Lue keskustelun säännöt.
"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".
Minun äitini sanoi tuon lauseen ehkä noin 16 vuotta sitten saadessani ensimmäisen lapseni. Lapsiani mummo on hoitanut tässä 16 vuoden aikana ehkä 5 kertaa.
Hän kuitenkin kuvailee itseään osallistuvaksi isovanhemmaksi.
Onko tässä joku ylisukupolvinen, suomalainen ogelma, jota siirrämme eteenpäin tässä yksilökeskeisessä kulttuurissamme? Nimittäin mieheni ei ole suomalainen, ja hänen perheensä on tiivis. Mummo sieltä päin soittelee lähes joka päivä vain lirkutellakseen lapsillemme eivätkä he ole koskaan kuulleetkaan sellaisesta, että yksin pitäisi lapset hoitaa.
Toistaako äitini (ja iso osa suomalaisia) siis jotain outoa, suomalaista traumaa, missä äiti ja perhe on aina jätetty yksin pärjäämään ja tämä siirretään aina eteenpäin seuraavalle sukupolvelle? En nimittäin nykykokemuksellani tiedä mitään typerämpää, mutta onko vanhemmuuden kokemus ja taakka niin valtava selvitä yksin, että tämä "kostetaan" sitten seuraavallekin polvelle?
Tuli vain mieleen, kun muistin juuri, että äitini on ehtinyt nähdä lapsenlapsiaan edellisen kerran kaksi vuotta sitten.
Kommentit (775)
En tätä voi yleistää. Riippuu paljon siitä minkä ikäisiä isovanhemmat ovat ja missä kunnossa, käyvätkö töissä, hoitavatko vielä omia vanhempiaan.
Itse en kovin usein jaksa ottaa lapsenlapsia yökylään, varsinkaan koko viikonlopuksi. Olen vielä työelämässä ja kaipaan myös palautumista työviikon jälkeen. Enkä tarkoita tällä juhlimista vaan haluan tehdä omia juttuja.
Rakastan kyllä lapsenlapsiani tosi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei päde kaikkiin !
Itse hoidan lähes viikottain pyynnöstä lapsen lapsiani ja ihan vapaaehtoisesti.
Olen hoitanut myös bonus lasteni lapsia, kun he olivat pieniä.
Tuo on äitisi mielipide, olla hoitamatta.
Toki minun korviini kuulostaa oudolle, että äitisi on kaksi vuotta sitten tavannut lastaan ja lapsenlapsiaan. ( oletus on lapset ja lapsenlapset on samassa seurueessa).
Hänhän ( äitisi) on jo ihan vieras ihminen lapsen lapsilleen.
Tietty tämä korona aika sekottaa pakkaa.
Vierailija kirjoitti:
En tätä voi yleistää. Riippuu paljon siitä minkä ikäisiä isovanhemmat ovat ja missä kunnossa, käyvätkö töissä, hoitavatko vielä omia vanhempiaan.
Itse en kovin usein jaksa ottaa lapsenlapsia yökylään, varsinkaan koko viikonlopuksi. Olen vielä työelämässä ja kaipaan myös palautumista työviikon jälkeen. Enkä tarkoita tällä juhlimista vaan haluan tehdä omia juttuja.
Rakastan kyllä lapsenlapsiani tosi paljon.
Ihan hyvin varmasti vietät aikaa lastenlastesi kanssa. Olen ollut äiti 7 vuotta enkä oikein uskalla haaveilla mistään lasten yökylästä - varmaan pyörtyisin, jos joku ottaisi heidät koko viikonlopuksi...
Enpä tiedä. Omista isovanhemmista toiset olivat jo ennen syntymääni kuolleet. Toiset asuivat 300 km päässä, joten eivät he koskaan hoitaneet. Omat vanhemmat olivat lasteni syntyessä jo yli 75- vuotiaita. Ei sen ikäisiltä voi lastenhoitoa odottaa. Puolison vanhemmat asuvat ulkomailla. Käydessään toki auttoivat voimiensa mukaan.
Ratkaisin ongelman palkkaamalla apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?
Siis tätä asennetta juuri tarkoitin! Miksi se on niin valtava paha osallistua lastenlasten elämään? Tai siis miksi se nähdään niin kamalana asiana?
Meillä isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut leikittää ja laulattaa lapsia innoissaan aina kun nähdään, suomalaisessa seurassa pönötetään terassilla oluttölkit kädessä ja lapset on vaivaksi. Mistä tämä?
Kyllähän monet vanhemmatkin pitävät omia lapsiaan pelkästään riesana ja haluaisivat vaan antaa niitä joka välissä isovanhemmille tai oikeastaan mihin tahansa hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen mummi ja laina mummi kirjoitti:
Ei päde kaikkiin !
Itse hoidan lähes viikottain pyynnöstä lapsen lapsiani ja ihan vapaaehtoisesti.
Olen hoitanut myös bonus lasteni lapsia, kun he olivat pieniä.Tuo on äitisi mielipide, olla hoitamatta.
Toki minun korviini kuulostaa oudolle, että äitisi on kaksi vuotta sitten tavannut lastaan ja lapsenlapsiaan. ( oletus on lapset ja lapsenlapset on samassa seurueessa).Hänhän ( äitisi) on jo ihan vieras ihminen lapsen lapsilleen.
Tietty tämä korona aika sekottaa pakkaa.
Huonosti on lasten elämä järjestetty, jos tarvitsevat lastenhoitoapua viikoittain.
Näitä juttuja lukiessa tulee kyllä kiitollinen olo. Omat vanhempani tulivat jopa töissä ollessaan 250 kilometrin päästä hoitamaan lapsia. Toki tarve piti ilmoittaa paria viikkoa aiemmin, jotta ehtivät sopimaan töissä... Nyt eläkkeellä lyhyempi varoitusaika toimii myös ja aina saa apua kun pyytää. (=3 kertaa vuodessa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin oli pikkulapsivaiheessa jopa kuusi isovanhemman rooliin sopivaa perhepiirissä (toinen pariskunta erosi ja otti uudet puolisot). Kaikki ihan voimissaan, asuivat melko lähellä, vain yhdellä ei ajokorttia... Vain yksi heistä oli oikeasti kunnolla apuna läsnä, mutta me ei tietenkään haluttu häntä kuormittaa hirveästi. Pyydettiin apua vain silloin, kun oli pakko. Ihmettelin, että eikö tätä "työlästä lastenhoitonakkia" olisi voinut jakaa näiden aikuisten välillä.Kolmella heistä alkoi jossain vaiheessa tosiaan olla jo aika monta lastenlasta, mutta voihan heitäkin ottaa muutamia kerralla serkkutapaamiseen (ei ollut mitään vaikeita adhd-tapauksia kukaan heistä). Mutta ei, niin ei. Ruikuttaa ja vaatia ei voi, mutta omat ratkaisunsa voi vetää ja viettää itse hyvin vapautuneen keski-iän ilman vanhustenhoitonakkia.
Miksi heidän olisi pitänyt hoitaa se työläs homma teidän kanssanne? Lastenhoito kuuluu lasten vanhemmille. Jos isovanhemmat haluavat olla lastenlasten elämässä, he voivat sitä olla, mutta omilla ehdoillaan, eikä minään palkattomina apureina.
Isovanhemmat ovat vanhempien vanhempia. Joten tuosta sinun kirjoittamastasi ei oikeastaan ole pitkä matka siihen, että miksi hoitaa lapset, he voivat sitä tehdä mutta omilla ehdoillaan, ei minään palkattomana apureina. Pitäisiköhän lapselta periä hoitokulutkin kun kasvaa aikuiseksi?
Isovanhemmat ovat tosiaan vanhempien vanhempia, mutta nämä vanhemmat ovat siis jo aikuisia ihmisiä, jotka ovat itse lapsia päättäneet hankkia. Kyllä pakollisen vastuussa ja valmiudessa olemisen täytyy jossain vaiheessa loppua isovanhempien kohdalta. Ei toisten avun varaan voi rakentaa, vaikka onkin kiva, jos sitä sattuu saamaan. Edellyttää sitä ei voi, kuten monet nuoret tuntuvat tekevän.
Meillä isovanhemmat eivät hoida lapsia. Heillä ei saa myöskään piipahtaa soittaen, että voidaanko käväistä kylässä, vaan käyminen pitää aina sopia tarkasti.
Ei siinä mitään, kunnioitamme tätä, vaikka vaikea onkin ollut ymmärtää. Lapsia tämä tuntuu juuri nyt harmittavan enemmän, koska vastaavaa ei muilla tunnu olevan.
No, me olemme ostaneet palvelumme, kun olemme lastenhoitajaa tarvineet ja tämä siis sinänsä ihan ok meille. Eihän kenenkään velvoite tietty olekaan hoitaa toisten lapsia, olipa sukua tai ei.
Isovanhemmat itse taas pyytävät apua milloin mihinkin asiaan. He ovat ihan ok kuntoisia, eivätkä edes kovin iällä, mutta kuitenkin. Koko ajan pitäisi olla tekemässä sitä, tätä ja tuota. Alkuun autoimme enemmän, mutta meillä on ihan täysi työ oman arkemme kanssa etenkin, kun sitä apua ei ole ikinä saanut.
On esimerkiksi aika absurdi ajatus lähteä järkkäilemään isovanhempien luo suurta pihavarastoa, kun vahdittavana on kahden koululaisen lisäksi myös kaksi taaperoa, ja isovanhemmat eivät siis myöskään näissä tilanteissa valvo/auta yhtään. Eli kokeiltu vastaavia on, ja on ollut todella työlästä. Ei myöskään kiinnosta tuollaisen takia palkata hoitajaa.
Ollaankin nyt sitten kieltäydytty tulemasta ja auttamasta - ei tyystin, mutta silloin, kun se ei aidosti meille sovi tai olisi turhan vaikeaa toteuttaa. Olen myös auttanut isovanhempia etsimään erilaisia palveluita, joita voisivat hyödyntää kohtuullisella taloudellisella panoksella. Tämä ei kuitenkaan heille käy.
Me saammekin jatkuvaa syyllistystä, kun emme auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkia ei vaan kiinnosta, that's it.
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmat eivät hoida lapsia. Heillä ei saa myöskään piipahtaa soittaen, että voidaanko käväistä kylässä, vaan käyminen pitää aina sopia tarkasti.
Ei siinä mitään, kunnioitamme tätä, vaikka vaikea onkin ollut ymmärtää. Lapsia tämä tuntuu juuri nyt harmittavan enemmän, koska vastaavaa ei muilla tunnu olevan.
No, me olemme ostaneet palvelumme, kun olemme lastenhoitajaa tarvineet ja tämä siis sinänsä ihan ok meille. Eihän kenenkään velvoite tietty olekaan hoitaa toisten lapsia, olipa sukua tai ei.
Isovanhemmat itse taas pyytävät apua milloin mihinkin asiaan. He ovat ihan ok kuntoisia, eivätkä edes kovin iällä, mutta kuitenkin. Koko ajan pitäisi olla tekemässä sitä, tätä ja tuota. Alkuun autoimme enemmän, mutta meillä on ihan täysi työ oman arkemme kanssa etenkin, kun sitä apua ei ole ikinä saanut.
On esimerkiksi aika absurdi ajatus lähteä järkkäilemään isovanhempien luo suurta pihavarastoa, kun vahdittavana on kahden koululaisen lisäksi myös kaksi taaperoa, ja isovanhemmat eivät siis myöskään näissä tilanteissa valvo/auta yhtään. Eli kokeiltu vastaavia on, ja on ollut todella työlästä. Ei myöskään kiinnosta tuollaisen takia palkata hoitajaa.
Ollaankin nyt sitten kieltäydytty tulemasta ja auttamasta - ei tyystin, mutta silloin, kun se ei aidosti meille sovi tai olisi turhan vaikeaa toteuttaa. Olen myös auttanut isovanhempia etsimään erilaisia palveluita, joita voisivat hyödyntää kohtuullisella taloudellisella panoksella. Tämä ei kuitenkaan heille käy.
Me saammekin jatkuvaa syyllistystä, kun emme auta.
Meillä oli ihan vastaava kuvio. Selitin asian vanhemmilleni: mistä klikkaa ja vastavuoroisuutta pitää olla. Olivat ihan hoomoilasena että mitä ihmettä, ei heille ollut tullut mieleenkään, miten asia näyttäytyy meille.
Onneksi keskustelusta oli hyötyä ja nykyään asiat hoituvat paremmin ja voidaan sanoa ihan suoraan mikä tilnne on (esim. äitini sanoo, että älkää tulko kun halutaan olla nyt rauhassa ja minä sanon, että ei nyt päästä kun pitäis järjestellä kuvioita liikaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen kaikki hankki lapsia. Nekin jotka niitä eivät olisi halunneet. Lausahdus: olen omani jo hoitanut, kertoo juuri tuosta, että aikana tehtiin lapset ja pankolle hoidettiin aikuisiksi, koska sosiaalinen normi oletti, että käydään koulut, mennään naimisiin, ollaan töissä, syntyy lapset, kesät ollaan mökillä jne. Vielä nykyäänkään nämä isovanhemmat eivät voi sanoa, että eivät olisi halunneet lapsia eivätkä lapset ja lapsenlapset heitä kiinnosta (kaikkia ei vaan kiinnosta kuten ei kiinnosta pitää yhteyttä vaikka omiin sisaruksiin).
Hienoa, jos saivat omat lapsensa aikuisiksi ja tervepäisiksi jos homma oli täyttä pakkopullaa.
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttuja lukiessa tulee kyllä kiitollinen olo. Omat vanhempani tulivat jopa töissä ollessaan 250 kilometrin päästä hoitamaan lapsia. Toki tarve piti ilmoittaa paria viikkoa aiemmin, jotta ehtivät sopimaan töissä... Nyt eläkkeellä lyhyempi varoitusaika toimii myös ja aina saa apua kun pyytää. (=3 kertaa vuodessa)
Eipä tuo mikään ongelma olisikaan olla iloinen ja osallistuva isovanhempi, jos apua pyydettäisiin kolme kertaa vuodessa ja muina aikoina saisi osallistua oman jaksamisen ja mielenkiinnon puitteissa. Monilla vain tuntuu olevan nenä nyrpällään, kun isovanhemmat eivät halua lapsenlapsia hoitoon joka viikko ja kaikkina loma-aikoina myös. Eivät isovanhemmat ole mitään päiväkodista hakijoita ja päivittäisten iltapäiväkerhojen pitäjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten on näitä joiden on pitänyt mennä töihin ja jättää pieni vauva hoitoon. Ikävä kyllä meillä se näyttäytyy niin, että yritetään alkaa äidiksi lapsenlapselle ja yritetään mitätöidä varsinkin äitiä koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin oli pikkulapsivaiheessa jopa kuusi isovanhemman rooliin sopivaa perhepiirissä (toinen pariskunta erosi ja otti uudet puolisot). Kaikki ihan voimissaan, asuivat melko lähellä, vain yhdellä ei ajokorttia... Vain yksi heistä oli oikeasti kunnolla apuna läsnä, mutta me ei tietenkään haluttu häntä kuormittaa hirveästi. Pyydettiin apua vain silloin, kun oli pakko. Ihmettelin, että eikö tätä "työlästä lastenhoitonakkia" olisi voinut jakaa näiden aikuisten välillä.Kolmella heistä alkoi jossain vaiheessa tosiaan olla jo aika monta lastenlasta, mutta voihan heitäkin ottaa muutamia kerralla serkkutapaamiseen (ei ollut mitään vaikeita adhd-tapauksia kukaan heistä). Mutta ei, niin ei. Ruikuttaa ja vaatia ei voi, mutta omat ratkaisunsa voi vetää ja viettää itse hyvin vapautuneen keski-iän ilman vanhustenhoitonakkia.
Miksi heidän olisi pitänyt hoitaa se työläs homma teidän kanssanne? Lastenhoito kuuluu lasten vanhemmille. Jos isovanhemmat haluavat olla lastenlasten elämässä, he voivat sitä olla, mutta omilla ehdoillaan, eikä minään palkattomina apureina.
Isovanhemmat ovat vanhempien vanhempia. Joten tuosta sinun kirjoittamastasi ei oikeastaan ole pitkä matka siihen, että miksi hoitaa lapset, he voivat sitä tehdä mutta omilla ehdoillaan, ei minään palkattomana apureina. Pitäisiköhän lapselta periä hoitokulutkin kun kasvaa aikuiseksi?
Isovanhemmat ovat tosiaan vanhempien vanhempia, mutta nämä vanhemmat ovat siis jo aikuisia ihmisiä, jotka ovat itse lapsia päättäneet hankkia. Kyllä pakollisen vastuussa ja valmiudessa olemisen täytyy jossain vaiheessa loppua isovanhempien kohdalta. Ei toisten avun varaan voi rakentaa, vaikka onkin kiva, jos sitä sattuu saamaan. Edellyttää sitä ei voi, kuten monet nuoret tuntuvat tekevän.
Isovanhemmat päättivät hankkia lapsia, ja on Riskinä, että tulee lapsenlapsia. Hekin tekivät tietoisen valinnan. Ja miksi lapsista tulisi huolehtia, miksi sukulaisista tulisi huolehtia, miksi kestään? (Kyllä meille on lapset oikea maanvaiva, voi nähdä, kun tätä keskustelua lukee.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttuja lukiessa tulee kyllä kiitollinen olo. Omat vanhempani tulivat jopa töissä ollessaan 250 kilometrin päästä hoitamaan lapsia. Toki tarve piti ilmoittaa paria viikkoa aiemmin, jotta ehtivät sopimaan töissä... Nyt eläkkeellä lyhyempi varoitusaika toimii myös ja aina saa apua kun pyytää. (=3 kertaa vuodessa)
Eipä tuo mikään ongelma olisikaan olla iloinen ja osallistuva isovanhempi, jos apua pyydettäisiin kolme kertaa vuodessa ja muina aikoina saisi osallistua oman jaksamisen ja mielenkiinnon puitteissa. Monilla vain tuntuu olevan nenä nyrpällään, kun isovanhemmat eivät halua lapsenlapsia hoitoon joka viikko ja kaikkina loma-aikoina myös. Eivät isovanhemmat ole mitään päiväkodista hakijoita ja päivittäisten iltapäiväkerhojen pitäjiä.
Olet ihan oikeassa. Ajattelin vain sitä kun jotkut vetosivat välimatkan aiheuttamiin hoito-ongelmiin. Näiden 3 hoitokerran lisäksi ajelemme noin kerran kuukaudessa mummolaan viikonlopuksi, toki silloin vietämme kaikki yhdessä aikaa. Ja olen siitä todella iloinen, että vanhempani ovat ihan suoraa sanoneet, että eivät todellakaan hoitaisi päivittäin, vaikka asuttaisiin lähempänä. Lisäksi he tietysti auttavat myös sisaruksieni perheitä välillä.
Meillä on isovanhempia vain minun puoleltani. Omassa lapsuudessani minut ja sisarukseni hoiti mummo (ja ukki) , joka asui samassa pihapiirissä. Vanhemmat olivat töissä ja tekivät pitkää päivää. Näin jälkikäteen ajateltuna vanhempieni oli todella helppo käydä töissä, marjassa, kylässä tai lähteä vaikka tapaamaan sukulaisia toiselle puolelle Suomea kun kotona oli aina hoitaja.
Isovanhemmat ovat hoitaneet tässä 17 vuoden aikana lapsiamme ehkä alle kymmenen kertaa. Toki välimatkaa on sata km, mutta he ovat olleet koko ajan eläkeläisiä. En ole mitään päivä kausien hoitoa halunnutkaan ja nämä kerrat ovat olleet ihan muutaman tunnin keikkoja, kun olemme esim. joutuneet olemaan yhtä aikaa pitempään töissä. Jos heiltä itseltään kysyy, niin ovat varmasti olleet tosi aktiivisia.
Luulen, että he ovat pitäneet mummoltani ja ukiltani tullutta apua niin itsestäänselvyytenä ja tottuivat meidän ollessa lapsia menemään ja tulemaan ihan mielensä mukaan, etteivät ymmärrä ettei meillä ole samanlaista mahdollisuutta, vaan olemme joutuneet raahamaan lapset mukanamme tai käyttämään kuntosalin lapsiparkkia tai palkattua hoitajaa. Toki itse pitää omat lapsensa hoitaa, mutta välillä on ollut haastavia tilanteita, ettemme kumpikaan ole olleet esim. kotipaikkakunnalla (työmatkalla muualla) ja lapset (onnaksi jo teini-iän kynnyksellä, naapuri ns. varalla) ovat joutuneet olemaan kolmistaan esim. yli 12 tunnin ajan. Kaikki on onneksi mennyt hyvin, mutta mietityttää jos jotain olisi sattunut.
Tällä hetkellä kärsin uupumuksesta, joka johtuu kroonisesta sairaudesta ja vaikeasta työstä. Tuntuu, että vanhemmat eivät välillä tajua lainkaan, että miten voin olla uupunut ja apua pitäisi olla kyllä antamassa sinne suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttuja lukiessa tulee kyllä kiitollinen olo. Omat vanhempani tulivat jopa töissä ollessaan 250 kilometrin päästä hoitamaan lapsia. Toki tarve piti ilmoittaa paria viikkoa aiemmin, jotta ehtivät sopimaan töissä... Nyt eläkkeellä lyhyempi varoitusaika toimii myös ja aina saa apua kun pyytää. (=3 kertaa vuodessa)
Eipä tuo mikään ongelma olisikaan olla iloinen ja osallistuva isovanhempi, jos apua pyydettäisiin kolme kertaa vuodessa ja muina aikoina saisi osallistua oman jaksamisen ja mielenkiinnon puitteissa. Monilla vain tuntuu olevan nenä nyrpällään, kun isovanhemmat eivät halua lapsenlapsia hoitoon joka viikko ja kaikkina loma-aikoina myös. Eivät isovanhemmat ole mitään päiväkodista hakijoita ja päivittäisten iltapäiväkerhojen pitäjiä.
Olet ihan oikeassa. Ajattelin vain sitä kun jotkut vetosivat välimatkan aiheuttamiin hoito-ongelmiin. Näiden 3 hoitokerran lisäksi ajelemme noin kerran kuukaudessa mummolaan viikonlopuksi, toki silloin vietämme kaikki yhdessä aikaa. Ja olen siitä todella iloinen, että vanhempani ovat ihan suoraa sanoneet, että eivät todellakaan hoitaisi päivittäin, vaikka asuttaisiin lähempänä. Lisäksi he tietysti auttavat myös sisaruksieni perheitä välillä.
Juuri näin. Isovanhempien tukea ei saa "ryöstökalastaa". Tällöin heilläkin säilyy aito auttamisen halu ja voimavarat riittävät avun antamiseen tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmat eivät hoida lapsia. Heillä ei saa myöskään piipahtaa soittaen, että voidaanko käväistä kylässä, vaan käyminen pitää aina sopia tarkasti.
Ei siinä mitään, kunnioitamme tätä, vaikka vaikea onkin ollut ymmärtää. Lapsia tämä tuntuu juuri nyt harmittavan enemmän, koska vastaavaa ei muilla tunnu olevan.
No, me olemme ostaneet palvelumme, kun olemme lastenhoitajaa tarvineet ja tämä siis sinänsä ihan ok meille. Eihän kenenkään velvoite tietty olekaan hoitaa toisten lapsia, olipa sukua tai ei.
Isovanhemmat itse taas pyytävät apua milloin mihinkin asiaan. He ovat ihan ok kuntoisia, eivätkä edes kovin iällä, mutta kuitenkin. Koko ajan pitäisi olla tekemässä sitä, tätä ja tuota. Alkuun autoimme enemmän, mutta meillä on ihan täysi työ oman arkemme kanssa etenkin, kun sitä apua ei ole ikinä saanut.
On esimerkiksi aika absurdi ajatus lähteä järkkäilemään isovanhempien luo suurta pihavarastoa, kun vahdittavana on kahden koululaisen lisäksi myös kaksi taaperoa, ja isovanhemmat eivät siis myöskään näissä tilanteissa valvo/auta yhtään. Eli kokeiltu vastaavia on, ja on ollut todella työlästä. Ei myöskään kiinnosta tuollaisen takia palkata hoitajaa.
Ollaankin nyt sitten kieltäydytty tulemasta ja auttamasta - ei tyystin, mutta silloin, kun se ei aidosti meille sovi tai olisi turhan vaikeaa toteuttaa. Olen myös auttanut isovanhempia etsimään erilaisia palveluita, joita voisivat hyödyntää kohtuullisella taloudellisella panoksella. Tämä ei kuitenkaan heille käy.
Me saammekin jatkuvaa syyllistystä, kun emme auta.
Meillä oli ihan vastaava kuvio. Selitin asian vanhemmilleni: mistä klikkaa ja vastavuoroisuutta pitää olla. Olivat ihan hoomoilasena että mitä ihmettä, ei heille ollut tullut mieleenkään, miten asia näyttäytyy meille.
Onneksi keskustelusta oli hyötyä ja nykyään asiat hoituvat paremmin ja voidaan sanoa ihan suoraan mikä tilnne on (esim. äitini sanoo, että älkää tulko kun halutaan olla nyt rauhassa ja minä sanon, että ei nyt päästä kun pitäis järjestellä kuvioita liikaa).
Ihana kuulla, että keskustelusta oli apua! Tuossa sen näkee, ettei kaikkea vain tule ajatelleeksi. Ihailtavaa on, että tuossa molemmat ovat halunneet kuunnella toisiaan.
Mekin alussa mietimme, onko kyse tällaisesta, mutta muutamienkaan keskustelujen jälkeen tilanne ei muuttunut, joten annoimme olla.
- Edellinen
Syynä on se ettei ole hoivaviettiä mutta suvun takia on ollut pakko lisääntyä.