"Minä olen omat hommani hoitanut jo ajat sitten".

Minulla sellainen miniä joka ei halua tavata eikä että kävisin lapsia katsomassa. En tiedä mitä pahaa olen hänelle tehnyt joten ei nyt syyllistetä isovanhempia.Poika sitten tuo lapset välillä mummia katsomaan.

Olen monesti miettinyt, miten nämä vanhemmat joiden lapset ovat kaikki lomat mummolassa hoidossa, koska oma aika on tärkeää, toimivat sitten kun ovat itse mummoja.

Ovatko hekin aina valmiina ottamaan yhden tai kaksi lasta kun soitto käy. Epäilen ettei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ja sisarukseni hoisi naapurissa asuva mummoni. Äiti palasi töihin 3kk äitiysloman jälkeen. Silti on sanonut, että on omat lapsensa jo hoitanut ja tällä verukkeella ei ole muakaan auttanut.

Tuohon aikaan eli silloin kun oli 3 kk äitiyslomat, ei monella äidillä ollut valinnanvaraa. Töihin oli mentävä, jos onnekseen oli töitä saanut. Sosiaaliturva oli olematonta, sinne todella mentiin viimeisenä keinona, häpeillen lakki kourassa,  äitiyspäivärahaa ei ollut, ei myöskään järjestettyä päivähoitoa. Äitisi saattoi olla perheen ainoa tulonhankkija, koska Suomessa vallitsi suurtyöttömyys. Eli ei hän todennäköisesti laiskuuttaan jättänyt sinua mummon hoiviin.

Olen pannut merkille, että hyvin monet vertaavat kokemuksiaan entisiin, omien äitiensä,  aikoihin jättäen täysin huomiotta kuinka erilaista elämä silloin oli. Ihmiset oikeasti olivat oman onnensa varassa. Alpo Ruuthin kirja Kotimaa valottaa mainiosti nuoren lapsiperheen elämää 60-luvun Suomessa. Suosittelen.

Rinnastukset joihinkin eteläisten maiden kulttuuriin ovat aika hölmöjä. Niissä maissa naiset eivät ole työelämässä läheskään siinä määrin kuin meillä, mikä näkyy voimakkaasti myös elintasossa. Mummot hoitavat lapsia, kun ei esim. eläketurvaa ole, eikä naisilla juurikaan ole mitään sanomista siihen, kuinka haluaisi elämänsä viettää. Yhteisön sana on laki.

Ketjussa toistuu uudelleen ja uudelleen kokemus siitä, että isovanhemmat ovat hoitaneet, kun omat vanhemmat ovat tehneet töitä. Aika julmaa paheksua omia vanhempia siitä, että heidän on ollut pakko käydä töissä ja lastenhoitoratkaisut yhteiskunnan taholta ovat olleet riittämättömiä. Samalla paheksutaan omia vanhempia siitä, että he eivät nyt lähde samaan pakkoon mukaan, mikä heidän vanhemmillaan oli, kun lapsenlapset oli otettava vastaan, kun muutakaan paikkaa ei ollut. Nykyisin on vuoropäiväkodit ja paljon paremmat ratkaisut yleensäkin työssäkäyvien lastenhoitoon. Isovanhemmat ovat myös itse enemmän vielä työelämässä mukana nykyisin, mutta silti heidän pitäisi kyetä samanlaisiin hoitosuorituksiin kuin heidän vanhempansa aikoinaan, joiden työnkuva on saattanut olla aivan toinen kuin nykyisovanhempien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautaanko asti pitää hyysätä tenavia, ensin omia ja sitten muiden?

Siis tätä asennetta juuri tarkoitin! Miksi se on niin valtava paha osallistua lastenlasten elämään? Tai siis miksi se nähdään niin kamalana asiana?

Meillä isovanhemmat, tädit, sedät ja serkut leikittää ja laulattaa lapsia innoissaan aina kun nähdään, suomalaisessa seurassa pönötetään terassilla oluttölkit kädessä ja lapset on vaivaksi. Mistä tämä?

Useimmat nuoret parit toivovat apua isovanhemmilta. Tämä kertoo siitä, että lapset ovat vaiva. Lapset ovat toki myös rakkaita, mutta ei ole mikään kulttuurikysymys, että energiaa pursuava taapero tai kaksi ovat todennäköisesti liikaa ikääntyville ihmisille. Ymmärrän hyvin, jos vanhemmat ihmiset eivät koe jaksavansa lasten intensiivistä seuraa. Nuorten pitäisi kieltäytyminen myös vanhemmille sallia. Pienten lasten hoitamisen ei pitäisi olla elinikäinen pesti.

Itselläni ei ole vielä virallisia omia lapsenlapsia, mutta mieheni kautta, hän on vaari.

Ollaan työelämässä edelleen vielä toistakymmentävuotta, nuorin lapsistamme asuu edelleen kotona.

Arki vetää aika hyvin mehut meistä molemmista ja viikonloppuina halutaan levätä ja nauttia elämästä. Pieniä lapsia on ihana nähdä ja ovat ihania, pieninä annoksina. Itseäni väsyttää se, että , kun tulevat kyläilemään, niin koko ajan pitää hössöttää kaikenmaailman juttuja ja vähempikin riittäisi. Ottaisin mielummin lapset hoitoon pariksi tunniksi ja voisin itse päättää miten sen ajan käytän. Lukisin heille mielelläni ja leikkisin, olisin ulkona jne silleen rauhallisesti eikä sellasta sirkusta missä lapsetkin rupeaa esittämään ja se on todella rasittavaa. Omien kanssa se harvemmin oli sellaista sirkusta.Kuulostan varmaan kauhealta ihmiseltä, mutta toivottavasti joku ymmärtää mitä yritän tässä kertoa. Ja se on totta, että kun ei olla vielä ihan vielä päästy elämään kahdestaan taas, niin kauheesti ( joskus kyllä ) ei lastenhoito kiinnosta.Vaikka heistä tykkäänkin !

Näin neljän lapsen isoisänä voin sanoa, että joitakin näistä lapsista hoivailee silloin tällöin, mutta ne viillimmät joille ei vanhemmat ole pitäneet minkäänlaista kuria jäävät kyllä enemmän oman onnensa nojaan. Ei vaan jaksa. Meitä suht nuoria, eli 5-60 välissä olevia isovanhempia on aika paljon ja ei sitä lastenhoitorumbaa halua aloittaa alusta kun on vihdoinkin saanut elämäänsä omaakin aikaa ja voi matkustella. Tietenkin jos akuutti tarve tulee niin aina autetaan mutta ei sellaista etelänmaalaista perhekeskeisyyttä voi verrata, en todellakaan haluaisi sellaista farmilyhässäkkää jossa koko suku on aina koolla. Meitä on moneksi ja se pitää hyväksyä.

Yksi iso tosiasia tätä kuviota on lapsenteon lykkääntyminen ja toisaalta myös eläkeiän lykkääntyminen. Suomessa kun naiset, ne isoäiditkin, ovat olleet tai ovat työelämässä. Oma isoäitini on tullut isovanhemmaksi aikoinaan jo 47-vuotiaana, mikä ei ollut tuolloin lainkaan epätavallista. Jonkinlaiselle eläkkeelle hän on jäänyt tuosta 10 vuoden sisällä. Hänen äitinsä taas (äitini isoäiti) oli 45 kun sai lapsenlapsia ja hänen ammattinsa oli kotiäiti. On ihan selvää, että heidän fyysinen jaksamisensa on ollut eri tasoa kuin niillä, jotka tulevat isovanhemmiksi vasta lähempänä seitsemää- tai jopa kahdeksaakymppiä (mikä ei lainkaan tavatonta nykypäivänä.) Ja vaikka tulisikin viisi- tai kuusikymppisenä isovanhemmaksi, niin työelämässä ollaan koko ajan pidempään, 65+. Esim. oma esikoiseni ehtii täyttää 12v kun hänen isoäitinsä pääsee eläkkeelle.

Itse näen tämän osin siis rakenteellisena kysymyksenä, vaikka toki on kyse yksilötasolla myös luonteenpiirteistä ja myös kulttuurista. Ylisukupolvillinen naisten työssäkäynti on johtanut vanhemmuuden ja isovanhemmuuden lykkääntymiseen. Vaikka nyt sanon, että haluan olla osallistuva isovanhempi, niin vaikea sanoa mikä oma jaksaminen todellisuudessa on 20 tai 30 vuoden päästä. Tai jopa 40 vuoden päästä, jos lapseni päätyvät tekemään lapsia vasta 40+ iässä.

Varmaan sanottu jo moneen kertaan, mutta kyllä se ainakin meillä on ihan toisin päin: mummin mielestä lapsenlasta ei saa hoitaa tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Syynä on se ettei ole hoivaviettiä mutta suvun takia on ollut pakko lisääntyä. 

Tämän taivaan alla ei sellaista sukua ole, joka pakottaisi minut synnyttämään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen isoäiti ja teen kolmivuorotöitä. Lapseni tuli äidiksi teininä. En mitenkään halua olla lapsenvahtina kaikkina vapainani tai edes osana niistä kun olen juuri saanut viimeisen lapseni muuttamaan omilleen. Yhteensä 30v olen ollut äitinä kotona. Ei minun tehtäväni ole hoitaa ainoina vapaapäivinäni lasteni lapsia. Eläkkeellä voisin kyllä, mutta ovat sitten jo aikuisia ehkäpä?

Tämä. Monissa muissa kulttuureissa ajatellaan, että juuri se on sitä omaa elämää, kun on perhettä, lapsia ja lapsenlapsia. Muualla perheelliset naiset harvoin raatavat kolmivuorotöissä, ainakaan enää viisikymppisinä. 

Onko meille suomalaisille siis se työ ja ura sitä omaa elämää? Tärkeämpi kuin oma perhe? Ei tällä tavalla ainakaan mitään tasa-arvoa ole saavutettu, sillä kolmivuorotyötä tekevän naisen arvostus on Suomessa tosi matala. 

Ei voi vain sanoa, että perhe on nyt minulle tärkeämpää kuin työ ja jättäytyä pois työelämästä. Pitäähän se eläkekin tienata.

Jos on koko elämänsä ollut töissä, niin kyllä kuusikymppisenä on jo aika tavalla tienattu työeläkettä. 61-vuotiaana on voi jo hakea osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, 25 % tai 50% eläkkeestä. Moni on tarttunut tähän. Eläke tästä vähän vähenee, mutta kun vähentää ajoissa työntekoa, jaksaa myös jatkaa työelämässä pitkään, ja se taas nostaa eläkekertymää. 

Eli pitäisi vähentää työtä, jotta ehtii hoitaa lapsenlapsia (eli tekemään lisätyötä), mutta samalla joutuu  vielä "jatkamaan työelämässä pitkään", saadakseen riittävästi eläkettä. Ei kuulosta oikein hyvältä.

No, ihanko tosissasi vertaat toisiinsa kolmivuorossa tehtävää raskasta palkkatyötä ja sitä, että olet päivätöissä ja iltapäivällä muutaman tunnin lastenlasten kanssa? En miettisi hetkeäkään, kumpi on mielekkäämpää elämää. Ja kun se vielä on tehty taludellisesti mahdolliseksi tuolla osa-aikaeläke systeemillä, ja poikakin ostaisi vielä sen asunnon, niin mikä ettei! 

Mikä siinäkin on, että kaikki mahdollinen saatava eläke pitää täysin maksimoida? - Vaikka se tarkoittaisi, että joudut asumaan kaukana läheisistäsi, et näe kun lapsenlapset kasvavat ja joudut raatamaan kolmea vuoroa eläkeikään saakka? Todenäköisesti ero lopullisessa eläkkeessä on sitten muutama kymppi kuussa, ja niistä verot. Mikä sulle on tässä elämässä tärkeää?

Se ero voi olla useampia satasia kuussa. Lisäksi huomioithan sen, että vasta 63 vuotiaana voi jäädä ns. vanhalla nimityksellä osa-aikaeläkkeelle. Eläkeikä on 65 vuodesta ylöspäin. Nyt jää eläkkeelle 57-58 vuonna syntyneet ja heidän eläke-ikänsä on 63v7kk-64 vuotta

Osittainen vanhuuseläke (OVE) - voi alkaa nostaa 61-vuotiaana, ja sen kanssa voi tehdä töitä niin paljon kuin jaksaa ja haluaa. Ei vaikuta lopulliseen eläkkeeseen ollenkaan niin paljon kuin tuo vanhalla nimityksellä oleva osa-aikaeläke. Eri asia. Tosi suosittu nykyään. Tutustu niin tiedät. https://www.tyoelake.fi/elakkeet-eri-elamantilanteissa/osittainen-vanhu…;

Olen syntynyt -64 ja juuri viime viikolla tarkistin, että vasta 63 vuotiaana voin jäädä osittaiselle vanhuuseläkkeelle. Tavoite-eläkeikä on 67 vuotta.

Joku väitti, että suurten ikäluokkien lapset ovat nyt tulossa vanhemmiksi.

Olen suurten ikäluokkien lapsi ja 57v. Eli en todellakaan ole tulossa enää äidiksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-8488354

Tässä uutisessa taas pikkulapsiperheet ovat historiallisen yksin.

Tuo uutinenhan on vuodelta 2015. Äitienpäivänä v. 2021 uutisoitiin, miten isovanhempien osallistuminen lastenlasten on lisääntynyt. Isovanhempia on myös elossa merkittävästi enemmän kuin ennen.

Suurten ikäluokkien lapset on tulossa isovanhemmiksi. Itsekin haluan toimia kuten oma mummu, mutta päinvastoin kuin oma (suureen ikäluokkaan kuuluva) äiti tai isä.

Kyllä suurten ikäluokkien lapset on alkaneet tulla isovanhemmiksi jo aikapäiviä sitten. Ensimmäisillä on jo lapsenlapsenlapsia.

Ei ole! Et osaa laskea. Monella suurten ikäluokkien lapsilla on vauvoja ja taaperoita, kuten minulla.

Kirjoitin näköjään vähän epäselvästi, tarkoitin suuriin ikäluokkiin kuuluvia. Suomessa suurimmat ikäluokat on syntyneet vuosina 45-50, tosin boomer-sukupolveen kuuluviksi taidetaan laskea vielä 60-luvun alussa syntyneetkin.

Joka tapauksessa ne 40-luvulla syntyneet suurimmat ikäluokat alkaa olla 75+ ikäisiä, hyvinkin voi olla jo lapsenlapsenlapsia. Mutta tosiaan, ne nyt isovanhemmiksi tulevat on boomer-sukupolven nuorimpia ja x-sukupolven vanhimpia, siis keskimäärin.

Siinähän on hirveän isoja eroja missä iässä tullaan isovanhemmiksi, nuorimmat on nelikymppisiä ja vanhimmat jopa kahdeksankymppisiä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi iso tosiasia tätä kuviota on lapsenteon lykkääntyminen ja toisaalta myös eläkeiän lykkääntyminen. Suomessa kun naiset, ne isoäiditkin, ovat olleet tai ovat työelämässä. Oma isoäitini on tullut isovanhemmaksi aikoinaan jo 47-vuotiaana, mikä ei ollut tuolloin lainkaan epätavallista. Jonkinlaiselle eläkkeelle hän on jäänyt tuosta 10 vuoden sisällä. Hänen äitinsä taas (äitini isoäiti) oli 45 kun sai lapsenlapsia ja hänen ammattinsa oli kotiäiti. On ihan selvää, että heidän fyysinen jaksamisensa on ollut eri tasoa kuin niillä, jotka tulevat isovanhemmiksi vasta lähempänä seitsemää- tai jopa kahdeksaakymppiä (mikä ei lainkaan tavatonta nykypäivänä.) Ja vaikka tulisikin viisi- tai kuusikymppisenä isovanhemmaksi, niin työelämässä ollaan koko ajan pidempään, 65+. Esim. oma esikoiseni ehtii täyttää 12v kun hänen isoäitinsä pääsee eläkkeelle.

Itse näen tämän osin siis rakenteellisena kysymyksenä, vaikka toki on kyse yksilötasolla myös luonteenpiirteistä ja myös kulttuurista. Ylisukupolvillinen naisten työssäkäynti on johtanut vanhemmuuden ja isovanhemmuuden lykkääntymiseen. Vaikka nyt sanon, että haluan olla osallistuva isovanhempi, niin vaikea sanoa mikä oma jaksaminen todellisuudessa on 20 tai 30 vuoden päästä. Tai jopa 40 vuoden päästä, jos lapseni päätyvät tekemään lapsia vasta 40+ iässä.

Summa summarum: monet nykyisovanhemmat ovat samanikäisiä kuin aikoinaan isoisovanhemmat olivat. Monissa suvuissa on tavallaan hypätty yksi sukupolvi yli.

Kirjoittelinkin jo aikaisemmin, että lastemme isovanhemmat ovat osallistuneet tosi vähän. Toki hoitamiseen voi myös uupua. Rakensimme uudelle alueelle muutama vuosi sitten ja täytyy ihmetellä erästä naapuri perhettä, jotka tuntuvat käyttävän isovanhempia apuna jatkuvasti. Ei ole varmaan mennyt juuri yhtään päivää, etteivät mummo olisi hoitamassa.

Heille syntyi vauva vajaa vuosi sitten ja 3 vuotias esikoinen jatkoi silti tarhassa 3 pv viikossa. Näinä kahtena muuna päivänä mummo hoitaa esikoista että äiti saa keskittyä vauvaan. Mummo käy myös joka ilta hoitamassa. Perheessä ei todellakaan ole mitään pitkäaikaissairautta, eikä muuta koska vanhemmat harrastavat paljon, viimeistelevät taloa jne. Perheen äiti oli ihan kauhuissaan kun oli eräänä viikonloppuna joutunut olemaan kokonaisen päivän kolmestaan lasten kanssa kun mummo oli sairas ja mies työreissulla.

Olen koira lenkillä jutellut mummon kanssa ja hänestä jäi kyllä sellainen vaikutelma, että hän alkaa olla hommaan tosi väsynyt. Lastenlapset syntyvät samaan aikaan kun hän jäi eläkkeelle, joten voin kuvitella ettei hän ole päässyt kauheasti nauttimaan eläkepäivistä.

Kyllä se pääpiirteissään on niin että ne isovanhemmat (suurten ikäluokkien) jotka ei oikein välittäneet omista lapsistaan aikanaan, eivät välitä lapsenlpsistakaan tai auta mitenkään.

Mun suurten ikäluokkien vanhempani hoidatti meidät lapset niin paljon mummoilla että ne mummot hoiti enemmän kuin omat vanhemmat . Vanhempani reissasivat kaksin, hummailivat kaksin, koko ajan ravintolassa tai tansseissa, omien lasten hoito ei kiinnostanut.

Siksi ei ollut minkään valtakunnan yllätys kun vanhempani sanoivat suoraan päin naamaa että emme aio alkaa olemaan isovanhempia ollenkaan, emmekä tule koskaan auttamaan mitenkään lastenlapsien kansaa, ei edes hätätilanteessa.

Niin ovat toimineet, ja ikävä kyllä miehen vanhemmat samanlaisia. Lastemme ristiäisissä ei ole ollut ketään isovanhemmista paikalla kertakaan. Eivät ikinä ole auttaneet mitenkään. Eivät soittele. Eivät käy. Eivät välitä.

Ärsyttäväähän se on. Mutta YLLÄTTYNYT en ole. Olivat niin välinpitämättömät ja huonot vanhempina, että eihän tuollaiset mitenkään muutu siinä kun tulevat isovanhemmiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ja sisarukseni hoisi naapurissa asuva mummoni. Äiti palasi töihin 3kk äitiysloman jälkeen. Silti on sanonut, että on omat lapsensa jo hoitanut ja tällä verukkeella ei ole muakaan auttanut.

Tuohon aikaan eli silloin kun oli 3 kk äitiyslomat, ei monella äidillä ollut valinnanvaraa. Töihin oli mentävä, jos onnekseen oli töitä saanut. Sosiaaliturva oli olematonta, sinne todella mentiin viimeisenä keinona, häpeillen lakki kourassa,  äitiyspäivärahaa ei ollut, ei myöskään järjestettyä päivähoitoa. Äitisi saattoi olla perheen ainoa tulonhankkija, koska Suomessa vallitsi suurtyöttömyys. Eli ei hän todennäköisesti laiskuuttaan jättänyt sinua mummon hoiviin.

Olen pannut merkille, että hyvin monet vertaavat kokemuksiaan entisiin, omien äitiensä,  aikoihin jättäen täysin huomiotta kuinka erilaista elämä silloin oli. Ihmiset oikeasti olivat oman onnensa varassa. Alpo Ruuthin kirja Kotimaa valottaa mainiosti nuoren lapsiperheen elämää 60-luvun Suomessa. Suosittelen.

Rinnastukset joihinkin eteläisten maiden kulttuuriin ovat aika hölmöjä. Niissä maissa naiset eivät ole työelämässä läheskään siinä määrin kuin meillä, mikä näkyy voimakkaasti myös elintasossa. Mummot hoitavat lapsia, kun ei esim. eläketurvaa ole, eikä naisilla juurikaan ole mitään sanomista siihen, kuinka haluaisi elämänsä viettää. Yhteisön sana on laki.

Ketjussa toistuu uudelleen ja uudelleen kokemus siitä, että isovanhemmat ovat hoitaneet, kun omat vanhemmat ovat tehneet töitä. Aika julmaa paheksua omia vanhempia siitä, että heidän on ollut pakko käydä töissä ja lastenhoitoratkaisut yhteiskunnan taholta ovat olleet riittämättömiä. Samalla paheksutaan omia vanhempia siitä, että he eivät nyt lähde samaan pakkoon mukaan, mikä heidän vanhemmillaan oli, kun lapsenlapset oli otettava vastaan, kun muutakaan paikkaa ei ollut. Nykyisin on vuoropäiväkodit ja paljon paremmat ratkaisut yleensäkin työssäkäyvien lastenhoitoon. Isovanhemmat ovat myös itse enemmän vielä työelämässä mukana nykyisin, mutta silti heidän pitäisi kyetä samanlaisiin hoitosuorituksiin kuin heidän vanhempansa aikoinaan, joiden työnkuva on saattanut olla aivan toinen kuin nykyisovanhempien.

Ei vanhempien työssäkäyntiä paheksuta, vaan sitä että lapset oli siellä isovanhemmilla hoidossa ihan aina. Kesälläkin pitkät ajat, koska omat vanhemmat halusi lomailla kahdestaan. Sen kyllä uskon, että moni isovanhempi pelkää joutuvansa samaan tilanteeseen mihin on itse omat vanhempansa laittanut eikä siksi suostu hoitamaan. Mutta jos ei yhtään suostu hoitamaan ja auttamaan niin se menee kyllä jo pahasti itsekkyyden puolelle. Harva vanhempi nykyään toivoo isovanhemmalta mitään kokopäivähoitoa, sitä varten on päiväkodit, mutta olisi kiva jos isovanhemmat ottaisi lapset edes joskus, että vanhemmat saa olla hetken kahdestaan. Ja että isovanhempien apuun voisi luottaa jos tulee hätätilanne. Nämä "minä olen osani tehnyt"-isovanhemmat kun vaan nauraa, jos pyydetään hoitamaan isompaa lasta toisen synnytyksen ajan tai auttamaan, jos vanhemmalla on jalka poikki. Kun jokaisen pitää omat lapsensa huolehtia itse.

Oma isäni myöskään ei ole kiinnostunut lastenlapsistaan. Varmasti vaikuttaa, ettei ole omaan vanhemmuuteensa saanut mitään tukea ja nyt sydänsyrjällään pelkää, että kärräisimme lapset joka vkl hoidettavakseen. Mutta kun kyse ei edes ole hoitamisesta, vaan kokemuksesta ja tunteesta lapselle, että hänellä suku ympärillään ja on osa jotain suurempaa ketjua. Onneksi läheisten aikuisten ei tarvitse olla samaa verta. Ihmetyttää vaan välinpitämättömyys omaa lastenlasta kohtaan, mutta sellaista ei voi pyytää, mitä toinen ei ole valmis antamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-8488354

Tässä uutisessa taas pikkulapsiperheet ovat historiallisen yksin.

Tuo uutinenhan on vuodelta 2015. Äitienpäivänä v. 2021 uutisoitiin, miten isovanhempien osallistuminen lastenlasten on lisääntynyt. Isovanhempia on myös elossa merkittävästi enemmän kuin ennen.

Suurten ikäluokkien lapset on tulossa isovanhemmiksi. Itsekin haluan toimia kuten oma mummu, mutta päinvastoin kuin oma (suureen ikäluokkaan kuuluva) äiti tai isä.

Kyllä suurten ikäluokkien lapset on alkaneet tulla isovanhemmiksi jo aikapäiviä sitten. Ensimmäisillä on jo lapsenlapsenlapsia.

Ei ole! Et osaa laskea. Monella suurten ikäluokkien lapsilla on vauvoja ja taaperoita, kuten minulla.

Kirjoitin näköjään vähän epäselvästi, tarkoitin suuriin ikäluokkiin kuuluvia. Suomessa suurimmat ikäluokat on syntyneet vuosina 45-50, tosin boomer-sukupolveen kuuluviksi taidetaan laskea vielä 60-luvun alussa syntyneetkin.

Joka tapauksessa ne 40-luvulla syntyneet suurimmat ikäluokat alkaa olla 75+ ikäisiä, hyvinkin voi olla jo lapsenlapsenlapsia. Mutta tosiaan, ne nyt isovanhemmiksi tulevat on boomer-sukupolven nuorimpia ja x-sukupolven vanhimpia, siis keskimäärin.

Siinähän on hirveän isoja eroja missä iässä tullaan isovanhemmiksi, nuorimmat on nelikymppisiä ja vanhimmat jopa kahdeksankymppisiä.

Mun ystävät tuli isovanhemmiksi 47 ja 48vuotiaina.

Lapsen toiset isovanhemmat oli tuolloin 66 ja 71v.

Eikä vanhempien ikäero edes ollut mitenkään merkillisen suuri. Toinen vanhemmista vain vähän myöhään hankittu esikoinen ja toinen silloin ihan normi-ikäisenä hankittu esikoinen.

Isovanhempi ongelmat molemmilla: toisilla työt ei jousta olemaan 'aina läsnä' toisilla taas tapana viettää 1/2v etelän kodissa golfaamassa ja 1/2 purjehtimassa ympäri Itämerta.

Mutta kuvastavat hyvin tätä aikaa ja miten noita 'isovanhemmat ei välitä viettää aikaa lastenlasten kanssa' -juttuja pitäisi aina myös muistaa tarkastella isovanhempienkin vinkkelistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ja sisarukseni hoisi naapurissa asuva mummoni. Äiti palasi töihin 3kk äitiysloman jälkeen. Silti on sanonut, että on omat lapsensa jo hoitanut ja tällä verukkeella ei ole muakaan auttanut.

Tuohon aikaan eli silloin kun oli 3 kk äitiyslomat, ei monella äidillä ollut valinnanvaraa. Töihin oli mentävä, jos onnekseen oli töitä saanut. Sosiaaliturva oli olematonta, sinne todella mentiin viimeisenä keinona, häpeillen lakki kourassa,  äitiyspäivärahaa ei ollut, ei myöskään järjestettyä päivähoitoa. Äitisi saattoi olla perheen ainoa tulonhankkija, koska Suomessa vallitsi suurtyöttömyys. Eli ei hän todennäköisesti laiskuuttaan jättänyt sinua mummon hoiviin.

Olen pannut merkille, että hyvin monet vertaavat kokemuksiaan entisiin, omien äitiensä,  aikoihin jättäen täysin huomiotta kuinka erilaista elämä silloin oli. Ihmiset oikeasti olivat oman onnensa varassa. Alpo Ruuthin kirja Kotimaa valottaa mainiosti nuoren lapsiperheen elämää 60-luvun Suomessa. Suosittelen.

Rinnastukset joihinkin eteläisten maiden kulttuuriin ovat aika hölmöjä. Niissä maissa naiset eivät ole työelämässä läheskään siinä määrin kuin meillä, mikä näkyy voimakkaasti myös elintasossa. Mummot hoitavat lapsia, kun ei esim. eläketurvaa ole, eikä naisilla juurikaan ole mitään sanomista siihen, kuinka haluaisi elämänsä viettää. Yhteisön sana on laki.

Ketjussa toistuu uudelleen ja uudelleen kokemus siitä, että isovanhemmat ovat hoitaneet, kun omat vanhemmat ovat tehneet töitä. Aika julmaa paheksua omia vanhempia siitä, että heidän on ollut pakko käydä töissä ja lastenhoitoratkaisut yhteiskunnan taholta ovat olleet riittämättömiä. Samalla paheksutaan omia vanhempia siitä, että he eivät nyt lähde samaan pakkoon mukaan, mikä heidän vanhemmillaan oli, kun lapsenlapset oli otettava vastaan, kun muutakaan paikkaa ei ollut. Nykyisin on vuoropäiväkodit ja paljon paremmat ratkaisut yleensäkin työssäkäyvien lastenhoitoon. Isovanhemmat ovat myös itse enemmän vielä työelämässä mukana nykyisin, mutta silti heidän pitäisi kyetä samanlaisiin hoitosuorituksiin kuin heidän vanhempansa aikoinaan, joiden työnkuva on saattanut olla aivan toinen kuin nykyisovanhempien.

Ei vanhempien työssäkäyntiä paheksuta, vaan sitä että lapset oli siellä isovanhemmilla hoidossa ihan aina. Kesälläkin pitkät ajat, koska omat vanhemmat halusi lomailla kahdestaan. Sen kyllä uskon, että moni isovanhempi pelkää joutuvansa samaan tilanteeseen mihin on itse omat vanhempansa laittanut eikä siksi suostu hoitamaan. Mutta jos ei yhtään suostu hoitamaan ja auttamaan niin se menee kyllä jo pahasti itsekkyyden puolelle. Harva vanhempi nykyään toivoo isovanhemmalta mitään kokopäivähoitoa, sitä varten on päiväkodit, mutta olisi kiva jos isovanhemmat ottaisi lapset edes joskus, että vanhemmat saa olla hetken kahdestaan. Ja että isovanhempien apuun voisi luottaa jos tulee hätätilanne. Nämä "minä olen osani tehnyt"-isovanhemmat kun vaan nauraa, jos pyydetään hoitamaan isompaa lasta toisen synnytyksen ajan tai auttamaan, jos vanhemmalla on jalka poikki. Kun jokaisen pitää omat lapsensa huolehtia itse.

Myös minä kirjoittelin isovanhempien hoitamisesta, enkä todellakaan syyllistänyt töissä käymisestä, vaan halusin tuoda esille sitä, että miten helpolla omat vanhempani ovat tässä suhteessa päässeet: ei stressiä hoitopaikan hakemisesta ja saamisesta, ei lasten kuljettamista kahteen päiväkotiin, ei kiirettä hakemaan päikystä, on päästy marjametsään, kylään, tansseihin, sukulaisiin, luottamustehtäviin, matkoille ilman lapsia jne. Vaikka meillä on tosi hyvät välit omien vanhempieni kanssa niin he eivät vain ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ja sisarukseni hoisi naapurissa asuva mummoni. Äiti palasi töihin 3kk äitiysloman jälkeen. Silti on sanonut, että on omat lapsensa jo hoitanut ja tällä verukkeella ei ole muakaan auttanut.

Tuohon aikaan eli silloin kun oli 3 kk äitiyslomat, ei monella äidillä ollut valinnanvaraa. Töihin oli mentävä, jos onnekseen oli töitä saanut. Sosiaaliturva oli olematonta, sinne todella mentiin viimeisenä keinona, häpeillen lakki kourassa,  äitiyspäivärahaa ei ollut, ei myöskään järjestettyä päivähoitoa. Äitisi saattoi olla perheen ainoa tulonhankkija, koska Suomessa vallitsi suurtyöttömyys. Eli ei hän todennäköisesti laiskuuttaan jättänyt sinua mummon hoiviin.

Olen pannut merkille, että hyvin monet vertaavat kokemuksiaan entisiin, omien äitiensä,  aikoihin jättäen täysin huomiotta kuinka erilaista elämä silloin oli. Ihmiset oikeasti olivat oman onnensa varassa. Alpo Ruuthin kirja Kotimaa valottaa mainiosti nuoren lapsiperheen elämää 60-luvun Suomessa. Suosittelen.

Rinnastukset joihinkin eteläisten maiden kulttuuriin ovat aika hölmöjä. Niissä maissa naiset eivät ole työelämässä läheskään siinä määrin kuin meillä, mikä näkyy voimakkaasti myös elintasossa. Mummot hoitavat lapsia, kun ei esim. eläketurvaa ole, eikä naisilla juurikaan ole mitään sanomista siihen, kuinka haluaisi elämänsä viettää. Yhteisön sana on laki.

Ketjussa toistuu uudelleen ja uudelleen kokemus siitä, että isovanhemmat ovat hoitaneet, kun omat vanhemmat ovat tehneet töitä. Aika julmaa paheksua omia vanhempia siitä, että heidän on ollut pakko käydä töissä ja lastenhoitoratkaisut yhteiskunnan taholta ovat olleet riittämättömiä. Samalla paheksutaan omia vanhempia siitä, että he eivät nyt lähde samaan pakkoon mukaan, mikä heidän vanhemmillaan oli, kun lapsenlapset oli otettava vastaan, kun muutakaan paikkaa ei ollut. Nykyisin on vuoropäiväkodit ja paljon paremmat ratkaisut yleensäkin työssäkäyvien lastenhoitoon. Isovanhemmat ovat myös itse enemmän vielä työelämässä mukana nykyisin, mutta silti heidän pitäisi kyetä samanlaisiin hoitosuorituksiin kuin heidän vanhempansa aikoinaan, joiden työnkuva on saattanut olla aivan toinen kuin nykyisovanhempien.

Ei vanhempien työssäkäyntiä paheksuta, vaan sitä että lapset oli siellä isovanhemmilla hoidossa ihan aina. Kesälläkin pitkät ajat, koska omat vanhemmat halusi lomailla kahdestaan. Sen kyllä uskon, että moni isovanhempi pelkää joutuvansa samaan tilanteeseen mihin on itse omat vanhempansa laittanut eikä siksi suostu hoitamaan. Mutta jos ei yhtään suostu hoitamaan ja auttamaan niin se menee kyllä jo pahasti itsekkyyden puolelle. Harva vanhempi nykyään toivoo isovanhemmalta mitään kokopäivähoitoa, sitä varten on päiväkodit, mutta olisi kiva jos isovanhemmat ottaisi lapset edes joskus, että vanhemmat saa olla hetken kahdestaan. Ja että isovanhempien apuun voisi luottaa jos tulee hätätilanne. Nämä "minä olen osani tehnyt"-isovanhemmat kun vaan nauraa, jos pyydetään hoitamaan isompaa lasta toisen synnytyksen ajan tai auttamaan, jos vanhemmalla on jalka poikki. Kun jokaisen pitää omat lapsensa huolehtia itse.

Kovat on yleistykset.

Varmasti jotkut vanhemmat halusi vaan lomailla keskenänsä.

Meillä taas lykättiin lapset mummolaan koko kesäksi + kun äidin loma koitti hän tuli sinne vielä ekstratyövoimaksi (maatila) . Kun isän loma koitti oltiin perhe pari viikkoa keskenämme ja muuten isän vanhempien luona tekemässä töitä heidän eteensä.

Toisaalta, kun meillä oli lapset pienet, vanhempani eivät niitä juuri hoitaneet - toisaalta he olivatkin aivan jumissa hoitamassa vanhuksia, jotka eivät vanhainkotipaikkaa saaneet, koska eivät sekoilet tarpeeksi.

Enkä ole katkera.

Ja nyt kun omat vanhemmat vanhat ja raihnaistuvat, pyrin kyllä hoitamaan heidät hyvin enkä laske miten monta tuntia he minun lapsiani hoitivat.

Tuskin monikaan nykypäivän pikkulasten äiti haluaisi vaihtaa elämäänsä kadehtimaansa omien äitiensä helppoon elämään. Sosiaalihistoriaan tutustuminen varmaan avartaisi mieltä ja katkeruuskin saattaisi vähetä.

No ei ole mikään "suomalainen" juttu tuo ap:n kertoma. Omat vanhempani olivat todella paljon tukenani lasten ollessa pieniä ja jatkuvasti kyselivätkin oma-aloitteisesti, että tarvitaanko jotain, esim. vaikka kaupassa käyntiä, tai tarjoutuivat hoitamaan lapsia, usein useammankin päivän yökylässä yms. Ja vanhempani eivät asu edes samassa kaupungissa, joten tarjoutuivat varta vasten ajamaan meidän kaupunkiin noin 60 km yms. Miehen vanhemmat asuivat kauempana Keski-Suomessa, mutta myös he halusivat lapset aina silloin tällöin mummolaan hoitoon. Tykkäsivät, kun oli vaihteeksi jotain vilskettä ja ohjelmaa lasten kanssa. Nykyään lapseni ovat teinejä ja jossain vaiheessa, kun/jos alkavat perhettä perustamaan, haluaisin itse olla samanlainen osallistuva isovanhempi, kuin omat ja myös mieheni vanhemmat, ja tarjota heille mahdollisimman paljon tukea, apua, lastenhoitoa yms mahdollisuuksien mukaan.