Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla

Vierailija kirjoitti:

No joo. Pitää vaan yrittää puhua paljon avoimemmin asioista. Pelkään vaan että ihmiset on muuta kuin miltä näyttävät ja maksan itse lopulta hintaa siitä kun avaudun... Pitää vaan ottaa riski.

Kuule, kaikki sen riskin joutuu ottamaan jos aikoo ikinä luoda yhteyden toiseen. Joskus tulee turpaan, mutta aina joskus menee hyvin. Kyllä siitä särkyneestä sydämestäkin pääsee yli ajan kanssa, eli ei sen pelossa kannata jättää rakastumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis olen huomannut että kommentit vaikuttavat. Kommentoin kevyessä mielessä paria juttua mitä kumppanini tekee rutiininomaisesti. Huomasin, että hän on sen jälkeen tehnyt niitä paljon vähemmän koska pelkää kai että se on toisista ärsyttävää. Oikeastaan kaduttaa että sanoin mitään, vaikka kommentoin niitä juttuja ihan positiivisessa mielessä ja korostin ettei ne ärsytä tai mitään, mutta olen vaan huomannut.

AP

Älä kommentoi kevyesti vaan kerro, että sinua sattuu mahaan tai tulee ikävä olo, kun kotona äiti vihelteli passiivisaggressiivisesti. Että se nostaa pintaan vanhat haavat, vaikka tiedät ettei hän todennäköisesti tarkoita sitä niin ja voisiko hän itse asiassa kertoa itse, mitä viheltäminen hänelle tarkoittaa tuossa tilanteessa. 

Jos heittelet jotain epämääräistä, alkaisin itsekin varoa. 

Ei siinä ollut kyse siitä, vaan totesin vaan että hänellä on tietty hauska maneeri. Se ei liittynyt mitenkään mihinkään epävarmuuksiini.

AP

Hän ei tunne oloaan turvalliseksi kanssasi. Jos mun kumppani sanoisi, että mulla on hauska maneeri, sehän vaan lisäisi mahdollisesti sen käyttöä. Eli oliko tuo jotain sarkasmia tai piilov***uilua osaltasi?

Tämä. Miksi kumppanisi kokee sanomisesi automaattisesti passiivisagressiivikseksi arvosteluksi? Hän on selvästi epävarma suhteesi. Mikä taas kertoo hyvin eri tarinaa kuin sinun ajatuksesi, että et kuormita häntä ongelmillasi kun et halua aiheuttaa hänessä negatiivisia viboja. Selvästi niitä on.

Siitä en sitten tiedä. Oma kokemukseni on, että kävelen itse aika paljon varpaillani. Ei kumppani ole sanonut kertaakaan että olisin käyttäytynyt jotenkin asiattomasti häntä kohtaan.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo. Pitää vaan yrittää puhua paljon avoimemmin asioista. Pelkään vaan että ihmiset on muuta kuin miltä näyttävät ja maksan itse lopulta hintaa siitä kun avaudun... Pitää vaan ottaa riski.

Kuule, kaikki sen riskin joutuu ottamaan jos aikoo ikinä luoda yhteyden toiseen. Joskus tulee turpaan, mutta aina joskus menee hyvin. Kyllä siitä särkyneestä sydämestäkin pääsee yli ajan kanssa, eli ei sen pelossa kannata jättää rakastumatta.

Enemmän kuin särkynyttä sydäntä pelkään sitä, että joutuisin jonkun vähemmän terveen henkilön alistamisen ja manipuloinnin uhriksi, kuten olen lapsena joutunut.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis olen huomannut että kommentit vaikuttavat. Kommentoin kevyessä mielessä paria juttua mitä kumppanini tekee rutiininomaisesti. Huomasin, että hän on sen jälkeen tehnyt niitä paljon vähemmän koska pelkää kai että se on toisista ärsyttävää. Oikeastaan kaduttaa että sanoin mitään, vaikka kommentoin niitä juttuja ihan positiivisessa mielessä ja korostin ettei ne ärsytä tai mitään, mutta olen vaan huomannut.

AP

Älä kommentoi kevyesti vaan kerro, että sinua sattuu mahaan tai tulee ikävä olo, kun kotona äiti vihelteli passiivisaggressiivisesti. Että se nostaa pintaan vanhat haavat, vaikka tiedät ettei hän todennäköisesti tarkoita sitä niin ja voisiko hän itse asiassa kertoa itse, mitä viheltäminen hänelle tarkoittaa tuossa tilanteessa. 

Jos heittelet jotain epämääräistä, alkaisin itsekin varoa. 

Ei siinä ollut kyse siitä, vaan totesin vaan että hänellä on tietty hauska maneeri. Se ei liittynyt mitenkään mihinkään epävarmuuksiini.

AP

Hän ei tunne oloaan turvalliseksi kanssasi. Jos mun kumppani sanoisi, että mulla on hauska maneeri, sehän vaan lisäisi mahdollisesti sen käyttöä. Eli oliko tuo jotain sarkasmia tai piilov***uilua osaltasi?

Tämä. Miksi kumppanisi kokee sanomisesi automaattisesti passiivisagressiivikseksi arvosteluksi? Hän on selvästi epävarma suhteesi. Mikä taas kertoo hyvin eri tarinaa kuin sinun ajatuksesi, että et kuormita häntä ongelmillasi kun et halua aiheuttaa hänessä negatiivisia viboja. Selvästi niitä on.

Siitä en sitten tiedä. Oma kokemukseni on, että kävelen itse aika paljon varpaillani. Ei kumppani ole sanonut kertaakaan että olisin käyttäytynyt jotenkin asiattomasti häntä kohtaan.

AP

En tarkoittanut, että sinä olisit välttämättä juurisyy. Ehkä hänellä on huono itsetunto ja taipumus uskoa, että ihmiset ajattelevat hänestä pahaa. Mutta se, että sinä et puhu hänelle tunteistasi vaan salailet itseäsi (kävelet varpaillasi) ei anna hänelle mahdollisuutta oppia tuntemaan sinua kunnolla ja luottamaan sinuun. Se johtaa epävarmuuden kokemukseen, jonka seurauksena hänkin saattaa ylianalysoida sinun sanomisiasi ja tulkita niitä väärin omien negatiivisten olettamustensa pohjalta.

En tiedä miten ottaisin esille sen, että edelleen arvioin häntä ja mun on vaikea luottaa. Voiko vaan sanoa ääneen, että pelkää päätyvänsä suhteeseen narsistin tai sosiopaatin kanssa ja on siksi tosi vaikea luottaa ja katsoo kaikenlaisia juttuja suurennuslasin läpi? En halua että kumppani tuntee, että teen hänestä jatkuvaa arviota, vaikka se tavallaan totta onkin.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis olen huomannut että kommentit vaikuttavat. Kommentoin kevyessä mielessä paria juttua mitä kumppanini tekee rutiininomaisesti. Huomasin, että hän on sen jälkeen tehnyt niitä paljon vähemmän koska pelkää kai että se on toisista ärsyttävää. Oikeastaan kaduttaa että sanoin mitään, vaikka kommentoin niitä juttuja ihan positiivisessa mielessä ja korostin ettei ne ärsytä tai mitään, mutta olen vaan huomannut.

AP

Älä kommentoi kevyesti vaan kerro, että sinua sattuu mahaan tai tulee ikävä olo, kun kotona äiti vihelteli passiivisaggressiivisesti. Että se nostaa pintaan vanhat haavat, vaikka tiedät ettei hän todennäköisesti tarkoita sitä niin ja voisiko hän itse asiassa kertoa itse, mitä viheltäminen hänelle tarkoittaa tuossa tilanteessa. 

Jos heittelet jotain epämääräistä, alkaisin itsekin varoa. 

Ei siinä ollut kyse siitä, vaan totesin vaan että hänellä on tietty hauska maneeri. Se ei liittynyt mitenkään mihinkään epävarmuuksiini.

AP

Hän ei tunne oloaan turvalliseksi kanssasi. Jos mun kumppani sanoisi, että mulla on hauska maneeri, sehän vaan lisäisi mahdollisesti sen käyttöä. Eli oliko tuo jotain sarkasmia tai piilov***uilua osaltasi?

Tämä. Miksi kumppanisi kokee sanomisesi automaattisesti passiivisagressiivikseksi arvosteluksi? Hän on selvästi epävarma suhteesi. Mikä taas kertoo hyvin eri tarinaa kuin sinun ajatuksesi, että et kuormita häntä ongelmillasi kun et halua aiheuttaa hänessä negatiivisia viboja. Selvästi niitä on.

Siitä en sitten tiedä. Oma kokemukseni on, että kävelen itse aika paljon varpaillani. Ei kumppani ole sanonut kertaakaan että olisin käyttäytynyt jotenkin asiattomasti häntä kohtaan.

AP

En tarkoittanut, että sinä olisit välttämättä juurisyy. Ehkä hänellä on huono itsetunto ja taipumus uskoa, että ihmiset ajattelevat hänestä pahaa. Mutta se, että sinä et puhu hänelle tunteistasi vaan salailet itseäsi (kävelet varpaillasi) ei anna hänelle mahdollisuutta oppia tuntemaan sinua kunnolla ja luottamaan sinuun. Se johtaa epävarmuuden kokemukseen, jonka seurauksena hänkin saattaa ylianalysoida sinun sanomisiasi ja tulkita niitä väärin omien negatiivisten olettamustensa pohjalta.

Aivan! No niin tuo on ihan järkeenkäypää kyllä.

AP

Vierailija kirjoitti:

Että ehkä tässä on myös ongelmana se, että pelkään että lopulta toinen onkin sisältä fucked up ja olen hyvin hidas siinä, että alan todella luottaa toiseen. Se ei siis itsessään riitä vielä että toinen kertoo ettei tarkoittanut mitään jollain jutulla. En osaa siihenkään luottaa ihan noin vaan, vaan joudun pikkuhiljaa tutustumaan ihmiseen ja arvioimaan onko tämä luottamuksen arvoinen.

AP

Mikä kumppanissasi indikoi tätä? Vai oletko vaan itse niin fucked up, että käyttäydyt noin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo. Pitää vaan yrittää puhua paljon avoimemmin asioista. Pelkään vaan että ihmiset on muuta kuin miltä näyttävät ja maksan itse lopulta hintaa siitä kun avaudun... Pitää vaan ottaa riski.

Kuule, kaikki sen riskin joutuu ottamaan jos aikoo ikinä luoda yhteyden toiseen. Joskus tulee turpaan, mutta aina joskus menee hyvin. Kyllä siitä särkyneestä sydämestäkin pääsee yli ajan kanssa, eli ei sen pelossa kannata jättää rakastumatta.

Enemmän kuin särkynyttä sydäntä pelkään sitä, että joutuisin jonkun vähemmän terveen henkilön alistamisen ja manipuloinnin uhriksi, kuten olen lapsena joutunut.

AP

Siinä vaiheessa voi lähteä. Vanhemmista eroaminen on vaikeampaa. Sabotoit kuitenkin suhteen, jos et anna sille reilua alkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo. Pitää vaan yrittää puhua paljon avoimemmin asioista. Pelkään vaan että ihmiset on muuta kuin miltä näyttävät ja maksan itse lopulta hintaa siitä kun avaudun... Pitää vaan ottaa riski.

Kuule, kaikki sen riskin joutuu ottamaan jos aikoo ikinä luoda yhteyden toiseen. Joskus tulee turpaan, mutta aina joskus menee hyvin. Kyllä siitä särkyneestä sydämestäkin pääsee yli ajan kanssa, eli ei sen pelossa kannata jättää rakastumatta.

Enemmän kuin särkynyttä sydäntä pelkään sitä, että joutuisin jonkun vähemmän terveen henkilön alistamisen ja manipuloinnin uhriksi, kuten olen lapsena joutunut.

AP

Ymmärrän. Varmasti se tuntuu ahdistavalta, etenkin jos ei ole varma osaako tunnistaa epäterveen käytöksen jos sellainen on ollut joskus normi. Kai sitä pitää yrittää kasvattaa omaa itsetuntoa ja uskoa siihen, että olet nyt aikuinen ihminen ja osaat pitää omat rajasi sekä tarvittaessa poistaa haitalliset ihmiset elämästäsi. Kannattaa muuten siksi pitää myös pari hyvää ystävää. Monesti asioista keskustelu ulkopuolisen kanssa antaa perspektiiviä asioihin.

Tätä keskustelua on käyty seitsemän sivua eikä ap ole pystynyt kertomaan konkreettisesti mitä nämä monet asiat ovat eikä avannut äidinkään tekoja tarkemmin. Tämä on niin ympäripyöreää, että terapiassa mennee vuosikausia, jos sitä käydään samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että ehkä tässä on myös ongelmana se, että pelkään että lopulta toinen onkin sisältä fucked up ja olen hyvin hidas siinä, että alan todella luottaa toiseen. Se ei siis itsessään riitä vielä että toinen kertoo ettei tarkoittanut mitään jollain jutulla. En osaa siihenkään luottaa ihan noin vaan, vaan joudun pikkuhiljaa tutustumaan ihmiseen ja arvioimaan onko tämä luottamuksen arvoinen.

AP

Mikä kumppanissasi indikoi tätä? Vai oletko vaan itse niin fucked up, että käyttäydyt noin?

Oon epäillyt itseäni niin paljon ja käynyt noita asioita läpi niin perinpohjaisesti, että voin sanoa etten itse ole ainakaan sillä tavalla fucked up, että joku joutuisi miettimään kohtelenko häntä oikeudenmukaisesti ja onko mulla empatiakyky normaalilla tasolla. Terapeuttinikin näistä puhuttaessa ottaa aina esille, että pitkälti mä olen antanut talloa varpailleni elämässä ja syyllistänyt itseäni asioista.

Mun ongelma kumppanini kanssa on varmaankin se, että hänellä on hyvin voimakas tapa reagoida asioihin ja olen vasta pikkuhiljaa alkanut päästä hänestä jyvälle. Olen ollut tekemisissä liian monen narsistin kanssa nähdäkseni, että he pystyvät esittämään normaalia melko pitkään jos haluavat ja, paranoidia tai ei, en vain osaa heti luottaa. Joskus ihmiset ikävä kyllä yllättävät väärällä tavalla. Nyt luottamusta on jo paljon enemmän, mutta silti jotain pelkoa on jäljellä.

AP

Haluatteko te, molemmat, olla yhdessä?

Kirjoitit intohimosta. Onko nyt niin, että sinä et enää tunne intohimoa tms. naistasi kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo. Pitää vaan yrittää puhua paljon avoimemmin asioista. Pelkään vaan että ihmiset on muuta kuin miltä näyttävät ja maksan itse lopulta hintaa siitä kun avaudun... Pitää vaan ottaa riski.

Kuule, kaikki sen riskin joutuu ottamaan jos aikoo ikinä luoda yhteyden toiseen. Joskus tulee turpaan, mutta aina joskus menee hyvin. Kyllä siitä särkyneestä sydämestäkin pääsee yli ajan kanssa, eli ei sen pelossa kannata jättää rakastumatta.

Enemmän kuin särkynyttä sydäntä pelkään sitä, että joutuisin jonkun vähemmän terveen henkilön alistamisen ja manipuloinnin uhriksi, kuten olen lapsena joutunut.

AP

Siinä vaiheessa voi lähteä. Vanhemmista eroaminen on vaikeampaa. Sabotoit kuitenkin suhteen, jos et anna sille reilua alkua.

Pelkään myös sitä, että en itsekään huomaa mitään ennen kuin olen "verkossa" ja joutunut alistetuksi jo ties kuinka pitkään. Ei olisi eka kerta. Narsistithan ovat hyvin taitavia siinä, että saavat toisen uskomaan että hän on syyllinen ja alistaja ja narsisti itse uhri. Kun on nähnyt miten joku elää tällaisessa suhteessa vuosikymmeniä, niin se kai vaan jättää jälkensä.

AP

Vierailija kirjoitti:

Haluatteko te, molemmat, olla yhdessä?

Kirjoitit intohimosta. Onko nyt niin, että sinä et enää tunne intohimoa tms. naistasi kohtaan?

Tunnen kyllä. Ei siinä ongelmaa.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo. Pitää vaan yrittää puhua paljon avoimemmin asioista. Pelkään vaan että ihmiset on muuta kuin miltä näyttävät ja maksan itse lopulta hintaa siitä kun avaudun... Pitää vaan ottaa riski.

Kuule, kaikki sen riskin joutuu ottamaan jos aikoo ikinä luoda yhteyden toiseen. Joskus tulee turpaan, mutta aina joskus menee hyvin. Kyllä siitä särkyneestä sydämestäkin pääsee yli ajan kanssa, eli ei sen pelossa kannata jättää rakastumatta.

Enemmän kuin särkynyttä sydäntä pelkään sitä, että joutuisin jonkun vähemmän terveen henkilön alistamisen ja manipuloinnin uhriksi, kuten olen lapsena joutunut.

AP

Ymmärrän. Varmasti se tuntuu ahdistavalta, etenkin jos ei ole varma osaako tunnistaa epäterveen käytöksen jos sellainen on ollut joskus normi. Kai sitä pitää yrittää kasvattaa omaa itsetuntoa ja uskoa siihen, että olet nyt aikuinen ihminen ja osaat pitää omat rajasi sekä tarvittaessa poistaa haitalliset ihmiset elämästäsi. Kannattaa muuten siksi pitää myös pari hyvää ystävää. Monesti asioista keskustelu ulkopuolisen kanssa antaa perspektiiviä asioihin.

Niin. Kai se lopulta on että jos tuntuu että joutuu kaltoinkohdelluksi eikä kumppani myönnä mitään, niin pitää ottaa terapeutin tai kavereiden kanssa puheeksi ja pohtia, että olenko vain itse hullu vai alistetaanko mua suhteessa.

Ongelma on kai myös se, että mä olen niin herkillä että etsin alitajuisestikin kumppaneista merkkejä siitä, että he ovat jotenkin kieroutuneita. Ja joskus tulkintani menevät pahasti pieleen. Ihmiset ovat niin kovin monimutkaisia olentoja ja meissä on kaikissa hyviä ja huonoja puolia ja jopa joku voi käyttäytyä satunnaisesti todella törkeästi vaikkei olisi narsisti alkuunkaan.

AP

No, mutta hyvä mies ; Vaihda naista. Ei tuon kanssa tule yhtään mitään ja olet onneton. Sinulla on vain tämä yksi elämä.

Anna palaa. Kyllä sellaisiakin naisia löytyy, jotka eivät yhtään muistuta äitiäsi.

Tuo suhde heti poikki, niin olet vihdoin vapaa.

Älä enää kiduta itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että ehkä tässä on myös ongelmana se, että pelkään että lopulta toinen onkin sisältä fucked up ja olen hyvin hidas siinä, että alan todella luottaa toiseen. Se ei siis itsessään riitä vielä että toinen kertoo ettei tarkoittanut mitään jollain jutulla. En osaa siihenkään luottaa ihan noin vaan, vaan joudun pikkuhiljaa tutustumaan ihmiseen ja arvioimaan onko tämä luottamuksen arvoinen.

AP

Mikä kumppanissasi indikoi tätä? Vai oletko vaan itse niin fucked up, että käyttäydyt noin?

Oon epäillyt itseäni niin paljon ja käynyt noita asioita läpi niin perinpohjaisesti, että voin sanoa etten itse ole ainakaan sillä tavalla fucked up, että joku joutuisi miettimään kohtelenko häntä oikeudenmukaisesti ja onko mulla empatiakyky normaalilla tasolla. Terapeuttinikin näistä puhuttaessa ottaa aina esille, että pitkälti mä olen antanut talloa varpailleni elämässä ja syyllistänyt itseäni asioista.

Mun ongelma kumppanini kanssa on varmaankin se, että hänellä on hyvin voimakas tapa reagoida asioihin ja olen vasta pikkuhiljaa alkanut päästä hänestä jyvälle. Olen ollut tekemisissä liian monen narsistin kanssa nähdäkseni, että he pystyvät esittämään normaalia melko pitkään jos haluavat ja, paranoidia tai ei, en vain osaa heti luottaa. Joskus ihmiset ikävä kyllä yllättävät väärällä tavalla. Nyt luottamusta on jo paljon enemmän, mutta silti jotain pelkoa on jäljellä.

AP

Sinäet ole kyitenkaan tarjonnut vastapuolelle mitään luottamuksenarvoista, joten älä ihmettele hänen epävarmuuttaan ja mahdollisesti siitä johtuvaa kilahtelua. Sinä et käyttäydy suhteessa reilusti, vastuunutuntoisesti tai rakentavasti ja se on vain sinusta itsestäsi kiinni. Minä en haluaisi olla kanssasi, kun käyttäydyt noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluatteko te, molemmat, olla yhdessä?

Kirjoitit intohimosta. Onko nyt niin, että sinä et enää tunne intohimoa tms. naistasi kohtaan?

Tunnen kyllä. Ei siinä ongelmaa.

AP

Ok. Hyvä niin! Nyt on sitten aika kertoa se hänelle ja myös luottaa siihen, että kykenette yhdessä luomaan turvallisen parisuhteen.

Luottaminen on aina myös oma valinta, joko luotat tai et.

Meillä, vielä vuosien ja vuosien jälkeen välillä pohditaan luottamusväliä, näin tilastotieteellisesti sanottuna.

Mutta, sitten kun on pohdittu ja puhuttu mennään taas pätkän matkaa eteenpäin.

Sitä se elämä on, epävarmuutta. Sitä pitää oppia vaan sietämään, usein kantapään kautta. Koskaan ei tiedä milloin on se viimeinen elinpäivä, eikä ole tarkoituskaan yleensä.

Mutta ei pidä jäädä sivustaseuraajaksi omassa elämässään, vaan pitää ottaa ohjat omiin käsiin ja tarkistaa suunta.

Miettiä millaista elämää haluaa ja luottaa siihen omaan visioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.

Olen käynyt jo vuosia terapiassa (ja kuntosalilla vielä pidempään). Jos mun pitäisi alkaa sinkkuna fiksaamaan itseäni vielä lisää, niin en usko että tulisin koskaan valmiiksi. Kyllä mä nytkin luulin että olisin jo valmiimpi suhteeseen, mutten kuitenkaan ollut. Ei ne samat ongelmat kuitenkaan tule eteen kaverisuhteissa. Kavereita on paljon ja en ole koskaan yhdestä riippuvainen. Parisuhteita on vain yksi kerrallaan (ja toivottavasti enää yksi koko loppuelämän) ja ei siihen voi suhtautua samalla tavalla, vaan asiat on pakko selvittää. Kaverisuhteissa pienet tökeröt huomautukset jäävät ja unohtuvat, parisuhteessa ne on pakko puhua auki tai ne jäävät kalvamaan.

Eli ulkoistat terapeutin osaa myös naiselle. Rikkinäisten ihmisten suhteet ei ole koskaan kestäviä, mutta ehkä seuraavassa taas kasvat ottamaan vastuuta omista tunteista vähän enemmän.

Enemmän minä kuuntelen hänen avautumisia omista ongelmistaan kuin hän minun. En voi siis yhtään allekirjoittaa.

Ap

Et yhtään kuuntele sitä, että se ei ole toimiva tie ihmissuhteessa että kannat yksin kaikki ajatuksesi ja tuntemuksesi. Se ei ole palvelus suhteelle vaan teitä erottava tekijä.

Ja tuossa on jonkinasteisesti marttyyrimainen sävy - sinä kannat hänen juttujaan, mutta pidät itse omasi itselläsi. Ehkäpä hän haluaisi tuntea sinut ja tukea sinua, mutta sinä itse estät sen. 

Hyvin sanottu!! Nainen nimenomaan kaipaa että avaudut hänelle etkä panttaa asioita ja hän joutuu arvailemaan ja varmasti vaistoaa kyllä millon ahdistaa