Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla

Ap, olet jumittunut kaavoihisi. Miksi on niin vaikeaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Kuitenkin te molemmat teette sitä terapeuttienne luona?

Ei varmasti ole yllätys kummallekaan, että teillä on traumanne.

Miksi kierrätte kuin kissa kuumaa puuroa traumojanne?

PUHUKAA NIISTÄ, kaikkine karvoineen päivineen!

Ette menetä mitään, tai sitten menetätte toisenne siksi, että ette koskaan kantaneet YHTEISTÄ VASTUUTA puhumisesta ja suhteestanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"

Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee

Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.

Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.

En ihan ymmärrä miksi toinen alkaisi miettiä paljonko voi huokailla toisen seurassa. Ei meillä ainakaan ole niin tapahtunut. Ehkä ymmärsit jotain viestistäni väärin. Minä kehotin kommunikoimaan, ei sulkeutumaan. Sinä olet sulkeutunut ja näät lisää sulkeutumista. Se on ihan oma valintasi.

Jos mulle sanottaisiin että tietynlainen käytös herättää negatiivisia fiiliksiä, niin kyllä mä alkaisin tahtomattanikin varoa sitä.

AP

Idea on sanoa painokkaasti että tää on mun ongelma, ei sun, ja mun sen kanssa pitää oppia elämään. Jos toinen alkaa siinä vaiheessa varomaan niin sitten siitäkin keskustellaan. Ymmärrätkö? Te puhutte tästä, yhdessä, kommunikoitte? Olette avoimia ja pahoillanne. Ette leiki simpukoita ja mimosoita joka värähdyksestä. Semmoinen rupeaisi kyllä kyrpimään itseäni nopeasti. Avaa suu. Ole mies. Puhu ja puhu lisää. Jos se aiheuttaa pahaa mieltä, puhut siitäkin. Ja senkin jälkeen taas. Simpukan kuoreen pistetään kesto stopperi. Se ei enää mene kiinni.

Mitäs jos suhde on lopulta pelkkää vatvomista ja intohimo sun muu katoaa ja kuihtuu?

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"

Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee

Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.

Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.

En ihan ymmärrä miksi toinen alkaisi miettiä paljonko voi huokailla toisen seurassa. Ei meillä ainakaan ole niin tapahtunut. Ehkä ymmärsit jotain viestistäni väärin. Minä kehotin kommunikoimaan, ei sulkeutumaan. Sinä olet sulkeutunut ja näät lisää sulkeutumista. Se on ihan oma valintasi.

Jos mulle sanottaisiin että tietynlainen käytös herättää negatiivisia fiiliksiä, niin kyllä mä alkaisin tahtomattanikin varoa sitä.

AP

Vaikka olisitte molemmat sitä mieltä, että sinun käytöksessäsi ei sinällään ole mitään ongelmaa, vaan ongelma on toisen tavassa tulkita käytöstäsi virheellisesti ilman kunnollisia perusteluja?

Vierailija kirjoitti:

no hei,olet mies, joten sinussa on kaiken alku ja juurisyy , olet narsisti.

Näitäkin tuntuu aina löytyvän jotka ajattelevat näin :D

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"

Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee

Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.

Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.

En ihan ymmärrä miksi toinen alkaisi miettiä paljonko voi huokailla toisen seurassa. Ei meillä ainakaan ole niin tapahtunut. Ehkä ymmärsit jotain viestistäni väärin. Minä kehotin kommunikoimaan, ei sulkeutumaan. Sinä olet sulkeutunut ja näät lisää sulkeutumista. Se on ihan oma valintasi.

Jos mulle sanottaisiin että tietynlainen käytös herättää negatiivisia fiiliksiä, niin kyllä mä alkaisin tahtomattanikin varoa sitä.

AP

Vaikka olisitte molemmat sitä mieltä, että sinun käytöksessäsi ei sinällään ole mitään ongelmaa, vaan ongelma on toisen tavassa tulkita käytöstäsi virheellisesti ilman kunnollisia perusteluja?

Voi olla. Ja vaikuttaa siltä että kumppaninikin on samaa laatua. Helposti sieltä nousee niitä koulunpihalta tuttuja muistijälkiä "hahaa sä teet aina noin!" ja se jota kommentoidaan alkaa sitten vältellä ko. maneerin toistamista, ettei enää naurettaisi.

Vierailija kirjoitti:

Tunteitani en voi kontrolloida enkä ole niistä vastuussa kellekään.

Väärin. Tunteita voi ja pitääkin kontrolloida

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"

Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee

Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.

Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.

En ihan ymmärrä miksi toinen alkaisi miettiä paljonko voi huokailla toisen seurassa. Ei meillä ainakaan ole niin tapahtunut. Ehkä ymmärsit jotain viestistäni väärin. Minä kehotin kommunikoimaan, ei sulkeutumaan. Sinä olet sulkeutunut ja näät lisää sulkeutumista. Se on ihan oma valintasi.

Jos mulle sanottaisiin että tietynlainen käytös herättää negatiivisia fiiliksiä, niin kyllä mä alkaisin tahtomattanikin varoa sitä.

AP

Idea on sanoa painokkaasti että tää on mun ongelma, ei sun, ja mun sen kanssa pitää oppia elämään. Jos toinen alkaa siinä vaiheessa varomaan niin sitten siitäkin keskustellaan. Ymmärrätkö? Te puhutte tästä, yhdessä, kommunikoitte? Olette avoimia ja pahoillanne. Ette leiki simpukoita ja mimosoita joka värähdyksestä. Semmoinen rupeaisi kyllä kyrpimään itseäni nopeasti. Avaa suu. Ole mies. Puhu ja puhu lisää. Jos se aiheuttaa pahaa mieltä, puhut siitäkin. Ja senkin jälkeen taas. Simpukan kuoreen pistetään kesto stopperi. Se ei enää mene kiinni.

Mitäs jos suhde on lopulta pelkkää vatvomista ja intohimo sun muu katoaa ja kuihtuu?

AP

No onko se sitten jotenkin toivottava suhde, jossa intohimo säilyy vain jännitteiden ja epävarmuuden kautta? Ja monissa suhteissa intohimo katoaa ja kuihtuu juuri siksi, että yhteys katoaa kun ei kommunikoida.

Jos AP on käynyt terapiassa vuosikaudet ilman kunnollista hoitovastetta, niin onko persoonallisuushäiriön riski otettu huomioon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteitani en voi kontrolloida enkä ole niistä vastuussa kellekään.

Väärin. Tunteita voi ja pitääkin kontrolloida

Ei pidä. Tunteita ei pidä tukehduttaa vaan antaa niiden tulla niin kuin tulevat, ovat ne tunteet sitten vihaa,  pelkoa tai mitä vaan. Reaktioita näihin tunteisiin sen sijaan pitää kontrolloida. Mikään määrä vihaa ei edellytä lyömään eikä suurikaan määrä pelkoa tarkoita, että paras ratkaisu olisi jäädä kotiin katsomaan netflixiä.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"

Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee

Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.

Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.

En ihan ymmärrä miksi toinen alkaisi miettiä paljonko voi huokailla toisen seurassa. Ei meillä ainakaan ole niin tapahtunut. Ehkä ymmärsit jotain viestistäni väärin. Minä kehotin kommunikoimaan, ei sulkeutumaan. Sinä olet sulkeutunut ja näät lisää sulkeutumista. Se on ihan oma valintasi.

Jos mulle sanottaisiin että tietynlainen käytös herättää negatiivisia fiiliksiä, niin kyllä mä alkaisin tahtomattanikin varoa sitä.

AP

Idea on sanoa painokkaasti että tää on mun ongelma, ei sun, ja mun sen kanssa pitää oppia elämään. Jos toinen alkaa siinä vaiheessa varomaan niin sitten siitäkin keskustellaan. Ymmärrätkö? Te puhutte tästä, yhdessä, kommunikoitte? Olette avoimia ja pahoillanne. Ette leiki simpukoita ja mimosoita joka värähdyksestä. Semmoinen rupeaisi kyllä kyrpimään itseäni nopeasti. Avaa suu. Ole mies. Puhu ja puhu lisää. Jos se aiheuttaa pahaa mieltä, puhut siitäkin. Ja senkin jälkeen taas. Simpukan kuoreen pistetään kesto stopperi. Se ei enää mene kiinni.

Mitäs jos suhde on lopulta pelkkää vatvomista ja intohimo sun muu katoaa ja kuihtuu?

AP

Kuules, se intohimo ja sun muu katoaa juuri siksi, kun EI PUHUTA asioista ja siitä intohimostakin.

Mikään suhde ei ole kuin alussa sitä onnen hattaraa, se muuttuu, vahvistuu, kypsyy rakkaudeksi. Mutta siihen vaaditaan kommunikaatiota, puhumista, vatvomista.

Konflikteja ja riitaa ei pidä pelätä, ilman niitä suhde on kulissi, peitellään ettei mitään ole vialla. Kunnioittavassa suhteessa saa ja pitää tuntea, niitä negatiivisiakin tunteita!

Vierailija kirjoitti:

Ja siis olen huomannut että kommentit vaikuttavat. Kommentoin kevyessä mielessä paria juttua mitä kumppanini tekee rutiininomaisesti. Huomasin, että hän on sen jälkeen tehnyt niitä paljon vähemmän koska pelkää kai että se on toisista ärsyttävää. Oikeastaan kaduttaa että sanoin mitään, vaikka kommentoin niitä juttuja ihan positiivisessa mielessä ja korostin ettei ne ärsytä tai mitään, mutta olen vaan huomannut.

AP

Älä kommentoi kevyesti vaan kerro, että sinua sattuu mahaan tai tulee ikävä olo, kun kotona äiti vihelteli passiivisaggressiivisesti. Että se nostaa pintaan vanhat haavat, vaikka tiedät ettei hän todennäköisesti tarkoita sitä niin ja voisiko hän itse asiassa kertoa itse, mitä viheltäminen hänelle tarkoittaa tuossa tilanteessa. 

Jos heittelet jotain epämääräistä, alkaisin itsekin varoa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos AP on käynyt terapiassa vuosikaudet ilman kunnollista hoitovastetta, niin onko persoonallisuushäiriön riski otettu huomioon?

On sitä hoitovastetta tullut muissa ihmissuhteissa ihan kiitettävästi. Esim. joskus saatoin olla vaikka työpaikalla täysi tuppisuu joka ei puhunut työkavereille käytännössä mitään, nykyään ihan normisosiaalinen.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis olen huomannut että kommentit vaikuttavat. Kommentoin kevyessä mielessä paria juttua mitä kumppanini tekee rutiininomaisesti. Huomasin, että hän on sen jälkeen tehnyt niitä paljon vähemmän koska pelkää kai että se on toisista ärsyttävää. Oikeastaan kaduttaa että sanoin mitään, vaikka kommentoin niitä juttuja ihan positiivisessa mielessä ja korostin ettei ne ärsytä tai mitään, mutta olen vaan huomannut.

AP

Älä kommentoi kevyesti vaan kerro, että sinua sattuu mahaan tai tulee ikävä olo, kun kotona äiti vihelteli passiivisaggressiivisesti. Että se nostaa pintaan vanhat haavat, vaikka tiedät ettei hän todennäköisesti tarkoita sitä niin ja voisiko hän itse asiassa kertoa itse, mitä viheltäminen hänelle tarkoittaa tuossa tilanteessa. 

Jos heittelet jotain epämääräistä, alkaisin itsekin varoa. 

Ei siinä ollut kyse siitä, vaan totesin vaan että hänellä on tietty hauska maneeri. Se ei liittynyt mitenkään mihinkään epävarmuuksiini.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"

Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee

Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.

Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.

En ihan ymmärrä miksi toinen alkaisi miettiä paljonko voi huokailla toisen seurassa. Ei meillä ainakaan ole niin tapahtunut. Ehkä ymmärsit jotain viestistäni väärin. Minä kehotin kommunikoimaan, ei sulkeutumaan. Sinä olet sulkeutunut ja näät lisää sulkeutumista. Se on ihan oma valintasi.

Jos mulle sanottaisiin että tietynlainen käytös herättää negatiivisia fiiliksiä, niin kyllä mä alkaisin tahtomattanikin varoa sitä.

AP

Idea on sanoa painokkaasti että tää on mun ongelma, ei sun, ja mun sen kanssa pitää oppia elämään. Jos toinen alkaa siinä vaiheessa varomaan niin sitten siitäkin keskustellaan. Ymmärrätkö? Te puhutte tästä, yhdessä, kommunikoitte? Olette avoimia ja pahoillanne. Ette leiki simpukoita ja mimosoita joka värähdyksestä. Semmoinen rupeaisi kyllä kyrpimään itseäni nopeasti. Avaa suu. Ole mies. Puhu ja puhu lisää. Jos se aiheuttaa pahaa mieltä, puhut siitäkin. Ja senkin jälkeen taas. Simpukan kuoreen pistetään kesto stopperi. Se ei enää mene kiinni.

Mitäs jos suhde on lopulta pelkkää vatvomista ja intohimo sun muu katoaa ja kuihtuu?

AP

No onko se sitten jotenkin toivottava suhde, jossa intohimo säilyy vain jännitteiden ja epävarmuuden kautta? Ja monissa suhteissa intohimo katoaa ja kuihtuu juuri siksi, että yhteys katoaa kun ei kommunikoida.

Ehkä olet oikeassa.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis olen huomannut että kommentit vaikuttavat. Kommentoin kevyessä mielessä paria juttua mitä kumppanini tekee rutiininomaisesti. Huomasin, että hän on sen jälkeen tehnyt niitä paljon vähemmän koska pelkää kai että se on toisista ärsyttävää. Oikeastaan kaduttaa että sanoin mitään, vaikka kommentoin niitä juttuja ihan positiivisessa mielessä ja korostin ettei ne ärsytä tai mitään, mutta olen vaan huomannut.

AP

Älä kommentoi kevyesti vaan kerro, että sinua sattuu mahaan tai tulee ikävä olo, kun kotona äiti vihelteli passiivisaggressiivisesti. Että se nostaa pintaan vanhat haavat, vaikka tiedät ettei hän todennäköisesti tarkoita sitä niin ja voisiko hän itse asiassa kertoa itse, mitä viheltäminen hänelle tarkoittaa tuossa tilanteessa. 

Jos heittelet jotain epämääräistä, alkaisin itsekin varoa. 

Ei siinä ollut kyse siitä, vaan totesin vaan että hänellä on tietty hauska maneeri. Se ei liittynyt mitenkään mihinkään epävarmuuksiini.

AP

Hän ei tunne oloaan turvalliseksi kanssasi. Jos mun kumppani sanoisi, että mulla on hauska maneeri, sehän vaan lisäisi mahdollisesti sen käyttöä. Eli oliko tuo jotain sarkasmia tai piilov***uilua osaltasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis olen huomannut että kommentit vaikuttavat. Kommentoin kevyessä mielessä paria juttua mitä kumppanini tekee rutiininomaisesti. Huomasin, että hän on sen jälkeen tehnyt niitä paljon vähemmän koska pelkää kai että se on toisista ärsyttävää. Oikeastaan kaduttaa että sanoin mitään, vaikka kommentoin niitä juttuja ihan positiivisessa mielessä ja korostin ettei ne ärsytä tai mitään, mutta olen vaan huomannut.

AP

Älä kommentoi kevyesti vaan kerro, että sinua sattuu mahaan tai tulee ikävä olo, kun kotona äiti vihelteli passiivisaggressiivisesti. Että se nostaa pintaan vanhat haavat, vaikka tiedät ettei hän todennäköisesti tarkoita sitä niin ja voisiko hän itse asiassa kertoa itse, mitä viheltäminen hänelle tarkoittaa tuossa tilanteessa. 

Jos heittelet jotain epämääräistä, alkaisin itsekin varoa. 

Ei siinä ollut kyse siitä, vaan totesin vaan että hänellä on tietty hauska maneeri. Se ei liittynyt mitenkään mihinkään epävarmuuksiini.

AP

Hän ei tunne oloaan turvalliseksi kanssasi. Jos mun kumppani sanoisi, että mulla on hauska maneeri, sehän vaan lisäisi mahdollisesti sen käyttöä. Eli oliko tuo jotain sarkasmia tai piilov***uilua osaltasi?

Ei ollut ja yritin sen sanoa niin, ettei se siltä kuulostaisi. Toivottavasti en epäonnistunut.

AP

Meidän ihmisten kirous on valitettavasti kantaa vanhempiemme aiheuttamaa hyvää ja pahaa itsessämme. Meidän vanhemmat ovat pääasiassa tehneet melko huonoa kasvatustyötä, vaikka haluaisimme olla kuinka lojaaleja vanhemmillemme ja kunnioittaa heitä. Suurin osa vanhemmistamme on pitänyt huolta vain siitä, että tunnemme häpeää vääriä tekoja kohtaan, syömme liikaa/liian vähän ja tottelemme, mitä aikuiset sanoo. 

Poikia on koulutettu kunnioittamaan ja tottelemaan äitiä ja muita naisia. Isät ovat olleet kurinpitäjän roolissa, joilla on "enemmän auktoriteettia kuin äideillä". Monilla ei ole isän roolimallia ollenkaan. Äidit ovat kasvattaneet meistä varovaisia ja pelkääviä poikia ja maksamme nyt sitä velkaa naisten kanssa toimiessa.

No joo. Pitää vaan yrittää puhua paljon avoimemmin asioista. Pelkään vaan että ihmiset on muuta kuin miltä näyttävät ja maksan itse lopulta hintaa siitä kun avaudun... Pitää vaan ottaa riski.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis olen huomannut että kommentit vaikuttavat. Kommentoin kevyessä mielessä paria juttua mitä kumppanini tekee rutiininomaisesti. Huomasin, että hän on sen jälkeen tehnyt niitä paljon vähemmän koska pelkää kai että se on toisista ärsyttävää. Oikeastaan kaduttaa että sanoin mitään, vaikka kommentoin niitä juttuja ihan positiivisessa mielessä ja korostin ettei ne ärsytä tai mitään, mutta olen vaan huomannut.

AP

Älä kommentoi kevyesti vaan kerro, että sinua sattuu mahaan tai tulee ikävä olo, kun kotona äiti vihelteli passiivisaggressiivisesti. Että se nostaa pintaan vanhat haavat, vaikka tiedät ettei hän todennäköisesti tarkoita sitä niin ja voisiko hän itse asiassa kertoa itse, mitä viheltäminen hänelle tarkoittaa tuossa tilanteessa. 

Jos heittelet jotain epämääräistä, alkaisin itsekin varoa. 

Ei siinä ollut kyse siitä, vaan totesin vaan että hänellä on tietty hauska maneeri. Se ei liittynyt mitenkään mihinkään epävarmuuksiini.

AP

Hän ei tunne oloaan turvalliseksi kanssasi. Jos mun kumppani sanoisi, että mulla on hauska maneeri, sehän vaan lisäisi mahdollisesti sen käyttöä. Eli oliko tuo jotain sarkasmia tai piilov***uilua osaltasi?

Tämä. Miksi kumppanisi kokee sanomisesi automaattisesti passiivisagressiivikseksi arvosteluksi? Hän on selvästi epävarma suhteesi. Mikä taas kertoo hyvin eri tarinaa kuin sinun ajatuksesi, että et kuormita häntä ongelmillasi kun et halua aiheuttaa hänessä negatiivisia viboja. Selvästi niitä on.

Että ehkä tässä on myös ongelmana se, että pelkään että lopulta toinen onkin sisältä fucked up ja olen hyvin hidas siinä, että alan todella luottaa toiseen. Se ei siis itsessään riitä vielä että toinen kertoo ettei tarkoittanut mitään jollain jutulla. En osaa siihenkään luottaa ihan noin vaan, vaan joudun pikkuhiljaa tutustumaan ihmiseen ja arvioimaan onko tämä luottamuksen arvoinen.

AP