"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".

Vierailija kirjoitti:

Täällä kerrotaan ääritapauksia, yleistäen rankasti omat kokemukset vastaamaan yleistä vallitsevaa asioiden tilaa. Tavallisimmin nainen tulee isoäidiksi noin 55 v., on työelämässä, osallistuu parhaansa mukaan lastenlastensa elämään, iloiten heistä, huolehtii siinä sivussa ikääntyvistä vanhemmistaan, huono omatunto ja riittämättömyyden tunne alituisena seuralaisena.

Tämä fakta ei tietysti lohduta niitä, joilla nyt sattuu olemaan huonot välit vanhempiinsa, heitäkin on, tietysti. Kismittää kuitenkin, että tätä naisten yleistä  työtaakkaa vähätellään ja mitätöidään, kuten tavallista.

Totta tämäkin. MUTTA omat vanhempani eivät ole päivääkään joutuneet auttamaan omia isovanhempiaan vanhuudessa, sillä ovat kuolleet jo suht nuorina. Oma viimeinen mummoni kuoli ollessani teini-ikäinen.. ja hän minua mm. kesällä  joskus hoiti ollessani lapsi. Myös vanhemmat olivat joskus viikon ulkomailla ollessani ekaluokkalainen. Mummo tuli meille toiselta paikkakunnalta ja hoisi minua ja sisarustani. 

Nyt ei ole enää isovanhempia. Omat vanhempani eivät lapsiani yön yli katso. Meillä on elossa kaikki isovanhemmat. Omat vanhempani ja puolison vanhemmat. Ja appivanhempia pitää jo auttaa.. eli meillä se on nimenomaan niin, että hoidetaan omat lapset ja vielä isovanhemmatkin. Muistisairautta on sekä muutenkin korkeaa ikää appivanhemmissa. 

Eli joskus se olisi ollut kiva, että olisi ihan vaan päässyt tuulettumaan itsekin.. 

Vierailija kirjoitti:

Omasta tuttavapiiristä en tunne ketään, joka ei saisi apua isovanhemmilta, ja ihan suomalaisia ovat kaikki. Toki joukossa on näitä martsaavia mummoja, jotka valittavat kuinka raskasta on hoitaa pieniä lapsia, mutta tuntuvat lähinnä valittavan valittamisen ilosta. Tietenkin pitää ymmärtää että isovanhemmillakin on menoja, eivätkä voi aina ryhtyä ilmaisiksi lastenvahdeiksi.

Mun tuttavapiirissä taas on paljon niitä jotka ei ollenkaan osallistu mitenkään eikä koskaan auta missään. Sä asut varmaan samassa synnyinkaupungissasi. Siellä tuota auttamista on paljon. Me jotka asutaan muualla (ei välttämättä kaukana mutta ei siinä kotinurkilla) emme saa apua tai välittämistä. Meillä välimatka 100km eli tunnin ajo riittää jo siihen että isovanhemmat ei viitsineet ajaa edes ristiäisiin....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kerrotaan ääritapauksia, yleistäen rankasti omat kokemukset vastaamaan yleistä vallitsevaa asioiden tilaa. Tavallisimmin nainen tulee isoäidiksi noin 55 v., on työelämässä, osallistuu parhaansa mukaan lastenlastensa elämään, iloiten heistä, huolehtii siinä sivussa ikääntyvistä vanhemmistaan, huono omatunto ja riittämättömyyden tunne alituisena seuralaisena.

Tämä fakta ei tietysti lohduta niitä, joilla nyt sattuu olemaan huonot välit vanhempiinsa, heitäkin on, tietysti. Kismittää kuitenkin, että tätä naisten yleistä  työtaakkaa vähätellään ja mitätöidään, kuten tavallista.

Totta tämäkin. MUTTA omat vanhempani eivät ole päivääkään joutuneet auttamaan omia isovanhempiaan vanhuudessa, sillä ovat kuolleet jo suht nuorina. Oma viimeinen mummoni kuoli ollessani teini-ikäinen.. ja hän minua mm. kesällä  joskus hoiti ollessani lapsi. Myös vanhemmat olivat joskus viikon ulkomailla ollessani ekaluokkalainen. Mummo tuli meille toiselta paikkakunnalta ja hoisi minua ja sisarustani. 

Nyt ei ole enää isovanhempia. Omat vanhempani eivät lapsiani yön yli katso. Meillä on elossa kaikki isovanhemmat. Omat vanhempani ja puolison vanhemmat. Ja appivanhempia pitää jo auttaa.. eli meillä se on nimenomaan niin, että hoidetaan omat lapset ja vielä isovanhemmatkin. Muistisairautta on sekä muutenkin korkeaa ikää appivanhemmissa. 

Eli joskus se olisi ollut kiva, että olisi ihan vaan päässyt tuulettumaan itsekin.. 

Nuo toetyn tyyppiset itsekkäät isovanhemmat rohmuaa ja ryöstää kaiken sekä omilta vanhemmiltaan että lapsiltaan, ja eivät VAHINGOSSAKAAN auta kumpaankaan suuntaan itse. Omat (boomer-ikäiset) vanhempani on malliesimerkki itsekkyydestä. Heitä pitää auttaa kaikkien ja paljon, itse eivät auta yhtä ainoaa kertaa edes pahassa hädässä.

Ja nätä tän tyypin ihmisiä on PALJON

Vierailija kirjoitti:

Kuinka ihmeessä se välinpitämätön paha isovanhempi onkin aina mummo, hyvin harvoin vaari, vaikka juuri ne vaarit eivät useimmiten välitä sitäkään vähää?

Tämä muakin sylettää näissä keskusteluissa. Vaarit pääsevät kuin isät veräjästä aikanaan - kukaan ei odota mitään, kukaan ei vaadi mitään, naiset velvoittavat edelleen vain ja ainoastaan toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Omasta tuttavapiiristä en tunne ketään, joka ei saisi apua isovanhemmilta, ja ihan suomalaisia ovat kaikki. Toki joukossa on näitä martsaavia mummoja, jotka valittavat kuinka raskasta on hoitaa pieniä lapsia, mutta tuntuvat lähinnä valittavan valittamisen ilosta. Tietenkin pitää ymmärtää että isovanhemmillakin on menoja, eivätkä voi aina ryhtyä ilmaisiksi lastenvahdeiksi.

Tässä puhutaan nyt niistä jotka ei KOSKAAN auta, yhtä ainokaista kertaa, edes hädässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka ihmeessä se välinpitämätön paha isovanhempi onkin aina mummo, hyvin harvoin vaari, vaikka juuri ne vaarit eivät useimmiten välitä sitäkään vähää?

Tämä muakin sylettää näissä keskusteluissa. Vaarit pääsevät kuin isät veräjästä aikanaan - kukaan ei odota mitään, kukaan ei vaadi mitään, naiset velvoittavat edelleen vain ja ainoastaan toisiaan.

Hölmö, tuo on ikäpolvijuttu. Mun ikäluokan isät hoitaa paljon lapsiaan ja ovat sit aikanaan hoitavia vaareja. Nuo boomerit eli sitä aikaa kun lastenhoito ei ollut miesten työ.

Omat lapseni varmaan tulevaisuudessa soittavat isälleen avunpyynnöt sillä mun mieheni on erittäin osallistuva ja hoitava isä.

Suomessa on järjettömän iso määrä narsisteja, psykopaatteja, passiivis-aggressiivisa, epäsosiaalisia, kaikenlaisia juoppoja, hulluja ja lapsenahdistelijoita, ja usein näillä on omia lapsia.

Voin kertoa että nämä ovat juuri niitä isovanhempia joita ei lapsen perhe tai lapsenlapset kiinnosta tippaakaan, mistään avusta edes hädässä on turha haaveilla.

Sekä omat että puolison vanhemmat kuuluvat yllämainittuihin ryhmiin.

Ihan hullua on se että ”isovanhemmuus-kuvasto” on aina sitä että normaali, lämmin ja rakstava pullantuoksuinen hoitaja-isovanhempi. Tajuattejo ollenkaan mikä ihmistyyppien kirjo noissa isovanhemmissa on?

Syypää siihen että on vain yksi kuva isovanhemmuudesta on media. Aina on vain siirappisia tarinoita miten mummo hoitaa koko perheen arjen ja isovanhemmat auttaa joka päivä monta tuntia. Tuo mikä on promillen verran toteutuma, annetaan ymmärtää että olisi ”kaikilla”.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kerrotaan ääritapauksia, yleistäen rankasti omat kokemukset vastaamaan yleistä vallitsevaa asioiden tilaa. Tavallisimmin nainen tulee isoäidiksi noin 55 v., on työelämässä, osallistuu parhaansa mukaan lastenlastensa elämään, iloiten heistä, huolehtii siinä sivussa ikääntyvistä vanhemmistaan, huono omatunto ja riittämättömyyden tunne alituisena seuralaisena.

Tämä fakta ei tietysti lohduta niitä, joilla nyt sattuu olemaan huonot välit vanhempiinsa, heitäkin on, tietysti. Kismittää kuitenkin, että tätä naisten yleistä  työtaakkaa vähätellään ja mitätöidään, kuten tavallista.

Meillä ei tosiaan mun vanhemmat hoida omiaan. Mulla siis elossa myös kaikki mun isovanhemmat ja ovat vielä hyvässä kunnossa. Hoitavat itseasiassa serkkujen lapsia, kun asuvat lähellä. Ei heilläkään omat vanhemmat osallistu lapsenlapsien elämään. Eli meillä menee juuri niin, että omia vanhempia sais olla auttamassa, mutta siltä suunnalta ei kyllä sit apua heru. Itse ajattelen niin, että omat lapset saa kyllä apua, kun saavat lapsia. Enhän mä siinä mitään menetä. Saan valtavasti lisää rakkautta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka ihmeessä se välinpitämätön paha isovanhempi onkin aina mummo, hyvin harvoin vaari, vaikka juuri ne vaarit eivät useimmiten välitä sitäkään vähää?

Tämä muakin sylettää näissä keskusteluissa. Vaarit pääsevät kuin isät veräjästä aikanaan - kukaan ei odota mitään, kukaan ei vaadi mitään, naiset velvoittavat edelleen vain ja ainoastaan toisiaan.

Hölmö, tuo on ikäpolvijuttu. Mun ikäluokan isät hoitaa paljon lapsiaan ja ovat sit aikanaan hoitavia vaareja. Nuo boomerit eli sitä aikaa kun lastenhoito ei ollut miesten työ.

Omat lapseni varmaan tulevaisuudessa soittavat isälleen avunpyynnöt sillä mun mieheni on erittäin osallistuva ja hoitava isä.

77

Niin on. Siksi ei ole mikään ihme, jos "boomer" -ikäluokan naiset eivät ihastu ajatuksesta vetää vielä toinenkin lastenhoitokierros, isovanhempina.

Meillä kummatkaan isovanhemmat ei halua auttaa eikä ole koskaan auttaneet mitenkään, ei edes siinä paljon puhutussa hätätilanteessa.

Mutta en stressaa tästä sillä koska ovat olleet huonoja vanhempia ja huonoja isovanhempia, en ole sitten itse millään lailla velvoitettu auttamaan heitä vanhuudessa. Pärjätköön itse. Niinhän he aina sanoi minullekin, että jokainen pärjätköön itse. Sama koskee sitten heitä myös.

Jotkut ihmiset suhtautuu lapsiin niinkuin ne olisi vain riesa, rasite, taakka, harmi. Ne tuollaiset ihmiset on huonoja sekä vanhempina että isovanhempina. Suurissa ikäluokissa noin ajattelevia on enemmän kuin muissa.

Ei sille voi mitään eikä sitä asiaa voi muuttaa. Välinpitämättömiä isovanhempia ei saa millään omalla toiminnalla kiinnostumaan tai osallistumaan. Asia on vaan pakko hyväksyä vaikka se harmittaakin. Meillä tämä sama tilanne myös.

"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten" -kommentti kuvastaa sitä, että ei tunne rakkautta ja läheisyyttä omaan perheeseensä.  Joko tuntee iloa olla läheistensä kanssa, halua auttaa tai jos ei tunne, niin totta kai se on aikamoista "hommaa". Omilla lapsilla on onneksi ollut yksi mummo (nyt jo valitettavasti kuollut) joka rakasti heitä ja halusi viettää heidän kanssaan aikaa, soitteli ja kyseli heiltä kuulumisia. Pappa ei oma-aloitteisesti halua kontaktoida lapsenlapsiaan. Odottaa jotenkin marttyyrina, että häntä mennään katsomaan. Lapset eivät mene, kun ei ole varhaislapsuudessakaan luotu mitään yhdessäolon perinnettä. Toinen mummo on samoin koko lastenlasten olemassaolon ajan mollottanut lähes puhumattomana sohvalla, joko omassa kotona vierailun aikana tai käydessään meillä. Ketään ei oikeastaan kiinnosta enää, mitä hänelle kuuluu. Hän on itse menettänyt äitinsä lapsena, että kyllä jotenkin tuntuu, että näitä kokemuksia siirretään eteenpäin, vaikka ei olisi tarkoituskaan. 

Vierailija kirjoitti:

"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten" -kommentti kuvastaa sitä, että ei tunne rakkautta ja läheisyyttä omaan perheeseensä.  Joko tuntee iloa olla läheistensä kanssa, halua auttaa tai jos ei tunne, niin totta kai se on aikamoista "hommaa". Omilla lapsilla on onneksi ollut yksi mummo (nyt jo valitettavasti kuollut) joka rakasti heitä ja halusi viettää heidän kanssaan aikaa, soitteli ja kyseli heiltä kuulumisia. Pappa ei oma-aloitteisesti halua kontaktoida lapsenlapsiaan. Odottaa jotenkin marttyyrina, että häntä mennään katsomaan. Lapset eivät mene, kun ei ole varhaislapsuudessakaan luotu mitään yhdessäolon perinnettä. Toinen mummo on samoin koko lastenlasten olemassaolon ajan mollottanut lähes puhumattomana sohvalla, joko omassa kotona vierailun aikana tai käydessään meillä. Ketään ei oikeastaan kiinnosta enää, mitä hänelle kuuluu. Hän on itse menettänyt äitinsä lapsena, että kyllä jotenkin tuntuu, että näitä kokemuksia siirretään eteenpäin, vaikka ei olisi tarkoituskaan. 

Hyvin sanottu, sitä tuo juuri on, rakkauden puutetta. Omalla kohdallani se rakkauden puute näkyi kaikessa jo silloin kun olin lapsi, joten enpä ollut yllättynyt kun kävi ilmi että vanhempani on täysin kylmät ja välinpitämättömät isovanhempinakin.

Rakkautta ei voi pakottaa. Jos ne omat vanhemmat ei rakasta, et voi mitenkään saada niitä rakastamaan. Et sinua itseäsi etkä omia lapsiasi.

ainoa sukulainen elossa mun puolelta on invalidi äitini , joka on siis henkilökohtaisen avun piirissä , eli sieltä ei ole mitään apuja koskaan, päinvastoin, olen avutanut 20 vuotta taloudellisesti ( silti hän kehtasi arvostella että lapsi meni 1v2kk päiväkotiin ja minä töihin...), ei ole sisarruksia eikä serkkuja. Mies ulkomaalainen, joten hänen suku fyysisesti kaukana, mutta heillä on lapsiin läheinen suhde, ja ovat antaneet lapsille paljon rahaa säästöön tulevaisuutta varten. Eivät ole päässeet käymään koska syöpää  ja muuta sairautta. 

Itse HAAVEILEN siitä että aikanaan voitaisiin auttaa lastenlasten kanssa, viedä harrastuksiin ja hakea joka torstai päiväkodista että vanhemmat voi tehdä jotain muuta :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka ihmeessä se välinpitämätön paha isovanhempi onkin aina mummo, hyvin harvoin vaari, vaikka juuri ne vaarit eivät useimmiten välitä sitäkään vähää?

Tämä muakin sylettää näissä keskusteluissa. Vaarit pääsevät kuin isät veräjästä aikanaan - kukaan ei odota mitään, kukaan ei vaadi mitään, naiset velvoittavat edelleen vain ja ainoastaan toisiaan.

Hölmö, tuo on ikäpolvijuttu. Mun ikäluokan isät hoitaa paljon lapsiaan ja ovat sit aikanaan hoitavia vaareja. Nuo boomerit eli sitä aikaa kun lastenhoito ei ollut miesten työ.

Omat lapseni varmaan tulevaisuudessa soittavat isälleen avunpyynnöt sillä mun mieheni on erittäin osallistuva ja hoitava isä.

Yleistystä, yleistystä.

Minun 1924 syntynyt isäni hoiti paljon minua, pesi vaippojakin.

Myös hoiti paljon lapsenlapsiaan.

Mieheni on syntynyt 1951 ja on myös erittäin osallistuva ja huolehtiva isä.

Voisiko ajatella, että haukutte vaan ne omat vanhempanne ettekä siinä sivussa koko ikäluokkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka ihmeessä se välinpitämätön paha isovanhempi onkin aina mummo, hyvin harvoin vaari, vaikka juuri ne vaarit eivät useimmiten välitä sitäkään vähää?

Tämä muakin sylettää näissä keskusteluissa. Vaarit pääsevät kuin isät veräjästä aikanaan - kukaan ei odota mitään, kukaan ei vaadi mitään, naiset velvoittavat edelleen vain ja ainoastaan toisiaan.

Hölmö, tuo on ikäpolvijuttu. Mun ikäluokan isät hoitaa paljon lapsiaan ja ovat sit aikanaan hoitavia vaareja. Nuo boomerit eli sitä aikaa kun lastenhoito ei ollut miesten työ.

Omat lapseni varmaan tulevaisuudessa soittavat isälleen avunpyynnöt sillä mun mieheni on erittäin osallistuva ja hoitava isä.

Yleistystä, yleistystä.

Minun 1924 syntynyt isäni hoiti paljon minua, pesi vaippojakin.

Myös hoiti paljon lapsenlapsiaan.

Mieheni on syntynyt 1951 ja on myös erittäin osallistuva ja huolehtiva isä.

Voisiko ajatella, että haukutte vaan ne omat vanhempanne ettekä siinä sivussa koko ikäluokkaa?

Se ON ikäluokkakysymys. Tilastollisestikin. Sun isä on ollut nanopromillen poikkeus.

Mulle vaan tulee tosta aloituksesta mieleeni se mitä RuPaul aina sanoo kun hänen shownsa alkaa!

"She done already done had herses"

Munkaan vanhempien ei ole omia vanhempiaan koskaan tarvinnut auttaa, kun kuolivat kerrasta ekaan kohtaukseen. Kun saan omat lapseni aikuisiksi, voin vanhemmilleni todeta, että olen jo omat hommani hoitanut. He eivät auttaneet kun lapset olivat pieniä, enkä minä auta heitä kun ovat vanhoja.

Vierailija kirjoitti:

Munkaan vanhempien ei ole omia vanhempiaan koskaan tarvinnut auttaa, kun kuolivat kerrasta ekaan kohtaukseen. Kun saan omat lapseni aikuisiksi, voin vanhemmilleni todeta, että olen jo omat hommani hoitanut. He eivät auttaneet kun lapset olivat pieniä, enkä minä auta heitä kun ovat vanhoja.

Juuri näin itsekin teen. Ärsyttää vaan että muut (paljon vanhemmiltaan apua saaneet) taivastelee että miten olet noin julma, ei noin voi tehdä.

En ole ollenkaan julma, olen vain oikeudenmukainen. Omat vanhemmat eivät jaksaneet hoitaa edes minua lapsena, saati että olisivat koskaan auttaneet mitenkään lastenlasten kanssa. Eivät siis käyneet tai pitäneet yhteyttäkään.