Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla

Eikö suhteen pitäisi enemmän antaa kuin viedä... Mietin tuota otsikkoa: tuntuu raskaalta.

auttava auttaja kirjoitti:

Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.

Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla. 

Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.

Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.

Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin joskus yhdessä miehen kanssa, jolla oli vakavia traumoja. Minusta tuli suhteen aikana mielenterveysongelmainen (onneksi se lakkasi, kun suhde sai päätöksensä). Sen sijaan nykyisessä suhteessa on sellaisia menneisyyden painolasteja, jotka eivät hajota kumpaakaan liikaa, koska kumpikaan ei ole liikaa hajalla. Sellaista normaalia johonkin asiaan töksähtämistä joskus, että toinen reagoi vahvemmin kuin olisi ollut tarpeenkaan ja ne sitten selvitetään. 

Tämä. Toiset ihmiset onnistuu triggeröimään enemmän ku toiset. Ne osuu jotenkin suoraan niihin traumakohtiin. Ap:llekin vois olla joku toinen nainen "helpompi". Jonka käyttäytyminen ei luonnostaan niin helposti triggeröisi

En oo varma olisiko. Kaikki ne tuntuu triggeröivän sitten kun lähennytään. Paljon pahempi oikeastaan olisi sellainen nainen joka ei sanoisi asioista suoraan vaan kätkisi monenlaista sisälleen. Se vasta triggeröisikin.

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh ap sinun ja naisesi suhde kuulostaa aivan samalta mitä minun ja mieheni suhde. Jokaiseen viestiisi olen pystynyt samaistumaan..

Tavallaan tuntuu hyvältä tietää etten ole ainoa laatuani, mutta ikävää että sinullakin on tällaista.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ota suklaa tai joku muu palkkio aina kun alat kuulla vihellystä niin muutat sen merkityksen positiiviseksi. 

Ihan hyvä vinkki. Kiinnostais kuulla onko tää jostain kognitiivisen terapian kirjasta tms. tai mistä oot lukenu että noin kannattais tehdä?

 

ap

Vierailija kirjoitti:

auttava auttaja kirjoitti:

Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.

Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla. 

Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.

Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.

Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.

Onko keskustelu ja kommunikaatio ihan vieras käsite? Itse en haluaisi sellaista suhdetta, missä vaan itse mielessään kantaa kaiken ja miettii kaikkea, se on ollut minulle merkki siitä, että suhde ei ole minulle sopiva, jos en luota toiseen sen enempää, että kertoisin hänelle avoimesti mitä sisälläni tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin joskus yhdessä miehen kanssa, jolla oli vakavia traumoja. Minusta tuli suhteen aikana mielenterveysongelmainen (onneksi se lakkasi, kun suhde sai päätöksensä). Sen sijaan nykyisessä suhteessa on sellaisia menneisyyden painolasteja, jotka eivät hajota kumpaakaan liikaa, koska kumpikaan ei ole liikaa hajalla. Sellaista normaalia johonkin asiaan töksähtämistä joskus, että toinen reagoi vahvemmin kuin olisi ollut tarpeenkaan ja ne sitten selvitetään. 

Tämä. Toiset ihmiset onnistuu triggeröimään enemmän ku toiset. Ne osuu jotenkin suoraan niihin traumakohtiin. Ap:llekin vois olla joku toinen nainen "helpompi". Jonka käyttäytyminen ei luonnostaan niin helposti triggeröisi

En oo varma olisiko. Kaikki ne tuntuu triggeröivän sitten kun lähennytään. Paljon pahempi oikeastaan olisi sellainen nainen joka ei sanoisi asioista suoraan vaan kätkisi monenlaista sisälleen. Se vasta triggeröisikin.

Mutta huomaatko, sinä itse silti kätket itsesi. Puhukaa! Avoimesti! Suoraan. Yrittäkää tietoisesti pysyä rauhallisina ja samalla puolella, tutustuen toisiinne.

Kerro esimerkki tilanne tai keskustelu , joka sai sinut triggeröitymään.

Suht yksityiskohtaisesti ..kiitos

Nyt on aika epämääräistä

Jos puhut noin terapeutillekin..niin menee kyllä rahas hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin joskus yhdessä miehen kanssa, jolla oli vakavia traumoja. Minusta tuli suhteen aikana mielenterveysongelmainen (onneksi se lakkasi, kun suhde sai päätöksensä). Sen sijaan nykyisessä suhteessa on sellaisia menneisyyden painolasteja, jotka eivät hajota kumpaakaan liikaa, koska kumpikaan ei ole liikaa hajalla. Sellaista normaalia johonkin asiaan töksähtämistä joskus, että toinen reagoi vahvemmin kuin olisi ollut tarpeenkaan ja ne sitten selvitetään. 

Tämä. Toiset ihmiset onnistuu triggeröimään enemmän ku toiset. Ne osuu jotenkin suoraan niihin traumakohtiin. Ap:llekin vois olla joku toinen nainen "helpompi". Jonka käyttäytyminen ei luonnostaan niin helposti triggeröisi

En usko, että löytyy ” helpompaa” naista. Niin kauan kun et tunnista naisen käytöksen ja äitisi käytöksen eroa, ei kukaan nainen saa sinun oloasi turvalliseksi. Jokaisessa naisessa on lopulta jokin, joka laukaisee ” äitimmoodin”.

Ap, olet käynyt monta vuotta terapiassa, mutta yhä olet vaikeuksissa. Onko tuo terapia oikea sinulle?

Entä jos menisitte yhdessä terapiaan? Voisitte avata solmuja yhdessä, nähdä kipukohtanne?

Niin. En tiedä. Molemmat itseasiassa käydään terapiassa tahoillamme. Uskoisin että terapia on mulle oikea, mutta mistäs tietäisin. Ainakin terapeutti on selvästi motivoitunut ja ammattitaitoinen.

Ap lähdössä salille

Ap:n puoliso: kulta voitko viedä roskat samalla?

Ap triggeröityy

Mitä se tolla tarkoitti? mikä roskakuski minä olen? miksi ei vie itse?

Ap: joo honey...vie roskat

Ap salilla pumppaa rautaa..ja miettii..

Osaan viedä kyllä roskat pyytämättäkin, kohtelee minua kuin lasta

En ole lapsi ..jatkuu

Eihän sun kanssa voi elää.

Jollain tasolla kannat kaikissa parisuhteissa lapsuuden tärkeintä ihmissuhdetta mukanasi.

jatkuu

Ap tapaa terapeutin

Terapeutti : no kuinkas oot pärjäilly?

Ap: kumppani kohtelee minua kuin lasta

Terapeutti: tämä liittyy varmaankin taas äitiisi?

Ap: juu..äiti ei antanut hetken rauhaa ..komensi koko ajan

Terapeutti: oletko keskustellut kumppanisi kanssa

Ap: en

Terapeutti: me ollaan jo keskusteltu tästä..haluaisitko pariterapiaa?

Ap: en

Terapeutti: leenalle voi maksaa kun lähdet 250 eur

Vierailija kirjoitti:

Jollain tasolla kannat kaikissa parisuhteissa lapsuuden tärkeintä ihmissuhdetta mukanasi.

Minun isäni a.mpui itsensä

Kannan siis ver.istä raatoa?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä voisit hieman normalisoida tuota tilannetta. Kun nähdäkseni kaikki parisuhteet ovat täynnä yksipuolisia tulkintoja ja myös väärintulkintoja. Ehkä olet vain liikaa herkistynyt asialle? Ehkä sittenkin myös parisuhteessa olisi se vaihtoehto, että annan näiden asioiden olla ilman pelkoa siitä, että ne jäävät kalvamaan. Esimerkiksi, kun huomaat tehneesi jonkun tulkinnan, voit muistuttaa itseäsi siitä, että tässäpä taas yksi niistä tarpeettomista tulkinnoista, joita aivoni tuottavat, jatkan tästä huolimatta sitä mitä olin tekemässä. 

Me ihmiset olisimme kauhean yksinäisiä, jos kelpaisimme parisuhteisiin tai ylipäätään ihmissuhteisiin vain ehjinä ja täydellisinä. Sun pelko tuntui olevan epävarmuus siitä, milloin nainen aidosti rikkoo sun rajoja ja oikeuksia ja milloin vain teet näitä väärintulkintoja. Miksi odotat, että nainen rikkoo sun rajoja? Luulen, että tällaisen epäilyksen alla oleminen on kumppanillesi aika raskasta ja siinä saattaa olla isompi suhteen päättymisen syy, kuin noissa väärintulkinnoissa. 

En tiedä missä terapiassa olet käynyt, mutta suosittelen kuitenkin hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Jos olet saanut jotain muuta, niin käy muutama kerta tällaisessa ennen kuin päätät, että asiaa ei voi terapian keinoin auttaa.

Ongelmana on, että en voi olla täysin puolustamatta itseäni ja varomatta. Kyllä parisuhteessakin rikotaan välillä toisen rajoja enkä voi elää kuin lapsi, joka suhtautuu ihan kaikkeen sinisilmäisesti. Kyllähän usein on ollut se tilanne, että olen nähnyt jossain tapailukumppanissa ja tämän käytöksessä varoitusmerkkejä ja myöhemmin on osoittautunut, että hän todella oli toksinen tyyppi joka yhtäkkiä käyttäytyy tosi rumasti toisia kohtaan. Sekään ei ole vaihtoehto etten kuuntelisi vaistoani ollenkaan. Silloin olisin ihan avuton ja toisten armoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain tasolla kannat kaikissa parisuhteissa lapsuuden tärkeintä ihmissuhdetta mukanasi.

Minun isäni a.mpui itsensä

Kannan siis ver.istä raatoa?

Jokin triggeröi isäsi?

Vierailija kirjoitti:

Onko sun ydinajatus se että täällä muut ihmiset on sinua varten? Ajatteletko parisuhteesta että mitä siitä saat vai mitä pystyt antamaan? Valitettavasti jos on kovin traumaattinen tausta niin hirveesti ei pysty toisille antamaan.

Millä tavoin koet kannattelevasi naisystävääsi? Onko sekin vain sinun tulkintaa? Vai onko nainen kiittänyt sinua saamastaan tuesta?

Sillä tavalla, että kuuntelen, otan kainaloon, yritän auttaa häntä ongelmissaan keskustelemalla ja käytännössä.

esimerkkiä on ap:lta turha odottaa

Voimme lukea iltap.askasta kun hän triggeröityy lopullisesti..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.

Olen käynyt jo vuosia terapiassa (ja kuntosalilla vielä pidempään). Jos mun pitäisi alkaa sinkkuna fiksaamaan itseäni vielä lisää, niin en usko että tulisin koskaan valmiiksi. Kyllä mä nytkin luulin että olisin jo valmiimpi suhteeseen, mutten kuitenkaan ollut. Ei ne samat ongelmat kuitenkaan tule eteen kaverisuhteissa. Kavereita on paljon ja en ole koskaan yhdestä riippuvainen. Parisuhteita on vain yksi kerrallaan (ja toivottavasti enää yksi koko loppuelämän) ja ei siihen voi suhtautua samalla tavalla, vaan asiat on pakko selvittää. Kaverisuhteissa pienet tökeröt huomautukset jäävät ja unohtuvat, parisuhteessa ne on pakko puhua auki tai ne jäävät kalvamaan.

Eli ulkoistat terapeutin osaa myös naiselle. Rikkinäisten ihmisten suhteet ei ole koskaan kestäviä, mutta ehkä seuraavassa taas kasvat ottamaan vastuuta omista tunteista vähän enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin joskus yhdessä miehen kanssa, jolla oli vakavia traumoja. Minusta tuli suhteen aikana mielenterveysongelmainen (onneksi se lakkasi, kun suhde sai päätöksensä). Sen sijaan nykyisessä suhteessa on sellaisia menneisyyden painolasteja, jotka eivät hajota kumpaakaan liikaa, koska kumpikaan ei ole liikaa hajalla. Sellaista normaalia johonkin asiaan töksähtämistä joskus, että toinen reagoi vahvemmin kuin olisi ollut tarpeenkaan ja ne sitten selvitetään. 

Tämä. Toiset ihmiset onnistuu triggeröimään enemmän ku toiset. Ne osuu jotenkin suoraan niihin traumakohtiin. Ap:llekin vois olla joku toinen nainen "helpompi". Jonka käyttäytyminen ei luonnostaan niin helposti triggeröisi

En oo varma olisiko. Kaikki ne tuntuu triggeröivän sitten kun lähennytään. Paljon pahempi oikeastaan olisi sellainen nainen joka ei sanoisi asioista suoraan vaan kätkisi monenlaista sisälleen. Se vasta triggeröisikin.

Mutta huomaatko, sinä itse silti kätket itsesi. Puhukaa! Avoimesti! Suoraan. Yrittäkää tietoisesti pysyä rauhallisina ja samalla puolella, tutustuen toisiinne.

Joskus tuntuu että asiat kärjistyvät, vaikka niitä kuinka yrittäisi olla kärjistämättä. Ja se stressaa vielä paljon enemmän kuin ongelmat jotka pysyvät pääni sisällä.