"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".

Vierailija kirjoitti:

Miksei kukaan isovanhempi, joka on "oman osansa tehnyt" ikinä vastaa rehellisesti siihen, mistä tällainen ilkeys ja katkeruus omaa lasta kohtaan johtuu? Vielä kun eivät edes ole mitään osaansa tehneet. Aikaisemmin 80-90-luvuilla lapset oli hyvin paljon omillaan ja pihoilla tai sitten mummoilla hoidossa. Omasta lapsuudesta ne muista arkisin juuri nähneeni edes vanhempiani. Viikonloppuisin nukkuivat ja tekivät omia juttujaan ja lauantai-ilta oli pyhitetty kännille. Tiedän että näin on ollut monella. 

Sama minulla. En muista koskaan, että vanhempani olisivat varsinaisesti uurastaneet minun elämäni eteen. Itsekseni sain pärjätä, ruokaa tein aina veljille ja pihalla kukuin myöhään yöhön. Kesälomat vietin mummoilla, molemmilla vuorotellen. 17-vuotiaana jo muutin omilleni ja opastukseksi sain isäni sanat "maitojunalla on sitten turha takaisin tulla".

Todella kylmää ja tunteetonta. Onneksi ainakin omalla kohdallani tämä lasten ja lastenlasten väheksymisen kierre päättyy tähän.

Vierailija kirjoitti:

Olen isovanhempi ja lapseni muutti ulkomaille. Kun he saivat lapsia, minä muutin perässä, jotta voin olla lapseni ja lastenlasten tukena. Perheeni on minulle kaikki kaikessa. Rakastan lastani ja hänen perhettään. On ilo olla osana arkea ja jakaa iloja ja suruja. Kaikille on helpompaa kun autetaan ja tehdään yhdessä. Nautin mummon roolista kovasti. 

Lapseni kerran sanoi ettei hän voi uskoa miten onnekas on, kun voi luottaa siihen että jos ei hän jaksa niin minä kannattelen ja että monella hänen kavereillaan ei ole edes murto osaa siitä tuesta mitä hänellä on. Se tekee minut surulliseksi, että on kokonainen sukupolvi lapsia, joiden äidit ovat hylänneet. Varsinkin äidit tarvitsevat äidiksi tulon yhteydessä oman äitinsä hoivaa ja tukea. En voisi kuvitellakkaan, että olisin moisessa elämänmuutoksessa jättänyt lapseni selviämään yksin.

Kuulostaa ihanalta! Maailmassa olisi varmasti vähemmän huolia, kun tuollaisia äitejä ja mummoja riittäisi kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli pikkulapsivaiheessa jopa kuusi isovanhemman rooliin sopivaa perhepiirissä (toinen pariskunta erosi ja otti uudet puolisot). Kaikki ihan voimissaan, asuivat melko lähellä, vain yhdellä ei ajokorttia... Vain yksi heistä oli oikeasti kunnolla apuna läsnä, mutta me ei tietenkään haluttu häntä kuormittaa hirveästi. Pyydettiin apua vain silloin,  kun oli pakko. Ihmettelin, että eikö tätä "työlästä lastenhoitonakkia" olisi voinut jakaa näiden aikuisten välillä.Kolmella heistä alkoi jossain vaiheessa tosiaan olla jo aika monta lastenlasta, mutta voihan heitäkin ottaa muutamia kerralla serkkutapaamiseen (ei ollut mitään vaikeita adhd-tapauksia kukaan heistä). Mutta ei, niin ei.  Ruikuttaa ja vaatia ei voi, mutta omat ratkaisunsa voi vetää ja viettää itse hyvin vapautuneen keski-iän ilman vanhustenhoitonakkia. 

Miksi heidän olisi pitänyt hoitaa se työläs homma teidän kanssanne? Lastenhoito kuuluu lasten vanhemmille.  Jos isovanhemmat haluavat olla lastenlasten elämässä, he voivat sitä olla, mutta omilla ehdoillaan, eikä minään palkattomina apureina. 

Monessa kulttuurissa kaikki auttavat toisiaan, kukaan ei jää yksin ja uuvuksiin ja kaikki ns voittavat. Myös ne isovanhemmat.

On todella, todella kolkkoa, miten täälläkin paljon sysätään vanhemmat yksin, koska lastenlapset ovat vain "taakka" isovanhemmille. Mutta tätä asiaa ja sen sukupolvista kiertoahan minä lähdinkin ihmettelemään.

Tietenkin pienet lapset ovat taakka vanhemmille ihmisille. Sillä ei ole mitään tekemistä välittämisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Ymmärrän toki, että tämä järjestely ei ole paras mahdollinen ehdotus.

Itse siis ajattelen asian niin, että kaikki auttavat toisiaan ja kaikki hyötyvät tästä systeemistä. En tarkoita, että isovanhemmuudesta tulisi työtä vaan että se olisi nautinto olla lastenlasten elämässä.

Isovanhempien pitää siis olla käytettävissä ja ilman napinoita, sillä lapsenlapset ovat ilo, joten eihän heidän kanssaan oleminen voi väsyttää. Miksi vanhemmat sitten tarvitsevat apukäsiä, jos lasten kanssa olo ei ole raskasta?

Ei, kyllä meilläkin Mama sanoo hyvinkin selvästi, jos häntä ei saa nyt häiritä:D Vanhemmat nauttivat mummon avusta, mummo nauttii siitä, kun lapset auttavat häntä ja lapsenlapset täydentävät elämää. Myös mummo saa apua ja omaa aikaa tässä, okei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsenlapsia, mutta sukulaiset ja tuttavat kenellä heitä on ovat kyllä aktiivisesti mukana lastenlasten elämässä. Otetaan hoitoon mahdollisuuksien mukaan, kuskataan harrastuksiin ym. Tietysti vanhempien ehdoilla.

Tai siis niin he sulle kertovat, todellisuus voi olla kokonaan toinen ns. kiiltokuvaisovanhemmuus.

Minä näen tämän ihan elävässä elämässä. Ei ole minkään kertomusten pohjalta.

Päinvastoin, veljeni pojan vaimo kertoi vuolaasti miten appivanhemmat ovat suuresti tukena jokapäiväisessä elämässä. Näen myös miten naapurit kuiskailee lapsenlapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli pikkulapsivaiheessa jopa kuusi isovanhemman rooliin sopivaa perhepiirissä (toinen pariskunta erosi ja otti uudet puolisot). Kaikki ihan voimissaan, asuivat melko lähellä, vain yhdellä ei ajokorttia... Vain yksi heistä oli oikeasti kunnolla apuna läsnä, mutta me ei tietenkään haluttu häntä kuormittaa hirveästi. Pyydettiin apua vain silloin,  kun oli pakko. Ihmettelin, että eikö tätä "työlästä lastenhoitonakkia" olisi voinut jakaa näiden aikuisten välillä.Kolmella heistä alkoi jossain vaiheessa tosiaan olla jo aika monta lastenlasta, mutta voihan heitäkin ottaa muutamia kerralla serkkutapaamiseen (ei ollut mitään vaikeita adhd-tapauksia kukaan heistä). Mutta ei, niin ei.  Ruikuttaa ja vaatia ei voi, mutta omat ratkaisunsa voi vetää ja viettää itse hyvin vapautuneen keski-iän ilman vanhustenhoitonakkia. 

Miksi heidän olisi pitänyt hoitaa se työläs homma teidän kanssanne? Lastenhoito kuuluu lasten vanhemmille.  Jos isovanhemmat haluavat olla lastenlasten elämässä, he voivat sitä olla, mutta omilla ehdoillaan, eikä minään palkattomina apureina. 

Monessa kulttuurissa kaikki auttavat toisiaan, kukaan ei jää yksin ja uuvuksiin ja kaikki ns voittavat. Myös ne isovanhemmat.

On todella, todella kolkkoa, miten täälläkin paljon sysätään vanhemmat yksin, koska lastenlapset ovat vain "taakka" isovanhemmille. Mutta tätä asiaa ja sen sukupolvista kiertoahan minä lähdinkin ihmettelemään.

Tietenkin pienet lapset ovat taakka vanhemmille ihmisille. Sillä ei ole mitään tekemistä välittämisen kanssa. 

Siis tietenkin lastenlapset ovat taakka vanhemmille ihmisille? Meillä elää vielä isomummokin, 90v, ja nauttii kun saa olla lastenlasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei kukaan isovanhempi, joka on "oman osansa tehnyt" ikinä vastaa rehellisesti siihen, mistä tällainen ilkeys ja katkeruus omaa lasta kohtaan johtuu? Vielä kun eivät edes ole mitään osaansa tehneet. Aikaisemmin 80-90-luvuilla lapset oli hyvin paljon omillaan ja pihoilla tai sitten mummoilla hoidossa. Omasta lapsuudesta ne muista arkisin juuri nähneeni edes vanhempiani. Viikonloppuisin nukkuivat ja tekivät omia juttujaan ja lauantai-ilta oli pyhitetty kännille. Tiedän että näin on ollut monella. 

Sama minulla. En muista koskaan, että vanhempani olisivat varsinaisesti uurastaneet minun elämäni eteen. Itsekseni sain pärjätä, ruokaa tein aina veljille ja pihalla kukuin myöhään yöhön. Kesälomat vietin mummoilla, molemmilla vuorotellen. 17-vuotiaana jo muutin omilleni ja opastukseksi sain isäni sanat "maitojunalla on sitten turha takaisin tulla".

Todella kylmää ja tunteetonta. Onneksi ainakin omalla kohdallani tämä lasten ja lastenlasten väheksymisen kierre päättyy tähän.

Sama minulla. Menin itse kouluun ja hoidin kouluhommat, koska minulle ilmoitettiin että vanhemmat on jo omat koulunsa käyneet joten apua ei heru. Koulusta menin aina suoraan kavereille tai leikin pihalla, kunnes sitten tulin illalla kotiin ja menin nukkumaan. Meillä ei arkisin tarjottu lämmintä ruokaa, koska koulusta saa ruokaa. Viikonloput olin aina tädin luona, samoin kesälomat siihen asti kunnes täytin 12. Sitten aloin tehdä töitä aina kesälomat niin paljon kun lain mukaan sai tehdä töitä. Tienesteistä en kuitenkaan hyötynyt mitenkään koska kaikki rahat piti käyttää perusasioihin kuten shampoo ja vaatteet.

Huoh, tällainen pahoinvointi loppuu minuun ja omille lapsilleni on tarjolla lämpimän aterian lisäksi rakkautta ja turvaa. Myös lapsenlapsille. 

N33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Ymmärrän toki, että tämä järjestely ei ole paras mahdollinen ehdotus.

Itse siis ajattelen asian niin, että kaikki auttavat toisiaan ja kaikki hyötyvät tästä systeemistä. En tarkoita, että isovanhemmuudesta tulisi työtä vaan että se olisi nautinto olla lastenlasten elämässä.

Isovanhempien pitää siis olla käytettävissä ja ilman napinoita, sillä lapsenlapset ovat ilo, joten eihän heidän kanssaan oleminen voi väsyttää. Miksi vanhemmat sitten tarvitsevat apukäsiä, jos lasten kanssa olo ei ole raskasta?

Ei, kyllä meilläkin Mama sanoo hyvinkin selvästi, jos häntä ei saa nyt häiritä:D Vanhemmat nauttivat mummon avusta, mummo nauttii siitä, kun lapset auttavat häntä ja lapsenlapset täydentävät elämää. Myös mummo saa apua ja omaa aikaa tässä, okei.

Epäilen, että ei toimisi täällä, koska sekä nuorilla perheillä että vanhemmilla ihmisillä on tarve suureen määrään omaa yksityisyyttä. Emme ole Suomessa mitään "Serranon perhe" tyyppisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HSEn adonis kirjoitti:

Jos näkee lapsen saamisen (joka muuten on etuoikeus) noin suurena työnä, niin ehkä olisi kannattanut jättää tekemättä.

Siis puuttuuko empatiakyky mahdollisesti myös? Tottakai pienen lapsen vanhempi saa olla väsynyt ja uuvuksissa ja saa sen sanoa. Me muut voisimme ennemmin auttaa kuin syyllistää vanhempia.

Mutta tuokin oli perisuomalainen (ainakin perivauvapalstalainen) kommentti. Jos äiti on väsynyt niin heti syytetään lapsien tekemisestä. Uskomaton kulttuuri.

Itse en todellakaan aio käyttää voimiani ja vapaa-aikaani jonkun muun muksujen hoitamiseen. Olen täysin tietoisesti jättänyt lapset tekemättä, koska en halua tuollaista sisältöä elämääni. Joten kyllä, minusta on aivan oikein, että lapset hankkinut myös hoitaa ne itse. 

Jos ihminen on uupunut jostain muusta syystä, niin oletko valmis auttamaan silloin?

Kaikissa elämäntilanteissa ihminen saattaa väsyä ja joutua toimimaan voimavarojensa äärirajoilla. Silloin on vain inhimillistä joustaa ja auttaa. Mutta ymmärrän kyllä, että pääsääntöisesti haluat pitää periaatteistasi kiinni ja sinulla toki on niihin oikeus.

Jos uupumus ei suoraan johdu henkilön itse tekemistä ratkaisuista, on asia eri. Mutta tässäkään tapauksessa en hoitaisi muiden lapsia, koska olen täysin tietoisesti, omalla päätökselläni jättänyt tuon osa-alueen pois elämästäni. 

Miksi olet vauvapalstalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kyllä lastenlapsia silloin tällöin - 5-6 kertaa vuodessa - muutaman päivän vanhempien työmatkan ajan. Mutta kun poikani halusi ostaa minua varten asunnon lasten koulun vierestä ja halusi minun hakevan töitä samalta alueelta, kieltäydyin kunniasta. Ajatuksena oli, että mummi huolehtisi lapsista koulupäivän jälkeen, mutta kun mummi raukka on vielä työelämässä ja hoitajan työ ei ole keveimmästä päästä.  

Ymmärrän toki, että tämä järjestely ei ole paras mahdollinen ehdotus.

Itse siis ajattelen asian niin, että kaikki auttavat toisiaan ja kaikki hyötyvät tästä systeemistä. En tarkoita, että isovanhemmuudesta tulisi työtä vaan että se olisi nautinto olla lastenlasten elämässä.

Isovanhempien pitää siis olla käytettävissä ja ilman napinoita, sillä lapsenlapset ovat ilo, joten eihän heidän kanssaan oleminen voi väsyttää. Miksi vanhemmat sitten tarvitsevat apukäsiä, jos lasten kanssa olo ei ole raskasta?

Ei, kyllä meilläkin Mama sanoo hyvinkin selvästi, jos häntä ei saa nyt häiritä:D Vanhemmat nauttivat mummon avusta, mummo nauttii siitä, kun lapset auttavat häntä ja lapsenlapset täydentävät elämää. Myös mummo saa apua ja omaa aikaa tässä, okei.

Epäilen, että ei toimisi täällä, koska sekä nuorilla perheillä että vanhemmilla ihmisillä on tarve suureen määrään omaa yksityisyyttä. Emme ole Suomessa mitään "Serranon perhe" tyyppisiä ihmisiä.

Me asumme Suomessa ja toimii, joten varmasti moni muukin suomalainen nauttisi tästä vaihtoehdosta. Eivät tietenkään kaikki. Eikä se varsinaisesti ollut tämän ketjun pointti.

Tulin 50-vuotiaana mummoksi! Elikkä työelämässä vielä 15 vuotta. Työni on varsin raskasta ja tarvitsen siitä toipumiseen kyllä täysin viikonloput, sillon myös huollan oman kotini elikkä siivoan, pesen pyykit jne. Olen valmis hoitamaan lapsenlastani lomilla, mutta he asuvat kauempana, eikä nuorella parilla ole autoa! Ei. myöskään minulla. Siksi "hoitamiset" ovat jääneet tosi vähiin. Tilanne olisi aivan eri, jos asuttaisiin samalla paikkakunnalla. Se on totta, että minun lapsiani minun vanhemmat eivät ole hoitaneet, tuki oli taloudellista ja siitä kovin kiitollinen. En olisi edes halunnut tai tarvinnutkaan äitini apua. Meillä on hyvin erilaiset kasvatukseen liittyvät näkemykset, olisi syntynyt vain aivan turhaa riitaa. Anoppi oli iäkkäämpi ja ilmoitti kyllä, että ei ole käytettävissä, eikä sekään ollut huono asia ollenkaan. En olisi jättänyt hänen hoiviinsa kissaakaan! Koen tuollaisen ap. kuvaamaan sukukeskeisyyden varsin ahdistavana asiana.  Suomessa nuoret aikuiset ovat itsenäisempiä, mamma ei hyysää lapsiaan yli 30-vuotiaaksi ja vanhemmilta ei Suomessa myöskään ole tarvetta hyväksyttää päätöksiään! Tunnen erään suomalaisen naisen, jolla oli italialainen mies. Miehen piti kysyä kaikkeen hyväksyntä vanhemmiltaan. Liittyi se sitten jonkun esineen hankintaan (auto), työpaikkaan, opiskeluihin, asuinpaikkaan jne. Ihan kaikkeen! Eikä sekään riittänyt, piti vielä saada siunaus perheen papilta! Joo, ei ikinä!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli pikkulapsivaiheessa jopa kuusi isovanhemman rooliin sopivaa perhepiirissä (toinen pariskunta erosi ja otti uudet puolisot). Kaikki ihan voimissaan, asuivat melko lähellä, vain yhdellä ei ajokorttia... Vain yksi heistä oli oikeasti kunnolla apuna läsnä, mutta me ei tietenkään haluttu häntä kuormittaa hirveästi. Pyydettiin apua vain silloin,  kun oli pakko. Ihmettelin, että eikö tätä "työlästä lastenhoitonakkia" olisi voinut jakaa näiden aikuisten välillä.Kolmella heistä alkoi jossain vaiheessa tosiaan olla jo aika monta lastenlasta, mutta voihan heitäkin ottaa muutamia kerralla serkkutapaamiseen (ei ollut mitään vaikeita adhd-tapauksia kukaan heistä). Mutta ei, niin ei.  Ruikuttaa ja vaatia ei voi, mutta omat ratkaisunsa voi vetää ja viettää itse hyvin vapautuneen keski-iän ilman vanhustenhoitonakkia. 

Miksi heidän olisi pitänyt hoitaa se työläs homma teidän kanssanne? Lastenhoito kuuluu lasten vanhemmille.  Jos isovanhemmat haluavat olla lastenlasten elämässä, he voivat sitä olla, mutta omilla ehdoillaan, eikä minään palkattomina apureina. 

Monessa kulttuurissa kaikki auttavat toisiaan, kukaan ei jää yksin ja uuvuksiin ja kaikki ns voittavat. Myös ne isovanhemmat.

On todella, todella kolkkoa, miten täälläkin paljon sysätään vanhemmat yksin, koska lastenlapset ovat vain "taakka" isovanhemmille. Mutta tätä asiaa ja sen sukupolvista kiertoahan minä lähdinkin ihmettelemään.

Yhtä paljon minua kylmää se, miten moni täälläkin mesoaa sitä, että isovanhemmat (varsinkaan ne appi..) eivät ole perhettä ja heillä ei siis ole mitään sanomista mihinkään perhettä koskevaan. Eipä kai sitten ole mikään ihme, jos ne samat isovanhemmat ymmärtävät, ettei heitä tarvita osaksi sitä laajempaa perhettä, vaan se ainoa taka-ajatus on isovanhempien 'riistokäyttö' kun syystä tai toisesta halutaan lapset hoitoon.

Meillä siis hoidetaan ja avustetaan ylisukupolvisesti puolin ja toisin ja nuoremmat kunnioittavat vanhempia ja vanhemmat nuorempien autonomiaa, eivätkä päsmäröi joka yksityisasiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ja sisarukseni hoisi naapurissa asuva mummoni. Äiti palasi töihin 3kk äitiysloman jälkeen. Silti on sanonut, että on omat lapsensa jo hoitanut ja tällä verukkeella ei ole muakaan auttanut.

Mulla sama kokemus. Huomautin jopa kerran, että aika paljon me oltiin mummolla, mutta äiti muistaa asiat eri tavalla.

Meillä äiti kyllä auttaa jos on ihan pakko, eli esim kun olen lähtenyt synnärille nuorimpien vuoksi, on äitini vahtinut vanhempia lapsia meillä. Mielestäni tämä on ok, kun ei miehen kanssa kaivata järjettömästi kahden keskeistä aikaa.

Eli oman kokemuksen mukaan kyseessä ei ole todellakaan ylisukupolvinen trauma, vaan yhden sukupolven änkyröinti.

Kyseessä sukupolvi 50- ja 60-luvuilla syntyneet?

Maalitolpat siirtyvät jatkuvasti itsekkäillä av-mammoilla. Aikaisemmin haukuitte suuriin ikäluokkiin kuuluvia isovanhempia, nyt olette siirtyneet 50-60-luvuilla syntyneisiin. Ettekö tajua olevanne jonain päivänä itsekin isovanhmepia? Silloin teidän sukupolveanne haukutaan kun ette hoida lastenlapsia. Teitä verrataan omiin vanhempiinne, jotka hoitivat lastenlapsia jatkuvasti.

En tunnista tätä ongelmaa omalla kohdallani. Oma äitini on valmis uudelleenjärjestelemään työvuoronsa ja matkustamaan halki puolen Suomen jos minä tai sisarukseni tarvimme lasten kanssa apua. Isovanhempani olivat aikoinaan vahvasti mukana meidän lapsuudessamme, valmiina auttamaan meidän vanhempiamme kun tarvetta oli. Tämä on toki näkynyt hyvin lämpiminä väleinä myös isovanhempiin, molemmissa sukupolvissa. Ja tottakai itse autan vanhempiani ja isovanhempiani aina kun apua tarvitaan.

Olen pahoillasi puolestasi.

Mun isomamma eli 103 vuotiaaksi ja hoiti lapsenlastenlapsia ja lastenlapsia niin kauan kuin pystyi, melkein koko elämänsä. Hän vaati saada hoitaa lapsia, koska hänen oli saatava nuorta energiaa ympärilleen, muuten hän kuulemma vanhentuu ennen aikojaan. Ja hän siis todella hoiti lapsia, laulatti, luki ja leikki, eikä vain jättänyt nurkkinsa pärjäämän kuten ennenvanhaa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ap äitisi ei tykkää lapsista. Moni ihminen niitä tekee, vaikka ei sisimmässään halua. Ajattelevat sen kuuluvan normien mukaiseen elämään.

Musta tuntuu, että suurin osa ei tykkää lapsista. Miksi muuten meidän maassa on niin paljon yksineläviä ja/tai lapsettomia? Suomessa kun on yksilöllä (nykyään varsinkin) itsellä valta valita miten elämänsä elää, niin miksi valita perhe-elämää, jos ei siihen tunne mitään mielenkiintoa?

Ja ap äidilläsi on nyt tilaisuus elää lapsetonta elämää. Se varmastikin loukkaa sinua syvästi. Mutta toisaalta sinun on vaan hyväksyttävä, että äitisi haluaa elää nyt itselleen ja asioille jotka häntä kiinnostavat. Ja siihen ei valitettavasti sinun lapsesi kuulu.

Niin. Monet tykkää omista mutta ei välitä muiden tenavista. Niinku minä. Ei jaksa sitä huutoa, kitinää ym. Enää ku omat on isoja. No can do. En vaan kiinnostu muiden vauvoista. Hirvee homma

Voi hyvinkin olla.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on maasta, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä. Kun esikoinen syntyi, muutti anoppi meille asumaan. Siis ilmestyi matkalaukkuineen Kiinasta kotiimme, kun olin synnärillä ja asui meillä sen jälkeen 3 kk ajan. Minä en saanut edes hoitaa vauvaa, anoppi toi lapsen syömään, mutta muuten minut eristettiin kokonaan lapsenhoidosta. Se on kiinalainen tapa eikä mikään muu olisi kelvannut tuolle vähän yli 50v ikäiselle tohtorille, joka otti töistä vapaata ollakseen avuksi.

En suosittele tätä kokemusta kenellekään, mutta jos joku oikeasti haluaa elää kulttuurinmukaisesti, niin miksipä ei. Minä pidän mieluummin tämän länsimaisen naisen vapauden.

Järkyttävä trauma lapselle, olen aina ajatellut tuosta kiinalaisesta tavasta niin. Jokainen ihminen traumatisoidaan jo alkuunsa repäisemällä pois äidiltään.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset naiset fihaa tyttäriään. Yli ihannoi poikiaan. Isät tyttärien pitimenä. Veljet äitien kostajat. Suomalainen perhekulttuuri on hlvtin sairas ja täynnä salaisuuksia. Synkkiä. Häpeällisiä.

Muutto alkaa näkyä.  Tulee ilkeästi arvostelevia kommentteja kun ei ymmärretä suomalaista tai pohjoismaalaista kulttuuria ja on ikävä omaa.  Kukaan ei sentään arvostele ilkeästi hyvinvointivaltion muita elementttejä.  Että kyllä  meillä siellä kotimaassa oli paremmin,  naisilla ei ollut turvaa eikä lapsilla järjestettyä hoitoa ja koulutusta. Terveydenhoidon sai itse kustantaa.  Kaikki vain nauroi ja lauloi ja huolehti toisistaan.  

Täällä myös täysin sama juttu. Molemmat vielä eronneet ja uudet puolisot eli "mummoloita" olisi 4. Yksikään ei ole kiinnostunut tuntemaan lapsenlapsiaan. Ilmoittivat myös saman tien kuin ensimmäinen syntyi ettei ala höösäämään. Apua ei olla saatu koskaan, edes silloin kun jouduin sairaalaan eikä lapsilla ollut hoitopaikkaa. (Toki, eihän ventovieraille voi lapsia viedäkään). Sosiaalitoimen kautta piti järjestää apua kotiin vaikka 4 isovanhempia olivat "naapurissa" kesälomalla/eläkkeellä/työttömänä. Leikkauksen jälkeen ei myöskään tarjottu mitään apua vaikka tiesivät etten pystynyt nostamaan pientä vauvaa. Tuo tapaus itselle avasi silmät kuinka tunnevammaisia todella ovat. Silti odotetaan joka isänpäivä/joulu/äitienpäivä/jne että muistaisimme ja loukkaannutaan suunnattomasti jos ei edes äitienpäivänä tulla tai tuoda lahjaa.

Meillä vielä niin että molemmat isovanhemmat ovat aikoinaan hoidattaneet meidät omilla isovanhemmillaan, eli itse ovat apua saaneet/ottaneet kaiken vastaan. Meillä ollut ihanat mummolat molemmilla.

Onhan tämä jotain henkistä keskenkasvuisuutta. Kuvitellaan että ihmissuhteet ovat itsestäänselvyyksiä. Itsekkyyttäkin.