Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla

Vierailija kirjoitti:

Ap lähdössä salille

Ap:n puoliso: kulta voitko viedä roskat samalla?

Ap triggeröityy

Mitä se tolla tarkoitti? mikä roskakuski minä olen? miksi ei vie itse?

Ap: joo honey...vie roskat

Ap salilla pumppaa rautaa..ja miettii..

Osaan viedä kyllä roskat pyytämättäkin, kohtelee minua kuin lasta

En ole lapsi ..jatkuu

Meni nyt vähän ohi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain tasolla kannat kaikissa parisuhteissa lapsuuden tärkeintä ihmissuhdetta mukanasi.

Minun isäni a.mpui itsensä

Kannan siis ver.istä raatoa?

Onko se tärkein ihmissuhteesi? 

Isäni hylkäsi minut lapsena, mutta hän ei ole tärkein ihmissuhteeni. Toki siitä jotain jälkiä kantaa mukanaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.

Olen käynyt jo vuosia terapiassa (ja kuntosalilla vielä pidempään). Jos mun pitäisi alkaa sinkkuna fiksaamaan itseäni vielä lisää, niin en usko että tulisin koskaan valmiiksi. Kyllä mä nytkin luulin että olisin jo valmiimpi suhteeseen, mutten kuitenkaan ollut. Ei ne samat ongelmat kuitenkaan tule eteen kaverisuhteissa. Kavereita on paljon ja en ole koskaan yhdestä riippuvainen. Parisuhteita on vain yksi kerrallaan (ja toivottavasti enää yksi koko loppuelämän) ja ei siihen voi suhtautua samalla tavalla, vaan asiat on pakko selvittää. Kaverisuhteissa pienet tökeröt huomautukset jäävät ja unohtuvat, parisuhteessa ne on pakko puhua auki tai ne jäävät kalvamaan.

Eli ulkoistat terapeutin osaa myös naiselle. Rikkinäisten ihmisten suhteet ei ole koskaan kestäviä, mutta ehkä seuraavassa taas kasvat ottamaan vastuuta omista tunteista vähän enemmän.

Enemmän minä kuuntelen hänen avautumisia omista ongelmistaan kuin hän minun. En voi siis yhtään allekirjoittaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.

Olen käynyt jo vuosia terapiassa (ja kuntosalilla vielä pidempään). Jos mun pitäisi alkaa sinkkuna fiksaamaan itseäni vielä lisää, niin en usko että tulisin koskaan valmiiksi. Kyllä mä nytkin luulin että olisin jo valmiimpi suhteeseen, mutten kuitenkaan ollut. Ei ne samat ongelmat kuitenkaan tule eteen kaverisuhteissa. Kavereita on paljon ja en ole koskaan yhdestä riippuvainen. Parisuhteita on vain yksi kerrallaan (ja toivottavasti enää yksi koko loppuelämän) ja ei siihen voi suhtautua samalla tavalla, vaan asiat on pakko selvittää. Kaverisuhteissa pienet tökeröt huomautukset jäävät ja unohtuvat, parisuhteessa ne on pakko puhua auki tai ne jäävät kalvamaan.

Eli ulkoistat terapeutin osaa myös naiselle. Rikkinäisten ihmisten suhteet ei ole koskaan kestäviä, mutta ehkä seuraavassa taas kasvat ottamaan vastuuta omista tunteista vähän enemmän.

Enemmän minä kuuntelen hänen avautumisia omista ongelmistaan kuin hän minun. En voi siis yhtään allekirjoittaa.

Ap

Et yhtään kuuntele sitä, että se ei ole toimiva tie ihmissuhteessa että kannat yksin kaikki ajatuksesi ja tuntemuksesi. Se ei ole palvelus suhteelle vaan teitä erottava tekijä.

Ja tuossa on jonkinasteisesti marttyyrimainen sävy - sinä kannat hänen juttujaan, mutta pidät itse omasi itselläsi. Ehkäpä hän haluaisi tuntea sinut ja tukea sinua, mutta sinä itse estät sen. 

Vierailija kirjoitti:

auttava auttaja kirjoitti:

Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.

Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla. 

Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.

Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.

Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.

Kai hän tietää, että tämä on sinulle vaikeaa? Jos ei, sinun pitää kertoa siitä. Jos huomaat itsesi tekevän jotain omia "tilannearvioita" ja tulkintoja toisen käyttäytymisestä, lopeta heti ja kysy häneltä. Kerrot, mikä hänen tekemisensä johti sinussa johonkin tiettyyn reaktioon. Sen jälkeen hän kertoo, mitä hän tarkoitti. Näin sinun ei tarvitse arvailla ja pitää asioita sisälläsi. Pikkuhiljaa opit toivottavasti ymmärtämään hänen käyttäytymismalleja paremmin. Toisinaan puolisosi käyttäytyy huonosti, toisinaan sinä.

Tällaisissa tilanteissa saattaa olla myös joskus hyötyä oman itsetunnon kasvattamisesta. On helppo triggeröityä toisten sanomisista, jos omaa huonon itsetunnon, ja kokee, että maailma ja muut on aina poikkiteloin edessäni. Se on hieman isompi aihealue, mutta kannattaa pitää mielessä, että sinä olet tarpeeksi hyvä, ja voit koko ajan kehittyä ja mennä eteenpäin. Aina on joku, joka osaa jonkun asian paremmin, mutta sinä olet tarpeeksi hyvä siinä mitä teet tällä hetkellä, ja jatkuvasti myöskin kehityt. 

Suosittelen ap sinulle erästä kirjaa, josta saattaisi olla hyötyä. Kuulostat siltä, että olisit ehkäpä kiinnostunut tästä. Derren Brown: Happy. Siitä löytyy referoitu versio Derren Brown: A Little Happier. Löytyy myös äänikirjana, joskaan ei välttämättä suomenkielisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.

Olen käynyt jo vuosia terapiassa (ja kuntosalilla vielä pidempään). Jos mun pitäisi alkaa sinkkuna fiksaamaan itseäni vielä lisää, niin en usko että tulisin koskaan valmiiksi. Kyllä mä nytkin luulin että olisin jo valmiimpi suhteeseen, mutten kuitenkaan ollut. Ei ne samat ongelmat kuitenkaan tule eteen kaverisuhteissa. Kavereita on paljon ja en ole koskaan yhdestä riippuvainen. Parisuhteita on vain yksi kerrallaan (ja toivottavasti enää yksi koko loppuelämän) ja ei siihen voi suhtautua samalla tavalla, vaan asiat on pakko selvittää. Kaverisuhteissa pienet tökeröt huomautukset jäävät ja unohtuvat, parisuhteessa ne on pakko puhua auki tai ne jäävät kalvamaan.

Eli ulkoistat terapeutin osaa myös naiselle. Rikkinäisten ihmisten suhteet ei ole koskaan kestäviä, mutta ehkä seuraavassa taas kasvat ottamaan vastuuta omista tunteista vähän enemmän.

Enemmän minä kuuntelen hänen avautumisia omista ongelmistaan kuin hän minun. En voi siis yhtään allekirjoittaa.

Ap

Et yhtään kuuntele sitä, että se ei ole toimiva tie ihmissuhteessa että kannat yksin kaikki ajatuksesi ja tuntemuksesi. Se ei ole palvelus suhteelle vaan teitä erottava tekijä.

Ja tuossa on jonkinasteisesti marttyyrimainen sävy - sinä kannat hänen juttujaan, mutta pidät itse omasi itselläsi. Ehkäpä hän haluaisi tuntea sinut ja tukea sinua, mutta sinä itse estät sen. 

Pelkään että se rikkoo suhteen, jos alan puhua kaikenlaiset asiat auki jatkuvasti.

Ap

Joku täällä ehdottikin jo tätä, minustakin ap sinun olisi hyvä edes joskus avautua naiselle että mitä siellä sinun pääsi sisällä liikkuu, ja sanoa siitäkin että ei ole tosiaan hänen vikansa tai mitenkään henkilökohtaista. Oman kokemuksen mukaan asioiden kanssa yksin painiminen liian pitkään käy kuitenkin pitemmän päälle hyvin raskaaksi sekä itse hiljaa olevan, että sivusta katsojan roolista, kun voi nainenkin jossain vaiheessa miettiä että onko sinulla kaikki hyvin. Voit myös ihan kysyä, miten usein olisi hyvä asioista keskustella ja miten paljon, jos sinua mietityttää että ns. pystyykö nainen ottamaan sinun huolesi vastaan. Tasapainoiseen ja turvalliseen suhteeseen minusta kyllä kuuluu tällaisten syvienkin asioiden puiminen yhdessä, ja toki siinä on se mahdollisuus että pelkosi käyvät toteen, mutta jos tämä lohduttaa ap, niin maailmassa on niin monta ihmistä, että kyllä sinä sellaisen naisen löydät jolle voi olla rehellinen ja haavoittuva silloinkin kun ei välttämättä ole ihan paras olo itsestään ja menneisyyden haamut kolkuttavat ovella. Hyvä että käyt terapiassa ja otat itse omista traumoistasi selvää, se jo itsessään luo hyvää pohjaa sille että palaudutte sinun äitisuhteestasi yhdessä, että nainen ei ole liikaa vastuussa sinun tunteistasi etkä sinä liikaa naisen tunteista. Sinunkaan ei nimittäin olisi hyvä joutua tilanteeseen, jossa ns. koko ajan vahdit omia tekemisiä ja sanomisia, ettei toiselle tule paha olo, ja siksi nimenomaan asia olisi hyvä ottaa puheeksi. Jos et ole ihan varma miten, niin uskon että terapeutiltakin voi kysyä neuvoa. Tsemppiä. :)

Ja oikeastaan enemmän vielä haittaa se, että osittain tämä liittyy siihen millainen kumppanini on persoonana. En halua että hän alkaa kokea että hänessä on jotain vikaa (koska siitä ei ole kyse), mutta niin se helposti menisi jos kertoisin, että hän on sen tyyppinen kommunikaatiotyyliltään, että en useinkaan tiedä miten sitä tulkita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.

Olen käynyt jo vuosia terapiassa (ja kuntosalilla vielä pidempään). Jos mun pitäisi alkaa sinkkuna fiksaamaan itseäni vielä lisää, niin en usko että tulisin koskaan valmiiksi. Kyllä mä nytkin luulin että olisin jo valmiimpi suhteeseen, mutten kuitenkaan ollut. Ei ne samat ongelmat kuitenkaan tule eteen kaverisuhteissa. Kavereita on paljon ja en ole koskaan yhdestä riippuvainen. Parisuhteita on vain yksi kerrallaan (ja toivottavasti enää yksi koko loppuelämän) ja ei siihen voi suhtautua samalla tavalla, vaan asiat on pakko selvittää. Kaverisuhteissa pienet tökeröt huomautukset jäävät ja unohtuvat, parisuhteessa ne on pakko puhua auki tai ne jäävät kalvamaan.

Eli ulkoistat terapeutin osaa myös naiselle. Rikkinäisten ihmisten suhteet ei ole koskaan kestäviä, mutta ehkä seuraavassa taas kasvat ottamaan vastuuta omista tunteista vähän enemmän.

Enemmän minä kuuntelen hänen avautumisia omista ongelmistaan kuin hän minun. En voi siis yhtään allekirjoittaa.

Ap

Et yhtään kuuntele sitä, että se ei ole toimiva tie ihmissuhteessa että kannat yksin kaikki ajatuksesi ja tuntemuksesi. Se ei ole palvelus suhteelle vaan teitä erottava tekijä.

Ja tuossa on jonkinasteisesti marttyyrimainen sävy - sinä kannat hänen juttujaan, mutta pidät itse omasi itselläsi. Ehkäpä hän haluaisi tuntea sinut ja tukea sinua, mutta sinä itse estät sen. 

Pelkään että se rikkoo suhteen, jos alan puhua kaikenlaiset asiat auki jatkuvasti.

Ap

Joo, sitä et osaa pelätä, että se rikkoo suhteen, että haudot niitä yksin mielessäsi ja teet omia johtopäätöksiäsi ja pidät toista käsivarren päässä. 

auttava auttaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

auttava auttaja kirjoitti:

Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.

Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla. 

Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.

Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.

Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.

Kai hän tietää, että tämä on sinulle vaikeaa? Jos ei, sinun pitää kertoa siitä. Jos huomaat itsesi tekevän jotain omia "tilannearvioita" ja tulkintoja toisen käyttäytymisestä, lopeta heti ja kysy häneltä. Kerrot, mikä hänen tekemisensä johti sinussa johonkin tiettyyn reaktioon. Sen jälkeen hän kertoo, mitä hän tarkoitti. Näin sinun ei tarvitse arvailla ja pitää asioita sisälläsi. Pikkuhiljaa opit toivottavasti ymmärtämään hänen käyttäytymismalleja paremmin. Toisinaan puolisosi käyttäytyy huonosti, toisinaan sinä.

Tällaisissa tilanteissa saattaa olla myös joskus hyötyä oman itsetunnon kasvattamisesta. On helppo triggeröityä toisten sanomisista, jos omaa huonon itsetunnon, ja kokee, että maailma ja muut on aina poikkiteloin edessäni. Se on hieman isompi aihealue, mutta kannattaa pitää mielessä, että sinä olet tarpeeksi hyvä, ja voit koko ajan kehittyä ja mennä eteenpäin. Aina on joku, joka osaa jonkun asian paremmin, mutta sinä olet tarpeeksi hyvä siinä mitä teet tällä hetkellä, ja jatkuvasti myöskin kehityt. 

Suosittelen ap sinulle erästä kirjaa, josta saattaisi olla hyötyä. Kuulostat siltä, että olisit ehkäpä kiinnostunut tästä. Derren Brown: Happy. Siitä löytyy referoitu versio Derren Brown: A Little Happier. Löytyy myös äänikirjana, joskaan ei välttämättä suomenkielisenä. 

Me keskusteltiin tästä. Hän sanoi että olisi parempi jos sanoisin aina asioista, mutta pelkään että siinä on huonoja puolia. Olisi vaikea puhua asioista ilman, että toinen saattaisi alkaa tuntea epävarmuutta siitä, että triggeröikö hän omalla kommunikointityylillään minussa jotain tiettyjä tunteita.

Kiitos kirjavinkistä! Toki luen paljon psykologista kirjallisuutta mitä terapeutti on suositellut, mutta pitääpä tsekata tuokin.

Vierailija kirjoitti:

Ja oikeastaan enemmän vielä haittaa se, että osittain tämä liittyy siihen millainen kumppanini on persoonana. En halua että hän alkaa kokea että hänessä on jotain vikaa (koska siitä ei ole kyse), mutta niin se helposti menisi jos kertoisin, että hän on sen tyyppinen kommunikaatiotyyliltään, että en useinkaan tiedä miten sitä tulkita.

Minusta sinä tuossa laitat syytä naiselle siitä, ettet sinä osaa tulkita häntä. Sinulla on suu, joten ole hyvä ja käytä sitä, kun tarvitset lisätietoa jostain asiasta.

Todella epäreilua tuollainen omassa mielessä hautominen. Kaikkein huonoin ihmissuhteeni oli juuri sellainen, että mies kuvitteli minut ihan eri ihmiseksi kuin olin ja suhde oli täysin mahdoton. Kun itse yritin keskustella hänen kanssaan, olin aivan puhki ja entistä neuvottomampi, koska hän ei avautunut eikä hänestä saanut mitään irti. Silti hän teki minusta paljonkin johtopäätöksiä - sellaisia, joita en todellakaan ollut tehnyt tai tarkoittanut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.

Olen käynyt jo vuosia terapiassa (ja kuntosalilla vielä pidempään). Jos mun pitäisi alkaa sinkkuna fiksaamaan itseäni vielä lisää, niin en usko että tulisin koskaan valmiiksi. Kyllä mä nytkin luulin että olisin jo valmiimpi suhteeseen, mutten kuitenkaan ollut. Ei ne samat ongelmat kuitenkaan tule eteen kaverisuhteissa. Kavereita on paljon ja en ole koskaan yhdestä riippuvainen. Parisuhteita on vain yksi kerrallaan (ja toivottavasti enää yksi koko loppuelämän) ja ei siihen voi suhtautua samalla tavalla, vaan asiat on pakko selvittää. Kaverisuhteissa pienet tökeröt huomautukset jäävät ja unohtuvat, parisuhteessa ne on pakko puhua auki tai ne jäävät kalvamaan.

Eli ulkoistat terapeutin osaa myös naiselle. Rikkinäisten ihmisten suhteet ei ole koskaan kestäviä, mutta ehkä seuraavassa taas kasvat ottamaan vastuuta omista tunteista vähän enemmän.

Enemmän minä kuuntelen hänen avautumisia omista ongelmistaan kuin hän minun. En voi siis yhtään allekirjoittaa.

Ap

Et yhtään kuuntele sitä, että se ei ole toimiva tie ihmissuhteessa että kannat yksin kaikki ajatuksesi ja tuntemuksesi. Se ei ole palvelus suhteelle vaan teitä erottava tekijä.

Ja tuossa on jonkinasteisesti marttyyrimainen sävy - sinä kannat hänen juttujaan, mutta pidät itse omasi itselläsi. Ehkäpä hän haluaisi tuntea sinut ja tukea sinua, mutta sinä itse estät sen. 

Pelkään että se rikkoo suhteen, jos alan puhua kaikenlaiset asiat auki jatkuvasti.

Ap

No eiköhän tuo sun meininkisi  riko teidän suhteenne jossain vaiheessa enivei. Keskustelemalla voisit ainakin saada tästä suhteesta kaiken mahdollisen kasvun ja olisit myös tyttöystävällesi reilu kun hänkin voisi olla täysin perillä teidän suhteenne tilasta ja sen ongelmakohdista. Silloin mahdollinen erokin todennäköisesti toteutuisi paremmassa hengessä kun ei tarvitsisi hautoa kaikkea epävarmuutta ja sanomatta jääneitä asioita.

Ehkä mä toki liikaa otan itse tätä kannettavakseni. Kumppanini on käytännössä päivittäin ahdistunut ja osallistun päivittäin sen asian käsittelyyn. Onhan se niinkin, että hänen täytyy hyväksyä se, että minäkin edes välillä avaudun ahdistuksesta ja sen syistä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja oikeastaan enemmän vielä haittaa se, että osittain tämä liittyy siihen millainen kumppanini on persoonana. En halua että hän alkaa kokea että hänessä on jotain vikaa (koska siitä ei ole kyse), mutta niin se helposti menisi jos kertoisin, että hän on sen tyyppinen kommunikaatiotyyliltään, että en useinkaan tiedä miten sitä tulkita.

Onko ongelma siis hänen kommunikaatiotyylissään? Jos ei, niin miksi sinä niin hänelle sanoisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.

Olen käynyt jo vuosia terapiassa (ja kuntosalilla vielä pidempään). Jos mun pitäisi alkaa sinkkuna fiksaamaan itseäni vielä lisää, niin en usko että tulisin koskaan valmiiksi. Kyllä mä nytkin luulin että olisin jo valmiimpi suhteeseen, mutten kuitenkaan ollut. Ei ne samat ongelmat kuitenkaan tule eteen kaverisuhteissa. Kavereita on paljon ja en ole koskaan yhdestä riippuvainen. Parisuhteita on vain yksi kerrallaan (ja toivottavasti enää yksi koko loppuelämän) ja ei siihen voi suhtautua samalla tavalla, vaan asiat on pakko selvittää. Kaverisuhteissa pienet tökeröt huomautukset jäävät ja unohtuvat, parisuhteessa ne on pakko puhua auki tai ne jäävät kalvamaan.

Eli ulkoistat terapeutin osaa myös naiselle. Rikkinäisten ihmisten suhteet ei ole koskaan kestäviä, mutta ehkä seuraavassa taas kasvat ottamaan vastuuta omista tunteista vähän enemmän.

Enemmän minä kuuntelen hänen avautumisia omista ongelmistaan kuin hän minun. En voi siis yhtään allekirjoittaa.

Ap

Et yhtään kuuntele sitä, että se ei ole toimiva tie ihmissuhteessa että kannat yksin kaikki ajatuksesi ja tuntemuksesi. Se ei ole palvelus suhteelle vaan teitä erottava tekijä.

Ja tuossa on jonkinasteisesti marttyyrimainen sävy - sinä kannat hänen juttujaan, mutta pidät itse omasi itselläsi. Ehkäpä hän haluaisi tuntea sinut ja tukea sinua, mutta sinä itse estät sen. 

Pelkään että se rikkoo suhteen, jos alan puhua kaikenlaiset asiat auki jatkuvasti.

Ap

Joo, sitä et osaa pelätä, että se rikkoo suhteen, että haudot niitä yksin mielessäsi ja teet omia johtopäätöksiäsi ja pidät toista käsivarren päässä. 

Onhan sekin mahdollista. Sitä vaan miettii että mitkä asiat on sellaisia, että on parempi käsitellä ne ensin omassa päässä ja sitten ehkä myöhemmin puhua auki kun on itse sinut asian kanssa, kuin ottaa heti esille, jolloin voi seurata iso konflikti joka jää ehkä jopa vainoamaan suhdetta. Mutta varmasti ainakin osasta näitä asioita pitäisi avautua.

Ap

En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"

Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee

Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.

Vierailija kirjoitti:

auttava auttaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

auttava auttaja kirjoitti:

Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.

Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla. 

Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.

Tätä yritän periaatteessa tehdä. En mä käytännössä koskaan reagoi heti tunteisiin. Ongelmana on, että kumppanini äänensävyjä ja muita on usein tosi vaikea lukea. Tai ainakin minun on. En voi kuitenkaan tehdä automaattista oletusta, että hän ei koskaan sano rumasti tai pura kiukkuaan minuun. Ja pakko minun on puolustaa itseäni jos rajojani loukataan. Ei sitä kukaan muukaan tee.

Jään sitten miettimään, että oliko tuo jotain vai eikö ollut. Tuntuu vaan, että sanominen johtaa jatkuviin turhiin konflikteihin. Ongelmahan ei varsinaisesti ole hänen vaan minun.

Kai hän tietää, että tämä on sinulle vaikeaa? Jos ei, sinun pitää kertoa siitä. Jos huomaat itsesi tekevän jotain omia "tilannearvioita" ja tulkintoja toisen käyttäytymisestä, lopeta heti ja kysy häneltä. Kerrot, mikä hänen tekemisensä johti sinussa johonkin tiettyyn reaktioon. Sen jälkeen hän kertoo, mitä hän tarkoitti. Näin sinun ei tarvitse arvailla ja pitää asioita sisälläsi. Pikkuhiljaa opit toivottavasti ymmärtämään hänen käyttäytymismalleja paremmin. Toisinaan puolisosi käyttäytyy huonosti, toisinaan sinä.

Tällaisissa tilanteissa saattaa olla myös joskus hyötyä oman itsetunnon kasvattamisesta. On helppo triggeröityä toisten sanomisista, jos omaa huonon itsetunnon, ja kokee, että maailma ja muut on aina poikkiteloin edessäni. Se on hieman isompi aihealue, mutta kannattaa pitää mielessä, että sinä olet tarpeeksi hyvä, ja voit koko ajan kehittyä ja mennä eteenpäin. Aina on joku, joka osaa jonkun asian paremmin, mutta sinä olet tarpeeksi hyvä siinä mitä teet tällä hetkellä, ja jatkuvasti myöskin kehityt. 

Suosittelen ap sinulle erästä kirjaa, josta saattaisi olla hyötyä. Kuulostat siltä, että olisit ehkäpä kiinnostunut tästä. Derren Brown: Happy. Siitä löytyy referoitu versio Derren Brown: A Little Happier. Löytyy myös äänikirjana, joskaan ei välttämättä suomenkielisenä. 

Me keskusteltiin tästä. Hän sanoi että olisi parempi jos sanoisin aina asioista, mutta pelkään että siinä on huonoja puolia. Olisi vaikea puhua asioista ilman, että toinen saattaisi alkaa tuntea epävarmuutta siitä, että triggeröikö hän omalla kommunikointityylillään minussa jotain tiettyjä tunteita.

Kiitos kirjavinkistä! Toki luen paljon psykologista kirjallisuutta mitä terapeutti on suositellut, mutta pitääpä tsekata tuokin.

Mieti kun tyttöystäväsi näissä tilanteissa oppisi puhumaan omista epävarmuuksistaan liittyen sinun triggeröitymiseesi! Tässähän on ihan vaarana, että te päätyisitte olemaan kaksi toisensa erittäin hyvin tuntevaa ihmistä, jotka pystyvät keskustelemaan ihan kaikesta ja oppisitte kommunikoimaan toistenne kanssa selkeästi ja rakentavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja oikeastaan enemmän vielä haittaa se, että osittain tämä liittyy siihen millainen kumppanini on persoonana. En halua että hän alkaa kokea että hänessä on jotain vikaa (koska siitä ei ole kyse), mutta niin se helposti menisi jos kertoisin, että hän on sen tyyppinen kommunikaatiotyyliltään, että en useinkaan tiedä miten sitä tulkita.

Onko ongelma siis hänen kommunikaatiotyylissään? Jos ei, niin miksi sinä niin hänelle sanoisit?

No on ja ei. Toiset ihmiset pehmittelevät ja tunnesävyttävät enemmän puhettaan. Heitä on tietysti helpompi tulkita kun yleensä äänensävy kertoo pettymyksestä tai ärsyynnyksestä. Se että toinen puhuu asioista kylmän rationaalisesti ei ole mun mielestä mitenkään väärin, vaan ihan vaan ihmisen ominaisuus. En mä halua että hän alkaa koko ajan miettiä että miten sanoo asiat.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mä toki liikaa otan itse tätä kannettavakseni. Kumppanini on käytännössä päivittäin ahdistunut ja osallistun päivittäin sen asian käsittelyyn. Onhan se niinkin, että hänen täytyy hyväksyä se, että minäkin edes välillä avaudun ahdistuksesta ja sen syistä.

Ap

Minä ahdistuisin sinusta. Jos naisesi on herkkä, häntä painaa ja ahdistaa se, ettet sinä ole avoin ja teidän välillänne on outoa energiaa. Luulet varmaan ihan aidosti tekeväsi palveluksen ja ehkä jopa uhrauksen, mutta minusta sinä vahingoitat teidän suhdetta etkä hoida sitä noilla toimillasi. 

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea läpi vastauksia, mutta samantyyppistä ongelmaa, ollaan molemmat pahalla tuulella kun toisen joku ominaisuus nostaa lapsuuden tuntosarvia pystyyn. Mikä on ollut ratkaisu? Sanotaan se. Ihan heti ja siinä tilanteessa. "Mua ahdistaa sun huokaukset. Tiedän että et varmaan tarkota sillä mitään ja ongelma on 100% mun mutta niin nyt vaan on ja siksi oon huonolla tuulella"

Tällaiset johtaa yleensä myös asian tuuletteluun ja reflektointiin, toinen saa kertoa turvalliselle ihmiselle kuinka tuollainen oli lapsena merkki siitä tästä ja tosta, kuinka se oli vahingollista lapsen kehitykselle ja olisi toivonut mieluummin tyypin x reaktiota. Siinä ne reagoinnitkin pikkuhiljaa vähenee

Näin meillä, edelleen suuttuillaan tyhmistä mutta nyt ne menee ohi nopeasti ja osataan ymmärtää toisiamme.

Mut ongelmana on, että mä en just halua että toinen alkaa miettiä että paljonko voi huokailla tms. mun seurassa. Lopulta suhteeseen tulee kasa tuollaisia asioita, missä toinen varoo toista pikkujutuissa ja rajoittaa itseään.