Lue keskustelun säännöt.
Luontainen lahjakkuus vai harjoittelemalla taitavaksi?
Kun ajattelet itsellesi tuntemattoman tekijän taidokasta luomusta (kaunokirjallinen kertomus, käsityö, taidemaalaus jne.) onko ajatuksesi sen tekijästä enemmän painottunut luontaiseen lahjakkuuteen vai periksiantamattomaan harjoittelemiseen?
Uskotko itse harjoittelemisen hyödyllisyyteen? Oletko itse harjoittelemalla tullut taitavaksi jossain asiassa, jossa et alun perin ollut taitava?
Kommentit (304)
Luontaista lahjakkuutta ei päihitä mikään harjoittelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä taiteellisuuteen (piirtäjä, muusikko) synnytään, eikä aleta. Se on kiinni siitä kumpi aivopuolisko on se hallitseva. Toki voi yrittää opetella, mutta jälki ei ole koskaan kaunista.
Aivopuoliskolla ei kyllä ole yhtään mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Ja opetella voi paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Mulla on aika omituinen polku ammattikuvataiteilijaksi: en tosiaankaan harrastanut normaalia piirustelua enempää lapsena, enkä saanut kiitettäviä arvosanoja kuviksesta koulussa. Jollain tasolla olin kyllä kiinnostunut kuvista. Sitten reilusti yli kaksikymppisenä hurahdin maalaamiseen ja huomasin heti, että mulla on lahjoja siihen. Tai ehkä jonkinlainen havaitsemisen herkkyys yhdistettynä ajattelun taitoihin? Pääsin opiskelemaan alaa korkeakouluun hyvin pienellä harjoittelumäärällä. Luulisin, että esim musiikissa tällainen ei ole mahdollista, koska motoristen taitojen merkitys on suurempi.
Muusikoilla täytyy myös olla joko absoluuttinen sävelkorva tai erinomainen relatiivinen sellainen. Myöskin rytmitajun täytyy olla just kohdillaan. Ja vaikka omaisi nuo, mutta kauniin äänen saaminen ei onnistu, niin tie on hetimiten tukossa. Opettaessani viulunsoittoa olen törmännyt tunneilla mm siihen, miten karmaisevaa on viulun raapiminen, huoh. Sen hirveämpää ääntä on vaikea kuvitella.
Opetatko oikeasti viulunsoittoa? Muotoilit sanasi erikoisesti. Kai nyt olet törmännyt viulun raapimisääneen jo kun olet itsekin soittoa aloitellut, ja samanlaisten aloittelijoiden seurassa itse harjoitellut / esiintynyt ensimmäisiä kertoja jne...
Kauniin äänen oppiminen ottaa aikansa.
Sorry nyt vaan. Mulla sattui olemaan jo ihan pikkuisena kauniin äänen taju. Olen ammattimuusikko sekä siis viulupedagogi, ihan koulutettu. Ja että oikein kauhistuisit, ihan itse neliveenä tahdoin just viulun kuultuani sen soittoa. Siis olin jo 4v musikaalisesti lahjakas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂
Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.
Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.
Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?
Jos henkilö soittaa nuoteista, niin totta kai hän kääntää nuottivihkon sivua tarvittaessa, ja tietysti tällä kohdalla tulee tauko, jos kukaan ei auta. On aivan älytön ajatus, että joku aloittaisi kappaleen nuoteista soittaen, ja sivun kääntämisen kohdalla alkaisisikin vetää korvakuulolta. Vähän sama kuin että laittaisit ruokaa keittokirjasta, ja sitten sivun kääntämisen vaivan välttämiseksi keksisitkin itse ruokalajin loppuosan.
Mikset muuten kääntänyt sivua hänen puolestaan?
Siis tarkoitin sitä, että jos kykenee soittamaan klassista kitaraa, luulin, että kykenisi jotain yksinkertaista poppirenkutusta soittamaan ilman nuoteissa täysin kiinni olemista tai ainakin soittamaan siten, että kääntää sivua luontevasti sopivassa kohdassa kuten muusikot tekevät siten, ettei soitto katkea. Eihän se nyt ole yhtään mahdotonta, jos osaa soittaa...?! Itse en osaa, mutta paljon on konserteissa tullut käytyä.
Häh? Ei sitä itse päätetä missä kohtaa sivua käännetään. (: Sitä käännetään silloin kun ollaan soitettu edellinen sivu loppuun. Eikä se, miten nopeasti sivun saa käännettyä, liity mitenkään soittotaitoon tai musikaalisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Luontaista lahjakkuutta ei päihitä mikään harjoittelu.
Ei vaan mene perille? Ammatikseen taidetta tekevän on oltava luontaisesti lahjakas sekä erittäin ahkera harjoittelija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy hieman sekin, että jotkut toisinaan arvioivat itseään hieman ylikanttiin. Esimerkiksi piirustuskursseilla olen nähnyt ihmisiä, jotka aidosti pitävät itseään miltei taiteilijoina (noh, titteli se on joka tapauksessa vaan), mutta rehellisesti arvioiden he eivät ole kovin taitavia. Toisilla ihmisillä on ehkä epärealistisempi tapa arvioida itseään ja he ottavat tosissaan toisten kohteliaisuudet. Itse pidän saamiani kehuja lähinnä käänteisenä pilkkana, mutta pysyn ainakin lähinnä totuutta. 😂
Olen laiska harjoittelemaan yleensäkään mitään, mutta näkisin että juuri tämä itsekritiikki on toisaalta ponnistusvoima kaikelle harjoittelulle ja työnteolle. Se myös tekee ne virtuoosit ja mestarit. Jos ajattelee olevansa huippu, ei ole enää mitään huippua tavoitettavana.
Uskon, että moni myös kärsii samasta ongelmasta kuin minä ja se on, että AIVAN KAIKKI kiinnostaa, jolloin mihinkään ei ajallisesti riitä aikaa kunnolla. Haluan opiskella yliopistossa kaikki alat, haluan hallita kaikki taiteet liikunnallisia lukuun ottamatta, haluan lukea kaikkea, tutkia kaikkea jne. Ihan vain koska kiinnostaa.
Joskus myös se, mitä pidämme lahjakkuutensa, on kapea siivu jonkun todellisesta repertuaarista ja yleistaidoista. Yksi ihminen soitti klassista kitaraa ja ajattelin, että onhan tuo hyvä, kunnes tajusin, että kyseinen henkilö renkutti sitä samaa klassista biisiä, jonka oli hionut, mutta soittaessaan nuoteista jotain poprenkutusta ei sitten korvakuulolta kyennyt jatkamaan kappaletta kääntämättä sivua ja soittoon tuli tauko. Oletin, että vuosia soittanut ja klassisia kappaleita soittava pystyisi. Eli mikä osuus sitten on lahjakkuutta ja mikä vain harjoittelua?
Jos henkilö soittaa nuoteista, niin totta kai hän kääntää nuottivihkon sivua tarvittaessa, ja tietysti tällä kohdalla tulee tauko, jos kukaan ei auta. On aivan älytön ajatus, että joku aloittaisi kappaleen nuoteista soittaen, ja sivun kääntämisen kohdalla alkaisisikin vetää korvakuulolta. Vähän sama kuin että laittaisit ruokaa keittokirjasta, ja sitten sivun kääntämisen vaivan välttämiseksi keksisitkin itse ruokalajin loppuosan.
Mikset muuten kääntänyt sivua hänen puolestaan?
Siis tarkoitin sitä, että jos kykenee soittamaan klassista kitaraa, luulin, että kykenisi jotain yksinkertaista poppirenkutusta soittamaan ilman nuoteissa täysin kiinni olemista tai ainakin soittamaan siten, että kääntää sivua luontevasti sopivassa kohdassa kuten muusikot tekevät siten, ettei soitto katkea. Eihän se nyt ole yhtään mahdotonta, jos osaa soittaa...?! Itse en osaa, mutta paljon on konserteissa tullut käytyä.
Häh? Ei sitä itse päätetä missä kohtaa sivua käännetään. (: Sitä käännetään silloin kun ollaan soitettu edellinen sivu loppuun. Eikä se, miten nopeasti sivun saa käännettyä, liity mitenkään soittotaitoon tai musikaalisuuteen.
Pianistin vierellä istuu yleensä joku toinen muusikko kääntämässä ajoissa sivua. Orkesterissa pultin vasemmalla puolella oleva kääntää ajoissa sivua oikeanpuolisen jatkaessa soittoa. Näin eliminoidaan tauot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä taiteellisuuteen (piirtäjä, muusikko) synnytään, eikä aleta. Se on kiinni siitä kumpi aivopuolisko on se hallitseva. Toki voi yrittää opetella, mutta jälki ei ole koskaan kaunista.
Olen täysin samaa mieltä. Itse tykkäsin lapsena laulaa ja harjoittelin useamman vuoden pianonsoittoa (sekä ohjatusti pianotunneilla että yksin kotona) sekä varsinkin piirsin ja väritin valtavasti. Aina oli paperit loppu, värityskirjat täynnä ja kinumassa uusia kyniä kun tussit loppu ja puuväreistä tyngät jäljellä. Vanhempana kokeilin myös grafiittipiirtämistä, akryylivärejä ja öljyvärejä, viimeksi mainituilla harjoittelin paljonkin.
Ei ollut lahjakkuutta yhtään eikä kovallakaan harjoittelulla tullut tulosta niin lopulta luovutin. Tänä päivänä moni alle 10-vuotias piirtää paremmin kuin minä.
Lukion jälkeen pitkä matikka 9, pitkä fysiikka 9 ja kemia jatkokursseineen 10. Multa varmaan puuttuu se taiteellinen aivopuolisko kokonaan...
Ihan oikeasti, tuo aivopuoliskoteoria on jo kauan sitten todettu ihan höpöhöpöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Mulla on aika omituinen polku ammattikuvataiteilijaksi: en tosiaankaan harrastanut normaalia piirustelua enempää lapsena, enkä saanut kiitettäviä arvosanoja kuviksesta koulussa. Jollain tasolla olin kyllä kiinnostunut kuvista. Sitten reilusti yli kaksikymppisenä hurahdin maalaamiseen ja huomasin heti, että mulla on lahjoja siihen. Tai ehkä jonkinlainen havaitsemisen herkkyys yhdistettynä ajattelun taitoihin? Pääsin opiskelemaan alaa korkeakouluun hyvin pienellä harjoittelumäärällä. Luulisin, että esim musiikissa tällainen ei ole mahdollista, koska motoristen taitojen merkitys on suurempi.
Muusikoilla täytyy myös olla joko absoluuttinen sävelkorva tai erinomainen relatiivinen sellainen. Myöskin rytmitajun täytyy olla just kohdillaan. Ja vaikka omaisi nuo, mutta kauniin äänen saaminen ei onnistu, niin tie on hetimiten tukossa. Opettaessani viulunsoittoa olen törmännyt tunneilla mm siihen, miten karmaisevaa on viulun raapiminen, huoh. Sen hirveämpää ääntä on vaikea kuvitella.
Opetatko oikeasti viulunsoittoa? Muotoilit sanasi erikoisesti. Kai nyt olet törmännyt viulun raapimisääneen jo kun olet itsekin soittoa aloitellut, ja samanlaisten aloittelijoiden seurassa itse harjoitellut / esiintynyt ensimmäisiä kertoja jne...
Kauniin äänen oppiminen ottaa aikansa.
Sorry nyt vaan. Mulla sattui olemaan jo ihan pikkuisena kauniin äänen taju. Olen ammattimuusikko sekä siis viulupedagogi, ihan koulutettu. Ja että oikein kauhistuisit, ihan itse neliveenä tahdoin just viulun kuultuani sen soittoa. Siis olin jo 4v musikaalisesti lahjakas.
En minä kirjoittanut kauhistuvani mistään? Ihmettelin vain, etkö tosiaan ole missään aiemmin törmännyt siihen raapimisääneen, kun vasta itse opettaessasi siihen törmäsit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ääääh, itse ainakin en harjoittele juuri lainkaan. Sama lapsena. Ei juurikaan harjoittelua. Kaikki kävi kuin itsestään. Vähän nopeutta ja tarkkuutta jne. Nykyisin menen vetäisemään viulukonsertot lähes kylmiltään, mitä nyt vähän sormia lämmittelen, että alku lähtee käyntiin hyvin. Jos on lahjakas, ei tarvi harjoitella lainkaan.
No just niin. Olen ammattiviulisti, aloittanut soiton jo nelivuotiaana. Seiskaveenä viulutunnit kolme krt/vko, tunti/pvä kotiharjoittelua. Siitä eteenpäin harjoittelua enemmän ja enemmän. Musiikkileirit ja myöhemmin mestarikurssit. Rankka pyrkiminen Sibikseen. Harjoittelua n 6h/pvä. Nyt siis muusikon ammatissa, ja yhä harjoittelen...
Lahjakkuudella ei tee mitään, jos ei harjoittele tarpeeksi. Viulu on todella vaikea soitin.
Kyse taisi olla lahjakkaista? Rankka pyrkiminen kertoo jo kaiken. Esim. kyllä valitsijat lahjakkaat huomaavat, vaikka asennot, tekniikka, tatsi jne. ei olisikaan ihan kohdallaan. Soitossa on nimittäin sitä jotakin ... Lahjakkaan soittaminen ei välttämättä ole lainkaan kovan tekniikkaharjoittelun tulos, vaikka ei tekniikasta haittaa ole tietysti. Lahjakas viulutaiteilija on moniulotteinen käsite, kuten lahjakas muun alan taiteilijakin. Itse priorisoin ihmisten sielun koskettamisen tärkeimmäksi. Käsityöläisyys (ammattimuusikko, ammattitaiteilija eli viides viulu vasemmalta/sain kaksi taulua myytyä jne.) on asia erikseen ja heitäkin tarvitaan, mutta olla todella lahjakas, "nero" on asia erikseen. Ihmiset kuvittelevat paljon itsestään, vaikka ovat taidoissaan leipurin (s.o. keskinkertaisen ammattimiehen tasolla) tasolla. Mutta jos leipureita ei ole, ei ole leipääkään. Näin myös lahjakkuus on yliarvostettua, mutta tarpeellista.
"Rankka pyrkiminen" ei kerro mitään. Taidekorkeakouluihin on niin vaikeaa päästä että se prosessi on rankka suurin piirtein kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin taideaineita paljon harjoitelleena ja samanlaisten lasten äitinä, että luontaista lahjakkuutta ei olekaan.
Sen sijaan monen lahjakkaalta vaikuttavan ihmisen taustalla on mielenkiintoinen ympäristö ja riittävä määrä luovaa joutilaisuutta.
Voi olla, ettei luontaista lahjakkuutta ole, mutta luontaista lahjattomuutta ehdottomasti on! Terveisin henkilö, jolla on absoluuttinen sävelkorvan rytmitajun ja lauluäänen puutos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Mulla on aika omituinen polku ammattikuvataiteilijaksi: en tosiaankaan harrastanut normaalia piirustelua enempää lapsena, enkä saanut kiitettäviä arvosanoja kuviksesta koulussa. Jollain tasolla olin kyllä kiinnostunut kuvista. Sitten reilusti yli kaksikymppisenä hurahdin maalaamiseen ja huomasin heti, että mulla on lahjoja siihen. Tai ehkä jonkinlainen havaitsemisen herkkyys yhdistettynä ajattelun taitoihin? Pääsin opiskelemaan alaa korkeakouluun hyvin pienellä harjoittelumäärällä. Luulisin, että esim musiikissa tällainen ei ole mahdollista, koska motoristen taitojen merkitys on suurempi.
Muusikoilla täytyy myös olla joko absoluuttinen sävelkorva tai erinomainen relatiivinen sellainen. Myöskin rytmitajun täytyy olla just kohdillaan. Ja vaikka omaisi nuo, mutta kauniin äänen saaminen ei onnistu, niin tie on hetimiten tukossa. Opettaessani viulunsoittoa olen törmännyt tunneilla mm siihen, miten karmaisevaa on viulun raapiminen, huoh. Sen hirveämpää ääntä on vaikea kuvitella.
Ei se absoluuttinen sävelkorva ole mikään juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Mulla on aika omituinen polku ammattikuvataiteilijaksi: en tosiaankaan harrastanut normaalia piirustelua enempää lapsena, enkä saanut kiitettäviä arvosanoja kuviksesta koulussa. Jollain tasolla olin kyllä kiinnostunut kuvista. Sitten reilusti yli kaksikymppisenä hurahdin maalaamiseen ja huomasin heti, että mulla on lahjoja siihen. Tai ehkä jonkinlainen havaitsemisen herkkyys yhdistettynä ajattelun taitoihin? Pääsin opiskelemaan alaa korkeakouluun hyvin pienellä harjoittelumäärällä. Luulisin, että esim musiikissa tällainen ei ole mahdollista, koska motoristen taitojen merkitys on suurempi.
Muusikoilla täytyy myös olla joko absoluuttinen sävelkorva tai erinomainen relatiivinen sellainen. Myöskin rytmitajun täytyy olla just kohdillaan. Ja vaikka omaisi nuo, mutta kauniin äänen saaminen ei onnistu, niin tie on hetimiten tukossa. Opettaessani viulunsoittoa olen törmännyt tunneilla mm siihen, miten karmaisevaa on viulun raapiminen, huoh. Sen hirveämpää ääntä on vaikea kuvitella.
Opetatko oikeasti viulunsoittoa? Muotoilit sanasi erikoisesti. Kai nyt olet törmännyt viulun raapimisääneen jo kun olet itsekin soittoa aloitellut, ja samanlaisten aloittelijoiden seurassa itse harjoitellut / esiintynyt ensimmäisiä kertoja jne...
Kauniin äänen oppiminen ottaa aikansa.
Sorry nyt vaan. Mulla sattui olemaan jo ihan pikkuisena kauniin äänen taju. Olen ammattimuusikko sekä siis viulupedagogi, ihan koulutettu. Ja että oikein kauhistuisit, ihan itse neliveenä tahdoin just viulun kuultuani sen soittoa. Siis olin jo 4v musikaalisesti lahjakas.
En minä kirjoittanut kauhistuvani mistään? Ihmettelin vain, etkö tosiaan ole missään aiemmin törmännyt siihen raapimisääneen, kun vasta itse opettaessasi siihen törmäsit.
Kyllä mä muistan hämärästi, kuinka kaveri päikystä soitti rumasti, mutten sen kummemmin osannut ihmetellä. Myöhemmissä opiskeluissani nuo " raapijat" olivat jo karsiutuneet. Vasta itse opettaessani tutustuin ikäväkseni tuohon ilmiöön kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puhutaan korkeatasoisesta luovuudesta, niin sen eteen joutuu tekemään valtavasti töitä, ts. pitää olla hyvin motivoitunut eli aidosti innostunut asiastaan, että jaksaa tehdä sitä rankkaa perustyötä vuodesta toiseen, ja jopa vuosikymmenestä toiseen. Onko motivaatio jo geeneissä, vai syntyykö se yhdessä ympäristön myötävaikutuksen seurauksena, vai onko se pelkästään ympäristön aiheuttamaa voimakasta tahtotilaa?
Toki pitää olla synnynnäisiä kykyjä, mutta mikä tahansa korkeatasoinen lahjakkuus on seurausta kovasta, keskittyneestä työstä, jolle ei ole mitään korviketta, jos haluaa huipulle.
Tää on osittain totta, mutta jos joku on aidosti lahjakas e. musiikissa, kuvataiteessa, niin sen huomaa välittömästi perähikiän Perttikin (hän ehkä ilmaisee huomionsa eri tavalla, "nooh, jottainhan se piirteli" tms.). Lahjakkuuden kehittäminen vaatii sitten työtä (motivaatiota), mutta jos on todella aidosti "nero", siis todella lahjakas, voi olla tarvitsee vain vähän säätää taitojaan, koska omaksuminen on salaman nopeaa ja onnistuu lähes ekalla kerralla ... E. sormien motoriikalla tuntuisi olevan valmiit yhteydet silsmiin, korvaan ja muualle aivoihin jne. Se, että jaksaa painaa vuodesta toiseen, niin se ei ole lahjakkuutta lainkaan. Se on työn tekoa nimeltään.
No voidaan yleistää, ettei esim. Oikiksessakaan asioita yleensä omaksuta salaman nopeasti, siellä sisään päässeet harjoittelevat/ opiskelevat/ tekevät opintojensa eteen työtä, työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ääääh, itse ainakin en harjoittele juuri lainkaan. Sama lapsena. Ei juurikaan harjoittelua. Kaikki kävi kuin itsestään. Vähän nopeutta ja tarkkuutta jne. Nykyisin menen vetäisemään viulukonsertot lähes kylmiltään, mitä nyt vähän sormia lämmittelen, että alku lähtee käyntiin hyvin. Jos on lahjakas, ei tarvi harjoitella lainkaan.
Mihin sä menet vetelemään viulukonserttoja? Olis kiva tulla kuuntelemaan....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Mulla on aika omituinen polku ammattikuvataiteilijaksi: en tosiaankaan harrastanut normaalia piirustelua enempää lapsena, enkä saanut kiitettäviä arvosanoja kuviksesta koulussa. Jollain tasolla olin kyllä kiinnostunut kuvista. Sitten reilusti yli kaksikymppisenä hurahdin maalaamiseen ja huomasin heti, että mulla on lahjoja siihen. Tai ehkä jonkinlainen havaitsemisen herkkyys yhdistettynä ajattelun taitoihin? Pääsin opiskelemaan alaa korkeakouluun hyvin pienellä harjoittelumäärällä. Luulisin, että esim musiikissa tällainen ei ole mahdollista, koska motoristen taitojen merkitys on suurempi.
Muusikoilla täytyy myös olla joko absoluuttinen sävelkorva tai erinomainen relatiivinen sellainen. Myöskin rytmitajun täytyy olla just kohdillaan. Ja vaikka omaisi nuo, mutta kauniin äänen saaminen ei onnistu, niin tie on hetimiten tukossa. Opettaessani viulunsoittoa olen törmännyt tunneilla mm siihen, miten karmaisevaa on viulun raapiminen, huoh. Sen hirveämpää ääntä on vaikea kuvitella.
Ei täydy olla absoluuttinen sävelkorva :) Toki muuten tarkka korva.
En halua flexata, mutta mun viuluoppilaat ei soita kauhealla äänellä, en kuuntele sellaista ollenkaan. Miksi sinä annat raapia? Virhe opettaa heti pitkä jousi, lyhyestä kannattaa lähteä, silloin saa jousen parhaiten hallintaansa. Kun se sujuu, lisätään pituutta sentti kerrallaan.
Mulla on ollut venäläinen vl-pedagogiikka, siinä nimenomaan lähdetään liikkeelle no, ensin liikettä ja jousikäden asentoa kynällä, sitten nimenomaan pitkällä ja siitä lyhyemmäksi ja muihin jousilajeihin. Pitkällä etsitään ja kuunnellaan nimenomaan äänen kvaliteettia ja jatkuvaa liikettä.
Vierailija kirjoitti:
Toki ymmärrän että harjoittelua aina tarvitaan, mutta suhtaudun itse epäilevästi siihen, että ilman luontaista lahjakkuutta, pelkästään ankaralla harjoittelemisella, voisi tulla taitavaksi, saati huipputaitavaksi. Lienee lapsuuden peruja, meidän naapurustossa vanhemmat aina kehuivat omaa tai toisten lasta "lahjakkaaksi", usein "luontaisen lahjakkaaksi".
ap.
Näin rugbypelaajan videon, jossa pelaaja sanoi, että hän ei näytä massiiviselta siksi, että pelaa rugbya ja on siinä hyvä, vaan hän pelaa rugbya ja on siinä hyvä, koska hän on luontaisesti massiivinen.
Eli kyllä, luontainen lahjakkuus, vaikka sitten lajiin sopiva ruumiinrakenne, ja siihen yhdistetty harjoittelu, tuottavat ne parhaimmat tulokset. Minäkin opin kieliä helposti, mutta en niin helposti kuin ystäväni ulkomaalainen aviomies, joka puhuu äidinkielentasoisesti viittä kieltä ja osaa kymmentä siihen päälle, suurinta osaa niistäkin tyydyttävästi niin, että pärjää sillä kielellä. Vaikka harjoittelisin yhtä kovasti ja intohimoisesti kuin hän, niin en opi.
Itse teen taidetta, ihan työksenikin. Moni varmasti oppii piirtämään ja maalaamaan teknisesti hienosti seuraamalla ohjeita, kuten moni nuori tekeekin, mutta heistä näkee sen, että itseilmaisu puuttuu. Toistetaan vaan opittua tekniikkaa ilman, että osataan "rikkoa" se tekniikka ja soveltaa sitä omanlaiseen, uniikkiin ilmaisuun, kuten ihmiset, joilla on taiteellisia lahjoja.
Jokaisella on varmasti jokin asia, missä se ovat luontaisesti taitavampia kuin muu. Elinikä (ja raha ja mahdollisuudet) eivät vaan jakaudu niin, että niitä kaikkia mahdollisuuksia pääsisi toteuttamaan. Itse kävin hetken aikaa autokoulussa, mutta päätin jättää kortin sitten kuitenkin hankkimatta. Auton ajaminen oli erittäin helppoa heti ensimmäisestä kerrasta, eli auton ajaminen ja siihen tarvittava tekniikka tulee minulta luontaisesti. Tällä ajatusleikillä olisi mahdollista pyrkiä esim. rallikuskiksi, mutta minulla ei ole koskaan aidosti mahdollisuutta lähteä kokeilemaan tuota mahdollisuutta.
Muutama päivä sitten törmäsi henkilöön, joka osaisi paistaa kananmunan sopimaan täydellisesti minkämuotoisen leipäviipaleen päälle tahansa :) Sekin on luontainen lahjakkuus, jota hän on harjoittanut paistamalla paljon kananmunia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Mulla on aika omituinen polku ammattikuvataiteilijaksi: en tosiaankaan harrastanut normaalia piirustelua enempää lapsena, enkä saanut kiitettäviä arvosanoja kuviksesta koulussa. Jollain tasolla olin kyllä kiinnostunut kuvista. Sitten reilusti yli kaksikymppisenä hurahdin maalaamiseen ja huomasin heti, että mulla on lahjoja siihen. Tai ehkä jonkinlainen havaitsemisen herkkyys yhdistettynä ajattelun taitoihin? Pääsin opiskelemaan alaa korkeakouluun hyvin pienellä harjoittelumäärällä. Luulisin, että esim musiikissa tällainen ei ole mahdollista, koska motoristen taitojen merkitys on suurempi.
Muusikoilla täytyy myös olla joko absoluuttinen sävelkorva tai erinomainen relatiivinen sellainen. Myöskin rytmitajun täytyy olla just kohdillaan. Ja vaikka omaisi nuo, mutta kauniin äänen saaminen ei onnistu, niin tie on hetimiten tukossa. Opettaessani viulunsoittoa olen törmännyt tunneilla mm siihen, miten karmaisevaa on viulun raapiminen, huoh. Sen hirveämpää ääntä on vaikea kuvitella.
Ei se absoluuttinen sävelkorva ole mikään juttu.
Ei, jos on hyvä relatiivinen. Absoluuttinen on hyvin harvinainen.
Lahjattomat harjoittelevat.
Lahjakkaat lisäävät vain osaamistaan kokemuksen myötä.
Naiset joutuvat harjoittelemaan aina enemmän. Heillä luontaista osaamista kun on vähemmän.
Apua, nyt myötähäpeän... Valitettavasti et tiedä mistä puhut. Tai ehkä puhut eri asiasta kuin me muut? Lahjakkuutta meinaan on se, että osaa harjoitella oikeita asioita tehokkaasti.
Jossain Pihtiputaalla voit olla kylän paras pelkillä lahjoilla, mutta se vaan ei ole niin täällä metropolialueella.