Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Hiihtokilpailut(hiihdosta muuten tykkäsin), telinevoimistelu ja kun valittiin joukkueisiin aina viimeisten mukana...

Muistatteko jumppakärpäsen ala-asteelta? siihen treenaaminen oli ärsyttävää :) Opettajat oli tietysti innokkaampia kuin monet oppilaat :)

Kun pesäpallopeleissä osuin yhden ainoan kerran palloon ja opettaja väitti minun lyöneen vasta pompusta!

Ala-asteella renkaissa tuli tehtyä lapakääntöjä mennen tullen. Sitten lukiossa kokeilin huvikseni höntsäliikuntatunnilla samaa. Ehkä pahin kipu, mitä olen kokenut. Ei tullut mitään vammoja, mutta loppupäivä meni kyyristellessä.

Toinen muistikuva yläasteelta niiltä erittäin harvoilta liikuntatunneilta, joilla ei pelattu jotain pesäpalloa tai mitään muutakaan joukkuelajia, joissa olin tosi huono. Juostiin 100m ja eräs kilpakumppani oli melko pyylevä astmaatikko, jonka ainoana kuvittelin päihittäväni. Noh, viimeiseksi jäin ja muistan vieläkin miten hampaat irvessä ja hapoilla kaikkeni annoin. Sen jälkeen en tosin enää kuvitellut ihmisistä ulkonäön puolesta mitään.

Ei kyllä ole mitään erityisen positiivisia kokemuksia miltään liikuntatunneilta, mutta täytyy antaa silti pisteitä omille liikunnanopettajille, että eivät he mitään ihmishirviöitä olleet. Silti, liikunnasta en ole vieläkään saanut mitään iloa irti vaikka 50v kolkuttelee.

Opettaja ilmoitti, että meillä on tänään aerobicciä! No, tanssittiin cancania pianon sävellyksellä....vain punaiset valot puuttuivat ja röyhelöhelma...

Vierailija kirjoitti:

Pesäpallo. Olen vasuri, koulussa ei ollut tietenkään sopivaa räpylää ja olin surkea lyöjä sekä pallonheittäjä. Joukkueita valittaessa olin viimeisiä.

Mulla päinvastoin. Alaluokalla 1tai2 oli urheilukenttä varattu. Alettiin sitten pelata sisäpihalla ja sanoin opelle että ikkunat ei kestä. "Ei teistä kukaan niin kovasti lyö". Löin kuten kuuluukin, lähelle ja kimmokkeella. Eka lyönnillä opettajan huoneen ikkunoista läpi. Sain kiitoksena tunnin jälki istuntoa.

(Kotona olin pelannut jo vuosia sisarusten ja naapureiden kanssa.)

"Juujuujuu jumppakärpänen, tule ja puraise meitä" - kyllä, rallatus ainakin muistetaan ja ne "kynttilähypyt" tai mitä lie olivatkaan!

Köysissä kiipeily. Inhosin niitä.

Joo ei tarvi kahdesti miettiä: uinti!

Oli kamalaa olla uima-altaassa rivissä ja sitten käskystä kasvot veden alle. Paniikki.

Voikkamaikka Luoma oli itse hirviö, kun olin Taivallahden ala-asteella 60-luvulla, stadissa. Huusi ja rääkyi. Aivan kamala. Niin ne muistot kauheimmista voikkatunneista syöpyi taka-raivoon ikuisiksi ajoiksi. Pikajuosukilpailut ja neljäämaalia. Huhuhuh. 

Toivottavasti entiset, nykyiset ja tulevat liikunnanopettajat lukevat tätä ketjua! Palautteen ovat ansainneet.

Hernepussin heitosta naisellisesti alkaen ihan kaikki!

Kun minulta meni peukalo sijoiltaan lentopallossa ja koska kyseessä oli koulujen välinen peli jouduin pelaamaan kaikki pelit loppuun. Pääsin lääkäriin vasta seuraavana päivänä ja peukalo oli niin turvoksissa ettei sille voitu tehdä mitään kun vasta seuraavalla viikolla. Ope sanoi ettei lentopallossa voi tulla vammoja ja pisti jatkamaan peliä. Jätin koko joukkueen, enkä ole senjälkeen lentopalloon koskenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten köydenkiipeämistä pidetään niin ikävänä ja hankalana hommana? Itse kun olin 90luvulla tottunut puissa apinoimaan

Puihin kiipeäminen on mielestäni ihan eri asia kuin köyteeen kiipeäminen. Vai kuinka helposti itse pystyt köydessä lepäämään puolivälissä matkaa niin, että pidät vain yhdellä kädellä kiinni?

Miksi kaksikätisen pitäisi pitää vain yhdellä kiinni? Eikä köyden kiipeämisessä jäädä lepäämään(hetken voi välillä. Silloin jalat lukitaan köyteen, niin veto ei silloin ole käsillä), sillä jokainen sekunti on voimista pois. Sinne mennään nopeasti ylös, niin ylhäällä voi pitää köydestä niin käsillä kuin jaloillakin samaan aikaan, niin siellä ylhäällä pystyy olemaan sen n.10-15sek kunnes on pitää lähteä laskeutumaan. Käsivoimilla sinne lähinnä kiivetäänkin, jalat vain varmistaa ja helpottaa sen ei vetävän käden taakkaa silloin kun sitä siirretään edellisen käden yläpuolelle. Hankala selittää, ja varmasti hankalampi varmaan vielä ymmärtää.

Hankala tosiaankin selittää sinulle, jos mielestäsi puihin ja köysiin kiipeäminen ovat ihan sama asia, tai ehkä sinä ajattelet vain jotain oksatonta puuta. Muussa tapauksessa en oikein usko, että kukaan kiipeää puihin niin, että lukitsee jalkasa rungon ympärille, vaikka voisi ponnistaa jaloillaan oksalta toiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Muistatteko jumppakärpäsen ala-asteelta? siihen treenaaminen oli ärsyttävää :) Opettajat oli tietysti innokkaampia kuin monet oppilaat :)

Muistan! Se oli hirveää!

Vierailija kirjoitti:

Tamburiinin rytmissä kävely, kun samalla piti ojennella nilkkoja ja heitellä hernepussia ilmaan.

Se soitin on edelleen kehärumpu, ei tamburiini.

Itseäni ärsytti se, että opettaja antoi aina niiden parhaiden liikkujien valita joukkueet pesikseen. Oli sitten ikävää olla aina niissä vikoissa, joista on pakko valita joku. Muuten pidin liikuntatunneista, koska pärjäsin hyvin esim. hiihdossa, maastojuoksussa, heittolajeissa ja lätkässä, vaikka olin aina pulska lapsi, oli kuntoni silti ihan hyvä. Nyt itse varhaiskasvatuksen opettajana pidän huolen, että kukaan lapsista ei valitse lapsia joukkueisiin, ryhmiin tms. vaan aikuiset jakavat joukkueet valmiiksi tai ne arvotaan.

Meillä TUL-seuroissa urheilevat saivat automaattisesti vähintäin numeron huonomman arvostelun kuin SVUL seuran kasvatit. Opettajan arvomaailma tuli harvinaisen selväksi 80-luvulla.

Suunnistus! En vieläkään tiedä mitään hirveämpää kuin metsässä edestakaisin juokseminen ja typerien rastien etsiminen. Sai pelätä suonsilmäkkeeseen juuttumista, ja jos ei pysynyt nopeampien perässä, eksyi varmasti ja rämpi lopulta saappaat märkinä, hikisenä ja vihaisena vielä vihaisemman opettajan luo, joka oli joutunut odottamaan viimeisiä mielestään liian kauan.