Luontainen lahjakkuus vai harjoittelemalla taitavaksi?

Vierailija kirjoitti:

99% perspiraatiota ja 1% inspiraatiota.

Yksi prosentti inspiraatiota ja 98 prosenttia perspiraatiota. Ja yksi prosentti? Antiperspiranttia. 😀

Vierailija kirjoitti:

Kaikista ei tule maailmanmestareita vaikka kuinka harjoittelisi. Tosin harvoin maailmanmestariksikaan tullaan ilman harjoittelua.

Aika pitkälle pääsee, jos on motivaatiota. Kunto-ohjaajaksi nyt ainakin. Eli voi tehdä liikunnasta ammatin, vaikkei olisi taitavakaan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään laajennetaan älyä lääketieteellisesti, lääkkeillä tai huumeilla. Silloin ei samaan pysty kuin hyvin harva. Nekään ei toimi kaikilla. Käytetään säveltämiseen.

Tuota en ymmärrä. En ole kyllä koskaan käyttänyt huumeita. Luulisi, että huumeiden aiheuttamat ongelmat vain haittaavat. En pystyisi tekemään taidetta edes humalassa.

Vähän epäilen, onko oikotietä onneen. Jos ihminen on lahjakas, lahjat saa esiin muutoin. Meditoimalla esim. keskittyminen.

Harjoittelemalla luonnolliset lahjat esiin.

Mielenkiintoinen aihe. Mulla on aika omituinen polku ammattikuvataiteilijaksi: en tosiaankaan harrastanut normaalia piirustelua enempää lapsena, enkä saanut kiitettäviä arvosanoja kuviksesta koulussa. Jollain tasolla olin kyllä kiinnostunut kuvista. Sitten reilusti yli kaksikymppisenä hurahdin maalaamiseen ja huomasin heti, että mulla on lahjoja siihen. Tai ehkä jonkinlainen havaitsemisen herkkyys yhdistettynä ajattelun taitoihin? Pääsin opiskelemaan alaa korkeakouluun hyvin pienellä harjoittelumäärällä. Luulisin, että esim musiikissa tällainen ei ole mahdollista, koska motoristen taitojen merkitys on suurempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taiteellisuuteen (piirtäjä, muusikko) synnytään, eikä aleta. Se on kiinni siitä kumpi aivopuolisko on se hallitseva. Toki voi yrittää opetella, mutta jälki ei ole koskaan kaunista.

Olen täysin samaa mieltä. Itse tykkäsin lapsena laulaa ja harjoittelin useamman vuoden pianonsoittoa (sekä ohjatusti pianotunneilla että yksin kotona) sekä varsinkin piirsin ja väritin valtavasti. Aina oli paperit loppu, värityskirjat täynnä ja kinumassa uusia kyniä kun tussit loppu ja puuväreistä tyngät jäljellä. Vanhempana kokeilin myös grafiittipiirtämistä, akryylivärejä ja öljyvärejä, viimeksi mainituilla harjoittelin paljonkin.

Ei ollut lahjakkuutta yhtään eikä kovallakaan harjoittelulla tullut tulosta niin lopulta luovutin. Tänä päivänä moni alle 10-vuotias piirtää paremmin kuin minä.

Lukion jälkeen pitkä matikka 9, pitkä fysiikka 9 ja kemia jatkokursseineen 10. Multa varmaan puuttuu se taiteellinen aivopuolisko kokonaan...

En ymmärrä sitä, että mielestäsi sinä et ollut lahjakas, vaikka olit todella kiinnostunut piirtämisestä? Sanoiko joku sinulle niin? Mikä oikeutus tai tietämys tällä henkilöllä oli arvostella töitäsi?

Olen törmännyt tähän. Lähipiirissä voi olla ihmisiä, jotka torperoivat toisten taiteellista tekemistä. Joko kateus tai tietämättömyys. Omat vanhemmat katsoivat velvollisuudekseen muistuttaa aina, että taide on hyvä harrastus, mutta ei sillä elä.

Jokaisen lapsen ja nuoren pitäisi saada taiteilla ilman itsekritiikkiä tai jonkun kommentteja, mikä on hyvää taidetta. Jos tekeminen on hauskaa, silloin sitä pitää tehdä.

Luovaa työtä pitää kunnioittaa, koska joku on nähnyt vaivaa sen eteen. Mölyt voi pitää mahassa.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että itse oppisin koskaan laulamaan hyvin, vaikka kuinka harjoittelisin. Toisaalta, soittamaan voisin oppia, mutta en hyvin, sillä en ole erityisen musikaalinen, vaikka kuulenkin virheet toisen soitossa tai laulussa.

En usko, että asioita voi oppia hyvin, jollei ole lahjakkuutta. Luontainen lahjakkuus jossain asiassa on kuin ripaus taikapölyä teoriaan.  

Lahjakas soittaja saa musiikin elämään. Ahkeralla harjoittelulla oppii tarkkuutta ja säntillisyyttä.

Lahjakas tutkija hahmottaa kokonaiskuvan ja keksii uusia yhteyksiä. Ahkera mutta lahjaton tekee tarkkaa ja luotettavaa työtä, mutta ei hahmota kokonaisuuksia ja yhteyksiä yhtä hyvin eikä keksi uutta yhtä helposti.

Minusta tuskin olisi tullut hyvää pikajuoksijaa edes ahkeralla harjoittelulla.

Joku voi tulla hyväksi harjoittelemalla. Minä tanssin balettia 8 vuotta! Vähintään 2 kertaa viikossa tunneilla ja harjoittelua kotonakin. Ei minusta silti tullut erityislahjakasta. Ensinnäkin luovuus - olen hyvä matkimaan mallista mutta kun malli poistuu. On vaikea keksiä. Liikesarjat - pystyn toistamaan tuttuja liikesarjoja loputtomiin, oikeastaan ne kymmenen tutuinta, joita veivattiin vuosia. Kun joudun tekemään muutoksen, menetän kyvyn hahmottaa avaruudellisesti. Sama käy jos on menty sarjaa diakonaalista ja siirrytään poikittaissuuntaan, minun sarja lässähtää. Minusta tuntuu että baletissa 79% on kovan ja sitkeän harjoittelun tulosta, 20% luontaista liikunnallista ja rytmillistä lahjakkuutta ja 1% karismaa, jota ei kaikilla ole.

En tiedä olenko luontaisesti lahjakas? Opin nopeasti pelaamaan eri lajeja olen yleensä niissä ihan kohtalaisen hyvä. Luultavasti käytän vain muista lajeista oppimaani ja siten vaikutan olevani hyvä jossain juuri aloittamassani lajissa?

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen aihe. Mulla on aika omituinen polku ammattikuvataiteilijaksi: en tosiaankaan harrastanut normaalia piirustelua enempää lapsena, enkä saanut kiitettäviä arvosanoja kuviksesta koulussa. Jollain tasolla olin kyllä kiinnostunut kuvista. Sitten reilusti yli kaksikymppisenä hurahdin maalaamiseen ja huomasin heti, että mulla on lahjoja siihen. Tai ehkä jonkinlainen havaitsemisen herkkyys yhdistettynä ajattelun taitoihin? Pääsin opiskelemaan alaa korkeakouluun hyvin pienellä harjoittelumäärällä. Luulisin, että esim musiikissa tällainen ei ole mahdollista, koska motoristen taitojen merkitys on suurempi.

On se musiikissakin jossain määrin mahdollista, että myöhemmin vasta opettelee, ei lapsena. Meillä oli yläasteella musiikinopettaja, joka kertoi oppineensa soittamaan kitaraa vasta lukiossa, kun oli tutustunut uusiin ihmisiin, jotka näyttivät 4 sointua. Parikymppisenä hän oli soitellut komppikitaraa yhdessä pikkubändissä lähinnä korvakuulolta ja sitten heidän kosketinsoittaja lähti ulkomaille opiskelijavaihtoon. Ei siinä muuta kuin kitaristi koskettimiin. Oli seurannut tiivis rupeama pianonsoiton opettelua, tuntikausia joka ilta ja soitonopettaja kotikäynneillä. Minusta oli hauskaa kun hän kertoi että ekan keikan yleisölle veti koskettamissa lähinnä oikealla kädellä soittaen, kun ei vielä tiennyt mitä vasemmalla kädellä tarkalleen ottaen tehdään.

En muista, miten se ope oli lopulta päätynyt opiskelemaan musiikinopettajaksi. Hän oli ollut valmistunut humanisti (?) yliopistosta eikä työllistynyt niin päätti kai lähteä opiskelemaan, jos oikein muistan. Kyllä täytynyt olla lahjakas tyyppi. Hänhän osasi kaikki rummut, bassot, kitarat tuosta noin vaan opettaa oppilaille ja varmaan kiinnostunein ope omasta alastaan, jonka olen koskaan tavannut. Terveisiä vaan hänelle, hän opettaa kai vieläkin siellä kotipaikkakunnallani.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin taideaineita paljon harjoitelleena ja samanlaisten lasten äitinä, että luontaista lahjakkuutta ei olekaan.

Sen sijaan monen lahjakkaalta vaikuttavan ihmisen taustalla on mielenkiintoinen ympäristö ja riittävä määrä luovaa joutilaisuutta.

Olipa tyhmästi sanottu.

Minä voisin olla esimerkki ihmisestä, jolla on jonkinsorttista luontaista lahjakkuutta kuvataiteen puolella, mutta en ole juurikaan harjoitellut, koska piirtäminen ja maalaaminen ei oikein jaksa kiinnostaa. Lapsena huomasin, että osaan piirtää mallista melkein kaikkia luokkakavereitani paremmin. En kuitenkaan treenannut taitojani muita enemmän, muutamia koirapiirroksia tms. tein pyynnöstä. Aikuisena olen silloin tällöin, muutaman vuoden välein kokeillut vieläkö piirtäminen mallista sujuu, ja sujuuhan se, erinomaisesti. Ilman mallia en kuitenkaan osaa piirtää tai maalata, se vaatisi paljon harjoittelua enkä ole varma oppisinko sittenkään.

Harrastan kyllä paljon muita kädentaitoja ja olen niissäkin mielestäni luontaisesti lahjakas siinä mielessä, että opin uudet taidot helposti, minulla on esteettistä silmää, luovuutta ja erittäin hyvä avaruudellisen hahmottamisen kyky. Ehkäpä voisi sanoa, että olen enemmän visuaalisesti kuin taiteellisesti lahjakas.

Luokallani peruskoulussa oli yksi tyttö, joka oli aina minua parempi kuviksessa. Luontainen lahjakkuus ehdottomasti hänkin, mutta lisäksi hänellä oli hurjasti enemmän intoa ja hän harjoitteli paljon erilaisilla tekniikoilla ja materiaaleilla. Hänestä tulikin menestynyt taiteilija.

Väittäisin, että luontaista lahjakkuutta todellakin on olemassa (ns. hiomattomia timantteja), mutta mestariksi pääsee, kun luontaisesti lahjakas hioo taitojaan ja on motivoitunut. Kenties myös kunnianhimoisuutta ja kilpailuhenkisyyttä tarvitaan, halua tulla parhaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lahjakkuus on 90 % motivaatiota.

Olet väärässä. Lahjakkuus ja motivaatio on eri asioita, joten ei toisesta voi osa olla sitä toista. Ei appelsiinistakaan 90% ole omenaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kromosomissa. Itse en ole ollenkaan harjoitellut piirtämään tai maalaamaan mutta se on itsestäänselvää. Osasin tehdä muotokuvan jopa muistista jo 14 v, niin että näköinen. Piirtelin  eläimiä ja erit. hevosia kaikista kulmista ihan tuosta vaan. Tai käsiä rembrandtin tyyliin. Ja kroppia.

Huomasin, kun yritin opettaa muita kavereita niin kun on lähtötaso eri niin on se vaikeata oppia, vaikka rautalangasta tekisi mallia.

Ajattelenkin niin että piirtäminen on ajattelemista miten se juttu etenee siinä ja intuitiota. Käsi vaan osaa, ei sitä voi selittää.

Joo, nähdäkseni piirtämisessä ja maalaamisessa lahjakkuuden osuus on vielä paljon suurempi kuin instrumentin soittamisessa. Minulla ei ole koskaan ollut siihen lahjoja, joten en ole pahemmin viitsinyt edes yrittää. Minulla on sellainen mentaliteetti, että jos jossain ei voi tulla todella hyväksi, siihen on turha tuhlata aikaa. Mikä tekee jostain luonnostaan taitavan piirtäjän? Jotain niillä on aivotoiminnassa, jota muilla ei ole. Jännä juttu.

Heillä on normaali stereonäkö, hyvä värienerottelukyky ja halu käyttää se 10 000 tuntia, jonka hyväksi tuleminen vaatii.

Minun mielestäni piirtäminen nimenomaan on harjoittelemalla tuleva taito.

Hyväksi piirtäjäksi voi tosiaan tulla harjoittelemalla Taiteilijaksi tuleminen sitten vaatii vähän lahjakkuuttakin

Molempia, siis paljon harjoittelua, mutta myös luontaisia ominaisuuksia. En käyttäisi sanaa lahjakas. Toiset ovat vain jo luonnostaan nopeampia esim. juoksemaan kuin toiset. Sitten ihan kropanrakenne juttu. Tietyissä lajeissa vaaditaan tiettyjä ominaissuuksia. Ulkomailla testataan jo lapsia soveltuvuus kokeilla. Täällä ei, koska halutaan tasapäistää, että kaikilla on mahdollisuus, mikä on tosi hyvä asia.  Taiteissa on varmaankin sama.  Uskon kuitenkin tiettyjen ominaisuuksien olevan perittyjä. Ja kovalla harjoittelulla hyviin tuloksiin on toisilla vain helpompi päästä. 

Jos puhutaan korkeatasoisesta luovuudesta, niin sen eteen joutuu tekemään valtavasti töitä, ts. pitää olla hyvin motivoitunut eli aidosti innostunut asiastaan, että jaksaa tehdä sitä rankkaa perustyötä vuodesta toiseen, ja jopa vuosikymmenestä toiseen. Onko motivaatio jo geeneissä, vai syntyykö se yhdessä ympäristön myötävaikutuksen seurauksena, vai onko se pelkästään ympäristön aiheuttamaa voimakasta tahtotilaa?

Toki pitää olla synnynnäisiä kykyjä, mutta mikä tahansa korkeatasoinen lahjakkuus on seurausta kovasta, keskittyneestä työstä, jolle ei ole mitään korviketta, jos haluaa huipulle. 

Vierailija kirjoitti:

Molempia, siis paljon harjoittelua, mutta myös luontaisia ominaisuuksia. En käyttäisi sanaa lahjakas. Toiset ovat vain jo luonnostaan nopeampia esim. juoksemaan kuin toiset. Sitten ihan kropanrakenne juttu. Tietyissä lajeissa vaaditaan tiettyjä ominaissuuksia. Ulkomailla testataan jo lapsia soveltuvuus kokeilla. Täällä ei, koska halutaan tasapäistää, että kaikilla on mahdollisuus, mikä on tosi hyvä asia.  Taiteissa on varmaankin sama.  Uskon kuitenkin tiettyjen ominaisuuksien olevan perittyjä. Ja kovalla harjoittelulla hyviin tuloksiin on toisilla vain helpompi päästä. 

Minä käyttäisin sanaa lahjakas, koska meillä on suomen kielessä sana lahjakas ja kaikki helposti ymmärtävät, mitä sillä sanalla tarkoitetaan. Ei pidä yrittää korjata sellaista, mikä ei ole rikki.

Vierailija kirjoitti:

Jos puhutaan korkeatasoisesta luovuudesta, niin sen eteen joutuu tekemään valtavasti töitä, ts. pitää olla hyvin motivoitunut eli aidosti innostunut asiastaan, että jaksaa tehdä sitä rankkaa perustyötä vuodesta toiseen, ja jopa vuosikymmenestä toiseen. Onko motivaatio jo geeneissä, vai syntyykö se yhdessä ympäristön myötävaikutuksen seurauksena, vai onko se pelkästään ympäristön aiheuttamaa voimakasta tahtotilaa?

Toki pitää olla synnynnäisiä kykyjä, mutta mikä tahansa korkeatasoinen lahjakkuus on seurausta kovasta, keskittyneestä työstä, jolle ei ole mitään korviketta, jos haluaa huipulle. 

Korkeatasoinen luovuus tarkoittaa nykykielen käytössä neroutta. Itse asia sana luovuus tarkoittaa lähtökohtaisesti neroutta, mutta luovuus sana on suhteellistettu ja arkipäiväistetty, joten nerous nykyään viittaa nimenomaan korkeatasoiseen luovuuteen. 

Itse olen polymaatikko, ja syy miksi olen polymaatikko on se, että minulla on poikkeava geenirakenne. Lääketieteellisesti varmaakin olen geenimuutaation tulos, sillä olen samanaikaisesti sekä aistiyliherkkä, kaksikätinen (molempikätinen) ja omaan nk. valokuvamuistin. 

Tosiasiahan on se, että valtavirrasta täysin poikkeava geenirakenne on juuri se motivaation syy, että innostuu tietyistä monimutkaisista asioista aivan järjettömän paljon, ja alkaa lukemaan ja tutkimaan ilmiöitä suurella innostuksella. Minun mielenkiintoni on kohdistunut matematikkaan (perusmatematiikka, fysiikka, teknologia ja taloustieteet) kuin myös filosofiaan. 

Nerouteni olen todistanut tutkijapiireissä tekemällä perustieteellisen keksinnön, joka toimii täysin moitteettomasti, mutta polymaattisuuttani en aio todistella sen enempää kenellekään. 

Nerous on pohjimmiltaan yksinäistä, kovaa työtä, ja miksi motivoituu tekemään jotain sellaista, joka ei kiinnosta normi-ihmistä, johtuu poikkeavasta geenirakenteesta. 

Nykypäivänä sana nero ei tarkoita mitään erityisen ylevää, koska jokainen ihminen, jonka IQ-testin tulos on yli 140, saa kutsua itseään neroksi virallisesti hyväksytyn linjan mukaisesti. Omaa älykkyysosamääräni en tiedä. 

Lahjakas pääsee alkuun ja ehkä tiettyyn pisteeseen huomattavasti helpommin ja nopeammin, siitä eteenpäin pääsee normaalisti vain äärettömänä kovalla harjoittelulla, toki joitain äärimmäistiä poikkeuksia löytyy.