Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla
11.05.2021 |
Joudun joka päivä tappelemaan demoneja vastaan, jotta kykenen edes olemaan suhteessa. Kun nainen pyytää tekemään jotain tietyllä tavalla, ääntelee jollain tavalla itsekseen (huokailee, hyräilee tms.), valittaa jostain sinänsä aiheellisesta, niin en kykene olemaan miettimättä, että hän on vihainen minulle tai yrittää vihjata jotain. Näin se oli lapsena äitini kohdalla.
Yritän käsitellä näitä asioita mielessäni ja olla reagoimatta liian nopeasti ja liian pienestä. Tämä kuitenkin myös kuluttaa minua. Enkä osaa sanoa milloin nainen oikeasti rikkoo oikeuksiani. Alan miettiä, että minun pitäisi olla ns. täydellinen, ärsyttämättä häntä koskaan millään tavalla. Koska jos ärsytän, olen ansainnut kaiken paskan.
Ja joo käyn jo terapiassa. Osaako joku sanoa milloin tämä helpottaa? Pelkään että kulun loppuun ennen sitä.
Kommentit (384)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja oikeastaan enemmän vielä haittaa se, että osittain tämä liittyy siihen millainen kumppanini on persoonana. En halua että hän alkaa kokea että hänessä on jotain vikaa (koska siitä ei ole kyse), mutta niin se helposti menisi jos kertoisin, että hän on sen tyyppinen kommunikaatiotyyliltään, että en useinkaan tiedä miten sitä tulkita.
Onko ongelma siis hänen kommunikaatiotyylissään? Jos ei, niin miksi sinä niin hänelle sanoisit?
No on ja ei. Toiset ihmiset pehmittelevät ja tunnesävyttävät enemmän puhettaan. Heitä on tietysti helpompi tulkita kun yleensä äänensävy kertoo pettymyksestä tai ärsyynnyksestä. Se että toinen puhuu asioista kylmän rationaalisesti ei ole mun mielestä mitenkään väärin, vaan ihan vaan ihmisen ominaisuus. En mä halua että hän alkaa koko ajan miettiä että miten sanoo asiat.
No kai sun pitäisi tehdä selväksi hänelle se, että tässä ongelmana ei ole hänen tapansa kommunikoida vaan sinun reagointisi ja että sinun on pakko käydä asiat läpi jotta sinä opit käsittelemään hänen sanomisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mä toki liikaa otan itse tätä kannettavakseni. Kumppanini on käytännössä päivittäin ahdistunut ja osallistun päivittäin sen asian käsittelyyn. Onhan se niinkin, että hänen täytyy hyväksyä se, että minäkin edes välillä avaudun ahdistuksesta ja sen syistä.
Ap
Varmaan mun eksä myös ajattelee, että olen täysin hermoheikko ja hän tuki minua. Mulla alkoi suhteen aikana hyperventilaatiot ja paniikkihäiriö. Lisäksi kaikenlaisia oireita. Ne loppuivat ihan samalla kuin suhdekin ja seuraavassa ei sellaista ole ollut. Eksä ei koskaan avautunut omista heikkouksistaan tai epävarmuuksistaan. Sitten kun hänen mittansa täyttyi, hän sitten käyttäyi vihamielisesti ja lopulta oli kroonisesti sulkeutunut, murjottava ja vihamielinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.
Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla.
Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.
Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.
Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.
Kai hän tietää, että tämä on sinulle vaikeaa? Jos ei, sinun pitää kertoa siitä. Jos huomaat itsesi tekevän jotain omia "tilannearvioita" ja tulkintoja toisen käyttäytymisestä, lopeta heti ja kysy häneltä. Kerrot, mikä hänen tekemisensä johti sinussa johonkin tiettyyn reaktioon. Sen jälkeen hän kertoo, mitä hän tarkoitti. Näin sinun ei tarvitse arvailla ja pitää asioita sisälläsi. Pikkuhiljaa opit toivottavasti ymmärtämään hänen käyttäytymismalleja paremmin. Toisinaan puolisosi käyttäytyy huonosti, toisinaan sinä.
Tällaisissa tilanteissa saattaa olla myös joskus hyötyä oman itsetunnon kasvattamisesta. On helppo triggeröityä toisten sanomisista, jos omaa huonon itsetunnon, ja kokee, että maailma ja muut on aina poikkiteloin edessäni. Se on hieman isompi aihealue, mutta kannattaa pitää mielessä, että sinä olet tarpeeksi hyvä, ja voit koko ajan kehittyä ja mennä eteenpäin. Aina on joku, joka osaa jonkun asian paremmin, mutta sinä olet tarpeeksi hyvä siinä mitä teet tällä hetkellä, ja jatkuvasti myöskin kehityt.
Suosittelen ap sinulle erästä kirjaa, josta saattaisi olla hyötyä. Kuulostat siltä, että olisit ehkäpä kiinnostunut tästä. Derren Brown: Happy. Siitä löytyy referoitu versio Derren Brown: A Little Happier. Löytyy myös äänikirjana, joskaan ei välttämättä suomenkielisenä.
Me keskusteltiin tästä. Hän sanoi että olisi parempi jos sanoisin aina asioista, mutta pelkään että siinä on huonoja puolia. Olisi vaikea puhua asioista ilman, että toinen saattaisi alkaa tuntea epävarmuutta siitä, että triggeröikö hän omalla kommunikointityylillään minussa jotain tiettyjä tunteita.
Kiitos kirjavinkistä! Toki luen paljon psykologista kirjallisuutta mitä terapeutti on suositellut, mutta pitääpä tsekata tuokin.
Mieti kun tyttöystäväsi näissä tilanteissa oppisi puhumaan omista epävarmuuksistaan liittyen sinun triggeröitymiseesi! Tässähän on ihan vaarana, että te päätyisitte olemaan kaksi toisensa erittäin hyvin tuntevaa ihmistä, jotka pystyvät keskustelemaan ihan kaikesta ja oppisitte kommunikoimaan toistenne kanssa selkeästi ja rakentavasti.
Niin. Ehkä pitää yrittää. Kerran vaan tästä nousi tosi iso konflikti kun sanoin suoraan ja pelkään että hän alkaa turhautua muhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus yhdessä miehen kanssa, jolla oli vakavia traumoja. Minusta tuli suhteen aikana mielenterveysongelmainen (onneksi se lakkasi, kun suhde sai päätöksensä). Sen sijaan nykyisessä suhteessa on sellaisia menneisyyden painolasteja, jotka eivät hajota kumpaakaan liikaa, koska kumpikaan ei ole liikaa hajalla. Sellaista normaalia johonkin asiaan töksähtämistä joskus, että toinen reagoi vahvemmin kuin olisi ollut tarpeenkaan ja ne sitten selvitetään.
Tämä. Toiset ihmiset onnistuu triggeröimään enemmän ku toiset. Ne osuu jotenkin suoraan niihin traumakohtiin. Ap:llekin vois olla joku toinen nainen "helpompi". Jonka käyttäytyminen ei luonnostaan niin helposti triggeröisi
En usko, että löytyy ” helpompaa” naista. Niin kauan kun et tunnista naisen käytöksen ja äitisi käytöksen eroa, ei kukaan nainen saa sinun oloasi turvalliseksi. Jokaisessa naisessa on lopulta jokin, joka laukaisee ” äitimmoodin”.
Ap, olet käynyt monta vuotta terapiassa, mutta yhä olet vaikeuksissa. Onko tuo terapia oikea sinulle?
Entä jos menisitte yhdessä terapiaan? Voisitte avata solmuja yhdessä, nähdä kipukohtanne?Niin. En tiedä. Molemmat itseasiassa käydään terapiassa tahoillamme. Uskoisin että terapia on mulle oikea, mutta mistäs tietäisin. Ainakin terapeutti on selvästi motivoitunut ja ammattitaitoinen.
Käytte tahoillanne terapiassa. Kuitenkin puhutte toisenne ohi, koska kommunikaatiosta huolimatta asiat edelleen ongelmia? Miksi ette menisi parisuhdeterapiaan yhdessä, jolloin kumpikin kuuntelee toista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"
Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee
Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.
Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.
En ihan ymmärrä miksi toinen alkaisi miettiä paljonko voi huokailla toisen seurassa. Ei meillä ainakaan ole niin tapahtunut. Ehkä ymmärsit jotain viestistäni väärin. Minä kehotin kommunikoimaan, ei sulkeutumaan. Sinä olet sulkeutunut ja näät lisää sulkeutumista. Se on ihan oma valintasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et sano mitään vaan ilmaan tulee aina sähköä, kun hän huokailee, sitten hän vasta alkaakin varoa kaikkea. Jos taas sanot suoraan, että teidän kotona oli ikävää huokailua ja hän sanoo, että hän huokailee vaan työhuoliaan niin ei synny mitään virtahepoa. Tuon saman koreografian voi toistaa vaikka sata kertaa. Ja jos tosiaan on joku sinuun liittyvä juttu, on parempi että sekin nostetaan pöydälle ja puhutaan läpi eikä toinen huokaile ja toinen ahdistele, vaan asia oikeasti tulee käsittelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.
Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla.
Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.
Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.
Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.
Kai hän tietää, että tämä on sinulle vaikeaa? Jos ei, sinun pitää kertoa siitä. Jos huomaat itsesi tekevän jotain omia "tilannearvioita" ja tulkintoja toisen käyttäytymisestä, lopeta heti ja kysy häneltä. Kerrot, mikä hänen tekemisensä johti sinussa johonkin tiettyyn reaktioon. Sen jälkeen hän kertoo, mitä hän tarkoitti. Näin sinun ei tarvitse arvailla ja pitää asioita sisälläsi. Pikkuhiljaa opit toivottavasti ymmärtämään hänen käyttäytymismalleja paremmin. Toisinaan puolisosi käyttäytyy huonosti, toisinaan sinä.
Tällaisissa tilanteissa saattaa olla myös joskus hyötyä oman itsetunnon kasvattamisesta. On helppo triggeröityä toisten sanomisista, jos omaa huonon itsetunnon, ja kokee, että maailma ja muut on aina poikkiteloin edessäni. Se on hieman isompi aihealue, mutta kannattaa pitää mielessä, että sinä olet tarpeeksi hyvä, ja voit koko ajan kehittyä ja mennä eteenpäin. Aina on joku, joka osaa jonkun asian paremmin, mutta sinä olet tarpeeksi hyvä siinä mitä teet tällä hetkellä, ja jatkuvasti myöskin kehityt.
Suosittelen ap sinulle erästä kirjaa, josta saattaisi olla hyötyä. Kuulostat siltä, että olisit ehkäpä kiinnostunut tästä. Derren Brown: Happy. Siitä löytyy referoitu versio Derren Brown: A Little Happier. Löytyy myös äänikirjana, joskaan ei välttämättä suomenkielisenä.
Me keskusteltiin tästä. Hän sanoi että olisi parempi jos sanoisin aina asioista, mutta pelkään että siinä on huonoja puolia. Olisi vaikea puhua asioista ilman, että toinen saattaisi alkaa tuntea epävarmuutta siitä, että triggeröikö hän omalla kommunikointityylillään minussa jotain tiettyjä tunteita.
Kiitos kirjavinkistä! Toki luen paljon psykologista kirjallisuutta mitä terapeutti on suositellut, mutta pitääpä tsekata tuokin.
Mieti kun tyttöystäväsi näissä tilanteissa oppisi puhumaan omista epävarmuuksistaan liittyen sinun triggeröitymiseesi! Tässähän on ihan vaarana, että te päätyisitte olemaan kaksi toisensa erittäin hyvin tuntevaa ihmistä, jotka pystyvät keskustelemaan ihan kaikesta ja oppisitte kommunikoimaan toistenne kanssa selkeästi ja rakentavasti.
Niin. Ehkä pitää yrittää. Kerran vaan tästä nousi tosi iso konflikti kun sanoin suoraan ja pelkään että hän alkaa turhautua muhun.
Ilmeisesti et pidä suhdettanne kovin vakavana? Uskotko, että joku voisi rakastaa sinua? Jos joku rakastaa, ei hän turhaudu yhdestä riidasta eikä kahdestakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mä toki liikaa otan itse tätä kannettavakseni. Kumppanini on käytännössä päivittäin ahdistunut ja osallistun päivittäin sen asian käsittelyyn. Onhan se niinkin, että hänen täytyy hyväksyä se, että minäkin edes välillä avaudun ahdistuksesta ja sen syistä.
Ap
Minä ahdistuisin sinusta. Jos naisesi on herkkä, häntä painaa ja ahdistaa se, ettet sinä ole avoin ja teidän välillänne on outoa energiaa. Luulet varmaan ihan aidosti tekeväsi palveluksen ja ehkä jopa uhrauksen, mutta minusta sinä vahingoitat teidän suhdetta etkä hoida sitä noilla toimillasi.
Tuo on tietysti hyvin mahdollista. Ehkä se kun olen reagoinut jossain tietyssä tilanteessa on vaan usein johtanut desibelien kohoamiseen ja sellaiseen, niin tuntuu vähän uhkaavalta ottaa asioita esille. Mut pitää vaan yrittää ja esittää toive että hän ottaa kommentit asiallisesti vastaan jos ne on asiallisesti esitetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mä toki liikaa otan itse tätä kannettavakseni. Kumppanini on käytännössä päivittäin ahdistunut ja osallistun päivittäin sen asian käsittelyyn. Onhan se niinkin, että hänen täytyy hyväksyä se, että minäkin edes välillä avaudun ahdistuksesta ja sen syistä.
Ap
Varmaan mun eksä myös ajattelee, että olen täysin hermoheikko ja hän tuki minua. Mulla alkoi suhteen aikana hyperventilaatiot ja paniikkihäiriö. Lisäksi kaikenlaisia oireita. Ne loppuivat ihan samalla kuin suhdekin ja seuraavassa ei sellaista ole ollut. Eksä ei koskaan avautunut omista heikkouksistaan tai epävarmuuksistaan. Sitten kun hänen mittansa täyttyi, hän sitten käyttäyi vihamielisesti ja lopulta oli kroonisesti sulkeutunut, murjottava ja vihamielinen.
Kyllä mä avaudun, mutten näissä asioissa. Ja kyllä mä avauduin hänelle siitä että näiden asioiden käsittely on raskasta. Toki pitää alkaa puhua niistä enemmän ja toivoa että se olisi vähemmän raskasta jos ne puhuu ääneen.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitteko sopia heti alussa keskenänne, että molemmat hillitsee itseään. Ja jos lähtee kuohumaan, se pysäytetään heti ja yritetään pysyä aiheessa ja kertoa vain miltä itsestä tuntuu, ei kerrota mitä toinen tekee tai tulkintoja toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"
Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee
Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.
Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.
En ihan ymmärrä miksi toinen alkaisi miettiä paljonko voi huokailla toisen seurassa. Ei meillä ainakaan ole niin tapahtunut. Ehkä ymmärsit jotain viestistäni väärin. Minä kehotin kommunikoimaan, ei sulkeutumaan. Sinä olet sulkeutunut ja näät lisää sulkeutumista. Se on ihan oma valintasi.
Jos mulle sanottaisiin että tietynlainen käytös herättää negatiivisia fiiliksiä, niin kyllä mä alkaisin tahtomattanikin varoa sitä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.
Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla.
Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.
Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.
Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.
Kai hän tietää, että tämä on sinulle vaikeaa? Jos ei, sinun pitää kertoa siitä. Jos huomaat itsesi tekevän jotain omia "tilannearvioita" ja tulkintoja toisen käyttäytymisestä, lopeta heti ja kysy häneltä. Kerrot, mikä hänen tekemisensä johti sinussa johonkin tiettyyn reaktioon. Sen jälkeen hän kertoo, mitä hän tarkoitti. Näin sinun ei tarvitse arvailla ja pitää asioita sisälläsi. Pikkuhiljaa opit toivottavasti ymmärtämään hänen käyttäytymismalleja paremmin. Toisinaan puolisosi käyttäytyy huonosti, toisinaan sinä.
Tällaisissa tilanteissa saattaa olla myös joskus hyötyä oman itsetunnon kasvattamisesta. On helppo triggeröityä toisten sanomisista, jos omaa huonon itsetunnon, ja kokee, että maailma ja muut on aina poikkiteloin edessäni. Se on hieman isompi aihealue, mutta kannattaa pitää mielessä, että sinä olet tarpeeksi hyvä, ja voit koko ajan kehittyä ja mennä eteenpäin. Aina on joku, joka osaa jonkun asian paremmin, mutta sinä olet tarpeeksi hyvä siinä mitä teet tällä hetkellä, ja jatkuvasti myöskin kehityt.
Suosittelen ap sinulle erästä kirjaa, josta saattaisi olla hyötyä. Kuulostat siltä, että olisit ehkäpä kiinnostunut tästä. Derren Brown: Happy. Siitä löytyy referoitu versio Derren Brown: A Little Happier. Löytyy myös äänikirjana, joskaan ei välttämättä suomenkielisenä.
Me keskusteltiin tästä. Hän sanoi että olisi parempi jos sanoisin aina asioista, mutta pelkään että siinä on huonoja puolia. Olisi vaikea puhua asioista ilman, että toinen saattaisi alkaa tuntea epävarmuutta siitä, että triggeröikö hän omalla kommunikointityylillään minussa jotain tiettyjä tunteita.
Kiitos kirjavinkistä! Toki luen paljon psykologista kirjallisuutta mitä terapeutti on suositellut, mutta pitääpä tsekata tuokin.
Mieti kun tyttöystäväsi näissä tilanteissa oppisi puhumaan omista epävarmuuksistaan liittyen sinun triggeröitymiseesi! Tässähän on ihan vaarana, että te päätyisitte olemaan kaksi toisensa erittäin hyvin tuntevaa ihmistä, jotka pystyvät keskustelemaan ihan kaikesta ja oppisitte kommunikoimaan toistenne kanssa selkeästi ja rakentavasti.
Niin. Ehkä pitää yrittää. Kerran vaan tästä nousi tosi iso konflikti kun sanoin suoraan ja pelkään että hän alkaa turhautua muhun.
Ilmeisesti et pidä suhdettanne kovin vakavana? Uskotko, että joku voisi rakastaa sinua? Jos joku rakastaa, ei hän turhaudu yhdestä riidasta eikä kahdestakaan.
No tämäkin on tietty ongelma. En varmaan täysin usko, mutta se asia ei muutu naista vaihtamalla.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.
Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla.
Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.
Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.
Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.
Kai hän tietää, että tämä on sinulle vaikeaa? Jos ei, sinun pitää kertoa siitä. Jos huomaat itsesi tekevän jotain omia "tilannearvioita" ja tulkintoja toisen käyttäytymisestä, lopeta heti ja kysy häneltä. Kerrot, mikä hänen tekemisensä johti sinussa johonkin tiettyyn reaktioon. Sen jälkeen hän kertoo, mitä hän tarkoitti. Näin sinun ei tarvitse arvailla ja pitää asioita sisälläsi. Pikkuhiljaa opit toivottavasti ymmärtämään hänen käyttäytymismalleja paremmin. Toisinaan puolisosi käyttäytyy huonosti, toisinaan sinä.
Tällaisissa tilanteissa saattaa olla myös joskus hyötyä oman itsetunnon kasvattamisesta. On helppo triggeröityä toisten sanomisista, jos omaa huonon itsetunnon, ja kokee, että maailma ja muut on aina poikkiteloin edessäni. Se on hieman isompi aihealue, mutta kannattaa pitää mielessä, että sinä olet tarpeeksi hyvä, ja voit koko ajan kehittyä ja mennä eteenpäin. Aina on joku, joka osaa jonkun asian paremmin, mutta sinä olet tarpeeksi hyvä siinä mitä teet tällä hetkellä, ja jatkuvasti myöskin kehityt.
Suosittelen ap sinulle erästä kirjaa, josta saattaisi olla hyötyä. Kuulostat siltä, että olisit ehkäpä kiinnostunut tästä. Derren Brown: Happy. Siitä löytyy referoitu versio Derren Brown: A Little Happier. Löytyy myös äänikirjana, joskaan ei välttämättä suomenkielisenä.
Me keskusteltiin tästä. Hän sanoi että olisi parempi jos sanoisin aina asioista, mutta pelkään että siinä on huonoja puolia. Olisi vaikea puhua asioista ilman, että toinen saattaisi alkaa tuntea epävarmuutta siitä, että triggeröikö hän omalla kommunikointityylillään minussa jotain tiettyjä tunteita.
Kiitos kirjavinkistä! Toki luen paljon psykologista kirjallisuutta mitä terapeutti on suositellut, mutta pitääpä tsekata tuokin.
Mieti kun tyttöystäväsi näissä tilanteissa oppisi puhumaan omista epävarmuuksistaan liittyen sinun triggeröitymiseesi! Tässähän on ihan vaarana, että te päätyisitte olemaan kaksi toisensa erittäin hyvin tuntevaa ihmistä, jotka pystyvät keskustelemaan ihan kaikesta ja oppisitte kommunikoimaan toistenne kanssa selkeästi ja rakentavasti.
Niin. Ehkä pitää yrittää. Kerran vaan tästä nousi tosi iso konflikti kun sanoin suoraan ja pelkään että hän alkaa turhautua muhun.
Ilmeisesti et pidä suhdettanne kovin vakavana? Uskotko, että joku voisi rakastaa sinua? Jos joku rakastaa, ei hän turhaudu yhdestä riidasta eikä kahdestakaan.
Ja pidän kyllä suhdetta vakavana, mutta se ei tietysti poista pelkoja kuin hieman.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"
Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee
Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.
Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.
En ihan ymmärrä miksi toinen alkaisi miettiä paljonko voi huokailla toisen seurassa. Ei meillä ainakaan ole niin tapahtunut. Ehkä ymmärsit jotain viestistäni väärin. Minä kehotin kommunikoimaan, ei sulkeutumaan. Sinä olet sulkeutunut ja näät lisää sulkeutumista. Se on ihan oma valintasi.
Jos mulle sanottaisiin että tietynlainen käytös herättää negatiivisia fiiliksiä, niin kyllä mä alkaisin tahtomattanikin varoa sitä.
AP
Idea on sanoa painokkaasti että tää on mun ongelma, ei sun, ja mun sen kanssa pitää oppia elämään. Jos toinen alkaa siinä vaiheessa varomaan niin sitten siitäkin keskustellaan. Ymmärrätkö? Te puhutte tästä, yhdessä, kommunikoitte? Olette avoimia ja pahoillanne. Ette leiki simpukoita ja mimosoita joka värähdyksestä. Semmoinen rupeaisi kyllä kyrpimään itseäni nopeasti. Avaa suu. Ole mies. Puhu ja puhu lisää. Jos se aiheuttaa pahaa mieltä, puhut siitäkin. Ja senkin jälkeen taas. Simpukan kuoreen pistetään kesto stopperi. Se ei enää mene kiinni.
Ja siis olen huomannut että kommentit vaikuttavat. Kommentoin kevyessä mielessä paria juttua mitä kumppanini tekee rutiininomaisesti. Huomasin, että hän on sen jälkeen tehnyt niitä paljon vähemmän koska pelkää kai että se on toisista ärsyttävää. Oikeastaan kaduttaa että sanoin mitään, vaikka kommentoin niitä juttuja ihan positiivisessa mielessä ja korostin ettei ne ärsytä tai mitään, mutta olen vaan huomannut.
AP
Meillä asetelma toisin päin, minä olin aikoinani pahasti äititraumainen. Lopputulemana miellytin kaikkia, ihmisten rajat sulivat täysin. Annoin vapaat kädet puolisolle, hän tietää, hän osaa kaiken, minun käsitykseni tai mielipiteen on aina alisteinen hänen vastaavilleen. Se oli täysin luonnollista, niin kuului olla, olen aina se tyhmempi osapuoli. Tämä käytökseni valitettavasti boostasi puolison itsetuntoa todella paljon, minua sorrettiin. Puolisolla on vahva suku, jonka sätkynukkena sitten hypin vuosikymmenen.
Välillä pohdin edelleen, milloin joku rikkoo mun rajoja ja mitä pitää sietää toiselta. Näin rikki voi ihminen mennä, kun lapsuudessa hajotetaan ja aivopestään niin, ettei mitään omaa, edes ajatuksia ole.
Terapian kautta aloin ymmärtää rajoja ja sen, miten minua on hyväksikäytetty, teetetty ilmaista työtä, pidetty terapeuttina ja likasankona koska olen myötäilevä, mukava, toisia validoiva enkä mistään sano vastaan. Mun kanssani on hirveän miellyttävää olla. Kun lopetin ja ilmoitin jatkossa leikkimielisesti hinnan palveluksilleni, välit katkesivat esim. miehen vanhempiin kokonaan. He suuttuivat.
Mies kesti muutokseni, häneltä kului itse asiassa vain noin vuosi pahimpaan vaiheeseen, ettei enää tottumuksesta kävellyt ylitseni kaikessa. Silloin myös tajusin hänen rakastavan mua oikeasti. Kaikesta tästä itsemme etsimisestä huolimatta meillä on takana 15 vuoden suhde.
Ap, vaikutat jotenkin todella sydämeltään sivistyneeltä ihmiseltä. Et ole yksin. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Meillä asetelma toisin päin, minä olin aikoinani pahasti äititraumainen. Lopputulemana miellytin kaikkia, ihmisten rajat sulivat täysin. Annoin vapaat kädet puolisolle, hän tietää, hän osaa kaiken, minun käsitykseni tai mielipiteen on aina alisteinen hänen vastaavilleen. Se oli täysin luonnollista, niin kuului olla, olen aina se tyhmempi osapuoli. Tämä käytökseni valitettavasti boostasi puolison itsetuntoa todella paljon, minua sorrettiin. Puolisolla on vahva suku, jonka sätkynukkena sitten hypin vuosikymmenen.
Välillä pohdin edelleen, milloin joku rikkoo mun rajoja ja mitä pitää sietää toiselta. Näin rikki voi ihminen mennä, kun lapsuudessa hajotetaan ja aivopestään niin, ettei mitään omaa, edes ajatuksia ole.
Terapian kautta aloin ymmärtää rajoja ja sen, miten minua on hyväksikäytetty, teetetty ilmaista työtä, pidetty terapeuttina ja likasankona koska olen myötäilevä, mukava, toisia validoiva enkä mistään sano vastaan. Mun kanssani on hirveän miellyttävää olla. Kun lopetin ja ilmoitin jatkossa leikkimielisesti hinnan palveluksilleni, välit katkesivat esim. miehen vanhempiin kokonaan. He suuttuivat.
Mies kesti muutokseni, häneltä kului itse asiassa vain noin vuosi pahimpaan vaiheeseen, ettei enää tottumuksesta kävellyt ylitseni kaikessa. Silloin myös tajusin hänen rakastavan mua oikeasti. Kaikesta tästä itsemme etsimisestä huolimatta meillä on takana 15 vuoden suhde.
Ap, vaikutat jotenkin todella sydämeltään sivistyneeltä ihmiseltä. Et ole yksin. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Kiitos! Tosi harmillista että olet joutunut aikuisenakin kärsimään ihmissuhteissasi noin pahasti. Hienoa kuitenkin että olet saanut elämäsi taas paremmin raiteilleen! Olen nähnyt monen tapauksen kohdalla, että se ei ole kovin helppo temppu.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
auttava auttaja kirjoitti:
Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.
Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla.
Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.
Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.
Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.
Kai hän tietää, että tämä on sinulle vaikeaa? Jos ei, sinun pitää kertoa siitä. Jos huomaat itsesi tekevän jotain omia "tilannearvioita" ja tulkintoja toisen käyttäytymisestä, lopeta heti ja kysy häneltä. Kerrot, mikä hänen tekemisensä johti sinussa johonkin tiettyyn reaktioon. Sen jälkeen hän kertoo, mitä hän tarkoitti. Näin sinun ei tarvitse arvailla ja pitää asioita sisälläsi. Pikkuhiljaa opit toivottavasti ymmärtämään hänen käyttäytymismalleja paremmin. Toisinaan puolisosi käyttäytyy huonosti, toisinaan sinä.
Tällaisissa tilanteissa saattaa olla myös joskus hyötyä oman itsetunnon kasvattamisesta. On helppo triggeröityä toisten sanomisista, jos omaa huonon itsetunnon, ja kokee, että maailma ja muut on aina poikkiteloin edessäni. Se on hieman isompi aihealue, mutta kannattaa pitää mielessä, että sinä olet tarpeeksi hyvä, ja voit koko ajan kehittyä ja mennä eteenpäin. Aina on joku, joka osaa jonkun asian paremmin, mutta sinä olet tarpeeksi hyvä siinä mitä teet tällä hetkellä, ja jatkuvasti myöskin kehityt.
Suosittelen ap sinulle erästä kirjaa, josta saattaisi olla hyötyä. Kuulostat siltä, että olisit ehkäpä kiinnostunut tästä. Derren Brown: Happy. Siitä löytyy referoitu versio Derren Brown: A Little Happier. Löytyy myös äänikirjana, joskaan ei välttämättä suomenkielisenä.
Me keskusteltiin tästä. Hän sanoi että olisi parempi jos sanoisin aina asioista, mutta pelkään että siinä on huonoja puolia. Olisi vaikea puhua asioista ilman, että toinen saattaisi alkaa tuntea epävarmuutta siitä, että triggeröikö hän omalla kommunikointityylillään minussa jotain tiettyjä tunteita.
Kiitos kirjavinkistä! Toki luen paljon psykologista kirjallisuutta mitä terapeutti on suositellut, mutta pitääpä tsekata tuokin.
Mieti kun tyttöystäväsi näissä tilanteissa oppisi puhumaan omista epävarmuuksistaan liittyen sinun triggeröitymiseesi! Tässähän on ihan vaarana, että te päätyisitte olemaan kaksi toisensa erittäin hyvin tuntevaa ihmistä, jotka pystyvät keskustelemaan ihan kaikesta ja oppisitte kommunikoimaan toistenne kanssa selkeästi ja rakentavasti.
Niin. Ehkä pitää yrittää. Kerran vaan tästä nousi tosi iso konflikti kun sanoin suoraan ja pelkään että hän alkaa turhautua muhun.
Ilmeisesti et pidä suhdettanne kovin vakavana? Uskotko, että joku voisi rakastaa sinua? Jos joku rakastaa, ei hän turhaudu yhdestä riidasta eikä kahdestakaan.
Ja pidän kyllä suhdetta vakavana, mutta se ei tietysti poista pelkoja kuin hieman.
AP
No siinä kannattaa toki myös miettiä sitä omaa tapaa sanoa asioista. Eli riitelyn sijaan keskustella. Ja viestiä sille toiselle, ettet sinä halua riidellä, vaan keskustella. Monesti ihmisillä on tapana sanoa asioita tyyliin "Kun sinä aina/sä et koskaan/miksi sä...jne" (eli tavallaan syyttää toista jostain), vaikka hedelmällisempää on lähestyä asiaa "Minusta tuntuu siltä, että...jne".
Mutta suhteiden alut usein on kipinöiviä, sillä siinä vielä hiotaan toisesta ja itsestä niitä terävimpiä kulmia pois. Ei sitä kannata sillä tavalla pelätä. Tärkeämpää kai on se, että riidat sovitaan ja kaihertavat asiat käsitellään.
no hei,olet mies, joten sinussa on kaiken alku ja juurisyy , olet narsisti.
Alue: Aihe vapaa
Onpa hienoa, että puolisosi on noin vahvasti tukenasi, ja että olette jo asiasta keskustelleet. Voit aloittaa tuomalla esiin ensin tietyn tyyppisiä asioita, yhdenlaisia triggereitä. Kun opit toimimaan kyseisissä triggereissä paremmin, tuot esille toisenlaisia. Vaihtoehtoisesti menet "all-in" ja jos asia alkaa syntymään puolisollesi ongelmaksi, siirryt rajattujen triggereiden strategiaan. Olet ilmeisesti huomannut, että nykyinen strategia koituu henkiseksi ja sosiaaliseksi tuhoksi ajan mittaan. Jotain on muutettava. Saadaksesi uusia lopputuloksia, tarvitset uusia toimintamalleja.
Joka tapauksessa, kuulostaa mahtavalta, että puolisosi on tukenasi ja ymmärtää tilannettasi. Hänen kanssaan lienee tämä itsensä kehittäminen olevan täysin mahdollista. Kertomasi perusteella tilanteesi on todella hyvä verrattuna moniin muihin, jotka taistelevat samankaltaisten menneisyyden haamujen kanssa (ammattiapua ja luotettava läheinen rinnalla).