanut apua vanhemmiltani, mutta äitini kiirehti painottamaan, että turha sitten odottaa mitään apua heiltä. En siis ollut pyytänyt mitään. Jos minulla olisi kaikki tuo, mitä teillä on, en kyllä kehtaisi ulista ja valittaa, vaan olisi kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sä kutsuisit sukulaisia remonttityömaalle jos teillä on työmiehet?
Ja varmasti tiedät että muillakin voi olla tiukkaa korona-aikana. Rahahuolia, terveys, työ jne. Tuollaiset 1-2pvä työmaat ei kuullosta houkuttelevilta. Itse saan oireita liuottimien hajuista ja pölystä. Mieti heidän puoltaan.
Mulla ainakin on periaate että jos jonkin palvelun voi ostaa (muutto, remontti, lastenhoito) niin en sysää sitä lähipiirille. Ja jos lähipiiri on mulk*ua porukkaa, varsinkin silloin. Mieti se niin että etpähän jää velkaa heille.
Vierailija kirjoitti:
Jouduin turvakotiin yksivuotiaan kanssa. En odottanut apua vanhemmiltani, mutta äitini kiirehti painottamaan, että turha sitten odottaa mitään apua heiltä. En siis ollut pyytänyt mitään. Jos minulla olisi kaikki tuo, mitä teillä on, en kyllä kehtaisi ulista ja valittaa, vaan olisi kiitollinen.
Voi lapsi parka minkälaiset elämän edellytykset.. turvakodissa ja toinen vanhempi puhuu ulisemisesta ja siitä miten ei auteta. Hyvin on äitisi onnistunut kasvattamaan😩
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei omat läheiset, mutta miehen vanhempien kylmyys ihmetyttää. Meillä on 2 lasta pienellä ikäerolla ja vaikka nämä asuvat vajaan kilometrin päässä meistä, ei minkäänlaista apua tarjottu. En edes muista niitä kaikkia loukkauksia kun mieli haluaa ne unohtaa.
Kerran esimerkiksi lapset oli ihan vauvoja ja oltiin ihan tajuttoman sairaita, mies ja minä ja vauvalla korkea kuume. Pyydettiin apua mutta nämä oli suunnitelleet viininmaisteluiltaa (ihan kahdestaan), joten eivät päässeet edes siksi aikaa että oltaisiin viety vauva lääkäriin.
Näitä tarinoita olisi vaikka kuinka, mutta eipä ole lapsenlapsetkaan läheisiä heille. Kun ei huonoja hetkiä jaettu niin eipä jaeta hyvinkään. Ehkäpä se joskus harmittaa heitä puolestaan.
”Vaikka eivät voineet auttaa rakennustyössä, niin samaan aikaan tekivät retkiä hotelleihin, illallisille ja toisten mökeille, ties mihin. Seurasimme kummastuneena.”
Tämä meni jo vähän överiksi, olisi ollut uskottavampi tarina ilman tätä lausetta. Ensi provossa sitten paremmin mietityt yksityiskohdat! 👍
Itselläni vanhemmat taas on aina, että me autetaan..todellisuudessa oon entistä uupuneenpi kun passaan vanhempani perheen päälle🙈Eli kieltäydyn ”avusta” Vasta sorruin ottamaan heidät avuksi kun nuorin lapsi oli pahasti sairas..koko talo oli kuin pommi kun nämä auttajat ei saanut edes omia astioita koneeseen..
Teidän budjetti ylittyi "moneen kertaan" ja meinasitte saada tuttavilta ilmaista työvoimaa? Anteeksi mutta se on ihan teidän oma syy. Mä voisin ottaa lapsen hoitoon omien aikataulujen salliessa, mutta en menisi loppuunpalaneiden sukulaisten työmaalle jos tilanne on noin tulenarka. Ootteko niitä ihmisiä jotka mielummin jättää sen lainan ottamatta ja haluaa talkootyöllä hoitaa kaiken?
Minä en edes uskaltaisi pyytää rakennustyömäälle ammattitaidottomia auttamaan vaan parempi vaan, että työmiehet hoitavat kaiken.
Mä luulin otsikosta, että kyse olisi ollut jostain tilanteesta, jota ei voi ennakoida, kuten sairaus. Mutta ap ja mies itse hakkasivat liian ison palan... Voi miksi ihmeessä teitte nuo valinnat? Ja odotitte, että muut pelastaa?
Olen yrittänyt avautua pitkäaikaisille ystävilleni parisuhteessani olevista ongelmista joiden kanssa olen aivan hukassa. Olen yrittänyt kertoa puolisoni lyttäävän minua henkisesti, ja että en tiedä mitä tehdä. Ystäväni vaihtavat kummallisesti puheenaihetta ja vitsailevat jostain kinastelusta kotitöissä. Ilmeisesti heille on tärkeämpää pitää kaveriporukka koossa sillä puolisoni on nykyään heidän puolisonsa ystävä.
Tunnen olevani hylätty ja sivuutettu, ja pitkä ystävyys heidän kanssaan on ohentunut pintapuoliseksi. Olisi tarve puhua ja miettiä, mutta en tiedä kenelle.