"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on maasta, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Kun esikoinen syntyi, muutti anoppi meille asumaan. Siis ilmestyi matkalaukkuineen Kiinasta kotiimme, kun olin synnärillä ja asui meillä sen jälkeen 3 kk ajan. Minä en saanut edes hoitaa vauvaa, anoppi toi lapsen syömään, mutta muuten minut eristettiin kokonaan lapsenhoidosta. Se on kiinalainen tapa eikä mikään muu olisi kelvannut tuolle vähän yli 50v ikäiselle tohtorille, joka otti töistä vapaata ollakseen avuksi.

En suosittele tätä kokemusta kenellekään, mutta jos joku oikeasti haluaa elää kulttuurinmukaisesti, niin miksipä ei. Minä pidän mieluummin tämän länsimaisen naisen vapauden.

Järkyttävä trauma lapselle, olen aina ajatellut tuosta kiinalaisesta tavasta niin. Jokainen ihminen traumatisoidaan jo alkuunsa repäisemällä pois äidiltään.

Paljonko sinä muistat elämäsi 3 ensimmäisestä kk:sta?

Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on maasta, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Kun esikoinen syntyi, muutti anoppi meille asumaan. Siis ilmestyi matkalaukkuineen Kiinasta kotiimme, kun olin synnärillä ja asui meillä sen jälkeen 3 kk ajan. Minä en saanut edes hoitaa vauvaa, anoppi toi lapsen syömään, mutta muuten minut eristettiin kokonaan lapsenhoidosta. Se on kiinalainen tapa eikä mikään muu olisi kelvannut tuolle vähän yli 50v ikäiselle tohtorille, joka otti töistä vapaata ollakseen avuksi.

En suosittele tätä kokemusta kenellekään, mutta jos joku oikeasti haluaa elää kulttuurinmukaisesti, niin miksipä ei. Minä pidän mieluummin tämän länsimaisen naisen vapauden.

Järkyttävä trauma lapselle, olen aina ajatellut tuosta kiinalaisesta tavasta niin. Jokainen ihminen traumatisoidaan jo alkuunsa repäisemällä pois äidiltään.

Paljonko sinä muistat elämäsi 3 ensimmäisestä kk:sta?

Niinpä.

Sehän se on painajainen kun nii varhaiset traumat menevät suoraan kehoon. Vauva kokee hajoavansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on apua jonkunverran ollut saatavilla, harvemmin yökylään olen kuitenkaan lapsia saanut joten mitään kovin kummallista ei olla päästy tekemään. Itse ihmettelen oman äitini suhtautumista lapsenlapsiin myös sillä saattaa pyytää lapsia käymään (pari tuntia riittää vallan mainiosti hänelle) muttei kuitenkaan halua tehdä heidän kanssaan yhtään mitään! Antaa lasten katsoa vain tv:tä tai pelata. Lapset jo pieniä koululaisia. Minkäänlaisia rajoja ei ole. Kyselee heiltä kuulumisia ja ihmettelee miseivät vastaa (koska katsovat sitä tv:tä).

Kuulostaa tutulle. Aika lailla tunteetonta on minunkin äitini suhtautuminen lapsenlapsiin. Aivan kuin niistäkin olisi pakko huolehtia, vaikka ei mitenkään ole! Lastenlapsista saisi iloita ja nauttia ajasta heidän kanssaan, mutta ainakaan omalla kohdallani vanhempani eivät tällaiseen kykene.

Lapset on nyt erilaisia, kännykän ja viihdetarjonnan kasvatteja.  Nenäkkäästi katsovat kaikkia iäkkäämpiä ylimielisesti,  eivätkä peittele huonoa kasvatustaan.   Ei oikein nautittavaa seuraa.  Siperia opettakoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on maasta, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Kun esikoinen syntyi, muutti anoppi meille asumaan. Siis ilmestyi matkalaukkuineen Kiinasta kotiimme, kun olin synnärillä ja asui meillä sen jälkeen 3 kk ajan. Minä en saanut edes hoitaa vauvaa, anoppi toi lapsen syömään, mutta muuten minut eristettiin kokonaan lapsenhoidosta. Se on kiinalainen tapa eikä mikään muu olisi kelvannut tuolle vähän yli 50v ikäiselle tohtorille, joka otti töistä vapaata ollakseen avuksi.

En suosittele tätä kokemusta kenellekään, mutta jos joku oikeasti haluaa elää kulttuurinmukaisesti, niin miksipä ei. Minä pidän mieluummin tämän länsimaisen naisen vapauden.

Järkyttävä trauma lapselle, olen aina ajatellut tuosta kiinalaisesta tavasta niin. Jokainen ihminen traumatisoidaan jo alkuunsa repäisemällä pois äidiltään.

Paljonko sinä muistat elämäsi 3 ensimmäisestä kk:sta?

Niinpä.

Sehän se on painajainen kun nii varhaiset traumat menevät suoraan kehoon. Vauva kokee hajoavansa.

Annihilaatiokauhu on sen nimi. Miksi kiinalaisessa kulttuurissa se tehdään tahallaan kaikille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei kukaan isovanhempi, joka on "oman osansa tehnyt" ikinä vastaa rehellisesti siihen, mistä tällainen ilkeys ja katkeruus omaa lasta kohtaan johtuu? Vielä kun eivät edes ole mitään osaansa tehneet. Aikaisemmin 80-90-luvuilla lapset oli hyvin paljon omillaan ja pihoilla tai sitten mummoilla hoidossa. Omasta lapsuudesta ne muista arkisin juuri nähneeni edes vanhempiani. Viikonloppuisin nukkuivat ja tekivät omia juttujaan ja lauantai-ilta oli pyhitetty kännille. Tiedän että näin on ollut monella. 

Sama minulla. En muista koskaan, että vanhempani olisivat varsinaisesti uurastaneet minun elämäni eteen. Itsekseni sain pärjätä, ruokaa tein aina veljille ja pihalla kukuin myöhään yöhön. Kesälomat vietin mummoilla, molemmilla vuorotellen. 17-vuotiaana jo muutin omilleni ja opastukseksi sain isäni sanat "maitojunalla on sitten turha takaisin tulla".

Todella kylmää ja tunteetonta. Onneksi ainakin omalla kohdallani tämä lasten ja lastenlasten väheksymisen kierre päättyy tähän.

Sama minulla. Menin itse kouluun ja hoidin kouluhommat, koska minulle ilmoitettiin että vanhemmat on jo omat koulunsa käyneet joten apua ei heru. Koulusta menin aina suoraan kavereille tai leikin pihalla, kunnes sitten tulin illalla kotiin ja menin nukkumaan. Meillä ei arkisin tarjottu lämmintä ruokaa, koska koulusta saa ruokaa. Viikonloput olin aina tädin luona, samoin kesälomat siihen asti kunnes täytin 12. Sitten aloin tehdä töitä aina kesälomat niin paljon kun lain mukaan sai tehdä töitä. Tienesteistä en kuitenkaan hyötynyt mitenkään koska kaikki rahat piti käyttää perusasioihin kuten shampoo ja vaatteet.

Huoh, tällainen pahoinvointi loppuu minuun ja omille lapsilleni on tarjolla lämpimän aterian lisäksi rakkautta ja turvaa. Myös lapsenlapsille. 

N33

No, tämä on karu tarina. Tottakai minä tarjoon suojaa ja turvaa, jos sattui niin, että mun lapsista joku olis huono vanhempi. Ei kai kukaan normaali ihninen jättäisi lapsenlapsiaan pulaan.

Eri juttu on nää oikeesti pöpit ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on maasta, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Kun esikoinen syntyi, muutti anoppi meille asumaan. Siis ilmestyi matkalaukkuineen Kiinasta kotiimme, kun olin synnärillä ja asui meillä sen jälkeen 3 kk ajan. Minä en saanut edes hoitaa vauvaa, anoppi toi lapsen syömään, mutta muuten minut eristettiin kokonaan lapsenhoidosta. Se on kiinalainen tapa eikä mikään muu olisi kelvannut tuolle vähän yli 50v ikäiselle tohtorille, joka otti töistä vapaata ollakseen avuksi.

En suosittele tätä kokemusta kenellekään, mutta jos joku oikeasti haluaa elää kulttuurinmukaisesti, niin miksipä ei. Minä pidän mieluummin tämän länsimaisen naisen vapauden.

Lattoiko myös kanasoppaa? Tarkoitus lienee, että äiti saa kunnolla toipua synnytyksestä eikä tule komplikaatioita. Varmasti vielä hyödyllisempää maatalouden piirissä eläville, kun raskaat työt odottelevat tekijäänsä.

Minä dotan, että bonuslapsille tulee lapsia, minä haluan päästä hoitamaan ja auttamaan, vaikka omakin vielä on kouluikäinen.

Tuntuu, että nämä "omani olen jo hoitant" isovanhemmat ovat niitä, jotka ovat lähettäneet lapsensa koko kesäksi isovanhemmille.

Itselläni on 3 lastenlasta, yksi täysikäinen, yksi teini ja yksi alakouluikäinen. Olen kaikkia hoitanut jonkin verran, kun olivat pieniä, niin täytyy sanoa, että olin vkonlopun jälkeen aivan kuitti.

Lapsena jouduin hoitamaan paljon sisaruksiani jotka olivat 8-10 vuotta nuorempia.

Lisäksi n. 11 vuotiaasta hoidin lähes yksin koko perheen kauppaostokset, äitini oli kroonisesti sairas. Omat kaksi lastani hoidin itse, toki olivat päivähoidossa, koska kävin töissä. Miehestäni ei juuri ollut apua. Lapseni olivat täysikäisiä kun mieheni sairastui, toimin omaishoitajana siihen saakka kunnes hän kuoli. Tänä aikana eka lapsenlapsi kävi pienenä välillä viikonloppuja hoidossa. Nyt näitä nuorempia olen silloin tällöin hoitanut, kesäisin ovat viikon vierailuilla sekä joitain viikonloppuja. Ihania lapsia kaikki, mutta missään nimessä en oikein enempää jaksaisi. Olen myös sitä mieltä, että jo alkaa olla ihka oman

elämän aika. Toki välillä soitellaan ja päiväkyläilyt ovat kivoja.

Mielestäni nyt vähän liikaa syyllistetään isovanhempia. Ihmisillä saattaa olla sellaisia vaivojakin jotka aiheuttavat uupumusta, itselläni esim. fibromyalgia, joka välillä oireilee äärettömänä väsymyksenä. En itsekään nuorempana käsittänyt miten ikä voi vaikuttaa niinkin paljon. Vielä lisäisin sen vastuun minkä voi kokea aivan eri lailla kuin omiensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ja sisarukseni hoisi naapurissa asuva mummoni. Äiti palasi töihin 3kk äitiysloman jälkeen. Silti on sanonut, että on omat lapsensa jo hoitanut ja tällä verukkeella ei ole muakaan auttanut.

Mulla sama kokemus. Huomautin jopa kerran, että aika paljon me oltiin mummolla, mutta äiti muistaa asiat eri tavalla.

Meillä äiti kyllä auttaa jos on ihan pakko, eli esim kun olen lähtenyt synnärille nuorimpien vuoksi, on äitini vahtinut vanhempia lapsia meillä. Mielestäni tämä on ok, kun ei miehen kanssa kaivata järjettömästi kahden keskeistä aikaa.

Eli oman kokemuksen mukaan kyseessä ei ole todellakaan ylisukupolvinen trauma, vaan yhden sukupolven änkyröinti.

Kyseessä sukupolvi 50- ja 60-luvuilla syntyneet?

Maalitolpat siirtyvät jatkuvasti itsekkäillä av-mammoilla. Aikaisemmin haukuitte suuriin ikäluokkiin kuuluvia isovanhempia, nyt olette siirtyneet 50-60-luvuilla syntyneisiin. Ettekö tajua olevanne jonain päivänä itsekin isovanhmepia? Silloin teidän sukupolveanne haukutaan kun ette hoida lastenlapsia. Teitä verrataan omiin vanhempiinne, jotka hoitivat lastenlapsia jatkuvasti.

Tai sitten lapsemme aidosti pohtivat miten ihmeessä jaksoimme ja kiittelevät onneaan siitä, että suhtaudumme aikuisiin lapsiimme eri tavalla. Kyllähän meidän lapsemme jo saavat näyttää tunteitaan ym, mikä oli aikaisemmin isossa osassa perheitä kiellettyä. Usein kun omille lapsille toivotaan parempaa elämää, kuin itselle.

Minulla oli jo hieman iäkkäämpi äiti, kun sain esikoiseni. Niinpä en koskaan pyytänyt häntä hoitamaan lapsiani. Kävimme kylässä ja hän kävi meillä kylässä. Siten hän sai luoda suhteen lapsiin, mutta hänen ei tarvinnut heitä hoitaa. Lapsilla on hyvä muisto isoäidistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on maasta, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Kun esikoinen syntyi, muutti anoppi meille asumaan. Siis ilmestyi matkalaukkuineen Kiinasta kotiimme, kun olin synnärillä ja asui meillä sen jälkeen 3 kk ajan. Minä en saanut edes hoitaa vauvaa, anoppi toi lapsen syömään, mutta muuten minut eristettiin kokonaan lapsenhoidosta. Se on kiinalainen tapa eikä mikään muu olisi kelvannut tuolle vähän yli 50v ikäiselle tohtorille, joka otti töistä vapaata ollakseen avuksi.

En suosittele tätä kokemusta kenellekään, mutta jos joku oikeasti haluaa elää kulttuurinmukaisesti, niin miksipä ei. Minä pidän mieluummin tämän länsimaisen naisen vapauden.

Lattoiko myös kanasoppaa? Tarkoitus lienee, että äiti saa kunnolla toipua synnytyksestä eikä tule komplikaatioita. Varmasti vielä hyödyllisempää maatalouden piirissä eläville, kun raskaat työt odottelevat tekijäänsä.

Isovanhemmat myös hoitavat lapsia hyvin paljon. Siis jopa niin, että isä ja äiti saattavat olla 9 tunnin päässä töissä ja tulla kotiin vain sen kerran tai max kaksi vuodessa (kiinalainen uusi vuosi ja lyhtyjuhla) - ehkä siinä on myös oli tarve luoda hyvin vahva side siihen isoäitiin.

Ja yhden lapsen politiikan maassa (nykyään kahden) niillä isovanhemmilla ei todellakaan ole liikaa lapsenlapsia, ja toisaalta pojat, miniät ja pojanpojat ovat ne jotka ovat myös velvoitettuja huolehtimaan miehen ikääntyvistä vanhemmista, halusivat tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Minut ja sisarukseni hoisi naapurissa asuva mummoni. Äiti palasi töihin 3kk äitiysloman jälkeen. Silti on sanonut, että on omat lapsensa jo hoitanut ja tällä verukkeella ei ole muakaan auttanut.

Ei siis tykännyt hoitaa omiaan eikä ole ihme että ei tykkää hoitaa lapsenlapsiaan. Mitä ihmettä odotit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli pikkulapsivaiheessa jopa kuusi isovanhemman rooliin sopivaa perhepiirissä (toinen pariskunta erosi ja otti uudet puolisot). Kaikki ihan voimissaan, asuivat melko lähellä, vain yhdellä ei ajokorttia... Vain yksi heistä oli oikeasti kunnolla apuna läsnä, mutta me ei tietenkään haluttu häntä kuormittaa hirveästi. Pyydettiin apua vain silloin,  kun oli pakko. Ihmettelin, että eikö tätä "työlästä lastenhoitonakkia" olisi voinut jakaa näiden aikuisten välillä.Kolmella heistä alkoi jossain vaiheessa tosiaan olla jo aika monta lastenlasta, mutta voihan heitäkin ottaa muutamia kerralla serkkutapaamiseen (ei ollut mitään vaikeita adhd-tapauksia kukaan heistä). Mutta ei, niin ei.  Ruikuttaa ja vaatia ei voi, mutta omat ratkaisunsa voi vetää ja viettää itse hyvin vapautuneen keski-iän ilman vanhustenhoitonakkia. 

Miksi heidän olisi pitänyt hoitaa se työläs homma teidän kanssanne? Lastenhoito kuuluu lasten vanhemmille.  Jos isovanhemmat haluavat olla lastenlasten elämässä, he voivat sitä olla, mutta omilla ehdoillaan, eikä minään palkattomina apureina. 

Isovanhemmat ovat vanhempien vanhempia. Joten tuosta sinun kirjoittamastasi ei oikeastaan ole pitkä matka siihen, että miksi hoitaa lapset, he voivat sitä tehdä mutta omilla ehdoillaan, ei minään palkattomana apureina. Pitäisiköhän lapselta periä hoitokulutkin kun kasvaa aikuiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?

Suomi on lapsivihamielinen maa. Ja sen kyllä huomaa...

m48

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini (synt -48) selkeästi suorittaa isovanhemmuuttaan. Ne pakolliset synttäri- ja joulumuistamiset hoitaa rimaa hipoen. Hän teki minulle selväksi jo ensimmäisen lapsenlapsensa ensivuosina, että apua on turha odottaa. Näillä mennään. En ole saanut kotoani normaalia tasapainoista lapsuutta, itsetunto murskattiin lapsena, perintöäkään ei tule, joten aikalailla miinukselta olen tähän elämään ponnistellut. Paikkailen näitä haavoja niin, että omat lapseni ovat elämässäni tärkeimmät. Hoidan omaa avioliittoani, jotta juurensa säilyvät. Otan ilolla vastaan aikanaan omat lapsenlapseni. Heitä hoitamalla, rakastan omia lapsiani ja sitä kautta omia haavojani.

40 luvun jälkeisissä ikäpolvissa on paljon narsisteja ja tunnevammaisia, johtuen sota-ajan kurjuufesta. Itselläkin meni aika kauan ennenkuin tämän lapsuuden perheestäni ymmärsin. Lapsenlapset eivät kuinnosta ja heidät on myös haukuttu lyttyyn. Mutta sitä saa, mitä tilaa. Ei voisi vähempää kiinnostaa, olla esim.vanhuudenajan seuraneiti näille tunnevammaisille.

Olen 60-luvun lapsi ja äitini kertoi, että kun olin ihan pieni, isovanhemmat asuivat meillä.jonkin aikaa. Mutta se saattoi johtua monesta syystä. Asuivat samassa kaksiossa. Ihan suomalaisia olemme. Ja koska vanhempani kävivät töissä, minua hoitivat toisinaan myös naapurit. Lomilla olin milloin jonkun tädin luona hoidossa, milloin maaseudun mummolassa.

Luulen, että se yksin pärjäämisen ihanne on voinut tulla myöhemminkin. Kun vanha sukupolvi joutui asumaan tiiviisti ja kaupungeissa oli asunnoissa alivuokralaisiakin, alettiin kaivata omaa rauhaa. Se on sitten johtanut toiseen ääripäähän.

Kun nuorena äitinä kerran valitin äidilleni, että pelkään, etten jaksa, hän sanoi, miksi et jaksaisi, ainahan äidit ovat jaksaneet. Se ei silloin kuulostanut kovin lohduttavalta. Mutta tuota "minä olen oman osani tehnyt", sitä hän ei koskaan sanonut. Hän yritti auttaa sen verran kuin katsoi järkeväksi.

Näissä keskusteluissa aina ärsyttää se kun saatetaan puhua ihan eri asioista nimittäin määrällisesti. Toiset harmittelee ku isovanhemmat ei hoida ikinä( ja saattais toivoa että sais apua edes 2 kertaa vuodessa). Mut sit toiset tajuaa tän et apua tarvittais viikoittain johon onkin ihan oikeutettua kommentoida et ei jaksa ja hoitakaa ite. Mut pitäis tarkemmin kertoa näitä et miten usein...

Luulen et monet ajattelee et ite kyl hoidan sit vanhana omien lastenlapsia mut sit monet huomaakin miten ihanaa ku ei tarvi eivätkä jaksakaan hoitaa jos ei oo pakko. Ja harvat kehtaa pyytää apua liian usein jos ei sitä ikinä itsestään tarjota.

Ite oon ainakin sikaväsynyt mut ei kukaan tarjoa apua nii en sitä viitti pyytää kuin ihan pakollisiin eli kerran vuoteen. Enkä korona-aikaan sitäkään.

Ja sit viel se että nyt valitellaan et 65v jo liian vanha ei niiden tarvi ikinä hoitaa vaik eläkkeellä jo ovatkin. Herranjumala me ollaan 65v vielä työelämässä. Sillon en varmasti itekään jaksais auttaa töiden ohessa et se vähä tulevaisuudessa pelottaakin miten sitä ikinä jaksaa auttaa omia lapsiaan ku työelämä muuttuu koko ajan vaativammaksi.

Olen omani jo hoitanut = olen kerran jo mokannut.

Tunnen näitä isovanhempia, jotka pitävät henkistä välimatkaa lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa. Ja he ovat omassa vanhemmuudessaan heikosti pärjänneitä ja oman mielenterveytensä kanssa kamppailevia henkilöitä. Heillä on myös taipumus heittäytyä hyvin riippuvaisiksi hyvin nuorina heti kun vähänkään tulee fyysistä vaivaa. Se tunne selviytymisestä puuttuu ja oma mielenterveys pahentaa kaikki haasteet ylivoimaisiksi.

Meillä vaimon isä (pappa) on hoitanut lapsiamme lukuisia kertoja. En ole koskaan laskenut määrää, mutta hyvin usein. Isovanhemmat ovat siis eronneet. Anoppi on hoitanut ehkä pari kertaa. Eikä siis ikinä koskaan yön yli. Omat vanhempani ovat jo edesmenneet.

Usein **tuttaa se sukupuolittunut käsitys erityisesti naisten taholta. Aina oletetaan, että nainen (mummo) on se paras hoitaja -koska nainen. Meillä näin ei ollut. Anoppi ei sinänsä ole ilkeä, mutta joka kerta on ollut jokin "este" tai vaiva, että ei ole voinut ottaa lapsia luokseen. Lisäksi anoppi nappailee alkoa varsin usein, tosin sellaista tissuttelua, mutta useita kertoja viikossa.

Appiukolle riitti soitto lyhyellä varoitusajalla ja pian jo kurvasi pihaamme. Hän hoiti lapset omalla tavallaan. Hoito ei varmasti mennyt oppikirjojen mukaan, mutta lapsilla oli aina ollut hauskaa ja tekemistä oli riittänyt. Esim. ruokavalio oli usein paistettua makkaraa ja ruoka-ajatkin oli vähän niin ja näin. Mutta mitä siitä -lapset ainakin tykkäsivät, eikä ollut nälkä.

Usein ärsyttää se oletus, että vanhempi mies olisi tumpelo lasten kanssa. Kyllä takuulla osaa, mutta tekee vain asiat omalla tavallaan. Mutta jos ei tee oppikirjojen mukaan, niin sitten haukutaan, että ei osaa hoitaa. Ja tietysti se sukupuoli. Jos on mies, niin kuuluu aina alempaan kastiin.

m56, lapset jo isoja

Paljon näkee rajattomuutta vaatimuksissa isovanhemmille ja toisaalta myös ihan heitteillejättöä isovanhempien puolelta. Muistan, kun jokin aika sitten eräs bloggaaja valitti, miten rankkaa on elää ilman tukiverkostoa - paitsi että lapset olivat olleet jo parin kuukauden iästä alkaen säännöllisesti mummolassa yökylässä... meillä ei isovanhemmat halunneet tulla avuksi edes kuin menin synnyttämään, joten voisin sanoa, että ei ole tukiverkostoa, mutta en tuohon bloggaajaan kyllä voinut samaistua _yhtään_. Liika on liikaa ja vastuu lapsista on omilla vanhemmilla, mutta en tuollaista välinpitämättömyyttäkään ymmärrä.

Onkin mielenkiintoista, miksi omat vanhempani hoidattivat meidät omilla vanhemmillaan, mutta itse eivät auta. Miehen vanhemmat auttavat vain miehen siskoa tai siis käytännössä hoitavat hänen lapsensa lähes täysin. Jotenkin sairaita kuvioita nämä.